Merirosvot miesten saappaissa

Esiintyminen eri suku­puo­len edus­ta­ja­na on palvellut his­to­rias­sa monia tar­koi­tuk­sia. Sen avulla on voinut välttää jopa hirt­to­la­van.

Merirosvot olivat 1700-luvun alussa merten kauhu ja symboli vapau­del­le val­tio­val­lan ikeestä. Kiinni jäänyt merirosvo päätyi hirteen — paitsi, jos hän oli nainen ja saattoi vedota ras­kau­teen. Naisia ei tuohon aikaan pidetty meri­kel­poi­si­na. Heidän läs­nä­olon­sa pelättiin aiheut­ta­van mie­his­tös­sä himon ruokkimaa kapi­na­hen­keä. Anne Bonnyn ja Mary Readin kaltaiset naiset eivät tästä välit­tä­neet, vaan pes­tau­tui­vat meri­ros­vo­lai­voil­le miehiksi naa­mioi­tu­nee­na.

Nämä naiset tulivat köyhistä ja haas­ta­vis­ta olo­suh­teis­ta. Heillä ei ollut mitään mene­tet­tä­vää: merille mieheksi kar­kaa­mi­nen oli mah­dol­li­suus vapauteen. Merillä pär­jä­täk­seen heidän oli oltava mies­puo­li­sia kol­le­goi­taan etevämpiä. Bonny ilmaisi voimaa ampumalla mie­his­tön­sä jäseniä hengiltä, jos nämä näyttivät taistelun aikana pelkoa. Read taas haastoi rakas­ta­jan­sa vihol­li­sen kak­sin­tais­te­luun, tappaen tämän ennen kuin poi­kays­tä­vä ehti edes paikalle. Aikalaistekstit kertovat piraat­ti­nais­ten kiroil­leen paljon, osal­lis­tu­neen kaikkiin tehtäviin merellä ja olleen täy­si­ve­ri­siä tais­te­li­joi­ta. Sekä Read että Bonny pal­jas­ti­vat ennen pitkää suku­puo­len­sa mie­his­töl­leen, ja heidät hyväk­syt­tiin joukkoon naisina.

Sekä Bonny että Read olivat aviot­to­mia lapsia. He oppivat ris­tiin­pu­keu­tu­mi­sen taidon jo pienenä, sillä heidän äitinsä kas­vat­ti­vat heidät poikina, suo­ja­tak­seen tyt­tä­ri­ään äpäryyden stigmalta. Kenties tämän aikansa normeista poik­kea­van suku­puo­li­kas­va­tuk­sen seu­rauk­se­na heistä kasvoi erittäin voi­mak­kai­ta ja itse­näi­siä ihmisiä, joilla oli ajan naisille asettaman roolin vas­tai­ses­ti pokkaa ottaa mitä halusivat.

  1. Marcus Rediker. When Women Pirates Sailed the Seas. The Wilson Quarterly, Vol. 17, No. 4.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Espoon hiippakunnan piispanvaalissa ehdolla oleva Juhani Holma pitää erikoisena toivetta, että miehet jättäytyisivät pois kisasta ja antaisivat tilaa edes yhdelle naiselle kirkon ylimmässä johdossa. Holma paheksuu myös sitä, että viimeaikaisissa piispanvaaleissa joidenkin äänestyskäyttäytymisen on ratkaissut kysymys samaa sukupuolta olevien parien mahdollisesta vihkimisestä, jota Holma itse ei kannata. Holman ’globaaliksi’ väittämä yksiavioinen, heteroseksuaalinen avioliittoihanne on kuitenkin syntynyt tietyssä kulttuurisessa, historiallisessa ja uskonnollisessa kontekstissa – samoin kuin muutkin ihanteet ja käytänteet.

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Siirtolaisuuden tutkimuksessa vanheneminen, terveys, kuolema, viimeisen lepopaikan valinta ja hautajaisten käytännön järjestelyt ovat jääneet suhteellisen vähäiselle huomiolle. Kuinka lähelle voimme tutkijoina katsoa silloin, kun tutkimuksen kohteet ovat kuolleet tai heitä on haastateltu jo vuosikymmeniä sitten? Entä kuinka lähelle voimme päästää lukijan, kun kirjoitamme hautakivistä, hautajaistoiveista ja kuolemasta tai edesmenneiden henkilöiden terveydentilasta?