Jos kaikki puhuisivat englantia, maailma olisi parempi paikka

”Tiedepolitiikka näivettää suomen kielen”, otsikoi Helsingin Sanomat (17.1.). Lehden Vieraskynä-kir­joi­tuk­ses­sa vaa­dit­tiin suomelle enemmän arvoa tie­de­maa­il­mas­sa, jossa eri­tyi­ses­ti englan­nin­kie­li­nen jul­kai­se­mi­nen on yleis­ty­nyt. Hesarissa ilmaistu huoli on yleinen ja siitä on puhuttu jo vuosien ajan: tieteestä olisi enemmän kansalle ja kielelle hyötyä, jos sitä jul­kais­tai­siin kan­sal­li­sel­la kielellä. Suomen kieltä pitäisi monien mielestä vaalia myös siksi, että kieli on osa kan­sal­lis­ta iden­ti­teet­tiä. Kansallisten kielten tukemista perus­tel­laan myös viit­taa­mal­la Sapirin – Whorfin hypo­tee­siin, jonka mukaan kielen rakenne vaikuttaa puhujan havain­toi­hin ja koke­muk­siin maa­il­mas­ta. Mitä useampia kieliä, sen useampia tapoja kokea maailma.

Ja tottahan se on. Kieli on yksi monista asioista, jotka tekevät meistä sen, mitä me olemme. Englannin kielen leviä­mi­nen vähentää osin kult­tuu­ris­ta moni­muo­toi­suut­ta ja homo­ge­ni­soi ajattelua. Suomikin olisi paljon hete­ro­gee­ni­sem­pi, jos täällä olisi tusina viral­li­sia kieliä kahden sijaan. Suomenkielinen kansakin oppisi enemmän tieteestä, jos sitä teh­täi­siin enemmän suomeksi.

Mutta kie­lel­li­sel­lä moni­muo­toi­suu­del­la ja maa­il­man­kie­len vallan vas­tus­ta­mi­sel­la on hait­ta­puo­len­sa, josta ei juuri puhuta. Koska esi­mer­kik­si minun äidin­kie­le­ni on suomi, en pysty kes­kus­te­le­maan erityisen syväl­li­ses­ti kuin 0,07 % maapallon asuk­kai­den kanssa. Se on sama kuin jos asuisin Kolarin kunnassa ja pystyisin puhumaan syväl­li­ses­ti vain kola­ri­lais­ten, en muiden suo­ma­lais­ten kanssa. Varsinkin tiede on niin uni­ver­saa­li ilmiö, että sul­keu­tu­nei­den kie­lel­lis­ten loke­roi­den yllä­pi­tä­mi­sen arvo on kysee­na­lai­nen. Tutkimustulosten – eli maailmaa koskevan ymmär­ryk­sen – tulisi olla koko maailman, ei vain 0,07 % käytössä. Toki voisin käyttää aikaani siihen, että oppisin mah­dol­li­sim­man monen kielen erin­omai­sek­si puhujaksi. Mutta helpompaa olisi pärjätä yhdellä kielellä.

Kenties hamassa tule­vai­suu­des­sa englanti – tai vaikkapa man­da­rii­ni­kii­na – kehittyy niin vahvaksi maa­il­man­kie­lek­si, että suurin osa maapallon ihmisistä puhuu sitä kuin äidin­kiel­tään. Millainen valtava rikkaus olisikaan totaa­li­nen ”open access” kans­saih­mis­ten, vieraiden kult­tuu­rien ja kau­kais­ten maa­il­man­kat­so­mus­ten sisäl­töi­hin! Mikä ällis­tyt­tä­vä mah­dol­li­suus globaalin yhtei­sym­mär­ryk­sen edis­tä­mi­sel­le olisi yksi ja ainoa maa­il­man­kie­li! Ajatus ei ole uusi, koska yrityksiä maa­il­man­kie­len perus­ta­mi­sek­si — oli sitten kyse hepreasta tai espe­ran­tos­ta — on jo ollut. Helpompaa kuitenkin on yksin­ker­tai­ses­ti purkaa esteitä jo valmiiksi suositun kielen leviä­mi­sen tieltä.

Jotkut esittävät, että ihmiset eivät koskaan täy­del­li­ses­ti ymmär­täi­si toisiaan, vaikka puhui­si­vat samaa kieltä. Näin varmasti onkin, koska yhteinen kieli ei takaa yhtei­sym­mär­rys­tä. Mutta silti olisi valtava edis­ty­sas­kel, että mat­kus­taes­sa­ni mihin tahansa maahan, lukies­sa­ni mitä tahansa kirjaa, kat­soes­sa­ni mitä tahansa elokuvaa tai selail­les­sa­ni mitä tahansa netin sopukkaa ymmär­täi­sin, mitä laji­kump­pa­ni­ni sanoo. Pystyisin kes­kus­te­le­maan säästä, ruuasta ja rakkaista asioista – puhu­mat­ta­kaan filo­so­fias­ta, uskon­nos­ta, poli­tii­kas­ta ja etiikasta – kenen tahansa kanssa. Ehkä sen hintana olisi jon­ki­nas­tei­nen ajattelun tai maa­il­man­ko­ke­mi­sen stan­dar­di­soi­tu­mi­nen, mutta hinta on myös sillä, että maa­il­mas­sa on yli kuusi­tu­hat­ta kieltä ja ihmis­ryh­mää, joiden puhetta tai kir­joi­tus­ta suurin osa maa­il­mas­ta ei ymmärrä. 

On kiel­tä­mät­tä kan­sal­lis­ta iden­ti­teet­tiä vah­vis­ta­vaa, että suomessa on sisu, saatana ja sija­muo­dot, eikä niitä pysty oppimaan kuin syn­ty­mäl­lä Suomeen tai olemalla erittäin moti­voi­tu­nut. Oma kieli auttaa ihmis­ryh­mää pysymään kult­tuu­ri­ses­ti uniikkina – mutta myös muille vieraana. 

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on Suomen Antropologisen Seuran puheenjohtaja, etnologian dosentti ja yliopistonopettaja Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksessa. Jouhki on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia Intiassa, uusia teknologioita ja nationalismia Etelä-Koreassa, rahapelaamista internetissä ja Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Suurin Jouhkin tutkima heimo on länsimaiset ihmiset, mihin liittyen hän vetää The West Network -tutkijaverkostoa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Yksikielisyys ja kielten erottelu toisistaan ovat kouluissa vaikuttavan kielipolitiikan lähtökohtia. Kasvatustieteiden tohtori Tuuli From tutki etnografisessa väitöskirjassaan kysymyksiä kielipolitiikasta, tilasta ja vallasta kaksikielisissä kouluympäristöissä Suomessa ja Ruotsissa. Fromia kiinnostivat erityisesti koulujen toimintaa ohjaavan virallisen kielipolitiikan päämäärät ja miten ne heijastuvat koulujen arkisiin tiloihin.

Suurin osa maailman väestöstä on kaksi- tai monikielisiä. Miten hyvin kieliä pitää osata, jotta voi sanoa olevansa kaksikielinen? Miten kahden kielen puhuminen pienestä pitäen voi olla identiteetin kannalta niin merkittävää?