Rambo pelastaa länsimaalaisia – ja muita merkkejä banaalista oksidentalismista

”Ryhmä län­si­maa­lai­sia ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja vangitaan Burmassa, ja Rambo lähtee paikalle palk­ka­so­tu­rei­neen”, kertoi Telkku.com-sivusto aikoinaan uusimman Rambo-elokuvan juoneksi. Rambo ei siis pelasta ketä tahansa ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja vaan län­si­maa­lai­sia ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja, koska empa­tiam­me on voi­mak­kaam­paa, mitä lähempänä sen kohde meitä kult­tuu­ri­ses­ti on. Uutisetkin kes­kit­ty­vät enemmän omaksi koetun ihmis­ryh­män tapah­tu­miin kuin kauempana olevien ihmisten koh­ta­loi­hin. Meitä kiin­nos­taa, mitä ”meille” tapahtuu. Oli kyseessä sitten oma perhe, koti­kau­pun­ki tai kotimaa – tai maailman suurin ”me”, miljardin ihmisen joukko, joka kutsuu itseään län­si­maa­lai­sik­si.

On totta, että länsimaat kiertää auringon ympäri kerran vuodessa

On oikeas­taan ihme, että niinkin seka­lai­sel­la seu­ra­kun­nal­la kuin ”länsimaat” on yhteinen nimi. Kyseessähän on kokoon­pa­nol­taan sumea ja tilan­tei­den mukaan vaih­te­le­va, jat­ku­vas­sa kriisissä oleva valikoima erilaisia yhteis­kun­tia. Sen jäsenet puhuvat eri kieliä, syövät erilaisia ruokia, lukevat eri kirjoja ja lehtiä, katsovat eri elokuvia, näyttävät eri­lai­sil­ta ja uskovat eri­lai­siiin hen­kio­len­toi­hin tai eivät usko mihinkään – mutta silti uskovat olevansa samaa porukkaa. ”Länsimaat” onkin klas­si­ses­sa etno­gra­fi­ses­sa mielessä yhteisö ainoas­taan hyvin jous­ta­vas­ti ajatellen. Postmodernissa mielessä länsi on paraa­tie­si­merk­ki yhtei­söl­li­syy­des­tä: iden­ti­tee­tit kylästä kan­sal­lis­val­tioon kes­kit­ty­vät enemmän ykseyteen kuin hete­ro­gee­ni­suu­teen. Siksi län­si­mai­suus­kin kaikesta sekavasta sisäl­lös­tään huo­li­mat­ta on meille tarpeeksi vakuut­ta­va samais­tu­mi­sen kohde. Tässä iden­ti­teet­ti­po­li­tii­kas­sa meitä tukevat – jos eivät jopa pakota – reilu miljardi muuta län­si­maa­lai­sek­si itseään kutsuvaa ihmistä sekä maailman loput kuusi miljardia ihmistä, jotka kutsuvat meitä län­si­maa­lai­sik­si.

Kuva: Suvi Jaakkola

Länsimaisia ihmisiä yhdistää vali­koi­tu­jen ”yhteisten” his­to­rial­lis­ten tapah­tu­mien pai­not­ta­mi­sen lisäksi eri­tyi­ses­ti puhe asioiden län­si­mai­suu­des­ta. Jos kerron, että söin aamulla län­si­mais­ta ruis­lei­pää ja luin län­si­mais­ta lehteä, kuulija olisi häm­men­ty­nyt. Jos vielä lisäisin astro­no­mi­sen huomion siitä, kuinka länsimaat kiertää auringon ympäri kerran vuodessa, kuulija varmaan jo tie­dus­te­li­si ääneen sana­va­lin­taa­ni – vaikka puhui­sin­kin aivan totta. Ainoastaan rajauk­se­ni olisi epä­ta­val­li­nen, koska voisin puhua län­si­mai­sen ruis­lei­vän sijaan ihan vaan ruis­lei­väs­tä. Mutta jos puhun tavan­omai­sem­min län­si­mai­ses­ta kult­tuu­ris­ta, län­si­mai­sis­ta ihmisistä, län­si­mai­ses­ta lää­ke­tie­tees­tä, län­si­val­lois­ta, län­si­mai­ses­ta musii­kis­ta, län­si­mai­ses­ta demo­kra­tias­ta, län­si­mai­ses­ta kir­jal­li­suu­des­ta, län­si­mai­ses­ta ihmis­kä­si­tyk­ses­tä tai län­si­mai­ses­ta filo­so­fias­ta, sana­va­lin­ta­ni tuntuvat luon­nol­li­sil­ta.

Edward Said mää­rit­te­li uudelleen käsitteen orien­ta­lis­mi tar­koit­ta­maan kolo­nia­lis­ti­sen län­si­mais­ta tai­pu­mus­ta ekso­ti­soi­da ja toi­seut­taa ”itä” ja sen kansat yhdeksi mono­lii­tik­si, joka on ”lännen” peilikuva: lapsekas, tunteikas, kaoot­ti­nen ja dege­ne­roi­tu­nut. Vaikka Said oli oikealla asialla kri­ti­soi­des­saan orien­ta­lis­tis­ta maa­il­man­ku­vaa, hän myös joutui omaan ansaansa, koska hänen raken­ta­man­sa kuva län­si­mais­ta oli myös mono­liit­ti­nen: yhte­näi­nen, kolo­nia­lis­ti­nen ”länsi” tai ”länsimaat”, joka suhtautui Orienttiin yhdellä tavalla. Said oli tässä mielessä oksi­den­ta­lis­ti (Occident = länsi).

Kyläjuhla 1600-luvulla

Arkinen, salakavala kansa ja länsi

Vaikka länteen suh­tau­tui­si posi­tii­vi­ses­ti, nega­tii­vi­ses­ti tai välin­pi­tä­mät­tö­mäs­ti, jo siitä puhuminen vahvistaa mie­li­ku­vaa siitä, että länsi on oikeasti olemassa. Ilmiötä on tutkittu jo paljon, mutta lähinnä kan­sa­kun­nan suhteen. Michael Billig kertoo kir­jas­saan Banal Nationalism, kuinka kan­sal­lis­mie­li­syy­den kannalta tehok­kain­ta ei niinkään ole ”kuuma” natio­na­lis­mi, esi­mer­kik­si kan­sal­lis­ta puhtautta vaativat ”Suomi suo­ma­lai­sil­le!” -tyyppiset huu­dah­duk­set tai ”America First” -vaa­ti­muk­set. Tehokkaampaa kan­sal­lis­mie­li­syyt­tä on ”viileä” natio­na­lis­mi, johon kuuluvat ensin­nä­kin arki­päi­väi­set ja lähes huo­maa­mat­to­mat kan­sal­li­set symbolit, kuten valtion lippu koulun pihalla tai tasa­val­lan pre­si­den­tin kuva seinällä, joita ei tarvitse palvoa, vaan ne muis­tut­ta­vat meitä vaivihkaa kan­sal­li­suu­des­tam­me. Puheen tasolla tehokasta arjen natio­na­lis­mia ovat tokaisut ”meistä” suo­ma­lai­sis­ta, muistelut siitä, kuinka ”USA” joutui vetäy­ty­mään Vietnamista tai uutisissa mainittu ”Venezuela”, joka voitti Miss Maailma -kisat. Näissä esi­mer­keis­sä kan­sa­kun­ta ilmais­taan toimijana.

Yksittäisinä tekoina symbolit ja puheet eivät vielä tunnu missään, mutta kun miljoonat ihmiset puhuvat samasta kansasta ja näkevät samoja symboleja vuo­si­kym­men­ten ajan, banaa­liu­den viet­te­le­vä voima on valtava. ”Suomalaiset” ja ”Suomi” tai ”länsi” ja ”län­si­maa­lai­set” alkavat tuntua luon­nol­li­sil­ta kate­go­rioil­ta, suo­ras­taan olen­noil­ta, jotka kulut­ta­vat, sotivat, päättävät asioista, hajoavat, pelaavat tai vaikkapa yllät­ty­vät talvesta.

Suomi tai länsimaat eivät toki ole ima­gi­nää­ri­siä yhteisöjä tai silkkaa fantasiaa. Voidaan sanoa, että on esi­mer­kik­si olemassa löyhä, amee­ba­mai­nen verkosto, joka sumeu­des­taan huo­li­mat­ta on siinä määrin kult­tuu­ri­ses­ti ja his­to­rial­li­ses­ti yhte­näi­nen, että voidaan puhua län­si­mais­ta. Mutta mikä banaa­lis­sa oksi­den­ta­lis­mis­sa (tai natio­na­lis­mis­sa) on hai­tal­lis­ta, on siinä usein ilmenevä tarpeeton pois­sul­ke­mi­nen ja taipumus typistää globaalit ilmiöt län­si­mai­sik­si.

Ajatellaanpa aivan arkista uutista, jossa kerrotaan, kuinka ”län­si­mai­sen kulut­ta­jan” arvellaan syövän jopa 6 – 7 kg lisä­ai­nei­ta vuodessa. Mielenkiintoinen uutinen – mutta syövätkö esi­mer­kik­si aasia­lai­set enemmän vai vähemmän lisä­ai­nei­ta? Ehkä he syövät vähemmän, mutta uutisessa sitä ei kerrota. Ehkä siitä ei ole tietoa tai ehkä asia ei vain ole kiin­nos­ta­nut toi­mit­ta­jaa. Ehkä lausunnon antaja heitti sum­mit­tai­sen arvion, ja koska ei halunnut rajoittaa sitä suo­ma­lai­siin, mutta ei toisaalta uskal­ta­nut puhua koko maa­il­mas­ta­kaan, hän asetti mer­ki­tyk­sel­li­sek­si vii­te­ryh­mäk­si ”län­si­mai­set kulut­ta­jat”. Näin hän omalta pieneltä osaltaan vahvisti län­si­mais­ta yhteisöä ja samalla sulki muun – erilaisen tai yksin­ker­tai­ses­ti epä­oleel­li­sen – maailman pois. Nyt län­si­mai­sia yhdistää – ja siten erottaa ei-län­si­mai­sis­ta ihmisistä – luke­mat­to­mien muiden pois­sul­ke­vien nar­ra­tii­vien lisäksi myös naut­ti­miem­me lisä­ai­nei­den määrä.

Eräässä uuti­ses­saan Yle puo­les­taan kertoo, kuinka seku­laa­ri­saa­tio eli maal­lis­tu­mi­nen ”jatkuu kaik­kial­la län­si­mais­sa”. Uutinen on mitä kiin­nos­ta­vin ja totta, mutta toisaalta seku­la­ri­saa­tio jatkuu ympäri maailmaa, joten miksi rajata vii­te­ryh­mäk­si ainoas­taan länsimaat. Palatakseni alun naiiviin esi­merk­kii­ni: miksi kertoa, että länsimaat kiertää aurinkoa, kun koko maailma kiertää sitä? Eikö toi­mit­ta­jal­la ollut tietoa asiasta vai eikö muun maailman seku­la­ri­soi­tu­mi­nen kiin­nos­ta­nut häntä? Vai olettiko hän, että ei-län­si­mai­nen maailma on pysyvästi uskon­nol­li­nen eikä siellä ole syytä olettaa seku­la­ri­soi­tu­mis­ta? Emme saa tietää, koska muu maailma ei ole uutisessa olemassa. Jos kir­joit­tai­sin uutisen, jossa kerrotaan, kuinka ”seku­la­ri­saa­tio jatkuu kaik­kial­la Jyväskylän Tourulassa”, moni saattaisi ihmetellä nurk­ka­kun­tais­ta asen­net­ta­ni ja kysyä mitä muualla Jyväskylässä, Suomessa tai koko maa­il­mas­sa tapahtuu. Miksi siis rajata yleisempi ilmiö vain ”meitä” kos­ket­ta­vak­si? Vastaus on yhtei­söl­li­syy­den tarve. Haluamme asioita ja ilmiöitä rajaa­mal­la vahvistaa kul­loin­kin puheena olevan yhteisön ole­mas­sao­loa.

Kuva: Helmi Räisänen

Länsi on kuin etnisyys tai sukupuoli – sitä on mukava toistella

Lisää esi­merk­ke­jä banaa­lis­ta oksi­den­ta­lis­mis­ta on suo­ras­taan luke­mat­to­mia. Miltä kuulostaa vaikka Hesarin uutinen, jonka mukaan Pohjois-Korea on suljettu ”suu­rim­mal­le osalle län­si­maa­lai­sis­ta”? Saavatko siis muiden maiden kan­sa­lai­set marssia maahan sisään tuosta vaan? Tai kun Ylen haas­tat­te­le­ma eri­kois­lää­kä­ri kertoo, kuinka ”tur­vo­tus­ta syntyy län­si­mais­sa eri­tyi­ses­ti, kun ruoassa on liikaa suolaa”. Reagoiko ei-län­si­mais­ten ihmisten kudosten välitilat suolaan eri tavalla? Ja kun Hesari kertoo, että tyttöjen ympä­ri­leik­kaus tuntuu ”län­si­mai­ses­ta näkö­kul­mas­ta” vieraalta, niin tottahan toki se tuntuu vieraalta myös Keski-, Etelä- ja Itä-Aasiassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa, luo­tei­ses­sa ja ete­läi­ses­sä Afrikassa sekä kaik­kial­la muu­al­la­kin, jossa sitä ei har­joi­te­ta. Viimeisenä, mutta ei vähäi­sim­pä­nä: kun uutisissa kerrotaan, että ”länsimaat” ovat ”hel­pot­tu­nei­ta Gazan tuli­tauos­ta”, tekee mieli lisätä, että mikä tahansa muukin maa on hel­pot­tu­nut asiasta.

Banaaleista, yhteisöjä vah­vis­ta­vis­ta nar­ra­tii­veis­ta on vaikea päästä eroon, jos nyt tar­vit­see­kaan. Kieli vaan toimii niin. Se runnoo kurit­to­ma­na rön­syi­le­vän, sekavan todel­li­suu­den siistien käsit­tei­den alle, ja monet käsitteet koskevat ihmis­ryh­miä. Narratiivit tuntuvat niin luon­nol­li­sil­ta, että niitä kohtaan osoitettu kritiikki tuntuu toi­vot­to­mal­ta. Toisaalta nykyään kiin­ni­te­tään jo huomiota joihinkin niistä, kuten vaikkapa suku­puo­leen ja etni­syy­teen. Enää ei puhuta niin herkästi esi­mer­kik­si naisminis­te­ris­tä tai somali-insi­nöö­ris­tä, jos määreillä ei ole mer­ki­tys­tä käsi­tel­tä­vän asian kannalta. Samaan tyylin toivoisi infor­ma­tii­vi­sem­paa ja eks­lusii­vi­sem­paa otetta myös uuti­soin­tiin. Kun toi­mit­ta­ja kir­joit­taa, kuinka al-Qaidaa “pidetään län­si­mais­sa vaa­ral­li­se­na”, hän voisikin kir­joit­taa, että järjestöä pidetään vaa­ral­li­se­na – piste.

Alussa mainitun juo­ni­ku­vauk­sen mukaan Rambo pelastaa län­si­maa­lai­sia ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja Burmassa. Hyvä niin, koska ei ole väärin tuntea empatiaa länk­kä­rei­tä kohtaan. Mutta toivotaan samalla, ettei maailman rambojen tai taval­lis­ten ihmisten länsi-puhe kasva niin voi­mak­kaak­si, että piitataan ainoas­taan län­si­maa­lais­ten koh­ta­los­ta.

Billig, Michael 1995. Banal Nationalism.

Jouhki, Jukka 2015. Venäjä, Ukraina ja sumea länsi: Banaali oksi­den­ta­lis­mi Helsingin Sanomissa. Media & viestintä 38 (4).

Jouhki, Jukka & Henna-Riikka Pennanen (toim.) 2016. Länsi: käsite, kertomus ja maa­il­man­ku­va.

Said, Edward 1978. Orientalism.

Kirjoittaja

Jukka Jouhki on etnologian dosentti ja antropologian lehtori Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta. Hän on tutkinut mm. mobiiliteknologian käyttöä Intiassa, uususkonnollista yhteisöllisyyttä ja suomalaisjohtajia, media- ja uusmediakulttuuria Etelä-Koreassa, nationalismia ja kolonialismia, kasinoympäristöjä Macaossa sekä lapsiavioliittoja ja naisten ympärileikkauksia Gambiassa. Hän on The West Networkin johtaja (https://thewestnetwork.org) ja Human Technology -journaalin päätoimittaja.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Juustot ovat osa globaalia ruokakulttuuria ja niiden kuluttaminen yhdenmukaistuu eri puolilla maailmaa. Juustoihin liitetään erilaisia mielikuvia alkuperämaan perusteella, ja eri juustot kuuluvat hyvinkin eri tilanteisiin, edustaen niin arkea kuin juhlaakin. Millaisia kulttuurisia piirteitä juustojen mainostuksessa näkyy?

Juotko janoosi vai siksi, että juominen yhdistää ja kertoo identiteetistäsi? Juomat jäävät helposti huomiossa ruoan varjoon: keskustellaan ruokakulttuurista, kehitetään ruokalajeja ja katsotaan kokki-tv-ohjelmia. Juominen supistuu ikään kuin syömisen sivutoiminnoksi. Mutta kun puhutaan nautintoaineiden sosiaalisesta ja symbolisesta voimasta, antropologien mukaan juoma on yllättäen jopa ruokaakin merkittävämpi. Miksi? Ohessa neljä syytä.