Kaupoissa myytävän oluen prosenttirajasta käytyyn keskusteluun kiinnittyy antropologisesti tulkittuna hyvin perustavia kysymyksiä hyvästä elämästä, arvosta sekä yksilön ja yhteiskunnan suhteesta. Millainen elämä ja millaiset elämäntavat ovat arvokkaita? Mikä on valtion rooli elämäntapojen säätelijänä?
Kärjistetysti: Miksi ihmisiä saadaan piinata puhelinmyynnillä, vaikka samaan aikaan on rikos, jos aikuinen ihminen tislaa pontikkaa tai polttaa paukut? Lakien taustalla oleva etiikka on aina polveileva. Ehkä yksilönvapauksia korostavalle liberalismille ruokakaupassa myytävän oluen prosenttiraja on tärkeämpi asia kuin vaikkapa monimutkaiset kysymykset sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttamisesta.
Toisesta näkökulmasta alkoholilain kokonaisuudistus oli savuverho, joka vei huomiota tärkeämmiltä asioilta. Alkoholi herättää voimakkaita tunteita, joten median on helppo tarttua aiheeseen. Silloin tärkeämmät asiat saattavat jäädä vähemmälle huomiolle.
Keskiolut on ollut merkittävä sosiaalinen innovaatio. Se on mieto vaihtoehto päihdyttävimmille alkoholijuomille. Mikäli THL:n laskelmat nelosoluen vapauttamisen haitoista pitävät paikkansa, on keskiolut vuosikymmenten saatossa pelastanut useampia henkiä kuin maksansiirrot yhteensä. Pääministeripuolue Keskustan vaalilupauksena oli kaupoissa myytävän oluen prosenttirajan lasku. Kakkosoluen sijasta saimmekin kauppoihin limuviinat.
Olvin panimotuotteisiin tutustuneet tietävät, että panimoteollisuuden olemassaolon julkilausuttuna tarkoituksena on ollut tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille suomalaisille. Jo Topelius puhui lasiapostoleista – ja hyvältä sanomalta saattaa lasipullojen kilinä krapulassa kuulostaakin.
Hyvää olutta voisi valmistaa nykyistä miedompanakin. Nelosoluen vapauttamista oikeutettiin kuluttajan valinnanvaran parantamisella, vaikka kuluttajan valinnanvaraa olisi voinut parantaa myös se, jos prosenttirajaa olisi hieman laskettu. Tällöin marketteihin olisi saatu laaja valikoima kolmeprosenttisia oluita.
Kliininen alkoholitutkimus on osoittanut alkoholin turmiollisuuden. Toisaalta lähes kaikkeen ihmisen toimintaan liittyy riskejä ja haittoja. Kulttuurintutkimuksen näkökulmasta on mielenkiintoista, että juuri alkoholin kohdalla haitoista puhuminen korostuu. Kenties alkoholi on liian tasa-arvoinen ja liian helposti saatavilla oleva mielihyvän lähde. Siksi sitä on kontrolloitava.
Alkoholilla on myös paikkansa. Alkoholi ja muut päihteet voivat toimia yhteiskunnan järjestystä ylläpitävänä varaventtiilinä. Ei olekaan ihme, että vanha työväenliike korosti aikanaan raittiuden merkitystä. Joskus kansan oopiumi on vain oopiumia – tai olutta.
Stalin laski aikoinaan vodkan hintaa luodessaan lujaa perustaa sosialismia tavoitelleelle neuvostoliittolaiselle valtiokapitalismille. Sipilälle riitti nelosoluen saatavuuden parantaminen. Toisaalta Sipilän muutkin tavoitteet ovat vaatimattomampia.
Peruskaava on sama. Alkoholi turvaa yhteiskunnan vakauden. Kun siis seuraavan kerran kuljet pahamaineisen räkälän ohi ja vilkaiset terassilla istuvaa iloista joukkoa, et kenties näe vain onnettomia juomareita, vaan hienoja miehiä ja naisia, jotka omalla tavallaan pitävät pystyssä yhteiskuntaa. He ansaitsevat kaiken kunnioituksemme.
