Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla

Viime loka­kuus­sa Yhdysvalloissa alkunsa saanutta metoo-kampanjaa on verrattu ilmiönä jopa naisten äänioi­keu­den saa­vut­ta­mi­seen. Liikettä on kuitenkin kri­ti­soi­tu miesten lii­al­li­ses­ta syyl­lis­tä­mi­ses­tä. “Noitavainoksi” ja “kent­tä­oi­keu­dek­si” kutsuttu kampanja kolahtaa miehen kunnian päälle. Tässä artik­ke­lis­sa pohdin metoo-ilmiötä, sen haastamaa vai­ke­ne­mi­sen kult­tuu­ria sekä mas­ku­lii­nis­ta kun­nia­kä­si­tet­tä Suomessa.

Hollywoodista Helsinkiin

Alunperin aktivisti Tarana Burken lan­see­raa­ma ja myöhemmin näyt­te­li­jä Alyssa Milanon kuu­lui­sak­si tekemä hashtagi #metoo nousi otsi­koi­hin, kun Milanon kans­sa­si­sa­ret huusivat inter­ne­tin bar­ri­ka­deil­la “Minä myös!”. Heidän syyttävät sormensa osoit­ti­vat tuottaja ja elo­ku­va­mo­gu­li Harvey Weinsteinia. Viikko toisensa jälkeen metoon häpeä­paa­lul­le nos­tet­tiin Hollywoodin kuu­lui­sim­pia nimiä.

Maailman vai­ku­tus­val­tai­sim­piin kuuluvien miesten törkeä vallan ja aseman hyväk­si­käyt­tö oli helppo tuomita. Niin naiset kuin miehet Suomessa aset­tui­vat kaukana kuohuvan metoo-kampanjan tuki­joik­si.

Sitten alkoi tapahtua koti­maas­sa. Elokuva- ja teat­te­rioh­jaa­ja Lauri Törhönen ja Kansallisbaletin tai­teel­li­nen johtaja Kenneth Greve nousivat otsi­koi­hin alais­ten­sa epä­asial­li­ses­ta koh­te­lus­ta ja sek­su­aa­li­ses­ta ahdis­te­lus­ta.

Kun tapaus Aku Louhimies nousi maa­lis­kuus­sa 2018 jul­ki­suu­teen, monella suo­ma­lai­sel­la tuli mitta täyteen. Pamela Tola, Matleena Kuusniemi, Pihla Viitala ja Jessica Grabowsky sekä neljä muuta nais­näyt­te­li­jää kri­ti­soi­vat yhtä Suomen rakas­te­tuin­ta elo­ku­vaoh­jaa­jaa alen­ta­vis­ta ohjaus­me­toi­deis­ta ja sek­su­aa­li­ses­ta val­lan­käy­tös­tä.

Seuratessani sosi­aa­lis­ta mediaa ja uuti­soin­tia aiheesta olin jär­kyt­ty­nyt niin Louhimiehen epä­am­mat­ti­mai­sis­ta meto­deis­ta kuin asian jul­ki­tuo­nei­den näyt­te­li­jöi­den nöy­ryyt­tä­mi­ses­tä ja hauk­ku­mi­ses­ta. Edellämainittuja eturivin nais­näyt­te­li­jöi­tä syy­tet­tiin akka­mai­ses­ta kateu­des­ta ja pik­ku­mai­suu­des­ta; pahim­mil­laan naisia huo­ri­tel­tiin sosi­aa­li­ses­sa mediassa. Keskisuomalaisen pää­toi­mit­ta­ja Pekka Mervola vertasi Louhimieheen koh­dis­tu­nut­ta arvos­te­lua “kent­tä­oi­keu­dek­si” ja Ilta-Sanomien pää­toi­mit­ta­ja Ulla Appelsin arvosteli naisille Jussi-gaalassa tukensa antaneita “kou­lu­kiusaa­jik­si”. Louhimiehen julkisia Facebook- päi­vi­tyk­siä kävivät peu­kut­ta­mas­sa ja kom­men­toi­mas­sa muun muassa edus­kun­nan apu­lais­vies­tin­tä­pääl­lik­kö Rainer Hindsberg sekä useat mies­näyt­te­li­jät. Jari Sarasvuo ilmaisi tukensa Louhimiehelle nimit­tä­mäl­lä naisten kertomia väitteitä “saduiksi”.

Louhimiehen Facebook-sivulla ja Twitterissä sekä uuti­sar­tik­ke­lien kom­men­teis­sa toistui yksi teema: suo­ma­lai­sen miehen kunnia. Sitä oli loukattu.

Louhimies edustaa monelle suo­ma­lai­sen miehen esikuvaa. Pro-Finlandialla palkittu ohjaaja on toista vuo­si­kym­men­tä tehnyt elokuvia Suomesta, suo­ma­lai­suu­des­ta ja sodasta. Kritisoidessaan Louhimiestä nais­näyt­te­li­jät tulivat soi­man­neek­si myös isän­maal­lis­ta ja mas­ku­lii­nis­ta suo­ma­lai­sen miehen myyttiä.

Kuva: Esteban Lopez (CC0)

Miehinen kunnia ja ylpeys ovat pat­riar­kaa­li­sen yhteis­kun­ta­ra­ken­teen kul­ma­ki­viä. Metoon myötä val­taa­pi­tä­vät hie­rar­kian yläpäässä olevat miehet ovat joutuneet kovan julkisen arvos­te­lun kohteeksi. Häpäiseekö joidenkin mielestä liian pitkälle viety metoo-kampanja suo­ma­lais­ten miesten maineen? Luoko miesten julkinen kri­ti­soin­ti vain syvemmän kuilun femi­nis­tien ja aatetta alle­kir­joit­ta­mat­to­mien välille vai tarjoaako kampanja enne­nä­ke­mät­tö­män kes­kus­te­lua­ree­nan suku­puo­lit­tu­neen yhteis­kun­nan uudelleen luo­mi­sek­si?

Miehinen kunnia kansan kulmakivenä

Kunnian käsitettä on tutkittu ant­ro­po­lo­gias­sa paljon. Sosiaaliantropologi Peter Wade tar­kas­te­lee kir­jas­saan Sex and Race in Latin America sitä, kuinka sukupuoli ja “rotu” ovat kolo­nia­lis­min ajoista lähtien mää­rit­tä­neet lati­na­lai­sen yhteis­kun­nan sosio­eko­no­mi­sen hie­rar­kian. Sen yläpäässä ovat arvat­ta­vas­ti valkoiset, euroop­pa­lais­ta alkuperää olevat miehet.

Säilyttääkseen asemansa miehen maine ja kunnia yhtei­sös­sä on tärkeä. Miehen kunnia määräytyy pitkälti hänen lähi­pii­rin­sä naisten käytöksen mukaan. Tässä pat­riar­kaa­li­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä hyvä nainen on tot­te­le­vai­nen ja siveä. Naisen sek­su­aa­li­suu­den kont­rol­loin­ti on vält­tä­mä­tön­tä, sillä siitä riippuu koko yhteisön arvostus. Nainen edustaa kan­sa­kun­nan hedel­mäl­li­syyt­tä ja mies sen suo­je­li­jaa.

Vaikka vanhat etni­syy­teen ja luokkaan sidotut kun­nia­kä­sit­teet ovat osittain jo historiaa, miehen kunnian liit­tä­mi­nen naisen sek­su­aa­li­seen siveyteen on edelleen val­lit­se­va käytäntö monissa maissa, myös Euroopassa, muis­tut­taa Wade. Demokraattisen kan­sa­kun­nan raken­nus­pro­ses­sis­sa luokan merkitys väheni, mutta naisen siveel­li­nen rooli perheen ja kan­sa­kun­nan raken­ta­ja­na korostui.

Antropologit ovat löytäneet vastaavia suku­puo­leen perus­tu­via kun­nia­kä­si­tyk­siä ja niistä johtuvia naisiin koh­dis­tu­via väki­val­lan muotoja ympäri maailmaa. Näkyvimpiä ilmiöitä ovat esi­mer­kik­si kun­nia­mur­hat Lähi-idässä, neit­syt­vaa­ti­muk­set ja myö­tä­jäis­sur­mat Aasiassa sekä tyttöjen suku­puo­lie­lin­ten sil­po­mi­nen osassa Afrikkaa. Raiskausta on sodissa käytetty kun­nian­louk­kauk­sen välineenä. Esimerkiksi Jugoslavian sodassa ser­bi­so­ti­laat rais­ka­si­vat bos­nia­lai­sia naisia häväis­täk­seen bos­nia­lai­sen yhteisön. Myös Suomen sisäl­lis­so­das­sa val­kois­ten sotilaat rais­ka­si­vat punaisia nais­so­ti­lai­ta.

Kunniakäsitys vaihtelee kult­tuu­rei­den ja val­tioi­den välillä, ja siihen liittyvä suku­puo­lit­tu­nut väkivalta ilmenee eri paikoissa eri tavoin. Erilaisia kun­nia­kä­si­tyk­siä yhdistää se, että perheen, suvun ja laajemman yhteisön kunnia liitetään eri­tyi­ses­ti tyttöjen ja naisten siveel­li­syy­teen. Niin myös Suomessa, kir­joit­taa väki­val­ta­tut­ki­ja Satu Lidman. “Naiset joutuvat väki­val­lan uhriksi usein juuri siksi, että ovat naisia. […] Se on maa­il­man­laa­jui­nen ongelma, joka liittyy perin­tei­siin käsi­tyk­siin suku­puo­li­roo­leis­ta ja val­lan­käy­tös­tä”.

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa

Amnesty Internationalin ihmi­soi­keus­ra­port­ti 2018 listaa Suomen koti­vä­ki­val­ta­ti­las­tois­sa Euroopan maiden kär­ki­kol­mo­seen. Perheväkivallan osuus Suomessa on lähes kak­sin­ker­tai­nen Euroopan kes­kiar­voon ver­rat­tu­na. Väkivaltainen käytös on hyvinkin yleistä Suomessa, sanoo suku­puo­len­tut­ki­ja Suvi Ronkainen.  

Suomalaiseen mie­hi­syy­teen kuuluvat kovuus, vahvuus, puhu­mat­to­muus, yksin pär­jää­mi­nen ja aggres­sii­vi­suus juontuvat väki­val­tai­ses­ta his­to­rias­tam­me. Viisi sotaa 1900-luvulla ja miesten pak­koar­mei­ja ovat jättäneet jälkensä. “Silti väki­val­las­ta jul­ki­ses­ti puhuminen uhrin näkö­kul­mas­ta on tabu. Suomessa kun­nioi­te­taan itse­näi­syyt­tä ja vahvaa toi­mi­juut­ta. Uhriutuminen ja haa­voit­tu­vai­suus nähdään heik­kouk­si­na”, jatkaa Ronkainen.

Väkivalta-asian­tun­ti­jat ovat huo­les­tu­nei­ta vai­ke­ne­mi­sen kult­tuu­ris­ta Suomessa. Vaikeista asioista, kuten väki­val­las­ta, jul­ki­ses­ti tai edes lähei­sil­le puhuminen on nähty häpeäl­li­se­nä. Eikö suo­ma­lai­nen sisu olekin juuri sitä, että kaikki pitää kestää ja turhista ei valiteta? “Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”.

Ehkä juuri tästä syystä Suomessa tehtyjen rais­kauk­sien rapor­toin­ti on yksi Euroopan alhai­sim­pia. Amnestyn mukaan Suomessa rapor­toi­daan vain 2 – 10 % kaikista rais­kaus­ta­pauk­sis­ta, kun taas esi­mer­kik­si Tanskassa luku on 25 %. Avioliiton sisällä tapahtuva raiskaus kri­mi­na­li­soi­tiin meillä vuonna 1994, 20 vuotta muita poh­jois­mai­ta myöhemmin. “Avioliiton sisällä tehdyn rais­kauk­sen hidas kri­mi­na­li­soin­ti on seurausta suo­ma­lai­sis­ta asen­teis­ta, jotka koros­ta­vat ihmisen yksi­tyi­syyt­tä, yksi­löl­li­syyt­tä ja sisuk­kuut­ta”, kertoo Amnestyn asia­na­ja­ja Kevät Nousiainen.

Uhrin häpäi­se­mi­nen, evätty tai vaikeasti saatava oikeusapu ja vaikeista asioista hil­jen­ty­mi­nen trau­ma­ti­soi­vat sek­su­aa­li­sen väki­val­lan, ahdis­te­lun ja häirinnän uhria enti­ses­tään.

Kuva: Jordan Andrews (CC0)

Sukupuoli ja sek­su­aa­li­suus ovat yhä erot­ta­ma­ton osa naisiin koh­dis­tu­van väki­val­lan raken­tei­ta. Seksuaalisen väki­val­lan uhri voidaan leimata huoraksi ja naisten oikeuk­sien puolesta työtä tekeville lähe­tel­lään rais­kausuh­kauk­sia. Ajatus oikeus­jär­jes­tyk­sen suojelun ansait­se­vas­ta “puhtaasta uhrista” sekä maineen mus­taa­mi­nen sek­su­aa­lis­sä­vyt­tei­sil­lä sol­vauk­sil­la palau­tu­vat syvälle his­to­ri­aan. Häpeä, pelko ja syrjintä kie­tou­tu­vat yhteen,” vahvistaa Lidman.

Miten tämä liittyy metoo-kam­pan­jaan? Louhimies-tapausta seu­ra­tes­sa­ni huomasin miesten käyttävän saman­kal­tai­sia solvaus- ja häpäi­sy­me­ne­tel­miä kuin mistä tutkija Lidman kir­joit­taa. Ohjaajaa arvos­tel­lei­den naisten jul­ki­ses­sa hal­ven­ta­mi­ses­sa tar­koi­tuk­se­na on vaientaa heidän äänensä ja toi­mi­juu­ten­sa. Sukupuolen rooli on keskeinen osa kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin raken­ta­mis­ta. Haastamalla vai­ke­ne­mi­sen ja hil­jen­ty­mi­sen kult­tuu­rin nämä naiset haastavat samalla myös miehiin liittyvän kos­ke­mat­to­muu­den, heidän kunniansa.

Vitsiksi vedetty

Metoo-tapausten käsittely mediassa on ollut suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan ehkäisyn kannalta paikoin hyvin epä­ra­ken­ta­vaa. Uhrien syyl­lis­tä­mi­sen lisäksi esi­mer­kik­si A-studiossa käyty kes­kus­te­lu Kuusiniemen ja Louhimiehen välillä oli uhrin aseman kannalta täysin turvaton. Kuitenkin kaikkein näkyvin ilmiö on se, kuinka paljon media-aikaa annetaan uhrien sijasta syy­te­tyil­le miehille.

Arto Nybergin vieraana ollut Törhönen kiisti häntä koskevat syytökset ahdis­te­lus­ta ja työ­paik­ka­kiusaa­mi­ses­ta useaan otteeseen, ja uskoi vää­ri­nym­mär­rys­ten johtuvan uhrien huonosta muistista. Vaikenemisen lisäksi Törhönen vitsaili, kiertäen kysy­myk­set pienellä huulen heitolla tai vähä­tel­len vas­tuu­taan. Törhönen esitti ammat­tin­sa ja tem­pe­ra­ment­tin­sa olevan sen luon­tei­sia, että hänen käy­tök­ses­tään luon­nol­li­ses­ti­kin joku varmasti louk­kaan­tuu. Ohjelman lopuksi hän viittasi metoo-kampanjan nos­tat­ta­maan Aino-taru -taulun kohuun: ”Jos sillä listalla olikin nyt ainoas­taan minä ja [Akseli] Gallen-Kallelan Väinämöinen, joka on Ateneumin seinällä, niin olen hyvässä seurassa ja se oli lyhyt lista.”

Louhimiehen reaktio häntä koskeviin syy­tök­siin oli hyvin erilainen. Ehkä juuri nöyr­ty­mi­nen ja anteek­si­pyy­tä­mi­nen, jotka usein koetaan heik­kou­te­na, käänsivät yleisön myö­tä­tun­non Louhimiehen eduksi. Toimittajat Appelsin ja Mervola kir­joit­ti­vat suo­ma­lai­sen miehen nöyr­ty­mi­sen olleen kamalaa kat­sot­ta­vaa. Artikkeleiden kom­ment­ti­ken­tis­sä naisten ulostulo nimettiin inkvi­si­tiok­si ja ajo­jah­dik­si. Tällainen kes­kus­te­lu­kult­tuu­ri ei juurikaan edesauta niiden raken­tei­den pur­ka­mis­ta, mihin metoo pyrkii.

Väestöliiton tera­pia­pal­ve­lui­den sek­so­lo­gian asian­tun­ti­ja ja psy­ko­te­ra­peut­ti Tarja Santalahti uskoo, että tör­hös­mäis­ten vitsien heit­tä­mi­nen vakavan asian äärellä trau­ma­ti­soi uhrin uudelleen. Samalla se mitätöi hänen koke­muk­sen­sa.

Nuoren naisen asema on suku­puo­leen perus­tu­vas­sa val­ta­jär­jes­tel­mäs­sä hie­rar­kian alhaisin. Lapseen koh­dis­tu­va hyväk­si­käyt­tö herättää suo­je­lun­ha­lua, kun taas esi­mer­kik­si äidin roolissa olevaan naiseen koh­dis­tet­tu häirintä koetaan kun­nian­louk­kauk­se­na. Silti nuori nainen nähdään sek­su­aa­li­se­na objektina, ikään kuin hän pelkällä ole­muk­sel­laan kerjäisi sek­su­aa­lis­ta huomiota. Tästä johtuva nuoren naisen koke­muk­sen mitä­töin­ti on myös Suomessa yleistä, toteaa Santalahti.

Kuva: Roman Kraft (CC0)

Tässä yhteis­kun­nas­sa halutaan kiistää sek­su­aa­li­sen häirinnän suku­puo­lit­tu­nei­suus,” sanoo Amnestyn suku­puo­leen ja sek­su­aa­li­suu­teen perus­tu­van syrjinnän asian­tun­ti­ja Pia Puu Oksanen. Uhrin koke­muk­ses­ta ei kes­kus­tel­la jul­ki­ses­ti, jos sitä edes uskotaan, täs­men­tä­vät Santalahti ja Oksanen. Kun työkaluja raken­ta­vaan kes­kus­te­luun ei löydy, on häirintää koke­nei­den naisten väitteet helpompi kuitata saduiksi kuin käsitellä heidän koke­maan­sa häirintää ja siitä aiheu­tu­nei­ta traumoja.

Huolestuttavat väki­val­ta­ti­las­tot eivät ole pelleilyn paikka. Eduskunnassa kiistelty ehdotus, jossa rais­kaus­la­kiin lisät­täi­siin seksiin suos­tu­muk­sen puute, oli Perussuomalaisten kan­san­edus­ta­ja Tom Packalénille vitsailun aihe: “Oisko se [suostumus] pape­ri­muo­dos­sa vai joku appi?”

Tosiasia on kuitenkin se, että myös Suomen riko­soi­keus hei­jas­te­lee pat­riar­kaa­li­sia raken­tei­ta. “Väkivaltakäsityksessä korostuu edelleen fyysinen väkivalta, mutta leimaavat puhetavat, mitä­töi­mi­nen ja luke­mat­to­mat muut henkisen väki­val­lan muodot saavat pontta yleisestä asen­neil­mas­tos­ta. Vanhanmallinen suku­puo­li­jär­jes­tys, joka näkyy niin avio­liit­to-oppaissa kuin oikeu­den­käy­tös­sä satojen vuosien ajalta, juurrutti kult­tuu­riin naisiin koh­dis­tu­vaa väki­val­taa vähek­sy­viä ele­ment­te­jä,” kir­joit­taa tutkija Lidman.

Häpeän jälkeen

Naisliikkeelle ja femi­nis­mil­le metoo on kaivattu ilmiö, koska se edustaa maa­il­man­laa­juis­ta sisa­ruut­ta. Kolmannen aallon femi­nis­miä on usein kri­ti­soi­tu sen indi­vi­dua­lis­mis­ta. Vaikka 1990-luvun alussa alkanut aalto toi esille sorron moni­muo­toi­suu­den eli inter­sek­tio­naa­li­suu­den, se samalla repi femi­nis­tis­tä rintamaa palasiksi. Liike hajosi yhteisten tasa-arvoa edis­tä­vien tavoit­tei­den sijasta puo­lus­ta­maan seksuaali- ja suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen asemaa sekä etnisten vähem­mis­tö­jen statusta yhteis­kun­nas­sa.

Metoo-kampanja on ennen­nä­ke­mä­tön mah­dol­li­suus luoda maa­il­man­laa­jui­nen femi­nis­ti­nen dialogi suku­puo­lit­tu­neis­ta val­ta­ra­ken­teis­ta kaikilla yhteis­kun­nan saroilla. Dialogin pitäisi pyrkiä sisäl­lyt­tä­mään kaikki syrjintää kohtaavat ryhmät, eri­tyi­ses­ti hei­kom­mas­sa asemassa olevat väril­li­set naiset ja suku­puo­li­vä­hem­mis­töt.

Suomen viral­li­sek­si femi­nis­tik­si kutsuttu kir­jai­li­ja Kaari Utrio on innois­saan metoon tuomista raik­kais­ta tuulista: ”Nyt eletään uuden ajan alkua”, Utrio sanoo. ”Muutos voi olla jopa yhtä mer­kit­tä­vä kuin Ranskan val­lan­ku­mous aikanaan. Se muutti vähi­tel­len koko Euroopan, kun ajatus ihmi­soi­keuk­sis­ta levisi.”

Liike voi­maut­taa naisia ja toi­vot­ta­vas­ti myös muita syr­jit­ty­jä ryhmiä. Mutta miten se vaikuttaa miehiin, mas­ku­lii­ni­seen kunnian käsit­tee­seen ja miesten yhteis­kun­nal­li­seen asemaan?

Miesten syr­jäy­ty­mi­ses­tä ollaan huo­lis­saan. Ruotsissa metoo-kam­pan­jas­sa kri­tiik­kiä saanut Tukholman kau­pun­gin­teat­te­rin entinen johtaja Benny Fredriksson teki maa­lis­kuus­sa itse­mur­han. Surullinen uutinen sai monet miet­ti­mään, mistä kam­pan­jas­sa on kyse, ja onko se mennyt liian pitkälle. Jotkut pai­not­ti­vat metoossa muka­nao­li­joi­den tili­vel­vol­li­suut­ta siitä kuinka asiaa jul­ki­suu­des­sa puidaan.

Mutta onko kampanja häirintää koke­nei­den uhrien vastuulla? Kokemuksen sanoit­ta­mi­nen ja jul­ki­tuo­mi­nen on tärkeä osa para­ne­mis­pro­ses­sia. Siksi ei ole oikein vyöryttää vastuuta niille naisille, jotka omilla nimillään uskal­ta­vat kertoa vaikeista ja trau­maat­ti­sis­ta koke­muk­sis­taan. Tärkeää on se, miten media, yhteis­kun­nal­li­set vai­kut­ta­jat sekä poliit­ti­set päättäjät asioista kes­kus­te­le­vat.

Jälkipyykin sel­vit­tä­mi­seen psykologi Stephanie Pinder-Amaker ehdottaa käy­tet­tä­väk­si termiä moving through termin moving on sijasta. Hän vertaa ihmisten sho­kee­raa­via ulos­tu­lo­ja kriisi — ja suru­työs­sä käytyihin vai­hei­siin: järkytys, kiel­tä­mi­nen, viha, suru, sovittelu ja lopulta hyväk­sy­mi­nen. Psykologin mielestä kampanjan toivoma muutos ei voi tapahtua, jos kriisi pyritään mah­dol­li­sim­man nopeasti vain unoh­ta­maan.

Kriisin läpi­käy­mi­nen ei kui­ten­kaan onnistu ilman miehiä. Guardianin toi­mit­ta­ja Richard Godvin painottaa miesten osal­lis­tu­mi­sen tärkeyttä metoo-kes­kus­te­lus­sa. Hän uskoo, etteivät pat­riar­kaa­li­set rakenteet voi murtua, jos yhteis­kun­nan eriar­voi­sis­ta suku­puo­lit­tu­neis­ta raken­teis­ta muis­tut­ta­mi­nen on ainoas­taan naisten harteilla.

Kuva: Alice Donovan Rouse (CC0)

Vastuu ei ole kui­ten­kaan ole yksi­no­maan kritiikin kohteeksi jou­tu­neel­la miehellä. Ruskeiden tyttöjen pää­toi­mit­ta­ja Koko Hubara kiteyttää vastuun jakamisen hienosti: “Välillä on miesten vuoro. On miesten vuoro osal­lis­tua lasten kas­vat­ta­mi­seen niin, että seuraava sukupolvi oppii ymmär­tä­mään suos­tu­muk­sen säännöt ja oman asemansa maa­il­mas­sa. On miesten vuoro käyn­nis­tää kampanja, joka näyttää miksi he ahdis­te­le­vat naisia ja joka tarjoaa apua miehille sen lopet­ta­mi­sek­si. Kyllä, kaikkien miesten.”

Yhteiskunta ja kulttuuri ovat alati muu­tok­ses­sa. Antropologisessa tut­ki­muk­ses­saan Wade totesi, että Latinalaisessa Amerikassa yksi mer­kit­tä­vim­piä kään­ne­koh­tia yhteis­kun­nan kehi­tyk­ses­sä oli demo­kra­tian saa­vut­ta­mi­nen. Se muutti myös miehen asemaa ja mas­ku­lii­ni­suu­teen sidottua kunniaa. Naisen siveyden suo­je­le­mi­nen tuli tar­peet­to­mak­si, kun nainen pystyi itse­näi­ses­ti ansait­se­maan elantonsa ja sai yhtä­läi­set poliit­ti­set ja sosi­aa­li­set oikeudet. Silti miehen sek­su­aa­li­nen valta naiseen on edelleen ilmeistä.

Niin myös Suomessa, jota on maa­il­man­laa­jui­ses­ti pidetty tasa-arvon esi­merk­ki­maa­na. Siksi on kaikkien edun mukaista, että vallan käytöstä ja suku­puo­li­roo­leis­ta puhutaan nyt jul­ki­ses­ti. Parhaimmillaan metoo luo mah­dol­li­suu­den niin miehille, naisille kuin muun­su­ku­puo­li­sil­le määrittää iden­ti­teet­tin­sä uudelleen.

Voisiko ajatuksen suo­ma­lai­ses­ta sisuk­kuu­des­ta ja kunniasta, kaikki pitää kestää yksin,  mää­ri­tel­lä uudelleen muotoon kaikki me kestetään, yhdessä?

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Bernard Hermant (CC0)
  1. Amnesty International Report 2017/​1018, The state of the world’s human rights
  2. A Verso Report, (2018) “Where Freedom Starts: Sex Power Violence #MeToo”, Edited by Verso Books
  3. Godwin, Richard (2018) Men after #MeToo: ‘There’s a narrative that mascu­li­ni­ty is fun­da­men­tal­ly toxic’, Guardian
  4. Hopkins, Valerie (2018) Finland’s paradox of equality: pro­fes­sio­nal excel­lence, domestic abuse, Open Democracy
  5. Hubara, Koko (2018) Julistan #metoon päät­ty­neek­si, Ruskeat Tytöt
  6. Lindman, Satu (2015) Naisiin koh­dis­tu­van väki­val­lan his­to­rial­li­set syvä­ra­ken­teet, Haaste
  7. Määttänen, Juuso (2017) Tätä on sek­su­aa­li­nen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää, Helsingin Sanomat
  8. Määtänen, Juuso (2018) “Väistämättä mieleen tulevat sadan vuoden takaiset kent­tä­oi­keu­det”, kir­joi­tet­tiin Keskisuomalaisessa Jussi-gaalasta – Lynkattiinko Aku Louhimies elokuva-alan palkinto­tilaisuudessa?, Helsingin Sanomat
  9. Pazzanese Christina, Walsh Colleen (2017) The women’s revolt: Why now, and where to, the Harvard Gazette
  10. Rigatelli, Sara (2018) Tuntematon ohjaaja – Elokuvatähdet kertovat Aku Louhimiehen poik­keuk­sel­li­ses­ta val­lan­käy­tös­tä: Hän alistaa ja nöy­ryyt­tää ihmisiä, YLE
  11. Uosukainen, Riitta (2018) Toimittajalta: Menikö kes­kus­te­lu liian pitkälle? Ruotsissa itsemurha sai miet­ti­mään sanan­vas­tuu­ta, YLE
  12. Vasantola, Satu (2018) #metoolle oli yksi syy ylitse muiden, ja sen tietää ”kii­lusil­mä feministi” Kaari Utrio – hän myös kertoo, miksi kohta tulee raju takaisku, Helsingin Sanomat
  13. Wilenius, Heikki (2018) Peukuttamisen moraa­li­set vaarat, Antroblogi
  14. Wade, Peter (2009) “Race and Sex in Latin America: Anthropology, Culture and Society“, London: Pluto Press.

Kirjoittaja

Suvi Lensu on tohtorikoulutettava Edinburghin yliopistossa ja tutkijana ANTHUSIA-nimisessä antropologisessa tutkimusprojektissa. Hänen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erityisesti sukupuolentutkimus Etelä-Amerikassa ja Itä-Afrikassa sekä siihen liittyvä seksuaali- ja identiteettipolitiikka.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • En 24.4.2018 klo 11:06

    Hyvä juttu, kiitos! Olen isekin ihme­tel­lyt rajua vas­ta­reak­tio­ta naisten ulos­tu­loi­hin. Luonnollista olisi olla vihainen sille joka on tehnyt väärin. Tämä juttu selitti osin mistä on kyse, mutta kiin­nos­tai­si myös jopa laajempi selvitys ilmiöstä. Kuuluuko ahdis­te­li­joi­den puo­lus­ta­jat esi­mer­kik­si tiettyyn ikä­luok­kaan?

    Vastaa
    • Suvi Lensu 24.4.2018 klo 12:58

      Kiitos kom­men­tis­ta­si ja hyvästä kysy­myk­ses­tä. Pidempi selvitys /​tutkimus olisi pai­kal­laan, jotta voisin vastata siihen min­kä­lai­seen ikä­luok­kaan ahdis­te­li­joi­den puo­lus­ta­jat kuuluvat. Yleisesti ottaen uskallan sanoa, että sosi­aa­li­ses­sa mediassa ja inter­ne­tis­sä kom­men­toi­vat henkilöt ovat usein suh­teel­li­sen nuoria ja keski-ikään kuuluvia. SoMe-kes­kus­te­lua seu­ra­tes­sa­ni oli selvää, että naisia arvos­te­le­vat ja nimit­te­le­vät henkilöt kokivat oman iden­ti­teet­tin­sä uhkatuksi ja sen vuoksi syyl­lis­ti­vät uhreja. Toivottavasti tästä vas­ta­reak­tios­ta tehdään lisää tut­ki­mus­ta jatkossa.

      Vastaa
    • Macker1992 13.9.2018 klo 15:13

      Väittäisin että kyseessä enem­min­kin on miehiä ja naisia, jotka ovat synteet 50- luvun lopulla — 70- luvun alussa. Tuolloin Suomi yritti epä­toi­voi­ses­ti toipua raskaista sota­kor­vauk­sis­ta, rakentaa mentettyä valtiota uudestaan + sen lisäksi sai niskaansa oman osuutensa Kylmä Sodan maa­il­man­laa­jui­ses­ta “para­noi­di­hul­luu­des­ta”.
      Tuohon aikaan feminismi oli äärim­mäi­sen kuollut käsite. Plus sitkeitä epä­luu­lo­ja ja kar­si­noin­tia ruokkivat Kylmä Sodan sitkeä paradoksi para­noi­dis­mi, piilevät epäluulot ja niin kusuttu Punainen Uhka (Red Alert Menace).
      VIelä tänäkin päivänä törmää tuon ikäluokan ihmisten kes­kuu­des­sa para­noi­dis­miin, äärim­mäi­syys aivopesu pint­ty­nei­siin peri­aat­tei­siin, pes­si­mis­ti­syy­teen ja erittäin kriit­ti­siin asen­tie­hin kaikkea tavan­omai­suu­des­ta “yli­mää­räi­ses­ti” poik­kea­vaa. Listoilla on mm. äärim­mäis­tä kriit­ti­syyt­tä femi­nis­ti­syyt­tä, puo­li­kun­toi­suut­ta ja kehi­ty­vam­mai­suut­ta kohtaan. [Allekirjoittanut kun sattuu olemaan Rovaniemen historian ensim­mäi­siä “lää­ke­tie­teel­li­ses­ti” diak­no­soi­tu­ja Autismikirjolaisia 90- luvulta.]

      Vastaa
  • Ilona 24.4.2018 klo 11:58

    Kiitokset erin­omai­ses­ta yhteen­ve­dos­ta! Tämä kirjoitus oli yksi parhaista #metoo -ana­lyy­seis­ta, joita olen lukenut. Pari asiaa kuitenkin pisti silmään: Voisiko tutkija Satu Lidmanin nimen korjata oikeaan muotoon? Sukupuolittuneen väki­val­lan sijaan nykyään lienee ylei­sem­pää puhua suku­puo­lis­tu­nees­ta väki­val­las­ta. Joka tapauk­ses­sa kiitokset hienosta tekstistä!

    Vastaa
    • Suvi Lensu 24.4.2018 klo 14:01

      Kiitos kom­men­tis­ta­si ja tark­ka­sil­mäi­syy­des­tä­si Ilona! Ehdottomasti korjaamme Satun Lidmanin nimen artik­ke­liin. Minun täytyy myötää, että termin “suku­puo­lis­tu­nut” “suku­puo­lit­tu­neen” sijasta oli uutta minulle. Olen tutkinut suku­puol­ta suu­rim­mak­si osaksi Latinalaisessa Amerikassa, ja siksi suo­men­kie­lis­ten termien käyttöni voi olla van­hen­tu­nut­ta. Kiitos palaut­tees­ta, tämä oli erittäin hyvä korjaus!

      Vastaa
  • Annina Sariola 24.4.2018 klo 21:44

    Hieno kirjoitus. Samaa mieltä, että ehkä paras analyysi Me Too -kam­pan­jas­ta ja sen backlas­his­ta. Toivoisin näkeväni enem­män­kin juttuja suo­ma­lais­ten vaikeasta suhteesta femi­nis­miin. Ruotsissa mies­puo­li­nen pää­mi­nis­te­ri julistaa olevansa feministi, kun taas suo­ma­lai­nen (nais)poliitikko ja lääkäri (Päivi Räsänen) kieltää olevansa feministi…vaikka ilman femi­nis­miä­hän hän ei koskaan olisi päässyt opis­ke­le­maan lää­kä­rik­si saati saanut oikeutta edustaa kansaa! Pah.

    Pieni kritiikki: Jari Sarasvuon osuus Louhimies-jutussa on tässä näke­myk­se­ni mukaan vää­ris­ty­nyt. Ymmärtääkseni Sarasvuo ei ole sanonut Louhimiestä syyt­tä­nei­den naisten ker­to­muk­sia saduiksi, vaan pal­jas­tuk­sis­ta nousseen some­kuo­hun yli­tul­kin­to­ja, joiden mukaan Louhimies olisi suo­ras­taan syöttänyt oksen­nus­ta ja kidut­ta­nut lapsia. Olen tutus­tu­nut Sarasvuon arvo­maa­il­maan siinä määrin, että tiedän hänen olevan tiukasti kai­ken­lais­ta miso­gy­ni­aa ja naisten vähät­te­lyä vastaan.

    En ole muuten minäkään entisenä nais­tut­ki­muk­sen opis­ke­li­ja­na koskaan törmännyt termiin ”suku­puo­lis­tu­nut”… mutta omista opin­nois­ta­ni on toki jo aikaa.

    Vastaa
    • Suvi Lensu 26.4.2018 klo 01:37

      Suuri kiitos palaut­tees­ta­si Annina! Toivon myös, että suo­ma­lais­ten suhteesta femi­nis­miin puhutaan tule­vai­suu­des­sa enemmän. Ja että femi­nis­mis­tä ylei­ses­ti­kin kes­kus­tel­tai­siin enemmän, jottei aihe olisi niin räjäh­dys­herk­kä kuin se nyt on. Annoit hyvän esimerkin Ruotsista, jossa kes­kus­te­lu on jo huo­mat­ta­vas­ti ylei­sem­pää. Tarkoituksenani ei ollut leimata Sarasvuota femi­nis­min vas­tus­ta­jak­si ja uskon yhtä lailla, että hän on miso­gy­ni­aa ja kaikkien ihmis­ryh­mien sor­ta­mis­ta vastaan. Pahoitteluni, jos tek­sis­tä­ni sai toi­sen­lai­sen käsi­tyk­sen. Kuitenkin Sarasvuolla on paljon vai­ku­tus­val­taa suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa ja mediassa ja siksi hänen twiit­tin­sä joistakin väit­teis­tä “saduiksi” myös muokkaa yleistä mie­li­pi­det­tä. Tarjoituksenani oli ilmentää kuinka moni hyvinkin arvo- ja vai­kus­tus­val­tai­nen mies otti osaa kes­kus­te­luun mediassa ja kuinka paljon se yllytti sosi­aa­li­ses­sa mediassa naisia mus­ta­maa­lan­nei­ta hen­ki­löi­tä. Toivottavasti tämä vähän selvensi syytäni käyttää Sarasvuon nimeä tekstissä.

      Vastaa
  • Feministimutsi 24.4.2018 klo 21:46

    Hieno kirjoitus. Samaa mieltä, että ehkä paras analyysi Me Too -kam­pan­jas­ta ja sen backlas­his­ta. Toivoisin näkeväni enem­män­kin juttuja suo­ma­lais­ten vaikeasta suhteesta femi­nis­miin. Ruotsissa mies­puo­li­nen pää­mi­nis­te­ri julistaa olevansa feministi, kun taas suo­ma­lai­nen (nais)poliitikko ja lääkäri (Päivi Räsänen) kieltää olevansa feministi…vaikka ilman femi­nis­miä­hän hän ei koskaan olisi päässyt opis­ke­le­maan lää­kä­rik­si saati saanut oikeutta edustaa kansaa! Pah.

    Pieni kritiikki: Jari Sarasvuon osuus Louhimies-jutussa on tässä näke­myk­se­ni mukaan vää­ris­ty­nyt. Ymmärtääkseni Sarasvuo ei ole sanonut Louhimiestä syyt­tä­nei­den naisten ker­to­muk­sia saduiksi, vaan pal­jas­tuk­sis­ta nousseen some­kuo­hun yli­tul­kin­to­ja, joiden mukaan Louhimies olisi suo­ras­taan syöttänyt oksen­nus­ta ja kidut­ta­nut lapsia. Olen tutus­tu­nut Sarasvuon arvo­maa­il­maan siinä määrin, että tiedän hänen olevan tiukasti kai­ken­lais­ta miso­gy­ni­aa ja naisten vähät­te­lyä vastaan.

    En ole muuten minäkään entisenä nais­tut­ki­muk­sen opis­ke­li­ja­na koskaan törmännyt termiin ”suku­puo­lis­tu­nut”… mutta omista opin­nois­ta­ni on toki jo aikaa.

    Vastaa
    • Suvi Lensu 26.4.2018 klo 13:49

      Palautteesi taisi tulla vahin­gos­sa kaksi kertaa, vastasin edel­li­seen!

      Vastaa
  • Mitä välii nimestä 26.4.2018 klo 10:56

    Tätä ehkä pitäisi kysyä Hubaralta, mutta mikähän se taho olisi mikä orga­ni­soi­si tälläisen Miesten kampanjan?
    Olen pitkään ollut mieltä, että pojat ja miehet on täysin unoh­det­tu­ja näissä #meetoo jutuissa ja muissa vas­taa­vis­sa noin muutenkin. Minuakin on sek­su­aa­li­ses­ti häiritty useammin kuin kerran elämäni aikana ja esi­mer­kik­si tämän #metoon yhtey­des­sä tuli aina näpäy­tyk­se­nä takaisin, että kampanja ei koske miehiä, eikä siis ole minua varten.

    Mikäli sanot kan­nat­ta­va­si mies­asia­lii­ket­te, sinut yhdis­te­tään heti Hännikäiseen tai Laasasen ja olet siitä lähtiä jonkin sortin sovinisti, natsi ja kusipää. Samoin jos tun­nus­tau­dut MRA tai MGTOW liik­kei­den kan­nat­ta­jik­si.
    Mitä jää jäljelle? en tiedä. Tasa-arvon ajaminen kiin­nos­taa kyllä, mutta sillä tavalla, että kohdataan molempien suku­puo­lien kokemia ongelmia ja teh­täi­siin asialla jotain. Feminismi se voisi olla, jos vain sieltä joskus kuuluisi muutakin kuin miesten syyl­lis­tä­mis­tä, niinkun nyttenkin meidän vikahan tämä on ja meidän pitää kantaa vastuu myös silloin kun olemme sek­su­aa­li­sen häirinnän ja ahdis­te­lun uhreja.

    Feministejä kyllä kiin­nos­taa miesten asiatkin, mutta yleensä siihen se jää, jos tuo vaikka ase­pal­ve­luk­sen tasa-arvo ongelman esiin. Asepalvelus on tasa-arvoinen tasan kahdella tavalla, joko kut­sun­to­jen tulee koskea kaikkia suku­puo­leen ja uskontoon kat­so­mat­ta, tai sen tulisi olla kaikille täysin vapaa-ehtoinen.
    Mutta kun julkisia kes­kus­te­lu­ja on asiasta nollut, niin yleensä siellä ollaan sitten mieletä, että ihan hyvin voidaan säilyttää ase­pal­ve­lus täl­läi­se­naan, joka on aika vas­ten­mie­lis­tä, että suku­puo­len mukaan on ihan ok orjuuttaa ihmistä 6 – 12kk. Feministien suusta on myös kuultu tämmönen sammakko, että voidaan tukea miesten kamp­pai­lua sitten, kun kaikki naisten naisten tasa-arvo ongelmat on korjattu. Joten pitäkää tunkkinne.

    Vastaa
    • Suvi Lensu 26.4.2018 klo 14:46

      Kiitos palaut­tees­ta­si! Hubaran puolesta vastaan ensim­mäi­seen kysy­myk­see­si väit­tä­mäl­lä, että on juuri miesten tehtävä itse pohtia mikä taho voisi orga­ni­soi­da kampanjan ja/​tai yhteisön, joka ede­saut­tai­si toi­min­nal­laan tasa-arvon toteu­tu­mis­ta. Toivottua olisi tietysti, että kampanjat ja yhteisöt toi­mi­si­vat myös yhdessä feministi liik­kei­den kanssa. Mitä #metoo kam­pan­jaan tulee, mie­les­tä­ni kuka tahansa on oikeu­tet­tu tuomaan omia sek­su­aa­li­sia ahdistelu /​häirintä /​hyväk­si­käyt­tö koke­muk­si­aan esille. Suurin osa uhreista on naisia tai muun suku­puo­li­sia, mutta minusta se on erittäin tärkeää, että myös miehet, jotka ovat kokeneet häirintää saavat jakaa ker­to­muk­sen­sa. Olisi kapea­kat­seis­ta ajatella, että vain miehet ovat aina ahdis­te­li­jan roolissa. Kaikkeen vallan käyttöön on puu­tut­ta­va tas­a­puo­li­ses­ti.

      MRA-liik­keel­lä on ollut hyvinkin miso­gy­ni­sia kan­nan­ot­to­ja ja sen kan­nat­ta­ja voi helposti lei­maan­tua. MGTOW:n taas voidaan nähdä kan­nat­ta­van hyvinkin hedo­nis­ti­sia ja äärioi­keis­to­lai­sia arvoja, jotka eivät tie­ten­kään edistä kaikkien syr­ji­tyim­pien ihmis­ryh­mien oikeuksia ollenkaan. On tärkeää puhua miehiin koh­dis­tu­vas­ta väki­val­las­ta, isyys­lo­mis­ta ja huol­ta­juusoi­keuk­sis­ta, armei­jas­ta, pelot­ta­vis­ta itsemurha tilas­tois­ta jne. Ehdotan luku­vink­ki­nä Guardianin artik­ke­lia ”Men after #MeToo: ‘There’s a narrative that mascu­li­ni­ty is fun­da­men­tal­ly toxic’” (löytyy lisä­lu­ke­mis­to-osiosta). Godwin pohtii erilaisia mies­liik­kei­tä ja niiden pyr­ki­myk­siä ja keinoja edistää edellä mai­nit­tu­ja epäkohtia.

      Feminismi liikkeenä on erittäin haja­nai­nen. Kuten artik­ke­lis­sa nopeasti pohdin, on kolmannen aallon feminismi jakanut ”joukkoja” femi­nis­min rin­ta­mal­la. Se on toisaalta hyvinkin luon­nol­lis­ta, kun liike kasvaa maa­il­man­laa­jui­sek­si. Myös itse femi­nis­ti­nä olen useinkin eri mieltä muiden femi­nis­tien kanssa. Erilaiset mie­li­pi­teet avaavat meidän kaikkien näkö­kul­mia. Niitä on tärkeä kuunnella, jotta voimme saavuttaa tasa-arvon. Koska liik­kee­seen kuuluu niin monta eri mie­li­pi­det­tä ei minusta ketään femi­nis­tiä voi laittaa vas­tuuseen muiden femi­nis­tien sano­mi­sis­ta tai teoista.

      Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pak­koar­mei­ja on ehdot­to­mas­ti epätasa-arvoista miehiä kohtaan. Se pitäisi muuttaa kaikille vapaa-ehtoi­sek­si. Mitä miesten kokemiin tasa-arvo kysy­myk­siin tulee, ei minusta voida asettaa aika­tau­lua sille kenen oikeuksia puo­lus­te­taan. Kaikkien tasa-arvon puolesta on kamp­pail­ta­va saman­ai­kai­ses­ti, koko ajan. Tietysti naiset kohtaavat syrjintää ja eri-arvoi­suut­ta suhteessa enemmän ja siksi niistä puhutaan luon­nol­li­ses­ti enemmän. Ymmärrän myös, että väki­val­taa, rasismia ja muuta vakavaa syrjintää kohtaavat ryhmät on otettava ensi-sijai­ses­ti huomioon tasa-arvo kamp­pai­lus­sa. Sukupuolesta riip­pu­mat­ta ketään uhria ei voida laittaa vas­tuuseen häi­rin­näs­tä tai ahdis­te­lus­ta. Vastuu on ahdis­te­li­jal­la, mutta myös KOKO yhteis­kun­nal­la, kuten aiemmin tekstissä kirjoitin. Se miten päättäjät ja muut yhteis­kun­nal­li­set tahot kes­kus­te­le­vat tasa-arvosta ja se min­kä­lai­sia päätöksiä he tekevät, sillä on suuri vaikutus meihin kaikkiin. Todella toivon, että tämä kes­kus­te­lu muuttuu raken­ta­vak­si dia­lo­gik­si, jossa kaikkien ääni tulee kuuluviin.

      Vastaa
  • anni* 26.4.2018 klo 13:31

    Erittäin hyvä kirjoitus, kiitoksia! Älykäs, tas­a­puo­li­nen jne.. :)

    Vastaa
    • Suvi Lensu 26.4.2018 klo 17:39

      Suuri kiitos!

      Vastaa
  • Andante 26.4.2018 klo 14:09

    Hienoa, että metoota ana­ly­soi­daan suku­puo­len­tut­ki­muk­sen näkö­kul­mas­ta. Muutama huomio, jos sallitte:

    Sukupuolentutkimuksella on taipumus omassa gen­res­sään (näkö­kul­mas­saan, kie­les­sään, perus­o­le­tuk­sis­saan) tiukasti pysy­tel­len hukata ana­ly­soi­man­sa ilmiö aika tyystin. Siksi analyysi ajautuu kes­kus­te­lui­hin siitä, minkä ikäisiä puo­lus­ta­jat voivat olla, onko Sarasvuo oikeasti miso­gy­nis­ti, jne. Tämä voi olla seurausta siitä, että kyse on aika nuoresta tie­tee­na­las­ta ja on tärkeää pitää tietysti tun­nus­mer­keis­tä kiinni.

    Vastareaktiota on näh­däk­se­ni kah­den­lais­ta. On näiden tikun­nok­kaan ansai­tus­ti nos­tet­tu­jen kavereita, jotka kom­men­toi­vat puhtoisia kol­le­goi­taan säälien maailman ran­gais­tus­ten anka­ruut­ta. Näiden anti millekään metoo-kes­kus­te­lun ete­ne­mi­sel­le on nolla, eikä niihin kan­nat­tai­sia energiaa uhrata.

    Se var­si­nai­nen reaktio on mie­les­tä­ni legitiimi, ja liittyy ennen kaikkea siihen, että a) syytetyt ovat tulleet tuo­mi­tuik­si median/​somen toimesta ja b) syytös koskee impli­siit­ti­ses­ti koko mies­su­ku­puol­ta. Ensimmäinen rikkoo perin­teis­tä oikeus­kä­si­tys­tä kohtaan ja toinen on vain abso­luut­ti­sen väärin.

    Ehkä näistä syistä metoon arvokas tavoite voi jäädä saa­vut­ta­mat­ta ja koko projekti voi johtaa osin vas­tak­kai­siin reak­tioi­hin. Joitakin tällaisia merkkejä on jo näkyvissä. Ja tämä olisi per­ke­leel­li­sen sääli.

    Vastaa
  • Macker1992 13.9.2018 klo 14:53

    Olen täys samaa mieltä tän kir­joi­tuk­sen kanssa. Vaikka olenkin mies, olen “tahallani” tukah­dut­ta­nut omat sek­suu­ali­set halunin (ainakin yhdyntään), kun­nioit­taak­se­ni erästä hyvin läheistä suku­lais­nais­ta ja estääk­se­ni omalta osaltani naisia koh­taa­mas­ta kyseistä karmeaa kohtaloa.
    En ikinä halua kenel­le­kään samaa mitä tapahtui tälle suku­lai­sel­le­ni hänen ollessaan nuorempi (ennen kuin tapasi avio­mi­hen­sä); hän joutui monta kertaa sek­su­aa­li­sen hyväk­si­käy­tön kohteeksi ja muistaa vain yhden tapauksen läpi­ve­de­tyk­si, koska hän (har­mil­li­sen ivallista ja ironista kyllä) oli noihin aikoihin kännissä ja tuo kyseisen tapauksen vain siksi että se oli ainut joka vedettiin oikeuteen asti.
    Noista jutuista trau­ma­ti­soi­tu­nee­na (posiii­ti­vis­ta kyllä), hän jätti vii­na­pul­lon ja tuli uskoon, mutta myöhemmin kärsi 12 vuotta kestäneen “masen­nus­put­ken”.
    Noi ei oo ihan yksi­piip­pui­sia juttuja, mutta sanon arvos­te­le­vil­le kielille, niin naisille kuin mie­hil­le­kin: “Hävetkää kie­len­käyt­töän­ne ja nega­tii­vi­sia asen­tei­tan­ne. Vaietkaa ja ajatelkaa ennen kuin möläy­tät­te mitään turhaa ulos suustanne. Ja jos töpek­sit­te, ottakaa itseänne niskasta kiinni ja kantakaa vastuu, syyt sekä seu­raa­muk­set teois­tan­ne ja toi­mis­tan­ne. Kukaan ei oo täy­del­li­nen…”

    Vastaa
  • Seppo Pitkänen 1.12.2018 klo 00:06

    Ansiokas artikkeli! Arvostan metoo-kampanjaa, mutta kyllä siinä on tapah­tu­nut myös yli­lyö­te­jä. Kampanja on sek­su­aa­lis­ta häirintää vastaan, mutta se on laa­jen­tu­nut koskemaan kaikkea epä­miel­lyt­tä­väk­si koettua käyt­täy­ty­mis­tä.
    Minua on askar­rut­ta­nut Louhimiehen tapaus. Ohjaaja on elokuvan teossa ehdoton pomo. Kerrotut joh­ta­mis­me­ne­tel­mät ovat minusta ällöt­tä­viä, mutta kukaan ei ole väittänyt että niihin olisi sisäl­ty­nyt jotain sek­su­aa­lis­ta! Saman tien voisi ottaa tuli­lin­jal­le kaikki Suomen vit­tu­mai­set pomot.
    Tuskinpa Turkan oppilaat olisivat nostaneet meteliä vuosia jäl­ki­kä­teen, vaan panneet hanttiin vält­tö­mäs­ti.

    Vastaa

Lue myös nämä:

“Kansa on puhunut – pulinat pois”, totesi väistyvä pääministeri Juha Sipilä, kun eduskuntavaalien tulos selvisi Yleisradion suorassa tv-lähetyksessä. Vaalivalvojaiset on merkittävä mediatapahtuma, jonka puitteissa jännitetään poliittisen vallan vaihtumista sekä rituaali, joka kestonsa ajaksi yhdistää sekä poliittisen eliitin että tavalliset kansalaiset yhtenäiseksi kansakunnaksi.