Toive kuulumisesta – yksin tulleet nuoret Suomessa

Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väes­tö­vir­to­jen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikai­sem­min. Vuoden 2015 aikana heitä saapui EU:n alueelle ennä­tyk­sel­li­sen paljon, lähes 95 000 ja vuoden 2016 aikana 63 000. Tämä määrä jakautui eri Euroopan val­tioi­hin hyvin epä­ta­sai­ses­ti. Esimerkiksi vuonna 2015 Ruotsista tur­va­paik­kaa päätyi hakemaan hieman yli 35 000, Saksasta 22 255 ja Suomesta 3 024 yksin tullutta lasta ja nuorta.

Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi tur­val­li­sen fyysisen myös sosi­aa­li­ses­ti hyväk­sy­vän ympä­ris­tön, jonka avulla kotou­tu­mi­nen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luo­tet­ta­via aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta koti­maas­taan. Antropologit Deborah Reed-Danahay ja Caroline Brettell tar­kas­te­le­vat sosi­aa­lis­ta kuu­lu­mis­ta vuo­ro­vai­ku­tus­pro­ses­si­na, jonka raken­tu­mi­seen vai­kut­ta­vat ihmisiä ympä­röi­vien paikkojen his­to­rial­li­set, raken­teel­li­set ja kult­tuu­ri­set tekijät. Suomen Akatemian rahoit­ta­mas­sa TRUST-kär­ki­hank­kees­sa koros­tam­me­kin kuu­lu­mi­sen tunteen mer­ki­tys­tä, jonka raken­tu­mis­ta yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa.

Tällä hetkellä kaikki maahan yksin tulleet nuoret ovat voi­mak­kai­den hal­lin­nol­lis­ten toimien kohteena. Niitä ei suinkaan määritä inhi­mil­li­nen kohtelu vaan kan­sal­li­ses­ti värit­ty­neet poliit­ti­set päämäärät. Aikaisemmin yksin maahan tulleet saivat äärim­mäi­sen harvoin kiel­tei­siä tur­va­paik­ka­pää­tök­siä, mutta nyt oles­ke­lu­pien kri­tee­rei­tä on tiu­ken­net­tu. Myönnetyt luvat ovat olleet usein lyhyitä, ja jat­ko­lu­paa hakies­saan 18 vuotta täyt­tä­neet nuoret saavat yhä useammin kiel­tei­sen päätöksen.

Toimet toteut­ta­vat yhä tiu­ken­tu­vaa maa­han­muut­to­po­li­tiik­kaa. Nuorten kanssa työs­ken­te­le­vät ihmiset puhuvat ”jär­kyt­tä­väs­tä kään­tees­tä”, johon on johtanut pyrkimys mah­dol­li­sim­man suuren ihmis­mää­rän nopeaan ja tehok­kaa­seen käsit­te­lyyn. Samalla he pohtivat, pys­ty­vät­kö he itse ammat­tieet­ti­ses­ti toimimaan osana tällaista jär­jes­tel­mää, jossa laadukas kotou­tu­mis­pro­ses­si tuntuu jääneen taka-alalle.

Epävarmuus luo näköalattomuutta

Mitä epä­var­muu­den lisään­ty­mi­nen tar­koit­taa nuorten arjessa? On muis­tet­ta­va, että nuoret ovat aina nuoria: kes­ken­kas­vui­sia, vasta aikui­sik­si oppimassa, mutta silti yksilöitä omine tar­pei­neen. Yksin tulleilla on usein takanaan trau­maat­ti­sia koke­muk­sia, joista sel­viä­mi­seen he tar­vit­se­vat paljon tukea. He elävät usein myös kult­tuu­rien ris­ti­pai­nees­sa, jossa uuden ja vanhan kotimaan kult­tuu­ri­set käytännöt törmäävät ja sekoit­tu­vat sekä mielissä että muis­tois­sa. Useampaan kult­tuu­riin kuu­lu­mi­nen vetää nuoren mieltä eri suuntiin ja tuottaa myös epä­var­muut­ta. Tässä tilan­tees­sa tarvitaan koti, jossa voi kasvaa aikui­sek­si rauhassa. Koti, jossa uudesta kult­tuu­ris­ta voi kes­kus­tel­la, sitä voi ihmetellä ja myös kri­ti­soi­da ilman pelkoa. Koti, jossa joku ohjaa tur­val­li­sel­le tielle, tukee sekä kannustaa.

Vaikka nuoret ovat fyy­si­ses­ti nyt turvassa, heidän elämänsä on edelleen täynnä epä­var­muut­ta. Seuraava katkelma kent­tä­työ­muis­tiin­pa­nois­tam­me osoittaa, kuinka esi­mer­kik­si oles­ke­lu­lu­pa­pää­tös­ten odot­ta­mi­nen lisää epä­var­muu­den tunnetta. Myös se, että nuori haluaa kertoa tästä tut­ki­jal­le, jonka hän on tavannut vain muutaman kerran aikai­sem­min, osoittaa kuinka mer­kit­tä­väs­tä asiasta on kyse.

Malik* jatkaa maa­laa­mis­ta. Hän tulee aivan minuun kiinni, painaa pään alas, ei katso minua, mutta alkaa pian puhumaan:

-Ei tiedä mitä minun käy. Ei tiedä, kun lappu tulee.

-Tarkoitatko oles­ke­lu­lu­paa?

-Joo, ei tiedä mihin mä joutuu. Ehkä Espooseen.

-Onko sinulla siellä jotain tuttuja?

-Ei mulla ole ketään tuttuja Suomessa.

-No toivotaan, että sä pääset paikkaan, jossa sä tunnet näitä muita nuoria.

(* nimi muutettu)

Nuoret ovat alkaneet reagoida käy­tök­sel­lään tiuk­ke­ne­vaan poli­tiik­kaan. Erilaiset häiriöt ovat lisään­ty­neet ja asu­mi­syk­si­köis­sä on jouduttu uuden­lai­seen tilan­tee­seen. Sääntöjä ja valvontaa on tiu­ken­net­tu ja per­heen­omai­nen yhtei­söl­li­syys on vähen­ty­nyt. ”Ei olla enää yhtä suurta perhettä, mutta meillä on per­he­het­kiä”, erään asu­mi­syk­si­kön työn­te­ki­jä totesi meille vie­rai­lum­me aikana. Tässä tilan­tees­sa lähel­lä­kin olevat aikuiset näyttävät nuorten näkö­kul­mas­ta olevan osa sitä jär­jes­tel­mää, joka on osittain eri puolella kuin he itse. Siksi nuoret ovat alt­tiim­pia kuun­te­le­maan huhuja toisilta samassa tilan­tees­sa olevilta nuorilta.

Ei ole myöskään ihme, että nuoret nyky­ti­lan­tees­sa miettivät, onko omalla kotou­tu­mi­sel­la mitään mer­ki­tys­tä, jos kaikesta huo­li­mat­ta kiel­tei­nen päätös uhkaa ja voi joutua palau­te­tuk­si entiseen koti­maa­han­sa vastoin omaa tahtoaan. Vastaava ilmiö on ollut jo pitkään näkyvissä Ruotsissa ja Saksassa. Haastattelemamme ruot­sa­lai­nen asian­tun­ti­ja pohtikin, mitkä ovat sellaisia taitoja, joita nuorille kan­nat­tai­si opettaa siinäkin tapauk­ses­sa, että he joutuvat lähtemään maasta.

Ruotsalaiset sosi­aa­lia­lan tutkijat Marcus Hertz ja Philip Lalander ovat pohtineet myös ”yksin tulleet” -nimitystä: leimaako se nämä lapset ja nuoret ikuisesti yksi­näi­sik­si, yksin maassa oleviksi? Heidän mukaansa lasten luo­kit­te­lu yksin tulleiksi on ongel­mal­lis­ta, koska sillä lasten elämästä pois­te­taan mer­kit­tä­viä sosi­aa­li­sia suhteita ja näin ollen vah­vis­te­taan lasten yksi­näi­syyt­tä ja eris­täy­ty­nei­syyt­tä. Hoivajärjestelmän tulisi vahvistaa nuorten omaa toi­mi­juut­ta, tarpeita ja iden­ti­teet­tiä. Erityisesti jär­jes­tel­män tulisi huomioida nuorten kuu­lu­mi­nen saman­ai­kai­ses­ti moniin kult­tuu­ri­siin ja eri puolilla maailmaa sijait­se­viin yhtei­söi­hin, eikä pyrkiä yksi­no­maan kan­sal­li­seen inte­graa­tioon ja uuden kotimaan kielen kautta tapah­tu­vaan kotout­ta­mi­seen.

Ketä integraatio ja kotoutuminen tukevat?

Integraatiolla tar­koi­te­taan sopeu­tu­mis­ta uuteen koti­maa­han. Suomessa inte­graa­tios­ta käytetään sanaa kotou­tu­mi­nen. Laki kotou­tu­mi­sen edis­tä­mi­ses­tä mää­rit­te­lee kotou­tu­mi­sen ”maa­han­muut­ta­jan ja yhteis­kun­nan vuo­ro­vai­kut­tei­sek­si kehi­tyk­sek­si, jonka tavoit­tee­na on antaa maa­han­muut­ta­jal­le yhteis­kun­nas­sa ja työ­elä­mäs­sä tar­vit­ta­via tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mah­dol­li­suuk­si­aan oman kielen ja kult­tuu­rin yllä­pi­tä­mi­seen”.

Lakia ollaan par­hail­laan uudis­ta­mas­sa, ja esitys uudeksi kotout­ta­mis­laik­si on ollut lausun­ta­kier­rok­sel­la keväällä 2017. Suomessa työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­riön alai­suu­des­sa toimiva kotout­ta­mi­sen osaa­mis­kes­kus toimii tukena kotout­ta­mi­sen parissa työtään tekeville pai­kal­li­ses­ti, alu­eel­li­ses­ti ja val­ta­kun­nal­li­ses­ti.

Kotoutumisen tuki­ra­ken­teet ovat eri val­tiois­sa erilaisia. Niiden ole­mas­sao­lon totea­mi­sen lisäksi on tärkeätä tar­kas­tel­la myös keitä nämä rakenteet tukevat, missä vaiheessa kotout­ta­mis­toi­mia tehdään, ja millainen tausta-ajatus raken­tei­den taustalla vaikuttaa. Kuinka ja keiden hyväksi nämä rakenteet käyttävät sitä valtaa, mikä niillä on?

Ruotsissa haas­tat­te­lu­ja teh­des­säm­me kuulimme useamman kerran kuinka: ”Här i Sverige är vi alla i samma lådan”. Tulkitsimme lauseen siten, että toimijat halusivat uskoa siihen, että ruot­sa­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa kaikki ovat tasa-arvoi­ses­sa asemassa. Nuorten parissa työs­ken­te­le­vä haas­ta­tel­ta­va kertoi työnsä tavoit­teek­si sen, että jokainen yksin maahan tullut voisi kokea saman kuin ”taval­li­nen ruot­sa­lai­nen nuori”. Tämä näkyi esi­mer­kik­si kesä­lei­rei­nä ja ystä­vä­per­hei­nä, jossa nuoret saivat tuntumaa siitä miten ruot­sa­lai­set nuoret elävät arkeaan.

Myös lää­nin­hal­lin­nos­sa maa­han­muut­to­asioi­den parissa työs­ken­te­le­vä haas­ta­tel­ta­va painotti yhdessä tekemistä: ”Verkostossa meillä on mah­dol­li­suus kes­kus­tel­la monen­lai­sis­ta kysy­myk­sis­tä ja yritämme päästä yhteiseen näke­myk­seen siitä mitä voimme tehdä yhdessä, millaisia ongelmia on ja mihin voimme rahamme käyttää”.

Saksaan tekemämme kent­tä­mat­kan aikana kävimme kes­kus­te­le­mas­sa Bremenin inte­graa­tio­raa­din (Bremer Rat für Integration) puheen­joh­ta­jan kanssa. Toisin kuin Ruotsissa, jossa inte­graa­tio­ver­kos­ton jäsenet olivat pää­asias­sa viran­hal­ti­joi­ta, Saksassa inte­graa­tio­raa­ti on vapaa­eh­toi­sis­ta koottu asian­tun­ti­jae­lin, joka toimii Bremenin osa­val­tion ja kan­sa­lais­jär­jes­tö­toi­min­nan väli­maas­tos­sa. Integraatioraadin tehtävänä on tukea ja helpottaa kotou­tu­mis­ta Bremenin kau­pun­kio­sa­val­tion alueella. Raati edistää hyviä yhtei­sö­suh­tei­ta ja puuttuu näihin liit­ty­viin epä­koh­tiin mah­dol­li­sim­man pian. Lisäksi raadin tehtävänä on vaikuttaa poliit­ti­seen jär­jes­tel­mään ja tehdä jul­ki­suus­työ­tä. Se järjestää myös erilaisia tapah­tu­mia, kuten kon­sert­te­ja ja kie­li­kurs­se­ja.

Kotoutuminen pitää sisällään tavoit­tei­ta, joiden täyt­ty­mi­nen katsotaan kotou­tu­mi­sen onnis­tu­mi­sen mit­ta­rik­si. Kiristynyt maa­han­muut­to­po­li­tiik­ka on kuitenkin syn­nyt­tä­nyt tilanteen, jossa vuodesta 2015 lähtien yksin maahan tulleita halutaan poistaa maasta ennä­tys­mää­rä. Aikaa on kulunut pit­kit­ty­nei­den pää­tök­sen­te­ko­pro­ses­sien aikana, ja tässä ajassa monet nuoret ovat alkaneet jo kotoutua Suomeen.

Aamulehti nosti loka­kuus­sa esille epäilyt Migrin tiu­ken­tu­nees­ta linjasta. Uutisessa todetaan, että nuoret ovat sitou­tu­neet kotou­tu­mi­seen heiltä vaa­di­tul­la tavalla ja hoitaneet vel­voit­teen­sa. Tästä huo­li­mat­ta valtio onkin ajamasta heitä ulos maasta. Kentällä pitkään työs­ken­nel­lei­den hen­ki­löi­den mukaan ”sopeu­tu­mi­ses­ta” on tehty taito, johon vedotaan kun nuori pois­te­taan maasta. Koska nuori näyttäisi sopeu­tu­van nopeasti uuteen yhteis­kun­taan, hänen oletetaan sopeu­tu­van palau­tuk­seen­kin. Tämä on erityisen julma tausta-ajatus ja vastoin kotou­tu­mi­sen sekä inhi­mil­li­sen maa­han­muut­to­po­li­tii­kan ideaalia.

Kuuluuko yksin tulleiden ääni yhteiskunnassa?

Ruotsissa maa­han­muut­to­työ­tä tekevien ver­kos­tos­sa oli viran­omai­sia eri orga­ni­saa­tiois­ta. Bremenin inte­graa­tio­raa­din jäseninä oli useita maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia hen­ki­löi­tä. Suomessa kotout­ta­mi­sen osaa­mis­kes­kuk­sen jär­jes­tä­mis­sä tapah­tu­mis­sa on kuultu maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia hen­ki­löi­tä. On kuitenkin muis­tet­ta­va, ettei pel­käs­tään maa­han­muut­ta­juus takaa sitä, että voisi puhua kaikkien puolesta. Ruotsissa yksin tulleet ovatkin perus­ta­neet oman järjestön (Ensamkommandes Förbund), joka nostaa esille nime­no­maan yksin tulleiden näkö­kul­mia. Järjestö on aktii­vi­nen sosi­aa­li­ses­sa mediassa ja pystyy sitä kautta levit­tä­mään tietoa ja auttamaan jäseniään arki­sis­sa­kin ongel­mis­sa, kuten vaikka asunnon han­kin­nas­sa.

Yksin tulleille nuorille tulisi tarjota mah­dol­li­suuk­sia kertoa omista tar­peis­taan uudessa yhteis­kun­nas­sa sekä saada äänensä kuuluviin heitä kos­ke­vis­sa asioissa. Yksi tällainen tapa voisi olla Ruotsin mallin kaltainen yksin tulleiden oma järjestö, jonka sisällä voisi toimia myös nuorten kanssa työs­ken­te­le­vien muo­dos­ta­ma vahva tuki­ver­kos­to. Tämä tuki­ver­kos­to välit­täi­si nuorten koke­mus­pe­räis­tä tietoa heitä koskeviin pää­tök­sen­te­ko­pro­ses­sei­hin.

Vaikka kotou­tu­mi­nen ja kuu­lu­mi­nen voi­daan­kin nähdä tietyin askelin etenevänä pro­ses­si­na, kuu­lu­mi­nen on myös tunne, jota pitää yllä toivo. Antropologi Ghassan Hage on kir­joit­ta­nut, että yhteis­kun­nan tehtävänä on jakaa toivoa. Yhteiskunta tuottaa jäse­nil­leen monen­lais­ta tun­tei­siin liittyvää kiin­ty­mys­tä (esi­mer­kik­si huo­leh­ti­mi­nen tai välit­tä­mi­nen), jotka ovat kiin­teäs­ti yhtey­des­sä yhteis­kun­nan kykyyn luoda ja jakaa toivoa. Hage on tar­kas­tel­lut toivoa eri­tyi­ses­ti kan­sal­lis­val­tioi­den ja natio­na­lis­min yhtey­des­sä ja pai­not­ta­nut tässä yhtey­des­sä kan­sal­li­suu­den ja siihen liit­ty­vien oikeuk­sien mer­ki­tys­tä.

Tutkimusaineistossamme on paljon erilaisia toi­von­pil­kah­duk­sia. Nämä hetket ovat tulleet näkyviksi esi­mer­kik­si kirkkaina ja iloisina katseina valo­ku­vis­sa, hymyi­le­vien nuorten kasana sohvalla tai nuoren roh­keu­te­na lähestyä itselleen vieraita suo­ma­lai­sia nuoria ystä­vys­ty­mi­sen toivossa. Nähdäksemme olisi kuitenkin erityisen tärkeää pohtia, millainen on suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan kyky luoda toivoa? Kuinka huo­leh­dim­me näistä nuorista? Välittyykö koh­taa­mi­sis­ta hyväksyvä ja empaat­ti­nen yhteinen tule­vai­suus? Kuinka sinä kohtaat nämä nuoret?

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Kuvat: Kristiina Korjonen-Kuusipuro
  1. Hage, Ghassan (2003) Against Paranoid Nationalism: searching for hope in a shrinking society. Annandale: Pluto Press.
  2. Herz, Marcus & Lalander, Philip (2017) Being alone or becoming lonely? The complexi­ty of port­raying ‘unaccom­pa­nied children’ as being alone in Sweden. Journal of Youth Studies 20:8, 1062 – 1076.
  3. Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa (2016) Myötätunnon poli­tiik­ka ja tut­ki­muse­tiik­ka Suomeen yksin tulleiden maa­han­muut­ta­ja­nuor­ten arjen tut­ki­mi­ses­sa. Sosiologia 53(4).
  4. Reed-Danahay, Deborah & Brettell, Caroline 2008. Citizenship, Political Engagement and Belonging: Immigrants in Europe and the United States. Rutgers University Press: New Brunswick, New Jersey, and London.
  5. Laki kotou­tu­mi­sen edis­tä­mi­ses­tä 30.12.2010/1386.
  6. Tilastot yksin Eurooppaan tulleiden luku­mää­ris­tä 2015 ja 2016 EUROSTAT, Migri (Suomi), Migrationsverket (Ruotsi), Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Saksa).

Kirjoittajat

Kulttuuriantropologi, FT Kristiina Korjonen-Kuusipuro työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa Suomen Akatemian rahoittamassa yksin maahan tulleiden nuorten kuulumisen tunnetta tutkivassa TRUST-kärkihankkeessa.


Poliittisen maantieteen dosentti, HT Anna-Kaisa Kuusisto työskentelee Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa ja johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa yksin maahan tulleiden nuorten kuulumisen tunnetta tutkivaa TRUST-kärkihanketta.


Aluetieteilijä, HTM Jaakko Tuominen työskentelee Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa Suomen Akatemian rahoittamassa yksin maahan tulleiden nuorten kuulumisen tunnetta tutkivassa TRUST-kärkihankkeessa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Siirtomaa-ajoista lähtien kauneutta on pidetty Latinalaisessa Amerikassa naisen tärkeimpänä pääomana avioliitto- ja työmarkkinoilla. Melba Escobarin kirja Kauneussalonki paljastaa, kuinka rodullistetut kauneusihanteet ovat edelleen sidoksissa sosiaaliseen luokkaan. Teos pohtii, onko kauneus sittenkin kirous.