Kuvitteellinen kansa ja sen sisu

Suomi 100 ‑tarra koristaa ruis­lei­pä­pak­kaus­ta ja radio­juon­ta­ja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen sata­vuo­tis­ta historiaa. Lukuisat puheet muis­tut­ta­vat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edis­tyk­sen tieltä. Eduskunnan juh­lais­tun­nos­sa viit­tauk­set kan­sain­vä­li­siin tilas­toi­hin val­jas­te­taan todis­ta­maan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa his­to­ri­aam­me – tätä lähes line­aa­ris­ta menes­tys­ker­to­mus­ta.

Tämän ker­to­muk­sen mah­dol­lis­taa ”sisu”, joka luo­kit­te­lee tarinan toimijaa, eli suo­ma­lais­ta. 100-vuo­tis­juh­lan kunniaksi jär­jes­te­tyn Suomen sana ‑kilpailun raadin edustaja kuvaa sisua ”peri­suo­ma­lai­sek­si” sanaksi. Sisu kuvaa ”hel­lit­tä­mä­tön­tä tah­don­voi­maa”, valottaa Helsingin Sanomat. HS:n kolum­nis­tin kysyessä ”tähänkö suo­ma­lai­suus tiivistyy?”, me kysymme: pitääkö suo­ma­lai­suut­ta mää­ri­tel­lä?

Kansallisvaltio Suomen tarina ei erotu toisten kan­sal­lis­val­tioi­den tari­nois­ta aitouden tai vääryyden perus­teel­la. Tärkeämpää on se, miten tarina kol­lek­tii­vi­ses­ti kuvi­tel­laan, totesi his­to­rioit­si­ja Benedict Anderson. Nationalismi sulkee vaih­toeh­toi­sia ker­to­muk­sia tarinansa ulko­puo­lel­le. Suomalaisesta yhte­näis­kult­tuu­rin myytistä kir­joit­ta­nut dosentti Miika Tervonen osoittaa Suomen kan­sal­lis­val­tion raken­ta­mi­sen syn­nyt­tä­neen pyr­ki­myk­siä vähentää etnistä ja kie­lel­lis­tä moni­muo­toi­suut­ta. Sisusta oli hyötyä yhte­näi­sen Suomen kult­tuu­rin myytin luo­mi­ses­sa. ”Sisukkaan kansan” luomiseen tar­vit­tiin sisua.

Sisu, kuten muutkin luon­nol­li­sik­si väitetyt kate­go­riat, joiden kerrotaan kumpuavan fyy­si­ses­tä ole­muk­ses­ta tai kult­tuu­ri­pe­ri­mäs­tä, liitetään jäl­ki­kä­teen men­nei­syyt­tä kuvaavaan ker­to­muk­seen. Näin myöskään iden­ti­teet­te­jä ei ole olemassa ennen niiden stra­te­gis­ta ja poliit­tis­ta hyodyn­tä­mis­tä. Esimerkiksi kun syksyllä Turun puu­ko­tus­ten yhtey­des­sä kan­sa­kun­ta koettiin uhatuksi, kii­reh­dit­tiin uhka pai­kan­ta­maan kan­sa­kun­nan ulko­puo­lel­le. ”Ulkomaalaisen näköinen” oli kuoleman ja pelon takana. Vaikka val­tio­val­lan edustaja myöhemmin pahoit­te­li henkilön kate­go­ri­soin­tia ulkonäön perus­teel­la, kertoo tapaus kuitenkin siitä, miten val­koi­sek­si ja homo­gee­ni­sek­si Suomi edelleen kuvi­tel­laan.

Sisäasiainministeriö ei ole yksin kuvi­tel­man­sa kanssa. Valtamediasta löytyy monia viitteitä suo­ma­lai­sen näköisiin hen­ki­löi­hin – eli ulko­maa­lai­sen näköisen vas­ta­koh­taan. Vastakkainasettelujen kautta kan­sa­kun­nan raken­ta­mi­nen ei jäänyt vain osaksi 1800-luvun kan­sal­lis­val­tion raken­nus­pro­ses­sia. Valtamedia ja julkiset ins­ti­tuu­tiot mää­rit­te­levät edelleen ihmisiä ei-suo­ma­lai­sen näköi­sik­si ja näin oikeut­ta­vat siitä kumpuavaa ajattelua Suomen homo­gee­ni­syy­des­tä. Esimerkiksi kate­go­rioi­den sit­key­des­tä voi nostaa Ylen tavan viitata pro­fes­so­ri Ali Harliniin muutama vuosi sitten: Ali-nimestään huo­li­mat­ta Harlin on “perin­tei­sen suo­ma­lai­sen näköinen pro­fes­so­ri”.

Kuten tutkija Sara Ahmed osoittaa kir­jas­saan Strange Encounters, ulko­maa­lai­sen näköinen henkilö, tai muu­ka­lai­nen, ei suinkaan ole tun­nis­ta­ma­ton henkilö. Yhteisö tunnistaa hänet kol­lek­tii­vi­ses­ti yhteisön ulko­puo­li­sek­si. Sisukas suo­ma­lai­nen ja muu­ka­lai­nen ovat saman tari­nan­ker­ron­ta­pro­ses­sin tulos. Suomalaisten uudel­leen­ku­vi­tel­les­sa kan­sa­kun­taan­sa tänään on ensi­si­jai­sen tärkeää miettiä mää­ri­tel­mien seu­raa­muk­sia laajemmin.

  1. Anderson, Benedict. 2017. Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän ja leviä­mi­sen tar­kas­te­lua. Vastapaino.
  2. Ahmed, Sara. 2000. Strange Encounters: embodied others in post-colo­nia­li­ty.
  3. Tervonen, Miika 2017, Historiankirjoitus ja myytti yhden kult­tuu­rin Suomesta.

Kirjoittaja

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja AntroBlogin uutistoimituksen jäsen. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Pertti Suominen 10.1.2018 klo 17:45

    Suomi on valkoinen ja val­kois­ten maa jos perimä tulee muualta kuin suomesta on nyt ja aina ulko­maa­lai­nen.

    Vastaa
    • AntroBlogi 16.9.2019 klo 20:21

      Hei Pertti,
      kom­ment­ti­si Suomen val­koi­suu­des­ta havain­nol­lis­taa hyvin, mitä Liina tuossa uutis­kom­men­tis­sa sanoi kan­sa­kun­nan kuvit­te­lus­ta: “Tärkeämpää on se, miten tarina kol­lek­tii­vi­ses­ti kuvi­tel­laan.” Tarjoamasi etno­na­tio­na­lis­ti­sen nar­ra­tii­vin keskiössä on etnisyys/​rotu ja ihonväri suo­ma­lais­ta kan­sa­kun­taa mää­rit­te­le­vä­nä omi­nai­suu­te­na. Tässä voisi aloittaa vaikka kuinka moni­ta­hoi­sen kes­kus­te­lun esi­mer­kik­si siitä, miten ja kuka suo­ma­lai­suut­ta mää­rit­te­lee. Tässä riit­tä­köön todeta, että “ei-valkoisia” suo­ma­lai­sia on vaikka kuinka paljon, joten väit­tä­mä­si on yksin­ker­tai­ses­ti empii­ri­ses­ti väärä. Kollektiivisesti hyväk­syt­ty mää­ri­tel­mä suo­ma­lai­suu­des­ta keskittyy Suomen kan­sa­lai­suu­teen, ei etni­syy­teen tai ihon­vä­riin. Ne ajat kun kan­sal­lis­val­tio ja sen kan­sa­lais­ten “rotu” nähtiin yhtä yksi­se­lit­tei­ses­ti kuin asian ilmaiset, ovat jääneet viime vuo­si­sa­dal­le ja perus­tu­vat van­hen­tu­nei­siin ja yksin­ker­tais­ta­viin aja­tuk­siin perimästä, kansasta ja “rodusta”.

      Mitä maa­han­muut­toon tulee, koko ihmis­kun­nan his­to­ria­han on yhtä muut­to­lii­ket­tä. Isolla osalla suo­ma­lai­sis­ta on maa­han­muut­to­taus­taa joko lähi­his­to­rias­sa tai kauempana suku­puus­saan. Eikä ihmis­kun­nan his­to­rias­sa tarvitse mennä kovin kauaskaan, kun olimme vielä kaikki ihon­vä­ril­täm­me ruskeita, kuten ant­ro­po­lo­gi Hannah E. Marsh kir­joit­taa “We were all darkly pigmented when we lived in Africa and when some ancestors left Africa. That’s right, until recently (and I mean within the last 7,000 years or so), we were all Black. When people walked out of Africa and into places like Europe and Asia, those ancestors were Black. Actually, they were all very dark brown, as melanin is brown, but we should question what modern color labels mean to ourselves today, and how those labels would be applied to our ancestors.”

      Kuten Hannah tekee yllä, on paljon mie­lek­kääm­pää kes­ku­tel­la ihmis­kun­taa yhdis­tä­vis­tä piir­teis­tä ja purkaa rasis­ti­sel­le luo­kit­te­lul­le perustuva sosi­aa­li­nen kate­go­ri­soin­ti “meidän” ja “toisten” välillä. On jo aika jättää valkoinen ylivalta men­nei­syy­teen, kuten Emmi Holm kir­joit­taa tuoreessa kom­men­tis­saan: https://​antro​blogi​.fi/​2​0​1​9​/​0​9​/​v​a​l​k​o​i​n​e​n​-​y​l​i​v​a​l​t​a​-​p​e​r​u​s​t​u​u​-​v​a​k​i​v​a​l​l​a​l​le/

      Voit lukea Hannah E. Marshin tekstin englan­nik­si täältä: https://​alle​gra​la​bo​ra​to​ry​.net/​t​h​e​-​b​i​o​l​o​g​i​c​a​l​-​f​a​l​l​a​c​y​-​o​f​-​r​a​ce/
      Suosittelemme myös Benedict Andersonin teosta Kuvitellut yhteisöt — Nationalismin alkuperän ja leviä­mi­sen tar­kas­te­lua, jos et ole vielä tutus­tu­nut siihen.

      Vastaa

Lue myös nämä:

Harva lähiö on maineensa vanki itä-Helsingin Kontulan lailla. Lähiöstigma heijastuu median tuottamien merkitysten lisäksi asukkaiden tavassa puhua itsestään ja elämänpiiristään. Ulkopuolelta tuotettu, arjessa sisäistetty näkemys ongelmien riivaamasta ja syrjäisestä lähiöstä yhdistyy usein voimakkaaseen paikallisylpeyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kuinka molemmat näkemykset voidaan kokea totena, ja kuinka niiden väliset ristiriidat hahmottuvat kaupunkitilassa?

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi hiljan tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita eri ihmisryhmiin kohdistuvien nimitysten sopivuudesta julkiseen keskusteluun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vaikuttavat suoraviivaisilta, muta tulosten näennäinen yksiselitteisyys kuitenkin kätkee taakseen nimittelyn sallittavuudesta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan keskustelun.