Siirry suoraan sisältöön

Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla

Viime lokakuussa Yhdysvalloissa alkunsa saanutta metoo-kampanjaa on verrattu ilmiönä jopa naisten äänioikeuden saavuttamiseen. Liikettä on kuitenkin kritisoitu miesten liiallisesta syyllistämisestä. “Noitavainoksi” ja “kenttäoikeudeksi” kutsuttu kampanja kolahtaa miehen kunnian päälle. Tässä artikkelissa pohdin metoo-ilmiötä, sen haastamaa vaikenemisen kulttuuria sekä maskuliinista kunniakäsitettä Suomessa.

Hollywoodista Helsinkiin

Alunperin aktivisti Tarana Burken lanseeraama ja myöhemmin näyttelijä Alyssa Milanon kuuluisaksi tekemä hashtagi nousi otsikoihin, kun Milanon kanssasisaret huusivat internetin barrikadeilla “Minä myös!”. Heidän syyttävät sormensa osoittivat tuottaja ja elokuvamoguli Harvey Weinsteinia. Viikko toisensa jälkeen metoon häpeäpaalulle nostettiin Hollywoodin kuuluisimpia nimiä.

Maailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluvien miesten törkeä vallan ja aseman hyväksikäyttö oli helppo tuomita. Niin naiset kuin miehet Suomessa asettuivat kaukana kuohuvan metoo-kampanjan tukijoiksi.

Sitten alkoi tapahtua kotimaassa. Elokuva- ja teatteriohjaaja Lauri Törhönen ja Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve nousivat otsikoihin alaistensa epäasiallisesta kohtelusta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Kun tapaus Aku Louhimies nousi maaliskuussa 2018 julkisuuteen, monella suomalaisella tuli mitta täyteen. Pamela Tola, Matleena Kuusniemi, Pihla Viitala ja Jessica Grabowsky sekä neljä muuta naisnäyttelijää kritisoivat yhtä Suomen rakastetuinta elokuvaohjaajaa alentavista ohjausmetoideista ja seksuaalisesta vallankäytöstä.

Seuratessani sosiaalista mediaa ja uutisointia aiheesta olin järkyttynyt niin Louhimiehen epäammattimaisista metodeista kuin asian julkituoneiden näyttelijöiden nöyryyttämisestä ja haukkumisesta. Edellämainittuja eturivin naisnäyttelijöitä syytettiin akkamaisesta kateudesta ja pikkumaisuudesta; pahimmillaan naisia huoriteltiin sosiaalisessa mediassa. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola vertasi Louhimieheen kohdistunutta arvostelua “kenttäoikeudeksi” ja Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin arvosteli naisille Jussi-gaalassa tukensa antaneita “koulukiusaajiksi”. Louhimiehen julkisia Facebook- päivityksiä kävivät peukuttamassa ja kommentoimassa muun muassa eduskunnan apulaisviestintäpäällikkö Rainer Hindsberg sekä useat miesnäyttelijät. Jari Sarasvuo ilmaisi tukensa Louhimiehelle nimittämällä naisten kertomia väitteitä “saduiksi”.

Louhimiehen Facebook-sivulla ja Twitterissä sekä uutisartikkelien kommenteissa toistui yksi teema: suomalaisen miehen kunnia. Sitä oli loukattu.

Louhimies edustaa monelle suomalaisen miehen esikuvaa. Pro-Finlandialla palkittu ohjaaja on toista vuosikymmentä tehnyt elokuvia Suomesta, suomalaisuudesta ja sodasta. Kritisoidessaan Louhimiestä naisnäyttelijät tulivat soimanneeksi myös isänmaallista ja maskuliinista suomalaisen miehen myyttiä.

Kuva: Esteban Lopez (CC0)

Miehinen kunnia ja ylpeys ovat patriarkaalisen yhteiskuntarakenteen kulmakiviä. Metoon myötä valtaapitävät hierarkian yläpäässä olevat miehet ovat joutuneet kovan julkisen arvostelun kohteeksi. Häpäiseekö joidenkin mielestä liian pitkälle viety metoo-kampanja suomalaisten miesten maineen? Luoko miesten julkinen kritisointi vain syvemmän kuilun feministien ja aatetta allekirjoittamattomien välille vai tarjoaako kampanja ennenäkemättömän keskusteluareenan sukupuolittuneen yhteiskunnan uudelleen luomiseksi?

Miehinen kunnia kansan kulmakivenä

Kunnian käsitettä on tutkittu antropologiassa paljon. Sosiaaliantropologi Peter Wade tarkastelee kirjassaan Sex and Race in Latin America sitä, kuinka sukupuoli ja “rotu” ovat kolonialismin ajoista lähtien määrittäneet latinalaisen yhteiskunnan sosioekonomisen hierarkian. Sen yläpäässä ovat arvattavasti valkoiset, eurooppalaista alkuperää olevat miehet.

 

Säilyttääkseen asemansa miehen maine ja kunnia yhteisössä on tärkeä. Miehen kunnia määräytyy pitkälti hänen lähipiirinsä naisten käytöksen mukaan. Tässä patriarkaalisessa järjestyksessä hyvä nainen on tottelevainen ja siveä. Naisen seksuaalisuuden kontrollointi on välttämätöntä, sillä siitä riippuu koko yhteisön arvostus. Nainen edustaa kansakunnan hedelmällisyyttä ja mies sen suojelijaa.

 

Vaikka vanhat etnisyyteen ja luokkaan sidotut kunniakäsitteet ovat osittain jo historiaa, miehen kunnian liittäminen naisen seksuaaliseen siveyteen on edelleen vallitseva käytäntö monissa maissa, myös Euroopassa, muistuttaa Wade. Demokraattisen kansakunnan rakennusprosessissa luokan merkitys väheni, mutta naisen siveellinen rooli perheen ja kansakunnan rakentajana korostui.

 

Antropologit ovat löytäneet vastaavia sukupuoleen perustuvia kunniakäsityksiä ja niistä johtuvia naisiin kohdistuvia väkivallan muotoja ympäri maailmaa. Näkyvimpiä ilmiöitä ovat esimerkiksi kunniamurhat Lähi-idässä, neitsytvaatimukset ja myötäjäissurmat Aasiassa sekä tyttöjen sukupuolielinten silpominen osassa Afrikkaa. Raiskausta on sodissa käytetty kunnianloukkauksen välineenä. Esimerkiksi Jugoslavian sodassa serbisotilaat raiskasivat bosnialaisia naisia häväistäkseen bosnialaisen yhteisön. Myös Suomen sisällissodassa valkoisten sotilaat raiskasivat punaisia naissotilaita.

 

Kunniakäsitys vaihtelee kulttuureiden ja valtioiden välillä, ja siihen liittyvä sukupuolittunut väkivalta ilmenee eri paikoissa eri tavoin. Erilaisia kunniakäsityksiä yhdistää se, että perheen, suvun ja laajemman yhteisön kunnia liitetään erityisesti tyttöjen ja naisten siveellisyyteen. Niin myös Suomessa, kirjoittaa väkivaltatutkija Satu Lidman. “Naiset joutuvat väkivallan uhriksi usein juuri siksi, että ovat naisia. […] Se on maailmanlaajuinen ongelma, joka liittyy perinteisiin käsityksiin sukupuolirooleista ja vallankäytöstä”.

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa

Amnesty Internationalin ihmisoikeusraportti 2018 listaa Suomen kotiväkivaltatilastoissa Euroopan maiden kärkikolmoseen. Perheväkivallan osuus Suomessa on lähes kaksinkertainen Euroopan keskiarvoon verrattuna. Väkivaltainen käytös on hyvinkin yleistä Suomessa, sanoo sukupuolentutkija Suvi Ronkainen.  

Suomalaiseen miehisyyteen kuuluvat kovuus, vahvuus, puhumattomuus, yksin pärjääminen ja aggressiivisuus juontuvat väkivaltaisesta historiastamme. Viisi sotaa 1900-luvulla ja miesten pakkoarmeija ovat jättäneet jälkensä. “Silti väkivallasta julkisesti puhuminen uhrin näkökulmasta on tabu. Suomessa kunnioitetaan itsenäisyyttä ja vahvaa toimijuutta. Uhriutuminen ja haavoittuvaisuus nähdään heikkouksina”, jatkaa Ronkainen.

 

Väkivalta-asiantuntijat ovat huolestuneita vaikenemisen kulttuurista Suomessa. Vaikeista asioista, kuten väkivallasta, julkisesti tai edes läheisille puhuminen on nähty häpeällisenä. Eikö suomalainen sisu olekin juuri sitä, että kaikki pitää kestää ja turhista ei valiteta? “Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”.

 

Ehkä juuri tästä syystä Suomessa tehtyjen raiskauksien raportointi on yksi Euroopan alhaisimpia. Amnestyn mukaan Suomessa raportoidaan vain 2-10 % kaikista raiskaustapauksista, kun taas esimerkiksi Tanskassa luku on 25 %. Avioliiton sisällä tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin meillä vuonna 1994, 20 vuotta muita pohjoismaita myöhemmin.  “Avioliiton sisällä tehdyn raiskauksen hidas kriminalisointi on seurausta suomalaisista asenteista, jotka korostavat ihmisen yksityisyyttä, yksilöllisyyttä ja sisukkuutta”, kertoo Amnestyn asianajaja Kevät Nousiainen.

Uhrin häpäiseminen, evätty tai vaikeasti saatava oikeusapu ja vaikeista asioista hiljentyminen traumatisoivat seksuaalisen väkivallan, ahdistelun ja häirinnän uhria entisestään.

Kuva: Jordan Andrews (CC0)

“Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat yhä erottamaton osa naisiin kohdistuvan väkivallan rakenteita. Seksuaalisen väkivallan uhri voidaan leimata huoraksi ja naisten oikeuksien puolesta työtä tekeville lähetellään raiskausuhkauksia. Ajatus oikeusjärjestyksen suojelun ansaitsevasta “puhtaasta uhrista” sekä maineen mustaaminen seksuaalissävytteisillä solvauksilla palautuvat syvälle historiaan. Häpeä, pelko ja syrjintä kietoutuvat yhteen,” vahvistaa Lidman.

 

Miten tämä liittyy metoo-kampanjaan? Louhimies-tapausta seuratessani huomasin miesten käyttävän samankaltaisia solvaus- ja häpäisymenetelmiä kuin mistä tutkija Lidman kirjoittaa. Ohjaajaa arvostelleiden naisten julkisessa halventamisessa tarkoituksena on vaientaa heidän äänensä ja toimijuutensa. Sukupuolen rooli on keskeinen osa kansallisen identiteetin rakentamista. Haastamalla vaikenemisen ja hiljentymisen kulttuurin nämä naiset haastavat samalla myös miehiin liittyvän koskemattomuuden, heidän kunniansa.

Vitsiksi vedetty

Metoo-tapausten käsittely mediassa on ollut sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyn kannalta paikoin hyvin epärakentavaa. Uhrien syyllistämisen lisäksi esimerkiksi A-studiossa käyty keskustelu Kuusiniemen ja Louhimiehen välillä oli uhrin aseman kannalta täysin turvaton. Kuitenkin kaikkein näkyvin ilmiö on se, kuinka paljon media-aikaa annetaan uhrien sijasta syytetyille miehille.

 

Arto Nybergin vieraana ollut Törhönen kiisti häntä koskevat syytökset ahdistelusta ja työpaikkakiusaamisesta useaan otteeseen, ja uskoi väärinymmärrysten johtuvan uhrien huonosta muistista. Vaikenemisen lisäksi Törhönen vitsaili, kiertäen kysymykset pienellä huulen heitolla tai vähätellen vastuutaan. Törhönen esitti ammattinsa ja temperamenttinsa olevan sen luonteisia, että hänen käytöksestään luonnollisestikin joku varmasti loukkaantuu. Ohjelman lopuksi hän viittasi metoo-kampanjan nostattamaan Aino-taru -taulun kohuun: ”Jos sillä listalla olikin nyt ainoastaan minä ja [Akseli] Gallen-Kallelan Väinämöinen, joka on Ateneumin seinällä, niin olen hyvässä seurassa ja se oli lyhyt lista.”

 

Louhimiehen reaktio häntä koskeviin syytöksiin oli hyvin erilainen. Ehkä juuri nöyrtyminen ja anteeksipyytäminen, jotka usein koetaan heikkoutena, käänsivät yleisön myötätunnon Louhimiehen eduksi. Toimittajat Appelsin ja Mervola kirjoittivat suomalaisen miehen nöyrtymisen olleen kamalaa katsottavaa. Artikkeleiden kommenttikentissä naisten ulostulo nimettiin inkvisitioksi ja ajojahdiksi. Tällainen keskustelukulttuuri ei juurikaan edesauta niiden rakenteiden purkamista, mihin metoo pyrkii.

Väestöliiton terapiapalveluiden seksologian asiantuntija ja psykoterapeutti Tarja Santalahti uskoo, että törhösmäisten vitsien heittäminen vakavan asian äärellä traumatisoi uhrin uudelleen. Samalla se mitätöi hänen kokemuksensa.

 

Nuoren naisen asema on sukupuoleen perustuvassa valtajärjestelmässä hierarkian alhaisin. Lapseen kohdistuva hyväksikäyttö herättää suojelunhalua, kun taas esimerkiksi äidin roolissa olevaan naiseen kohdistettu häirintä koetaan kunnianloukkauksena. Silti nuori nainen nähdään seksuaalisena objektina, ikään kuin hän pelkällä olemuksellaan kerjäisi seksuaalista huomiota. Tästä johtuva nuoren naisen kokemuksen mitätöinti on myös Suomessa yleistä, toteaa Santalahti.

Kuva: Roman Kraft (CC0)

“Tässä yhteiskunnassa halutaan kiistää seksuaalisen häirinnän sukupuolittuneisuus,” sanoo Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen. Uhrin kokemuksesta ei keskustella julkisesti, jos sitä edes uskotaan, täsmentävät Santalahti ja Oksanen. Kun työkaluja rakentavaan keskusteluun ei löydy, on häirintää kokeneiden naisten väitteet helpompi kuitata saduiksi kuin käsitellä heidän kokemaansa häirintää ja siitä aiheutuneita traumoja.

 

Huolestuttavat väkivaltatilastot eivät ole pelleilyn paikka. Eduskunnassa kiistelty ehdotus, jossa raiskauslakiin lisättäisiin seksiin suostumuksen puute, oli Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalénille vitsailun aihe: “Oisko se [suostumus] paperimuodossa vai joku appi?”

 

Tosiasia on kuitenkin se, että myös Suomen rikosoikeus heijastelee patriarkaalisia rakenteita. “Väkivaltakäsityksessä korostuu edelleen fyysinen väkivalta, mutta leimaavat puhetavat, mitätöiminen ja lukemattomat muut henkisen väkivallan muodot saavat pontta yleisestä asenneilmastosta. Vanhanmallinen sukupuolijärjestys, joka näkyy niin avioliitto-oppaissa kuin oikeudenkäytössä satojen vuosien ajalta, juurrutti kulttuuriin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa väheksyviä elementtejä,” kirjoittaa tutkija Lidman.

Häpeän jälkeen

Naisliikkeelle ja feminismille metoo on kaivattu ilmiö, koska se edustaa maailmanlaajuista sisaruutta. Kolmannen aallon feminismiä on usein kritisoitu sen individualismista. Vaikka 1990-luvun alussa alkanut aalto toi esille sorron monimuotoisuuden eli intersektionaalisuuden, se samalla repi feminististä rintamaa palasiksi. Liike hajosi yhteisten tasa-arvoa edistävien tavoitteiden sijasta puolustamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa sekä etnisten vähemmistöjen statusta yhteiskunnassa.

 

Metoo-kampanja on ennennäkemätön mahdollisuus luoda maailmanlaajuinen feministinen dialogi sukupuolittuneista valtarakenteista kaikilla yhteiskunnan saroilla. Dialogin pitäisi pyrkiä sisällyttämään kaikki syrjintää kohtaavat ryhmät, erityisesti heikommassa asemassa olevat värilliset naiset ja sukupuolivähemmistöt.

 

Suomen viralliseksi feministiksi kutsuttu kirjailija Kaari Utrio on innoissaan metoon tuomista raikkaista tuulista: ”Nyt eletään uuden ajan alkua”, Utrio sanoo. ”Muutos voi olla jopa yhtä merkittävä kuin Ranskan vallankumous aikanaan. Se muutti vähitellen koko Euroopan, kun ajatus ihmisoikeuksista levisi.”

 

Liike voimauttaa naisia ja toivottavasti myös muita syrjittyjä ryhmiä. Mutta miten se vaikuttaa miehiin, maskuliiniseen kunnian käsitteeseen ja miesten yhteiskunnalliseen asemaan?

 

Miesten syrjäytymisestä ollaan huolissaan. Ruotsissa metoo-kampanjassa kritiikkiä saanut Tukholman kaupunginteatterin entinen johtaja Benny Fredriksson teki maaliskuussa itsemurhan. Surullinen uutinen sai monet miettimään, mistä kampanjassa on kyse, ja onko se mennyt liian pitkälle. Jotkut painottivat metoossa mukanaolijoiden tilivelvollisuutta siitä kuinka asiaa julkisuudessa puidaan.

 

Mutta onko kampanja häirintää kokeneiden uhrien vastuulla? Kokemuksen sanoittaminen ja julkituominen on tärkeä osa paranemisprosessia. Siksi ei ole oikein vyöryttää vastuuta niille naisille, jotka omilla nimillään uskaltavat kertoa vaikeista ja traumaattisista kokemuksistaan. Tärkeää on se, miten media, yhteiskunnalliset vaikuttajat sekä poliittiset päättäjät asioista keskustelevat.

Jälkipyykin selvittämiseen psykologi Stephanie Pinder-Amaker ehdottaa käytettäväksi termiä moving through termin moving on sijasta. Hän vertaa ihmisten shokeeraavia ulostuloja kriisi – ja surutyössä käytyihin vaiheisiin: järkytys, kieltäminen, viha, suru, sovittelu ja lopulta hyväksyminen. Psykologin mielestä kampanjan toivoma muutos ei voi tapahtua, jos kriisi pyritään mahdollisimman nopeasti vain unohtamaan.

Kriisin läpikäyminen ei kuitenkaan onnistu ilman miehiä. Guardianin toimittaja Richard Godvin painottaa miesten osallistumisen tärkeyttä metoo-keskustelussa. Hän uskoo, etteivät patriarkaaliset rakenteet voi murtua, jos yhteiskunnan eriarvoisista sukupuolittuneista rakenteista muistuttaminen on ainoastaan naisten harteilla.

Kuva: Alice Donovan Rouse (CC0)

Vastuu ei ole kuitenkaan ole yksinomaan kritiikin kohteeksi joutuneella miehellä. Ruskeiden tyttöjen päätoimittaja Koko Hubara kiteyttää vastuun jakamisen hienosti: “Välillä on miesten vuoro. On miesten vuoro osallistua lasten kasvattamiseen niin, että seuraava sukupolvi oppii ymmärtämään suostumuksen säännöt ja oman asemansa maailmassa. On miesten vuoro käynnistää kampanja, joka näyttää miksi he ahdistelevat naisia ja joka tarjoaa apua miehille sen lopettamiseksi. Kyllä, kaikkien miesten.”

 

Yhteiskunta ja kulttuuri ovat alati muutoksessa. Antropologisessa tutkimuksessaan Wade totesi, että Latinalaisessa Amerikassa yksi merkittävimpiä käännekohtia yhteiskunnan kehityksessä oli demokratian saavuttaminen. Se muutti myös miehen asemaa ja maskuliinisuuteen sidottua kunniaa. Naisen siveyden suojeleminen tuli tarpeettomaksi, kun nainen pystyi itsenäisesti ansaitsemaan elantonsa ja sai yhtäläiset poliittiset ja sosiaaliset oikeudet. Silti miehen seksuaalinen valta naiseen on edelleen ilmeistä.

 

Niin myös Suomessa, jota on maailmanlaajuisesti pidetty tasa-arvon esimerkkimaana. Siksi on kaikkien edun mukaista, että vallan käytöstä ja sukupuolirooleista puhutaan nyt julkisesti. Parhaimmillaan metoo luo mahdollisuuden niin miehille, naisille kuin muunsukupuolisille määrittää identiteettinsä uudelleen.

 

Voisiko ajatuksen suomalaisesta sisukkuudesta ja kunniasta, kaikki pitää kestää yksin,  määritellä uudelleen muotoon kaikki me kestetään, yhdessä?

Toimitus

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Bernard Hermant (CC0)

Lukemista

  1. Amnesty International Report 2017/1018, The state of the world’s human rights
  2. A Verso Report, (2018) “Where Freedom Starts: Sex Power Violence #MeToo”, Edited by Verso Books
  3. Godwin, Richard (2018) Men after #MeToo: ‘There’s a narrative that masculinity is fundamentally toxic’, Guardian
  4. Hopkins, Valerie (2018) Finland’s paradox of equality: professional excellence, domestic abuse, Open Democracy
  5. Hubara, Koko (2018) Julistan #metoon päättyneeksi, Ruskeat Tytöt
  6. Lindman, Satu (2015) Naisiin kohdistuvan väkivallan historialliset syvärakenteet, Haaste
  7. Määttänen, Juuso (2017) Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää, Helsingin Sanomat
  8. Määtänen, Juuso (2018) “Väistämättä mieleen tulevat sadan vuoden takaiset kenttäoikeudet”, kirjoitettiin Keskisuomalaisessa Jussi-gaalasta – Lynkattiinko Aku Louhimies elokuva-alan palkinto­tilaisuudessa?, Helsingin Sanomat
  9. Pazzanese Christina, Walsh Colleen (2017) The women’s revolt: Why now, and where to, the Harvard Gazette
  10. Rigatelli, Sara (2018) Tuntematon ohjaaja – Elokuvatähdet kertovat Aku Louhimiehen poikkeuksellisesta vallankäytöstä: Hän alistaa ja nöyryyttää ihmisiä, YLE
  11. Uosukainen, Riitta (2018) Toimittajalta: Menikö keskustelu liian pitkälle? Ruotsissa itsemurha sai miettimään sananvastuuta, YLE
  12. Vasantola, Satu (2018) #metoolle oli yksi syy ylitse muiden, ja sen tietää ”kiilusilmä feministi” Kaari Utrio – hän myös kertoo, miksi kohta tulee raju takaisku, Helsingin Sanomat
  13. Wilenius, Heikki (2018) Peukuttamisen moraaliset vaarat, Antroblogi
  14. Wade, Peter (2009) “Race and Sex in Latin America: Anthropology, Culture and Society“, London: Pluto Press.
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Suvi Lensu

Suvi Lensu on väitöskirjatutkijana Edinburghin yliopistossa ja tutkija ANTHUSIA-nimisessä antropologisessa tutkimusprojektissa. Hänen kiinnostuksenkohteisiinsa kuuluvat erityisesti sukupuolentutkimus Etelä-Amerikassa ja Itä-Afrikassa sekä siihen liittyvä seksuaali- ja identiteettipolitiikka.Katso kirjoittajan artikkelit

16 kommenttia artikkeliin “Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla”

  1. Hyvä juttu, kiitos! Olen isekin ihmetellyt rajua vastareaktiota naisten ulostuloihin. Luonnollista olisi olla vihainen sille joka on tehnyt väärin. Tämä juttu selitti osin mistä on kyse, mutta kiinnostaisi myös jopa laajempi selvitys ilmiöstä. Kuuluuko ahdistelijoiden puolustajat esimerkiksi tiettyyn ikäluokkaan?

    1. Kiitos kommentistasi ja hyvästä kysymyksestä. Pidempi selvitys / tutkimus olisi paikallaan, jotta voisin vastata siihen minkälaiseen ikäluokkaan ahdistelijoiden puolustajat kuuluvat. Yleisesti ottaen uskallan sanoa, että sosiaalisessa mediassa ja internetissä kommentoivat henkilöt ovat usein suhteellisen nuoria ja keski-ikään kuuluvia. SoMe-keskustelua seuratessani oli selvää, että naisia arvostelevat ja nimittelevät henkilöt kokivat oman identiteettinsä uhkatuksi ja sen vuoksi syyllistivät uhreja. Toivottavasti tästä vastareaktiosta tehdään lisää tutkimusta jatkossa.

    2. Väittäisin että kyseessä enemminkin on miehiä ja naisia, jotka ovat synteet 50- luvun lopulla – 70- luvun alussa. Tuolloin Suomi yritti epätoivoisesti toipua raskaista sotakorvauksista, rakentaa mentettyä valtiota uudestaan + sen lisäksi sai niskaansa oman osuutensa Kylmä Sodan maailmanlaajuisesta “paranoidihulluudesta”.
      Tuohon aikaan feminismi oli äärimmäisen kuollut käsite. Plus sitkeitä epäluuloja ja karsinointia ruokkivat Kylmä Sodan sitkeä paradoksi paranoidismi, piilevät epäluulot ja niin kusuttu Punainen Uhka (Red Alert Menace).
      VIelä tänäkin päivänä törmää tuon ikäluokan ihmisten keskuudessa paranoidismiin, äärimmäisyys aivopesu pinttyneisiin periaatteisiin, pessimistisyyteen ja erittäin kriittisiin asentiehin kaikkea tavanomaisuudesta “ylimääräisesti” poikkeavaa. Listoilla on mm. äärimmäistä kriittisyyttä feministisyyttä, puolikuntoisuutta ja kehityvammaisuutta kohtaan. [Allekirjoittanut kun sattuu olemaan Rovaniemen historian ensimmäisiä “lääketieteellisesti” diaknosoituja Autismikirjolaisia 90- luvulta.]

  2. Kiitokset erinomaisesta yhteenvedosta! Tämä kirjoitus oli yksi parhaista #metoo -analyyseista, joita olen lukenut. Pari asiaa kuitenkin pisti silmään: Voisiko tutkija Satu Lidmanin nimen korjata oikeaan muotoon? Sukupuolittuneen väkivallan sijaan nykyään lienee yleisempää puhua sukupuolistuneesta väkivallasta. Joka tapauksessa kiitokset hienosta tekstistä!

    1. Kiitos kommentistasi ja tarkkasilmäisyydestäsi Ilona! Ehdottomasti korjaamme Satun Lidmanin nimen artikkeliin. Minun täytyy myötää, että termin “sukupuolistunut” “sukupuolittuneen” sijasta oli uutta minulle. Olen tutkinut sukupuolta suurimmaksi osaksi Latinalaisessa Amerikassa, ja siksi suomenkielisten termien käyttöni voi olla vanhentunutta. Kiitos palautteesta, tämä oli erittäin hyvä korjaus!

  3. Hieno kirjoitus. Samaa mieltä, että ehkä paras analyysi Me Too -kampanjasta ja sen backlashista. Toivoisin näkeväni enemmänkin juttuja suomalaisten vaikeasta suhteesta feminismiin. Ruotsissa miespuolinen pääministeri julistaa olevansa feministi, kun taas suomalainen (nais)poliitikko ja lääkäri (Päivi Räsänen) kieltää olevansa feministi…vaikka ilman feminismiähän hän ei koskaan olisi päässyt opiskelemaan lääkäriksi saati saanut oikeutta edustaa kansaa! Pah.

    Pieni kritiikki: Jari Sarasvuon osuus Louhimies-jutussa on tässä näkemykseni mukaan vääristynyt. Ymmärtääkseni Sarasvuo ei ole sanonut Louhimiestä syyttäneiden naisten kertomuksia saduiksi, vaan paljastuksista nousseen somekuohun ylitulkintoja, joiden mukaan Louhimies olisi suorastaan syöttänyt oksennusta ja kiduttanut lapsia. Olen tutustunut Sarasvuon arvomaailmaan siinä määrin, että tiedän hänen olevan tiukasti kaikenlaista misogyniaa ja naisten vähättelyä vastaan.

    En ole muuten minäkään entisenä naistutkimuksen opiskelijana koskaan törmännyt termiin ”sukupuolistunut”… mutta omista opinnoistani on toki jo aikaa.

    1. Suuri kiitos palautteestasi Annina! Toivon myös, että suomalaisten suhteesta feminismiin puhutaan tulevaisuudessa enemmän. Ja että feminismistä yleisestikin keskusteltaisiin enemmän, jottei aihe olisi niin räjähdysherkkä kuin se nyt on. Annoit hyvän esimerkin Ruotsista, jossa keskustelu on jo huomattavasti yleisempää. Tarkoituksenani ei ollut leimata Sarasvuota feminismin vastustajaksi ja uskon yhtä lailla, että hän on misogyniaa ja kaikkien ihmisryhmien sortamista vastaan. Pahoitteluni, jos teksistäni sai toisenlaisen käsityksen. Kuitenkin Sarasvuolla on paljon vaikutusvaltaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja mediassa ja siksi hänen twiittinsä joistakin väitteistä “saduiksi” myös muokkaa yleistä mielipidettä. Tarjoituksenani oli ilmentää kuinka moni hyvinkin arvo- ja vaikustusvaltainen mies otti osaa keskusteluun mediassa ja kuinka paljon se yllytti sosiaalisessa mediassa naisia mustamaalanneita henkilöitä. Toivottavasti tämä vähän selvensi syytäni käyttää Sarasvuon nimeä tekstissä.

  4. Hieno kirjoitus. Samaa mieltä, että ehkä paras analyysi Me Too -kampanjasta ja sen backlashista. Toivoisin näkeväni enemmänkin juttuja suomalaisten vaikeasta suhteesta feminismiin. Ruotsissa miespuolinen pääministeri julistaa olevansa feministi, kun taas suomalainen (nais)poliitikko ja lääkäri (Päivi Räsänen) kieltää olevansa feministi…vaikka ilman feminismiähän hän ei koskaan olisi päässyt opiskelemaan lääkäriksi saati saanut oikeutta edustaa kansaa! Pah.

    Pieni kritiikki: Jari Sarasvuon osuus Louhimies-jutussa on tässä näkemykseni mukaan vääristynyt. Ymmärtääkseni Sarasvuo ei ole sanonut Louhimiestä syyttäneiden naisten kertomuksia saduiksi, vaan paljastuksista nousseen somekuohun ylitulkintoja, joiden mukaan Louhimies olisi suorastaan syöttänyt oksennusta ja kiduttanut lapsia. Olen tutustunut Sarasvuon arvomaailmaan siinä määrin, että tiedän hänen olevan tiukasti kaikenlaista misogyniaa ja naisten vähättelyä vastaan.

    En ole muuten minäkään entisenä naistutkimuksen opiskelijana koskaan törmännyt termiin ”sukupuolistunut”… mutta omista opinnoistani on toki jo aikaa.

  5. Mitä välii nimestä

    Tätä ehkä pitäisi kysyä Hubaralta, mutta mikähän se taho olisi mikä organisoisi tälläisen Miesten kampanjan?
    Olen pitkään ollut mieltä, että pojat ja miehet on täysin unohdettuja näissä #meetoo jutuissa ja muissa vastaavissa noin muutenkin. Minuakin on seksuaalisesti häiritty useammin kuin kerran elämäni aikana ja esimerkiksi tämän #metoon yhteydessä tuli aina näpäytyksenä takaisin, että kampanja ei koske miehiä, eikä siis ole minua varten.

    Mikäli sanot kannattavasi miesasialiikette, sinut yhdistetään heti Hännikäiseen tai Laasasen ja olet siitä lähtiä jonkin sortin sovinisti, natsi ja kusipää. Samoin jos tunnustaudut MRA tai MGTOW liikkeiden kannattajiksi.
    Mitä jää jäljelle? en tiedä. Tasa-arvon ajaminen kiinnostaa kyllä, mutta sillä tavalla, että kohdataan molempien sukupuolien kokemia ongelmia ja tehtäisiin asialla jotain. Feminismi se voisi olla, jos vain sieltä joskus kuuluisi muutakin kuin miesten syyllistämistä, niinkun nyttenkin meidän vikahan tämä on ja meidän pitää kantaa vastuu myös silloin kun olemme seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun uhreja.

    Feministejä kyllä kiinnostaa miesten asiatkin, mutta yleensä siihen se jää, jos tuo vaikka asepalveluksen tasa-arvo ongelman esiin. Asepalvelus on tasa-arvoinen tasan kahdella tavalla, joko kutsuntojen tulee koskea kaikkia sukupuoleen ja uskontoon katsomatta, tai sen tulisi olla kaikille täysin vapaa-ehtoinen.
    Mutta kun julkisia keskusteluja on asiasta nollut, niin yleensä siellä ollaan sitten mieletä, että ihan hyvin voidaan säilyttää asepalvelus tälläisenaan, joka on aika vastenmielistä, että sukupuolen mukaan on ihan ok orjuuttaa ihmistä 6-12kk. Feministien suusta on myös kuultu tämmönen sammakko, että voidaan tukea miesten kamppailua sitten, kun kaikki naisten naisten tasa-arvo ongelmat on korjattu. Joten pitäkää tunkkinne.

    1. Kiitos palautteestasi! Hubaran puolesta vastaan ensimmäiseen kysymykseesi väittämällä, että on juuri miesten tehtävä itse pohtia mikä taho voisi organisoida kampanjan ja/tai yhteisön, joka edesauttaisi toiminnallaan tasa-arvon toteutumista. Toivottua olisi tietysti, että kampanjat ja yhteisöt toimisivat myös yhdessä feministi liikkeiden kanssa. Mitä #metoo kampanjaan tulee, mielestäni kuka tahansa on oikeutettu tuomaan omia seksuaalisia ahdistelu / häirintä / hyväksikäyttö kokemuksiaan esille. Suurin osa uhreista on naisia tai muun sukupuolisia, mutta minusta se on erittäin tärkeää, että myös miehet, jotka ovat kokeneet häirintää saavat jakaa kertomuksensa. Olisi kapeakatseista ajatella, että vain miehet ovat aina ahdistelijan roolissa. Kaikkeen vallan käyttöön on puututtava tasapuolisesti.

      MRA-liikkeellä on ollut hyvinkin misogynisia kannanottoja ja sen kannattaja voi helposti leimaantua. MGTOW:n taas voidaan nähdä kannattavan hyvinkin hedonistisia ja äärioikeistolaisia arvoja, jotka eivät tietenkään edistä kaikkien syrjityimpien ihmisryhmien oikeuksia ollenkaan. On tärkeää puhua miehiin kohdistuvasta väkivallasta, isyyslomista ja huoltajuusoikeuksista, armeijasta, pelottavista itsemurha tilastoista jne. Ehdotan lukuvinkkinä Guardianin artikkelia ”Men after #MeToo: ‘There’s a narrative that masculinity is fundamentally toxic’” (löytyy lisälukemisto-osiosta). Godwin pohtii erilaisia miesliikkeitä ja niiden pyrkimyksiä ja keinoja edistää edellä mainittuja epäkohtia.

      Feminismi liikkeenä on erittäin hajanainen. Kuten artikkelissa nopeasti pohdin, on kolmannen aallon feminismi jakanut ”joukkoja” feminismin rintamalla. Se on toisaalta hyvinkin luonnollista, kun liike kasvaa maailmanlaajuiseksi. Myös itse feministinä olen useinkin eri mieltä muiden feministien kanssa. Erilaiset mielipiteet avaavat meidän kaikkien näkökulmia. Niitä on tärkeä kuunnella, jotta voimme saavuttaa tasa-arvon. Koska liikkeeseen kuuluu niin monta eri mielipidettä ei minusta ketään feministiä voi laittaa vastuuseen muiden feministien sanomisista tai teoista.

      Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pakkoarmeija on ehdottomasti epätasa-arvoista miehiä kohtaan. Se pitäisi muuttaa kaikille vapaa-ehtoiseksi. Mitä miesten kokemiin tasa-arvo kysymyksiin tulee, ei minusta voida asettaa aikataulua sille kenen oikeuksia puolustetaan. Kaikkien tasa-arvon puolesta on kamppailtava samanaikaisesti, koko ajan. Tietysti naiset kohtaavat syrjintää ja eri-arvoisuutta suhteessa enemmän ja siksi niistä puhutaan luonnollisesti enemmän. Ymmärrän myös, että väkivaltaa, rasismia ja muuta vakavaa syrjintää kohtaavat ryhmät on otettava ensi-sijaisesti huomioon tasa-arvo kamppailussa. Sukupuolesta riippumatta ketään uhria ei voida laittaa vastuuseen häirinnästä tai ahdistelusta. Vastuu on ahdistelijalla, mutta myös KOKO yhteiskunnalla, kuten aiemmin tekstissä kirjoitin. Se miten päättäjät ja muut yhteiskunnalliset tahot keskustelevat tasa-arvosta ja se minkälaisia päätöksiä he tekevät, sillä on suuri vaikutus meihin kaikkiin. Todella toivon, että tämä keskustelu muuttuu rakentavaksi dialogiksi, jossa kaikkien ääni tulee kuuluviin.

  6. Hienoa, että metoota analysoidaan sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Muutama huomio, jos sallitte:

    Sukupuolentutkimuksella on taipumus omassa genressään (näkökulmassaan, kielessään, perusoletuksissaan) tiukasti pysytellen hukata analysoimansa ilmiö aika tyystin. Siksi analyysi ajautuu keskusteluihin siitä, minkä ikäisiä puolustajat voivat olla, onko Sarasvuo oikeasti misogynisti, jne. Tämä voi olla seurausta siitä, että kyse on aika nuoresta tieteenalasta ja on tärkeää pitää tietysti tunnusmerkeistä kiinni.

    Vastareaktiota on nähdäkseni kahdenlaista. On näiden tikunnokkaan ansaitusti nostettujen kavereita, jotka kommentoivat puhtoisia kollegoitaan säälien maailman rangaistusten ankaruutta. Näiden anti millekään metoo-keskustelun etenemiselle on nolla, eikä niihin kannattaisia energiaa uhrata.

    Se varsinainen reaktio on mielestäni legitiimi, ja liittyy ennen kaikkea siihen, että a) syytetyt ovat tulleet tuomituiksi median/somen toimesta ja b) syytös koskee implisiittisesti koko miessukupuolta. Ensimmäinen rikkoo perinteistä oikeuskäsitystä kohtaan ja toinen on vain absoluuttisen väärin.

    Ehkä näistä syistä metoon arvokas tavoite voi jäädä saavuttamatta ja koko projekti voi johtaa osin vastakkaisiin reaktioihin. Joitakin tällaisia merkkejä on jo näkyvissä. Ja tämä olisi perkeleellisen sääli.

  7. Olen täys samaa mieltä tän kirjoituksen kanssa. Vaikka olenkin mies, olen “tahallani” tukahduttanut omat seksuualiset halunin (ainakin yhdyntään), kunnioittaakseni erästä hyvin läheistä sukulaisnaista ja estääkseni omalta osaltani naisia kohtaamasta kyseistä karmeaa kohtaloa.
    En ikinä halua kenellekään samaa mitä tapahtui tälle sukulaiselleni hänen ollessaan nuorempi (ennen kuin tapasi aviomihensä); hän joutui monta kertaa seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi ja muistaa vain yhden tapauksen läpivedetyksi, koska hän (harmillisen ivallista ja ironista kyllä) oli noihin aikoihin kännissä ja tuo kyseisen tapauksen vain siksi että se oli ainut joka vedettiin oikeuteen asti.
    Noista jutuista traumatisoituneena (posiiitivista kyllä), hän jätti viinapullon ja tuli uskoon, mutta myöhemmin kärsi 12 vuotta kestäneen “masennusputken”.
    Noi ei oo ihan yksipiippuisia juttuja, mutta sanon arvosteleville kielille, niin naisille kuin miehillekin: “Hävetkää kielenkäyttöänne ja negatiivisia asenteitanne. Vaietkaa ja ajatelkaa ennen kuin möläytätte mitään turhaa ulos suustanne. Ja jos töpeksitte, ottakaa itseänne niskasta kiinni ja kantakaa vastuu, syyt sekä seuraamukset teoistanne ja toimistanne. Kukaan ei oo täydellinen…”

  8. Ansiokas artikkeli! Arvostan metoo-kampanjaa, mutta kyllä siinä on tapahtunut myös ylilyötejä. Kampanja on seksuaalista häirintää vastaan, mutta se on laajentunut koskemaan kaikkea epämiellyttäväksi koettua käyttäytymistä.
    Minua on askarruttanut Louhimiehen tapaus. Ohjaaja on elokuvan teossa ehdoton pomo. Kerrotut johtamismenetelmät ovat minusta ällöttäviä, mutta kukaan ei ole väittänyt että niihin olisi sisältynyt jotain seksuaalista! Saman tien voisi ottaa tulilinjalle kaikki Suomen vittumaiset pomot.
    Tuskinpa Turkan oppilaat olisivat nostaneet meteliä vuosia jälkikäteen, vaan panneet hanttiin välttömästi.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *