Yliluonnollinen sota: Herkkää kokemusperintöä kartoittamassa

Sota-aikana ilmapiiri oli ahdistava ja elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Antennit virittyivät vastaanottamaan viestejä myös telepaattisesti – näin kuvailee yksi kertojistani.

Kirjoitan väitöskirjaa suomalaisista II maailmansodan yliluonnollisiksi tulkituista kokemuksista sotarintamilla, kotirintamalla ja evakkoteillä. Tutkin kokemuskertomuksia vaikeana kulttuuriperintönä ja eettisen kulttuuriperintömatkailun kehittämisen näkökulmasta.

Olen kerännyt kokemusperintöä vuosina 2017–18 jo 190 ihmiseltä sekä lukenut arkistossa kertomuksia sodasta. Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä. Niitä koettiin yksin, pienessä porukassa ja isolla joukolla. Kokijat ovat monenlaisia: naisia, miehiä, lapsia ja isovanhempia. He ovat ympäri Suomen.

Suurin osa kokemuksista on kokijoilleen selittämättömiä, ja vaikka ne ovat jättäneet vahvan jäljen, niistä on vaiettu jopa hulluksi leimautumisen pelossa.

”En ollut rohkea sotilas, ja sota oli aivan erilainen, kuin olin kuvitellut sen olevan. Sodassa on erilaisessa mielentilassa. Siinä pelkotilassa on jotenkin herkemmässä kunnossa.”

Veteraanit saivat kuulla sotien jälkeen, eritoten 1960–70 -luvuilla, väheksyviä kommentteja: ”Mitäs menitte sinne sorkkimaan.” Sotien jälkeen alkoi kiihkeä jälleenrakennus ja sotakorvausten maksaminen. Haluttiin modernisoitua ja pyyhkäistä taikauskoinen, primitiiviseksi koettu uskomuksellisuus pois. Hävetti, jos oli kokenut sota-aikana sellaista, mikä voitaisiin liittää haavoittuvuuteen, yliherkkyyteen, heikkouteen ja huuhaa-ajatteluun.

Nyt on halu kertoa. Haastattelemani ihmiset ovat ilmaisseet, että vaikeista asioista voi jo puhua, koska ilmapiiri on avoimempi uusille keskustelunavauksille. Totta onkin, että ajankohtaisessa tieteellisessä keskustelussa yliluonnollisiksi tulkittuja kokemuksia pidetään yleisinhimillisinä, erityisesti vaikeissa tilanteissa korostuvina. Veteraaneja arvostetaan ja sodista on kulunut riittävästi aikaa. Saa sanoa: ”Näinkin olen kokenut.”

Kuva: Sotamuseo (CC BY 4.0)

Yliluonnollinen sota uutena tutkimusaiheena

Yliluonnollinen näkökulma sotaan on uusi ja tutkimaton. Samalla olen huomannut, että kiinnostus sodan yliluonnollista kokemusperintöä kohtaan on suuri. Kuulen usein uteliaita kysymyksiä siitä, mitä ihmiset ovat kokeneet.

Haluankin luoda kokemuskertomuksista kokemuskartan, joka etenee sotien tapahtumia seuraillen ajasta ennen talvisodan syttymistä Lapin sotaan ja edelleen nykypäivään. Paikannan avainkertomukset historialliseen kontekstiinsa. Toisiinsa liitettyinä paljastuu kertomusten välille uusia merkityksellisiä yhteyksiä. Olen kiinnostunut siitä, mitä kertomukset kertovat sodan inhimillisestä todellisuudesta.

”Etsittiin korkeampia merkityksiä ja selityksiä tapahtumille, se oli niissä olosuhteissa aivan luonnollista.”

Eri aikoina kerätyt aineistot tukevat toisiaan ja tarjoavat mielenkiintoisen vertailumahdollisuuden. Vain viidennes vuosien 2017–18 kertomuksista on itse sota-aikana koettua. Pääosin omakohtaiset kokemukset ovat lasten ja nuorten, erityisesti sotaorpojen, yliluonnollisia kokemuksia. Valtaosa kertomuksista on rintaperillisille ja lapsenlapsille periytyneitä. Arkistoaineisto sisältää sodat kokeneiden aikuisten ja vanhusten kokemusmaailmaa. Molemmissa aineistoissa on Karjalan evakkojen kertomuksia.

Merkityksellisiä yhteyksiä

Etsin parhaillaan aineistostani merkityksellisiä yhteyksiä. Erityisen kiinnostunut olen kertojien tulkinnoista.

Olen törmännyt enteisiin, aavistuksiin ja näkyihin, jotka liittyvät toisilleen rakkaiden ihmisten välisiin yhteyksiin ja tunnesiteisiin kotirintaman ja sotarintamien välillä.

”Pimeänä syysyönä mieheni kaksi vanhempaa sisarusta heräsi, kun ikkunaan koputettiin. Isä hymyili heille ikkunan ulkopuolelta. Tyttöset herättivät äidin ja sanoivat innoissaan: ”Äiti, äiti, isä on tullut lomalle”. Äiti nousi katsomaan ja avasi ikkunan, mutta ketään ei näkynyt. Jälkeenpäin on varmistunut, että juuri silloin, kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän kaatui.”

Suuri määrä kokemuksia liittyy tietoisuuteen omasta tai sotakaverin kohtalosta sotarintamalla. Olen kuullut äänestä, joka käskee siirtymään syrjään paikasta, johon iskee hetken kuluttua täysosuma. Ääni on kokijasta riippuen äidin, isän, haltijan tai Jumalan. Moni kokemus kertoo valosta, joka johdattaa eksynyttä partioporukkaa ja pelastaa. Hyvin yleinen on kokemuskertomus sotilaasta, joka aavistaa pian kuolevansa ja luovuttaa tovereilleen tupakkansa, kellonsa ja lompakkonsa, koska hän ei niitä enää tarvitse. Toverit myöntyvät, koska kuolema näkyy sotilaan silmissä.

“Makaan suuren kalliolohkareen vieressä poterossa kovassa kranaattitulessa. Taunolla on hyvä potero kallion syvennyksessä. Yht’äkkiä hän lähtee juoksemaan aavalle kentälle ja syöksyy maakuoppaan. Samalla urkutykin ammus iskee Taunon poteroon. Kysyn myöhemmin, miten arvasit lähteä kuopastasi vähän ennen iskua. Taunon vastaus: ”Oli pakko. Tuli käsky”. Minä kysyn, kuka käski.”

Kuva: Viktoria Hall-Waldhauser (CC0)

Suomen ja Karjalan kohtalo herättivät ihmisissä huolta, ja suomalaiset ennustivat kotirintamalla, sotarintamilla ja evakkoteillä sotien alkamista, jatkumista, päättymispäivää ja alueluovutuksia. Sodan kulusta oli kiinni oma ja läheisten elämä.

”Sotamies kertoi minulle Hyrynsalmen asevelikioskin nurkalla, että sota loppuu 4.9. 1944. Silloin tuli aselepo. Sotamies ennusti tämän muutamaa kuukautta ennen. Kellään ei voinut olla tietoa tästä. Vääriä ennuksia oli siihen aikaan niin paljon, että sotamiehen ennustus nauratti. Mutta sehän oli oikea.”

Tulkittuja kokemuksia

Kertojat ovat purkaneet kokemaansa sanoihin tuuri, vaisto ja kuudes aisti. Moni kokemus liittyy ihmepelastumiseen, huonoon tiedonkulkuun, metsämiehen tarkkoihin aisteihin ja epätoivoiseen ennemerkkien etsimiseen ja löytämiseen. Monen kokemuksen taustalla on syvä väsymys tulihelvetissä. Toteutumattomia enteitä ei enää muisteta.

Vaikka tapahtumia on tulkittu, on ne usein haluttu säilyttää tulkitsemattomina, pyhitettyinä ja estetisoituneina muistoina. Suurin osa kokemuksista on selitysyrityksistä huolimatta jäänyt kokijoilleen selittämättömiksi.

Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat ihmisille hyödyllisiä ja tärkeitä. Ne kertovat tavallisen suomalaisen ihmisen selviytymisestä sodan paineessa. Kokemukset antoivat toivoa, lievittivät pelkoa, auttoivat valmistautumaan pahimpaan sekä antoivat myös oikeutuksen tappamiselle ja viholliskuvalle.

Kuva: Samuel Zeller (CC0)

Periytyneitä arvoja ja uskomuksia

Kokemusperintö heijastaa menneisyydestä periytyneitä arvoja ja uskomuksia. Kansanusko ja kristinusko kulkevat rinnakkain, mutta kristillisistä kokemuksista on ollut helpompi puhua. Kertomusten Jumala varjelee Suomea sodassa, enkelit suojelevat siivillään ja kulkevat rinnalla. Moni uskoo, ettei Suomi – tai kertoja itse – olisi selvinnyt ylivoimaista vihollista vastaan ilman Jumalan apua.

”Sain Jumalalta ilmoituksen Ihantalassa 6.7.1944. Olin viisi vuorokautta valvonut ja jo menettänyt toivoni. Tuli sellainen tunne, että täältä en hengissä selviä. Kuolen tänään tai huomenna. Minulla oli mukanani Uusi testamentti, jonka äitini antoi sotaan lähtiessä matkalle. Avasin sen, ja siitä aukesi psalmi 91, jossa sanottiin: ’Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä… vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt. Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia…’ Tuli tunne, että selviän täältä ja että Suomi säilyttää itsenäisyytensä.”

Vaikka merkilliset kokemukset olivat sota-aikana yleisiä, niin kaikki ihmiset eivät sota-aikana sellaisia kokeneet. Eräs haastattelemani veteraani kertoi:

”Pappi oli aina puhumassa ja lopuksi hän vetosi mukamas Jumalaan, että Jumala auttaa. Mutta ei siellä auttanut yläkerran isäntä, ei siellä auttanut kukaan. Vain oma menettelytapa vaikutti, ja se missä tehtävässä oli, siitä se henki oli riippuvainen. Omassa hiljaisuudessa äiti tuli usein mieleen, etenkin silloin, kun Suomi oli jo ihan polvillaan.”

Sotien yliluonnolliseen kokemusperintöön on myös paikoin ristiriitainen suhde.   

”Ei Suomen kansa olisi sodasta selvinnyt ilman Jumalan varjelusta. Mutta en minä mihinkään paranormaalin usko.”

Kuva: Museovirasto (CC BY 4.0)

Sotien yliluonnollinen kokemusperintö paljastaa erityisyytemme

Sotien kokemuskertomuksissa ei ole kyse vain menneisyydestä, vaan kertomukset tulevat nykyaikaan ja aikatasot limittyvät. Eräs ihminen näki Hyrynsalmen kirkon joulujumalanpalveluksen aikana vuonna 2011 näyn, jossa kirkko ilmestyi täyteen valkoisia sankarivainajien ruumisarkkuja. Hyrynsalmen kirkko toimi talvisodan aikaan Suomussalmen taisteluissa kaatuneiden sankarivainajien kokoamispaikkana, eli kirkko todella oli silloin täynnä arkkuja.

II maailmansodan yliluonnollinen kokemusperintö avaa inhimillistä kokemusmaailmaa ja samalla se kertoo suomalaisista ihmisistä jotain erityistä. Se kertoo syrjäisen erämaan asukkaiden selviytymiskeinoista, avuttomuuden ja hädän tunteista ylivoimaista vastustajaa kohtaan ja vaikeasta suhteesta itärajaan.

Pinnan alla väreilevät kokemuskertomukset ansaitsevat päästä laajempaan tietoisuuteen. Yksi mahdollisuus kertomusten jakamiseen on kulttuuriperintömatkailun kehittäminen kokemuspaikoissa.

Kun kertomusfragmentit yhdistyvät toisiinsa kudelmaksi, niiden yhteisvaikutus yllättää. Avautuu vivahteikas maailma, jolla voi olla historiatietoisuuden kasvattamisen lisäksi myös terapeuttinen merkitys. Olemme herkkien, intiimien ja vaikeiden tunnemuistojen äärellä.

Tutkijana olen kokenut, että suomalaiset ihmiset ovat avoimia kertomaan. He ovat halunneet osallistua tämän tutkimuksen muistitietokeruuseen, auttaa, keskustella ja tuottaa yhteistä hyvää. Vaikeasta asiasta avoimesti puhuminen on osoitus korkeasta sosiaalisesta luottamuksesta.

Kuva: Danielle MacInnes (CC0)

Sitaatit sisältyvät Satumaarit Myllyniemen vuonna 2017 keräämään tutkimusaineistoon. Väitöskirjatyön tueksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti vuonna 2017 muistitietokeruun Yliluonnollinen sota.

Toimitus

• Podcast-lukija: Siiri Sandberg
• Verkkotaitto: Taina Cooke
• Artikkelikuva: Sotamuseo (CC BY 4.0)