Talkoot, talousantropologia ja Suomi

Mikä on ant­ro­po­lo­gian suhde talouteen, tai kään­tei­ses­ti, talouden suhde ant­ro­po­lo­gi­aan? Kysymys voi tuntua oudolta, koska monet (jopa jotkut ant­ro­po­lo­git) näkevät nämä kaksi kenttää varsin eril­li­si­nä. Yksi edustaa syväl­lis­tä mietintää kult­tuu­ris­ta ja ihmi­syy­des­tä, toinen taas jotain kylmää ja epäin­hi­mil­lis­tä, missä raha ratkaisee. 

Tämä on tietenkin kärjistys, mutta yllät­tä­vän usein talou­des­ta kuulee puhut­ta­van kenttänä, joka on irral­li­nen siitä inhi­mil­li­ses­tä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se on kenttä, joka nähdään valmiina, annettuna, sel­lai­se­na missä on asioita kuten “mark­ki­na­voi­mat” ja “talous­kas­vu” (tai sen puut­tu­mi­nen), ja johon ei ant­ro­po­lo­gia sen kummemmin kaivata. Ehkä tajutaan, että ant­ro­po­lo­gi voi tutkia vaikkapa kulut­ta­jia. Mutta entä itse taloutta – tuota isoa ja ihmeel­lis­tä kenttää, joka tuntuu niin… luon­nol­li­sel­ta? Tämä mah­dol­li­suus unohtuu usein.

Itse olen talous­ant­ro­po­lo­gian suuri fani. Opin suun­nat­to­mas­ti Marshall Sahlinsilta (jonka oppilas David Graeber, alla, oli). Luin innos­tu­nees­ti marxis­te­ja kuten Maurice Godelieria ja Claude Meillassouxia, tietenkin klas­sik­ko­ja kuten Marilyn Strathernia ja Stephen Gudemania, radi­kaa­lim­paa kamaa kuten Michael Taussigia ja monia muita. Väitöskirjani oli jatkumoa tälle ja käytin sekä klassista että uudempaa talous­ant­ro­po­lo­gi­aa kes­kus­tel­lak­se­ni lah­ja­ta­louk­sis­ta inter­ne­tis­sä – 15 vuotta sitten tämä oli vielä uutta ja ihmeellistä. 

Olen kerta toisensa jälkeen palannut näiden kysy­mys­ten ääreen ja ihme­tel­lyt sitä, miten vähän taloutta ja sen toimia tutkitaan juuri kult­tuu­rin ja sosi­aa­li­sen vaih­dan­nan muotoina, eli käyttäen ant­ro­po­lo­gian käsit­teis­töä ja mene­tel­miä. Oli sitten “oikea” ant­ro­po­lo­gi tai minun kal­tai­se­ni henkilö, joka ammentaa siitä ins­pi­raa­tio­ta. Koska talous­ant­ro­po­lo­gia tekee juuri tätä: Tutkii miten talous ei ole jotain, mikä vain tapahtuu meille vaan kult­tuu­rin ilmentymä ja käy­tän­tei­den summa. Talous, kulttuuri ja yhteis­kun­ta ovat yhtä, eivät erillisiä kenttiä. Juuri ajassa, jossa talous näyt­täy­tyy meille isona, pakot­ta­va­na voimana, ant­ro­po­lo­gia voi olla oiva työkalu, jolla tehdä talou­des­ta jotain vähemmän pelot­ta­vaa: jotain mistä voi ja tulee puhua. 

Täydellinen talous (?)

Puhumme nimittäin talou­des­ta niin kuin se vain tapah­tui­si, ja niin kuin juuri meidän aikamme olisi nyt lopul­li­ses­ti raa’an kapi­ta­lis­min aika – ennen meillä oli Sven Dufva ja Uuno Turhapuro (tuo suo­ma­lai­nen Br’er Rabbit, aina raha­mie­hiä nar­raa­mas­sa), nyt meillä on Nalle Wahlroos ja Supercell.

Puhumme myös talou­des­ta niin kuin se olisi vain yksi jär­jes­tel­mä, täy­del­li­nen ja suljettu. Samalla on helppo nähdä, että Suomessa, his­to­rial­li­ses­ti ja tänään, on monen monta talouden muotoa ja vari­aa­tio­ta, kult­tuu­rin luomia jär­jes­tel­miä, jotka ovat kult­tuu­rin kyl­läs­tä­miä ennemmin kuin suoraan talous­tie­teen oppi­kir­jas­ta nos­tet­tu­ja. Ihan heti nousee mieleen vaikkapa seuraava lyhyt lista suo­ma­lai­sis­ta talous-kummallisuuksista:

Talkoot.

Tekes.

Kimppakyydit.

Facebookin kirp­pik­set ja vaihtoryhmät. 

Paketti Kultamokkaa maksuna miltei mistä tahansa.

Rahankeräys luok­ka­ret­keen.

Ja niin pois päin…

Kaikki nämä ovat talous­il­miöi­tä, jotka eivät seuraa sitä yksin­ker­tais­tet­tua kuvaa talou­des­ta, jonka jokainen oppii koulussa. Ne ovat kaikki kenttiä, joita ant­ro­po­lo­gi voi tutkia, ja joiden kautta voimme rikas­tut­taa ymmär­rys­täm­me – mitä talouteen tulee. 

talkoot

Jos mietimme vaikkapa tuon pienen listan ensim­mäis­tä kohtaa, talkoita, se on luon­nol­li­ses­ti kult­tuu­rin luoma ilmiö, jatkumoa kyläyh­tei­sön tavasta tehdä töitä yhdessä, joka tänään elää kult­tuu­ris­sam­me niin käsit­tee­nä kuin moni­nai­se­na käy­tän­tö­nä. Sitä käytetään, kun halutaan kes­kus­tel­la osal­lis­tu­mi­ses­ta – “Ovatko hyvä­tu­loi­set aidosti mukana kiky-talkoissa?!” – siihen voi törmätä talo­yh­tiön pihalla tai kave­ri­po­ru­kois­sa. Se voi olla ritua­lis­ti­nen – ensin vähän hara­voi­daan, sitten juodaan olutta – tai varsin tehokas. Sitä voi verrata muihin käy­tän­töi­hin, kuten esi­mer­kik­si barn raising-perin­tee­seen amissien ja men­no­niit­to­jen kult­tuu­ris­sa, mutta samalla se on selkeästi suo­ma­lai­nen perinne. Se on ilmiö, jonka kautta voimme katsoa suo­ma­lai­suut­ta mutta myös kysymystä siitä, mitä laskemme tai emme laske talou­dek­si ja talou­del­li­sek­si toiminnaksi.

Talouskeskustelun rajat

Talkoot eivät ole yritys, eikä koulun rahan­ke­räys ole kau­pan­käyn­tiä. Lahja ei ole osake, ja kimp­pa­kyy­tiä ei ihan helpolla voi verrata vien­ti­teol­li­suu­teen. Samalla kaikki nämä ovat tapoja, joilla raken­nam­me ja yllä­pi­däm­me sosi­aa­li­sia suhteita ja täten yhteis­kun­taa vaih­dan­nan kautta. Sahlinsia mukaillen, keskeinen ongelma ajat­te­lus­sam­me talou­des­ta on tapamme olettaa, että vain ne vaih­dan­nan käytännöt, joissa tavalla tai toisella vaih­de­taan rahaa tuot­tei­siin tai pal­ve­lui­hin, ovat taloudellisia. 

Talkoot eivät näytä näin tekevän, mutta vain koska etsimme vääriä asioita. Talkoissa osal­lis­tu­taan omalla työ­pa­nok­sel­la, joka voi olla varsin mitätön. Siitä saatu palkka tai hyöty (olut ja hieman siistimpi piha) voivat olla räikeässä epä­suh­tees­sa, jos katsotaan työ­tun­te­ja (jotka voivat olla mittavat). Taloustutkija toteaisi, että kyseessä on joko törkeän huonosti orga­ni­soi­tua toimintaa tai mah­dol­li­ses­ti huijaus. Antropologi taas ymmär­täi­si, että kyseessä on jotain suurempaa: talouden ja sosi­aa­lis­ten suhteiden vyyhti, jossa vaihdanta voi näyttää mität­tö­mäl­tä, mutta jossa se rakentaa yhteisöä ja tyydyttää tiettyjä ritu­aa­li­sia tarpeita – koska pitäähän talo­yh­tiös­sä talkoot olla.

Miksi puhun tästä? Suomessa juuri nyt on ikävä rajoit­tu­nut kes­kus­te­lu talou­des­ta; kes­kus­te­lu jossa ver­rat­tain pieni ryhmä on ominut oikeuden puhua talouden nimissä – ja minä voin sanoa näin, koska kuulun siihen ryhmään. Tämä on johtanut tilan­tee­seen, jossa on mah­dol­lis­ta tarjoilla väittämiä mark­ki­na­voi­mis­ta, viennistä, kil­pai­lu­ky­vys­tä yms. ilman, että näitä kunnolla kysee­na­lais­te­taan. Taloudesta puhutaan eril­li­se­nä kenttänä ja voimana, jota täytyy totella.

Antropologia vastalääkkeenä

Talousantropologia voi toimia vas­ta­voi­ma­na tälle osoit­ta­mal­la, että talous on jotain, mitä raken­nam­me yhdessä, ja mitä voi ja tulee kysee­na­lais­taa. Ei ole mitään valmista asiaa nimeltä talous vaan jär­jes­tel­mä, jossa ihmiset, heidän välisensä suhteet, vaih­dan­nan käy­tän­teet sekä iso määrä arte­fak­te­ja, ritu­aa­le­ja ja fetissejä nivou­tu­vat yhteen. Näin pörssissä, ja näin pihatalkoissa.

Tästä syystä teos kuten David Graeberin Debt: The First 5000 Years voikin olla niin tärkeä. Graeber nimittäin osoittaa, että “velka” yhtenä esi­merk­ki­nä niistä talouden peikoista, joilla pelo­tel­laan kansaa (“Valtio vel­kaan­tuu, joten tottakai sinun palkkaasi on alen­net­ta­va!”), ei ole läheskään niin yksin­ker­tai­nen asia kuin väitetään. Velka ei ole virhe vaan talouden keskeinen rakennuskivi.

Koemme olevamme talo­yh­tiöl­le läs­nä­olom­me talkoissa velkaa, joten tapaamme naa­pu­rei­tam­me. Tarjoamme illal­li­sen, kun kaveri tarjosi viime kerralla. Osallistamme ja autamme, tuemme ja työstämme, koska elämä on pieniä ja vähemmän pieniä velkoja ihmisten välillä. Olen muuten aika monelle velkaa kahvin tai kaljan, mutta luojan kiitos sitäkin useampi on minulle saman auki. Juu, on myös asun­to­lai­naa ja pika­vip­pe­jä, luot­to­kort­ti­vel­kaa ja mak­sa­mat­to­mia piikkejä niin ihmisten kuin val­tioi­den välillä – mutta Graeber yrittää opettaa meille, että erot voivat hyvinkin olla pienemmät kuin saman­kal­tai­suu­det, ja että olemme itsel­lem­me velkaa ymmärtää tätä kaikkea hieman paremmin.

Talousantropologia opetti minut katsomaan taloutta uudella, vähemmän tur­han­tär­keäl­lä tavalla. Olen usein käyttänyt sen oppeja niin yritysten sisällä kuin kir­joit­taes­sa­ni laajemmin talou­des­ta. Se avasi minulle teitä tutkimaan lahjojen ja ante­liai­suu­den mer­ki­tys­tä talou­des­sa ja antoi uusia tapoja ajatella yhteis­työs­tä ja kil­pai­lus­ta. Siinä missä talous­tie­teet usein lähes­ty­vät taloutta pel­kis­te­tyil­lä malleilla ja varsin rajoi­te­tus­ti, ant­ro­po­lo­gia näytti minulle talouden rikkauden ja omituisuuden.

Ajassa jossa niin moni miettii paik­kaan­sa uudessa uljaassa talou­des­sa tämä on yhä tär­keäm­pää – niin yksi­löil­le kuin kes­kus­te­lul­le laajemmin. Ajassa jossa auto­ma­ti­saa­tio, digi­ta­li­saa­tio ja robo­tiik­ka muuttavat talout­tam­me; jossa yhdessä tekeminen ja jakamisen talous kehittyy, tar­vit­sem­me teorioita van­git­se­maan tämän kaiken ja luomaan uusia käsi­tyk­siä siitä, mitä talous voi olla. Tässä ant­ro­po­lo­gial­la on erittäin tärkeä tehtävä osana sitä suurta talkoota, jota Suomeksi kutsumme.

Kirjoittaja

Alf Rehn on innovaation, designin ja johtamisen professori University of Southern Denmarkissa. Tämän lisäksi hän toimii kansainvälisesti puhujana ja strategisena neuvonantajana, keskittyen luovuuteen, innovaatioon ja johtamiseen. Hän tutkii myös populaarikulttuuria sekä kriittistä organisaatioteoriaa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alun perin Piilaaksosta rantautunut startup-yrittäjyys, suomeksi kasvuyrittäjyys, on noussut yhdeksi markkinatalouden suurimmaksi trendiksi vajaan vuosikymmen aikana. Suomessa start-up pöhinä saavuttaa huippunsa jokavuotisessa Slush-juhlassa. Tänä vuonna joulukuun alussa pidetty tapahtuma keräsi jo yli 2600 startup-yritystä ja vaikuttavan ryhmän puhujia skenen ajankohtaisimmista vaikuttajista aina rauhannobelisti Al Goreen. Mutta mitä startup-yrittäjyys oikeastaan on? Ja voidaanko siitä puhua pelkästään uutena yrityksen muotona vai jopa elämäntapana? Mitkä tunnusmerkit tekevät yrityksestä startupin?

Suomi 100 -tarra koristaa ruisleipäpakkausta ja radiojuontaja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen satavuotista historiaa. Lukuisat puheet muistuttavat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edistyksen tieltä. Eduskunnan juhlaistunnossa viittaukset kansainvälisiin tilastoihin valjastetaan todistamaan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa historiaamme – tätä lähes lineaarista menestyskertomusta.

Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa. Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.