Kun seksi ei kiinnosta

Seksi ja sek­su­aa­li­suus ovat olleet ant­ro­po­lo­gien huomion kohteena alan alku­het­kis­tä ja eri­tyi­ses­ti 1970-luvulta lähtien, jolloin sek­su­aa­li­nen vapau­tu­mi­nen kuohutti län­si­mai­sia yhteis­kun­tia. Antropologiassa seksin tutkimus kietoutuu yhteen niin uskonnon, talouden, poli­tii­kan, suku­lai­suu­den kuin ihmi­soi­keuk­sien­kin kanssa, huo­maut­ta­vat ant­ro­po­lo­git Hastings Donnan ja Fiona Magowan (2010). Tutkittu on muun muassa kinkyä sek­su­aa­li­suut­ta ja bisek­su­aa­li­suut­ta, Etelä-Amerikan alku­pe­räi­sen Moche-kansan sek­si­ke­ra­miik­kaa sekä Meksikon kol­man­nek­si suku­puo­lek­si kut­sut­tu­ja muxeja.

Alan klas­si­koi­hin lukeu­tu­vat ant­ro­po­lo­gi Margaret Meadin (1928) etno­gra­fi­nen kuvaus mur­ro­siäs­tä ja nuorten tyttöjen sek­su­aa­li­suu­des­ta Samoan saarella sekä ant­ro­po­lo­gi Bronislaw Malinowskin (1929) Trobriand-saarilla tehtyyn kent­tä­työ­hön perustuva kuvaus sek­su­aa­li­suu­des­ta ja sen punou­tu­mi­ses­ta lähes kaikille elämän alueille. Kiinnostavana yksi­tyis­koh­ta­na mai­nit­ta­koon, että Meadin teoksesta lähti liik­keel­le yksi ant­ro­po­lo­gian suu­rim­mis­ta ja tun­ne­tuim­mis­ta kiis­tois­ta.

Entä asek­su­aa­li­suu­den tutkimus? Hieman yllät­tä­väs­ti ant­ro­po­lo­git eivät ole tart­tu­neet aiheeseen kovinkaan hanakasti. Antropologialle asek­su­aa­li­suus on kiin­nos­ta­va tut­ki­musai­he nime­no­maan sosi­aa­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na ilmiönä, jonka vuoksi kysy­myk­se­na­set­te­lu eroaa esi­mer­kik­si psy­ko­lo­gian vas­taa­vas­ta. Antropologisen tiedon mukaan ei ole olemassa mitään vält­tä­mät­tö­myyt­tä sille, että sek­su­aa­li­sen suun­tau­tu­mi­sen ympärille muodostuu sosio­kult­tuu­ri­nen iden­ti­teet­ti.

Meillä län­si­mai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa asek­su­aa­li­suus on muo­dos­tu­mas­sa täl­lai­sek­si omaksi iden­ti­tee­tik­seen, jota on tutkittu sosi­aa­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na ilmiönä ainakin yhden pro gradu ‑työn (2017) verran. Se ei kui­ten­kaan ole ilmiö, jonka voisi olettaa löytyvän kaikista ihmi­syh­tei­söis­tä kaik­kial­ta maa­il­mas­ta.

Moche-kult­tuu­rin kera­miik­kaa. Kuva: Walters Art Museum (CC BY-SA 3.0)

Aseksuaalisuus biopsykologisena ilmiönä

Tähän mennessä asek­su­aa­li­suut­ta on tutkittu lähinnä bio­lo­gi­se­na ja psy­ko­lo­gi­se­na ilmiönä, joten tar­kas­te­len aihetta tässä kap­pa­lees­sa näitä linssejä lainaten.

Erityisesti psy­ko­lo­gian alalla sek­su­aa­li­suus yli­pää­tään on ollut pitkään kiin­nos­tuk­sen kohteena. Aseksuaalien oma AVEN-verkosto (The Asexual Visibility and Education Network) luottaa näiden alojen näkö­kul­miin mää­ri­tel­les­sään asek­su­aa­li­suut­ta. Heidän mukaansa asek­su­aa­li on henkilö, joka tuntee vähän tai ei lainkaan sek­su­aa­lis­ta halua toisia ihmisiä kohtaan. Määritelmässä tehdään tarkka ero seli­baat­tiin, jolla viitataan yleensä pidät­täy­ty­mi­seen avio­lii­tos­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta, liittyen esi­mer­kik­si kris­til­li­seen luos­ta­ri­lu­pauk­seen. Nykyään näkee käy­tet­tä­vän myös sanaparia tahaton seli­baat­ti, jolla tar­koi­te­taan tilan­net­ta jossa joku ei saa seksiä, vaikka sitä haluai­si­kin. Aseksuaalia seksi ei puo­les­taan kiinnosta. Tämä on hänelle olen­nai­sek­si ja syn­nyn­näi­sek­si koettu omi­nai­suus.

Kuva: Juan Álvarez Ajamil (CC0)

AVENin mukaan asek­su­aa­li voi tuntea veto­voi­maa toisia ihmisiä kohtaan tai iden­ti­fioi­tua asek­su­aa­lin ohella heteroksi, homoksi, lesboksi ja niin edelleen – eli tuntea veto­voi­maa tiettyä suku­puol­ta kohtaan. Erotuksena tavan­omai­sen sek­su­aa­li­seen ihmiseen asek­su­aa­li ei tunne tarvetta ilmaista koke­maan­sa veto­voi­maa sek­su­aa­li­sel­la tavalla. Vetovoiman lisäksi jotkut asek­su­aa­lit saattavat tuntea sek­su­aa­lis­ta kii­hot­tu­mis­ta, mutta tun­te­muk­seen ei liity tarvetta löytää sek­si­kump­pa­nia tai ‑kump­pa­nei­ta. Samaan tapaan jotkut asek­su­aa­lit saattavat kokea tarvetta mas­tur­boi­mi­sel­le, mutta eivät kaipaa rin­nal­leen sek­si­seu­raa. Toisin kuin sek­su­aa­li­sel­le ihmiselle, asek­su­aa­lil­le sek­su­aa­li­sen halun puute ei siis ole merkki mah­dol­li­ses­ta ongel­mas­ta tai häi­riö­ti­las­ta kehossa tai mielessä.

Haasteellista mää­ri­tel­mäs­sä on sek­su­aa­li­sen halun käsite. Miten asek­su­aa­li voi tietää, ettei tunne sek­su­aa­lis­ta halua, jos hän ei tiedä miltä tuol­lai­nen halu tuntuu? Tai jos otetaan askel eteenpäin: mitä on sek­su­aa­li­nen halu ja kuka sen mää­rit­te­lee? Kun asek­su­aa­li­nen iden­ti­teet­ti käsi­te­tään sek­su­aa­li­sen halun puut­tu­mi­sen kautta, asettuu se läh­tö­koh­tai­ses­ti vas­tak­kain ”normaalin”, puut­teet­to­man, täyden sek­su­aa­li­suu­den kanssa.

Aseksuaalisuuden tut­ki­muk­sen ja iden­ti­tee­tin tun­nus­ta­mi­sen ollessa var­hai­ses­sa vaiheessa, kes­kus­te­lut mää­ri­tel­mis­tä käyvät kuumina. Myös alussa mai­ni­tus­sa kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian pro gradu ‑tut­kiel­mas­sa pohditaan tätä: kun sek­su­aa­li­suut­ta on totuttu ajat­te­le­maan vain siitä näkö­kul­mas­ta, keneen tai mihin sek­su­aa­li­nen halu kohdistuu, asettaa asek­su­aa­li­suus kiperän haasteen.

Aseksuaalisuus osoittaa, että yksilön sek­su­aa­li­seen koke­muk­seen kuuluu paljon muutakin kuin mah­dol­li­sen sek­su­aa­li­sen halun suunta. On lukuisia bio­lo­gi­sia eroja, joita ei ole millään tavalla sosi­aa­li­ses­ti huomioitu eikä niiden ympärille ole syntynyt iden­ti­teet­te­jä. Esimerkiksi poli­tii­kan ja historian tutkija Joseph Massad esittää, että homo­sek­su­aa­li­suus ilmiönä on tullut Lähi-itään län­si­mais­ta. Vaikka sek­si­suh­teet samaa suku­puol­ta olevien kanssa ovat aikai­sem­min olleet siellä aivan yhtä yleisiä kuin muualla, eivät ne ole olleet Lähi-idässä sek­su­aa­li­sen iden­ti­tee­tin perusta samalla tavalla kuin moder­nis­sa euroop­pa­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa.

AVENin kal­tais­ten etu­ver­kos­to­jen ja ‑jär­jes­tö­jen myö­tä­vai­ku­tuk­ses­ta asek­su­aa­li­suus voi tulla iden­ti­tee­tik­si muiden mah­dol­lis­ten iden­ti­teet­tien joukossa. Nähdäkseni yksi AVENin tavoit­teis­ta on nime­no­maan tehdä asek­su­aa­li­suus yleisesti tun­ne­tuk­si ja tun­nus­te­tuk­si sek­su­aa­li­suu­den ja ihmisenä olemisen muodoksi, samaan tapaan kuin Pride-liike on tehnyt töitä seksuaali- ja suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen oikeuk­sien ja etujen puolesta.

Aseksuaalien lippu

Kinseyn asteikosta 2000-luvulle

Myös muilla aloilla kuin ant­ro­po­lo­gias­sa asek­su­aa­li­suus on edelleen suh­teel­li­sen kar­toit­ta­ma­ton ilmiö. Ensimmäinen asek­su­aa­li­suu­des­ta tehty tutkimus on sala­pe­räi­sen Myra T. Johnsonin Asexual and Autoerotic Women: Two Invisible Groups vuodelta 1977, jossa kir­joit­ta­ja tekee nyky­nä­kö­kul­mas­ta hieman kum­mal­li­sen jaottelun. Johnsonin mukaan on olemassa naisia, jotka toteut­ta­vat sek­su­aa­li­sia halujaan mieluiten yksin eli mas­tur­boi­mal­la; sekä naisia, jotka eivät tunne sek­su­aa­lis­ta halua ollenkaan eli ovat asek­su­aa­le­ja. Tässä asek­su­aa­li­suus nähdään sek­su­aa­li­se­na miel­ty­myk­se­nä iden­ti­tee­tin tai sek­su­aa­li­sen halun sijaan. Tutkimuksen aineisto on koottu 70-luvulla nais­ten­leh­tiin tulleista kirjeistä.

Tätä ennen asek­su­aa­li­suus on tavallaan ollut mukana kuvioissa jo kuu­lui­sas­sa Kinseyn astei­kos­sa (1948), jonka tar­koi­tuk­se­na on kuvata sek­su­aa­lis­ta suun­tau­tu­mis­ta ja osoittaa, että ihmisen sek­su­aa­li­suus ei ole kiveen hakattu. Asteikossa on luvut nollasta kuuteen. Nolla tar­koit­taa täysin hete­ro­sek­su­aa­lia, kuusi täysin homo­sek­su­aa­lia. Huomionarvoista on, että asteik­koon kuuluu myös vaih­toeh­to X, joka merkitsee asek­su­aa­li­suut­ta.

2000-luvulla asek­su­aa­li­suut­ta on tutkinut eri­tyi­ses­ti psykologi Anthony F. Bogaert. Iso-Britanniassa teke­mäs­sään tilas­tol­li­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa hän on esittänyt, että noin yksi prosentti tut­ki­mus­jou­kos­ta ilmoitti olevansa asek­su­aa­le­ja. Jos väite on totta, asek­su­aa­lien osuus maa­il­mas­sa olisi reilusti suurempi kuin tut­ki­muk­sen vähäisyys aiheesta antaa ymmärtää! Samassa tut­ki­muk­ses­sa käy ilmi myös muun muassa naisten miehiä suurempi osuus asek­su­aa­leis­ta.

Edelleen 2000-luvulla neu­ro­tut­ki­ja Nicole Prause ja psykologi Cynthia A. Graham (2007) ovat pyrkineet mää­rit­te­le­mään asek­su­aa­li­suut­ta. Heidän pieni laa­dul­li­nen tut­ki­muk­sen­sa (neljä vastaajaa) ja laajempi mää­räl­li­nen verk­ko­ky­se­lyn­sä oli suunnattu asek­su­aa­leik­si itsensä tun­te­vil­le. Tutkimustulos lähinnä vahvisti sen, mikä jo tie­det­tiin­kin: biop­sy­ko­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta asek­su­aa­li­sen iden­ti­tee­tin tärkein määrite on matala sek­su­aa­li­nen halu ja vähäinen kiin­nos­tus seksiä kohtaan.

Aseksuaalisuus avioliiton vaihtoehtona

Avioliittokäytäntöjä Intian Kangrassa 1990-luvulla tutkinut sosi­aa­liant­ro­po­lo­gi Peter Phillimore kuvailee jär­jes­tel­män, jossa sādhinin eli pyhän naisen sta­tuk­seen kuuluu oletus oman sek­su­aa­li­suu­den täy­del­li­ses­tä hyl­kää­mi­ses­tä. Tätä Phillimore kutsuu asek­su­aa­li­suu­dek­si ja tekee eron seli­baat­tiin. Sādhinin status on kun­nioi­tet­tu, hindujen askeet­ti­suu­den ihan­tee­seen liittyvä asema, joka tarjoaa vaih­toeh­don naisen perin­tei­sel­le roolille vaimona ja äitinä. Sādhin-statusta tun­ne­tum­pi lienee sen mas­ku­lii­ni­nen versio sadhu, joka tar­koit­taa pyhää miestä.

Sādhinin asemaan astuva tyttö luopuu avio­lii­tos­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta. Status täytyy valita ennen mur­ro­si­kää, jotta sek­su­aa­li­nen iden­ti­teet­ti jää täy­del­li­ses­ti taakse. Sādhin on siis aikuinen, joka on siirtynyt lapsuuden esi­sek­su­aa­li­ses­ta vaiheesta suoraan ei-sek­su­aa­li­sek­si naiseksi. Hän jää asumaan koti­ky­lään­sä toisin kuin naimisiin menevät naiset, jotka muuttavat avio­mie­hen­sä kylään. Sādhin voi myös periä omai­suut­ta ja saattaa pukeutua ja käyt­täy­tyä mas­ku­lii­ni­ses­ti.

Sādhin-jär­jes­tel­mään kuuluu ajatus, että valinnan täytyy olla tytön oma, eikä siis esi­mer­kik­si suku­lais­ten sanelema pakko. Tutkimuksesta saa käsi­tyk­sen, että jär­jes­tel­mä on toimiva kult­tuu­rin muoto, joka antaa naisille todel­li­sen vaih­toeh­don avio­lii­tol­le, säästäen heidät van­han­pii­an asemaan lii­te­tyil­tä nega­tii­vi­sil­ta asso­si­aa­tioil­ta. On kuitenkin kysyttävä, kuinka vapaita tytöt ovat valit­se­maan sādhinin roolin ja millainen sosi­aa­li­nen asema heitä todel­li­suu­des­sa odottaa?

On myös kiin­nos­ta­vaa, kuinka tut­ki­muk­ses­sa jär­jes­tel­män nega­tii­vi­se­na piirteenä näyt­täy­tyy sek­su­aa­li­suu­den riis­tä­mi­nen ja asek­su­aa­li­sek­si ”tuo­mit­se­mi­nen”. Tässä yhtey­des­sä asek­su­aa­li­suu­del­la ei tar­koi­te­ta henkilön omaa kokemusta itsestään ja sek­su­aa­li­suu­des­taan, vaan se tulee ikään kuin kau­pan­pääl­li­se­nä liittyen sādhinin asemaan. Tietoisuutta asek­su­aa­li­suu­des­ta jakava AVEN-verkosto puo­les­taan korostaa termin suurta mer­ki­tys­tä iden­ti­teet­ti­työl­le ja oman itsen löy­tä­mi­sel­le: monelle asek­su­aa­lil­le on toden­nä­köi­ses­ti suuri helpotus löytää sek­su­aa­li­ter­mi, johon samaistua hyper­sek­su­aa­li­ses­sa ajassamme.

Kuva: Pablo Heimplatz (CC0)

Aseksuaalisuuden antropologiaa?

Psykoanalyytikko Sigmund Freudista lähtien on ajateltu, että sek­su­aa­li­suus määrää, kuinka ajat­te­lem­me, tunnemme ja käyt­täy­dym­me, ja että seksiä ymmär­tä­mäl­lä on mah­dol­li­suus ymmärtää ihmistä koko­nai­suu­te­na. Mitä asek­su­aa­li­suu­den tutkimus voi meille itses­täm­me kertoa? Mitä ant­ro­po­lo­gia voi tuoda asek­su­aa­li­suu­den tut­ki­muk­seen?

Kuten sanottua, ant­ro­po­lo­gial­le asek­su­aa­li­suus on kiin­nos­ta­va aihe sosi­aa­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na ilmiönä. Kysymyksenasettelu voisi koskea esi­mer­kik­si sitä, miksi ja mil­lai­ses­sa sosio-kult­tuu­ri­ses­sa tilan­tees­sa syntyy AVENin tapainen asek­su­aa­lien etuja ja oikeuksia ajava taho? Mikä yli­pää­tään määrää, että jostain inhi­mil­li­ses­tä omi­nai­suu­des­ta muodostuu tai ei muodostu mah­dol­li­nen osa iden­ti­teet­tiä?

Elämme län­si­mais­sa jon­kin­lais­ta sek­su­aa­li­suu­den ja sek­su­aa­lis­ten suun­tau­tu­mis­ten vapau­tu­mi­sen juhlaa: sek­su­aa­li­suu­teen liittyvät monen­lai­set iden­ti­tee­tit ovat tulleet mah­dol­li­sik­si. Sen lisäksi, että esi­mer­kik­si homo- ja bisek­su­aa­li­suus alkavat olla paremmin tun­net­tu­ja seksuaali-iden­ti­teet­te­jä, on sek­su­aa­lis­ten suun­tau­tu­mis­ten kirjo laven­tu­nut enti­ses­tään. Näiden lisäksi vaih­toeh­toi­na ovat muun muassa demi‑, sapio‑, pan- ja asek­su­aa­li­suus. Myös suh­de­muo­to­jen tun­nus­tet­tu kirjo lisääntyy, kuten moni­suh­tei­suu­den eli poly­amo­rian tapauk­ses­sa on käynyt. Oman sek­su­aa­li­sen suun­tau­tu­mi­sen ja halun työs­tä­mi­ses­tä ja avar­ta­mi­ses­tä on tullut jopa jossain määrin jopa edellytys moder­nil­le euroop­pa­lai­sel­le ihmiselle.

Antropologialla puo­les­taan on kyky tuottaa (a)seksuaalisuudesta tietoa, joka ottaa huomioon elävien ja tuntevien ihmisten koke­muk­set ja tuo mukaan kult­tuu­rien välisen vaihtelun. Tällaisen tiedon avulla voi­tai­siin helpottaa asek­su­aa­leik­si itsensä mää­rit­te­le­vien tilan­net­ta seksin täyt­tä­mäs­sä maa­il­mas­sa. Antro­po­lo­gial­la on lisäksi mah­dol­li­suus valottaa paitsi ihmisten eläviä koke­muk­sia, myös niitä sosi­aa­li­sia ja yhteis­kun­nal­li­sia raken­tei­ta, jotka syn­nyt­tä­vät tai tekevät mah­dol­li­sek­si tie­tyn­lais­ten iden­ti­teet­tien ja yhtei­sö­jen syn­ty­mi­sen – tai estävät niitä syn­ty­mäs­tä.

Kuva: Tim Gouw (CC0)

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Stephen Weppler (CC BY-ND 2.0)
  1. Bogaert Anthony (2004) Asexuality: Prevalence and Associated Factors in a National Probability Sample. The Journal of Sex Research: Volume 41, No. 3, August 2004: 279 – 287.
  2. Bogaert Anthony (2006) Toward a concep­tual unders­tan­ding of asexua­li­ty. Review of General Psychology, Volume 10, No. 3, 2006: 241 – 250.
  3. Bogaert Anthony (2012) Understanding Asexuality.
  4. Donnan Hastings & Magowan Fiona (2010) The Anthropology of Sex.
  5. Koponen Katriina (2017) Ei sit­ten­kään rikki: Aseksuaalisuuden mää­ri­tel­miä ja vas­ta­ta­ri­noi­ta asek­su­aa­lien iden­ti­teet­ti­ker­to­muk­sis­sa. Pro gradu ‑tutkielma. Oulun yliopisto.
  6. Phillimore Peter (1991) Unmarried Women of the Dhaula Dhar: Celibacy and Social Control in Northwest India. Journal of Anthropological Research. Volume 47, No. 3, Autumn 1991: 331 – 350.
  7. Prause Nicole & Graham Cynthia A. (2007) Asexuality: Classification and Characterization.

Kirjoittaja

Aino Pohjola on filosofian maisteri kulttuuriantropologiasta Oulun yliopistosta ja AntroBlogin toimituksen jäsen. Aino näkee rituaaleja kaikkialla ja on hullaantunut seksuaalisuutta ja suhteita käsitteleviin podcasteihin. Vapaa-ajallaan hän opettelee sietämään epäonnistumista boulderoinnin parissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: