Rambo pelastaa länsimaalaisia – ja muita merkkejä banaalista oksidentalismista

”Ryhmä län­si­maa­lai­sia ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja vangitaan Burmassa, ja Rambo lähtee paikalle palk­ka­so­tu­rei­neen”, kertoi Telkku.com-sivusto aikoinaan uusimman Rambo-elokuvan juoneksi. Rambo ei siis pelasta ketä tahansa ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja vaan län­si­maa­lai­sia ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja, koska empa­tiam­me on voi­mak­kaam­paa, mitä lähempänä sen kohde meitä kult­tuu­ri­ses­ti on. Uutisetkin kes­kit­ty­vät enemmän omaksi koetun ihmis­ryh­män tapah­tu­miin kuin kauempana olevien ihmisten koh­ta­loi­hin. Meitä kiin­nos­taa, mitä ”meille” tapahtuu. Oli kyseessä sitten oma perhe, koti­kau­pun­ki tai kotimaa – tai maailman suurin ”me”, miljardin ihmisen joukko, joka kutsuu itseään län­si­maa­lai­sik­si.

On totta, että länsimaat kiertää auringon ympäri kerran vuodessa

On oikeas­taan ihme, että niinkin seka­lai­sel­la seu­ra­kun­nal­la kuin ”länsimaat” on yhteinen nimi. Kyseessähän on kokoon­pa­nol­taan sumea ja tilan­tei­den mukaan vaih­te­le­va, jat­ku­vas­sa kriisissä oleva valikoima erilaisia yhteis­kun­tia. Sen jäsenet puhuvat eri kieliä, syövät erilaisia ruokia, lukevat eri kirjoja ja lehtiä, katsovat eri elokuvia, näyttävät eri­lai­sil­ta ja uskovat eri­lai­siiin hen­kio­len­toi­hin tai eivät usko mihinkään – mutta silti uskovat olevansa samaa porukkaa. ”Länsimaat” onkin klas­si­ses­sa etno­gra­fi­ses­sa mielessä yhteisö ainoas­taan hyvin jous­ta­vas­ti ajatellen. Postmodernissa mielessä länsi on paraa­tie­si­merk­ki yhtei­söl­li­syy­des­tä: iden­ti­tee­tit kylästä kan­sal­lis­val­tioon kes­kit­ty­vät enemmän ykseyteen kuin hete­ro­gee­ni­suu­teen. Siksi län­si­mai­suus­kin kaikesta sekavasta sisäl­lös­tään huo­li­mat­ta on meille tarpeeksi vakuut­ta­va samais­tu­mi­sen kohde. Tässä iden­ti­teet­ti­po­li­tii­kas­sa meitä tukevat – jos eivät jopa pakota – reilu miljardi muuta län­si­maa­lai­sek­si itseään kutsuvaa ihmistä sekä maailman loput kuusi miljardia ihmistä, jotka kutsuvat meitä län­si­maa­lai­sik­si.

Kuva: Suvi Jaakkola

Länsimaisia ihmisiä yhdistää vali­koi­tu­jen ”yhteisten” his­to­rial­lis­ten tapah­tu­mien pai­not­ta­mi­sen lisäksi eri­tyi­ses­ti puhe asioiden län­si­mai­suu­des­ta. Jos kerron, että söin aamulla län­si­mais­ta ruis­lei­pää ja luin län­si­mais­ta lehteä, kuulija olisi häm­men­ty­nyt. Jos vielä lisäisin astro­no­mi­sen huomion siitä, kuinka länsimaat kiertää auringon ympäri kerran vuodessa, kuulija varmaan jo tie­dus­te­li­si ääneen sana­va­lin­taa­ni – vaikka puhui­sin­kin aivan totta. Ainoastaan rajauk­se­ni olisi epä­ta­val­li­nen, koska voisin puhua län­si­mai­sen ruis­lei­vän sijaan ihan vaan ruis­lei­väs­tä. Mutta jos puhun tavan­omai­sem­min län­si­mai­ses­ta kult­tuu­ris­ta, län­si­mai­sis­ta ihmisistä, län­si­mai­ses­ta lää­ke­tie­tees­tä, län­si­val­lois­ta, län­si­mai­ses­ta musii­kis­ta, län­si­mai­ses­ta demo­kra­tias­ta, län­si­mai­ses­ta kir­jal­li­suu­des­ta, län­si­mai­ses­ta ihmis­kä­si­tyk­ses­tä tai län­si­mai­ses­ta filo­so­fias­ta, sana­va­lin­ta­ni tuntuvat luon­nol­li­sil­ta.

Edward Said mää­rit­te­li uudelleen käsitteen orien­ta­lis­mi tar­koit­ta­maan kolo­nia­lis­ti­sen län­si­mais­ta tai­pu­mus­ta ekso­ti­soi­da ja toi­seut­taa ”itä” ja sen kansat yhdeksi mono­lii­tik­si, joka on ”lännen” peilikuva: lapsekas, tunteikas, kaoot­ti­nen ja dege­ne­roi­tu­nut. Vaikka Said oli oikealla asialla kri­ti­soi­des­saan orien­ta­lis­tis­ta maa­il­man­ku­vaa, hän myös joutui omaan ansaansa, koska hänen raken­ta­man­sa kuva län­si­mais­ta oli myös mono­liit­ti­nen: yhte­näi­nen, kolo­nia­lis­ti­nen ”länsi” tai ”länsimaat”, joka suhtautui Orienttiin yhdellä tavalla. Said oli tässä mielessä oksi­den­ta­lis­ti (Occident = länsi).

Kyläjuhla 1600-luvulla

Arkinen, salakavala kansa ja länsi

Vaikka länteen suh­tau­tui­si posi­tii­vi­ses­ti, nega­tii­vi­ses­ti tai välin­pi­tä­mät­tö­mäs­ti, jo siitä puhuminen vahvistaa mie­li­ku­vaa siitä, että länsi on oikeasti olemassa. Ilmiötä on tutkittu jo paljon, mutta lähinnä kan­sa­kun­nan suhteen. Michael Billig kertoo kir­jas­saan Banal Nationalism, kuinka kan­sal­lis­mie­li­syy­den kannalta tehok­kain­ta ei niinkään ole ”kuuma” natio­na­lis­mi, esi­mer­kik­si kan­sal­lis­ta puhtautta vaativat ”Suomi suo­ma­lai­sil­le!” -tyyppiset huu­dah­duk­set tai ”America First” -vaa­ti­muk­set. Tehokkaampaa kan­sal­lis­mie­li­syyt­tä on ”viileä” natio­na­lis­mi, johon kuuluvat ensin­nä­kin arki­päi­väi­set ja lähes huo­maa­mat­to­mat kan­sal­li­set symbolit, kuten valtion lippu koulun pihalla tai tasa­val­lan pre­si­den­tin kuva seinällä, joita ei tarvitse palvoa, vaan ne muis­tut­ta­vat meitä vaivihkaa kan­sal­li­suu­des­tam­me. Puheen tasolla tehokasta arjen natio­na­lis­mia ovat tokaisut ”meistä” suo­ma­lai­sis­ta, muistelut siitä, kuinka ”USA” joutui vetäy­ty­mään Vietnamista tai uutisissa mainittu ”Venezuela”, joka voitti Miss Maailma -kisat. Näissä esi­mer­keis­sä kan­sa­kun­ta ilmais­taan toimijana.

Yksittäisinä tekoina symbolit ja puheet eivät vielä tunnu missään, mutta kun miljoonat ihmiset puhuvat samasta kansasta ja näkevät samoja symboleja vuo­si­kym­men­ten ajan, banaa­liu­den viet­te­le­vä voima on valtava. ”Suomalaiset” ja ”Suomi” tai ”länsi” ja ”län­si­maa­lai­set” alkavat tuntua luon­nol­li­sil­ta kate­go­rioil­ta, suo­ras­taan olen­noil­ta, jotka kulut­ta­vat, sotivat, päättävät asioista, hajoavat, pelaavat tai vaikkapa yllät­ty­vät talvesta.

Suomi tai länsimaat eivät toki ole ima­gi­nää­ri­siä yhteisöjä tai silkkaa fantasiaa. Voidaan sanoa, että on esi­mer­kik­si olemassa löyhä, amee­ba­mai­nen verkosto, joka sumeu­des­taan huo­li­mat­ta on siinä määrin kult­tuu­ri­ses­ti ja his­to­rial­li­ses­ti yhte­näi­nen, että voidaan puhua län­si­mais­ta. Mutta mikä banaa­lis­sa oksi­den­ta­lis­mis­sa (tai natio­na­lis­mis­sa) on hai­tal­lis­ta, on siinä usein ilmenevä tarpeeton pois­sul­ke­mi­nen ja taipumus typistää globaalit ilmiöt län­si­mai­sik­si.

Ajatellaanpa aivan arkista uutista, jossa kerrotaan, kuinka ”län­si­mai­sen kulut­ta­jan” arvellaan syövän jopa 6 – 7 kg lisä­ai­nei­ta vuodessa. Mielenkiintoinen uutinen – mutta syövätkö esi­mer­kik­si aasia­lai­set enemmän vai vähemmän lisä­ai­nei­ta? Ehkä he syövät vähemmän, mutta uutisessa sitä ei kerrota. Ehkä siitä ei ole tietoa tai ehkä asia ei vain ole kiin­nos­ta­nut toi­mit­ta­jaa. Ehkä lausunnon antaja heitti sum­mit­tai­sen arvion, ja koska ei halunnut rajoittaa sitä suo­ma­lai­siin, mutta ei toisaalta uskal­ta­nut puhua koko maa­il­mas­ta­kaan, hän asetti mer­ki­tyk­sel­li­sek­si vii­te­ryh­mäk­si ”län­si­mai­set kulut­ta­jat”. Näin hän omalta pieneltä osaltaan vahvisti län­si­mais­ta yhteisöä ja samalla sulki muun – erilaisen tai yksin­ker­tai­ses­ti epä­oleel­li­sen – maailman pois. Nyt län­si­mai­sia yhdistää – ja siten erottaa ei-län­si­mai­sis­ta ihmisistä – luke­mat­to­mien muiden pois­sul­ke­vien nar­ra­tii­vien lisäksi myös naut­ti­miem­me lisä­ai­nei­den määrä.

Eräässä uuti­ses­saan Yle puo­les­taan kertoo, kuinka seku­laa­ri­saa­tio eli maal­lis­tu­mi­nen ”jatkuu kaik­kial­la län­si­mais­sa”. Uutinen on mitä kiin­nos­ta­vin ja totta, mutta toisaalta seku­la­ri­saa­tio jatkuu ympäri maailmaa, joten miksi rajata vii­te­ryh­mäk­si ainoas­taan länsimaat. Palatakseni alun naiiviin esi­merk­kii­ni: miksi kertoa, että länsimaat kiertää aurinkoa, kun koko maailma kiertää sitä? Eikö toi­mit­ta­jal­la ollut tietoa asiasta vai eikö muun maailman seku­la­ri­soi­tu­mi­nen kiin­nos­ta­nut häntä? Vai olettiko hän, että ei-län­si­mai­nen maailma on pysyvästi uskon­nol­li­nen eikä siellä ole syytä olettaa seku­la­ri­soi­tu­mis­ta? Emme saa tietää, koska muu maailma ei ole uutisessa olemassa. Jos kir­joit­tai­sin uutisen, jossa kerrotaan, kuinka ”seku­la­ri­saa­tio jatkuu kaik­kial­la Jyväskylän Tourulassa”, moni saattaisi ihmetellä nurk­ka­kun­tais­ta asen­net­ta­ni ja kysyä mitä muualla Jyväskylässä, Suomessa tai koko maa­il­mas­sa tapahtuu. Miksi siis rajata yleisempi ilmiö vain ”meitä” kos­ket­ta­vak­si? Vastaus on yhtei­söl­li­syy­den tarve. Haluamme asioita ja ilmiöitä rajaa­mal­la vahvistaa kul­loin­kin puheena olevan yhteisön ole­mas­sao­loa.

Kuva: Helmi Räisänen

Länsi on kuin etnisyys tai sukupuoli – sitä on mukava toistella

Lisää esi­merk­ke­jä banaa­lis­ta oksi­den­ta­lis­mis­ta on suo­ras­taan luke­mat­to­mia. Miltä kuulostaa vaikka Hesarin uutinen, jonka mukaan Pohjois-Korea on suljettu ”suu­rim­mal­le osalle län­si­maa­lai­sis­ta”? Saavatko siis muiden maiden kan­sa­lai­set marssia maahan sisään tuosta vaan? Tai kun Ylen haas­tat­te­le­ma eri­kois­lää­kä­ri kertoo, kuinka ”tur­vo­tus­ta syntyy län­si­mais­sa eri­tyi­ses­ti, kun ruoassa on liikaa suolaa”. Reagoiko ei-län­si­mais­ten ihmisten kudosten välitilat suolaan eri tavalla? Ja kun Hesari kertoo, että tyttöjen ympä­ri­leik­kaus tuntuu ”län­si­mai­ses­ta näkö­kul­mas­ta” vieraalta, niin tottahan toki se tuntuu vieraalta myös Keski-, Etelä- ja Itä-Aasiassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa, luo­tei­ses­sa ja ete­läi­ses­sä Afrikassa sekä kaik­kial­la muu­al­la­kin, jossa sitä ei har­joi­te­ta. Viimeisenä, mutta ei vähäi­sim­pä­nä: kun uutisissa kerrotaan, että ”länsimaat” ovat ”hel­pot­tu­nei­ta Gazan tuli­tauos­ta”, tekee mieli lisätä, että mikä tahansa muukin maa on hel­pot­tu­nut asiasta.

Banaaleista, yhteisöjä vah­vis­ta­vis­ta nar­ra­tii­veis­ta on vaikea päästä eroon, jos nyt tar­vit­see­kaan. Kieli vaan toimii niin. Se runnoo kurit­to­ma­na rön­syi­le­vän, sekavan todel­li­suu­den siistien käsit­tei­den alle, ja monet käsitteet koskevat ihmis­ryh­miä. Narratiivit tuntuvat niin luon­nol­li­sil­ta, että niitä kohtaan osoitettu kritiikki tuntuu toi­vot­to­mal­ta. Toisaalta nykyään kiin­ni­te­tään jo huomiota joihinkin niistä, kuten vaikkapa suku­puo­leen ja etni­syy­teen. Enää ei puhuta niin herkästi esi­mer­kik­si naisminis­te­ris­tä tai somali-insi­nöö­ris­tä, jos määreillä ei ole mer­ki­tys­tä käsi­tel­tä­vän asian kannalta. Samaan tyylin toivoisi infor­ma­tii­vi­sem­paa ja eks­lusii­vi­sem­paa otetta myös uuti­soin­tiin. Kun toi­mit­ta­ja kir­joit­taa, kuinka al-Qaidaa “pidetään län­si­mais­sa vaa­ral­li­se­na”, hän voisikin kir­joit­taa, että järjestöä pidetään vaa­ral­li­se­na – piste.

Alussa mainitun juo­ni­ku­vauk­sen mukaan Rambo pelastaa län­si­maa­lai­sia ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja Burmassa. Hyvä niin, koska ei ole väärin tuntea empatiaa länk­kä­rei­tä kohtaan. Mutta toivotaan samalla, ettei maailman rambojen tai taval­lis­ten ihmisten länsi-puhe kasva niin voi­mak­kaak­si, että piitataan ainoas­taan län­si­maa­lais­ten koh­ta­los­ta.

Billig, Michael 1995. Banal Nationalism.

Jouhki, Jukka 2015. Venäjä, Ukraina ja sumea länsi: Banaali oksi­den­ta­lis­mi Helsingin Sanomissa. Media & viestintä 38 (4).

Jouhki, Jukka & Henna-Riikka Pennanen (toim.) 2016. Länsi: käsite, kertomus ja maa­il­man­ku­va.

Said, Edward 1978. Orientalism.

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on etnologian dosentti ja antropologian lehtori Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta. Hän on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä Intiassa, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia, media- ja uusmediakulttuuria Etelä-Koreassa, nationalismia ja kolonialismia, kasinoympäristöjä Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Hän on The West Networkin johtaja (https://thewestnetwork.org) ja Human Technology -journaalin päätoimittaja.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.