Alkuperäiskansat modernissa maailmassa

Alkuperäiskansa mää­ri­tel­lään kult­tuu­ri­ses­ti oma­lei­mai­sek­si väestöksi, joka on myöhemmin syr­jäy­tet­ty, ja joka on jäänyt sivuun modernin valtion kehi­tyk­ses­tä. Alkuperäiskansan käsite on samalla aina poliit­ti­ses­ti latau­tu­nut, sillä sitä käytetään esi­tet­täes­sä erityisiä poliit­ti­sia vaa­ti­muk­sia. Alkuperäiskansa on siis eri asia kuin alku­pe­räis­väes­tö. Esimerkiksi islan­ti­lai­set ovat Islannin alku­pe­räis­väes­töä, mutta koska heillä on oma valtionsa, he eivät ole alku­pe­räis­kan­sa.

Alkuperäiskansoihin on usein koh­dis­tet­tu vainoa ja epä­oi­keu­den­mu­kais­ta kohtelua valtion ja val­ta­väes­tön taholta. Myös ant­ro­po­lo­gian ja alku­pe­räis­kan­so­jen suhde on vaikea ja komplek­si­nen. Antropologia on oppialana alun perin syntynyt tarpeesta saada sys­te­maat­tis­ta tietoa modernien län­si­mais­ten yhteis­kun­tien ulko­puo­li­sis­ta kult­tuu­reis­ta.

Antropologia on oppialana ollut his­to­rial­li­ses­ti yhtey­des­sä kolo­nia­lis­miin. Vaikka monet ant­ro­po­lo­git ovat jo Franz Boasin ajoista lähtien pyrkineet puo­lus­ta­maan tut­ki­mi­aan yhteisöjä, alku­pe­räis­kult­tuu­rien oma­lei­mais­ten piir­tei­den tal­len­ta­mi­nen on usein tapah­tu­nut saman­ai­kai­ses­ti niiden mate­ri­aa­lis­ta ja sym­bo­lis­ta perustaa jär­kyt­tä­nei­den kolo­nia­lis­tis­ten pro­ses­sien kanssa. Lisäksi voidaan kysyä, onko klassinen etno­gra­fi­nen tutkimus, jossa län­si­mai­nen tutkija elää ja havainnoi “alku­pe­räis­kult­tuu­ria” ja pyrkii kään­tä­mään havain­ton­sa osaksi län­si­mais­ta tie­teel­lis­tä dis­kurs­sia, ylipäänsä oikeu­tet­tua.

Kolonialismi on helppo tuomita, mutta toisinaan sen tun­nis­ta­mi­nen voi olla vaikeaa. 6.2. vie­tet­tä­vä saa­me­lais­ten kan­sal­lis­päi­vä muis­tut­taa suo­ma­lai­sia siitä, että kysy­myk­set alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sis­ta ovat ajan­koh­tai­sia myös Suomessa. Saamelaisiin koh­dis­tu­va kolo­nia­lis­mi jatkuu Suomessa edelleen, vaikka sen ole­mas­sao­loa ei aina jul­ki­suu­des­sa myön­ne­tä­kään. Saamelaisten maa­oi­keu­det ovat edelleen poliit­ti­ses­ti arka aihe. Viime vuosina eri­mie­li­syyt­tä ovat herät­tä­neet esi­mer­kik­si kysy­myk­set Tenon kalas­tusoi­keuk­sis­ta.

Myös alkuperäiskansojen kulttuurit muuttuvat

Alkuperäiskansojen oletetaan usein olevan muut­tu­mat­to­mia jäänteitä, kult­tuu­ri­sia reliik­ke­jä, jotka ovat säilyneet kan­sal­lis­val­tion mar­gi­naa­lis­sa mui­nais­ajois­ta lähtien. Mutta miten “alku­pe­räi­siä” alku­pe­räis­kan­sat kult­tuu­rei­neen ovat?

Itse asiassa suurin osa ihmis­kun­nas­ta on ollut vähintään välil­li­ses­ti jon­kin­lai­ses­sa kans­sa­käy­mi­ses­sä keskenään jo vuo­si­tu­han­sien ajan. Ryhmien välillä on käyty kauppaa ja kult­tuu­ri­vai­kut­teet ovat vir­ran­neet paikasta toiseen vuo­si­tu­han­sia ennen löy­tö­ret­kiä ja modernia kolo­nia­lis­mia. Täysin eris­täy­ty­nei­tä ja ulko­puo­li­sis­ta kult­tuu­ri­vai­kut­teis­ta kiel­täy­ty­nei­tä väestöjä on siis perin­tei­ses­ti ollut melko harvassa.

Antropologi Thomas H. Eriksenin mukaan eräs alku­pe­räis­kan­soi­hin liittyvä paradoksi on siinä, että juuri ne alku­pe­räis­kan­sat, jotka ovat tietyssä historian vaiheessa kyenneet muok­kaa­maan kult­tuu­ri­aan ja sosi­aa­lis­ta jär­jes­tys­tään, ovat lopulta kyenneet paremmin suo­jau­tu­maan kan­sal­lis­val­tion assi­mi­laa­tio­po­li­tii­kal­ta kuin ne väestöt, jotka ovat pyrkineet säi­lyt­tä­mään elä­män­ta­pan­sa täysin muut­tu­mat­to­ma­na. Esimerkiksi saa­me­lai­sil­le on ollut hyötyä luku­tai­don ja jouk­ko­tie­do­tus­vä­li­nei­den käytön omak­su­mi­ses­ta, vaikka se onkin tapah­tu­nut perin­ne­kult­tuu­rin muut­tu­mi­sen kus­tan­nuk­sel­la.

Kuva: Eemi Nordström

Alkuperäiskansat modernin kansallisvaltion marginaalissa

Kuva: Kaisa Vainio

Jotta jokin ryhmä ylipäänsä voi tulla tie­toi­sek­si itsestään alku­pe­räis­kan­sa­na, vaaditaan aina jon­ki­nas­teis­ta integroi­tu­mis­ta moderniin elä­män­muo­toon, kan­sal­lis­val­tioi­den jär­jes­tel­mään ja kapi­ta­lis­ti­seen maa­il­man­ta­lou­teen. Täysin muusta maa­il­mas­ta eris­täy­ty­neil­tä ihmis­ryh­mil­tä, joita edelleen löytyy eräistä maa­il­man­kol­kis­ta, puuttuu kokemus itsestään alkuperäiskansana.Tässä mielessä alku­pe­räis­kan­sat ovat moder­ni­saa­tion ja tiettyjen his­to­rial­lis­ten pro­ses­sien tuote.

Osittaisen integroi­tu­mi­sen jälkeen on usein seurannut iden­ti­teet­ti­po­liit­tis­ta kamp­pai­lua sen mää­rit­te­le­mi­sek­si, ketkä ovat integroi­tu­neet liikaa ollakseen enää alku­pe­räis­kan­san “oikeita” jäseniä. Esimerkiksi saa­me­lais­taus­tais­ten kohdalla ne, joiden esi­van­hem­piin kan­sal­lis­val­tio edel­tä­ji­neen on koh­dis­ta­nut eniten kult­tuu­ris­ta ja muuta väki­val­taa, ovat samalla niitä, jotka tänä päivänä helposti jäävät saa­me­lais­kä­rä­jien ja alku­pe­räis­kan­san kate­go­rian ulko­puo­lel­le. Kysymys siitä, kuka todella on saa­me­lai­nen, on hyvin vaikea ja myös poliit­ti­ses­ti tulenarka.

Alkuperäiskansat ovat siis mää­ri­tel­mäl­li­ses­ti kansoja, jotka on aikanaan jollakin tavoin syr­jäy­tet­ty. Toisinaan jos his­to­rias­sa mennään kauemmas, syr­jäy­te­tyt voivat myös itse olla syr­jäyt­tä­jiä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­sat, ”intiaanit”, koos­tui­vat luke­mat­to­mis­ta eri heimoista ja ryhmistä, jotka usein tais­te­li­vat keskenään elin­ti­las­ta.

Voi olla helppoa tuntea moraa­lis­ta tuoh­tu­mus­ta siitä, miten Yhdysvaltain hallitus anasti väki­val­loin lakota-inti­aa­nien pyhinä pitämät Black Hills -vuoret 1800-luvun lopulla. Luultavasti saman­lais­ta tunnetta ei synnytä tieto siitä, että lakotat olivat saapuneet alueelle vasta reilua vuo­si­sa­taa aiemmin, ajaen alueella asuneet heimot muualle.

Historian saatossa eri väes­tö­ryh­mil­lä on ollut erilaisia mah­dol­li­suuk­sia neu­vo­tel­la itselleen eri­tyis­a­se­ma valtion sisällä ja mah­dol­li­ses­ti saada sellaisia kol­lek­tii­vi­sia oikeuksia, mitkä muilta ryhmiltä puuttuvat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa joissakin inti­aa­ni­re­ser­vaa­teis­sa har­joi­te­taan tuot­toi­saa kasi­no­toi­min­taa, koska uhka­pe­laa­mis­ta rajoit­ta­va osa­val­tioi­den lain­sää­dän­tö ei koske reser­vaat­te­ja.

Kaikki Yhdysvaltain inti­aa­ni­hei­mot eivät ole halunneet perustaa kasinoita. Niiden pelätään esi­mer­kik­si vai­kut­ta­van kiel­tei­ses­ti perin­tei­seen kult­tuu­riin ja sen säi­ly­mi­sen edel­ly­tyk­siin. Toisaalta Yhdysvalloissa elävällä lumbee-kansalla on ollut vai­keuk­sia saada viral­lis­ta tun­nus­tus­ta alku­pe­räis­kan­san ase­mal­leen sekä tästä seu­raa­val­le oikeu­del­le kasi­noi­den perus­ta­mi­seen.

Autenttisuus ja keksityt traditiot

Yhteiskuntatieteissä myön­ne­tään nykyään yleisesti, että kan­sal­lis­val­tiot ovat poh­jim­mil­taan kuvi­tel­tu­ja yhteisöjä. Samalla myön­ne­tään, että monet kan­sal­li­set perinteet ovat melko uusia. Puhutaan kek­si­tyis­tä tra­di­tiois­ta. Esimerkiksi Skotlannin kan­sal­lis­pu­kuun kuuluva kiltti kek­sit­tiin vasta 1720-luvulla. Tuolloin se korvasi Ylämailla, Skotlannin “syr­jä­seu­duil­la”, aiemmin käytetyn asusteen, joka oli osoit­tau­tu­nut työnteon kannalta epä­käy­tän­nöl­li­sek­si teol­lis­tu­vas­sa yhteis­kun­nas­sa. 1800-luvulla nous­sei­den natio­na­lis­tis­ten vir­taus­ten myötä kiltistä tuli koko Skotlannin symboli.

Toisinaan puhutaan myös pizzae­fek­tis­tä. Tällä tar­koi­te­taan sitä, että tietyn kan­sa­kun­nan tai etnisen ryhmän sym­bo­lik­si kohoava asia on kehitetty osittain jossain muualla, josta se on palannut esit­tä­mään “syn­nyin­paik­kan­sa” kult­tuu­ria autent­ti­sim­mil­laan. Esimerkiksi monet kan­sal­li­sik­si mielletyt ruoat on kehitelty nykyiseen muotoonsa jossain muualla. Italialaiseksi mielletty pizza syntyi nyky­muo­dos­saan Yhdysvalloissa ja maailman kuuluisin thai-ruoka, pad thai, Kiinassa. Toisaalta myös eräät Intiaan liitetyt henkiset perinteet ovat saa­vut­ta­neet suosiota ensin län­si­mais­sa ja vasta sen jälkeen vakiin­nut­ta­neet asemansa Intiassa.

Alkuperäiskansojen kohdalla kek­si­tyis­tä tra­di­tiois­ta puhuminen voi tuntua louk­kaa­val­ta. Silti voidaan kysyä, missä määrin esi­mer­kik­si saa­me­lais­ten nykyinen elä­män­ta­pa on sen van­ha­kan­tai­sem­pi kuin muil­la­kaan Suomessa asuvilla ihmis­ryh­mil­lä? Saamelaisiin nykyisin liitetty poron­hoi­to alkoi yleistyä vasta joitakin vuo­si­sa­to­ja sitten. Vertailun vuoksi esi­mer­kik­si maa­ta­lout­ta taas on Suomessa har­joi­tet­tu vuo­si­tu­han­sia. Voidaan myös kysyä, kuinka pitkä lopulta on saa­men­pu­vun ikiai­kai­nen historia?

Kaikki kult­tuu­rit muuttuvat. Esimerkiksi lakotojen ”perin­tei­nen” hevosiin ja bii­so­nin­met­säs­tyk­seen perus­tu­nut elä­män­muo­to, jonka edel­ly­tyk­set 1800-luvun lopulla tuhottiin, tuli mah­dol­li­sek­si vasta 1700-luvun alku­puo­lel­la, jolloin lakotat saivat haltuunsa hevosia.

Preeriaintiaanien kult­tuu­rin kul­ta­kausi jäi ajal­li­ses­ti lyhyeksi. Vanhojen Hollywoodin län­ne­ne­lo­ku­vien inti­aa­ni­ku­vauk­set ovat usein erään­lai­sia pas­tis­se­ja tai jopa paro­dioi­ta tästä melko lyhy­tai­kai­sek­si jääneestä kult­tuu­ris­ta. Silti, kun ajat­te­lem­me ste­reo­tyyp­pis­tä intiaania, mieleen tulee helposti juuri län­ne­ne­lo­ku­vien intiaani sul­ka­pää­hi­nei­neen.

Biisoninmetsästäjiä. George Catlinin maalaus vuodelta 1844.

Autenttisuudesta oikeuksiin

Alkuperäiskansoille esi­tet­ty­nä kult­tuu­ri­sen autent­ti­suu­den vaatimus saattaa olla myös toi­seut­ta­mi­sen ja sorron väli­kap­pa­le. Saamelaiskäsityksiä tutkineen sosiologi Sanna Valkosen mukaan tiuk­ka­ra­jai­nen käsitys saa­me­lai­suu­des­ta tekee saa­me­lai­si­den­ti­tee­tin haa­voit­tu­vai­sek­si, koska sen myötä valtio saattaa tunnistaa saa­me­lai­suu­dek­si ainoas­taan tie­tyn­lai­sen saa­me­lai­suu­den.

Maailman muut­tues­sa myös alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rit väis­tä­mät­tä muuttuvat. Kriittisen etno­gra­fian piirissä on koros­tet­tu sitä, että jokai­sel­la ihmis­ryh­mäl­lä on luo­vut­ta­ma­ton oikeu­ten­sa mää­ri­tel­lä itse asemansa ja paikkansa maa­il­mas­sa. Kenties autent­ti­suu­den vaatimus on lähinnä modernin kult­tuu­rin pak­ko­miel­le.

Samalla, kun alku­pe­räis­kan­san kult­tuu­ri­nen oma­lei­mai­suus tun­nus­te­taan, voi val­ta­väes­tö edelleen jatkaa asut­ta­ja­ko­lo­nia­lis­mia. Saamelaisten tilanne lienee tästä hyvä esimerkki. Pohjoismaissa saa­me­lais­ten kult­tuu­ri­au­to­no­mia tun­nus­te­taan. Samalla saa­me­lais­kult­tuu­rin rasis­ti­nen ja loukkaava repre­sen­toin­ti sekä saa­me­lais­kult­tuu­riin kuuluvien arte­fak­tien vää­rin­käyt­tö tuomitaan yleisesti — ainakin Etelä-Suomessa. Valtaväestön kannalta tällainen sym­bo­li­sel­la tasolla tehty tunnustus, esi­mer­kik­si saa­men­pu­vun vää­rin­käy­tön tuo­mit­se­mi­nen, on halpaa ver­rat­tu­na esi­mer­kik­si laa­jem­pien maan­käyt­tö­oi­keuk­sia koskevien kysy­mys­ten rat­kai­se­mi­seen.

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Eemi Nordström
  • Artikkelikuva: Alkuperäiskansa-akti­vis­te­ja Break Free Pacific Northwest -mie­le­no­soi­tuk­ses­sa Seattlessa tou­ko­kuus­sa 2016. Kuva: John Duffy/​Backbone Campaign (CC BY 2.0)
  1. Benedict Anderson. 2007 [1983]. Kuvitellut yhteisöt.
  2. Rani-Henrik Andersson. 2009. Lakotat — Kotkan ja biisonin kansa.
  3. Franz Boas. 1911. The Mind of Primitive Man.
  4. Eric Hobsbawm & Terence Ranger. 1983. The Invention of Tradition.
  5. Sanna Valkonen. 2009. Poliittinen saa­me­lai­suus.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?