Kuvitteellinen kansa ja sen sisu

Suomi 100 -tarra koristaa ruis­lei­pä­pak­kaus­ta ja radio­juon­ta­ja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen sata­vuo­tis­ta historiaa. Lukuisat puheet muis­tut­ta­vat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edis­tyk­sen tieltä. Eduskunnan juh­lais­tun­nos­sa viit­tauk­set kan­sain­vä­li­siin tilas­toi­hin val­jas­te­taan todis­ta­maan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa his­to­ri­aam­me – tätä lähes line­aa­ris­ta menestyskertomusta.

Tämän ker­to­muk­sen mah­dol­lis­taa ”sisu”, joka luo­kit­te­lee tarinan toimijaa, eli suo­ma­lais­ta. 100-vuo­tis­juh­lan kunniaksi jär­jes­te­tyn Suomen sana -kilpailun raadin edustaja kuvaa sisua ”peri­suo­ma­lai­sek­si” sanaksi. Sisu kuvaa ”hel­lit­tä­mä­tön­tä tah­don­voi­maa”, valottaa Helsingin Sanomat. HS:n kolum­nis­tin kysyessä ”tähänkö suo­ma­lai­suus tiivistyy?”, me kysymme: pitääkö suo­ma­lai­suut­ta määritellä?

Kansallisvaltio Suomen tarina ei erotu toisten kan­sal­lis­val­tioi­den tari­nois­ta aitouden tai vääryyden perus­teel­la. Tärkeämpää on se, miten tarina kol­lek­tii­vi­ses­ti kuvi­tel­laan, totesi his­to­rioit­si­ja Benedict Anderson. Nationalismi sulkee vaih­toeh­toi­sia ker­to­muk­sia tarinansa ulko­puo­lel­le. Suomalaisesta yhte­näis­kult­tuu­rin myytistä kir­joit­ta­nut dosentti Miika Tervonen osoittaa Suomen kan­sal­lis­val­tion raken­ta­mi­sen syn­nyt­tä­neen pyr­ki­myk­siä vähentää etnistä ja kie­lel­lis­tä moni­muo­toi­suut­ta. Sisusta oli hyötyä yhte­näi­sen Suomen kult­tuu­rin myytin luo­mi­ses­sa. ”Sisukkaan kansan” luomiseen tar­vit­tiin sisua.

Sisu, kuten muutkin luon­nol­li­sik­si väitetyt kate­go­riat, joiden kerrotaan kumpuavan fyy­si­ses­tä ole­muk­ses­ta tai kult­tuu­ri­pe­ri­mäs­tä, liitetään jäl­ki­kä­teen men­nei­syyt­tä kuvaavaan ker­to­muk­seen. Näin myöskään iden­ti­teet­te­jä ei ole olemassa ennen niiden stra­te­gis­ta ja poliit­tis­ta hyodyn­tä­mis­tä. Esimerkiksi kun syksyllä Turun puu­ko­tus­ten yhtey­des­sä kan­sa­kun­ta koettiin uhatuksi, kii­reh­dit­tiin uhka pai­kan­ta­maan kan­sa­kun­nan ulko­puo­lel­le. ”Ulkomaalaisen näköinen” oli kuoleman ja pelon takana. Vaikka val­tio­val­lan edustaja myöhemmin pahoit­te­li henkilön kate­go­ri­soin­tia ulkonäön perus­teel­la, kertoo tapaus kuitenkin siitä, miten val­koi­sek­si ja homo­gee­ni­sek­si Suomi edelleen kuvitellaan. 

Sisäasiainministeriö ei ole yksin kuvi­tel­man­sa kanssa. Valtamediasta löytyy monia viitteitä suo­ma­lai­sen näköisiin hen­ki­löi­hin – eli ulko­maa­lai­sen näköisen vas­ta­koh­taan. Vastakkainasettelujen kautta kan­sa­kun­nan raken­ta­mi­nen ei jäänyt vain osaksi 1800-luvun kan­sal­lis­val­tion raken­nus­pro­ses­sia. Valtamedia ja julkiset ins­ti­tuu­tiot mää­rit­te­levät edelleen ihmisiä ei-suo­ma­lai­sen näköi­sik­si ja näin oikeut­ta­vat siitä kumpuavaa ajattelua Suomen homo­gee­ni­syy­des­tä. Esimerkiksi kate­go­rioi­den sit­key­des­tä voi nostaa Ylen tavan viitata pro­fes­so­ri Ali Harliniin muutama vuosi sitten: Ali-nimestään huo­li­mat­ta Harlin on “perin­tei­sen suo­ma­lai­sen näköinen professori”.

Kuten tutkija Sara Ahmed osoittaa kir­jas­saan Strange Encounters, ulko­maa­lai­sen näköinen henkilö, tai muu­ka­lai­nen, ei suinkaan ole tun­nis­ta­ma­ton henkilö. Yhteisö tunnistaa hänet kol­lek­tii­vi­ses­ti yhteisön ulko­puo­li­sek­si. Sisukas suo­ma­lai­nen ja muu­ka­lai­nen ovat saman tari­nan­ker­ron­ta­pro­ses­sin tulos. Suomalaisten uudel­leen­ku­vi­tel­les­sa kan­sa­kun­taan­sa tänään on ensi­si­jai­sen tärkeää miettiä mää­ri­tel­mien seu­raa­muk­sia laajemmin.

  1. Anderson, Benedict. 2017. Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän ja leviä­mi­sen tar­kas­te­lua. Vastapaino.
  2. Ahmed, Sara. 2000. Strange Encounters: embodied others in post-colo­nia­li­ty.
  3. Tervonen, Miika 2017, Historiankirjoitus ja myytti yhden kult­tuu­rin Suomesta.

Kirjoittaja

Liina Mustonen väitteli hiljattain Eurooppalaisen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta, ja on AntroBlogin uutistoimituksen jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alun perin Piilaaksosta rantautunut startup-yrittäjyys, suomeksi kasvuyrittäjyys, on noussut yhdeksi markkinatalouden suurimmaksi trendiksi vajaan vuosikymmen aikana. Suomessa start-up pöhinä saavuttaa huippunsa jokavuotisessa Slush-juhlassa. Tänä vuonna joulukuun alussa pidetty tapahtuma keräsi jo yli 2600 startup-yritystä ja vaikuttavan ryhmän puhujia skenen ajankohtaisimmista vaikuttajista aina rauhannobelisti Al Goreen. Mutta mitä startup-yrittäjyys oikeastaan on? Ja voidaanko siitä puhua pelkästään uutena yrityksen muotona vai jopa elämäntapana? Mitkä tunnusmerkit tekevät yrityksestä startupin?

Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa. Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.

Kun tiedotusvälineet raportoivat salaliittoteorioista, huomio kiinnitetään yleensä niiden outouteen tai sitkeyteen ja uusiutumiskykyyn. Kun teorioihin uskomiselle on etsitty selityksiä, niitä on useimmiten löydetty ihmisen psyykkisistä ominaisuuksista. Nämä selitysmallit ovat kuitenkin kaikessa yleisyydessään epätyydyttäviä. Ne voivat mahdollisesti kertoa meille jotakin ihmislajin tavoista ajatella ja kommunikoida ympäröivästä maailmasta yleensä, mutta salaliittoteorioiden kaltaisten spesifien ilmiöiden kohdalla niistä on melko vähän apua.

Keskustelu terveydenhuollon uudistamisesta, erityisesti valinnanvapauden toteutumisesta käy parastaikaa kiihkeänä. Toiset pitävät palveluseteleiden tuloa terveysmarkkinoille tervetulleena uudistuksena, toiset miettivät uudistuksen edellyttämiä julkisia kustannuksia. Joidenkin mielestä valinnanvapaus ei voi toteutua lain luomissa puitteissa. Lakiehdotus pohjautuu ajatukseen sairaasta ihmisestä autonomisena yksilötoimijana, joka on vapaa valitsemaan hoitonsa.  Miten vapaa ja autonominen potilas voi olla valintojensa suhteen?