Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Kysymys voi tuntua oudolta, koska monet (jopa jotkut antropologit) näkevät nämä kaksi kenttää varsin erillisinä. Yksi edustaa syvällistä mietintää kulttuurista ja ihmisyydestä, toinen taas jotain kylmää ja epäinhimillistä, missä raha ratkaisee.
Tämä on tietenkin kärjistys, mutta yllättävän usein taloudesta kuulee puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se on kenttä, joka nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata. Ehkä tajutaan, että antropologi voi tutkia vaikkapa kuluttajia. Mutta entä itse taloutta – tuota isoa ja ihmeellistä kenttää, joka tuntuu niin… luonnolliselta? Tämä mahdollisuus unohtuu usein.
Itse olen talousantropologian suuri fani. Opin suunnattomasti Marshall Sahlinsilta (jonka oppilas David Graeber, alla, oli). Luin innostuneesti marxisteja kuten Maurice Godelieria ja Claude Meillassouxia, tietenkin klassikkoja kuten Marilyn Strathernia ja Stephen Gudemania, radikaalimpaa kamaa kuten Michael Taussigia ja monia muita. Väitöskirjani oli jatkumoa tälle ja käytin sekä klassista että uudempaa talousantropologiaa keskustellakseni lahjatalouksista internetissä – 15 vuotta sitten tämä oli vielä uutta ja ihmeellistä.
Olen kerta toisensa jälkeen palannut näiden kysymysten ääreen ja ihmetellyt sitä, miten vähän taloutta ja sen toimia tutkitaan juuri kulttuurin ja sosiaalisen vaihdannan muotoina, eli käyttäen antropologian käsitteistöä ja menetelmiä. Oli sitten “oikea” antropologi tai minun kaltaiseni henkilö, joka ammentaa siitä inspiraatiota. Koska talousantropologia tekee juuri tätä: Tutkii miten talous ei ole jotain, mikä vain tapahtuu meille vaan kulttuurin ilmentymä ja käytänteiden summa. Talous, kulttuuri ja yhteiskunta ovat yhtä, eivät erillisiä kenttiä. Juuri ajassa, jossa talous näyttäytyy meille isona, pakottavana voimana, antropologia voi olla oiva työkalu, jolla tehdä taloudesta jotain vähemmän pelottavaa: jotain mistä voi ja tulee puhua.
Täydellinen talous (?)
Puhumme nimittäin taloudesta niin kuin se vain tapahtuisi, ja niin kuin juuri meidän aikamme olisi nyt lopullisesti raa’an kapitalismin aika – ennen meillä oli Sven Dufva ja Uuno Turhapuro (tuo suomalainen Br’er Rabbit, aina rahamiehiä narraamassa), nyt meillä on Nalle Wahlroos ja Supercell.
Puhumme myös taloudesta niin kuin se olisi vain yksi järjestelmä, täydellinen ja suljettu. Samalla on helppo nähdä, että Suomessa, historiallisesti ja tänään, on monen monta talouden muotoa ja variaatiota, kulttuurin luomia järjestelmiä, jotka ovat kulttuurin kyllästämiä ennemmin kuin suoraan taloustieteen oppikirjasta nostettuja. Ihan heti nousee mieleen vaikkapa seuraava lyhyt lista suomalaisista talous-kummallisuuksista:
Talkoot.
Tekes.
Kimppakyydit.
Facebookin kirppikset ja vaihtoryhmät.
Paketti Kultamokkaa maksuna miltei mistä tahansa.
Rahankeräys luokkaretkeen.
Ja niin pois päin…
Kaikki nämä ovat talousilmiöitä, jotka eivät seuraa sitä yksinkertaistettua kuvaa taloudesta, jonka jokainen oppii koulussa. Ne ovat kaikki kenttiä, joita antropologi voi tutkia, ja joiden kautta voimme rikastuttaa ymmärrystämme – mitä talouteen tulee. 
Kuva: Ted Eytan/Flickr (CC BY-SA 2.0)
Jos mietimme vaikkapa tuon pienen listan ensimmäistä kohtaa, talkoita, se on luonnollisesti kulttuurin luoma ilmiö, jatkumoa kyläyhteisön tavasta tehdä töitä yhdessä, joka tänään elää kulttuurissamme niin käsitteenä kuin moninaisena käytäntönä. Sitä käytetään, kun halutaan keskustella osallistumisesta – “Ovatko hyvätuloiset aidosti mukana kiky-talkoissa?!” – siihen voi törmätä taloyhtiön pihalla tai kaveriporukoissa. Se voi olla ritualistinen – ensin vähän haravoidaan, sitten juodaan olutta – tai varsin tehokas. Sitä voi verrata muihin käytäntöihin, kuten esimerkiksi barn raising-perinteeseen amissien ja mennoniittojen kulttuurissa, mutta samalla se on selkeästi suomalainen perinne. Se on ilmiö, jonka kautta voimme katsoa suomalaisuutta mutta myös kysymystä siitä, mitä laskemme tai emme laske taloudeksi ja taloudelliseksi toiminnaksi.
Talouskeskustelun rajat
Talkoot eivät ole yritys, eikä koulun rahankeräys ole kaupankäyntiä. Lahja ei ole osake, ja kimppakyytiä ei ihan helpolla voi verrata vientiteollisuuteen. Samalla kaikki nämä ovat tapoja, joilla rakennamme ja ylläpidämme sosiaalisia suhteita ja täten yhteiskuntaa vaihdannan kautta. Sahlinsia mukaillen, keskeinen ongelma ajattelussamme taloudesta on tapamme olettaa, että vain ne vaihdannan käytännöt, joissa tavalla tai toisella vaihdetaan rahaa tuotteisiin tai palveluihin, ovat taloudellisia. Talkoot eivät näytä näin tekevän, mutta vain koska etsimme vääriä asioita. Talkoissa osallistutaan omalla työpanoksella, joka voi olla varsin mitätön. Siitä saatu palkka tai hyöty (olut ja hieman siistimpi piha) voivat olla räikeässä epäsuhteessa, jos katsotaan työtunteja (jotka voivat olla mittavat). Taloustutkija toteaisi, että kyseessä on joko törkeän huonosti organisoitua toimintaa tai mahdollisesti huijaus. Antropologi taas ymmärtäisi, että kyseessä on jotain suurempaa: talouden ja sosiaalisten suhteiden vyyhti, jossa vaihdanta voi näyttää mitättömältä, mutta jossa se rakentaa yhteisöä ja tyydyttää tiettyjä rituaalisia tarpeita – koska pitäähän taloyhtiössä talkoot olla.
Miksi puhun tästä? Suomessa juuri nyt on ikävä rajoittunut keskustelu taloudesta; keskustelu jossa verrattain pieni ryhmä on ominut oikeuden puhua talouden nimissä – ja minä voin sanoa näin, koska kuulun siihen ryhmään. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa on mahdollista tarjoilla väittämiä markkinavoimista, viennistä, kilpailukyvystä yms. ilman, että näitä kunnolla kyseenalaistetaan. Taloudesta puhutaan erillisenä kenttänä ja voimana, jota täytyy totella.
Kuva: spacedust2019/Flickr (CC BY 2.0)
Antropologia vastalääkkeenä
Talousantropologia voi toimia vastavoimana tälle osoittamalla, että talous on jotain, mitä rakennamme yhdessä, ja mitä voi ja tulee kyseenalaistaa. Ei ole mitään valmista asiaa nimeltä talous vaan järjestelmä, jossa ihmiset, heidän välisensä suhteet, vaihdannan käytänteet sekä iso määrä artefakteja, rituaaleja ja fetissejä nivoutuvat yhteen. Näin pörssissä, ja näin pihatalkoissa.
Kuva: missmei/Flickr (CC BY-SA 2.0)
Tästä syystä teos kuten David Graeberin Debt: The First 5000 Years voikin olla niin tärkeä. Graeber nimittäin osoittaa, että “velka” yhtenä esimerkkinä niistä talouden peikoista, joilla pelotellaan kansaa (“Valtio velkaantuu, joten tottakai sinun palkkaasi on alennettava!”), ei ole läheskään niin yksinkertainen asia kuin väitetään. Velka ei ole virhe vaan talouden keskeinen rakennuskivi.
Koemme olevamme taloyhtiölle läsnäolomme talkoissa velkaa, joten tapaamme naapureitamme. Tarjoamme illallisen, kun kaveri tarjosi viime kerralla. Osallistamme ja autamme, tuemme ja työstämme, koska elämä on pieniä ja vähemmän pieniä velkoja ihmisten välillä. Olen muuten aika monelle velkaa kahvin tai kaljan, mutta luojan kiitos sitäkin useampi on minulle saman auki. Juu, on myös asuntolainaa ja pikavippejä, luottokorttivelkaa ja maksamattomia piikkejä niin ihmisten kuin valtioiden välillä – mutta Graeber yrittää opettaa meille, että erot voivat hyvinkin olla pienemmät kuin samankaltaisuudet, ja että olemme itsellemme velkaa ymmärtää tätä kaikkea hieman paremmin.Talousantropologia opetti minut katsomaan taloutta uudella, vähemmän turhantärkeällä tavalla. Olen usein käyttänyt sen oppeja niin yritysten sisällä kuin kirjoittaessani laajemmin taloudesta. Se avasi minulle teitä tutkimaan lahjojen ja anteliaisuuden merkitystä taloudessa ja antoi uusia tapoja ajatella yhteistyöstä ja kilpailusta. Siinä missä taloustieteet usein lähestyvät taloutta pelkistetyillä malleilla ja varsin rajoitetusti, antropologia näytti minulle talouden rikkauden ja omituisuuden.
Ajassa jossa niin moni miettii paikkaansa uudessa uljaassa taloudessa tämä on yhä tärkeämpää – niin yksilöille kuin keskustelulle laajemmin. Ajassa jossa automatisaatio, digitalisaatio ja robotiikka muuttavat talouttamme; jossa yhdessä tekeminen ja jakamisen talous kehittyy, tarvitsemme teorioita vangitsemaan tämän kaiken ja luomaan uusia käsityksiä siitä, mitä talous voi olla. Tässä antropologialla on erittäin tärkeä tehtävä osana sitä suurta talkoota, jota Suomeksi kutsumme.
