Kun seksi ei kiinnosta

Seksi ja sek­su­aa­li­suus ovat olleet ant­ro­po­lo­gien huomion kohteena alan alku­het­kis­tä ja eri­tyi­ses­ti 1970-luvulta lähtien, jolloin sek­su­aa­li­nen vapau­tu­mi­nen kuohutti län­si­mai­sia yhteis­kun­tia. Antropologiassa seksin tutkimus kietoutuu yhteen niin uskonnon, talouden, poli­tii­kan, suku­lai­suu­den kuin ihmi­soi­keuk­sien­kin kanssa, huo­maut­ta­vat ant­ro­po­lo­git Hastings Donnan ja Fiona Magowan (2010). Tutkittu on muun muassa kinkyä sek­su­aa­li­suut­ta ja bisek­su­aa­li­suut­ta, Etelä-Amerikan alku­pe­räi­sen Moche-kansan sek­si­ke­ra­miik­kaa sekä Meksikon kol­man­nek­si suku­puo­lek­si kut­sut­tu­ja muxeja.

Alan klas­si­koi­hin lukeu­tu­vat ant­ro­po­lo­gi Margaret Meadin (1928) etno­gra­fi­nen kuvaus mur­ro­siäs­tä ja nuorten tyttöjen sek­su­aa­li­suu­des­ta Samoan saarella sekä ant­ro­po­lo­gi Bronislaw Malinowskin (1929) Trobriand-saarilla tehtyyn kent­tä­työ­hön perustuva kuvaus sek­su­aa­li­suu­des­ta ja sen punou­tu­mi­ses­ta lähes kaikille elämän alueille. Kiinnostavana yksi­tyis­koh­ta­na mai­nit­ta­koon, että Meadin teoksesta lähti liik­keel­le yksi ant­ro­po­lo­gian suu­rim­mis­ta ja tun­ne­tuim­mis­ta kiis­tois­ta.

Entä asek­su­aa­li­suu­den tutkimus? Hieman yllät­tä­väs­ti ant­ro­po­lo­git eivät ole tart­tu­neet aiheeseen kovinkaan hanakasti. Antropologialle asek­su­aa­li­suus on kiin­nos­ta­va tut­ki­musai­he nime­no­maan sosi­aa­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na ilmiönä, jonka vuoksi kysy­myk­se­na­set­te­lu eroaa esi­mer­kik­si psy­ko­lo­gian vas­taa­vas­ta. Antropologisen tiedon mukaan ei ole olemassa mitään vält­tä­mät­tö­myyt­tä sille, että sek­su­aa­li­sen suun­tau­tu­mi­sen ympärille muodostuu sosio­kult­tuu­ri­nen iden­ti­teet­ti.

Meillä län­si­mai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa asek­su­aa­li­suus on muo­dos­tu­mas­sa täl­lai­sek­si omaksi iden­ti­tee­tik­seen, jota on tutkittu sosi­aa­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na ilmiönä ainakin yhden pro gradu ‑työn (2017) verran. Se ei kui­ten­kaan ole ilmiö, jonka voisi olettaa löytyvän kaikista ihmi­syh­tei­söis­tä kaik­kial­ta maa­il­mas­ta.

Moche-kult­tuu­rin kera­miik­kaa. Kuva: Walters Art Museum (CC BY-SA 3.0)

Aseksuaalisuus biopsykologisena ilmiönä

Tähän mennessä asek­su­aa­li­suut­ta on tutkittu lähinnä bio­lo­gi­se­na ja psy­ko­lo­gi­se­na ilmiönä, joten tar­kas­te­len aihetta tässä kap­pa­lees­sa näitä linssejä lainaten.

Erityisesti psy­ko­lo­gian alalla sek­su­aa­li­suus yli­pää­tään on ollut pitkään kiin­nos­tuk­sen kohteena. Aseksuaalien oma AVEN-verkosto (The Asexual Visibility and Education Network) luottaa näiden alojen näkö­kul­miin mää­ri­tel­les­sään asek­su­aa­li­suut­ta. Heidän mukaansa asek­su­aa­li on henkilö, joka tuntee vähän tai ei lainkaan sek­su­aa­lis­ta halua toisia ihmisiä kohtaan. Määritelmässä tehdään tarkka ero seli­baat­tiin, jolla viitataan yleensä pidät­täy­ty­mi­seen avio­lii­tos­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta, liittyen esi­mer­kik­si kris­til­li­seen luos­ta­ri­lu­pauk­seen. Nykyään näkee käy­tet­tä­vän myös sanaparia tahaton seli­baat­ti, jolla tar­koi­te­taan tilan­net­ta jossa joku ei saa seksiä, vaikka sitä haluai­si­kin. Aseksuaalia seksi ei puo­les­taan kiinnosta. Tämä on hänelle olen­nai­sek­si ja syn­nyn­näi­sek­si koettu omi­nai­suus.

Kuva: Juan Álvarez Ajamil (CC0)

AVENin mukaan asek­su­aa­li voi tuntea veto­voi­maa toisia ihmisiä kohtaan tai iden­ti­fioi­tua asek­su­aa­lin ohella heteroksi, homoksi, lesboksi ja niin edelleen – eli tuntea veto­voi­maa tiettyä suku­puol­ta kohtaan. Erotuksena tavan­omai­sen sek­su­aa­li­seen ihmiseen asek­su­aa­li ei tunne tarvetta ilmaista koke­maan­sa veto­voi­maa sek­su­aa­li­sel­la tavalla. Vetovoiman lisäksi jotkut asek­su­aa­lit saattavat tuntea sek­su­aa­lis­ta kii­hot­tu­mis­ta, mutta tun­te­muk­seen ei liity tarvetta löytää sek­si­kump­pa­nia tai ‑kump­pa­nei­ta. Samaan tapaan jotkut asek­su­aa­lit saattavat kokea tarvetta mas­tur­boi­mi­sel­le, mutta eivät kaipaa rin­nal­leen sek­si­seu­raa. Toisin kuin sek­su­aa­li­sel­le ihmiselle, asek­su­aa­lil­le sek­su­aa­li­sen halun puute ei siis ole merkki mah­dol­li­ses­ta ongel­mas­ta tai häi­riö­ti­las­ta kehossa tai mielessä.

Haasteellista mää­ri­tel­mäs­sä on sek­su­aa­li­sen halun käsite. Miten asek­su­aa­li voi tietää, ettei tunne sek­su­aa­lis­ta halua, jos hän ei tiedä miltä tuol­lai­nen halu tuntuu? Tai jos otetaan askel eteenpäin: mitä on sek­su­aa­li­nen halu ja kuka sen mää­rit­te­lee? Kun asek­su­aa­li­nen iden­ti­teet­ti käsi­te­tään sek­su­aa­li­sen halun puut­tu­mi­sen kautta, asettuu se läh­tö­koh­tai­ses­ti vas­tak­kain ”normaalin”, puut­teet­to­man, täyden sek­su­aa­li­suu­den kanssa.

Aseksuaalisuuden tut­ki­muk­sen ja iden­ti­tee­tin tun­nus­ta­mi­sen ollessa var­hai­ses­sa vaiheessa, kes­kus­te­lut mää­ri­tel­mis­tä käyvät kuumina. Myös alussa mai­ni­tus­sa kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian pro gradu ‑tut­kiel­mas­sa pohditaan tätä: kun sek­su­aa­li­suut­ta on totuttu ajat­te­le­maan vain siitä näkö­kul­mas­ta, keneen tai mihin sek­su­aa­li­nen halu kohdistuu, asettaa asek­su­aa­li­suus kiperän haasteen.

Aseksuaalisuus osoittaa, että yksilön sek­su­aa­li­seen koke­muk­seen kuuluu paljon muutakin kuin mah­dol­li­sen sek­su­aa­li­sen halun suunta. On lukuisia bio­lo­gi­sia eroja, joita ei ole millään tavalla sosi­aa­li­ses­ti huomioitu eikä niiden ympärille ole syntynyt iden­ti­teet­te­jä. Esimerkiksi poli­tii­kan ja historian tutkija Joseph Massad esittää, että homo­sek­su­aa­li­suus ilmiönä on tullut Lähi-itään län­si­mais­ta. Vaikka sek­si­suh­teet samaa suku­puol­ta olevien kanssa ovat aikai­sem­min olleet siellä aivan yhtä yleisiä kuin muualla, eivät ne ole olleet Lähi-idässä sek­su­aa­li­sen iden­ti­tee­tin perusta samalla tavalla kuin moder­nis­sa euroop­pa­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa.

AVENin kal­tais­ten etu­ver­kos­to­jen ja ‑jär­jes­tö­jen myö­tä­vai­ku­tuk­ses­ta asek­su­aa­li­suus voi tulla iden­ti­tee­tik­si muiden mah­dol­lis­ten iden­ti­teet­tien joukossa. Nähdäkseni yksi AVENin tavoit­teis­ta on nime­no­maan tehdä asek­su­aa­li­suus yleisesti tun­ne­tuk­si ja tun­nus­te­tuk­si sek­su­aa­li­suu­den ja ihmisenä olemisen muodoksi, samaan tapaan kuin Pride-liike on tehnyt töitä seksuaali- ja suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen oikeuk­sien ja etujen puolesta.

Aseksuaalien lippu

Kinseyn asteikosta 2000-luvulle

Myös muilla aloilla kuin ant­ro­po­lo­gias­sa asek­su­aa­li­suus on edelleen suh­teel­li­sen kar­toit­ta­ma­ton ilmiö. Ensimmäinen asek­su­aa­li­suu­des­ta tehty tutkimus on sala­pe­räi­sen Myra T. Johnsonin Asexual and Autoerotic Women: Two Invisible Groups vuodelta 1977, jossa kir­joit­ta­ja tekee nyky­nä­kö­kul­mas­ta hieman kum­mal­li­sen jaottelun. Johnsonin mukaan on olemassa naisia, jotka toteut­ta­vat sek­su­aa­li­sia halujaan mieluiten yksin eli mas­tur­boi­mal­la; sekä naisia, jotka eivät tunne sek­su­aa­lis­ta halua ollenkaan eli ovat asek­su­aa­le­ja. Tässä asek­su­aa­li­suus nähdään sek­su­aa­li­se­na miel­ty­myk­se­nä iden­ti­tee­tin tai sek­su­aa­li­sen halun sijaan. Tutkimuksen aineisto on koottu 70-luvulla nais­ten­leh­tiin tulleista kirjeistä.

Tätä ennen asek­su­aa­li­suus on tavallaan ollut mukana kuvioissa jo kuu­lui­sas­sa Kinseyn astei­kos­sa (1948), jonka tar­koi­tuk­se­na on kuvata sek­su­aa­lis­ta suun­tau­tu­mis­ta ja osoittaa, että ihmisen sek­su­aa­li­suus ei ole kiveen hakattu. Asteikossa on luvut nollasta kuuteen. Nolla tar­koit­taa täysin hete­ro­sek­su­aa­lia, kuusi täysin homo­sek­su­aa­lia. Huomionarvoista on, että asteik­koon kuuluu myös vaih­toeh­to X, joka merkitsee asek­su­aa­li­suut­ta.

2000-luvulla asek­su­aa­li­suut­ta on tutkinut eri­tyi­ses­ti psykologi Anthony F. Bogaert. Iso-Britanniassa teke­mäs­sään tilas­tol­li­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa hän on esittänyt, että noin yksi prosentti tut­ki­mus­jou­kos­ta ilmoitti olevansa asek­su­aa­le­ja. Jos väite on totta, asek­su­aa­lien osuus maa­il­mas­sa olisi reilusti suurempi kuin tut­ki­muk­sen vähäisyys aiheesta antaa ymmärtää! Samassa tut­ki­muk­ses­sa käy ilmi myös muun muassa naisten miehiä suurempi osuus asek­su­aa­leis­ta.

Edelleen 2000-luvulla neu­ro­tut­ki­ja Nicole Prause ja psykologi Cynthia A. Graham (2007) ovat pyrkineet mää­rit­te­le­mään asek­su­aa­li­suut­ta. Heidän pieni laa­dul­li­nen tut­ki­muk­sen­sa (neljä vastaajaa) ja laajempi mää­räl­li­nen verk­ko­ky­se­lyn­sä oli suunnattu asek­su­aa­leik­si itsensä tun­te­vil­le. Tutkimustulos lähinnä vahvisti sen, mikä jo tie­det­tiin­kin: biop­sy­ko­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta asek­su­aa­li­sen iden­ti­tee­tin tärkein määrite on matala sek­su­aa­li­nen halu ja vähäinen kiin­nos­tus seksiä kohtaan.

Aseksuaalisuus avioliiton vaihtoehtona

Avioliittokäytäntöjä Intian Kangrassa 1990-luvulla tutkinut sosi­aa­liant­ro­po­lo­gi Peter Phillimore kuvailee jär­jes­tel­män, jossa sādhinin eli pyhän naisen sta­tuk­seen kuuluu oletus oman sek­su­aa­li­suu­den täy­del­li­ses­tä hyl­kää­mi­ses­tä. Tätä Phillimore kutsuu asek­su­aa­li­suu­dek­si ja tekee eron seli­baat­tiin. Sādhinin status on kun­nioi­tet­tu, hindujen askeet­ti­suu­den ihan­tee­seen liittyvä asema, joka tarjoaa vaih­toeh­don naisen perin­tei­sel­le roolille vaimona ja äitinä. Sādhin-statusta tun­ne­tum­pi lienee sen mas­ku­lii­ni­nen versio sadhu, joka tar­koit­taa pyhää miestä.

Sādhinin asemaan astuva tyttö luopuu avio­lii­tos­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta. Status täytyy valita ennen mur­ro­si­kää, jotta sek­su­aa­li­nen iden­ti­teet­ti jää täy­del­li­ses­ti taakse. Sādhin on siis aikuinen, joka on siirtynyt lapsuuden esi­sek­su­aa­li­ses­ta vaiheesta suoraan ei-sek­su­aa­li­sek­si naiseksi. Hän jää asumaan koti­ky­lään­sä toisin kuin naimisiin menevät naiset, jotka muuttavat avio­mie­hen­sä kylään. Sādhin voi myös periä omai­suut­ta ja saattaa pukeutua ja käyt­täy­tyä mas­ku­lii­ni­ses­ti.

Sādhin-jär­jes­tel­mään kuuluu ajatus, että valinnan täytyy olla tytön oma, eikä siis esi­mer­kik­si suku­lais­ten sanelema pakko. Tutkimuksesta saa käsi­tyk­sen, että jär­jes­tel­mä on toimiva kult­tuu­rin muoto, joka antaa naisille todel­li­sen vaih­toeh­don avio­lii­tol­le, säästäen heidät van­han­pii­an asemaan lii­te­tyil­tä nega­tii­vi­sil­ta asso­si­aa­tioil­ta. On kuitenkin kysyttävä, kuinka vapaita tytöt ovat valit­se­maan sādhinin roolin ja millainen sosi­aa­li­nen asema heitä todel­li­suu­des­sa odottaa?

On myös kiin­nos­ta­vaa, kuinka tut­ki­muk­ses­sa jär­jes­tel­män nega­tii­vi­se­na piirteenä näyt­täy­tyy sek­su­aa­li­suu­den riis­tä­mi­nen ja asek­su­aa­li­sek­si ”tuo­mit­se­mi­nen”. Tässä yhtey­des­sä asek­su­aa­li­suu­del­la ei tar­koi­te­ta henkilön omaa kokemusta itsestään ja sek­su­aa­li­suu­des­taan, vaan se tulee ikään kuin kau­pan­pääl­li­se­nä liittyen sādhinin asemaan. Tietoisuutta asek­su­aa­li­suu­des­ta jakava AVEN-verkosto puo­les­taan korostaa termin suurta mer­ki­tys­tä iden­ti­teet­ti­työl­le ja oman itsen löy­tä­mi­sel­le: monelle asek­su­aa­lil­le on toden­nä­köi­ses­ti suuri helpotus löytää sek­su­aa­li­ter­mi, johon samaistua hyper­sek­su­aa­li­ses­sa ajassamme.

Kuva: Pablo Heimplatz (CC0)

Aseksuaalisuuden antropologiaa?

Psykoanalyytikko Sigmund Freudista lähtien on ajateltu, että sek­su­aa­li­suus määrää, kuinka ajat­te­lem­me, tunnemme ja käyt­täy­dym­me, ja että seksiä ymmär­tä­mäl­lä on mah­dol­li­suus ymmärtää ihmistä koko­nai­suu­te­na. Mitä asek­su­aa­li­suu­den tutkimus voi meille itses­täm­me kertoa? Mitä ant­ro­po­lo­gia voi tuoda asek­su­aa­li­suu­den tut­ki­muk­seen?

Kuten sanottua, ant­ro­po­lo­gial­le asek­su­aa­li­suus on kiin­nos­ta­va aihe sosi­aa­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na ilmiönä. Kysymyksenasettelu voisi koskea esi­mer­kik­si sitä, miksi ja mil­lai­ses­sa sosio-kult­tuu­ri­ses­sa tilan­tees­sa syntyy AVENin tapainen asek­su­aa­lien etuja ja oikeuksia ajava taho? Mikä yli­pää­tään määrää, että jostain inhi­mil­li­ses­tä omi­nai­suu­des­ta muodostuu tai ei muodostu mah­dol­li­nen osa iden­ti­teet­tiä?

Elämme län­si­mais­sa jon­kin­lais­ta sek­su­aa­li­suu­den ja sek­su­aa­lis­ten suun­tau­tu­mis­ten vapau­tu­mi­sen juhlaa: sek­su­aa­li­suu­teen liittyvät monen­lai­set iden­ti­tee­tit ovat tulleet mah­dol­li­sik­si. Sen lisäksi, että esi­mer­kik­si homo- ja bisek­su­aa­li­suus alkavat olla paremmin tun­net­tu­ja seksuaali-iden­ti­teet­te­jä, on sek­su­aa­lis­ten suun­tau­tu­mis­ten kirjo laven­tu­nut enti­ses­tään. Näiden lisäksi vaih­toeh­toi­na ovat muun muassa demi‑, sapio‑, pan- ja asek­su­aa­li­suus. Myös suh­de­muo­to­jen tun­nus­tet­tu kirjo lisääntyy, kuten moni­suh­tei­suu­den eli poly­amo­rian tapauk­ses­sa on käynyt. Oman sek­su­aa­li­sen suun­tau­tu­mi­sen ja halun työs­tä­mi­ses­tä ja avar­ta­mi­ses­tä on tullut jopa jossain määrin jopa edellytys moder­nil­le euroop­pa­lai­sel­le ihmiselle.

Antropologialla puo­les­taan on kyky tuottaa (a)seksuaalisuudesta tietoa, joka ottaa huomioon elävien ja tuntevien ihmisten koke­muk­set ja tuo mukaan kult­tuu­rien välisen vaihtelun. Tällaisen tiedon avulla voi­tai­siin helpottaa asek­su­aa­leik­si itsensä mää­rit­te­le­vien tilan­net­ta seksin täyt­tä­mäs­sä maa­il­mas­sa. Antro­po­lo­gial­la on lisäksi mah­dol­li­suus valottaa paitsi ihmisten eläviä koke­muk­sia, myös niitä sosi­aa­li­sia ja yhteis­kun­nal­li­sia raken­tei­ta, jotka syn­nyt­tä­vät tai tekevät mah­dol­li­sek­si tie­tyn­lais­ten iden­ti­teet­tien ja yhtei­sö­jen syn­ty­mi­sen – tai estävät niitä syn­ty­mäs­tä.

Kuva: Tim Gouw (CC0)

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Stephen Weppler (CC BY-ND 2.0)
  1. Bogaert Anthony (2004) Asexuality: Prevalence and Associated Factors in a National Probability Sample. The Journal of Sex Research: Volume 41, No. 3, August 2004: 279 – 287.
  2. Bogaert Anthony (2006) Toward a concep­tual unders­tan­ding of asexua­li­ty. Review of General Psychology, Volume 10, No. 3, 2006: 241 – 250.
  3. Bogaert Anthony (2012) Understanding Asexuality.
  4. Donnan Hastings & Magowan Fiona (2010) The Anthropology of Sex.
  5. Koponen Katriina (2017) Ei sit­ten­kään rikki: Aseksuaalisuuden mää­ri­tel­miä ja vas­ta­ta­ri­noi­ta asek­su­aa­lien iden­ti­teet­ti­ker­to­muk­sis­sa. Pro gradu ‑tutkielma. Oulun yliopisto.
  6. Phillimore Peter (1991) Unmarried Women of the Dhaula Dhar: Celibacy and Social Control in Northwest India. Journal of Anthropological Research. Volume 47, No. 3, Autumn 1991: 331 – 350.
  7. Prause Nicole & Graham Cynthia A. (2007) Asexuality: Classification and Characterization.

Kirjoittaja

Aino Pohjola on filosofian maisteri kulttuuriantropologiasta Oulun yliopistosta ja AntroBlogin toimituksen jäsen. Aino näkee rituaaleja kaikkialla ja on hullaantunut seksuaalisuutta ja suhteita käsitteleviin podcasteihin. Vapaa-ajallaan hän opettelee sietämään epäonnistumista boulderoinnin parissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Harva lähiö on maineensa vanki itä-Helsingin Kontulan lailla. Lähiöstigma heijastuu median tuottamien merkitysten lisäksi asukkaiden tavassa puhua itsestään ja elämänpiiristään. Ulkopuolelta tuotettu, arjessa sisäistetty näkemys ongelmien riivaamasta ja syrjäisestä lähiöstä yhdistyy usein voimakkaaseen paikallisylpeyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kuinka molemmat näkemykset voidaan kokea totena, ja kuinka niiden väliset ristiriidat hahmottuvat kaupunkitilassa?