Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla

Viime lokakuussa Yhdysvalloissa alkunsa saanutta metoo-kampanjaa on verrattu ilmiönä jopa naisten äänioikeuden saavuttamiseen. Liikettä on kuitenkin kritisoitu miesten liiallisesta syyllistämisestä. “Noitavainoksi” ja “kenttäoikeudeksi” kutsuttu kampanja kolahtaa miehen kunnian päälle. Tässä artikkelissa pohdin metoo-ilmiötä, sen haastamaa vaikenemisen kulttuuria sekä maskuliinista kunniakäsitettä Suomessa.

Hollywoodista Helsinkiin

Alunperin aktivisti Tarana Burken lanseeraama ja myöhemmin näyttelijä Alyssa Milanon kuuluisaksi tekemä hashtagi #metoo nousi otsikoihin, kun Milanon kanssasisaret huusivat internetin barrikadeilla “Minä myös!”. Heidän syyttävät sormensa osoittivat tuottaja ja elokuvamoguli Harvey Weinsteinia. Viikko toisensa jälkeen metoon häpeäpaalulle nostettiin Hollywoodin kuuluisimpia nimiä.

Maailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluvien miesten törkeä vallan ja aseman hyväksikäyttö oli helppo tuomita. Niin naiset kuin miehet Suomessa asettuivat kaukana kuohuvan metoo-kampanjan tukijoiksi.

Sitten alkoi tapahtua kotimaassa. Elokuva- ja teatteriohjaaja Lauri Törhönen ja Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve nousivat otsikoihin alaistensa epäasiallisesta kohtelusta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Kun tapaus Aku Louhimies nousi maaliskuussa 2018 julkisuuteen, monella suomalaisella tuli mitta täyteen. Pamela Tola, Matleena Kuusniemi, Pihla Viitala ja Jessica Grabowsky sekä neljä muuta naisnäyttelijää kritisoivat yhtä Suomen rakastetuinta elokuvaohjaajaa alentavista ohjausmetoideista ja seksuaalisesta vallankäytöstä.

Seuratessani sosiaalista mediaa ja uutisointia aiheesta olin järkyttynyt niin Louhimiehen epäammattimaisista metodeista kuin asian julkituoneiden näyttelijöiden nöyryyttämisestä ja haukkumisesta. Edellämainittuja eturivin naisnäyttelijöitä syytettiin akkamaisesta kateudesta ja pikkumaisuudesta; pahimmillaan naisia huoriteltiin sosiaalisessa mediassa. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola vertasi Louhimieheen kohdistunutta arvostelua “kenttäoikeudeksi” ja Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin arvosteli naisille Jussi-gaalassa tukensa antaneita “koulukiusaajiksi”. Louhimiehen julkisia Facebook- päivityksiä kävivät peukuttamassa ja kommentoimassa muun muassa eduskunnan apulaisviestintäpäällikkö Rainer Hindsberg sekä useat miesnäyttelijät. Jari Sarasvuo ilmaisi tukensa Louhimiehelle nimittämällä naisten kertomia väitteitä “saduiksi”.

Louhimiehen Facebook-sivulla ja Twitterissä sekä uutisartikkelien kommenteissa toistui yksi teema: suomalaisen miehen kunnia. Sitä oli loukattu.

Louhimies edustaa monelle suomalaisen miehen esikuvaa. Pro-Finlandialla palkittu ohjaaja on toista vuosikymmentä tehnyt elokuvia Suomesta, suomalaisuudesta ja sodasta. Kritisoidessaan Louhimiestä naisnäyttelijät tulivat soimanneeksi myös isänmaallista ja maskuliinista suomalaisen miehen myyttiä.

Kuva: Esteban Lopez (CC0)

Miehinen kunnia ja ylpeys ovat patriarkaalisen yhteiskuntarakenteen kulmakiviä. Metoon myötä valtaapitävät hierarkian yläpäässä olevat miehet ovat joutuneet kovan julkisen arvostelun kohteeksi. Häpäiseekö joidenkin mielestä liian pitkälle viety metoo-kampanja suomalaisten miesten maineen? Luoko miesten julkinen kritisointi vain syvemmän kuilun feministien ja aatetta allekirjoittamattomien välille vai tarjoaako kampanja ennenäkemättömän keskusteluareenan sukupuolittuneen yhteiskunnan uudelleen luomiseksi?

Miehinen kunnia kansan kulmakivenä

Kunnian käsitettä on tutkittu antropologiassa paljon. Sosiaaliantropologi Peter Wade tarkastelee kirjassaan Sex and Race in Latin America sitä, kuinka sukupuoli ja “rotu” ovat kolonialismin ajoista lähtien määrittäneet latinalaisen yhteiskunnan sosioekonomisen hierarkian. Sen yläpäässä ovat arvattavasti valkoiset, eurooppalaista alkuperää olevat miehet.

Säilyttääkseen asemansa miehen maine ja kunnia yhteisössä on tärkeä. Miehen kunnia määräytyy pitkälti hänen lähipiirinsä naisten käytöksen mukaan. Tässä patriarkaalisessa järjestyksessä hyvä nainen on tottelevainen ja siveä. Naisen seksuaalisuuden kontrollointi on välttämätöntä, sillä siitä riippuu koko yhteisön arvostus. Nainen edustaa kansakunnan hedelmällisyyttä ja mies sen suojelijaa.

Vaikka vanhat etnisyyteen ja luokkaan sidotut kunniakäsitteet ovat osittain jo historiaa, miehen kunnian liittäminen naisen seksuaaliseen siveyteen on edelleen vallitseva käytäntö monissa maissa, myös Euroopassa, muistuttaa Wade. Demokraattisen kansakunnan rakennusprosessissa luokan merkitys väheni, mutta naisen siveellinen rooli perheen ja kansakunnan rakentajana korostui.

Antropologit ovat löytäneet vastaavia sukupuoleen perustuvia kunniakäsityksiä ja niistä johtuvia naisiin kohdistuvia väkivallan muotoja ympäri maailmaa. Näkyvimpiä ilmiöitä ovat esimerkiksi kunniamurhat Lähi-idässä, neitsytvaatimukset ja myötäjäissurmat Aasiassa sekä tyttöjen sukupuolielinten silpominen osassa Afrikkaa. Raiskausta on sodissa käytetty kunnianloukkauksen välineenä. Esimerkiksi Jugoslavian sodassa serbisotilaat raiskasivat bosnialaisia naisia häväistäkseen bosnialaisen yhteisön. Myös Suomen sisällissodassa valkoisten sotilaat raiskasivat punaisia naissotilaita.

Kunniakäsitys vaihtelee kulttuureiden ja valtioiden välillä, ja siihen liittyvä sukupuolittunut väkivalta ilmenee eri paikoissa eri tavoin. Erilaisia kunniakäsityksiä yhdistää se, että perheen, suvun ja laajemman yhteisön kunnia liitetään erityisesti tyttöjen ja naisten siveellisyyteen. Niin myös Suomessa, kirjoittaa väkivaltatutkija Satu Lidman. “Naiset joutuvat väkivallan uhriksi usein juuri siksi, että ovat naisia. […] Se on maailmanlaajuinen ongelma, joka liittyy perinteisiin käsityksiin sukupuolirooleista ja vallankäytöstä”.

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa

Amnesty Internationalin ihmisoikeusraportti 2018 listaa Suomen kotiväkivaltatilastoissa Euroopan maiden kärkikolmoseen. Perheväkivallan osuus Suomessa on lähes kaksinkertainen Euroopan keskiarvoon verrattuna. Väkivaltainen käytös on hyvinkin yleistä Suomessa, sanoo sukupuolentutkija Suvi Ronkainen.

Suomalaiseen miehisyyteen kuuluvat kovuus, vahvuus, puhumattomuus, yksin pärjääminen ja aggressiivisuus juontuvat väkivaltaisesta historiastamme. Viisi sotaa 1900-luvulla ja miesten pakkoarmeija ovat jättäneet jälkensä. “Silti väkivallasta julkisesti puhuminen uhrin näkökulmasta on tabu. Suomessa kunnioitetaan itsenäisyyttä ja vahvaa toimijuutta. Uhriutuminen ja haavoittuvaisuus nähdään heikkouksina”, jatkaa Ronkainen.

Väkivalta-asiantuntijat ovat huolestuneita vaikenemisen kulttuurista Suomessa. Vaikeista asioista, kuten väkivallasta, julkisesti tai edes läheisille puhuminen on nähty häpeällisenä. Eikö suomalainen sisu olekin juuri sitä, että kaikki pitää kestää ja turhista ei valiteta? “Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”.

Ehkä juuri tästä syystä Suomessa tehtyjen raiskauksien raportointi on yksi Euroopan alhaisimpia. Amnestyn mukaan Suomessa raportoidaan vain 2-10 % kaikista raiskaustapauksista, kun taas esimerkiksi Tanskassa luku on 25 %. Avioliiton sisällä tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin meillä vuonna 1994, 20 vuotta muita pohjoismaita myöhemmin. “Avioliiton sisällä tehdyn raiskauksen hidas kriminalisointi on seurausta suomalaisista asenteista, jotka korostavat ihmisen yksityisyyttä, yksilöllisyyttä ja sisukkuutta”, kertoo Amnestyn asianajaja Kevät Nousiainen.

Uhrin häpäiseminen, evätty tai vaikeasti saatava oikeusapu ja vaikeista asioista hiljentyminen traumatisoivat seksuaalisen väkivallan, ahdistelun ja häirinnän uhria entisestään.

Kuva: Jordan Andrews (CC0)

“Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat yhä erottamaton osa naisiin kohdistuvan väkivallan rakenteita. Seksuaalisen väkivallan uhri voidaan leimata huoraksi ja naisten oikeuksien puolesta työtä tekeville lähetellään raiskausuhkauksia. Ajatus oikeusjärjestyksen suojelun ansaitsevasta ”puhtaasta uhrista” sekä maineen mustaaminen seksuaalissävytteisillä solvauksilla palautuvat syvälle historiaan. Häpeä, pelko ja syrjintä kietoutuvat yhteen,” vahvistaa Lidman.

Miten tämä liittyy metoo-kampanjaan? Louhimies-tapausta seuratessani huomasin miesten käyttävän samankaltaisia solvaus- ja häpäisymenetelmiä kuin mistä tutkija Lidman kirjoittaa. Ohjaajaa arvostelleiden naisten julkisessa halventamisessa tarkoituksena on vaientaa heidän äänensä ja toimijuutensa. Sukupuolen rooli on keskeinen osa kansallisen identiteetin rakentamista. Haastamalla vaikenemisen ja hiljentymisen kulttuurin nämä naiset haastavat samalla myös miehiin liittyvän koskemattomuuden, heidän kunniansa.

Vitsiksi vedetty

Metoo-tapausten käsittely mediassa on ollut sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyn kannalta paikoin hyvin epärakentavaa. Uhrien syyllistämisen lisäksi esimerkiksi A-studiossa käyty keskustelu Kuusiniemen ja Louhimiehen välillä oli uhrin aseman kannalta täysin turvaton. Kuitenkin kaikkein näkyvin ilmiö on se, kuinka paljon media-aikaa annetaan uhrien sijasta syytetyille miehille.

Arto Nybergin vieraana ollut Törhönen kiisti häntä koskevat syytökset ahdistelusta ja työpaikkakiusaamisesta useaan otteeseen, ja uskoi väärinymmärrysten johtuvan uhrien huonosta muistista. Vaikenemisen lisäksi Törhönen vitsaili, kiertäen kysymykset pienellä huulen heitolla tai vähätellen vastuutaan. Törhönen esitti ammattinsa ja temperamenttinsa olevan sen luonteisia, että hänen käytöksestään luonnollisestikin joku varmasti loukkaantuu. Ohjelman lopuksi hän viittasi metoo-kampanjan nostattamaan Aino-taru -taulun kohuun: ”Jos sillä listalla olikin nyt ainoastaan minä ja [Akseli] Gallen-Kallelan Väinämöinen, joka on Ateneumin seinällä, niin olen hyvässä seurassa ja se oli lyhyt lista.”

Louhimiehen reaktio häntä koskeviin syytöksiin oli hyvin erilainen. Ehkä juuri nöyrtyminen ja anteeksipyytäminen, jotka usein koetaan heikkoutena, käänsivät yleisön myötätunnon Louhimiehen eduksi. Toimittajat Appelsin ja Mervola kirjoittivat suomalaisen miehen nöyrtymisen olleen kamalaa katsottavaa. Artikkeleiden kommenttikentissä naisten ulostulo nimettiin inkvisitioksi ja ajojahdiksi. Tällainen keskustelukulttuuri ei juurikaan edesauta niiden rakenteiden purkamista, mihin metoo pyrkii.

Väestöliiton terapiapalveluiden seksologian asiantuntija ja psykoterapeutti Tarja Santalahti uskoo, että törhösmäisten vitsien heittäminen vakavan asian äärellä traumatisoi uhrin uudelleen. Samalla se mitätöi hänen kokemuksensa.

Nuoren naisen asema on sukupuoleen perustuvassa valtajärjestelmässä hierarkian alhaisin. Lapseen kohdistuva hyväksikäyttö herättää suojelunhalua, kun taas esimerkiksi äidin roolissa olevaan naiseen kohdistettu häirintä koetaan kunnianloukkauksena. Silti nuori nainen nähdään seksuaalisena objektina, ikään kuin hän pelkällä olemuksellaan kerjäisi seksuaalista huomiota. Tästä johtuva nuoren naisen kokemuksen mitätöinti on myös Suomessa yleistä, toteaa Santalahti.

Kuva: Roman Kraft (CC0)

“Tässä yhteiskunnassa halutaan kiistää seksuaalisen häirinnän sukupuolittuneisuus,” sanoo Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen. Uhrin kokemuksesta ei keskustella julkisesti, jos sitä edes uskotaan, täsmentävät Santalahti ja Oksanen. Kun työkaluja rakentavaan keskusteluun ei löydy, on häirintää kokeneiden naisten väitteet helpompi kuitata saduiksi kuin käsitellä heidän kokemaansa häirintää ja siitä aiheutuneita traumoja.

Huolestuttavat väkivaltatilastot eivät ole pelleilyn paikka. Eduskunnassa kiistelty ehdotus, jossa raiskauslakiin lisättäisiin seksiin suostumuksen puute, oli Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalénille vitsailun aihe: “Oisko se [suostumus] paperimuodossa vai joku appi?”

Tosiasia on kuitenkin se, että myös Suomen rikosoikeus heijastelee patriarkaalisia rakenteita. “Väkivaltakäsityksessä korostuu edelleen fyysinen väkivalta, mutta leimaavat puhetavat, mitätöiminen ja lukemattomat muut henkisen väkivallan muodot saavat pontta yleisestä asenneilmastosta. Vanhanmallinen sukupuolijärjestys, joka näkyy niin avioliitto-oppaissa kuin oikeudenkäytössä satojen vuosien ajalta, juurrutti kulttuuriin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa väheksyviä elementtejä,” kirjoittaa tutkija Lidman.

Häpeän jälkeen

Naisliikkeelle ja feminismille metoo on kaivattu ilmiö, koska se edustaa maailmanlaajuista sisaruutta. Kolmannen aallon feminismiä on usein kritisoitu sen individualismista. Vaikka 1990-luvun alussa alkanut aalto toi esille sorron monimuotoisuuden eli intersektionaalisuuden, se samalla repi feminististä rintamaa palasiksi. Liike hajosi yhteisten tasa-arvoa edistävien tavoitteiden sijasta puolustamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa sekä etnisten vähemmistöjen statusta yhteiskunnassa.

Metoo-kampanja on ennennäkemätön mahdollisuus luoda maailmanlaajuinen feministinen dialogi sukupuolittuneista valtarakenteista kaikilla yhteiskunnan saroilla. Dialogin pitäisi pyrkiä sisällyttämään kaikki syrjintää kohtaavat ryhmät, erityisesti heikommassa asemassa olevat värilliset naiset ja sukupuolivähemmistöt.

Suomen viralliseksi feministiksi kutsuttu kirjailija Kaari Utrio on innoissaan metoon tuomista raikkaista tuulista: ”Nyt eletään uuden ajan alkua”, Utrio sanoo. ”Muutos voi olla jopa yhtä merkittävä kuin Ranskan vallankumous aikanaan. Se muutti vähitellen koko Euroopan, kun ajatus ihmisoikeuksista levisi.”

Liike voimauttaa naisia ja toivottavasti myös muita syrjittyjä ryhmiä. Mutta miten se vaikuttaa miehiin, maskuliiniseen kunnian käsitteeseen ja miesten yhteiskunnalliseen asemaan?

Miesten syrjäytymisestä ollaan huolissaan. Ruotsissa metoo-kampanjassa kritiikkiä saanut Tukholman kaupunginteatterin entinen johtaja Benny Fredriksson teki maaliskuussa itsemurhan. Surullinen uutinen sai monet miettimään, mistä kampanjassa on kyse, ja onko se mennyt liian pitkälle. Jotkut painottivat metoossa mukanaolijoiden tilivelvollisuutta siitä kuinka asiaa julkisuudessa puidaan.

Mutta onko kampanja häirintää kokeneiden uhrien vastuulla? Kokemuksen sanoittaminen ja julkituominen on tärkeä osa paranemisprosessia. Siksi ei ole oikein vyöryttää vastuuta niille naisille, jotka omilla nimillään uskaltavat kertoa vaikeista ja traumaattisista kokemuksistaan. Tärkeää on se, miten media, yhteiskunnalliset vaikuttajat sekä poliittiset päättäjät asioista keskustelevat.

Jälkipyykin selvittämiseen psykologi Stephanie Pinder-Amaker ehdottaa käytettäväksi termiä moving through termin moving on sijasta. Hän vertaa ihmisten shokeeraavia ulostuloja kriisi – ja surutyössä käytyihin vaiheisiin: järkytys, kieltäminen, viha, suru, sovittelu ja lopulta hyväksyminen. Psykologin mielestä kampanjan toivoma muutos ei voi tapahtua, jos kriisi pyritään mahdollisimman nopeasti vain unohtamaan.

Kriisin läpikäyminen ei kuitenkaan onnistu ilman miehiä. Guardianin toimittaja Richard Godvin painottaa miesten osallistumisen tärkeyttä metoo-keskustelussa. Hän uskoo, etteivät patriarkaaliset rakenteet voi murtua, jos yhteiskunnan eriarvoisista sukupuolittuneista rakenteista muistuttaminen on ainoastaan naisten harteilla.

Kuva: Alice Donovan Rouse (CC0)

Vastuu ei ole kuitenkaan ole yksinomaan kritiikin kohteeksi joutuneella miehellä. Ruskeiden tyttöjen päätoimittaja Koko Hubara kiteyttää vastuun jakamisen hienosti: “Välillä on miesten vuoro. On miesten vuoro osallistua lasten kasvattamiseen niin, että seuraava sukupolvi oppii ymmärtämään suostumuksen säännöt ja oman asemansa maailmassa. On miesten vuoro käynnistää kampanja, joka näyttää miksi he ahdistelevat naisia ja joka tarjoaa apua miehille sen lopettamiseksi. Kyllä, kaikkien miesten.”

Yhteiskunta ja kulttuuri ovat alati muutoksessa. Antropologisessa tutkimuksessaan Wade totesi, että Latinalaisessa Amerikassa yksi merkittävimpiä käännekohtia yhteiskunnan kehityksessä oli demokratian saavuttaminen. Se muutti myös miehen asemaa ja maskuliinisuuteen sidottua kunniaa. Naisen siveyden suojeleminen tuli tarpeettomaksi, kun nainen pystyi itsenäisesti ansaitsemaan elantonsa ja sai yhtäläiset poliittiset ja sosiaaliset oikeudet. Silti miehen seksuaalinen valta naiseen on edelleen ilmeistä.

Niin myös Suomessa, jota on maailmanlaajuisesti pidetty tasa-arvon esimerkkimaana. Siksi on kaikkien edun mukaista, että vallan käytöstä ja sukupuolirooleista puhutaan nyt julkisesti. Parhaimmillaan metoo luo mahdollisuuden niin miehille, naisille kuin muunsukupuolisille määrittää identiteettinsä uudelleen.

Voisiko ajatuksen suomalaisesta sisukkuudesta ja kunniasta, kaikki pitää kestää yksin, määritellä uudelleen muotoon kaikki me kestetään, yhdessä?