Lasten sukupuolikäsitykset sosiaalisissa suhteissa

Kuten filosofi ja femi­nis­min teo­ree­tik­ko Judith Butler kir­joit­taa, ”joku saattaa ihmetellä, mitä hyötyä suku­puo­len ’mah­dol­li­suuk­sien avaa­mi­ses­ta’ lopulta on, mutta kukaan, jolla on koke­muk­sia elä­mi­ses­tä sosi­aa­li­ses­sa maa­il­mas­sa mah­dot­to­ma­na, käsit­tä­mät­tö­mä­nä, toteu­tu­mat­to­ma­na, epä­to­del­li­se­na ja luvat­to­ma­na, tuskin esittää tämän tyyppistä kysymystä.”

Viimeistään yllä mainitun lauseen luettuani olin vakuut­tu­nut, että suku­puo­len proble­ma­ti­soin­ti sekä siihen liit­ty­vien raja-aitojen ja kapeiden käsi­tys­ten hor­jut­ta­mi­nen on ensiar­voi­sen tärkeää.

Kenenkään, joka tuo suku­puol­taan esille perin­teis­tä, nor­ma­tii­vis­ta ja totuttua jär­jes­tys­tä vas­tus­ta­val­la tavalla, ei tule joutua elämään elämäänsä pelossa tai häpeässä. Ei aikuisen – eikä lapsen.

Alle mur­ro­si­käis­ten lasten suku­puo­li­ko­ke­muk­siin ja ‑käsi­tyk­siin sekä suku­puo­len esit­tä­mi­seen liittyvää koke­mus­pe­räis­tä tut­ki­mus­ta on tehty kan­sain­vä­li­ses­ti hälyt­tä­vän vähän. Aikuisten parissa toteu­tet­tuun queer-tut­ki­muk­seen resurs­se­ja ja kiin­nos­tus­ta on riittänyt sekä Suomessa että muualla maa­il­mas­sa, ja etenkin 1990-luvulta lähtien suku­puo­len moni­nai­suus, ker­rok­sel­li­suus ja dynaa­mi­suus ovat nousseet tar­kas­te­luun län­si­mai­sen aka­tee­mi­sen suku­puo­len­tut­ki­muk­sen kentällä.

Olen pro gradu –tut­kiel­mas­sa­ni ”’Jos meidän luokkaan tuli Pauli, mutta se haluais että sitä kutsutaan Paulaksi?’ Alakouluikäisten lasten suku­puo­li­kä­si­tyk­set ja suku­puo­len esitykset” tar­kas­tel­lut suku­puol­ta ennen kaikkea kieh­to­va­na ilmiönä, joka on syn­ty­mäs­tä alkavassa, iäti pysäh­ty­mät­tö­mäs­sä prosessin omaisessa tilassa. Pidän sitä historian, kult­tuu­rin, paikan sekä mate­ri­aa­li­sen ja sosi­aa­li­sen maailman yhteen­kie­tou­tu­ma­na, jota koskevan tut­ki­mus­tie­don tuot­ta­mi­nen on kes­kei­ses­sä asemassa hyvän ja tur­val­li­sen lapsuuden takaa­mi­ses­sa sekä hyväk­sy­väm­män tule­vai­suu­den luo­mi­ses­sa. 

Miten sukupuoli ja suku­puo­li­suus ilmenevät lapsen maa­il­mas­sa? Miten hete­ro­sek­sua­li­soi­dut seu­rus­te­lun­omai­set suhteet toimivat osana lasten moni­ta­soi­sia sosi­aa­lis­ten suhteiden koko­nai­suuk­sia? Näitä kysy­myk­siä per­for­ma­tii­vei­na eli esi­tyk­si­nä ja tois­to­te­koi­na sekä koke­mus­pe­räi­si­nä käsi­tyk­si­nä tar­kas­te­le­va aineis­ton­tuo­tan­to toteu­tet­tiin osana Suomen akatemian rahoit­ta­maa tut­ki­mus­ta, jossa sel­vi­tet­tiin lasten suku­puo­lis­tu­nei­ta val­ta­suh­tei­ta ja tai­de­läh­töis­ten mene­tel­mien mah­dol­li­suuk­sia niiden tut­ki­mi­sek­si. Tutkimukseni kul­ma­ki­vi­nä toimivat reflek­sii­vi­sen (eli muun muassa omat läh­tö­koh­dat ja taustat tutkijana tie­dos­ta­van) femi­nis­ti­sen ja suku­puo­li­tie­toi­sen etno­gra­fian tekeminen sekä sen­si­tii­vi­syyys.

children-516340_1920_Fotor

Monenkirjava sukupuoli

Lähtökohtana tut­ki­muk­ses­sa­ni on ajatus mah­dol­li­suu­des­ta kokea sukupuoli hyvin monella tavalla. Psyykkinen ja sosi­aa­li­nen kokemus suku­puo­les­ta vaih­te­le­vat, eivätkä ole seurausta suoraan bio­lo­gi­ses­ta suku­puo­les­ta. Pientä lasta saattaa hämmentää, jos kas­vat­ta­jat koh­dis­ta­vat häneen sosi­aa­li­sia odotuksia tietyn suku­puo­len edus­ta­ja­na, odotusten ollessa ris­ti­rii­das­sa oman suku­puo­li­ko­ke­muk­sen kanssa.

Aiheeseen on viime aikoina alettu kiin­nit­tää enemmän huomiota kas­vat­ta­jien kes­kuu­des­sa, mistä kertoo esi­mer­kik­si vuoden 2017 alusta voimaan tullut tasa-arvo­suun­ni­tel­ma. Suunnitelman mukaan lapsia tulisi kouluissa kutsua nimellä suku­puo­len sijaan. Kun lapsen omaa kokemusta suku­puo­les­ta pidetään ensi­si­jai­sen tärkeänä, kehittyy hänelle moni­puo­li­nen tun­ne­kult­tuu­ri sekä hyvät kom­mu­ni­koin­ti- ja tunteiden sanoi­tus­tai­dot. Tämän kaltainen kehi­tyk­sen tukeminen tulisi ottaa huomioon kaikkia suku­puo­lia edus­ta­vien lasten kanssa, eikä asettaa heitä eriar­voi­seen asemaan sel­lais­ten omi­nai­suuk­sien vuoksi, jotka eivät vaikuta mer­kit­tä­väs­ti per­soo­nal­li­suu­teen tai taitoihin.

Olen tar­kas­tel­lut tut­ki­mus­tee­mo­ja­ni moniu­lot­tei­si­na ja ver­kos­to­mai­si­na, mikä on ominaista post­hu­ma­nis­ti­sel­le tut­ki­mus­suun­tauk­sel­le. Ajatusta vas­tin­pa­reis­ta, kuten esi­mer­kik­si mies-nainen, on kysee­na­lais­tet­tu monen­lai­sis­ta teo­reet­ti­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta käsin, mutta post­hu­ma­nis­mi purkaa käsi­tyk­siä osuvimmin. Lasten suku­puo­li­kä­si­tyk­siä ja –esityksiä tar­kas­tel­taes­sa on tärkeää liikkua joko-tai –ase­tel­mas­ta kohti sekä-että –ajattelua.

Posthumanistisessa ajat­te­lus­sa erilaiset ilmiöt, kuten esi­mer­kik­si luonto ja materia, nähdään voimina tai vir­tauk­si­na, joilla on toimijuus. Ne raken­ta­vat todel­li­suut­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa kaiken olevaisen kanssa, ja ihmisen yli­val­taan liit­ty­väs­tä aja­tuk­ses­ta pyritään pääsemään irti.

lane-2590230_1920

Tutkimuksen tulokset osoit­ti­vat ala­kou­lui­käis­ten lasten käsi­tyk­sen suku­puo­les­ta olevan val­lit­se­viin kult­tuu­ri­siin sään­töi­hin asettuvaa ja melko nor­ma­tii­vis­ta, hyvin visu­aa­lis­ta ja ulkoiseen ole­muk­seen sidok­sis­sa olevaa. Pukeutumista, tyyliä, meik­kaa­mis­ta ja hiusten laittoa sivuttiin useissa lasten kanssa käydyissä kes­kus­te­luis­sa.

Inspiroituneena lap­si­ryh­män kanssa tapah­tu­nees­sa vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa esille tulleesta nainen-mies –kah­tia­jaon ulko­puo­li­ses­ta suku­puo­li­suu­des­ta, pidimme tut­ki­mus­ryh­män kanssa ope­tus­tuo­kion trans- ja inter­su­ku­puo­li­suu­des­ta.

Kuljetimme kes­kus­te­lua suuntaan, joka auttaisi lapsia oival­ta­maan suku­puo­len voivan tar­koit­taa mah­dol­li­ses­ti muutakin kuin vain ulkoisia omi­nai­suuk­sia. Tässä tilan­tees­sa esiin­nyim­me tut­ki­joi­den lisäksi eettisinä toi­mi­joi­na, jotka dif­frak­toi­vat eli tai­vut­ti­vat kes­kus­te­lun kulkua ja erilaisia siihen vai­kut­ta­via voimien vir­tauk­sia havain­nol­lis­ta­vil­la esi­mer­keil­lä kes­kus­te­lua syventäen, ohjaa­mal­la kes­kus­te­lua eet­ti­ses­ti kestävään suuntaan.

Posthumanistisessa ajat­te­lus­sa dif­frak­tion käsite kuvastaa mah­dol­li­suut­ta katsoa ilmiöitä outoina ja yllät­tä­vi­nä eli nähdä ja tehdä toisin. Mainittuina voi­ma­vir­toi­na voidaan esi­mer­kik­si nähdä risteävät ja eri suuntiin vetävät jän­nit­teet lasten välisissä tilan­teis­sa ja akti­vi­tee­teis­sa.

Vaikka lapset tulivat tie­toi­sik­si mah­dol­li­suu­des­ta käsittää sukupuoli jonain abstrak­ti­na, sosi­aa­li­ses­ti raken­tu­va­na ja psyyk­ki­se­nä, vaikutti juur­tu­neis­ta ajat­te­lu­mal­leis­ta irti pää­se­mi­nen olevan hankalaa. Käydystä kes­kus­te­lus­ta oli huo­mat­ta­vis­sa val­lit­se­viin kult­tuu­ri­siin sään­töi­hin asettuva nor­ma­tii­vi­nen käsitys suku­puo­les­ta jonain visu­aa­li­se­na ja ulkoiseen ole­muk­seen sidok­sis­sa olevana.

Transsukupuolisuutta mää­ri­tel­täes­sä uuden ja han­ka­lal­ta tuntuvan termin kuvailu kääntyi nopeasti ulkoisia seikkoja, kuten tytöille ja pojille sovin­nais­ta pukeu­tu­mis­ta, kos­ke­vak­si. Tytöt käyttävät mekkoa ja siistejä vaatteita, pojille sallitaan urhei­lul­li­set ja likaan­tu­neet. Osa lapsista vaikutti ymmär­tä­vän suku­puo­len ilmiönä, johon liittyi sekä bio­lo­gi­nen että psyyk­ki­nen ja sosi­aa­li­nen ulot­tu­vuus. Tämä ilmeni heidän kuvail­les­saan trans­su­ku­puo­lis­ten olevan “tavallaan sekä tyttöjä että poikia”. Useat lapsista kokivat suku­puo­len ainakin osittain mää­rit­ty­vän ihmisen itsensä toimesta ja omalla hen­ki­lö­koh­tai­sel­la ilmoi­tuk­sel­la.

girl-2863948_1920_Fotor

Monet lapset kokivat stressiä tyttönä tai poikana olemiseen liittyen ympä­röi­vän kult­tuu­rin vaa­ti­mus­ten ja omien näke­mys­ten ris­ti­pai­nees­sa, ja tähän toi­vot­tiin het­kit­täin muutosta. Jossain määrin suku­puo­lel­la ei vai­kut­ta­nut olevan suurta mer­ki­tys­tä kes­kus­tel­taes­sa yleisesti lasten elämään kuu­lu­vas­ta toi­min­nas­ta.

Kun suku­puo­li­ja­ko­ja kysee­na­lais­tet­tiin esi­mer­kik­si oppi­tun­tien tai väli­tun­ti­puu­hiin liit­ty­vis­sä tilan­teis­sa, puo­lus­ti­vat monet lapset asioiden val­lit­se­vaa laitaa vedoten tyttöihin ja poikiin hyvin syn­nyn­näi­si­nä ja bio­lo­gi­si­na kate­go­rioi­na: jotkut akti­vi­tee­tit, olemisen tavat ja ulko­nä­kö­sei­kat liit­tyi­vät heidän mie­les­tään kiin­teäs­ti ja kysee­na­lais­ta­mat­to­mas­ti hyvin kak­si­ja­koi­ses­ti joko tyt­töy­teen tai poi­kuu­teen.

Pyydettäessä pohtimaan ja selit­tä­mään, miksi he näkivät asiat tietyllä tavalla, osa lapsista pitäytyi opitussa normien mukai­ses­sa kannassa ja osa ei. Tämä on asia, jonka ole­mas­sao­loa ja taustaa ei kui­ten­kaan osattu selittää tai avata, vaan vedottiin perin­tei­siin ja ste­reo­tyyp­pi­siin suku­puo­li­kä­si­tyk­siin. Lapset yrittävät usein rikkoa rajoja van­han­ai­kai­sen tyt­töy­teen ja poi­kuu­teen lii­tet­tyi­hin rooleihin liittyen, mutta opitut yli­su­ku­pol­vi­set käyt­täy­ty­mis- ja ajat­te­lu­mal­lit vai­kut­ta­vat kuitenkin syvällä.

Rakkaat, kiinnostavat, jännittävät, ahdistavat kaverisuhteet

Kartoittaessani, miten tytöt ja pojat toimivat, ja millaisia he ajat­te­li­vat olevansa seu­rus­te­lun­omai­sis­sa suhteissa, huomasin sek­su­aa­li­suu­den kie­tou­tu­van suku­puo­leen ala­kou­lui­käis­ten lasten elämässä. Seurustelunomaisina suhteina voidaan pitää lasten leik­ki­mie­lis­tä seu­rus­te­lua ja toisesta tyk­kää­mis­tä, johon liittyy toisinaan myös kiusaa­mis­ta.

Esimerkiksi poikien kohdalla voi­mak­kaas­ti mas­ku­lii­ni­suut­taan esiin tuovien käy­tök­seen kuului olen­nai­ses­ti aktii­vi­suus ja aloitteen tekeminen tyttöjen suhteen. Pojan korkea hie­rark­ki­nen sosi­aa­li­nen asema korreloi seu­rus­te­lusuh­tei­siin osal­lis­tu­mi­sen kanssa. Lasten mukaan urhei­lul­li­set, rohkeat, vahvat sekä muo­dik­kaat ja ulko­näös­tään huo­leh­ti­vat pojat olivat tyttöjen — ja usein myös toisten poikien — suosiossa.

Mielenkiintoista on myös se, että avoimesti koke­mas­taan sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä puhuvat lapset olivat niitä, jotka nimettiin kysyessä ketkä ahdis­te­lua har­joit­ti­vat. Tällaisena ahdis­te­lu­na lapset kokivat esi­mer­kik­si perässä juok­se­mi­nen, pusuhipan ja yleisen lähelle pää­se­mi­sen yrit­tä­mi­sen. Kokonaiskuva sosi­aa­lis­ten suhteiden todel­li­suu­des­ta ja moni­mut­kai­sis­ta ver­kos­tois­ta ei siis ole kaikille aktii­vi­sil­le toi­mi­joil­le täysin selkeä, eikä omaa toimintaa aina osata arvioida. Tähän on toden­nä­köi­ses­ti syynä tämän kaltaisen toiminnan saman­ai­kai­nen hou­kut­te­le­vuus sekä siihen liittyvät pelot ja ahdis­ta­vuus.

Ympäröivän kult­tuu­rin tarjoama kuvasto on voi­mak­kaan (hetero)seksuaalista, ja hetero-oletus on perin­tei­ses­ti ollut läsnä myös lapsia kas­va­tet­taes­sa. Tämä on aiheut­ta­nut tyttöjen ja poikien välisten kave­ri­kult­tuu­rien (hetero)seksualisoitumisen.

Tytöille ja pojille tar­jot­ta­vat roolit ja mah­dol­li­suu­det ovat paljon kapeampia kuin lapset itse toivovat. Opitut käyt­ty­ty­mis­mal­lit, joita lapset liittävät tyttö- tai poi­kays­tä­vyy­teen, pal­ve­le­vat usein historian ja kult­tuu­rin muo­dos­ta­maa ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tua hete­ro­sek­su­aa­li­suut­ta. Kulttuurinen kuvasto, jota lapsille tarjotaan esi­mer­kik­si median väli­tyk­sel­lä, tarjoaa opastusta pää­asial­li­ses­ti hete­ro­sek­su­aa­li­siin per­for­ma­tii­vei­hin. Se uusintaa ja siirtää lapsille ajatusta hete­ro­sek­su­aa­li­suu­des­ta ’luon­nol­li­se­na’ ja ’nor­maa­li­na’.

pexels-photo-625395_Fotor

Useat lapset kokevat sek­su­aa­li­suu­den kyl­läs­tä­mäs­sä kult­tuu­ris­sa ja kave­ri­suh­teis­sa elämisen ris­ti­rii­tai­se­na: se aiheuttaa posi­tii­vis­ta jän­ni­tys­tä, mutta myös epä­mu­ka­vaa ärsytystä ja ahdis­tus­ta, jos kiin­nos­tus­ta seu­rus­te­lun­omai­siin suh­tei­siin ei vielä ole. Usein myös lasten kanssa lähei­ses­ti toimivat aikuiset huo­maa­mat­taan hete­ro­sek­sua­li­soi­vat tyttöjen ja poikien välisiä kave­ri­suh­tei­ta. Eri suku­puol­ten välistä kans­sa­käy­mis­tä roman­ti­soi­daan sen sijaan, että heidän aja­tel­tai­siin olevan tasa­ve­roi­sia kavereita. Lapset oppivat itsekin toimimaan näin toisiaan kohtaan, ja tyttöjen kanssa leik­ki­vien poikien kiusoit­te­lu on arki­päi­väis­tä. Tärkeää olisikin, että aikuiset tar­joai­si­vat tur­val­li­sia ja rau­hal­li­sia ympä­ris­tö­jä yhdes­sä­olol­le.

Aiheeseen liittyvän jat­ko­tut­ki­muk­sen tarve on selvästi olemassa. Tiedon kar­tut­ta­mi­nen lasten suku­puo­li­ko­ke­muk­sis­ta ja ‑käsi­tyk­sis­tä sekä (hetero)seksualisoituneiden kave­ri­suh­tei­den tar­kas­te­lun jat­ka­mi­nen auttavat kas­vat­ta­jia ja kaikkia lasten parissa toimivia ymmär­tä­mään paremmin lasten suku­puo­leen ja sosi­aa­li­siin suh­tei­siin liittyvää koke­mus­maa­il­maa. Tämä koke­mus­maa­il­ma ei olekaan niin yksin­ker­tai­nen, kuin kenties aiemmin on kuviteltu.

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  1. Butler, Judith (2006) Hankala sukupuoli: Feminismi ja iden­ti­tee­tin kumous.
  2. Huuki, Tuija, Lehto, Nea, Louhimo, Hanna (2016) Vallan visaiset kave­ri­suh­teet: (Väki)valta ala­kou­lui­käis­ten lasten suh­de­kult­tuu­reis­sa.
  3. Huuki, Tuija & Renold, Emma (2015) Crush: mapping his­to­rical, material and affective force relations in young children’s hetero-sexual playground play. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education, Special Issue: Fabulous monsters: alter­na­ti­ve discour­ses [of childhood in education].
  4. Karkulehto, Sanna (2011) Seksin media­mark­ki­nat..
  5. Kilpiä, Juha (2015) Nimestä minut tunnet.
  6. Ortner, Sherry (1996) Making Gender: The Politics and Erotics of Culture.
  7. Renold, Emma & Ivinson, Gabrielle (2015) Mud, Mermaids and Burnt Wedding Dresses: Mapping Queer Becomings in Teen Girls’ Talk on Living with Gender and Sexual Violence. Teoksessa Renold, Emma, Ringrose, Jessica & Egan, R. Danielle (toim.) (2015) Children, sexuality, sexua­li­sa­tion.
  8. Renold, Emma (2013) Boys and Girls Speak Out: A Qualitative Study of Children’s Gender and Sexual Cultures (age 10 – 12).

Tieteellisiä artik­ke­lei­ta:

  1. Holford, Naomi, Renold, Emma & Huuki, Tuija (2013) What (else) can a kiss do?: Theorizing the power plays in young children’s sexual culture. Sexualities 16 (5÷6): 710 – 729.
  2. Hughes, Christina (2013) Researching Gender. Four volume set. Sage, Los Angeles.
  3. Huuki, Tuija (2016) Pinoa, pusua ja puser­rus­ta. Vallan suku­puo­lis­tu­neet vir­tauk­set lasten leikissä. Sukupuolentutkimus 29(3): 11 – 24.
  4. Posthuman Research Practices in Education. Palgrave Macmillan, Basingstoke.
  5. Ivinson,Gabrielle & Renold, Emma (2013b) Subjectivity, affect and place: Thinking with Deleuze and Guattari’s Body without Organs. Subjectivity 6, s. 369 – 729.
  6. Lombard, Nancy (2014) ’Because they’re a couple she should do what he says’: Young People’s jus­ti­fica­tions of violence: hete­ro­sexua­li­ty, gender and adulthood. Journal of Gender Studies. Routledge, Lontoo.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Hanna Louhimo, FM, on kiinnostunut tutkimusaiheista liittyen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä lasten, nuorten ja aikuisten sukupuolikokemuksiin, sukupuolen esitystapoihin ja kulttuurisiin normeihin. Hän on tarkastellut ilmiöitä posthumanistisen feministisen tutkimuksen kautta monikerroksisina ja toisiinsa kietoutuvina voimavirtauksina.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Voiko tarinaa ymmärtää tuntematta sosiaalista kontekstia, jossa se on syntynyt? Tuntemamme versio Punahilkasta pohjautuu Grimmin veljesten 1800-luvun alussa laatimaan satukokoelmaan. Tarinasta tunnetaan kuitenkin versioita jo esimerkiksi 1500-luvun Ranskasta.

Näyttelijätär Aishwarya Rai sai vuonna 2007 aikaan julkisuuskohun, sillä hänen kerrottiin menneen vanhan hinduseremonian mukaisesti naimisiin puun kanssa. Ihmisoikeusjärjestöt Intiassa vaativat julkista anteeksipyyntöä. Syynä ei ollut avioliittoinstituution halventaminen, vaan jotakin monikerroksisempaa.