Lasten sukupuolikäsitykset sosiaalisissa suhteissa

Kuten filosofi ja femi­nis­min teo­ree­tik­ko Judith Butler kir­joit­taa, ”joku saattaa ihmetellä, mitä hyötyä suku­puo­len ’mah­dol­li­suuk­sien avaa­mi­ses­ta’ lopulta on, mutta kukaan, jolla on koke­muk­sia elä­mi­ses­tä sosi­aa­li­ses­sa maa­il­mas­sa mah­dot­to­ma­na, käsit­tä­mät­tö­mä­nä, toteu­tu­mat­to­ma­na, epä­to­del­li­se­na ja luvat­to­ma­na, tuskin esittää tämän tyyppistä kysymystä.”

Viimeistään yllä mainitun lauseen luettuani olin vakuut­tu­nut, että suku­puo­len proble­ma­ti­soin­ti sekä siihen liit­ty­vien raja-aitojen ja kapeiden käsi­tys­ten hor­jut­ta­mi­nen on ensiar­voi­sen tärkeää.

Kenenkään, joka tuo suku­puol­taan esille perin­teis­tä, nor­ma­tii­vis­ta ja totuttua jär­jes­tys­tä vas­tus­ta­val­la tavalla, ei tule joutua elämään elämäänsä pelossa tai häpeässä. Ei aikuisen – eikä lapsen.

Alle mur­ro­si­käis­ten lasten suku­puo­li­ko­ke­muk­siin ja -käsi­tyk­siin sekä suku­puo­len esit­tä­mi­seen liittyvää koke­mus­pe­räis­tä tut­ki­mus­ta on tehty kan­sain­vä­li­ses­ti hälyt­tä­vän vähän. Aikuisten parissa toteu­tet­tuun queer-tut­ki­muk­seen resurs­se­ja ja kiin­nos­tus­ta on riittänyt sekä Suomessa että muualla maa­il­mas­sa, ja etenkin 1990-luvulta lähtien suku­puo­len moni­nai­suus, ker­rok­sel­li­suus ja dynaa­mi­suus ovat nousseet tar­kas­te­luun län­si­mai­sen aka­tee­mi­sen suku­puo­len­tut­ki­muk­sen kentällä.

Olen pro gradu –tut­kiel­mas­sa­ni ”’Jos meidän luokkaan tuli Pauli, mutta se haluais että sitä kutsutaan Paulaksi?’ Alakouluikäisten lasten suku­puo­li­kä­si­tyk­set ja suku­puo­len esitykset” tar­kas­tel­lut suku­puol­ta ennen kaikkea kieh­to­va­na ilmiönä, joka on syn­ty­mäs­tä alkavassa, iäti pysäh­ty­mät­tö­mäs­sä prosessin omaisessa tilassa. Pidän sitä historian, kult­tuu­rin, paikan sekä mate­ri­aa­li­sen ja sosi­aa­li­sen maailman yhteen­kie­tou­tu­ma­na, jota koskevan tut­ki­mus­tie­don tuot­ta­mi­nen on kes­kei­ses­sä asemassa hyvän ja tur­val­li­sen lapsuuden takaa­mi­ses­sa sekä hyväk­sy­väm­män tule­vai­suu­den luo­mi­ses­sa. 

Miten sukupuoli ja suku­puo­li­suus ilmenevät lapsen maa­il­mas­sa? Miten hete­ro­sek­sua­li­soi­dut seu­rus­te­lun­omai­set suhteet toimivat osana lasten moni­ta­soi­sia sosi­aa­lis­ten suhteiden koko­nai­suuk­sia? Näitä kysy­myk­siä per­for­ma­tii­vei­na eli esi­tyk­si­nä ja tois­to­te­koi­na sekä koke­mus­pe­räi­si­nä käsi­tyk­si­nä tar­kas­te­le­va aineis­ton­tuo­tan­to toteu­tet­tiin osana Suomen akatemian rahoit­ta­maa tut­ki­mus­ta, jossa sel­vi­tet­tiin lasten suku­puo­lis­tu­nei­ta val­ta­suh­tei­ta ja tai­de­läh­töis­ten mene­tel­mien mah­dol­li­suuk­sia niiden tut­ki­mi­sek­si. Tutkimukseni kul­ma­ki­vi­nä toimivat reflek­sii­vi­sen (eli muun muassa omat läh­tö­koh­dat ja taustat tutkijana tie­dos­ta­van) femi­nis­ti­sen ja suku­puo­li­tie­toi­sen etno­gra­fian tekeminen sekä sen­si­tii­vi­syyys.

children-516340_1920_Fotor

Monenkirjava sukupuoli

Lähtökohtana tut­ki­muk­ses­sa­ni on ajatus mah­dol­li­suu­des­ta kokea sukupuoli hyvin monella tavalla. Psyykkinen ja sosi­aa­li­nen kokemus suku­puo­les­ta vaih­te­le­vat, eivätkä ole seurausta suoraan bio­lo­gi­ses­ta suku­puo­les­ta. Pientä lasta saattaa hämmentää, jos kas­vat­ta­jat koh­dis­ta­vat häneen sosi­aa­li­sia odotuksia tietyn suku­puo­len edus­ta­ja­na, odotusten ollessa ris­ti­rii­das­sa oman suku­puo­li­ko­ke­muk­sen kanssa.

Aiheeseen on viime aikoina alettu kiin­nit­tää enemmän huomiota kas­vat­ta­jien kes­kuu­des­sa, mistä kertoo esi­mer­kik­si vuoden 2017 alusta voimaan tullut tasa-arvo­suun­ni­tel­ma. Suunnitelman mukaan lapsia tulisi kouluissa kutsua nimellä suku­puo­len sijaan. Kun lapsen omaa kokemusta suku­puo­les­ta pidetään ensi­si­jai­sen tärkeänä, kehittyy hänelle moni­puo­li­nen tun­ne­kult­tuu­ri sekä hyvät kom­mu­ni­koin­ti- ja tunteiden sanoi­tus­tai­dot. Tämän kaltainen kehi­tyk­sen tukeminen tulisi ottaa huomioon kaikkia suku­puo­lia edus­ta­vien lasten kanssa, eikä asettaa heitä eriar­voi­seen asemaan sel­lais­ten omi­nai­suuk­sien vuoksi, jotka eivät vaikuta mer­kit­tä­väs­ti per­soo­nal­li­suu­teen tai taitoihin.

Olen tar­kas­tel­lut tut­ki­mus­tee­mo­ja­ni moniu­lot­tei­si­na ja ver­kos­to­mai­si­na, mikä on ominaista post­hu­ma­nis­ti­sel­le tut­ki­mus­suun­tauk­sel­le. Ajatusta vas­tin­pa­reis­ta, kuten esi­mer­kik­si mies-nainen, on kysee­na­lais­tet­tu monen­lai­sis­ta teo­reet­ti­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta käsin, mutta post­hu­ma­nis­mi purkaa käsi­tyk­siä osuvimmin. Lasten suku­puo­li­kä­si­tyk­siä ja –esityksiä tar­kas­tel­taes­sa on tärkeää liikkua joko-tai –ase­tel­mas­ta kohti sekä-että –ajattelua.

Posthumanistisessa ajat­te­lus­sa erilaiset ilmiöt, kuten esi­mer­kik­si luonto ja materia, nähdään voimina tai vir­tauk­si­na, joilla on toimijuus. Ne raken­ta­vat todel­li­suut­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa kaiken olevaisen kanssa, ja ihmisen yli­val­taan liit­ty­väs­tä aja­tuk­ses­ta pyritään pääsemään irti.

lane-2590230_1920

Tutkimuksen tulokset osoit­ti­vat ala­kou­lui­käis­ten lasten käsi­tyk­sen suku­puo­les­ta olevan val­lit­se­viin kult­tuu­ri­siin sään­töi­hin asettuvaa ja melko nor­ma­tii­vis­ta, hyvin visu­aa­lis­ta ja ulkoiseen ole­muk­seen sidok­sis­sa olevaa. Pukeutumista, tyyliä, meik­kaa­mis­ta ja hiusten laittoa sivuttiin useissa lasten kanssa käydyissä kes­kus­te­luis­sa.

Inspiroituneena lap­si­ryh­män kanssa tapah­tu­nees­sa vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa esille tulleesta nainen-mies –kah­tia­jaon ulko­puo­li­ses­ta suku­puo­li­suu­des­ta, pidimme tut­ki­mus­ryh­män kanssa ope­tus­tuo­kion trans- ja inter­su­ku­puo­li­suu­des­ta.

Kuljetimme kes­kus­te­lua suuntaan, joka auttaisi lapsia oival­ta­maan suku­puo­len voivan tar­koit­taa mah­dol­li­ses­ti muutakin kuin vain ulkoisia omi­nai­suuk­sia. Tässä tilan­tees­sa esiin­nyim­me tut­ki­joi­den lisäksi eettisinä toi­mi­joi­na, jotka dif­frak­toi­vat eli tai­vut­ti­vat kes­kus­te­lun kulkua ja erilaisia siihen vai­kut­ta­via voimien vir­tauk­sia havain­nol­lis­ta­vil­la esi­mer­keil­lä kes­kus­te­lua syventäen, ohjaa­mal­la kes­kus­te­lua eet­ti­ses­ti kestävään suuntaan.

Posthumanistisessa ajat­te­lus­sa dif­frak­tion käsite kuvastaa mah­dol­li­suut­ta katsoa ilmiöitä outoina ja yllät­tä­vi­nä eli nähdä ja tehdä toisin. Mainittuina voi­ma­vir­toi­na voidaan esi­mer­kik­si nähdä risteävät ja eri suuntiin vetävät jän­nit­teet lasten välisissä tilan­teis­sa ja akti­vi­tee­teis­sa.

Vaikka lapset tulivat tie­toi­sik­si mah­dol­li­suu­des­ta käsittää sukupuoli jonain abstrak­ti­na, sosi­aa­li­ses­ti raken­tu­va­na ja psyyk­ki­se­nä, vaikutti juur­tu­neis­ta ajat­te­lu­mal­leis­ta irti pää­se­mi­nen olevan hankalaa. Käydystä kes­kus­te­lus­ta oli huo­mat­ta­vis­sa val­lit­se­viin kult­tuu­ri­siin sään­töi­hin asettuva nor­ma­tii­vi­nen käsitys suku­puo­les­ta jonain visu­aa­li­se­na ja ulkoiseen ole­muk­seen sidok­sis­sa olevana.

Transsukupuolisuutta mää­ri­tel­täes­sä uuden ja han­ka­lal­ta tuntuvan termin kuvailu kääntyi nopeasti ulkoisia seikkoja, kuten tytöille ja pojille sovin­nais­ta pukeu­tu­mis­ta, kos­ke­vak­si. Tytöt käyttävät mekkoa ja siistejä vaatteita, pojille sallitaan urhei­lul­li­set ja likaan­tu­neet. Osa lapsista vaikutti ymmär­tä­vän suku­puo­len ilmiönä, johon liittyi sekä bio­lo­gi­nen että psyyk­ki­nen ja sosi­aa­li­nen ulot­tu­vuus. Tämä ilmeni heidän kuvail­les­saan trans­su­ku­puo­lis­ten olevan “tavallaan sekä tyttöjä että poikia”. Useat lapsista kokivat suku­puo­len ainakin osittain mää­rit­ty­vän ihmisen itsensä toimesta ja omalla hen­ki­lö­koh­tai­sel­la ilmoi­tuk­sel­la.

girl-2863948_1920_Fotor

Monet lapset kokivat stressiä tyttönä tai poikana olemiseen liittyen ympä­röi­vän kult­tuu­rin vaa­ti­mus­ten ja omien näke­mys­ten ris­ti­pai­nees­sa, ja tähän toi­vot­tiin het­kit­täin muutosta. Jossain määrin suku­puo­lel­la ei vai­kut­ta­nut olevan suurta mer­ki­tys­tä kes­kus­tel­taes­sa yleisesti lasten elämään kuu­lu­vas­ta toi­min­nas­ta.

Kun suku­puo­li­ja­ko­ja kysee­na­lais­tet­tiin esi­mer­kik­si oppi­tun­tien tai väli­tun­ti­puu­hiin liit­ty­vis­sä tilan­teis­sa, puo­lus­ti­vat monet lapset asioiden val­lit­se­vaa laitaa vedoten tyttöihin ja poikiin hyvin syn­nyn­näi­si­nä ja bio­lo­gi­si­na kate­go­rioi­na: jotkut akti­vi­tee­tit, olemisen tavat ja ulko­nä­kö­sei­kat liit­tyi­vät heidän mie­les­tään kiin­teäs­ti ja kysee­na­lais­ta­mat­to­mas­ti hyvin kak­si­ja­koi­ses­ti joko tyt­töy­teen tai poi­kuu­teen.

Pyydettäessä pohtimaan ja selit­tä­mään, miksi he näkivät asiat tietyllä tavalla, osa lapsista pitäytyi opitussa normien mukai­ses­sa kannassa ja osa ei. Tämä on asia, jonka ole­mas­sao­loa ja taustaa ei kui­ten­kaan osattu selittää tai avata, vaan vedottiin perin­tei­siin ja ste­reo­tyyp­pi­siin suku­puo­li­kä­si­tyk­siin. Lapset yrittävät usein rikkoa rajoja van­han­ai­kai­sen tyt­töy­teen ja poi­kuu­teen lii­tet­tyi­hin rooleihin liittyen, mutta opitut yli­su­ku­pol­vi­set käyt­täy­ty­mis- ja ajat­te­lu­mal­lit vai­kut­ta­vat kuitenkin syvällä.

Rakkaat, kiinnostavat, jännittävät, ahdistavat kaverisuhteet

Kartoittaessani, miten tytöt ja pojat toimivat, ja millaisia he ajat­te­li­vat olevansa seu­rus­te­lun­omai­sis­sa suhteissa, huomasin sek­su­aa­li­suu­den kie­tou­tu­van suku­puo­leen ala­kou­lui­käis­ten lasten elämässä. Seurustelunomaisina suhteina voidaan pitää lasten leik­ki­mie­lis­tä seu­rus­te­lua ja toisesta tyk­kää­mis­tä, johon liittyy toisinaan myös kiusaa­mis­ta.

Esimerkiksi poikien kohdalla voi­mak­kaas­ti mas­ku­lii­ni­suut­taan esiin tuovien käy­tök­seen kuului olen­nai­ses­ti aktii­vi­suus ja aloitteen tekeminen tyttöjen suhteen. Pojan korkea hie­rark­ki­nen sosi­aa­li­nen asema korreloi seu­rus­te­lusuh­tei­siin osal­lis­tu­mi­sen kanssa. Lasten mukaan urhei­lul­li­set, rohkeat, vahvat sekä muo­dik­kaat ja ulko­näös­tään huo­leh­ti­vat pojat olivat tyttöjen — ja usein myös toisten poikien — suosiossa.

Mielenkiintoista on myös se, että avoimesti koke­mas­taan sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä puhuvat lapset olivat niitä, jotka nimettiin kysyessä ketkä ahdis­te­lua har­joit­ti­vat. Tällaisena ahdis­te­lu­na lapset kokivat esi­mer­kik­si perässä juok­se­mi­nen, pusuhipan ja yleisen lähelle pää­se­mi­sen yrit­tä­mi­sen. Kokonaiskuva sosi­aa­lis­ten suhteiden todel­li­suu­des­ta ja moni­mut­kai­sis­ta ver­kos­tois­ta ei siis ole kaikille aktii­vi­sil­le toi­mi­joil­le täysin selkeä, eikä omaa toimintaa aina osata arvioida. Tähän on toden­nä­köi­ses­ti syynä tämän kaltaisen toiminnan saman­ai­kai­nen hou­kut­te­le­vuus sekä siihen liittyvät pelot ja ahdis­ta­vuus.

Ympäröivän kult­tuu­rin tarjoama kuvasto on voi­mak­kaan (hetero)seksuaalista, ja hetero-oletus on perin­tei­ses­ti ollut läsnä myös lapsia kas­va­tet­taes­sa. Tämä on aiheut­ta­nut tyttöjen ja poikien välisten kave­ri­kult­tuu­rien (hetero)seksualisoitumisen.

Tytöille ja pojille tar­jot­ta­vat roolit ja mah­dol­li­suu­det ovat paljon kapeampia kuin lapset itse toivovat. Opitut käyt­ty­ty­mis­mal­lit, joita lapset liittävät tyttö- tai poi­kays­tä­vyy­teen, pal­ve­le­vat usein historian ja kult­tuu­rin muo­dos­ta­maa ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tua hete­ro­sek­su­aa­li­suut­ta. Kulttuurinen kuvasto, jota lapsille tarjotaan esi­mer­kik­si median väli­tyk­sel­lä, tarjoaa opastusta pää­asial­li­ses­ti hete­ro­sek­su­aa­li­siin per­for­ma­tii­vei­hin. Se uusintaa ja siirtää lapsille ajatusta hete­ro­sek­su­aa­li­suu­des­ta ’luon­nol­li­se­na’ ja ’nor­maa­li­na’.

pexels-photo-625395_Fotor

Useat lapset kokevat sek­su­aa­li­suu­den kyl­läs­tä­mäs­sä kult­tuu­ris­sa ja kave­ri­suh­teis­sa elämisen ris­ti­rii­tai­se­na: se aiheuttaa posi­tii­vis­ta jän­ni­tys­tä, mutta myös epä­mu­ka­vaa ärsytystä ja ahdis­tus­ta, jos kiin­nos­tus­ta seu­rus­te­lun­omai­siin suh­tei­siin ei vielä ole. Usein myös lasten kanssa lähei­ses­ti toimivat aikuiset huo­maa­mat­taan hete­ro­sek­sua­li­soi­vat tyttöjen ja poikien välisiä kave­ri­suh­tei­ta. Eri suku­puol­ten välistä kans­sa­käy­mis­tä roman­ti­soi­daan sen sijaan, että heidän aja­tel­tai­siin olevan tasa­ve­roi­sia kavereita. Lapset oppivat itsekin toimimaan näin toisiaan kohtaan, ja tyttöjen kanssa leik­ki­vien poikien kiusoit­te­lu on arki­päi­väis­tä. Tärkeää olisikin, että aikuiset tar­joai­si­vat tur­val­li­sia ja rau­hal­li­sia ympä­ris­tö­jä yhdes­sä­olol­le.

Aiheeseen liittyvän jat­ko­tut­ki­muk­sen tarve on selvästi olemassa. Tiedon kar­tut­ta­mi­nen lasten suku­puo­li­ko­ke­muk­sis­ta ja -käsi­tyk­sis­tä sekä (hetero)seksualisoituneiden kave­ri­suh­tei­den tar­kas­te­lun jat­ka­mi­nen auttavat kas­vat­ta­jia ja kaikkia lasten parissa toimivia ymmär­tä­mään paremmin lasten suku­puo­leen ja sosi­aa­li­siin suh­tei­siin liittyvää koke­mus­maa­il­maa. Tämä koke­mus­maa­il­ma ei olekaan niin yksin­ker­tai­nen, kuin kenties aiemmin on kuviteltu.

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  1. Butler, Judith (2006) Hankala sukupuoli: Feminismi ja iden­ti­tee­tin kumous.
  2. Huuki, Tuija, Lehto, Nea, Louhimo, Hanna (2016) Vallan visaiset kave­ri­suh­teet: (Väki)valta ala­kou­lui­käis­ten lasten suh­de­kult­tuu­reis­sa.
  3. Huuki, Tuija & Renold, Emma (2015) Crush: mapping his­to­rical, material and affective force relations in young children’s hetero-sexual playground play. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education, Special Issue: Fabulous monsters: alter­na­ti­ve discour­ses [of childhood in education].
  4. Karkulehto, Sanna (2011) Seksin media­mark­ki­nat..
  5. Kilpiä, Juha (2015) Nimestä minut tunnet.
  6. Ortner, Sherry (1996) Making Gender: The Politics and Erotics of Culture.
  7. Renold, Emma & Ivinson, Gabrielle (2015) Mud, Mermaids and Burnt Wedding Dresses: Mapping Queer Becomings in Teen Girls’ Talk on Living with Gender and Sexual Violence. Teoksessa Renold, Emma, Ringrose, Jessica & Egan, R. Danielle (toim.) (2015) Children, sexuality, sexua­li­sa­tion.
  8. Renold, Emma (2013) Boys and Girls Speak Out: A Qualitative Study of Children’s Gender and Sexual Cultures (age 10 – 12).

Tieteellisiä artik­ke­lei­ta:

  1. Holford, Naomi, Renold, Emma & Huuki, Tuija (2013) What (else) can a kiss do?: Theorizing the power plays in young children’s sexual culture. Sexualities 16 (5÷6): 710 – 729.
  2. Hughes, Christina (2013) Researching Gender. Four volume set. Sage, Los Angeles.
  3. Huuki, Tuija (2016) Pinoa, pusua ja puser­rus­ta. Vallan suku­puo­lis­tu­neet vir­tauk­set lasten leikissä. Sukupuolentutkimus 29(3): 11 – 24.
  4. Posthuman Research Practices in Education. Palgrave Macmillan, Basingstoke.
  5. Ivinson,Gabrielle & Renold, Emma (2013b) Subjectivity, affect and place: Thinking with Deleuze and Guattari’s Body without Organs. Subjectivity 6, s. 369 – 729.
  6. Lombard, Nancy (2014) ’Because they’re a couple she should do what he says’: Young People’s jus­ti­fica­tions of violence: hete­ro­sexua­li­ty, gender and adulthood. Journal of Gender Studies. Routledge, Lontoo.

Kirjoittaja

Hanna Louhimo, FM, on kiinnostunut tutkimusaiheista liittyen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä lasten, nuorten ja aikuisten sukupuolikokemuksiin, sukupuolen esitystapoihin ja kulttuurisiin normeihin. Hän on tarkastellut ilmiöitä posthumanistisen feministisen tutkimuksen kautta monikerroksisina ja toisiinsa kietoutuvina voimavirtauksina.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tasa-arvoinen peruskoulu on ollut kiistämätön osa Suomen menestystarinaa. Siitä on muodostunut kansallinen ylpeyden aihe ja vientituote. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten asema kouluissa on kuitenkin paljastanut järjestelmän valuviat ja tasa-arvon tuottamisessa ilmenevät sosiaaliset railot.