Pohjoisen eksotisoinnin kaunis kuvaus

Kesällä ilmes­ty­nyt elokuva Saamelaisveri (Sameblod, ohj. Amanda Kernell 2017) kuvaa tai­dok­kaas­ti niin arki­päi­vän kuin ins­ti­tu­tio­naa­li­sen rasismin aiheut­ta­maa kipua yksi­löil­le ja yhtei­söil­le. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvun Ruotsiin. Sen keskiössä ovat saa­me­lais­lap­set sisä­op­pi­lai­tok­ses­sa, jossa heitä ruot­sa­lais­te­taan kiel­tä­mäl­lä muun muassa saamen puhuminen. Sekä arki­päi­väi­nen että ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu rasismi on kuvattu hyvin hie­no­va­rai­ses­ti. Elokuva ei jätä epäi­lyk­siä siitä, min­kä­lais­ta vahinkoa saadaan aikaan kiel­tä­mäl­lä kieli, hal­ven­ta­mal­la saa­me­lais­kult­tuu­ria ja kiel­tä­mäl­lä tasa­ver­tai­nen ihmisyys. Vaikka elokuva sijoittuu Ruotsiin, pätee kuvaus Suomeenkin.

Saamelaisveri kuvaa kahden siskon elämää sisä­op­pi­lai­tok­ses­sa. He tekevät hyvin erilaisia valintoja ja rasismi vaikuttaa heihin eri tavoin, mutta molemmat kantavat sen aiheut­ta­mia arpia — niin henkisiä kuin ruu­miil­li­sia — läpi elämänsä. Pääosassa on vanhempi sisko. Hän haluaa opet­ta­jak­si, mutta viral­li­sen syrjinnän vuoksi hänen on pii­lo­tet­ta­va ja hylättävä saa­me­lai­suu­ten­sa niin teh­däk­seen. Elokuva kuvaa vähäe­lei­sen lii­kut­ta­vas­ti, kuinka pää­hen­ki­lö pyrkii luovimaan ris­ti­rii­tais­ten hen­ki­lö­koh­tais­ten ja yhteis­kun­nal­lis­ten vaa­ti­mus­ten ja tarpeiden välillä sekä valit­se­maan huonojen vaih­toeh­to­jen väliltä. Perheelle aiheu­tet­tu tuska on ennen kaikkea yhteis­kun­nan aiheut­ta­maa.

Institutionalisoitu rasismi on hyvin kuvattu: se ilmenee sekä rajoi­te­tuis­sa mah­dol­li­suuk­sis­sa että koko­nais­val­tai­se­na tasa­ver­tai­suu­den kiel­tä­mi­se­nä. Saamelaisveri osoittaa myös, miten tiede – eri­tyi­ses­ti ant­ro­po­lo­gia – val­jas­tet­tiin 1930-luvulla rotuop­pei­neen syrjinnän perus­teek­si. Kallonmittaukset ja alas­to­mak­si pako­tet­tu­jen ihmisten kuvaa­mi­nen oli fyysisen kos­ke­mat­to­muu­den louk­kaa­mis­ta ja ihmi­syy­den kiis­tä­mis­tä. Uteliaisuus oli usein ekso­ti­soin­tia, joka asetti saa­me­lai­set katseen kohteena oleviksi kum­mal­li­suuk­sik­si tasa­ver­tais­ten toi­mi­joi­den sijasta. Elokuva on erittäin ahdistava kat­so­mis­ko­ke­mus. Vähemmistöjen edus­ta­jil­le kuvauk­sis­sa ei liene uutta, mutta kal­tai­sil­le­ni val­ta­väes­tön edus­ta­jil­le se tarjoaa väläh­dyk­siä siitä, mitä vähem­mis­töt ovat joutuneet kokemaan.

Elokuva antaa myös toivoa. Vaikka pää­hen­ki­lö kieltää saa­me­lai­suu­ten­sa, ovat hänen lapsensa ja lap­sen­lap­sen­sa kiin­nos­tu­nei­ta juu­ris­taan. Vastaavasti heidän saa­me­lai­set suku­lai­sen­sa toi­vot­ta­vat heidät ter­ve­tul­leik­si ja pitävät heitä osana sukuaan. Vuosikymmeniä jat­ku­nees­ta tukah­dut­ta­mi­ses­ta huo­li­mat­ta (etelä)saamen kieli ja kulttuuri ovat elossa, ja uudet suku­pol­vet kasvavat niihin. Erityisen hieno oli kuvaus poroe­lin­kei­non muu­tok­ses­ta. Elokuva esittää nyky­päi­vän poron­hoi­don muut­tu­va­na ja kek­se­li­ää­nä elin­kei­no­na eikä ekso­ti­soi­dun men­nei­syy­den jääntenä.

Saamelaisveri kuvaa saa­me­lais­kult­tuu­ria elävänä osana nyky­päi­vää sor­tu­mat­ta ekso­ti­soin­tiin tai tri­via­li­soin­tiin. Se on tar­peel­li­nen muistutus siitä, miten men­nei­syys vaikuttaa nykyiseen ja siitä, että Pohjoismaiden on syytä käsitellä avoimesti vähem­mis­töi­hin koh­dis­ta­maan­sa sortoa. Kun Tenojoen sopimus ja Jäämeren rata uhkaavat saa­me­lais­ten kult­tuu­ria ja elin­kei­no­ja, on korkea aika kuunnella heitä itseään kos­ke­vis­sa asioissa.

Kirjoittaja

Tuomas Tammisto on sosiaali- ja kulttuuriantropologi, joka väitteli Helsingin yliopistolla helmikuussa 2018 laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisista vaikutuksista ja paikallisen maankäytön muutoksesta Papua-Uuden-Guinean maaseudulla. Väitöskirja luettavissa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/231102

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helmikuun alussa kuolleen mäkihyppääjä Matti Nykäsen henkilöhahmossa yhdistyvät urheilullinen ylivoima ja vuosien saatossa syventyneet henkilökohtaiset ongelmat. Juuri Nykäsen henkilöhahmon ristiriitaisuus tekee sekä hänestä itsestään että hänen kuolemaansa seuranneesta julkisesta keskustelusta antropologisesti kiinnostavia pohdinnan aiheita.

Meiltä tiedustellaan yhtenään, mistä resurssit laajan toimintamme pyörittämiseen tulevat. Tähän ja moniin muihin kysymyksiin vastaamme uudessa kolumnisarjassa, jossa lukija on kutsuttu kylään toimitukseen, kurkistelemaan tiedemedian tekemisen haasteisiin. Ensimmäisessä osassa puhutaan rahasta.

Suomi on rasismin kärkimaa, raportoi Euroopan perusoikeusvirasto hiljattain. Järkyttävät luvut puhuvat Suomessa tiukassa istuvasta uskosta rodulliseen ja kulttuuriseen hierarkiaan, jota ylläpidetään yhteiskunnan eri sektoreilla syrjinnällä ja väkivallalla. Taustalla vaikuttaa ajatus valkoiseksi kuvitellun Suomen ja niin kutsuttujen “länsimaiden” kulttuurin paremmuudesta.

Intialle kuuluvalla Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsikoihin saarella luvatta vierailleen yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaajan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä harvemmaksi käyviin populaatioihin, jotka eivät ole jatkuvissa läheisissä vuorovaikutussuhteissa muiden ihmisryhmien kanssa. Uutisointi aiheesta on korostanut saarelaisten eristäytyneisyyttä ja “alkukantaisuutta”.