Joulupukki tulee — oletko valmis valehtelemaan lapselle?

Joulu on läm­min­hen­ki­nen per­he­juh­la, jolloin koris­tel­laan kuusi, annetaan lahjoja ja valeh­del­laan lapsille jou­lu­pu­kis­ta. Ennen joulua myös media akti­voi­tuu käsit­te­le­mään jou­lu­puk­kius­kon moraalia: onko hai­tal­li­sem­paa kertoa lapselle totuus jou­lu­pu­kis­ta vai olla ker­to­mat­ta?

Koska asiaa on vaikea tutkia empii­ri­ses­ti, tutkijat ja psy­ko­lo­git antavat lähinnä valis­tu­nei­ta arvioita – useim­mi­ten hui­jauk­sen puolesta. Usko jou­lu­puk­kiin voi vahvistaa minuutta, mie­li­ku­vi­tus­ta ja jopa ongel­man­rat­kai­su­ky­kyä. Valheen pal­jas­tu­mi­nen on myös opet­ta­vai­nen siir­ty­mä­riit­ti kohti kriit­ti­sem­pää nuoruutta. Totuuden tulisi kuitenkin selvitä mie­lel­lään kou­lui­kään mennessä, ettei lasta pil­kat­tai­si. Joulupukkiusko on kol­lek­tii­vi­se­na perin­tee­nä tärkeä yksilön ja koko yhteisön kannalta.

Sosiologi Georg Simmelin mukaan valeh­te­le­mi­nen on oleel­li­nen osa ihmisten sosi­aa­li­suut­ta. Joulupukkihuijauksessa tarkoitus pyhittää keinot. Pukkiuskovaisen lapsen kokemus iloisesta joulusta voi olla ”joulun taian” vuoksi syvempi, mikä puo­les­taan saa van­hem­mat­kin naut­ti­maan joulusta enemmän. Joulupukki on myös kätevä auk­to­ri­teet­ti joulun alla, kun lapsia pitää patis­tel­la syömään lautanen tyhjäksi, pesemään hampaat ja menemään nukkumaan. Antropologi Krystal D’Costa näkeekin jou­lu­pu­kin yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­sen tii­vis­ty­mä­nä: hän palkitsee ja edustaa posi­tii­vis­ta elä­mä­na­sen­net­ta, mutta eri­tyi­ses­ti valvoo moraa­lis­ta jär­jes­tys­tä.

Joulupukki ei silti ole todel­li­nen, vaan osa suurta hui­jausu­ni­ver­su­mia, valeh­te­le­mi­sen kult­tuu­ria. Lasta kas­va­te­taan ker­to­mal­la ole­mat­to­mis­ta olen­nois­ta, tapah­tu­mis­ta ja syy-seu­raus­suh­teis­ta olettaen, että lapsi ei kestä tai ymmärrä totuutta. Me vanhemmat osaamme myös hyvin perus­tel­la hui­jauk­sem­me:

”Mistä lapset tulevat?” — “Haikara tuo.” Lapsi varmasti järkyttyy, jos hän kuulee seksistä. Tai ainakin minun on kiusal­lis­ta puhua asiasta.

”Miksi iskä on huo­no­voin­ti­nen?” — “Vatsatauti.” Lapsen isäkuva ja tur­val­li­suu­den­tun­ne järkkyvät ja hänen tuleva päih­de­va­lis­tuk­sen­sa vaikeutuu, jos hän saa tietää, että join liikaa olutta edel­li­se­nä iltana.

”Onko ham­mas­kei­ju olemassa?” — “Toki.” Haluan, että lapsi suhtautuu posi­tii­vi­sem­min hampaan lähtöön, koska se helpottaa minun van­hem­muut­ta­ni.

Ja lopulta: ”Onko jou­lu­puk­ki olemassa?” — “On.” Parempi, että lapsi nauttii valheen tuot­ta­mas­ta yli­mää­räi­ses­tä ilosta. Usko magiaan, maallista elämää kor­keam­piin paik­koi­hin ja olen­toi­hin antaa suuremman mer­ki­tyk­sen, lohtua ja toivoa elämälle. Lapsen ei tarvitse vai­val­loi­ses­ti opetella naut­ti­maan elämästä sel­lai­se­na kuin se on: kuo­le­vais­ten ihmisten todel­li­suu­te­na, jolla ei oikeasti ole mitään tar­koi­tus­ta, mutta joka on silti elämisen arvoista.

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on etnologian dosentti ja antropologian lehtori Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta. Hän on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä Intiassa, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia, media- ja uusmediakulttuuria Etelä-Koreassa, nationalismia ja kolonialismia, kasinoympäristöjä Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Hän on The West Networkin johtaja (https://thewestnetwork.org) ja Human Technology -journaalin päätoimittaja.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Taikauskon olemassaolo hämmentää vuosikymmenestä toiseen. Miksi enteisiin ja amuletteihin turvaudutaan edelleen, tutkimustiedosta ja koulutuksesta huolimatta? Perinteiset uskomukset, onnen varmistelu ja maagiset yhteydet saavat voimansa intuitiosta, sosiaalisuudesta ja tunteista. Kaikkia toimiamme ei ensisijaisesti ohjaa tieto.

Tasa-arvoinen peruskoulu on ollut kiistämätön osa Suomen menestystarinaa. Siitä on muodostunut kansallinen ylpeyden aihe ja vientituote. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten asema kouluissa on kuitenkin paljastanut järjestelmän valuviat ja tasa-arvon tuottamisessa ilmenevät sosiaaliset railot.

Vaikka pääsiäistä vietetään kristinuskon keskushahmon kunniaksi, Guatemalassa Kristus-patsaan lisäksi pyhätöstään esiin otetaan suositun kansanpyhimyksen Maximónin veistos, jota kannetaan kylien halki. Paikallisten mukaan pyhät hahmot eivät ole keskenään ristiriidassa, vaikka katolinen kirkko sanoutuu irti pakanallisesta Maximónista.

Thorrablot on keskitalven islantilainen juhla, joka toteutettiin alun perin uhrina ukkosenjumala Thorille. Nykyään sitä vietetään yhdessä ruokaillen ja maljoja nostaen. Sen aikana pidetään puheita ja lausutaan runoja. Tärkeä osa juhlaa on perinneruokabuffetti.