Suomalaisen työuupumuksen asiantuntija

AntroBlogin toimitus sai haas­ta­tel­ta­vak­seen vai­kut­ta­van uran tehneen apu­lais­pro­fes­so­ri Daena Funahashin. Hänen tut­ki­muk­sen­sa on koh­dis­tu­nut myös suo­ma­lai­seen työ­uu­pu­muk­seen. Miten Funahashi päätyi tutkimaan juuri tätä aihetta kauas poh­joi­seen? Mikä työ­uu­pu­muk­ses­sa kiin­nos­taa?

Monipuolinen ura johti antropologian pariin ja Suomeen

Suomessa työ­uu­pu­mus­ta tutkinut Daena Funahashi on apu­lais­pro­fes­so­ri Aarhusin yli­opis­ton ant­ro­po­lo­gian lai­tok­sel­la Tanskassa. Hän koordinoi myös lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian mais­te­rio­pin­to­ja. Funahashi valmistui toh­to­rik­si Cornellin yli­opis­ton kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian lai­tok­sel­ta, ja on sen jälkeen työs­ken­nel­lyt useilla lai­tok­sil­la ympäri maailmaa. Ennen Tanskaan muut­ta­mis­ta hän työs­ken­te­li Singaporessa Yale-Nus yli­opis­tol­la. Hänen elä­män­ta­pan­sa on aina ollut liikkuva ja Funahashi miel­tää­kin itsensä ihmiseksi, jolla ei ole selkeää kotimaata, vaan siteitä tiet­tyi­hin ryhmiin ja ver­kos­toi­hin ympäri maailmaa.

Myös Funahashin aka­tee­mi­nen profiili on sekoitus monia ele­ment­te­jä. Antropologiaan hän päätyi man­ner­mai­sen filo­so­fian kautta. Funahashi on opis­kel­lut myös kas­vi­tie­det­tä ja kas­vi­fy­sio­lo­gi­aa Havaijin yli­opis­tos­sa. Kaikkia näitä opintoja yhdistää Funahashin halu ymmärtää, miten tie­teel­li­nen tieto yhdistyy poliit­ti­siin ja ideo­lo­gi­siin käsi­tyk­siin siitä, miten ymmär­räm­me ‘paikkamme’ maa­il­mas­sa.

Daena Funahashi

Funahashin kiin­nos­tus työ­uu­pu­muk­sen diag­no­soin­nin tut­ki­muk­seen heräsi luon­te­vas­ti: Hän aloitti väi­tös­tut­ki­muk­sen­sa Kambodžassa, mutta huomasi jatko-opin­to­jen­sa aikana, miten vähän ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta on tehty Pohjoismaissa muiden kuin val­kois­ten euroop­pa­lais­taus­tais­ten ant­ro­po­lo­gien toimesta. Funahashi aloitti kent­tä­työn Suomessa 2006 juuri kun EU — jonka puheen­joh­ta­ja maana Suomi tuolloin toimi — ilmoitti, että sen alueella tulisi kiin­nit­tää enemmän huomiota työ­pai­koil­la syntyviin mie­len­ter­vey­son­gel­miin. Näin työ­uu­pu­muk­sen tutkimus Suomessa tarjoutui hänelle luon­te­va­na vaih­toeh­to­na.

Työuupumus ja uusi talous

Funahashi ei tar­kas­te­le työ­uu­pu­mus­ta eril­li­se­nä itse­näi­se­nä häiriönä. Tarkoitus on pikem­min­kin selvittää, miten ilmiö tuli tun­ne­tuk­si stres­si­syndroo­ma­na, ja miksi juuri Suomen tapauk­ses­sa ter­vey­sa­lan ammat­ti­lai­set näkivät sen olevan uuden talouden aiheut­ta­ma vaara.

Funahashi muis­tut­taa, että mie­len­ter­veys­häi­riöik­si luo­ki­tel­ta­vil­la ilmiöillä on aina sosi­aa­li­nen puolensa. Se miten koemme huo­no­voin­ti­suu­den, miten tämä kokemus havaitaan, ja miten näistä havain­nois­ta muodostuu yhteinen “totuus”, syntyy sosi­aa­li­ses­ti. Funahashia kiin­nos­taa­kin työ­uu­pu­muk­ses­sa se, miten ilmiössä yhdis­ty­vät poliit­ti­set, talou­del­li­set ja yhteis­kun­nal­li­set voimat ja vai­kut­teet. Kyse ei siis ole siitä, että olisi olemassa objek­tii­vi­nen ilmiö nimeltään “työ­uu­pu­mus”, johon suo­ma­lai­set sitten löy­täi­si­vät oman lähes­ty­mis­ta­pan­sa.

Muissa paikoissa ja muina aikoina, toi­sen­lai­sis­sa talou­del­li­sis­sa ja poliit­ti­sis­sa tilan­teis­sa, pahoin­voin­ti voi ilmetä muissa muodoissa — neu­ras­te­nia eli heik­ko­her­moi­suus, Japanissa tunnettu karoshi, jolla tar­koi­te­taan lii­al­li­seen työn­te­koon meneh­ty­mis­tä, sielun menetys, krooninen väsymys, masennus. Edellä mainitut tilat voivat muis­tut­taa työ­uu­pu­mus­ta, mutta eivät kui­ten­kaan ole lainkaan sama asia, Funahashi toteaa.

Erot työuupumuksen ja työstressin välillä

Funahashi kiinnitti huomiota siihen, että potilaan käsitys omasta tilan­tees­taan oli kes­kei­ses­sä roolissa KELAn kehit­tä­mis­sä työ­uu­pu­muk­sen kun­tou­tus­oh­jel­mis­sa. Terveysalan ammat­ti­lai­set havait­si­vat, että työ­uu­pu­muk­ses­ta kärsivät kokivat usein työs­ken­nel­leen­sä liian vähän. Tämän nähtiin mer­kit­tä­vä­nä erona lii­al­li­ses­ta työ­stres­sis­tä kärsiviin, joilla pääl­lim­mäi­se­nä oli kokemus liiasta työn­teos­ta.

Asiantuntijoiden mukaan tunne siitä ettei tee tarpeeksi, voi muuttua vahin­gol­li­sek­si nykyisten talous­vaa­ti­mus­ten alla, jossa työnteon määrälle ei aseteta ylärajaa. Työuupumuksesta kär­si­vis­tä yksi­löis­tä tuli näin symboli nykyajan työnteon haas­ta­vuu­del­le, jossa ei oteta huomioon moraa­li­kä­si­tyk­siä tai tarvetta huomioida työn­te­ko­ta­po­jen jär­ke­vyyt­tä, Funahashi kertoo.

Kognitiivisen käyt­täy­ty­misp­sy­ko­lo­gian ja itse­sää­te­ly­tek­nii­koi­den perus­teel­la
työ­uu­pu­muk­sen asian­tun­ti­jat esittivät, että nykyi­ses­sä tuot­ta­vuus­jär­jes­tel­mäs­sä kan­nat­tai­si tar­kas­tel­la taustalla vai­kut­ta­via moraa­li­sia syitä tehdä työtä ihmisen sisäisen ‘taseen’ kautta. Toisin sanoen, työtä pitäisi siis tehdä omien rajojen puit­teis­sa eikä sen mukaan, mitä pitää moraa­li­sen vastuun mukaisena. “Ajat ovat muut­tu­neet” oli yleinen motto kun­tou­tus­kes­kus­ten asian­tun­ti­joi­den kes­kuu­des­sa, Funahashi kertoo. Kun ei voi enää edel­lyt­tää toisten huo­mioi­van omia uhrauk­si­aan, on kan­nat­ta­vaa muuttaa sitä, miten antaa itsensä työlle. Tai näin kun­tou­tus­re­to­riik­ka asian ilmaisi.

Itsetietoisuus liittyi tähän ajan­ta­juun kes­kei­ses­ti. Siitä tuli tärkeä fokus, jonka ympärille “vää­rän­ai­kai­set” yksilöt saat­toi­vat rakentaa uuden käsi­tyk­sen siitä, mikä oli mie­le­käs­tä nyky­ti­lan­tees­sa. Asiantuntijat huo­mioi­vat 1990-luvun lopulla tapah­tu­neet raken­teel­li­set ja jär­jes­tel­mään liittyvät muutokset, jotka Suomen käyttöön ottama, niin kutsuttu uuden talouden poli­tiik­ka, toi mukanaan. Tästä huo­li­mat­ta asian­tun­ti­jat esittivät, että omien amma­til­lis­ten, fyysisten, hen­ki­lö­koh­tais­ten ja sosi­aa­lis­ten rajojen huo­mioi­mi­nen työhön sitou­tu­mi­ses­sa — itse­tun­te­muk­sen kas­vat­ta­mi­nen siis — antaisi työn­te­ki­jöil­le tilai­suu­den hallita moraa­li­sia tun­te­muk­si­aan sekä ajatuksia työnteon pakon­omai­suu­des­ta.

Juurakon Hulda (Irma Seikkula) pesee tuomari Soratien olohuoneen ikkunoita Kaisaniemenkatu 5:ssä.
Juurakon Hulda (Irma Seikkula) pesee tuomari Soratien olo­huo­neen ikkunoita Kaisaniemenkatu 5:ssä.

Kuinka kun­tou­tus­oh­jel­mien asiakkaat sitten kohtaavat vaa­ti­muk­set kasvattaa tie­toi­suut­taan? Funahashi kertoo tehneensä kent­tä­työ­tä kun­tou­tus­kes­kuk­sis­sa, jul­ki­sil­la foo­ru­meil­la ja kun­tou­tus­hoi­to­ja saavien parissa. Kenttätyön aikana hän huomasi, ettei ajatus itse­tie­toi­suu­den kas­vat­ta­mi­sen tarpeesta itse asiassa antanut yksi­löil­le mah­dol­li­suut­ta hallita omaa suh­tau­tu­mis­taan työhön. Pikemminkin se sai heidät näyt­tä­mään kum­mal­li­sil­ta historian tuot­teil­ta. Se, että työ­uu­pu­muk­ses­ta kärsivä saa tietää olevansa “vää­rän­ai­kai­nen”, nykyiseen sys­tee­miin huonosti sopiva, ei vält­tä­mät­tä johda siihen, että hän kykenee kor­jaa­maan sopeu­tu­mis­taan his­to­ri­aan. Sen sijaan vaa­ti­muk­set ‘jär­ke­väs­tä’ työn­teos­ta tietyn hetken vaa­ti­mus­ten mukai­ses­ti para­dok­saa­li­ses­ti asettavat työnteon ‘järjen’ kysee­na­lai­sek­si.

Tulevassa kir­jas­saan Untimely Sacrifices: Burnout and the Horror of the Social Funahashi tar­kas­te­lee tarkemmin tätä para­dok­sia kysyäk­seen, mitä nämä sys­tee­miin istu­mat­to­mat henkilöt voivat opettaa meille, jotka emme ole kokeneet samaa kuin he. Funahashi ei ensi­si­jai­ses­ti näe työ­uu­pu­nei­ta pato­lo­gi­sen työs­ken­te­ly­ta­van uhreina. Sen sijaan hän tar­kas­te­lee sitä, mitä ilmiö kertoo työstä ja ter­vey­den­hoi­dos­ta, sekä siitä miten yhteis­kun­ta näyt­täy­tyy järkevänä ja mie­lek­kää­nä.

Työuupumusdiagnoosien ongelmat?

Funahashi ei näe työ­uu­pu­muk­sen diag­no­soin­tia rat­kais­ta­va­na ongelmana vaan häntä kiin­nos­taa, miten diag­noo­sit ja oireyh­ty­mät suh­teu­tu­vat talou­del­li­siin ja moraa­li­siin ihan­tei­siin. Ongelmallista työ­uu­pu­muk­sen kohdalla on se, että suo­ma­lai­set ter­vey­sa­lan ammat­ti­lai­set olettavat uupu­muk­sen johtuvan uuden­lai­ses­ta talous­po­li­tii­kas­ta. Sen sijaan uupumus piir­tää­kin esiin jär­jes­tel­män ihanteet samalla, kun se tuo esiin jär­jes­tel­män ongelmia.

Funahashi kannustaa tut­ki­joi­ta tar­kas­te­le­maan, miksi tietyt ongelmat nousevat esiin, ja miksi tietyt ratkaisut nähdään tehok­kai­na. Tämä eri tahojen välinen vuo­ro­vai­ku­tus ter­vey­den­hoi­to­jär­jes­tel­män ja talous­jär­jes­tel­män sekä ter­vey­den­hoi­don ammat­ti­lai­sen ja asiakkaan välillä on tärkeä tut­ki­mus­koh­de.

  • Verkkotaitto: Nelly Staff
  • Artikkelikuva: Charlie Chaplin, Modern Times

Kirjoittaja

AntroBlogin toimitus kirjoittaa lyhyempiä kommentteja toisinaan yhteisöllisen nimimerkin takaa. Kirjoittajat ovat antropologeja ja oman alansa ammattilaisia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Länsimaissa onnellisuus nähdään usein ihmiselämän päämääränä. Samalla onnellisuus kätkee sisäänsä paradokseja. Liian voimakas onnellisuuden tavoittelu voi muodostua onnellisuuden esteeksi. Myös vastakkainasettelu yksilön luonteenpiirteiden ja ympäröivän kulttuurin vaatimusten välillä voi muodostua liian suureksi. Esimerkiksi hyvin tasapäistävässä yhteisössä luonnostaan kilpailuhenkisempi yksilö voi joutua kärsimään.

Iltapäivisin monissa japanilaisissa yrityksissä avataan radio ja aloitetaan työntekijöiden yhteinen voimisteluhetki. Hetkeen kuuluu venyttelyä ja mahdollisesti voimisteluliikkeitä, joillain työpaikoilla käytössä saattaa olla myös kiipeilyteline.

Vuonna 1818 syntynyt filosofi Karl Marx muistetaan parhaiten nykyaikaisen kommunismin perustajana. Hän oli myös tutkija ja teoreetikko, jonka ajatukset ovat vaikuttaneet hyvin monella oppialalla talous- ja sosiaalihistoriasta valtio-oppiin ja kirjallisuudentutkimukseen. Vaikutusvaltaisen Scientific American -lehden mukaan Marx on kaikkien aikojen merkittävin tutkija. Myös sosiaali- ja kulttuuriantropologiaan Marxin ajatukset ovat vaikuttaneet merkittävästi.

Havaintoja ihmisestä -sarjan jaksossa keskityttiin tällä kertaa meluun ja hiljaisuuteen. Satu Kivelä haastatteli dosentti Outi Ampujaa, joka on tutkinut ääniympäristöjen muutosta ja hiljaisuuden merkityksiä. Kuunnelmassa paneuduttiin muun muassa melun haittavaikutuksiin ja hiljaisuuden tarpeeseen. Antropologiassa hiljaisuuteen on suhtauduttu monella tapaa. Tarkastelussa voi olla hiljentämisen ja sanallistamisen prosessit tutkimuksessa, tai toisaalta hiljaisuus konkreettisena ilmiönä. Antropologit ovat perinteisesti tutkineet kaukaisia yhteisöjä, ja kentältä palattuaan kokeneet tehtäväkseen äänen antamisen tutkittavilleen.