Kun oma käsi saastutti

Itsetyydytystä on luon­neh­dit­tu län­si­mai­sen sek­su­aa­li­kult­tuu­rin pit­kä­kes­toi­sim­mak­si tabuksi, jota edes viime vuo­si­kym­men­ten sek­su­aa­li­nen vapau­tu­mi­nen ei ole kyennyt murtamaan. Vaikka itse­tyy­dy­tys nykyään jo näh­dään­kin osana sek­su­aa­li­ter­veyt­tä, harva puhuu siitä avoimesti – ainakaan ilman kiusaan­tu­nei­ta kuu­li­joi­ta.

Taustaa ja syitä tabun mur­tu­mat­to­muu­del­le voi etsiä itse­tyy­dy­tyk­sen värik­kääs­tä kult­tuu­ri­his­to­rias­ta, jossa yhtäältä vaiettu, salattu ja mar­gi­na­li­soi­tu asia on samalla saanut osakseen häm­mäs­tyt­tä­vän paljon puhetta, päi­vit­te­lyä ja jopa panii­kin­omais­ta yhteis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua.

Omien suku­puo­lie­lin­ten sek­su­aa­li­seen kos­ket­te­luun liittyviä kieltoja on esiin­ty­nyt useiden eri kult­tuu­rien ja uskon­to­jen piirissä. Kiellot ovat koh­dis­tu­neet sekä miehiin että naisiin, ja niiden taustalla vai­kut­ta­vat usko­muk­set ovat vaih­te­le­via. Usein esille on noussut kysymys miesten sie­men­nes­tees­tä ja sen riit­tä­vyy­des­tä. Kulttuureissa, joissa sie­men­nes­te on nähty (ihmis)suvun jat­ku­mi­sen tur­vaa­va­na pyhänä elä­män­nes­tee­nä, on syntynyt herkästi myös pelkoja sen heik­ke­ne­mi­ses­tä ja ehty­mi­ses­tä. Kun ei tiedetty, oliko elä­män­nes­tet­tä käytössä rajaton vai rajal­li­nen määrä, oli sen turhaa vuo­dat­ta­mis­ta syytä rajoittaa.

Länsimaissa itse­tyy­dy­tys oli kuuma peruna eri­tyi­ses­ti 1700-luvun ja 1900-luvun alku­vuo­si­kym­men­ten välisessä kes­kus­te­lus­sa. Itsetyydytyksen har­joit­ta­jia oli pahek­sut­tu jo aikai­sem­min­kin, esi­mer­kik­si kris­til­li­sis­sä kir­joi­tuk­sis­sa, mutta 1700-luvulla itse­tyy­dy­tys­tä alettiin käsitellä ter­vey­del­li­se­nä ongelmana. Lääkärit luet­te­li­vat sille liudan vakavia, jopa kuo­let­ta­via, seu­rauk­sia. Tässä artik­ke­lis­sa keskityn län­si­mai­sen lää­ke­tie­teen piirissä esi­tet­tyi­hin käsi­tyk­siin, jotka samalla hei­jas­te­le­vat nor­maa­liu­den ja poik­kea­vuu­den lii­keh­ti­viä, aikaan ja paikkaan kyt­key­ty­viä rajoja.

Sama teko, monta nimeä ja merkitystä

Itsetyydytys, mas­tur­baa­tio, onania, itse­saas­tu­tus. Rakkaalla – ja tässä tapauk­ses­sa usein myös vihatulla – lapsella on monta nimeä, jotka kantavat samaan tekoon eri aikoina lii­tet­ty­jä mer­ki­tyk­siä. Kun 1700 – 1800 -lukujen lääkärit puhuivat omien suku­puo­lie­lin­ten kii­hot­ta­mi­ses­ta, he nimit­ti­vät sitä useim­mi­ten onaniaksi.

Syy itse­tyy­dy­tyk­sen nimit­tä­mi­sel­le onaniaksi löytyy Raamatun tul­kin­nas­ta. Vanhassa Testamentissa kerrotaan Onan-nimisestä miehestä, joka solmi avio­lii­ton leskeksi jääneen kälynsä kanssa. Heille syntyvä lapsi olisi perin­tei­sen tavan mukai­ses­ti luettu lesken entisen puolison, siis Onanin veljen, jäl­ke­läi­sek­si. Lasta ei kui­ten­kaan kuulunut, sillä Onan ”antoi sie­me­nen­sä mennä maahan”. Yleisimmän näke­myk­sen mukaan Onan lienee har­joit­ta­nut pikem­min­kin kes­key­tet­tyä yhdyntää kuin itse­tyy­dy­tys­tä. Silti Onanin nimi yhdis­tet­tiin omien suku­puo­lie­lin­ten­sä kii­hot­ta­jiin, joita alettiin kutsua ona­nis­teik­si. Kertomus Onanista sopi varoit­ta­vak­si esi­mer­kik­si, sillä Jumala langetti sie­men­tään valut­ta­neel­le Onanille anka­rim­man mah­dol­li­sen ran­gais­tuk­sen: kuoleman.

Nykyään puhutaan useim­mi­ten joko itse­tyy­dy­tyk­ses­tä tai mas­tur­baa­tios­ta. Kuitenkin myös neut­raa­li­na pidetty ”mas­tur­baa­tio” kantaa mah­dol­li­ses­ti sopi­mat­to­maan sek­su­aa­li­suu­teen liittyviä mer­ki­tyk­siä – kuin kaikuja menneiltä vuo­si­sa­doil­ta. Sanan alkuperä on kiis­ta­na­lai­nen, mutta yhden yleisen tulkinnan mukaan se muodostuu latinan sanoista manus ja stuprare. Näistä edellinen tar­koit­taa kättä ja jäl­kim­mäi­nen rais­kaa­mis­ta. Kun siis puhumme mas­tur­baa­tios­ta, puhummeko tie­dos­ta­mat­tam­me suku­puo­lie­lin­ten omin käsin tapah­tu­vas­ta rais­kaa­mi­ses­ta?

Pia Staff, 2000: Räsynuket, Ensimmäinen. Kuva: Nelly Staff (CC BY 2.0)

14788573653_b03c31dc1e_o

Sylvanus Stallin Mitä pojan tulee tietää (What a boy ought to know)Internet Archive Book Images/​Flickr (CC BY 2.0)

”Mitä siitä on seurauksena, jos pojat käyttävät sukupuolielimiään väärin?”

Näin pohti yhdys­val­ta­lai­nen juma­luuso­pin tohtori Sylvanus Stall 1900-luvun alussa suo­men­ne­tus­sa opas­kir­ja­ses­sa Mitä pojan tulee tietää? Myös nuorille neidoille oli tarjolla vastaava teos, jonka yhtenä kes­kei­se­nä tehtävänä oli onanian vaaroista valai­se­mi­nen. Onaniaa koskevia pelkoja liet­sot­tiin­kin paitsi lää­ke­tie­teel­li­sis­sä, myös valis­ta­vis­sa ja mora­li­soi­vis­sa, näen­näi­sen tie­teel­li­sis­sä terveys-, kasvatus- ja sek­su­aa­liop­pais­sa. Mutta mitä onanian siis uskottiin aiheut­ta­van, ja miten sen vahin­gol­li­suut­ta perus­tel­tiin?

Kuuluisin suku­puo­lie­lin­ten ”vää­rin­käyt­töä” tar­kas­tel­lut lääkäri lienee sveit­si­läi­nen Samuel Tissot, joka julkaisi aiheesta väi­tös­kir­jan vuonna 1760. Teos sai osakseen mittavan huomion sekä tieteen kentällä että sen ulko­puo­lel­la. Se levisi useiden uusin­ta­pai­nos­ten ja kään­nös­ten muodossa ja pysyi pinnalla miltei puo­li­tois­ta vuo­si­sa­taa, sillä viimeinen painos teoksesta otettiin 1900-luvun alussa. Teoksen suosio on kon­kreet­ti­nen osoitus siitä, miten laaja ja pit­kä­kes­toi­nen tie­teel­lis-yhteis­kun­nal­li­nen kes­kus­te­lu onanian ter­veys­hait­to­jen ympärillä aikanaan käytiin.

Tissot’n mukaan onania aiheutti yleistä uupumusta, kramppeja, oksen­te­lua ja ruo­an­su­la­tus­vai­vo­ja. Lopulta olivat vaarassa romahtaa niin hen­gi­ty­se­li­mis­tö kuin her­mos­to­kin. Myös onanistin aivot saat­toi­vat kuivua niin pahoin, että ne kolisivat kallossa. Myöhemmin onanian ter­veys­hait­to­jen loput­to­maan listaan lisättiin esi­mer­kik­si epilepsia, sokeus, hal­vaan­tu­mi­nen, mie­li­sai­raus, yhdyn­tä­vai­keu­det ja riski saada epä­muo­dos­tu­nei­ta lapsia. Tyypillistä oli, että onanian seu­rauk­sia koskevat tekstit höys­tet­tiin havain­nol­lis­ta­val­la kuvi­tuk­sel­la: näin kehosi rappeutuu, jos onanoit!

Myös Tissot teo­re­ti­soi onanian hait­ta­vai­ku­tuk­sia sie­men­nes­tee­seen kautta. Hän selitti sie­men­nes­teen olevan yhtey­des­sä muihin ruu­miin­nes­tei­siin, kuten vereen, ja siementen vuo­dat­ta­mi­nen heikensi muita nesteitä ja vaaransi kehon tasa­pai­non. Teoriassa on jäänteitä län­si­mai­ses­sa lää­ke­tie­tees­sä vuo­si­sa­to­ja vai­kut­ta­nees­ta humo­raa­lio­pis­ta, jonka mukaan sairaudet olivat seurausta elimistön perus­nes­tei­den epä­ta­sa­pai­nos­ta. Sittemmin sie­men­hu­kal­le muo­toil­tiin myös diag­nos­ti­nen nimi, sper­ma­torr­hea, jolla vii­tat­tiin kehon heik­ke­ne­mi­seen joko onanian tai tahat­to­mien sie­men­syök­sy­jen seu­rauk­se­na.

Naisilla ei ollut siementä tuh­lat­ta­vak­si, mutta onania jäyti yhtä lailla myös naisen ruumista. Eräänlaisena suku­puo­let­to­ma­na perus­te­lu­na Tissot käytti onanian yhteyttä aivojen toi­min­taan. Onanian kautta saa­vu­te­tut orgasmit vaativat hänen mukaansa niin runsaasti mie­li­ku­vi­tus­ta, että seu­rauk­se­na oli aivojen yli­kuu­men­tu­mi­nen. Siksipä ne saat­toi­vat­kin kuivahtaa ja kolista onanistin kallossa.

Kirurgiaa ja kivuliaita penisrenkaita

Onania oli 1700 – 1800 -lukujen län­si­mai­sis­sa yhteis­kun­nis­sa todel­li­nen huo­le­nai­he, jonka laajuutta nykyih­mi­sen on vaikea käsittää. Huolen kon­kreet­ti­suu­des­ta voi saada otteen tar­kas­te­le­mal­la tapoja ja välineitä, joiden avulla onaniaa pyrittiin torjumaan. Ihmismieli ei tuntenut rajoja kehi­tel­täes­sä keinoja, jotka olisivat pitäneet onanistin kädet kurissa.

Taskuttomat housut ja suku­puo­lie­lin­ten ”kuu­mo­tus­ta” jääh­dyt­tä­vät kylmät kylvyt olivat onaniaa tor­ju­vis­ta keinoista lievimpiä. 1800-luvun Ranskassa poh­dit­tiin, tulisiko sisä­op­pi­lai­tos­ten sänkyjä muuttaa siten, että kussakin sängyssä olisi sermi, joka erottaisi ylä- ja ala­var­ta­lon toi­sis­taan. Siten kädet pysyi­si­vät var­muu­del­la poissa haaroista. Lopulta hank­kees­ta kuitenkin luo­vut­tiin, sillä sermi olisi pakot­ta­nut lapset makaamaan samassa asennossa koko yön, mikä taas arvioi­tiin liian suureksi riskiksi kasvavien lasten fyy­si­sel­le kehi­tyk­sel­le.

Kaikkiaan huoli onaniasta synnytti oman teol­li­suu­de­na­lan­sa, jossa tuo­tet­tiin mitä eris­kum­mal­li­sim­pia vempaimia. Kyse olikin myös mark­ki­na­ta­lou­des­ta, jossa kysyntä synnytti tarjontaa ja mah­dol­li­suu­den takoa talou­del­lis­ta voittoa ihmisten mie­li­ku­vil­la ja peloilla. Nykyihminen rikas­tut­taa eri­näis­ten rohdos- ja lää­ke­val­mis­ta­jien kukkaroa hank­ki­mal­la esi­mer­kik­si lisä­ra­vin­tei­ta ja laih­du­tus­val­mis­tei­ta mie­les­sään ihan­teel­li­nen, terve(empi) elämä. Samoin toimi myös onanian ter­veys­hai­tois­ta huo­les­tu­nut men­nei­syy­den ihminen.

Lapsen onaniasta hälyttävä laite. MOs810 (CC BY 2.0)

Sekä naisille että miehille kehi­tel­tiin siveys­vöi­tä ja -kor­set­te­ja, jotka estivät omien suku­puo­lie­lin­ten kos­ket­te­lun. Ainakin Yhdysvalloissa vanhemmat saat­toi­vat myös ostaa paten­toi­dun laitteen, joka hälytti van­hem­pien makuu­huo­nees­sa, mikäli lapsen vuoteessa tapahtui arve­lut­ta­vaa lii­keh­din­tää. Peniksen ympärille taas oli tarjolla renkaita, joissa terävät piikit sojot­ti­vat sisään­päin. Niiden tar­koi­tuk­se­na oli tehdä erek­tios­ta kivulias ja ehdol­lis­taa onanian himosta kärsivän yksilön ajattelu siten, että jo ajatuskin onaniasta herät­täi­si mie­li­hy­vän sijasta pelkkää vas­ten­mie­li­syyt­tä.

Onaniaa ”hoi­det­tiin” myös kirurgin veitsellä. Iso-Britanniassa suo­ri­tet­tiin 1800-luvulla leik­kauk­sia, joissa naisilta pois­tet­tiin klitoris. Lääkärit pitivät sitä varmana ja suh­teel­li­sen har­mit­to­ma­na keinona päästä eroon onaniasta. Samalla se poisti myös nai­sel­li­sen nautinnon – tai ainakin suuresti han­ka­loit­ti sen saa­vut­ta­mis­ta – avio­vuo­tees­sa har­joi­te­tus­sa ”nor­maa­lis­sa” suku­puo­lie­lä­mäs­sä. Leikkauksia tehneiden lää­kä­rei­den mukaan tällä ei kui­ten­kaan ollut niin väliä, sillä hedel­möit­ty­mi­nen ei edel­lyt­tä­nyt naisen orgasmia. Lisäksi kli­to­rik­set­to­mat naiset pysyivät varmemmin ruodussa, sillä heidän suku­puo­lie­li­men­sä eivät ”kutisseet” ja siten vie­tel­leet naisia irs­tai­siin aja­tuk­siin ja siveet­tö­miin tekoihin.

Penisrenkaita. Wellcome Images (CC BY 4.0)

Lääketiede normaaliuden rajoja piirtämässä

Itsetyydytyksen pato­lo­gi­soin­ti on kiehtova tarina, joka viipyilee ihmis­mie­len kum­mal­li­sim­mis­sa usko­muk­sis­sa ja peloissa. Nykyihmistä tarina häm­mäs­tyt­tää ja välillä ehkä huvit­taa­kin. Viihteellisyytensä ohella se joh­dat­te­lee kuitenkin myös vaka­vam­piin kysy­myk­siin, jotka kiin­nit­ty­vät poik­kea­vuu­den mää­rit­ty­mi­sen, sosi­aa­li­sen kont­rol­lin ja lää­ke­tie­teel­li­sen vallan yhä tänäkin päivänä ajan­koh­tai­siin teemoihin.

Onaniaan liittyviä pelkoja lietsonut lää­ke­tie­de tuotti aktii­vi­ses­ti nor­maa­liu­den ja poik­kea­vuu­den rajoja. Kun itse­tyy­dy­tys­tä koskeva lää­ke­tie­teel­li­nen huomio virisi 1700-luvun alussa, län­si­mai­nen ihmiskuva oli mur­rok­ses­sa. Valistuksen ajan ihan­neih­mi­nen oli ratio­naa­li­nen, tie­don­ja­noi­nen ja hallittu sosi­aa­li­nen olento. Ei ole sattumaa, että samaan aikaan lääkärit liittivät ona­nis­tei­hin päin­vas­tai­sia piirteitä: nämä kuvattiin mie­li­ha­lu­jen­sa ja mie­li­ku­vi­tuk­sen­sa hal­lit­se­mi­na toisina, jotka tuh­la­si­vat aikansa ja voimansa yksi­näi­syy­des­sä tapah­tu­vaan, epä­ra­tio­naa­li­seen ja hyö­dyt­tö­mään toi­min­taan. Onanisteista piir­ret­tiin vas­ta­ku­via, havain­nol­lis­ta­via ja varoit­ta­via esi­merk­ke­jä siitä, millainen oli aika­kau­den ihan­tei­den kannalta epä­nor­maa­li, sopimaton ja ei-toivottu ihminen.

Sattumaa ei ole sekään, että lää­ke­tie­de pato­lo­gi­soi siementen tuh­laa­mi­sen aikana, jolloin niiden arvokkuus yhteis­kun­nal­le korostui. 1700 – 1800 -lukujen moder­ni­soi­tu­vat ja teol­lis­tu­vat yhteis­kun­nat arvos­ti­vat ja edel­lyt­ti­vät tuotannon ja ihmisten lisään­ty­mis­tä sekä sen mah­dol­lis­ta­maa jat­ku­vuut­ta ja vaurauden kasvua. Onanistit näyt­täy­tyi­vät irstaina ja itsek­käi­nä lais­ku­rei­na, jotka valut­ti­vat siementä omaksi huvikseen. He rikkoivat normia, jossa seksiä ei tullut harrastaa huvin vuoksi – ilman pyr­ki­mys­tä lisään­ty­mi­seen ja laa­jem­mas­sa mit­ta­kaa­vas­sa väes­tön­kas­vuun ja yhteiseen hyvään. Siemenhukan lää­ke­tie­teel­li­nen diagnoosi, sper­ma­torr­hea, korosti, kont­rol­loi ja sanktioi tätä normia.

Albert Moll: 1921: 627. Naisen ja miehen siveysvyö.

Länsimainen lää­ke­tie­de ei ole enää vuo­si­kym­me­niin käsi­tel­lyt onaniaa ter­vey­del­li­se­nä ongelmana. Nykyaikaan tultaessa itse­tyy­dy­tys onkin muuttunut vähin­tään­kin har­mit­to­mak­si, joidenkin näke­mys­ten mukaan jopa tren­dik­kääk­si har­ras­tuk­sek­si. Lääketieteen asema nor­maa­liu­den ja hyvän elämän mää­rit­tä­jä­nä ei kui­ten­kaan ole kadonnut – päin­vas­toin, sen valta on alati vahvempi. Nykyperspektiivistä katsoen itse­tyy­dy­tyk­sen pato­lo­gi­soin­ti toimii havain­nol­lis­ta­va­na mal­li­ta­ri­na­na lää­ke­tie­teel­li­ses­tä vallasta ja siitä, miten sen piirissä esitetyt käsi­tyk­set raken­tu­vat vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa kult­tuu­ri­siin arvoihin, normeihin ja ihan­tei­siin. Näin tapahtuu myös tänä päivänä, vaikka ajallisen etäi­syy­den puute han­ka­loit­taa­kin asian hah­mot­ta­mis­ta.

Nykyihmiselle itse­tyy­dy­tyk­sen pato­lo­gi­soin­ti voisikin toimia paitsi viih­dyt­tä­vä­nä myös vaka­voit­ta­va­na tarinana, joka joh­dat­te­lee ajatuksia lää­ke­tie­teel­li­sen vallan aina ajan­koh­tai­siin kysy­myk­siin. Tarina kutsuu pohtimaan, millaisia toisessa ajassa ja paikassa nor­maa­lei­na pidet­tä­viä omi­nai­suuk­sia nyky­lää­ke­tie­de käsit­te­lee sai­raal­loi­si­na, lää­ke­tie­teel­li­siä toi­men­pi­tei­tä vaativina ongelmina. Keitä ovat ”nyky­päi­vän onanistit”, ihmiset, joiden pato­lo­gi­soi­dun käyt­täy­ty­mi­sen kautta nor­maa­liu­den ja poik­kea­vuu­den rajoja piir­re­tään?

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Nelly Staff
  • Artikkelikuva: Nelly Staff
  1. Bullough, Vern L. 2002: Masturbation. A Historical Overview. – Journal of Psychology & Human Sexuality 14(2 – 3).
  2. Hall, Lesley A. 1992: Forbidden by God, Despised by Men. Masturbation, Medical Warnings, Moral Panic, and Manhood in Great Britain, 1850 – 1950. – Journal of the History of Sexuality 2(3).
  3. Kinnunen, Anna 2017: Ongelmana onania. Itsetyydytyksen mik­ro­ta­soi­set mer­ki­tyk­set 1930-luvun psy­kiat­ri­sis­sa sai­raus­ker­to­muk­sis­sa. – Elore 24(2).
  4. Laqueur, Thomas W. 2003: Solitary Sex. A Cultural History of Masturbation.
  5. MacDonald, Robert H. 1967: The Frightful Consequences of Onanism. Notes on the History of Delusion. – Journal of the History of Ideas 28(3).
  6. Van Driel, Mels 2012: Kädellä. Itsetyydytyksen historia.

Kirjoittaja

FM Anna Kinnunen on kulttuuriseen mielenterveystutkimukseen erikoistunut perinteentutkija. Hän valmistelee Itä-Suomen yliopistossa väitöstutkimusta psyykkisesti sairastaviin ihmisiin liittyvistä kulttuurisista käsityksistä. Tutkimusartikkeleissaan hän on tarkastellut muun muassa mielisairaalapotilaiden itsetyydytyksen patologisointia 1930-luvun psykiatrisissa sairauskertomuksissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

LiDAR eli laserkeilaus on eräänlainen tutka, joka on saanut aikaan vallankumouksen arkeologiassa. Menetelmällä on löydetty niin vanhoja joenuomia kuin kadonneita kaupunkeja. Tämä keksintö muuttaa maailmanhistoriaa vauhdilla. Lähes viikottain arkeologisilla mediafoorumeilla voi lukea uutisia toinen toistaan hämmästyttävämmistä löydöistä eri puolilla maailmaa. Käsitykset muinaisen Amerikan historiasta LiDAR on jo mullistanut.

1960-luvun alussa ihmiskunta astui avaruusaikaan. Avaruus oli modernisaation ja teknologisen edistysuskon symboli ja kosmonautit, avaruuden valloittajat, uusia huimapäisiä neuvostoihmisiä. Vastalaskeutuneen kosmonautti Juri Gagarinin harteille kasattiin melkoinen rooli. Laskeuduttuaan hän oli jo huippuunsa treenattu esiintyjä, jonka tehtävänä oli kiertää ympäri maailmaa. Avaruuteen hän ei enää lentänyt. Se ei ollut tarpeen, sillä valtionjohdolle lennon suurin merkitys ei ollut avaruudessa vaan maan päällä: se oli osoitus siitä, että sosialistinen maailmanjärjestelmä toimi.

Jokaisen lapsen elämässä tulee vastaan aika, jolloin on opittava vessatavoille. Meillä tämä tarkoittaa vaipoista potalle siirtymistä. Eri puolilla maailmaa tämäkin rituaalinen elämänvaihe järjestyy monin eri tavoin. Afrikan Norsunluurannikolla elävän beng-kansan lasten “pottatreeni” aloitetaan mahdollisimman varhain, vain muutaman päivän ikäisenä, antamalla vauvalle suolen tyhjentävä peräruiske kahdesti päivässä.

Martin Luther King on Suomessa suhteellisen tuntematon hahmo, vaikka moni varmasti osaakin yhdistää hänen nimensä Yhdysvalloissa 1950- ja 60-luvuilla käytyyn taisteluun afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksien saavuttamiseksi. Teologian ja sosiologian akateemiset opinnot suorittanut King oli kansalaisoikeusliikkeen kärkihahmo, joka Mahatma Gandhin tavoin uskoi vankasti väkivallattomaan vastarintaan. Kingin radikaalina pidettynä tavoitteena oli yhdenvertainen kohtelu kaikille kansalaisille ihonväriin katsomatta sekä perustuslaillisten oikeuksien, kuten äänioikeuden, toteutumisen takaaminen käytännössä. Käytännön uudistusten lisäksi King kävi tukijoineen taistelua rasistista maailmankuvaa vastaan.