Kuvitteellinen kansa ja sen sisu

Suomi 100 -tarra koristaa ruis­lei­pä­pak­kaus­ta ja radio­juon­ta­ja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen sata­vuo­tis­ta historiaa. Lukuisat puheet muis­tut­ta­vat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edis­tyk­sen tieltä. Eduskunnan juh­lais­tun­nos­sa viit­tauk­set kan­sain­vä­li­siin tilas­toi­hin val­jas­te­taan todis­ta­maan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa his­to­ri­aam­me – tätä lähes line­aa­ris­ta menes­tys­ker­to­mus­ta.

Tämän ker­to­muk­sen mah­dol­lis­taa ”sisu”, joka luo­kit­te­lee tarinan toimijaa, eli suo­ma­lais­ta. 100-vuo­tis­juh­lan kunniaksi jär­jes­te­tyn Suomen sana -kilpailun raadin edustaja kuvaa sisua ”peri­suo­ma­lai­sek­si” sanaksi. Sisu kuvaa ”hel­lit­tä­mä­tön­tä tah­don­voi­maa”, valottaa Helsingin Sanomat. HS:n kolum­nis­tin kysyessä ”tähänkö suo­ma­lai­suus tiivistyy?”, me kysymme: pitääkö suo­ma­lai­suut­ta mää­ri­tel­lä?

Kansallisvaltio Suomen tarina ei erotu toisten kan­sal­lis­val­tioi­den tari­nois­ta aitouden tai vääryyden perus­teel­la. Tärkeämpää on se, miten tarina kol­lek­tii­vi­ses­ti kuvi­tel­laan, totesi his­to­rioit­si­ja Benedict Anderson. Nationalismi sulkee vaih­toeh­toi­sia ker­to­muk­sia tarinansa ulko­puo­lel­le. Suomalaisesta yhte­näis­kult­tuu­rin myytistä kir­joit­ta­nut dosentti Miika Tervonen osoittaa Suomen kan­sal­lis­val­tion raken­ta­mi­sen syn­nyt­tä­neen pyr­ki­myk­siä vähentää etnistä ja kie­lel­lis­tä moni­muo­toi­suut­ta. Sisusta oli hyötyä yhte­näi­sen Suomen kult­tuu­rin myytin luo­mi­ses­sa. ”Sisukkaan kansan” luomiseen tar­vit­tiin sisua.

Sisu, kuten muutkin luon­nol­li­sik­si väitetyt kate­go­riat, joiden kerrotaan kumpuavan fyy­si­ses­tä ole­muk­ses­ta tai kult­tuu­ri­pe­ri­mäs­tä, liitetään jäl­ki­kä­teen men­nei­syyt­tä kuvaavaan ker­to­muk­seen. Näin myöskään iden­ti­teet­te­jä ei ole olemassa ennen niiden stra­te­gis­ta ja poliit­tis­ta hyodyn­tä­mis­tä. Esimerkiksi kun syksyllä Turun puu­ko­tus­ten yhtey­des­sä kan­sa­kun­ta koettiin uhatuksi, kii­reh­dit­tiin uhka pai­kan­ta­maan kan­sa­kun­nan ulko­puo­lel­le. ”Ulkomaalaisen näköinen” oli kuoleman ja pelon takana. Vaikka val­tio­val­lan edustaja myöhemmin pahoit­te­li henkilön kate­go­ri­soin­tia ulkonäön perus­teel­la, kertoo tapaus kuitenkin siitä, miten val­koi­sek­si ja homo­gee­ni­sek­si Suomi edelleen kuvi­tel­laan.

Sisäasiainministeriö ei ole yksin kuvi­tel­man­sa kanssa. Valtamediasta löytyy monia viitteitä suo­ma­lai­sen näköisiin hen­ki­löi­hin – eli ulko­maa­lai­sen näköisen vas­ta­koh­taan. Vastakkainasettelujen kautta kan­sa­kun­nan raken­ta­mi­nen ei jäänyt vain osaksi 1800-luvun kan­sal­lis­val­tion raken­nus­pro­ses­sia. Valtamedia ja julkiset ins­ti­tuu­tiot mää­rit­te­levät edelleen ihmisiä ei-suo­ma­lai­sen näköi­sik­si ja näin oikeut­ta­vat siitä kumpuavaa ajattelua Suomen homo­gee­ni­syy­des­tä. Esimerkiksi kate­go­rioi­den sit­key­des­tä voi nostaa Ylen tavan viitata pro­fes­so­ri Ali Harliniin muutama vuosi sitten: Ali-nimestään huo­li­mat­ta Harlin on “perin­tei­sen suo­ma­lai­sen näköinen pro­fes­so­ri”.

Kuten tutkija Sara Ahmed osoittaa kir­jas­saan Strange Encounters, ulko­maa­lai­sen näköinen henkilö, tai muu­ka­lai­nen, ei suinkaan ole tun­nis­ta­ma­ton henkilö. Yhteisö tunnistaa hänet kol­lek­tii­vi­ses­ti yhteisön ulko­puo­li­sek­si. Sisukas suo­ma­lai­nen ja muu­ka­lai­nen ovat saman tari­nan­ker­ron­ta­pro­ses­sin tulos. Suomalaisten uudel­leen­ku­vi­tel­les­sa kan­sa­kun­taan­sa tänään on ensi­si­jai­sen tärkeää miettiä mää­ri­tel­mien seu­raa­muk­sia laajemmin.

  1. Anderson, Benedict. 2017. Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän ja leviä­mi­sen tar­kas­te­lua. Vastapaino.
  2. Ahmed, Sara. 2000. Strange Encounters: embodied others in post-colo­nia­li­ty.
  3. Tervonen, Miika 2017, Historiankirjoitus ja myytti yhden kult­tuu­rin Suomesta.

Kirjoittaja

Liina Mustonen väitteli hiljattain Eurooppalaisen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta, ja on AntroBlogin uutistoimituksen jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Pertti Suominen 10.1.2018 klo 17:45

    Suomi on valkoinen ja val­kois­ten maa jos perimä tulee muualta kuin suomesta on nyt ja aina ulko­maa­lai­nen.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Suomi on maailman onnellisin maa. Täällä on rauhallista, turvallista, leppoisaa ja terveellistä. Miksi meitä silti keljuttaa? Olemme ykkösiä, mutta silti on vietävä roskat ulos ja Netflixin hyvät sarjat on jo nähty. Ja mikä ärsyttävintä, töihin on raahauduttava jokainen arkiaamu. Töitä pitää tehdä, itseä kehittää ja yhteiskuntaa edistää. Ja kiireellä. Ikään kuin elämän tarkoitus olisi selvinnyt – ja se olisi jatkuva kehitys.

Kun aktiivimallia vastustanut kansalaisaloite keräsi nopeassa ajassa yli 100 000 kannattajaa, heräsi Suomessa jonkinlaista keskustelua siitä, onko kansalaisaloitteiden kannatusraja jopa liian matala. Poliittiset päättäjät kokivat ongelmalliseksi, että kansalaiset voivat kotisohviltaan käsin kyseenalaistaa tehtyjä päätöksiä ja kipeitä leikkauksia. Edustuksellista demokratiaa oikeutetaan kansan tahdolla. Tämän retoriikan taustalta paljastuu kuitenkin elitistisempi ajattelutapa, jossa kansaa ei haluta häiritsemään päätöksentekoa – ei ainakaan tärkeissä taloutta koskevissa kysymyksissä.

Lasten kehitys osallistuviksi nuoriksi ja myöhemmin aikuisiksi ei tapahdu noin vain. Lapset oppivat niin arkisia toimia kuin suurempia yhteiskunnallisia asioita leikin, osallistumisen ja havaintojensa kautta. Aikuiset näyttävät osaltaan esimerkkiä ja opettavat, kuinka yhteiskunnassa toimitaan. Se, millaista käytöstä vanhemmat lapsilta odottavat, ja millaisiin toimiin ja leikkeihin lapsia ohjataan, muovaa lapsia ihmisinä ja kansalaisina. ALL-YOUTH-hanke toteutti yhdessä Bassoradion kanssa presidentinvaalien aikaan ”Suuren pressakyselyn”, jossa kartoitimme nuorten ajatuksia yhteiskunnan ongelmista, presidentti-instituutiosta ja äänestämisestä.

Vaikka sosiaalinen media on ollut keskuudessamme vasta hetken, meillä on jo monia käsityksiä siitä, millä tavalla sitä kuuluisi käyttää. Sosiaalinen media onkin hauska väylä kulttuurisen merkityksenannon tarkasteluun. Se on useimmille meistä arkipäiväinen, hyvin tuttu ja läheinen asia. Se kietoutuu ihmissuhteisiimme, työhömme sekä käsityksiimme siitä, millaisia ihmiset ovat. Lisäksi se on yhtä aikaa sekä erittäin globaali että vahvasti paikallisväriä ottava ilmiö. Millaisia eroja kulttuurien välinen vertailu paljastaa somen käytön tavoissamme?