Salaliitot avoimuuden aikakaudella

Kun tie­do­tus­vä­li­neet rapor­toi­vat sala­liit­to­teo­riois­ta, huomio kiin­ni­te­tään yleensä niiden outouteen tai sit­key­teen ja uusiu­tu­mis­ky­kyyn. Kun teo­rioi­hin usko­mi­sel­le on etsitty seli­tyk­siä, niitä on useim­mi­ten löydetty ihmisen psyyk­ki­sis­tä omi­nai­suuk­sis­ta. Salaliittoteoriat on pyritty palaut­ta­maan ihmisen tai­pu­muk­siin etsiä jär­ki­pe­räi­nen selitys sat­tu­man­va­rai­sil­le ilmiöille, yksin­ker­tais­taa moni­mut­kai­set tapah­tu­ma­ku­lut sekä hakea vah­vis­tus­ta omalle maa­il­man­kat­so­muk­sel­le ja tällä tavoin lievittää epä­var­muut­ta tai luoda tunne tilanteen hal­lit­se­mi­ses­ta.

Nämä seli­tys­mal­lit ovat kuitenkin kaikessa ylei­syy­des­sään epä­tyy­dyt­tä­viä. Ne voivat mah­dol­li­ses­ti kertoa meille jotakin ihmis­la­jin tavoista ajatella ja kom­mu­ni­koi­da ympä­röi­väs­tä maa­il­mas­ta yleensä, mutta sala­liit­to­teo­rioi­den kal­tais­ten spesifien ilmiöiden kohdalla niistä on melko vähän apua. 

Ihmisen oletetut psyyk­ki­set tai­pu­muk­set eivät esi­mer­kik­si auta ymmär­tä­mään, mitä eroa on sillä, uskooko syyskuun 11. päivän terrori-iskujen tekijän olevan Al-Qaida vaiko Yhdysvaltain hallitus. Kumpikaan versio tapah­tu­mis­ta ei ole mitenkään erityisen yksin­ker­tai­nen. Molemmat nojaavat saman­lai­seen ker­ron­nal­li­seen raken­tee­seen, jossa yksit­täi­nen toimija laatii ja toteuttaa salaisen suun­ni­tel­man historian kulun muut­ta­mi­sek­si. Kummankin kautta on varmasti mah­dol­lis­ta vahvistaa omaa maa­il­man­kat­so­mus­ta ja molemmat voivat olla myös emo­tio­naa­li­ses­ti palkitsevia. 

Nykypäivän sala­liit­to­teo­rioi­ta olisikin tar­kas­tel­ta­va niiden omassa his­to­rial­li­ses­sa ja poliit­ti­ses­sa kon­teks­tis­sa. Alla luon­nos­te­len, millaisia seikkoja ant­ro­po­lo­gi­nen lähes­ty­mis­ta­pa sala­liit­to­teo­rioi­hin ottaa huomioon.

Ajatusten alinta kastia?

Salaliittoteoriat ovat löytäneet yllät­tä­vän vähän ymmär­tä­jiä ant­ro­po­lo­gien parista. Yllättäväksi asian tekee se, että yksi ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen omi­nais­piir­teis­tä on aina ollut pyrkimys ”jär­keis­tää” erilaisia usko­mus­jär­jes­tel­miä riip­pu­mat­ta siitä, kuinka kum­mal­li­sil­ta ne ensi alkuun kuu­los­ta­vat. Tässä suhteessa ant­ro­po­lo­git ovat kuitenkin useim­mi­ten kes­kit­ty­neet ilmiöihin, jotka luo­ki­tel­laan osaksi uskontoa, magiaa tai noituutta ja jotka kuuluvat joko johonkin vie­raa­seen tai men­nei­syy­den kulttuuriin. 

Syytä aiheen kart­ta­mi­sel­le on parasta etsiä sen saamasta pai­no­las­tis­ta. Nykypuheessa termi “sala­liit­to­teo­ria” on lähes­tul­koon samaa tar­koit­ta­va epätoden kanssa. Jonkin ajatuksen kut­su­mi­ses­ta sala­liit­to­teo­riak­si on tullut tapa panna piste kes­kus­te­lul­le. Tällöin epä­suo­ras­ti vies­ti­tään, ettei ajatus ole lainkaan vakavasti otettava. Tämä on puo­les­taan johtanut nurin­ku­ri­seen tilan­tee­seen, jossa jokainen todeksi osoit­tau­tu­va sala­liit­to­teo­ria lakkaa olemasta sala­liit­to­teo­ria ja se lasketaan vastedes osaksi his­to­rian­kir­joi­tus­ta. Tällä tavoin todet teoriat itse asiassa hei­ken­tä­vät sala­liit­to­teo­rioi­den yleistä uskot­ta­vuut­ta, koska pois­tues­saan sala­liit­to­teo­rioi­den kate­go­rias­ta ja muut­tues­saan val­ta­vir­ta-ajat­te­luk­si ne jättävät jälkeensä kaikkein usko­mat­to­mim­mat ja har­hai­sim­mat väitteet. 

Otan esimerkin ilmiön bru­taa­leim­mas­ta päästä. Natsi-Saksan suun­nit­te­le­ma juu­ta­lais­ten kan­san­mur­ha pyrittiin toi­meen­pa­ne­maan salassa ja etenkin sodan lop­pu­vai­hees­sa rikoksen jälkiä yri­tet­tiin peitellä. Tieto mas­sa­mur­his­ta kantautui silti liit­tou­tu­nei­den puolelle jo hyvin var­hai­ses­sa vaiheessa, ja aiheesta jul­kais­tiin sodan aikana uutisia ame­rik­ka­lai­sis­sa ja brit­ti­läi­sis­sä sano­ma­leh­dis­sä. Uutisoinnissa tietoja pidettiin kuitenkin vahvasti lii­oi­tel­tui­na ja huhu­pu­hei­siin perus­tu­vi­na, eivätkä ne herät­tä­neet kovinkaan suurta huomiota. Myös maiden viran­omai­set pyrkivät pitämään tietoja poissa jul­ki­suu­des­ta, koska niiden pelättiin johtavan väki­val­taan sak­sa­lais­pe­räis­tä väestöä vastaan, mikä puo­les­taan saa­tet­tai­siin kostaa Saksassa oleville sota­van­geil­le. Tilanne muuttui täysin sodan lopulla, kun liit­tou­nei­den tun­keu­dut­tua Saksan maa­pe­räl­le kes­ki­ty­lei­rien julmuudet voitiin rapor­toi­da suoraan kotimaan yleisölle. Todellinen sala­liit­to oli siis ollut olemassa. Tästä eteenpäin väitteitä kan­san­mur­han lavas­ta­mi­ses­ta on pidetty sala­liit­to­teo­rioi­na ja holo­kaus­tin kiel­tä­mi­nen on monissa maissa rikos. 

Kuten edel­li­ses­tä esi­mer­kis­tä käy osuvasti ilmi, sala­liit­to­teo­rioi­den luo­taan­työn­tä­vyyt­tä on lisännyt myös se, että ne liitetään usein poliit­tis­ten ääri­liik­kei­den ajat­te­luun. Koska ne käsit­te­le­vät monesti kan­san­mur­hien, sala­mur­hien, kaap­paus­ten ja ihmis­ko­kei­den kaltaisia aiheita, jotka vaka­vuu­ten­sa puolesta vaativat kan­nan­ot­toa myös tut­ki­jal­ta, niihin ei ole sove­lias­ta suhtautua ensi­si­jai­ses­ti älyl­li­si­nä har­joi­tuk­si­na. Onkin helppo ymmärtää, ettei monikaan tutkija ole valmis ottamaan riskiä lei­mau­tu­mi­ses­ta kiih­koi­li­joi­den puo­lus­ta­jak­si tai inhi­mil­lis­ten mur­he­näy­tel­mien trivialisoijaksi.

Leonardo da Vincin maalausta Viimeinen ehtool­li­nen on myös tulkittu sala­liit­to­teo­reet­ti­sin katsein.

Näkymätön väkivalta

Syytä sala­liit­to­teo­rioi­den ylei­syy­del­le voidaan etsiä uuden­lai­sis­ta poliit­ti­sen väki­val­lan muodoista ja tavoista, joilla sen seu­rauk­sia käsi­tel­lään. Yhteiskuntateoreetikko Anthony Giddensin mukaan moderni kan­sal­lis­val­tio erottui antiik­ki­sis­ta ja kes­kiai­kai­sis­ta edel­tä­jis­tään eri­tyi­ses­ti omiin kan­sa­lai­siin koh­dis­tet­ta­vien pakot­ta­mi­sen mene­tel­mien suhteen. Teloitukset ja ruu­miil­li­set ran­gais­tuk­set lak­ka­si­vat ensin olemasta julkisia spek­taak­ke­lei­ta, ja pois­tui­vat vähi­tel­len lail­lis­ten sank­tioi­den vali­koi­mas­ta. Modernissa valtiossa rikol­li­suut­ta ja poik­kea­vuut­ta ryh­dyt­tiin kitkemään ennem­min­kin eri­lais­ten tark­kai­lun ja uudel­leen­kou­lut­ta­mi­sen mene­tel­mien avulla. Valtiollinen väkivalta ei tie­ten­kään loppunut, mutta se siirtyi pois näkyviltä van­ki­loi­den, polii­sia­se­mien tai sai­raa­loi­den seinien suojaan. 

Toisen maa­il­man­so­dan jäl­kei­se­nä aikana, suurten siir­to­maa­im­pe­riu­mien sorruttua, valtaosa maailman maista on sitou­tu­nut kan­sain­vä­lis­ten sopi­mus­ten kautta suo­je­le­maan omia kan­sa­lai­si­aan julmalta koh­te­lul­ta ja mie­li­val­tai­sil­ta ran­gais­tuk­sil­ta. Antropologi Rosalind Shawn mukaan tänä aikana myös poliit­ti­sen väki­val­lan luonne muuttuu. Säilyttääkseen asemansa kan­sain­vä­li­ses­sä yhtei­sös­sä tai poliit­tis­ten liit­to­lais­ten­sa julkisen tuen, val­tioi­den oli pidät­täy­dyt­tä­vä avoimesta väki­val­las­ta sisäisiä vihol­li­si­aan vastaan. Oli kehi­tet­tä­vä uuden­lai­sia salaisia väki­val­lan muotoja, joiden ole­mas­sao­lo voitiin tarpeen vaatiessa kieltää jul­ki­ses­ti. Näitä ovat olleet esi­mer­kik­si ihmisten katoa­mi­set ja kuolemanpartiot. 

Tämän tyyppinen väkivalta vaati oman­lai­sen­sa vas­ta­lääk­keen, ja Shaw katsoo totuus­ko­mis­sioi­den synnyn ja yleis­ty­mi­sen olleen juuri sitä. Niitä onkin perus­tet­tu kym­me­nit­täin eri puolilla maailmaa 1970-luvulta lähtien. Totuuskomissioiden toiminnan keskiössä on ollut aikai­sem­min kiel­let­ty­jen tai vai­et­tu­jen ker­to­mus­ten julkinen tun­nus­ta­mi­nen tosiksi. Vallanpitäjien keksimien ja levit­tä­mien viral­lis­ten totuuk­sien osoit­ta­mi­nen vää­ris­tel­lyik­si ja val­heel­li­sik­si on monesti ollut vapaut­ta­va prosessi. Se on mah­dol­lis­ta­nut aikai­sem­min lain ja oikeuden ylä- tai ulko­puo­lel­la toi­mi­nei­den väki­val­lan­te­ki­jöi­den aset­ta­mi­sen vas­tuuseen teoistaan.

Tarkoitukseni ei ole rinnastaa poliit­ti­sen väki­val­lan uhrien todis­ta­jan­lausun­to­ja sala­liit­to­teo­rioi­hin vaan kääntää huomio siihen his­to­rial­li­sen tilan­tee­seen, joka saa kan­sa­lai­set epäi­le­mään viral­li­sia totuuksia. Useiden maiden lähi­his­to­rias­sa ja niiden kan­sa­lais­ten tuoreessa muistissa on aika, jolloin oikeu­den­mu­kai­suu­den toteu­tu­mi­nen on edel­lyt­tä­nyt ”vanhan totuuden” pal­jas­ta­mis­ta valheeksi. Aikaisemmin huhuiksi, vihol­lis­pro­pa­gan­dak­si tai kenties jopa sala­liit­to­teo­rioik­si leimatut väitteet on sen sijaan myönnetty totuudeksi.

Avoimuuden aika

Poliittisten sala­liit­to­teo­rioi­den ytimessä on ajatus siitä, että val­lan­pi­tä­jien todel­li­set intressit ja suun­ni­tel­mat pimi­te­tään kan­sa­lai­sil­ta. Valtiot ja monet kan­sain­vä­li­set järjestöt tais­te­le­vat tällaisia käsi­tyk­siä vastaan julis­ta­mal­la stra­te­gi­sik­si tavoit­teik­seen “avoi­muu­den” tai “läpi­nä­ky­vyy­den”. Viime vuo­si­kym­me­ni­nä tämän kal­tai­sis­ta termeistä on tullut keskeinen osa poliit­tis­ta puheen­part­ta ympäri maailman. Ne mainitaan usein yhdessä sel­lais­ten sanojen kuin demo­kra­tia, hyvä hallinto tai ihmi­soi­keu­det kanssa. Miten on mah­dol­lis­ta, että sala­liit­to­teo­riat kukois­ta­vat aikana, jolloin salai­lus­ta piti tehdä loppu? Ehkä onkin niin, että avoi­muus­pu­he itse asiassa ruokkii salaliittoteorioita? 

Antropologit Todd Sanders ja Harry West katsovat läpi­nä­ky­vyy­den ihanteen pitävän sisällään monen­lai­sia esio­le­tuk­sia. He jäl­jit­tä­vät idean juuret valis­tusa­jat­te­luun ja eri­tyi­ses­ti sen ole­tuk­seen, että yhteis­kun­tae­lä­mä on mah­dol­lis­ta ratio­na­li­soi­da ja siten tehdä se kaikkien ymmärrettäväksi.

Markkinaliberalismin ja sosia­lis­min kaltaiset modernit ideo­lo­giat läh­ti­vät­kin liik­keel­le siitä, että on jokin yleinen jär­keen­käy­pä tapa järjestää yhteis­kun­ta kaikkien parhaaksi. Kun hal­lit­se­mi­sen peri­aat­tei­ta pidetään yleisinä, niitä ei tarvitse enää erikseen selittää tai perus­tel­la. Riittää, että kan­sa­lai­sil­le annetaan mah­dol­li­suus nähdä, että niitä nou­da­te­taan. Tosiasiassa peri­aat­teet ovat kuitenkin kulttuuri- ja his­to­ria­si­don­nai­sia eivätkä siten suoraan kaikkien ymmärrettävissä.

Sandersin ja Westin mukaan sana “läpi­nä­ky­vyys” luo myös mie­li­ku­van vallasta objektina, jolla on ulkoinen pinta ja sisäpuoli, joka on mah­dol­lis­ta nähdä pinnan läpi riip­pu­mat­ta siitä mistä sitä katsoo. Tosiasiassa mah­dol­li­suu­det vallan läpi näke­mi­seen riippuvat paljolti siitä, miltä suunnalta ja kuinka kaukaa sitä katsoo. Monet näky­vyy­den esteet ovat varsin kon­kreet­ti­sia: vain pientä osaa maailman kielistä käytetään viral­li­si­na hallinnon kielinä, vain puolella maailman väestöstä on pääsy inter­ne­tiin ja maa­il­mas­sa on edelleen useita satoja miljoonia luku­tai­dot­to­mia aikuisia.

Ottaen vielä huomioon modernien val­tioi­den hallinnon laajuuden ja moni­mut­kai­suu­den olisi koh­tuu­ton­ta olettaa, että läpi­nä­ky­vyys olisi jotakin sellaista, minkä yksit­täi­nen kan­sa­lai­nen voisi saavuttaa. Lopulta asiassa vai­kut­tai­si olevan eniten kyse siitä, että kan­sa­lai­set luottavat siihen, että valtaa käytetään niin kuin heille kerrotaan sitä käytettävän.

Läpinäkyvyyden pitäisi viedä sala­liit­to­teo­rioil­ta pohja pois lopul­li­ses­ti. Ei liene sattuma, että ne löytävät kan­nat­ta­jia juuri avoi­muu­den nimeen van­no­val­la aika­kau­del­la. Lupaus siitä, että asioiden oikea laita on aina mah­dol­lis­ta selvittää ja totuus on näin avoin kaikille ruokkii omassa mah­dot­to­muu­des­saan spe­ku­laa­tioi­ta siitä, mistä “todella” on kyse.

  1. Butter, Michael ja Maurus Reinkowski (toim.) 2014. Conspiracy Theories in the United States and the Middle East: A com­pa­ra­ti­ve approach. Freiburg Institute for Advanced Studies: De Gruyter.
  2. Giddens, Anthony 1985. The Nation-State and Violence. Volume two of a con­tem­po­ra­ry critique of his­to­rical mate­ria­lism. Cambridge: Polity Press.
  3. Walsh, Andrew 2004. In the Wake of Things: Speculating in and about sapphires in northern Madagascar. American Anthropologist 106 (2): 225 – 237.
  4. West, Harry G. ja Todd Sanders (toim.) 2003. Transparency and Conspiracy: Ethnographies of suspicion in the new world order. Durham: Duke University Press.
  5. Shaw, Rosalind 2005. Rethinking Truth and Reconciliation Commissions: Lessons from Sierra Leone. Washington DC: United States Institute of Peace.

Kirjoittaja

Timo Kallinen toimii yliopistonlehtorina sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa Helsingin yliopistossa. Hänen keväällä 2016 ilmestynyt kirjansa Divine Rulers in a Secular State on nyt saatavilla myös avoimena verkkojulkaisuna.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alun perin Piilaaksosta rantautunut startup-yrittäjyys, suomeksi kasvuyrittäjyys, on noussut yhdeksi markkinatalouden suurimmaksi trendiksi vajaan vuosikymmen aikana. Suomessa start-up pöhinä saavuttaa huippunsa jokavuotisessa Slush-juhlassa. Tänä vuonna joulukuun alussa pidetty tapahtuma keräsi jo yli 2600 startup-yritystä ja vaikuttavan ryhmän puhujia skenen ajankohtaisimmista vaikuttajista aina rauhannobelisti Al Goreen. Mutta mitä startup-yrittäjyys oikeastaan on? Ja voidaanko siitä puhua pelkästään uutena yrityksen muotona vai jopa elämäntapana? Mitkä tunnusmerkit tekevät yrityksestä startupin?

Suomi 100 -tarra koristaa ruisleipäpakkausta ja radiojuontaja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen satavuotista historiaa. Lukuisat puheet muistuttavat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edistyksen tieltä. Eduskunnan juhlaistunnossa viittaukset kansainvälisiin tilastoihin valjastetaan todistamaan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa historiaamme – tätä lähes lineaarista menestyskertomusta.