Haile Selassie ja minä

Jamaikan ras­ta­fa­ris­mi on yhteis­kun­nal­li­nen pro­tes­ti­lii­ke, joka noudattaa ajatusta siitä että kynä on miekkaa vahvempi. Rastafarien oma­lei­mai­nen puheen­par­si, iyaric, on meille tuttua reggae-musii­kis­ta. 

Iyaric ei ole spon­taa­nis­ti muo­dos­tu­nut murre, vaan tie­toi­ses­ti luotu englannin kielen pai­kal­lis­ver­sio. Se ei ole ainoas­taan ään­teel­li­ses­ti oma­lei­mai­nen kieli: iyaric pyrkii luomaan tasa-arvoi­sem­paa todel­li­suut­ta mur­ta­mal­la län­si­mai­sel­le ajat­te­lul­le tyy­pil­li­siä binää­ri­siä asetelmia. Tunnetuimpana esi­merk­ki­nä tästä on ras­ta­fa­rien käyttämä ilmaisu “I and I”. Sen sijaan, että sanot­tai­siin “sinä ja minä”, iyaricis­sa jokai­ses­ta ihmisestä käytetään yksikön ensim­mäis­tä persoonaa.

Hämmentävää? Myös tas­a­puo­lis­ta — kukaan ei tule toi­seu­te­tuk­si, kun kaikki ovat “minä”. Rastafarit pitävät Etiopiaa 1900-luvulla pitkään hal­lin­nut­ta Haile Selassie ensim­mäis­tä joko Jahin eli jumalan inkar­naa­tio­na tai tämän pro­feet­ta­na. Hänestä käytetään roo­ma­lais­ta kir­joi­tusa­sua myö­täil­len nimeä “Haile Selassie I”, jossa tas­a­puo­lis­ta­va “I and I” ‑viite liittää puhujan yhteen juma­lal­li­sen inkar­naa­tion kanssa.

Tämä merkitys tekee I‑äänteestä ras­ta­fa­reil­le tärkeän, ja se on vahvasti läsnä iyaricis­sa. Positiivisia tun­ne­ti­lo­ja, rauhaa ja kohot­tu­nut­ta iloa, kutsutaan nimellä irie (all right) ja maailman luoja on irator (creator). Rastafarismilla on oma ruo­ka­va­lion­sa, ital (vital), jossa vältetään pro­ses­soi­tua ruokaa ja punaista lihaa.

Rastafarismin juuret ovat orjuuden his­to­rias­sa. Ideologiana se keskittyy yhteis­kun­nal­li­sen tasa-arvon ja vapauden koros­ta­mi­seen, ja saaren mustan väestön iden­ti­tee­tin ja yhtei­söl­li­syy­den paran­ta­mi­seen. Se onkin onnis­tu­nut luomaan Jamaikalle oma­lei­mai­sen ja tunnetun kult­tuu­ri­sen iden­ti­tee­tin. Rastafarismi on kuitenkin pat­riar­kaa­li­nen ideologia, jonka parissa naiset perin­tei­ses­ti katsotaan alis­tei­sik­si miehille — nainen ei voi olla rastafari muuten kuin liik­kee­seen kuuluvan miehensä kautta.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi hiljan tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita eri ihmisryhmiin kohdistuvien nimitysten sopivuudesta julkiseen keskusteluun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vaikuttavat suoraviivaisilta, muta tulosten näennäinen yksiselitteisyys kuitenkin kätkee taakseen nimittelyn sallittavuudesta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan keskustelun.

Yhdysvaltojen ja Suomen presidentit pitivät Valkoisessa talossa lehdistötilaisuuden. Tapahtumassa juhlistettiin sitä, että on kulunut 100 vuotta siitä kun USA tunnusti Suomen itsenäisyyden eli suvereniteetin: yksinoikeuden hallita omaa aluettaan. Tilaisuus kääntyi kuitenkin isäntämaan sisäpolitiikan kiistoihin tavalla, joka kiinnitti huomiota itse USA:n suvereniteetin ongelmiin.

Semioottinen antropologia tarkastelee merkkejä ja merkityksiä. Siinä esitetään monenlaisia kysymyksiä: Miksi pukeudumme eri tavoin eri tilanteissa? Miten erilaiset merkkijärjestelmät, kuten kieli tai nuottikirjoitus, rakentuvat? Ja mikä eri merkkijärjestelmien keskinäinen suhde on? Esimerkiksi punainen voi olla joulun väri, merkki tulehduksesta tai käsky pysähtyä.

Tasa-arvoinen peruskoulu on ollut kiistämätön osa Suomen menestystarinaa. Siitä on muodostunut kansallinen ylpeyden aihe ja vientituote. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten asema kouluissa on kuitenkin paljastanut järjestelmän valuviat ja tasa-arvon tuottamisessa ilmenevät sosiaaliset railot.