Alkuperäiskansat modernissa maailmassa

Alkuperäiskansa mää­ri­tel­lään kult­tuu­ri­ses­ti oma­lei­mai­sek­si väestöksi, joka on myöhemmin syr­jäy­tet­ty, ja joka on jäänyt sivuun modernin valtion kehi­tyk­ses­tä. Alkuperäiskansan käsite on samalla aina poliit­ti­ses­ti latau­tu­nut, sillä sitä käytetään esi­tet­täes­sä erityisiä poliit­ti­sia vaa­ti­muk­sia. Alkuperäiskansa on siis eri asia kuin alku­pe­räis­väes­tö. Esimerkiksi islan­ti­lai­set ovat Islannin alku­pe­räis­väes­töä, mutta koska heillä on oma valtionsa, he eivät ole alku­pe­räis­kan­sa.

Alkuperäiskansoihin on usein koh­dis­tet­tu vainoa ja epä­oi­keu­den­mu­kais­ta kohtelua valtion ja val­ta­väes­tön taholta. Myös ant­ro­po­lo­gian ja alku­pe­räis­kan­so­jen suhde on vaikea ja komplek­si­nen. Antropologia on oppialana alun perin syntynyt tarpeesta saada sys­te­maat­tis­ta tietoa modernien län­si­mais­ten yhteis­kun­tien ulko­puo­li­sis­ta kult­tuu­reis­ta.

Antropologia on oppialana ollut his­to­rial­li­ses­ti yhtey­des­sä kolo­nia­lis­miin. Vaikka monet ant­ro­po­lo­git ovat jo Franz Boasin ajoista lähtien pyrkineet puo­lus­ta­maan tut­ki­mi­aan yhteisöjä, alku­pe­räis­kult­tuu­rien oma­lei­mais­ten piir­tei­den tal­len­ta­mi­nen on usein tapah­tu­nut saman­ai­kai­ses­ti niiden mate­ri­aa­lis­ta ja sym­bo­lis­ta perustaa jär­kyt­tä­nei­den kolo­nia­lis­tis­ten pro­ses­sien kanssa. Lisäksi voidaan kysyä, onko klassinen etno­gra­fi­nen tutkimus, jossa län­si­mai­nen tutkija elää ja havainnoi “alku­pe­räis­kult­tuu­ria” ja pyrkii kään­tä­mään havain­ton­sa osaksi län­si­mais­ta tie­teel­lis­tä dis­kurs­sia, ylipäänsä oikeu­tet­tua.

Kolonialismi on helppo tuomita, mutta toisinaan sen tun­nis­ta­mi­nen voi olla vaikeaa. 6.2. vie­tet­tä­vä saa­me­lais­ten kan­sal­lis­päi­vä muis­tut­taa suo­ma­lai­sia siitä, että kysy­myk­set alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sis­ta ovat ajan­koh­tai­sia myös Suomessa. Saamelaisiin koh­dis­tu­va kolo­nia­lis­mi jatkuu Suomessa edelleen, vaikka sen ole­mas­sao­loa ei aina jul­ki­suu­des­sa myön­ne­tä­kään. Saamelaisten maa­oi­keu­det ovat edelleen poliit­ti­ses­ti arka aihe. Viime vuosina eri­mie­li­syyt­tä ovat herät­tä­neet esi­mer­kik­si kysy­myk­set Tenon kalas­tusoi­keuk­sis­ta.

Myös alkuperäiskansojen kulttuurit muuttuvat

Alkuperäiskansojen oletetaan usein olevan muut­tu­mat­to­mia jäänteitä, kult­tuu­ri­sia reliik­ke­jä, jotka ovat säilyneet kan­sal­lis­val­tion mar­gi­naa­lis­sa mui­nais­ajois­ta lähtien. Mutta miten “alku­pe­räi­siä” alku­pe­räis­kan­sat kult­tuu­rei­neen ovat?

Itse asiassa suurin osa ihmis­kun­nas­ta on ollut vähintään välil­li­ses­ti jon­kin­lai­ses­sa kans­sa­käy­mi­ses­sä keskenään jo vuo­si­tu­han­sien ajan. Ryhmien välillä on käyty kauppaa ja kult­tuu­ri­vai­kut­teet ovat vir­ran­neet paikasta toiseen vuo­si­tu­han­sia ennen löy­tö­ret­kiä ja modernia kolo­nia­lis­mia. Täysin eris­täy­ty­nei­tä ja ulko­puo­li­sis­ta kult­tuu­ri­vai­kut­teis­ta kiel­täy­ty­nei­tä väestöjä on siis perin­tei­ses­ti ollut melko harvassa.

Antropologi Thomas H. Eriksenin mukaan eräs alku­pe­räis­kan­soi­hin liittyvä paradoksi on siinä, että juuri ne alku­pe­räis­kan­sat, jotka ovat tietyssä historian vaiheessa kyenneet muok­kaa­maan kult­tuu­ri­aan ja sosi­aa­lis­ta jär­jes­tys­tään, ovat lopulta kyenneet paremmin suo­jau­tu­maan kan­sal­lis­val­tion assi­mi­laa­tio­po­li­tii­kal­ta kuin ne väestöt, jotka ovat pyrkineet säi­lyt­tä­mään elä­män­ta­pan­sa täysin muut­tu­mat­to­ma­na. Esimerkiksi saa­me­lai­sil­le on ollut hyötyä luku­tai­don ja jouk­ko­tie­do­tus­vä­li­nei­den käytön omak­su­mi­ses­ta, vaikka se onkin tapah­tu­nut perin­ne­kult­tuu­rin muut­tu­mi­sen kus­tan­nuk­sel­la.

Kuva: Eemi Nordström

Alkuperäiskansat modernin kansallisvaltion marginaalissa

Kuva: Kaisa Vainio

Jotta jokin ryhmä ylipäänsä voi tulla tie­toi­sek­si itsestään alku­pe­räis­kan­sa­na, vaaditaan aina jon­ki­nas­teis­ta integroi­tu­mis­ta moderniin elä­män­muo­toon, kan­sal­lis­val­tioi­den jär­jes­tel­mään ja kapi­ta­lis­ti­seen maa­il­man­ta­lou­teen. Täysin muusta maa­il­mas­ta eris­täy­ty­neil­tä ihmis­ryh­mil­tä, joita edelleen löytyy eräistä maa­il­man­kol­kis­ta, puuttuu kokemus itsestään alkuperäiskansana.Tässä mielessä alku­pe­räis­kan­sat ovat moder­ni­saa­tion ja tiettyjen his­to­rial­lis­ten pro­ses­sien tuote.

Osittaisen integroi­tu­mi­sen jälkeen on usein seurannut iden­ti­teet­ti­po­liit­tis­ta kamp­pai­lua sen mää­rit­te­le­mi­sek­si, ketkä ovat integroi­tu­neet liikaa ollakseen enää alku­pe­räis­kan­san “oikeita” jäseniä. Esimerkiksi saa­me­lais­taus­tais­ten kohdalla ne, joiden esi­van­hem­piin kan­sal­lis­val­tio edel­tä­ji­neen on koh­dis­ta­nut eniten kult­tuu­ris­ta ja muuta väki­val­taa, ovat samalla niitä, jotka tänä päivänä helposti jäävät saa­me­lais­kä­rä­jien ja alku­pe­räis­kan­san kate­go­rian ulko­puo­lel­le. Kysymys siitä, kuka todella on saa­me­lai­nen, on hyvin vaikea ja myös poliit­ti­ses­ti tulenarka.

Alkuperäiskansat ovat siis mää­ri­tel­mäl­li­ses­ti kansoja, jotka on aikanaan jollakin tavoin syr­jäy­tet­ty. Toisinaan jos his­to­rias­sa mennään kauemmas, syr­jäy­te­tyt voivat myös itse olla syr­jäyt­tä­jiä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­sat, ”intiaanit”, koos­tui­vat luke­mat­to­mis­ta eri heimoista ja ryhmistä, jotka usein tais­te­li­vat keskenään elin­ti­las­ta.

Voi olla helppoa tuntea moraa­lis­ta tuoh­tu­mus­ta siitä, miten Yhdysvaltain hallitus anasti väki­val­loin lakota-inti­aa­nien pyhinä pitämät Black Hills -vuoret 1800-luvun lopulla. Luultavasti saman­lais­ta tunnetta ei synnytä tieto siitä, että lakotat olivat saapuneet alueelle vasta reilua vuo­si­sa­taa aiemmin, ajaen alueella asuneet heimot muualle.

Historian saatossa eri väes­tö­ryh­mil­lä on ollut erilaisia mah­dol­li­suuk­sia neu­vo­tel­la itselleen eri­tyis­a­se­ma valtion sisällä ja mah­dol­li­ses­ti saada sellaisia kol­lek­tii­vi­sia oikeuksia, mitkä muilta ryhmiltä puuttuvat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa joissakin inti­aa­ni­re­ser­vaa­teis­sa har­joi­te­taan tuot­toi­saa kasi­no­toi­min­taa, koska uhka­pe­laa­mis­ta rajoit­ta­va osa­val­tioi­den lain­sää­dän­tö ei koske reser­vaat­te­ja.

Kaikki Yhdysvaltain inti­aa­ni­hei­mot eivät ole halunneet perustaa kasinoita. Niiden pelätään esi­mer­kik­si vai­kut­ta­van kiel­tei­ses­ti perin­tei­seen kult­tuu­riin ja sen säi­ly­mi­sen edel­ly­tyk­siin. Toisaalta Yhdysvalloissa elävällä lumbee-kansalla on ollut vai­keuk­sia saada viral­lis­ta tun­nus­tus­ta alku­pe­räis­kan­san ase­mal­leen sekä tästä seu­raa­val­le oikeu­del­le kasi­noi­den perus­ta­mi­seen.

Autenttisuus ja keksityt traditiot

Yhteiskuntatieteissä myön­ne­tään nykyään yleisesti, että kan­sal­lis­val­tiot ovat poh­jim­mil­taan kuvi­tel­tu­ja yhteisöjä. Samalla myön­ne­tään, että monet kan­sal­li­set perinteet ovat melko uusia. Puhutaan kek­si­tyis­tä tra­di­tiois­ta. Esimerkiksi Skotlannin kan­sal­lis­pu­kuun kuuluva kiltti kek­sit­tiin vasta 1720-luvulla. Tuolloin se korvasi Ylämailla, Skotlannin “syr­jä­seu­duil­la”, aiemmin käytetyn asusteen, joka oli osoit­tau­tu­nut työnteon kannalta epä­käy­tän­nöl­li­sek­si teol­lis­tu­vas­sa yhteis­kun­nas­sa. 1800-luvulla nous­sei­den natio­na­lis­tis­ten vir­taus­ten myötä kiltistä tuli koko Skotlannin symboli.

Toisinaan puhutaan myös pizzae­fek­tis­tä. Tällä tar­koi­te­taan sitä, että tietyn kan­sa­kun­nan tai etnisen ryhmän sym­bo­lik­si kohoava asia on kehitetty osittain jossain muualla, josta se on palannut esit­tä­mään “syn­nyin­paik­kan­sa” kult­tuu­ria autent­ti­sim­mil­laan. Esimerkiksi monet kan­sal­li­sik­si mielletyt ruoat on kehitelty nykyiseen muotoonsa jossain muualla. Italialaiseksi mielletty pizza syntyi nyky­muo­dos­saan Yhdysvalloissa ja maailman kuuluisin thai-ruoka, pad thai, Kiinassa. Toisaalta myös eräät Intiaan liitetyt henkiset perinteet ovat saa­vut­ta­neet suosiota ensin län­si­mais­sa ja vasta sen jälkeen vakiin­nut­ta­neet asemansa Intiassa.

Alkuperäiskansojen kohdalla kek­si­tyis­tä tra­di­tiois­ta puhuminen voi tuntua louk­kaa­val­ta. Silti voidaan kysyä, missä määrin esi­mer­kik­si saa­me­lais­ten nykyinen elä­män­ta­pa on sen van­ha­kan­tai­sem­pi kuin muil­la­kaan Suomessa asuvilla ihmis­ryh­mil­lä? Saamelaisiin nykyisin liitetty poron­hoi­to alkoi yleistyä vasta joitakin vuo­si­sa­to­ja sitten. Vertailun vuoksi esi­mer­kik­si maa­ta­lout­ta taas on Suomessa har­joi­tet­tu vuo­si­tu­han­sia. Voidaan myös kysyä, kuinka pitkä lopulta on saa­men­pu­vun ikiai­kai­nen historia?

Kaikki kult­tuu­rit muuttuvat. Esimerkiksi lakotojen ”perin­tei­nen” hevosiin ja bii­so­nin­met­säs­tyk­seen perus­tu­nut elä­män­muo­to, jonka edel­ly­tyk­set 1800-luvun lopulla tuhottiin, tuli mah­dol­li­sek­si vasta 1700-luvun alku­puo­lel­la, jolloin lakotat saivat haltuunsa hevosia.

Preeriaintiaanien kult­tuu­rin kul­ta­kausi jäi ajal­li­ses­ti lyhyeksi. Vanhojen Hollywoodin län­ne­ne­lo­ku­vien inti­aa­ni­ku­vauk­set ovat usein erään­lai­sia pas­tis­se­ja tai jopa paro­dioi­ta tästä melko lyhy­tai­kai­sek­si jääneestä kult­tuu­ris­ta. Silti, kun ajat­te­lem­me ste­reo­tyyp­pis­tä intiaania, mieleen tulee helposti juuri län­ne­ne­lo­ku­vien intiaani sul­ka­pää­hi­nei­neen.

Biisoninmetsästäjiä. George Catlinin maalaus vuodelta 1844.

Autenttisuudesta oikeuksiin

Alkuperäiskansoille esi­tet­ty­nä kult­tuu­ri­sen autent­ti­suu­den vaatimus saattaa olla myös toi­seut­ta­mi­sen ja sorron väli­kap­pa­le. Saamelaiskäsityksiä tutkineen sosiologi Sanna Valkosen mukaan tiuk­ka­ra­jai­nen käsitys saa­me­lai­suu­des­ta tekee saa­me­lai­si­den­ti­tee­tin haa­voit­tu­vai­sek­si, koska sen myötä valtio saattaa tunnistaa saa­me­lai­suu­dek­si ainoas­taan tie­tyn­lai­sen saa­me­lai­suu­den.

Maailman muut­tues­sa myös alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rit väis­tä­mät­tä muuttuvat. Kriittisen etno­gra­fian piirissä on koros­tet­tu sitä, että jokai­sel­la ihmis­ryh­mäl­lä on luo­vut­ta­ma­ton oikeu­ten­sa mää­ri­tel­lä itse asemansa ja paikkansa maa­il­mas­sa. Kenties autent­ti­suu­den vaatimus on lähinnä modernin kult­tuu­rin pak­ko­miel­le.

Samalla, kun alku­pe­räis­kan­san kult­tuu­ri­nen oma­lei­mai­suus tun­nus­te­taan, voi val­ta­väes­tö edelleen jatkaa asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­mia. Saamelaisten tilanne lienee tästä hyvä esimerkki. Pohjoismaissa saa­me­lais­ten kult­tuu­ri­au­to­no­mia tun­nus­te­taan. Samalla saa­me­lais­kult­tuu­rin rasis­ti­nen ja loukkaava repre­sen­toin­ti sekä saa­me­lais­kult­tuu­riin kuuluvien arte­fak­tien vää­rin­käyt­tö tuomitaan yleisesti — ainakin Etelä-Suomessa. Valtaväestön kannalta tällainen sym­bo­li­sel­la tasolla tehty tunnustus, esi­mer­kik­si saa­men­pu­vun vää­rin­käy­tön tuo­mit­se­mi­nen, on halpaa ver­rat­tu­na esi­mer­kik­si laa­jem­pien maan­käyt­tö­oi­keuk­sia koskevien kysy­mys­ten rat­kai­se­mi­seen.

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Alkuperäiskansa-akti­vis­te­ja Break Free Pacific Northwest -mie­le­no­soi­tuk­ses­sa Seattlessa tou­ko­kuus­sa 2016. Kuva: John Duffy/​Backbone Campaign (CC BY 2.0)
  1. Benedict Anderson. 2007 [1983]. Kuvitellut yhteisöt.
  2. Rani-Henrik Andersson. 2009. Lakotat — Kotkan ja biisonin kansa.
  3. Franz Boas. 1911. The Mind of Primitive Man.
  4. Eric Hobsbawm & Terence Ranger. 1983. The Invention of Tradition.
  5. Sanna Valkonen. 2009. Poliittinen saa­me­lai­suus.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Intialle kuuluvalla Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsikoihin saarella luvatta vierailleen yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaajan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä harvemmaksi käyviin populaatioihin, jotka eivät ole jatkuvissa läheisissä vuorovaikutussuhteissa muiden ihmisryhmien kanssa. Uutisointi aiheesta on korostanut saarelaisten eristäytyneisyyttä ja “alkukantaisuutta”.