Alkuperäiskansa määritellään kulttuurisesti omaleimaiseksi väestöksi, joka on myöhemmin syrjäytetty, ja joka on jäänyt sivuun modernin valtion kehityksestä. Alkuperäiskansan käsite on samalla aina poliittisesti latautunut, sillä sitä käytetään esitettäessä erityisiä poliittisia vaatimuksia. Alkuperäiskansa on siis eri asia kuin alkuperäisväestö. Esimerkiksi islantilaiset ovat Islannin alkuperäisväestöä, mutta koska heillä on oma valtionsa, he eivät ole alkuperäiskansa.
Alkuperäiskansoihin on usein kohdistettu vainoa ja epäoikeudenmukaista kohtelua valtion ja valtaväestön taholta. Myös antropologian ja alkuperäiskansojen suhde on vaikea ja kompleksinen. Antropologia on oppialana alun perin syntynyt tarpeesta saada systemaattista tietoa modernien länsimaisten yhteiskuntien ulkopuolisista kulttuureista.
Antropologia on oppialana ollut historiallisesti yhteydessä kolonialismiin. Vaikka monet antropologit ovat jo Franz Boasin ajoista lähtien pyrkineet puolustamaan tutkimiaan yhteisöjä, alkuperäiskulttuurien omaleimaisten piirteiden tallentaminen on usein tapahtunut samanaikaisesti niiden materiaalista ja symbolista perustaa järkyttäneiden kolonialististen prosessien kanssa. Lisäksi voidaan kysyä, onko klassinen etnografinen tutkimus, jossa länsimainen tutkija elää ja havainnoi “alkuperäiskulttuuria” ja pyrkii kääntämään havaintonsa osaksi länsimaista tieteellistä diskurssia, ylipäänsä oikeutettua.
Kolonialismi on helppo tuomita, mutta toisinaan sen tunnistaminen voi olla vaikeaa. 6.2. vietettävä saamelaisten kansallispäivä muistuttaa suomalaisia siitä, että kysymykset alkuperäiskansojen oikeuksista ovat ajankohtaisia myös Suomessa. Saamelaisiin kohdistuva kolonialismi jatkuu Suomessa edelleen, vaikka sen olemassaoloa ei aina julkisuudessa myönnetäkään. Saamelaisten maaoikeudet ovat edelleen poliittisesti arka aihe. Viime vuosina erimielisyyttä ovat herättäneet esimerkiksi kysymykset Tenon kalastusoikeuksista.
Myös alkuperäiskansojen kulttuurit muuttuvat
Alkuperäiskansojen oletetaan usein olevan muuttumattomia jäänteitä, kulttuurisia reliikkejä, jotka ovat säilyneet kansallisvaltion marginaalissa muinaisajoista lähtien. Mutta miten ”alkuperäisiä” alkuperäiskansat kulttuureineen ovat?
Itse asiassa suurin osa ihmiskunnasta on ollut vähintään välillisesti jonkinlaisessa kanssakäymisessä keskenään jo vuosituhansien ajan. Ryhmien välillä on käyty kauppaa ja kulttuurivaikutteet ovat virranneet paikasta toiseen vuosituhansia ennen löytöretkiä ja modernia kolonialismia. Täysin eristäytyneitä ja ulkopuolisista kulttuurivaikutteista kieltäytyneitä väestöjä on siis perinteisesti ollut melko harvassa.
Antropologi Thomas H. Eriksenin mukaan eräs alkuperäiskansoihin liittyvä paradoksi on siinä, että juuri ne alkuperäiskansat, jotka ovat tietyssä historian vaiheessa kyenneet muokkaamaan kulttuuriaan ja sosiaalista järjestystään, ovat lopulta kyenneet paremmin suojautumaan kansallisvaltion assimilaatiopolitiikalta kuin ne väestöt, jotka ovat pyrkineet säilyttämään elämäntapansa täysin muuttumattomana. Esimerkiksi saamelaisille on ollut hyötyä lukutaidon ja joukkotiedotusvälineiden käytön omaksumisesta, vaikka se onkin tapahtunut perinnekulttuurin muuttumisen kustannuksella.
Kuva: Eemi Nordström
Alkuperäiskansat modernin kansallisvaltion marginaalissa
Kuva: Kaisa Vainio
Jotta jokin ryhmä ylipäänsä voi tulla tietoiseksi itsestään alkuperäiskansana, vaaditaan aina jonkinasteista integroitumista moderniin elämänmuotoon, kansallisvaltioiden järjestelmään ja kapitalistiseen maailmantalouteen. Täysin muusta maailmasta eristäytyneiltä ihmisryhmiltä, joita edelleen löytyy eräistä maailmankolkista, puuttuu kokemus itsestään alkuperäiskansana.Tässä mielessä alkuperäiskansat ovat modernisaation ja tiettyjen historiallisten prosessien tuote.
Osittaisen integroitumisen jälkeen on usein seurannut identiteettipoliittista kamppailua sen määrittelemiseksi, ketkä ovat integroituneet liikaa ollakseen enää alkuperäiskansan ”oikeita” jäseniä. Esimerkiksi saamelaistaustaisten kohdalla ne, joiden esivanhempiin kansallisvaltio edeltäjineen on kohdistanut eniten kulttuurista ja muuta väkivaltaa, ovat samalla niitä, jotka tänä päivänä helposti jäävät saamelaiskäräjien ja alkuperäiskansan kategorian ulkopuolelle. Kysymys siitä, kuka todella on saamelainen, on hyvin vaikea ja myös poliittisesti tulenarka.
Alkuperäiskansat ovat siis määritelmällisesti kansoja, jotka on aikanaan jollakin tavoin syrjäytetty. Toisinaan jos historiassa mennään kauemmas, syrjäytetyt voivat myös itse olla syrjäyttäjiä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat, ”intiaanit”, koostuivat lukemattomista eri heimoista ja ryhmistä, jotka usein taistelivat keskenään elintilasta.
Voi olla helppoa tuntea moraalista tuohtumusta siitä, miten Yhdysvaltain hallitus anasti väkivalloin lakota-intiaanien pyhinä pitämät Black Hills -vuoret 1800-luvun lopulla. Luultavasti samanlaista tunnetta ei synnytä tieto siitä, että lakotat olivat saapuneet alueelle vasta reilua vuosisataa aiemmin, ajaen alueella asuneet heimot muualle.Historian saatossa eri väestöryhmillä on ollut erilaisia mahdollisuuksia neuvotella itselleen erityisasema valtion sisällä ja mahdollisesti saada sellaisia kollektiivisia oikeuksia, mitkä muilta ryhmiltä puuttuvat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa joissakin intiaanireservaateissa harjoitetaan tuottoisaa kasinotoimintaa, koska uhkapelaamista rajoittava osavaltioiden lainsäädäntö ei koske reservaatteja.
Kaikki Yhdysvaltain intiaaniheimot eivät ole halunneet perustaa kasinoita. Niiden pelätään esimerkiksi vaikuttavan kielteisesti perinteiseen kulttuuriin ja sen säilymisen edellytyksiin. Toisaalta Yhdysvalloissa elävällä lumbee-kansalla on ollut vaikeuksia saada virallista tunnustusta alkuperäiskansan asemalleen sekä tästä seuraavalle oikeudelle kasinoiden perustamiseen.
Autenttisuus ja keksityt traditiot
Yhteiskuntatieteissä myönnetään nykyään yleisesti, että kansallisvaltiot ovat pohjimmiltaan kuviteltuja yhteisöjä. Samalla myönnetään, että monet kansalliset perinteet ovat melko uusia. Puhutaan keksityistä traditioista. Esimerkiksi Skotlannin kansallispukuun kuuluva kiltti keksittiin vasta 1720-luvulla. Tuolloin se korvasi Ylämailla, Skotlannin “syrjäseuduilla”, aiemmin käytetyn asusteen, joka oli osoittautunut työnteon kannalta epäkäytännölliseksi teollistuvassa yhteiskunnassa. 1800-luvulla nousseiden nationalististen virtausten myötä kiltistä tuli koko Skotlannin symboli.
Toisinaan puhutaan myös pizzaefektistä. Tällä tarkoitetaan sitä, että tietyn kansakunnan tai etnisen ryhmän symboliksi kohoava asia on kehitetty osittain jossain muualla, josta se on palannut esittämään “synnyinpaikkansa” kulttuuria autenttisimmillaan. Esimerkiksi monet kansallisiksi mielletyt ruoat on kehitelty nykyiseen muotoonsa jossain muualla. Italialaiseksi mielletty pizza syntyi nykymuodossaan Yhdysvalloissa ja maailman kuuluisin thai-ruoka, pad thai, Kiinassa. Toisaalta myös eräät Intiaan liitetyt henkiset perinteet ovat saavuttaneet suosiota ensin länsimaissa ja vasta sen jälkeen vakiinnuttaneet asemansa Intiassa.
Alkuperäiskansojen kohdalla keksityistä traditioista puhuminen voi tuntua loukkaavalta. Silti voidaan kysyä, missä määrin esimerkiksi saamelaisten nykyinen elämäntapa on sen vanhakantaisempi kuin muillakaan Suomessa asuvilla ihmisryhmillä? Saamelaisiin nykyisin liitetty poronhoito alkoi yleistyä vasta joitakin vuosisatoja sitten. Vertailun vuoksi esimerkiksi maataloutta taas on Suomessa harjoitettu vuosituhansia. Voidaan myös kysyä, kuinka pitkä lopulta on saamenpuvun ikiaikainen historia?
Kaikki kulttuurit muuttuvat. Esimerkiksi lakotojen ”perinteinen” hevosiin ja biisoninmetsästykseen perustunut elämänmuoto, jonka edellytykset 1800-luvun lopulla tuhottiin, tuli mahdolliseksi vasta 1700-luvun alkupuolella, jolloin lakotat saivat haltuunsa hevosia.
Preeriaintiaanien kulttuurin kultakausi jäi ajallisesti lyhyeksi. Vanhojen Hollywoodin lännenelokuvien intiaanikuvaukset ovat usein eräänlaisia pastisseja tai jopa parodioita tästä melko lyhytaikaiseksi jääneestä kulttuurista. Silti, kun ajattelemme stereotyyppistä intiaania, mieleen tulee helposti juuri lännenelokuvien intiaani sulkapäähineineen.
Biisoninmetsästäjiä. George Catlinin maalaus vuodelta 1844.
Autenttisuudesta oikeuksiin
Alkuperäiskansoille esitettynä kulttuurisen autenttisuuden vaatimus saattaa olla myös toiseuttamisen ja sorron välikappale. Saamelaiskäsityksiä tutkineen sosiologi Sanna Valkosen mukaan tiukkarajainen käsitys saamelaisuudesta tekee saamelaisidentiteetin haavoittuvaiseksi, koska sen myötä valtio saattaa tunnistaa saamelaisuudeksi ainoastaan tietynlaisen saamelaisuuden.
Maailman muuttuessa myös alkuperäiskansojen kulttuurit väistämättä muuttuvat. Kriittisen etnografian piirissä on korostettu sitä, että jokaisella ihmisryhmällä on luovuttamaton oikeutensa määritellä itse asemansa ja paikkansa maailmassa. Kenties autenttisuuden vaatimus on lähinnä modernin kulttuurin pakkomielle.
Samalla, kun alkuperäiskansan kulttuurinen omaleimaisuus tunnustetaan, voi valtaväestö edelleen jatkaa asuttajakolonialismia. Saamelaisten tilanne lienee tästä hyvä esimerkki. Pohjoismaissa saamelaisten kulttuuriautonomia tunnustetaan. Samalla saamelaiskulttuurin rasistinen ja loukkaava representointi sekä saamelaiskulttuuriin kuuluvien artefaktien väärinkäyttö tuomitaan yleisesti – ainakin Etelä-Suomessa. Valtaväestön kannalta tällainen symbolisella tasolla tehty tunnustus, esimerkiksi saamenpuvun väärinkäytön tuomitseminen, on halpaa verrattuna esimerkiksi laajempien maankäyttöoikeuksia koskevien kysymysten ratkaisemiseen.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bruno Gronow
- Verkkotaitto: Eemi Nordström
- Artikkelikuva: Alkuperäiskansa-aktivisteja Break Free Pacific Northwest -mielenosoituksessa Seattlessa toukokuussa 2016. Kuva: John Duffy/Backbone Campaign (CC BY 2.0)
Lukemista
- Benedict Anderson. 2007 [1983]. Kuvitellut yhteisöt.
- Rani-Henrik Andersson. 2009. Lakotat – Kotkan ja biisonin kansa.
- Franz Boas. 1911. The Mind of Primitive Man.
- Eric Hobsbawm & Terence Ranger. 1983. The Invention of Tradition.
- Sanna Valkonen. 2009. Poliittinen saamelaisuus.
