Suomi 100 -tarra koristaa ruisleipäpakkausta ja radiojuontaja kertoo, kuinka juuri soinut biisi on osa Suomen satavuotista historiaa. Lukuisat puheet muistuttavat meitä tänään siitä, kuinka sota vaihtui rauhaksi ja köyhyys väistyi vaurauden ja edistyksen tieltä. Eduskunnan juhlaistunnossa viittaukset kansainvälisiin tilastoihin valjastetaan todistamaan tätä edistystä. Uudestaan ja uudestaan kuulemme, kuinka emme saa unohtaa historiaamme – tätä lähes lineaarista menestyskertomusta.

”Kuolema on universaali ilmiö”, todetaan monien kuolemaa käsittelevien kirjojen alkusanoissa. Tämä banaali mutta todenmukainen toteamus pakottaa kuoleman tutkijan toisinaan pohtimaan, voiko näin universaalista ilmiöstä löytää uutta sanottavaa ja kirjoitettavaa. Onko kuolema tänään toisenlainen kuin sata vuotta sitten? Tai tuhat vuotta sitten?

Kesällä ilmestynyt elokuva Saamelaisveri kuvaa niin arkipäivän kuin institutionaalisen rasismin aiheuttamaa kipua yksilöille ja yhteisöille. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvun Ruotsiin. Sen keskiössä ovat saamelaislapset sisäoppilaitoksessa, jossa heitä ruotsalaistetaan kieltämällä mm. saamen puhuminen. Sekä arkipäiväinen että institutionalisoitu rasismi on kuvattu hyvin hienovaraisesti. Elokuva ei jätä epäilyksiä siitä, minkälaista vahinkoa saadaan aikaan kieltämällä kieli, halventamalla saamelaiskulttuuria ja kieltämällä tasavertainen ihmisyys. Vaikka elokuva sijoittuu Ruotsiin, pätee kuvaus Suomeenkin.

Mitä yhteistä on hartailla egyptiläismuslimeilla ja teknologiayritysten kasvuyrittäjillä? Antropologisesta näkökulmasta katsottuna molempien tavoitteena on samankaltainen eettinen kilvoittelu. Kasvuyrittäjä on ihminen, joka tavoittelee tietynlaista hyvää elämää. Tämän elämäntyylin testi on julkinen myyntipuhe. Hyvin samanlaista eettistä projektia kuvailee antropologi Saba Mahmood kirjassaan egyptiläisistä muslimiherännäisistä.