Siirry suoraan sisältöön

Kirjasto ilman kirjoja

Törmäsin muutamia päiviä sitten mainosvideoon, jossa Helsingin yliopisto etsii sponsoreita uusien kurssikirjojen hankintaan. Mainosvideolla nuoret opiskelijat valittavat kirjojen puutetta. Yliopiston rahat eivät tunnu ilman lahjoituksia riittävän edes kurssikirjoihin.

Kuitenkin vasta muutama vuosi sitten Helsingin yliopisto keskitti kirjastopalveluitaan rakennuttamalla varsin kalliin ja nykyaikaisen kirjastorakennuksen. Tätä kirjastorakennusta ja sen hienoja tiloja ihastellaan myös mainosvideolla.

Tilanne on monella tapaa kuvaava. Viime vuosina Helsingin yliopisto on ollut muutoksen kourissa. Oppiainetarjontaa on leikattu rajusti tutkintorakenteita uudistamalla. Samalla sivuaineiden määrää on rajattu täysin akateemisen hengen vastaisesti.

Juhlapuheissa yliopisto esiintyy sivistyksen linnakkeena, mutta toimii käytännössä yhä enemmän tutkintotehtaana, eräänlaisena akateemisena ammattikouluna. Ammattikoulun ja yliopiston roolit yhteiskunnassa ovat kuitenkin erilaiset eikä yliopisto saisi olla ainoastaan astetta vaativampi ammattikoulu.

Toisaalta samalla yliopisto yrittää luoda itsestään kuvaa uudistumiskykyisenä ja innovatiivisena toimijana. Koulutuksen tarkoituksena on yhä selvemmin tuottaa ajanmukaisella tietotaidolla varustettu akateeminen moniosaaja, kriittiseen itsenäiseen ajatteluun kykenevän sivistyneen kansalaisen sijasta. Sivistysyliopiston ihanteista on luovuttu.

Tieto ja tutkimus muuttuvat itseisarvosta välinearvoksi, kun yliopiston tarkoituksena on kouluttaa osaajia elinkeinoelämän tarpeisiin. Huippumoderni, monipuolisilla ryhmätyötiloilla varustettu kirjasto tukee tätä tavoitetta kirjoja paremmin. Komeat seinät ovat hyllyjen sisältöä tärkeämmät.

Toisaalta oikean mielikuvan luomiseksi tarvitaan myös jonkin verran kirjoja. Niiden olisi syytä olla mahdollisimman uusia. Kyse on eräänlaisesta pakonomaisesta uutuuden ihannoimisesta. Vaikka tieteenalojen metodit ja teoriat eivät muuttuisikaan kovin nopeasti, jo muutamaa vuotta vanhemmat kirjat koetaan usein auttamattoman vanhentuneiksi. Varsinkaan oppikirjat eivät saisi olla viime vuosikymmeneltä.

Kirjojen ja kirjastojen uudistaminen menee helposti näennäisen epärationaalisen kerskakulutuksen puolelle. Tällöin tarkoituksena ei ole yliopistoyhteisön toimintaedellytysten turvaaminen vaan tietynlaisen julkisuuskuvan rakentaminen. Mieleen nousevat 1800-luvun lopulla kirjoittaneen sosiologi Thorstein Veblenin ajatukset kerskakulutuksesta keinona korostaa omaa statusta.

Kyynisemmin tulkittuna kyse on myös voitontavoittelusta. Kirja on paitsi informaation lähde, myös markkinoilla matkaava kulutushyödyke. Oppilaitosten kirjasirkus on myös rahasampo kustantamoille ja oppikirjojen kirjoittajille. Siksi lukioissakin kirjat vaihtuvat lähes vuosittain, vaikka algebra pysyy samana.

Vaihtoehtojakin olisi. Monilla aloilla oppikirjat voidaan korvata opetusmonisteilla opetuksen juuri kärsimättä. Toisilla aloilla taas kirjallisuuden ohi ei ole oikopolkua, koska vaikeiden kirjojen lukeminen on olennainen osa opintoja. Usein juuri näillä jälkimmäisillä aloilla kirja ei vanhene vuosikymmenessä.

Pystyykö Helsingin yliopisto säilyttämään asemansa eräänä maailman parhaista yliopistoista? Trendikkään imagon lisäksi tarvitaan myös raudanlujaa substanssiosaamista.

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Juuso Koponen

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *