Yliluonnollinen sota: Herkkää kokemusperintöä kartoittamassa

Sota-aikana ilmapiiri oli ahdistava ja elettiin ainai­ses­sa her­mo­jän­ni­tyk­ses­sä. Antennit virit­tyi­vät vas­taa­not­ta­maan viestejä myös tele­paat­ti­ses­ti – näin kuvailee yksi ker­to­jis­ta­ni.

Kirjoitan väi­tös­kir­jaa suo­ma­lai­sis­ta II maa­il­man­so­dan yli­luon­nol­li­sik­si tul­ki­tuis­ta koke­muk­sis­ta sota­rin­ta­mil­la, koti­rin­ta­mal­la ja evak­ko­teil­lä. Tutkin koke­mus­ker­to­muk­sia vaikeana kult­tuu­ri­pe­rin­tö­nä ja eettisen kult­tuu­ri­pe­rin­tö­mat­kai­lun kehit­tä­mi­sen näkö­kul­mas­ta.

Olen kerännyt koke­mus­pe­rin­töä vuosina 2017 – 18 jo 190 ihmiseltä sekä lukenut arkis­tos­sa ker­to­muk­sia sodasta. Yliluonnollisiksi tulkitut koke­muk­set olivat sota-aikana yleisiä. Niitä koettiin yksin, pienessä porukassa ja isolla joukolla. Kokijat ovat monen­lai­sia: naisia, miehiä, lapsia ja iso­van­hem­pia. He ovat ympäri Suomen.

Suurin osa koke­muk­sis­ta on koki­joil­leen selit­tä­mät­tö­miä, ja vaikka ne ovat jättäneet vahvan jäljen, niistä on vaiettu jopa hulluksi lei­mau­tu­mi­sen pelossa.

”En ollut rohkea sotilas, ja sota oli aivan erilainen, kuin olin kuvi­tel­lut sen olevan. Sodassa on eri­lai­ses­sa mie­len­ti­las­sa. Siinä pel­ko­ti­las­sa on jotenkin her­kem­mäs­sä kunnossa.”

Veteraanit saivat kuulla sotien jälkeen, eritoten 1960 – 70 -luvuilla, vähek­sy­viä kom­ment­te­ja: ”Mitäs menitte sinne sork­ki­maan.” Sotien jälkeen alkoi kiihkeä jäl­leen­ra­ken­nus ja sota­kor­vaus­ten mak­sa­mi­nen. Haluttiin moder­ni­soi­tua ja pyyh­käis­tä tai­kaus­koi­nen, pri­mi­tii­vi­sek­si koettu usko­muk­sel­li­suus pois. Hävetti, jos oli kokenut sota-aikana sellaista, mikä voi­tai­siin liittää haa­voit­tu­vuu­teen, yli­herk­kyy­teen, heik­kou­teen ja huuhaa-ajat­te­luun.

Nyt on halu kertoa. Haastattelemani ihmiset ovat ilmais­seet, että vaikeista asioista voi jo puhua, koska ilmapiiri on avoimempi uusille kes­kus­te­lu­na­vauk­sil­le. Totta onkin, että ajan­koh­tai­ses­sa tie­teel­li­ses­sä kes­kus­te­lus­sa yli­luon­nol­li­sik­si tul­kit­tu­ja koke­muk­sia pidetään ylei­sin­hi­mil­li­si­nä, eri­tyi­ses­ti vaikeissa tilan­teis­sa koros­tu­vi­na. Veteraaneja arvos­te­taan ja sodista on kulunut riit­tä­väs­ti aikaa. Saa sanoa: ”Näinkin olen kokenut.”

Kuva: Sotamuseo (CC BY 4.0)

Yliluonnollinen sota uutena tutkimusaiheena

Yliluonnollinen näkökulma sotaan on uusi ja tut­ki­ma­ton. Samalla olen huomannut, että kiin­nos­tus sodan yli­luon­nol­lis­ta koke­mus­pe­rin­töä kohtaan on suuri. Kuulen usein uteliaita kysy­myk­siä siitä, mitä ihmiset ovat kokeneet.

Haluankin luoda koke­mus­ker­to­muk­sis­ta koke­mus­kar­tan, joka etenee sotien tapah­tu­mia seu­rail­len ajasta ennen tal­vi­so­dan syt­ty­mis­tä Lapin sotaan ja edelleen nyky­päi­vään. Paikannan avain­ker­to­muk­set his­to­rial­li­seen kon­teks­tiin­sa. Toisiinsa lii­tet­tyi­nä paljastuu ker­to­mus­ten välille uusia mer­ki­tyk­sel­li­siä yhteyksiä. Olen kiin­nos­tu­nut siitä, mitä ker­to­muk­set kertovat sodan inhi­mil­li­ses­tä todel­li­suu­des­ta.

”Etsittiin kor­keam­pia mer­ki­tyk­siä ja seli­tyk­siä tapah­tu­mil­le, se oli niissä olo­suh­teis­sa aivan luon­nol­lis­ta.”

Eri aikoina kerätyt aineistot tukevat toisiaan ja tarjoavat mie­len­kiin­toi­sen ver­tai­lu­mah­dol­li­suu­den. Vain viidennes vuosien 2017 – 18 ker­to­muk­sis­ta on itse sota-aikana koettua. Pääosin oma­koh­tai­set koke­muk­set ovat lasten ja nuorten, eri­tyi­ses­ti sotaor­po­jen, yli­luon­nol­li­sia koke­muk­sia. Valtaosa ker­to­muk­sis­ta on rin­ta­pe­ril­li­sil­le ja lap­sen­lap­sil­le periy­ty­nei­tä. Arkistoaineisto sisältää sodat koke­nei­den aikuisten ja vanhusten koke­mus­maa­il­maa. Molemmissa aineis­tois­sa on Karjalan evakkojen ker­to­muk­sia.

Merkityksellisiä yhteyksiä

Etsin par­hail­laan aineis­tos­ta­ni mer­ki­tyk­sel­li­siä yhteyksiä. Erityisen kiin­nos­tu­nut olen kertojien tul­kin­nois­ta.

Olen törmännyt enteisiin, aavis­tuk­siin ja näkyihin, jotka liittyvät toi­sil­leen rakkaiden ihmisten välisiin yhteyk­siin ja tun­ne­si­tei­siin koti­rin­ta­man ja sota­rin­ta­mien välillä.

”Pimeänä syysyönä mieheni kaksi vanhempaa sisarusta heräsi, kun ikkunaan kopu­tet­tiin. Isä hymyili heille ikkunan ulko­puo­lel­ta. Tyttöset herät­ti­vät äidin ja sanoivat innois­saan: ”Äiti, äiti, isä on tullut lomalle”. Äiti nousi katsomaan ja avasi ikkunan, mutta ketään ei näkynyt. Jälkeenpäin on var­mis­tu­nut, että juuri silloin, kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän kaatui.”

Suuri määrä koke­muk­sia liittyy tie­toi­suu­teen omasta tai sota­ka­ve­rin koh­ta­los­ta sota­rin­ta­mal­la. Olen kuullut äänestä, joka käskee siir­ty­mään syrjään paikasta, johon iskee hetken kuluttua täysosuma. Ääni on kokijasta riippuen äidin, isän, haltijan tai Jumalan. Moni kokemus kertoo valosta, joka johdattaa eksynyttä par­tio­po­ruk­kaa ja pelastaa. Hyvin yleinen on koke­mus­ker­to­mus soti­laas­ta, joka aavistaa pian kuo­le­van­sa ja luovuttaa tove­reil­leen tupak­kan­sa, kellonsa ja lom­pak­kon­sa, koska hän ei niitä enää tarvitse. Toverit myöntyvät, koska kuolema näkyy sotilaan silmissä.

Makaan suuren kal­lio­loh­ka­reen vieressä poterossa kovassa kra­naat­ti­tu­les­sa. Taunolla on hyvä potero kallion syven­nyk­ses­sä. Yht’äkkiä hän lähtee juok­se­maan aavalle kentälle ja syöksyy maa­kuop­paan. Samalla urkutykin ammus iskee Taunon poteroon. Kysyn myöhemmin, miten arvasit lähteä kuo­pas­ta­si vähän ennen iskua. Taunon vastaus: ”Oli pakko. Tuli käsky”. Minä kysyn, kuka käski.”

Kuva: Viktoria Hall-Waldhauser (CC0)

Suomen ja Karjalan kohtalo herät­ti­vät ihmisissä huolta, ja suo­ma­lai­set ennus­ti­vat koti­rin­ta­mal­la, sota­rin­ta­mil­la ja evak­ko­teil­lä sotien alkamista, jat­ku­mis­ta, päät­ty­mis­päi­vää ja alue­luo­vu­tuk­sia. Sodan kulusta oli kiinni oma ja läheisten elämä.

”Sotamies kertoi minulle Hyrynsalmen ase­ve­li­kios­kin nurkalla, että sota loppuu 4.9. 1944. Silloin tuli aselepo. Sotamies ennusti tämän muutamaa kuukautta ennen. Kellään ei voinut olla tietoa tästä. Vääriä ennuksia oli siihen aikaan niin paljon, että sota­mie­hen ennustus nauratti. Mutta sehän oli oikea.”

Tulkittuja kokemuksia

Kertojat ovat purkaneet koke­maan­sa sanoihin tuuri, vaisto ja kuudes aisti. Moni kokemus liittyy ihme­pe­las­tu­mi­seen, huonoon tie­don­kul­kuun, met­sä­mie­hen tark­koi­hin aisteihin ja epä­toi­voi­seen enne­merk­kien etsi­mi­seen ja löy­tä­mi­seen. Monen koke­muk­sen taustalla on syvä väsymys tuli­hel­ve­tis­sä. Toteutumattomia enteitä ei enää muisteta.

Vaikka tapah­tu­mia on tulkittu, on ne usein haluttu säilyttää tul­kit­se­mat­to­mi­na, pyhi­tet­tyi­nä ja este­ti­soi­tu­nei­na muistoina. Suurin osa koke­muk­sis­ta on seli­tys­yri­tyk­sis­tä huo­li­mat­ta jäänyt koki­joil­leen selit­tä­mät­tö­mik­si.

Yliluonnollisiksi tulkitut koke­muk­set olivat ihmisille hyö­dyl­li­siä ja tärkeitä. Ne kertovat taval­li­sen suo­ma­lai­sen ihmisen sel­viy­ty­mi­ses­tä sodan paineessa. Kokemukset antoivat toivoa, lie­vit­ti­vät pelkoa, auttoivat val­mis­tau­tu­maan pahimpaan sekä antoivat myös oikeu­tuk­sen tap­pa­mi­sel­le ja vihol­lis­ku­val­le.

Kuva: Samuel Zeller (CC0)

Periytyneitä arvoja ja uskomuksia

Kokemusperintö heijastaa men­nei­syy­des­tä periy­ty­nei­tä arvoja ja usko­muk­sia. Kansanusko ja kris­ti­nus­ko kulkevat rin­nak­kain, mutta kris­til­li­sis­tä koke­muk­sis­ta on ollut helpompi puhua. Kertomusten Jumala varjelee Suomea sodassa, enkelit suo­je­le­vat sii­vil­lään ja kulkevat rinnalla. Moni uskoo, ettei Suomi — tai kertoja itse — olisi selvinnyt yli­voi­mais­ta vihol­lis­ta vastaan ilman Jumalan apua.

”Sain Jumalalta ilmoi­tuk­sen Ihantalassa 6.7.1944. Olin viisi vuo­ro­kaut­ta valvonut ja jo menet­tä­nyt toivoni. Tuli sellainen tunne, että täältä en hengissä selviä. Kuolen tänään tai huomenna. Minulla oli mukanani Uusi tes­ta­ment­ti, jonka äitini antoi sotaan lähtiessä matkalle. Avasin sen, ja siitä aukesi psalmi 91, jossa sanottiin: ’Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä… vaikka vie­rel­tä­si kaatuisi tuhat miestä ja ympä­ril­tä­si kym­me­nen­tu­hat­ta, sinä säästyt. Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa juma­lat­to­mia…’ Tuli tunne, että selviän täältä ja että Suomi säilyttää itse­näi­syy­ten­sä.”

Vaikka mer­kil­li­set koke­muk­set olivat sota-aikana yleisiä, niin kaikki ihmiset eivät sota-aikana sellaisia kokeneet. Eräs haas­tat­te­le­ma­ni veteraani kertoi:

”Pappi oli aina puhumassa ja lopuksi hän vetosi mukamas Jumalaan, että Jumala auttaa. Mutta ei siellä auttanut yläkerran isäntä, ei siellä auttanut kukaan. Vain oma menet­te­ly­ta­pa vaikutti, ja se missä teh­tä­väs­sä oli, siitä se henki oli riip­pu­vai­nen. Omassa hil­jai­suu­des­sa äiti tuli usein mieleen, etenkin silloin, kun Suomi oli jo ihan pol­vil­laan.”

Sotien yli­luon­nol­li­seen koke­mus­pe­rin­töön on myös paikoin ris­ti­rii­tai­nen suhde. 

”Ei Suomen kansa olisi sodasta selvinnyt ilman Jumalan var­je­lus­ta. Mutta en minä mihinkään para­nor­maa­lin usko.”

Kuva: Museovirasto (CC BY 4.0)

Sotien yliluonnollinen kokemusperintö paljastaa erityisyytemme

Sotien koke­mus­ker­to­muk­sis­sa ei ole kyse vain men­nei­syy­des­tä, vaan ker­to­muk­set tulevat nyky­ai­kaan ja aikatasot limit­ty­vät. Eräs ihminen näki Hyrynsalmen kirkon jou­lu­ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen aikana vuonna 2011 näyn, jossa kirkko ilmestyi täyteen valkoisia san­ka­ri­vai­na­jien ruu­mi­sark­ku­ja. Hyrynsalmen kirkko toimi tal­vi­so­dan aikaan Suomussalmen tais­te­luis­sa kaa­tu­nei­den san­ka­ri­vai­na­jien kokoa­mis­paik­ka­na, eli kirkko todella oli silloin täynnä arkkuja.

II maa­il­man­so­dan yli­luon­nol­li­nen koke­mus­pe­rin­tö avaa inhi­mil­lis­tä koke­mus­maa­il­maa ja samalla se kertoo suo­ma­lai­sis­ta ihmisistä jotain erityistä. Se kertoo syrjäisen erämaan asuk­kai­den sel­viy­ty­mis­kei­nois­ta, avut­to­muu­den ja hädän tunteista yli­voi­mais­ta vas­tus­ta­jaa kohtaan ja vaikeasta suhteesta itärajaan.

Pinnan alla värei­le­vät koke­mus­ker­to­muk­set ansait­se­vat päästä laa­jem­paan tie­toi­suu­teen. Yksi mah­dol­li­suus ker­to­mus­ten jaka­mi­seen on kult­tuu­ri­pe­rin­tö­mat­kai­lun kehit­tä­mi­nen koke­mus­pai­kois­sa.

Kun ker­to­mus­frag­men­tit yhdis­ty­vät toisiinsa kudel­mak­si, niiden yhteis­vai­ku­tus yllättää. Avautuu vivah­tei­kas maailma, jolla voi olla his­to­ria­tie­toi­suu­den kas­vat­ta­mi­sen lisäksi myös tera­peut­ti­nen merkitys. Olemme herkkien, intiimien ja vaikeiden tun­ne­muis­to­jen äärellä.

Tutkijana olen kokenut, että suo­ma­lai­set ihmiset ovat avoimia kertomaan. He ovat halunneet osal­lis­tua tämän tut­ki­muk­sen muis­ti­tie­to­ke­ruuseen, auttaa, kes­kus­tel­la ja tuottaa yhteistä hyvää. Vaikeasta asiasta avoimesti puhuminen on osoitus korkeasta sosi­aa­li­ses­ta luot­ta­muk­ses­ta.

Kuva: Danielle MacInnes (CC0)

Sitaatit sisäl­ty­vät Satumaarit Myllyniemen vuonna 2017 keräämään tut­ki­musai­neis­toon. Väitöskirjatyön tueksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti vuonna 2017 muis­ti­tie­to­ke­ruun Yliluonnollinen sota.

  • Podcast-lukija: Siiri Sandberg
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Sotamuseo (CC BY 4.0)

Kirjoittaja

Satumaarit Myllyniemi on kulttuuriantropologi ja matkailututkija. Hän valmistelee väitöstutkimusta (2017–2021) Oulun yliopiston kulttuuriantropologian oppiaineeseen. Väitöstutkimus liittyy Lapin sotatapahtumien osalta Oulun yliopiston akatemiahankkeeseen Lapland’s Dark Heritage. Kuvan on ottanut Hanna Koikkalainen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Atro Niiniluoto 16.5.2018 klo 11:23

    En ole oulu­lai­nen, mutta olen käynyt läpi Yliluonnollinen sota -keruun vas­tauk­sia.

    Vastaa
    • Satumaarit Myllyniemi 16.5.2018 klo 12:53

      Taidatkin olla SKS:llä työssä! On tosi ins­pi­roi­via vas­tauk­sia. Kiitos yhteis­työs­tä!

      Vastaa

Lue myös nämä:

Valkoinen Suomi lauloi sisällissodan aikana, ja sen jälkeen, koti-ikävästä, “ryssistä” ja urheista Pohjanmaan miehistä. Niin sanotun uusisänmaallisen käänteen myötä valkoisen Suomen laulut ovat palanneet sekä virallisen Suomen seremonioihin että Youtube-videoihin. Niiden avulla kommentoidaan pikemminkin nykyaikaa kuin sodan kauhuja sadan vuoden takaa.

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?