Kuvitteellinen kansa ja sen sisu

Suomi 100 -tarra koristaa ruis­lei­pä­pak­kaus­ta ja radio­juon­ta­ja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen sata­vuo­tis­ta historiaa. Lukuisat puheet muis­tut­ta­vat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edis­tyk­sen tieltä. Eduskunnan juh­lais­tun­nos­sa viit­tauk­set kan­sain­vä­li­siin tilas­toi­hin val­jas­te­taan todis­ta­maan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa his­to­ri­aam­me – tätä lähes line­aa­ris­ta menes­tys­ker­to­mus­ta.

Tämän ker­to­muk­sen mah­dol­lis­taa ”sisu”, joka luo­kit­te­lee tarinan toimijaa, eli suo­ma­lais­ta. 100-vuo­tis­juh­lan kunniaksi jär­jes­te­tyn Suomen sana -kilpailun raadin edustaja kuvaa sisua ”peri­suo­ma­lai­sek­si” sanaksi. Sisu kuvaa ”hel­lit­tä­mä­tön­tä tah­don­voi­maa”, valottaa Helsingin Sanomat. HS:n kolum­nis­tin kysyessä ”tähänkö suo­ma­lai­suus tiivistyy?”, me kysymme: pitääkö suo­ma­lai­suut­ta mää­ri­tel­lä?

Kansallisvaltio Suomen tarina ei erotu toisten kan­sal­lis­val­tioi­den tari­nois­ta aitouden tai vääryyden perus­teel­la. Tärkeämpää on se, miten tarina kol­lek­tii­vi­ses­ti kuvi­tel­laan, totesi his­to­rioit­si­ja Benedict Anderson. Nationalismi sulkee vaih­toeh­toi­sia ker­to­muk­sia tarinansa ulko­puo­lel­le. Suomalaisesta yhte­näis­kult­tuu­rin myytistä kir­joit­ta­nut dosentti Miika Tervonen osoittaa Suomen kan­sal­lis­val­tion raken­ta­mi­sen syn­nyt­tä­neen pyr­ki­myk­siä vähentää etnistä ja kie­lel­lis­tä moni­muo­toi­suut­ta. Sisusta oli hyötyä yhte­näi­sen Suomen kult­tuu­rin myytin luo­mi­ses­sa. ”Sisukkaan kansan” luomiseen tar­vit­tiin sisua.

Sisu, kuten muutkin luon­nol­li­sik­si väitetyt kate­go­riat, joiden kerrotaan kumpuavan fyy­si­ses­tä ole­muk­ses­ta tai kult­tuu­ri­pe­ri­mäs­tä, liitetään jäl­ki­kä­teen men­nei­syyt­tä kuvaavaan ker­to­muk­seen. Näin myöskään iden­ti­teet­te­jä ei ole olemassa ennen niiden stra­te­gis­ta ja poliit­tis­ta hyodyn­tä­mis­tä. Esimerkiksi kun syksyllä Turun puu­ko­tus­ten yhtey­des­sä kan­sa­kun­ta koettiin uhatuksi, kii­reh­dit­tiin uhka pai­kan­ta­maan kan­sa­kun­nan ulko­puo­lel­le. ”Ulkomaalaisen näköinen” oli kuoleman ja pelon takana. Vaikka val­tio­val­lan edustaja myöhemmin pahoit­te­li henkilön kate­go­ri­soin­tia ulkonäön perus­teel­la, kertoo tapaus kuitenkin siitä, miten val­koi­sek­si ja homo­gee­ni­sek­si Suomi edelleen kuvi­tel­laan.

Sisäasiainministeriö ei ole yksin kuvi­tel­man­sa kanssa. Valtamediasta löytyy monia viitteitä suo­ma­lai­sen näköisiin hen­ki­löi­hin – eli ulko­maa­lai­sen näköisen vas­ta­koh­taan. Vastakkainasettelujen kautta kan­sa­kun­nan raken­ta­mi­nen ei jäänyt vain osaksi 1800-luvun kan­sal­lis­val­tion raken­nus­pro­ses­sia. Valtamedia ja julkiset ins­ti­tuu­tiot mää­rit­te­levät edelleen ihmisiä ei-suo­ma­lai­sen näköi­sik­si ja näin oikeut­ta­vat siitä kumpuavaa ajattelua Suomen homo­gee­ni­syy­des­tä. Esimerkiksi kate­go­rioi­den sit­key­des­tä voi nostaa Ylen tavan viitata pro­fes­so­ri Ali Harliniin muutama vuosi sitten: Ali-nimestään huo­li­mat­ta Harlin on “perin­tei­sen suo­ma­lai­sen näköinen pro­fes­so­ri”.

Kuten tutkija Sara Ahmed osoittaa kir­jas­saan Strange Encounters, ulko­maa­lai­sen näköinen henkilö, tai muu­ka­lai­nen, ei suinkaan ole tun­nis­ta­ma­ton henkilö. Yhteisö tunnistaa hänet kol­lek­tii­vi­ses­ti yhteisön ulko­puo­li­sek­si. Sisukas suo­ma­lai­nen ja muu­ka­lai­nen ovat saman tari­nan­ker­ron­ta­pro­ses­sin tulos. Suomalaisten uudel­leen­ku­vi­tel­les­sa kan­sa­kun­taan­sa tänään on ensi­si­jai­sen tärkeää miettiä mää­ri­tel­mien seu­raa­muk­sia laajemmin.

  1. Anderson, Benedict. 2017. Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän ja leviä­mi­sen tar­kas­te­lua. Vastapaino.
  2. Ahmed, Sara. 2000. Strange Encounters: embodied others in post-colo­nia­li­ty.
  3. Tervonen, Miika 2017, Historiankirjoitus ja myytti yhden kult­tuu­rin Suomesta.

Kirjoittaja

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017), Lähi-idän instituutin tutkijavierailija ja Antroblogin uutistoimituksen jäsen. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, toiseuttamisen diskursseja sekä Lähi-itää.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Pertti Suominen 10.1.2018 klo 17:45

    Suomi on valkoinen ja val­kois­ten maa jos perimä tulee muualta kuin suomesta on nyt ja aina ulko­maa­lai­nen.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Miltä sukulaisuus näyttää, kun veren tai geenien merkitystä tarkastellaan uudessa valossa? Voiko sukulaisia saada tekemällä? Entä voiko suvun valita? Sukulaisuussuhteet ovat aina kulttuurin muovaamia. Adoptio haastaa käsityksiämme sukulaisuudesta, sillä se sijaitsee biologian ja kulttuurin rajapinnassa.

Suomalaiseen uskomusperinteeseen kuului ennen kuolleista tarttuvan kalman välttely. Ruumiisiin kohdistuvan inhon ja pelon taustalla voidaan nähdä suojautuminen taudinaiheuttajilta, mutta välttämissäännöt kertovat myös arvoista ja yhteisöllisestä järjestyksestä. Vainajat kun hermostuivat vähäisistäkin rikkeistä.

Kuolemaa voi tarkastella filosofisena kysymyksenä tai yksilön tunne-elämän kriisinä. Kuolema ja kuolemanrituaalit ovat myös käytännön asioita - keskittyväthän useimmat suomalaisenkin yhteiskunnan kuolemaan liittyvät toimet nimenomaan vainajan ruumiiseen ja sen saattamiseen viimeiseen leposijaansa, tavalla tai toisella.

Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.