LiDAR-skannaus mullistaa käsitykset muinaisesta Amerikasta

Pienkone lentää parin kilo­met­rin kor­keu­del­la vii­dak­ko­mai­se­man yllä. Sen pohjassa on laite, joka lähettää sato­ja­tu­han­sia lase­rim­puls­se­ja sekun­nis­sa kei­la­mai­ses­ti maan­pin­taa kohden, noin kilo­met­rin levey­del­lä. Impulssien takai­sin­hei­jas­tuk­set mit­tau­tu­vat tie­to­ko­nee­seen, josta myöhemmin vir­tu­aa­li­ses­ti koostettu data kertoo pin­nan­muo­dot tarkoin jopa kas­vil­li­suu­den läpi. Yksi lento kestää 3 – 7 tuntia, ja voi opti­maa­li­sis­sa olo­suh­teis­sa kar­toit­taa tuhannen neliö­ki­lo­met­rin alueen.


Menetelmä on nimeltään LiDAR (Light Detection and Ranging), ja tunnetaan suomeksi nimellä laser­kei­laus. Kyse on erään­lai­ses­ta tutkasta, jonka periaate on hieman saman­lai­nen kuin lepak­ko­jen kai­ku­luo­taus. Suomessa sitä on käytetty viime vuosien kuluessa niin paljon, että Maanmittauslaitoksella on pian koko maata koskeva LiDAR-tie­to­kan­ta. Sillä on monia sovel­lus­mah­dol­li­suuk­sia, mutta se on saanut aikaan val­lan­ku­mouk­sen yhdellä alalla: arkeo­lo­gias­sa.


Laserkeilain mittaa maan­pin­taa niin tiheään ja tarkoin, että se paljastaa tiheänkin kas­vil­li­suu­den alta sekä maan muodot että erilaiset rakenteet. Menetelmällä on löydetty niin vanhoja joenuomia kuin kadon­nei­ta kau­pun­ke­ja. Sen mul­lis­ta­vat edut ovat nopeus, peri­aat­teel­li­nen helppous, kapa­si­teet­ti ja kyky nähdä näky­mät­tö­miä raken­nel­mia. Tämä keksintö muuttaa maa­il­man­his­to­ri­aa vauhdilla. Lähes vii­kot­tain arkeo­lo­gi­sil­la media­foo­ru­meil­la voi lukea uutisia toinen toistaan häm­mäs­tyt­tä­väm­mis­tä löydöistä eri puolilla maailmaa.

1. Laserkeilain kar­toit­taa maan­pin­taa len­to­ko­nees­ta käsin. Kuva: Jeff Cooper/​Unsplash (CC0)

Arkeologia on saanut avukseen viime vuosina muitakin kään­teen­te­ke­viä tek­nii­koi­ta. Eräs sellainen on GPR (Ground Penetrating Radar) eli maatutka. Tätä vähän ruo­hon­leik­ku­ria muis­tut­ta­vaa välinettä kul­je­te­taan maastossa mit­taa­mas­sa pinnan alla olevia ker­ros­tu­mia. Data paljastaa niin onkaloita kuin raken­nuk­sia­kin. Arkeologi näkee hetim­mi­ten, onko löydöillä mui­nais­tut­ki­muk­sel­lis­ta arvoa. GPR on käyt­tö­kel­poi­nen verraten help­po­kul­kui­ses­sa maastossa: ruo­hi­koil­la, hiek­kai­sil­la kentillä ja pelloilla. Hankalimpiin ja jopa luok­se­pää­se­mät­tö­miin alueisiin LiDAR taas on omiaan. Sankat metsät ja viidakot on sen myötä avattu ihmisille – niitä tuhoa­mat­ta – ennen näke­mät­tö­mäl­lä tavalla.


Arkeologisia LiDAR-löytöjä onkin tullut vii­dak­ko­mail­ta viime vuosina runsaasti — myös sel­lai­sil­ta, joita on tähän asti pidetty lähes asu­mat­to­mi­na. Jopa Kongo-joen sade­met­sis­tä on löydetty enemmän jälkiä mui­nai­ses­ta laa­jem­mas­ta asu­tuk­ses­ta kuin mitä siellä on koskaan voitu kuvitella olleen. Täydellistä mate­ri­aa­lia LiDAR-havain­noil­le ovatkin kivestä tai suurista maa­mas­sois­ta raken­ne­tut temppelit, lin­noi­tuk­set, tiet ja kanavat eli niin sanot­tui­hin kor­kea­kult­tuu­rei­hin tyy­pil­li­ses­ti liittyvät raken­nel­mat.

Trooppisella vyö­hyk­keel­lä ei ole monta kolkkaa, missä tällaisia kult­tuu­re­ja on syntynyt. Niitä on oikeas­taan vain kolme: Kaakkois-Aasia, Amazonia ja Keski-Amerikka. Kaakkois-Aasian tunnetuin mui­nais­kult­tuu­ri olivat khmerit, jotka loivat mm. mahtavan Angkorin kaupungin, jossa uusimpien LiDAR mit­taus­ten nojalta arvioi­tu­na on saattanut olla jopa kaksi miljoonaa asukasta sen kukois­tus­kau­te­na 1100-luvulla.

Mayakulttuurin monesti muuttunut kuva

Vuonna 1842 ilmestyi John L. Stephensin kirja Incidents of Travel in Central America, Chiapas and Yucatan, jossa on runsas taitelija Frederick Catherwoodin kuvitus. Kirjasta tuli nopeasti best­sel­ler, josta otettiin useita uusin­ta­pai­nok­sia. Se pohjautui tut­ki­mus­ret­kiin, joita pari­val­jak­ko oli edel­li­si­nä vuosina tehnyt mailla, jotka olivat suu­rim­mal­ta osin tut­ki­ma­ton­ta viidakkoa. He olivat löytäneet yli 40 rau­nio­kau­pun­kia, ja Catherwood oli piirtänyt niiden monu­ment­te­ja, patsaita ja kivisiin stee­lei­hin kai­ver­ret­tu­ja mer­kil­li­siä hie­rogly­fe­jä minkä ehti.


Keitä kau­pun­kien raken­ta­jat olivat, ei var­muu­del­la osattu sanoa. Nämä har­ras­ta­ja­tut­ki­jat päät­te­li­vät jär­ke­väs­ti, että heidän on täytynyt olla samoja maya-inti­aa­ne­ja kuin mitä alueella asui tänäkin päivänä, koska vanhojen patsaiden kas­von­piir­teet muis­tut­ti­vat heitä. Yhtä kaikki Stephens ja Catherwood arvelivat näiden mayojen mui­nais­ten esi-isien luoneen sivi­li­saa­tion, jolle löytyi vertainen vain Egyptistä tai Intiasta; ja että nämä kaupungit olivat kerran olleet täynnä väkeä. Salaperäisiä kir­joi­tuk­sia kat­sel­les­saan he olivat vakuut­tu­nei­ta, että niihin oli tal­len­net­tu mahtavia his­to­rioi­ta foneet­ti­si­na teksteinä.


Stephensin ja Catherwoodin teos innoitti monien mie­li­ku­vi­tuk­sen lentoon. Mormonit näkivät näillä mailla Luvatun muinaisen maansa. Toiset olivat varmoja, että may­akult­tuu­ri oli jonkin Vanhalta man­te­reel­ta lai­vau­tu­neen sivi­li­saa­tion aikaan­saan­nos­ta. Alkuperäisväestön itsensä luomaksi sitä ei monikaan tuolla vuo­si­sa­dal­la uskonut, vaikka Stephensin kirjasta voi lukea hänen käsi­tyk­sen­sä, joka huomioi kau­pun­kien mah­dol­li­sen ame­rik­ka­lai­sen alkuperän.


Mayakulttuuri opittiin tuntemaan paremmin vasta 1900-luvulla, kun orga­ni­soi­tu­ja arkeo­lo­gi­sia tut­ki­mus­mat­ko­ja alettiin järjestää mayojen asut­ta­mil­le maille. Viiveeseen varmasti vaikutti se, että nämä seudut olivat vai­kea­kul­kui­sia, ja malarian lisäksi monet muutkin vaivat pii­na­si­vat sinne läh­ti­jöi­tä. Huomattakoon, että tämä alava vii­dak­ko­maa oli saman­kal­tai­nen jo espan­ja­lais­ten kon­kis­ta­do­rien aikaan 1500-luvulla. Pitkälti luok­se­pää­se­mät­tö­myy­ten­sä vuoksi siellä asuvat mayat saivat elää suh­teel­li­sen omillaan ilman, että siir­to­maa­val­lat olisivat heitä orjuut­ta­neet. Alamaalla joskus kukois­ta­neet suuret kau­pun­git­kin olivat raunioina ja peit­ty­neet vii­dak­koon. Ne mayat, joita val­loit­ta­jat pääosin tapasivat, asuivat Jukatanin niemimaan hel­pom­mis­sa osissa: heidät voi­tet­tiin vuo­si­kym­me­niä kes­tä­nei­den tais­te­lu­jen jälkeen.

2. Tikalin on tiedetty olleen suuri kaupunki, mutta LiDAR-tutkimuksen paljastama mittakaava on yllättänyt arkeologitkin.
Kuva: Jimmy Baum/Unsplash (CC0)
2. Tikalin on tiedetty olleen suuri kaupunki, mutta LiDAR-tut­ki­muk­sen pal­jas­ta­ma mit­ta­kaa­va on yllät­tä­nyt arkeo­lo­git­kin. Kuva: Jimmy Baum/​Unsplash (CC0)

1950-luvulle tultaessa yleiskuva may­akult­tuu­ris­ta oli vakiin­tu­nut. Tiedemaailma uskoi lähes kon­sen­suk­ses­sa ymmär­tä­vän­sä sen luonteen ja puitteet. Alan suurin auk­to­ri­teet­ti oli J. Eric Thompson, joka oli kir­joit­ta­nut mittavia tut­kiel­mia mayojen mate­maat­ti­sis­ta ja täh­ti­tie­teel­li­sis­tä saa­vu­tuk­sis­ta. Monissa jul­kai­suis­sa koros­tet­tiin mayojen ainut­laa­tui­suut­ta maailman kehit­ty­nei­den yhteis­kun­tien joukossa. Heidän älyllisiä saa­vu­tuk­si­aan ihan­noi­tiin, samoin kuin sitä, että he eivät juurikaan käyneet sotia. Heidän kau­pun­ke­jaan ei pidetty var­si­nai­ses­ti urbaa­nei­na, vaan ainoas­taan sere­mo­nia­kes­kuk­si­na. Suurimman osan väestöä nähtiin asuneen hajallaan pienissä kylissä niiden ympärillä. Koko mayamaan (Jukatanin niemimaa ympä­ris­töi­neen) asu­kas­lu­vun arveitiin olleen 1 – 2 miljoonan välillä.


Mayojen eri­kois­laa­tui­suus kutkutti mie­li­ku­vi­tus­ta. Mayakulttuurista innos­tui­vat mui­nai­sa­stro­naut­ti­teo­ree­ti­kot (Erich von Däniken etu­ne­näs­sä) kuin myöhemmin myös New Age -ihmiset, jotka alkoivat meditoida mayojen asuin­si­joil­la. Mayat innos­ti­vat myös monia muita, kunnes kaikki taas kerran kään­net­tiin pää­lael­leen.


Uusi paradigma alkoi 1960-luvulla. Tärkein muu­tos­vek­to­ri oli mayojen moni­mut­kai­sen hie­rogly­fi­kir­joi­tuk­sen avau­tu­mi­nen, jonka kehitys on jatkunut nyky­päi­vään saakka. Koska lähes kaikissa mayojen monu­men­teis­sa on pitkiäkin kiveen kai­ver­ret­tu­ja tekstejä, on tut­ki­joil­la ollut yllin kyllin aineistoa tul­kin­ta­koo­dien etsin­näs­sä. Nyttemmin tiedetään, että mayojen kir­joi­tys­jär­jes­tel­mä oli pitkälti foneet­ti­nen ja muistutti peri­aat­teel­taan egyp­ti­läis­ten tai kii­na­lais­ten kir­joi­tus­ta. Valtaosa teks­teis­tä osataan nykyään lukea.


Mayojen kir­joi­tuk­sis­ta voidaan lukea suoraan heidän his­to­ri­aan­sa. Niistä välittyvä kuva on vallan toinen, kuin mihin edellisen para­dig­man romanttis-uto­pis­ti­nen käsitys perustui.


Ensinnäkään mayat eivät olleet lainkaan rau­han­omais­ta väkeä, vaan kävivät alati sotia ja uhrasivat ihmisiä niin kuin muutkin Mesoamerikan kansat. Tiedemaailma ei osannut aiemmin tutkia heitä ana­lo­gi­si­na naa­pu­ri­kan­soi­hin nähden, vaan oletti viidakon suoneen mayoille eris­ty­neen rauhan, jossa keskittyä muun muassa filo­so­foin­tiin. Tekstit ovat pal­jas­ta­neet paljon muutakin ja tehneet selväksi sen, että mayat muo­dos­ti­vat vain yhden osan Mesoamerikan inte­rak­tii­vis­ta kult­tuu­ri­mil­jöö­tä — samaan tapaan kuin vaikkapa kansat Välimeren ympä­ris­tös­sä. Arkeologia ammensi lisää näistä kau­pun­geis­ta, ja mayamaan asu­kas­lu­kuar­vioi­ta nos­tet­tiin tun­tu­vas­ti 5 – 8 mil­joo­naan.

3. Chichén Itzán may­akau­pun­gin rauniot Meksikossa. Kuva: Marv Watson/​Unsplash (CC0)

Ja nyt sitten olemme LiDARin aikaan­saa­man para­dig­ma­muu­tok­sen kyn­nyk­sel­lä. On oikeas­taan yllät­tä­vää todeta, että may­akult­tuu­rin mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sen mittavat ulot­tu­vuu­det ovat LiDARin tar­joa­mien mah­dol­li­suuk­sien myötä edessämme — samaan tapaan kuin miltä Stephensistä ja Catherwoodista on täytynyt tuntua 180 vuotta sitten.


Tuoreissa LiDAR-aineis­to­jen ana­lyy­seis­sa esitetään tätä nykyä käsit­tä­mät­tö­mäl­tä tuntuvia lukuja ja luon­neh­din­to­ja siitä, miltä mayojen maailma on kukois­tus­kau­del­laan 300 eaa – 900 jaa toden­nä­köi­ses­ti näyttänyt. Suurimmissa kau­pun­geis­sa, kuten Tikalissa, Calakmulissa ja Caracolissa, on voinut olla kussakin 1 – 2 miljoonaa asukasta alueilla, joiden pinta-ala on modernien suur­kau­pun­kien luokkaa. Niitä kut­su­taan­kin nyt mayojen mega­kau­pun­geik­si.


Näitä kau­pun­ke­ja yhdis­ti­vät todel­li­set valtatiet, jotka olivat leveämpiä, suorempia ja paremmin raken­net­tu­ja kuin yhdenkään kansan ennen 1900-lukua. Niissä oli lin­noi­tus­lait­tei­ta, joissa saattoi olla jopa 10 metriä korkeat muurit selvänä merkkinä sotimisen anka­ruu­des­ta. Valtavat kanavien, koho­tet­tu­jen peltojen, kei­no­jär­vien ym. vesi­va­ras­to­jen verkostot kattoivat käy­tän­nös­sä koko maan, joka oli ehkä tiheämmin asuttu kuin mikään muu paikka vanhassa maa­il­mas­sa. Arviot mayamaan asu­kas­lu­vus­ta – joka pinta-alaltaan oli Suomen luokkaa – pyö­ri­vät­kin nyt noin 15 mil­joo­nas­sa. Täten may­akult­tuu­ri nostetaan nyt otsi­kois­sa maailman suurten sivi­li­saa­tioi­den rinnalle, ja jossain suhteissa niiden ylikin.

Uusi vanha Amerikka

Keski-Amerikan ohella toinen mer­kit­tä­vä alue, jonka mahtava mui­nai­suus on nyttemmin avau­tu­mas­sa arkeo­lo­gian, ilma­ku­vauk­sen ja ennen muuta LiDAR-kar­toi­tuk­sen avulla, on Amazonia. Jo jonkin aikaa on ollut tiedossa, että siellä olevien pääjokien varret ovat olleet joskus tiheään asuttuja, kuten var­hai­sim­mat tut­ki­mus­mat­kat alueella vah­vis­ta­vat. Uusimpien havain­to­jen mukaan jopa ne seudut, joilla ei oleteta olleen juuri lainkaan väkeä, olivat täynnään isoja kyliä, teitä ja maa­ra­ken­nel­mia.


Arviot Amazonian väki­lu­vus­ta ylittävät jopa 10 miljoonaa. Amazoniassa ei ollut mayamaan kaltaisia kau­pun­ke­ja, koska siellä ei ollut kiviä, vaan puusta ja maasta raken­net­tiin suuriakin raken­nel­mia. Yhteiskunnat olivat orga­ni­soi­tu­ja, ja joitakin niistä voinee luon­neh­tia kunin­gas­kun­nik­si. Mesoamerikan tapaan tämäkin lienee ollut inte­rak­tii­vi­nen kult­tuu­ria­lue, jolla oli läheinen yhteys Andien kor­kea­kult­tuu­rei­hin.


Andeilla syntynyt inka­val­tio ulotti valtansa näillä näkymin paljon syvem­mäl­le Amazoniaan kuin on aiemmin tiedetty. Inkat kutsuivat Amazonian osaa val­ta­kun­nas­taan Antisuyoksi: sen tuotteet olivat elin­tär­kei­tä, kuten Egyptin vilja-aitta oli Roomalle. Samaan tapaan kuin may­amaal­la, runsas väestö myös Amazoniassa vaati elintilaa, jota täytyi raivata vii­da­kol­ta. Siitä tulikin yksi suuri ”puutarha”, missä suuri osa puista oli domes­ti­koi­tu ja ihmiset har­joit­ti­vat hyö­ty­käyt­töön sovel­tu­vaa met­sän­hoi­toa.

4. LiDAR-tutkimus on pal­jas­ta­nut valtavan suuria asu­tus­kes­kuk­sia eri puolilta Amerikkaa. Kuva: Juha Hiltunen

Entäpä Pohjois-Amerikka? Sekin oli tuolloin vallan toisen näköinen, ja sen itäinen metsämaa varsin saman­kal­tai­nen kuin Amazonia. Siellä raken­net­tiin vieläkin suurempia kau­pun­ke­ja ja raken­nel­mia kuin Amazoniassa. Tätä kult­tuu­ri­pii­riä kutsutaan kum­mun­ra­ken­ta­jik­si. Heidän suurin kes­kuk­sen­sa sijaitsi nykyisen St. Louisin kaupungin sijoilla. Siellä saattoi kukois­tusai­ka­na olla jopa 100 000 asukasta. Tämäkin Amerikan osa oli laajasti domes­ti­koi­tu, eikä euroop­pa­lais­ten 1700-luvulla kohtaamia suuria erämetsiä enää ollut. Metsittyminen oli luonnon seurausta kau­pun­kien autioi­tu­mi­ses­ta ja peltojen häviä­mi­ses­tä väestön kuollessa euroop­pa­lais­ten tuomiin tauteihin.

5. Kartta Mexico-Tenochtitlan. Kuva: Juha Hiltunen.

Amerikoissa oli vähemmän väkeä ainoas­taan karuim­mil­la alueilla, aivan poh­joi­ses­sa, ete­läi­sim­mäs­sä etelässä ja ylhäi­sil­lä ylän­göil­lä. Tihein väes­tö­kes­kit­ty­mä oli Mesoamerikassa, may­amaal­la ja asteek­kien val­ta­kun­nas­sa Meksikossa. Asteekit hal­lit­si­vat siitä noin 15 miljoonaa ihmistä. Heidän pää­kau­pun­kin­sa, Tenochtitlan (nykyinen Mexico City) oli 1500-luvun alussa luul­ta­vas­ti maailman väki­rik­kain, suurin ja kaunein (”Amerikan Venetsia”) kaupunki – koko­luo­kal­taan mayojen mega­kau­pun­kien luokkaa. Inkojen imperiumi puo­les­taan oli niin suuri, että koko maa­il­mas­sa tuolloin ainoas­taan Ming-Kiina oli sitä isompi.


Paljonko Amerikoissa mahtoi olla väkeä euroop­pa­lais­ten tullessa sinne ensim­mäis­tä kertaa? Uusimpien tietojen mukaan vähintään 100 miljoonaa, ja olettaa voi, että tulevina vuosina tätäkin saatetaan korottaa LiDAR-kar­toi­tus­ten laa­je­tes­sa enti­ses­tään.


Visio Amerikan suurista sivi­li­saa­tiois­ta, mah­ta­vis­ta met­ro­po­leis­ta ja niiden isoista asu­kas­lu­vuis­ta oli olemassa jo 200 vuotta sitten, kun rau­nio­kau­pun­ke­ja alettiin löytää. Nyt vain, toisin kuin tuolloin, tiedämme, että ne olivat täysin Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen itsensä luomia.


Lisää tietoa artik­ke­lis­sa käy­te­tyis­tä kuvista alla!

  1. Aparicio, Luis González: Plano recon­struc­ti­vo de la región de Tenochtitlan. Instituto Nacional de Antropología 1988.
  2. CBC Radio: ”Archaeologists discover mys­te­rious geoglyphs and 81 lost sett­le­ments in the AmazonCBC Radio, 29.3.2018.
  3. Ceram, C.W.: Muinaisaarteita etsimässä. WSOY 1951.
  4. Clynes, Tom: ”Laser scans reveal Maya ‘Megalopolis’ below Guatemalan JungleNational Geographic, 2.2.2018.
  5. Hannula, Tommi: ”Laserkeilaus paljastaa mui­nais­ten kor­kea­kult­tuu­rien kau­pun­ke­ja ja Suomen kivi­kau­ti­sia kyliä – mul­lis­ta­va tekniikka panee oppi­kir­jat uusiksi, ja kuka tahansa voi tehdä his­to­rial­li­sia löytöjä Suomesta koti­soh­val­taan”. HS, 1.4. 2018.
  6. Hiltunen, Juha: ”Mexico-Tenochtitlan: Pre-Industrial Megalopolis in the Ancient America” Seminaarityö Dr. Fred Valdezin kurssilla Mesoamerica – Ancient Cities. University of Texas at Austin, 9.11.1994.
  7. Mann, Charles C.: 1491: Amerikka ennen Kolumbusta. Into 2011.
  8. Pearce, Fred: ”Myth of pristine Amazon rain­fo­rest busted as old cities reappear”. Daily News, 23.7.2015.
  9. Talvitie, Jyrki & Hiltunen, Juha: Mayamaa. Tietoteos Ky 1992.
  10. Tiede/​Uutiset: ”Mayametropoli ällis­tyt­tää”. Tiede, 3/​2018.
  11. Tuohinen, Petteri: ”Laserin avulla löy­det­tiin Manhattanin kokoinen inti­aa­ni­kau­pun­ki Meksikossa – ‘Nyt kaikki oppi­kir­jat joudutaan kir­joit­ta­maan uudelleen.’” HS/​Ulkomaat, 16.2.2018.

2. Tikal oli may­amaa­il­man ”New York”. Sen kor­keim­mat temp­pe­li­py­ra­mi­dit kohoavat yhä sankan vii­dak­ko­kas­vil­li­suu­den ylle. Arkeologit ovat jo kauan tienneet, että se on ollut suuri kaupunki, mutta kukaan ei ole voinut kuvitella mitään siinä mit­ta­kaa­vas­sa mitä lidar­tut­ki­mus on nyt pal­jas­ta­nut. Vertaus New Yorkiin sopii myös tähän. Sen suu­ruus­luok­ka on sama kuin jos emme tähän mennessä tuntisi kuin vasta Manhattanin. Tikal saattoi hyvinkin olla kukois­tuk­ses­saan 800-luvulla maailman suurin kaupunki – missä liki kaksi miljoonaa ihmistä asui osa­puil­leen New Yorkin kokoi­sel­la alueella.


4. Kartta Amerikasta vuonna 1492. Suurin osa alueista oli moni­puo­li­ses­ti viljeltyä ja domes­ti­koi­tua. Lidartutkimus on pal­jas­ta­nut valtavan suuria asu­tus­kes­kuk­sia eri puolilta Amerikkaa, jopa sel­lai­sil­ta­kin alueilta joiden väki­mää­rien on otaksuttu olleen alhaisia. Näiden nojalta koko Amerikan asu­kas­lu­kuar­vioi­ta on alettu nostaa tun­tu­vas­ti ylöspäin. Nyt esi­tet­tään yleisesti noin100 miljoonan väki­mää­riä Amerikoille euroop­pa­lais­ten tullessa sinne.


5. Tenochtitlan, asteekki-impe­riu­min lois­te­lias pää­kau­pun­ki oli toden­nä­köi­ses­ti maailman laajin ja väki­mää­räl­tään suurin urbaani keskus 1500-luvun alussa. Se oli raken­net­tu saarille Venetsian tapaan Texcoco-järven län­sio­saan, minne muodostui suuri makean veden laguuni ison padon suojiin, ero­tuk­sek­si suo­lai­ses­ta pää­jär­ves­tä. Se oli metropoli, joka eli lähes lähes täysin val­ta­kun­nan vero­tuot­teil­la ja sen asu­jai­mis­to­kin koostui pääosin yhteis­kun­nan ylä­luo­kas­ta, ammat­ti­so­ti­lais­ta, varak­kais­ta kaup­piais­ta ja eri­kois­kä­si­työ­läi­sis­tä. Laguuniin oli raken­net­tu erikoisia kelluvia chinampa-peltoja, joilla vil­jel­tiin vain mää­rät­ty­jä tuotteita – valtavan väestön ravin­nok­si niistä ei riittänyt. Niitä lan­noi­tet­tiin ihmisten ulos­teil­la ja kau­pun­gis­sa oli kaik­kial­la käy­mä­löi­tä mihin sitä kerättiin. Muutenkin se oli yksi aikansa puh­taim­pia kau­pun­ke­ja – kadun­la­kai­si­jat siistivät joka päivä yleiset alueet. Kaksi akve­dik­tia toi sinne vettä ja lähes joka talouteen kuului sauna – temazcal. Varhainen kro­ni­koit­si­ja Juan de Torquemada arvioi tässä kau­pun­gis­sa olleen noin 120 000 taloa. Kun huo­mioi­daan, että suurin osa sen väestä oli yhteis­kun­nan ylempää ja vau­raam­paa luokkaa, olivat talot isompia ja perheluku myös. Asteekeilla oli lisäksi orjia, joten nämäkin nostavat lukuja taloutta kohden. Jos käytämme lukua 8 ker­toi­me­na tulee koko­nais­mää­räk­si noin miljoona. Verrattuna mayojen mega­kau­pun­kei­hin tämä ei ole lainkaan epä­rea­lis­ti­nen arvio.

Kirjoittaja

Juha Hiltunen on Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti Oulun yliopistossa. Hän on antropologi, kulttuurihistorioitsija, tietokirjailija ja matkaopas, joka asuu Turussa. Jutun teemaan liittyvä, Juhan opastama Kon Tiki Toursin matka USA:n kaakkoisosiin on tulossa syyskuussa 2017.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

1960-luvun alussa ihmiskunta astui avaruusaikaan. Avaruus oli modernisaation ja teknologisen edistysuskon symboli ja kosmonautit, avaruuden valloittajat, uusia huimapäisiä neuvostoihmisiä. Vastalaskeutuneen kosmonautti Juri Gagarinin harteille kasattiin melkoinen rooli. Laskeuduttuaan hän oli jo huippuunsa treenattu esiintyjä, jonka tehtävänä oli kiertää ympäri maailmaa. Avaruuteen hän ei enää lentänyt. Se ei ollut tarpeen, sillä valtionjohdolle lennon suurin merkitys ei ollut avaruudessa vaan maan päällä: se oli osoitus siitä, että sosialistinen maailmanjärjestelmä toimi.

Martin Luther King on Suomessa suhteellisen tuntematon hahmo, vaikka moni varmasti osaakin yhdistää hänen nimensä Yhdysvalloissa 1950- ja 60-luvuilla käytyyn taisteluun afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksien saavuttamiseksi. Teologian ja sosiologian akateemiset opinnot suorittanut King oli kansalaisoikeusliikkeen kärkihahmo, joka Mahatma Gandhin tavoin uskoi vankasti väkivallattomaan vastarintaan. Kingin radikaalina pidettynä tavoitteena oli yhdenvertainen kohtelu kaikille kansalaisille ihonväriin katsomatta sekä perustuslaillisten oikeuksien, kuten äänioikeuden, toteutumisen takaaminen käytännössä. Käytännön uudistusten lisäksi King kävi tukijoineen taistelua rasistista maailmankuvaa vastaan.

Itsetyydytystä on luonnehdittu länsimaisen seksuaalikulttuurin pitkäkestoisimmaksi tabuksi, jota edes viime vuosikymmenten seksuaalinen vapautuminen ei ole kyennyt murtamaan. Vaikka itsetyydytys nykyään jo nähdäänkin osana seksuaaliterveyttä, harva puhuu siitä avoimesti – ainakaan ilman kiusaantuneita kuulijoita. Taustaa ja syitä tabun murtumattomuudelle voi etsiä itsetyydytyksen värikkäästä kulttuurihistoriasta.

Vaikka sosiaalinen media on ollut keskuudessamme vasta hetken, meillä on jo monia käsityksiä siitä, millä tavalla sitä kuuluisi käyttää. Sosiaalinen media onkin hauska väylä kulttuurisen merkityksenannon tarkasteluun. Se on useimmille meistä arkipäiväinen, hyvin tuttu ja läheinen asia. Se kietoutuu ihmissuhteisiimme, työhömme sekä käsityksiimme siitä, millaisia ihmiset ovat. Lisäksi se on yhtä aikaa sekä erittäin globaali että vahvasti paikallisväriä ottava ilmiö. Millaisia eroja kulttuurien välinen vertailu paljastaa somen käytön tavoissamme?