Haile Selassie ja minä

Jamaikan ras­ta­fa­ris­mi on yhteis­kun­nal­li­nen pro­tes­ti­lii­ke, joka noudattaa ajatusta siitä että kynä on miekkaa vahvempi. Rastafarien oma­lei­mai­nen puheen­par­si, iyaric, on meille tuttua reggae-musii­kis­ta. 

Iyaric ei ole spon­taa­nis­ti muo­dos­tu­nut murre, vaan tie­toi­ses­ti luotu englannin kielen pai­kal­lis­ver­sio. Se ei ole ainoas­taan ään­teel­li­ses­ti oma­lei­mai­nen kieli: iyaric pyrkii luomaan tasa-arvoi­sem­paa todel­li­suut­ta mur­ta­mal­la län­si­mai­sel­le ajat­te­lul­le tyy­pil­li­siä binää­ri­siä asetelmia. Tunnetuimpana esi­merk­ki­nä tästä on ras­ta­fa­rien käyttämä ilmaisu “I and I”. Sen sijaan, että sanot­tai­siin “sinä ja minä”, iyaricis­sa jokai­ses­ta ihmisestä käytetään yksikön ensim­mäis­tä persoonaa.

Hämmentävää? Myös tas­a­puo­lis­ta — kukaan ei tule toi­seu­te­tuk­si, kun kaikki ovat “minä”. Rastafarit pitävät Etiopiaa 1900-luvulla pitkään hal­lin­nut­ta Haile Selassie ensim­mäis­tä joko Jahin eli jumalan inkar­naa­tio­na tai tämän pro­feet­ta­na. Hänestä käytetään roo­ma­lais­ta kir­joi­tusa­sua myö­täil­len nimeä “Haile Selassie I”, jossa tas­a­puo­lis­ta­va “I and I” -viite liittää puhujan yhteen juma­lal­li­sen inkar­naa­tion kanssa.

Tämä merkitys tekee I-äänteestä ras­ta­fa­reil­le tärkeän, ja se on vahvasti läsnä iyaricis­sa. Positiivisia tun­ne­ti­lo­ja, rauhaa ja kohot­tu­nut­ta iloa, kutsutaan nimellä irie (all right) ja maailman luoja on irator (creator). Rastafarismilla on oma ruo­ka­va­lion­sa, ital (vital), jossa vältetään pro­ses­soi­tua ruokaa ja punaista lihaa.

Rastafarismin juuret ovat orjuuden his­to­rias­sa. Ideologiana se keskittyy yhteis­kun­nal­li­sen tasa-arvon ja vapauden koros­ta­mi­seen, ja saaren mustan väestön iden­ti­tee­tin ja yhtei­söl­li­syy­den paran­ta­mi­seen. Se onkin onnis­tu­nut luomaan Jamaikalle oma­lei­mai­sen ja tunnetun kult­tuu­ri­sen iden­ti­tee­tin. Rastafarismi on kuitenkin pat­riar­kaa­li­nen ideologia, jonka parissa naiset perin­tei­ses­ti katsotaan alis­tei­sik­si miehille — nainen ei voi olla rastafari muuten kuin liik­kee­seen kuuluvan miehensä kautta.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pari viikkoa sitten HS julkaisi artikkelin, joka pohjautui YK:n naisjärjestön keväällä julkaisemaan kyselytutkimukseen arabimaailman asenteista sukupuolten tasa-arvon suhteen. HS:n artikkeli veti raportin mutkia suoraksi, ja loi arabimiehistä jopa rasistisen kuvan. Juttu tiivistyi toimittajan kysymykseen: "Mistä tasa-arvotietoisia arabimiehiä sitten saadaan?" Tällä viikolla Nyt.fi -verkkolehdessä julkaistussa positiivishenkisessä seurantajutussa kuvataan Libanonin erottuvan arabimaailmassa edukseen tasa-arvoasenteissa. Juttuun haastateltiin myös minua.

Hiljattain uutisoitiin tapauksesta, jossa erään vartiointiliikkeen esimiestehtävissä toiminut henkilö erotettiin työtehtävistään rasistisen Facebook-kirjoittelun vuoksi. Tapaus kertoo sosiaalisen median voimasta, sillä miehen kirjoitteluun kiinnitettiin huomiota alun perin eräällä keskustelupalstalla. Samalla tapaus on kuvaava esimerkki siitä, kuinka sosiaalinen media on tehnyt  yksityisen ja julkisen käsitteistä aiempaa hämärämpiä ja ongelmallisempia.