AntroBlogin toimitus sai haastateltavakseen vaikuttavan uran tehneen apulaisprofessori Daena Funahashin. Hänen tutkimuksensa on kohdistunut myös suomalaiseen työuupumukseen. Miten Funahashi päätyi tutkimaan juuri tätä aihetta kauas pohjoiseen? Mikä työuupumuksessa kiinnostaa?
Monipuolinen ura johti antropologian pariin ja Suomeen
Suomessa työuupumusta tutkinut Daena Funahashi on apulaisprofessori Aarhusin yliopiston antropologian laitoksella Tanskassa. Hän koordinoi myös lääketieteellisen antropologian maisteriopintoja. Funahashi valmistui tohtoriksi Cornellin yliopiston kulttuuriantropologian laitokselta, ja on sen jälkeen työskennellyt useilla laitoksilla ympäri maailmaa.
Ennen Tanskaan muuttamista hän työskenteli Singaporessa Yale-Nus yliopistolla. Hänen elämäntapansa on aina ollut liikkuva ja Funahashi mieltääkin itsensä ihmiseksi, jolla ei ole selkeää kotimaata, vaan siteitä tiettyihin ryhmiin ja verkostoihin ympäri maailmaa.
Myös Funahashin akateeminen profiili on sekoitus monia elementtejä. Antropologiaan hän päätyi mannermaisen filosofian kautta. Funahashi on opiskellut myös kasvitiedettä ja kasvifysiologiaa Havaijin yliopistossa. Kaikkia näitä opintoja yhdistää Funahashin halu ymmärtää, miten tieteellinen tieto yhdistyy poliittisiin ja ideologisiin käsityksiin siitä, miten ymmärrämme ‘paikkamme’ maailmassa.
Funahashin kiinnostus työuupumuksen diagnosoinnin tutkimukseen heräsi luontevasti: Hän aloitti väitöstutkimuksensa Kambodžassa, mutta huomasi jatko-opintojensa aikana, miten vähän antropologista tutkimusta on tehty Pohjoismaissa muiden kuin valkoisten eurooppalaistaustaisten antropologien toimesta.
Funahashi aloitti kenttätyön Suomessa 2006 juuri kun EU – jonka puheenjohtaja maana Suomi tuolloin toimi – ilmoitti, että sen alueella tulisi kiinnittää enemmän huomiota työpaikoilla syntyviin mielenterveysongelmiin. Näin työuupumuksen tutkimus Suomessa tarjoutui hänelle luontevana vaihtoehtona.
Työuupumus ja uusi talous
Funahashi ei tarkastele työuupumusta erillisenä itsenäisenä häiriönä. Tarkoitus on pikemminkin selvittää, miten ilmiö tuli tunnetuksi stressisyndroomana, ja miksi juuri Suomen tapauksessa terveysalan ammattilaiset näkivät sen olevan uuden talouden aiheuttama vaara.
Funahashi muistuttaa, että mielenterveyshäiriöiksi luokiteltavilla ilmiöillä on aina sosiaalinen puolensa. Se miten koemme huonovointisuuden, miten tämä kokemus havaitaan, ja miten näistä havainnoista muodostuu yhteinen “totuus”, syntyy sosiaalisesti.
Funahashia kiinnostaakin työuupumuksessa se, miten ilmiössä yhdistyvät poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset voimat ja vaikutteet. Kyse ei siis ole siitä, että olisi olemassa objektiivinen ilmiö nimeltään “työuupumus”, johon suomalaiset sitten löytäisivät oman lähestymistapansa.
Muissa paikoissa ja muina aikoina, toisenlaisissa taloudellisissa ja poliittisissa tilanteissa, pahoinvointi voi ilmetä muissa muodoissa – neurastenia eli heikkohermoisuus, Japanissa tunnettu karoshi, jolla tarkoitetaan liialliseen työntekoon menehtymistä, sielun menetys, krooninen väsymys, masennus. Edellä mainitut tilat voivat muistuttaa työuupumusta, mutta eivät kuitenkaan ole lainkaan sama asia, Funahashi toteaa.
Erot työuupumuksen ja työstressin välillä
Funahashi kiinnitti huomiota siihen, että potilaan käsitys omasta tilanteestaan oli keskeisessä roolissa KELAn kehittämissä työuupumuksen kuntoutusohjelmissa. Terveysalan ammattilaiset havaitsivat, että työuupumuksesta kärsivät kokivat usein työskennelleensä liian vähän. Tämän nähtiin merkittävänä erona liiallisesta työstressistä kärsiviin, joilla päällimmäisenä oli kokemus liiasta työnteosta.
Asiantuntijoiden mukaan tunne siitä ettei tee tarpeeksi, voi muuttua vahingolliseksi nykyisten talousvaatimusten alla, jossa työnteon määrälle ei aseteta ylärajaa. Työuupumuksesta kärsivistä yksilöistä tuli näin symboli nykyajan työnteon haastavuudelle, jossa ei oteta huomioon moraalikäsityksiä tai tarvetta huomioida työntekotapojen järkevyyttä, Funahashi kertoo.
Kognitiivisen käyttäytymispsykologian ja itsesäätelytekniikoiden perusteella
työuupumuksen asiantuntijat esittivät, että nykyisessä tuottavuusjärjestelmässä kannattaisi tarkastella taustalla vaikuttavia moraalisia syitä tehdä työtä ihmisen sisäisen ‘taseen’ kautta. Toisin sanoen, työtä pitäisi siis tehdä omien rajojen puitteissa eikä sen mukaan, mitä pitää moraalisen vastuun mukaisena.
“Ajat ovat muuttuneet” oli yleinen motto kuntoutuskeskusten asiantuntijoiden keskuudessa, Funahashi kertoo. Kun ei voi enää edellyttää toisten huomioivan omia uhrauksiaan, on kannattavaa muuttaa sitä, miten antaa itsensä työlle. Tai näin kuntoutusretoriikka asian ilmaisi.
Itsetietoisuus liittyi tähän ajantajuun keskeisesti. Siitä tuli tärkeä fokus, jonka ympärille “vääränaikaiset” yksilöt saattoivat rakentaa uuden käsityksen siitä, mikä oli mielekästä nykytilanteessa.
Asiantuntijat huomioivat 1990-luvun lopulla tapahtuneet rakenteelliset ja järjestelmään liittyvät muutokset, jotka Suomen käyttöön ottama, niin kutsuttu uuden talouden politiikka, toi mukanaan.
Tästä huolimatta asiantuntijat esittivät, että omien ammatillisten, fyysisten, henkilökohtaisten ja sosiaalisten rajojen huomioiminen työhön sitoutumisessa – itsetuntemuksen kasvattaminen siis – antaisi työntekijöille tilaisuuden hallita moraalisia tuntemuksiaan sekä ajatuksia työnteon pakonomaisuudesta.
Kuinka kuntoutusohjelmien asiakkaat sitten kohtaavat vaatimukset kasvattaa tietoisuuttaan? Funahashi kertoo tehneensä kenttätyötä kuntoutuskeskuksissa, julkisilla foorumeilla ja kuntoutushoitoja saavien parissa. Kenttätyön aikana hän huomasi, ettei ajatus itsetietoisuuden kasvattamisen tarpeesta itse asiassa antanut yksilöille mahdollisuutta hallita omaa suhtautumistaan työhön. Pikemminkin se sai heidät näyttämään kummallisilta historian tuotteilta.
Se, että työuupumuksesta kärsivä saa tietää olevansa “vääränaikainen”, nykyiseen systeemiin huonosti sopiva, ei välttämättä johda siihen, että hän kykenee korjaamaan sopeutumistaan historiaan. Sen sijaan vaatimukset ‘järkevästä’ työnteosta tietyn hetken vaatimusten mukaisesti paradoksaalisesti asettavat työnteon ‘järjen’ kyseenalaiseksi.
Tulevassa kirjassaan Untimely Sacrifices: Burnout and the Horror of the Social Funahashi tarkastelee tarkemmin tätä paradoksia kysyäkseen, mitä nämä systeemiin istumattomat henkilöt voivat opettaa meille, jotka emme ole kokeneet samaa kuin he. Funahashi ei ensisijaisesti näe työuupuneita patologisen työskentelytavan uhreina. Sen sijaan hän tarkastelee sitä, mitä ilmiö kertoo työstä ja terveydenhoidosta, sekä siitä miten yhteiskunta näyttäytyy järkevänä ja mielekkäänä.
Työuupumusdiagnoosien ongelmat?
Funahashi ei näe työuupumuksen diagnosointia ratkaistavana ongelmana vaan häntä kiinnostaa, miten diagnoosit ja oireyhtymät suhteutuvat taloudellisiin ja moraalisiin ihanteisiin. Ongelmallista työuupumuksen kohdalla on se, että suomalaiset terveysalan ammattilaiset olettavat uupumuksen johtuvan uudenlaisesta talouspolitiikasta. Sen sijaan uupumus piirtääkin esiin järjestelmän ihanteet samalla, kun se tuo esiin järjestelmän ongelmia.
Funahashi kannustaa tutkijoita tarkastelemaan, miksi tietyt ongelmat nousevat esiin, ja miksi tietyt ratkaisut nähdään tehokkaina. Tämä eri tahojen välinen vuorovaikutus terveydenhoitojärjestelmän ja talousjärjestelmän sekä terveydenhoidon ammattilaisen ja asiakkaan välillä on tärkeä tutkimuskohde.
Toimitus
- Verkkotaitto: Nelly Staff
- Artikkelikuva: Charlie Chaplin, Modern Times
