Karl Marx kapitalistisen tuotantotavan teoreetikkona

Vuonna 1818 syntynyt filosofi Karl Marx (k. 1883) muis­te­taan parhaiten nyky­ai­kai­sen kom­mu­nis­min perus­ta­ja­na. Hän oli myös tutkija ja teo­ree­tik­ko, jonka ajatukset ovat vai­kut­ta­neet hyvin monella eri oppia­lal­la talous- ja sosi­aa­li­his­to­rias­ta valtio-oppiin ja kir­jal­li­suu­den­tut­ki­muk­seen asti. Myös sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi­aan Marxin ajatukset ovat vai­kut­ta­neet mer­kit­tä­väs­ti, joskin monet ant­ro­po­lo­git ovat olleet myös kriit­ti­siä marxi­lai­sia näkö­kul­mia ja lähes­ty­mis­ta­po­ja kohtaan.


Radikaaleista poliit­ti­sis­ta aja­tuk­sis­taan johtuen Marx joutui elämään suuren osan elä­mäs­tään maan­paos­sa ensin Ranskassa ja myöhemmin Englannissa. Akateemisten ins­ti­tuu­tioi­den ulko­puo­lel­la vai­kut­ta­nut, jat­ku­vis­ta talou­del­li­sis­ta vai­keuk­sis­ta kärsinyt Marx harjoitti tut­ki­mus­työ­tään pää­asias­sa työ­to­ve­rin­sa ja ystävänsä Friedrich Engelsin tarjoaman talou­del­li­sen tuen turvin. Vaikutusvaltaisen Scientific American -lehden mukaan Marx on kaikkien aikojen mer­kit­tä­vin tutkija.

Marxin tuotanto lyhyesti

Marxin tuotanto on tapana jakaa kahteen tai kolmeen kauteen. Filosofi Louis Althusser on pai­not­ta­nut jyrkkää eroa yhtäältä Hegeliltä ja Feuerbachilta vai­kut­tei­ta saaneen nuoren huma­nis­ti­sen ja ”epä­tie­teel­li­sen” Marxin ja toisaalta kypsän tie­teel­li­sen Marxin välillä. Aatehistorioitsija Hans-Jørgen Schanz taas jakaa Marxin tuotannon kolmeen, erilaisia pai­no­tuse­ro­ja sisäl­tä­vään vai­hee­seen.


Marxin var­hais­tuo­tan­non keskeinen teema on vie­raan­tu­mi­nen. Marxin mukaan moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa ihminen vie­raan­tuu työstä, työn tuot­tees­ta ja lopulta omasta lajio­le­muk­ses­taan. Vieraantumisen seu­rauk­se­na työ näyt­täy­tyy vieraana ja vas­ten­mie­li­se­nä. Vaikka todel­li­suu­des­sa työ on keskeistä ihmisenä ole­mi­sel­le, tuntee ihminen olevansa enemmän elossa vapaa-ajallaan. Samalla ihmi­syy­den täysi poten­ti­aa­li jää saa­vut­ta­mat­ta. Marx näki vie­raan­tu­mi­nen olevan seurausta yksi­tyi­so­mis­tuk­ses­ta.


Marxin kes­ki­tuo­tan­nol­le keskeinen teema on mate­ria­lis­ti­nen his­to­rian­kä­si­tys ja ajatus toisiaan seu­raa­vis­ta tuo­tan­to­ta­vois­ta. Tuotantotapa on tuo­tan­to­voi­mien ja tuo­tan­to­suh­tei­den muo­dos­ta­ma koko­nai­suus. Tuotantovoimilla tar­koi­te­taan käytössä olevien tuo­tan­to­vä­li­nei­den ja inhi­mil­li­sen työkyvyn muo­dos­ta­maa koko­nai­suut­ta. Historiallisen mate­ria­lis­min mukaan tuo­tan­to­voi­mien kehi­tys­ta­so taso määrää tuo­tan­to­suh­teet. Tuotantosuhteet siis hei­jas­te­le­vat val­lit­se­via tuo­tan­to­voi­mia.

Adi Goldstein/​Unsplash (CC0)

Ajan myötä tuo­tan­to­voi­mien kehit­ty­mi­nen johtaa ris­ti­rii­taan tuo­tan­to­voi­mien ja tuo­tan­to­suh­tei­den välillä. Tuotantotapa voi ajautua kriisiin, kun val­lit­se­vat tuo­tan­to­suh­teet muo­dos­tu­vat kehi­tyk­sen jarruksi. Lopulta kehitys johtaa uuden tuo­tan­to­ta­van syntyyn. Antiikin orja­ta­lous korvautui lopulta feo­da­lis­ti­sel­la tuo­tan­to­ta­val­la ja feo­da­lis­ti­nen tuo­tan­to­ta­pa puo­les­taan kapi­ta­lis­ti­sel­la tuo­tan­to­ta­val­la. Lyhyesti muo­toil­tu­na, uusia tuo­tan­to­voi­mia kehit­tä­mäl­lä ihmiset muuttavat tuo­tan­to­ta­van perustan ja sitä kautta yhteis­kun­nal­li­set suhteensa. Modernit ajatukset yksi­lön­va­pau­des­ta eivät olisi voineet syntyä antiikin Kreikassa, sillä siellä tuo­tan­to­ta­pa nojasi orjuuteen.


Eräs kiin­nos­ta­va tuo­tan­to­voi­mien ja tuo­tan­to­suh­tei­den välistä jän­ni­tet­tä valaiseva esimerkki koskee höy­ry­ko­neen historiaa. Laitteen toi­min­ta­pe­ri­aat­teen tunsivat jo antiikin kreik­ka­lai­set. Tuolloin val­lin­nei­den tuo­tan­to­suh­tei­den vuoksi sitä ei kui­ten­kaan kyetty eri­tyi­sem­min hyödyntämään.Tuotantovoimien ja tuo­tan­to­suh­tei­den välinen vuo­ro­vai­ku­tus ei siis ole yksi­se­lit­teis­tä tek­no­lo­gis­ta deter­mi­nis­miä. Marx kärjistää liikaa tode­tes­saan, miten käsimylly luo feo­daa­li­her­ro­jen yhteis­kun­nan ja höy­ry­myl­ly teol­li­suus­ka­pi­ta­lis­tien yhteis­kun­nan.


Myöhäistuotannossaan Marx keskittyi tuolloin vakiin­tu­mas­sa olleen por­va­ril­li­sen yhteis­kun­nan talou­del­lis­ten suhteiden ana­ly­soin­tiin. Hän otti läh­tö­koh­dak­seen 1800-luvun poliit­ti­sen talous­tie­teen ja pyrki osoit­ta­maan, miten kapi­ta­lis­ti­sen tuo­tan­to­ta­van sisäiset ten­dens­sit ja ris­ti­rii­dat voivat luoda edel­ly­tyk­siä poliit­ti­sel­le mur­rok­sel­le.

Luokkataistelu ja kapitalismin historiallisuus

Kapitalistinen tuo­tan­to­ta­pa voidaan Marxin mukaan korvata sosia­lis­ti­sel­la tuo­tan­to­ta­val­la. Näin poh­jus­te­taan tietä tule­vai­suu­den kom­mu­nis­ti­sel­le yhteis­kun­nal­le, jossa saa­vu­te­taan jälleen alku­yh­teis­kun­nan vapaus ja tasa-arvo ilman sen mate­ri­aa­lis­ta rajoit­tu­nei­suut­ta. Näin maa­il­man­his­to­rial­li­nen prosessi johtaisi lopulta hege­li­läi­seen kumoa­mal­la säi­lyt­tä­mi­seen, jossa teesi ja antiteesi muo­dos­ta­vat kor­keam­man tason synteesin. Marxilla ei kui­ten­kaan ollut eri­tyi­sem­min sanot­ta­vaa kom­mu­nis­ti­ses­ta tai edes sosia­lis­ti­ses­ta yhteis­kun­nas­ta, vaan hän oli ensi­si­jai­ses­ti kapi­ta­lis­ti­sen tuo­tan­to­ta­van teo­ree­tik­ko.


Toisin kuin aiemmat niin kutsutut uto­pia­so­sia­lis­tit, Marx ei uskonut, että tasa-arvoi­sem­paan yhteis­kun­taan voi­tai­siin päästä ihmisten moraaliin tai hyvän­tah­toi­suu­teen vetoa­mal­la. Sen sijaan Marx painotti luok­ka­tais­te­lun mer­ki­tys­tä: Itsestään tie­toi­sek­si tulleella työ­väen­luo­kal­la on sekä motiivi että keinot kamp­pail­la yhteis­kun­nal­li­sen muutoksen puolesta. Marxilaisen näke­myk­sen mukaan moder­nis­sa teol­li­ses­sa yhteis­kun­nas­sa historiaa eteenpäin vievä voima on nime­no­maan luok­ka­tais­te­lu.

Kayle Kaupanger/​Unsplash (CC0)

Marxin ajattelua ohjan­nee­na punaisena lankana oli sitou­tu­mi­nen mate­ria­lis­ti­seen maa­il­man­ku­vaan. Siinä missä esi­mer­kik­si sosiologi Max Weber korosti kris­ti­nus­kon mer­ki­tys­tä kapi­ta­lis­min kehi­tyk­sel­le, Marx ajatteli, että uskonto on yhteis­kun­nan tuotetta. Aineellinen todel­li­suus määrittää yksi­löi­den tajuntaa. Erityisesti myö­häis­tuo­tan­nos­saan Marx painotti myös sitä, ettei yhteis­kun­ta koostu niinkään yksi­löis­tä kuin näiden välisistä yhteis­kun­nal­li­sis­ta suhteista. Marxilaisesta näkö­kul­mas­ta esi­mer­kik­si köyhyyttä tai työt­tö­myyt­tä ei pyritä selit­tä­mään yksilöstä vaan yhteis­kun­nas­ta käsin.


Arkiajattelussa kapi­ta­lis­mi tuntuu monesti historian pää­te­pis­teel­tä. Marxin mukaan kysy­myk­ses­sä on kuitenkin vain ohimenevä his­to­rial­li­nen muo­dos­tu­ma. Kapitalistinen tuo­tan­to­ta­pa ei ole ihmiselle luon­nol­li­nen tapa järjestää yhteis­kun­tae­lä­mä. Markkinatalous ei myöskään ole synonyymi talou­del­le. Taloutta ihmis­kun­nal­la on ollut aina, mutta kapi­ta­lis­ti­nen tuo­tan­to­ta­pa on vasta joitakin vuo­si­sa­to­ja vanha.


Samalla kun kapi­ta­lis­mi esittää itsensä luon­nol­li­se­na jär­jes­tel­mä­nä, se pyrkii myös kätkemään oman väki­val­tai­sen syn­ty­his­to­rian­sa. Marxin mukaan kapi­ta­lis­ti­nen tuo­tan­to­ta­van taustalta löytyy alku­pe­räi­sen kasau­tu­mi­sen ja aitaa­mi­sen verinen historia.

Tavaramuotoistuminen ja riisto

Poliittisen talous­tie­teen kri­tii­kis­sään Marx osoitti, kuinka por­va­ril­li­sen yhteis­kun­nan oikeu­del­li­sen tasa-arvon takaa löytyy arki­ta­jun­nal­ta kät­key­ty­vää työ­väen­luok­kaan koh­dis­tu­vaa raken­teel­lis­ta riistoa. Marxin läh­tö­koh­ta­na on 1800-luvun poliit­ti­nen talous­tie­de ja tuolloin yleisesti hyväk­syt­ty työ­ar­vo­teo­ria. Tämän teorian mukaan tavaran arvo on yhtä kuin sen val­mis­ta­mi­seen vaadittu, yhteis­kun­nal­li­ses­ti vält­tä­mä­tön työaika.


Kapitalistisessa yhteis­kun­nas­sa riiston mah­dol­lis­taa viime kädessä se, että inhi­mil­li­nen kyky tehdä työtä saa tava­ra­muo­don työ­voi­ma­na. Työvoimalla on kyky tuottaa arvoa yli oman arvonsa: tuo­tan­to­pro­ses­sis­sa syntyy enemmän arvoa kuin mitä työläinen saa palkan muodossa itselleen. Kapitalisti ei silti huijaa työläistä sen enempää työ­nan­ta­ja­na kuin hyö­dyk­kei­den myy­jä­nä­kään, vaan vastike todella vaihtuu vas­tik­kees­ta. Työvoiman arvo ei ole työläisen tuot­ta­mien hyö­dyk­kei­den arvo, vaan työvoiman uusin­ta­mi­seen tar­vit­ta­vien hyö­dyk­kei­den arvo.


Tavaramuoto mystifioi riiston, sillä tasa-arvoisiin vaih­to­suh­tei­siin kes­kit­ty­mi­nen vie huomion siitä, mitä tuo­tan­to­pro­ses­sis­sa tapahtuu. Tuotetun arvon ja työvoiman arvon erotus, lisäarvo, jää kapi­ta­lis­til­le. Näin kapi­ta­lis­ti­luok­ka saa haltuunsa työ­väen­luo­kan tekemän lisätyön. Vaikka kapi­ta­lis­ti­nen tuo­tan­to­ta­pa perustuu työ­väen­luok­kaan koh­dis­tu­val­le raken­teel­li­sel­le riistolle, talouden ja arkia­jat­te­lun kate­go­riat kätkevät riiston ja lisäarvon ole­mas­sao­lon kapi­ta­lis­mis­sa eläviltä ihmisiltä.

Jordan Whitfield/​Unsplash (CC0)

Nykyisin talous­tie­tees­sä vallalla oleva sub­jek­ti­vis­ti­nen arvo­teo­ria suhtautuu työ­ar­vo­teo­ri­aan kiel­tei­ses­ti. Subjektivistisen arvo­teo­rian mukaan hyö­dyk­keet ovat arvok­kai­ta ainoas­taan siinä määrin, kun on olemassa niitä haluavia ihmisiä. Tästä näkö­kul­mas­ta arvo ymmär­re­tään pitkälti samaksi asiaksi kuin mark­ki­na­hin­ta. Samalla sub­jek­ti­vis­ti­nen arvo­teo­ria peittää ja mystifioi juuri ne ilmiöt, jotka Marxin tut­ki­mus­hank­kees­sa ovat olen­nai­sia.


Kuten sosiologi Arto Noro on todennut, Marxia avoimin mielin lukeva talous­tie­tei­li­jä voi helposti ymmärtää olevansa yhteis­kun­nal­le tar­peel­li­nen väärän tie­toi­suu­den kantaja.


Marx vihjailee, että kapi­ta­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa elävien ihmisten tie­toi­suus yhteis­kun­nan todel­li­ses­ta luon­tees­ta on huo­mat­ta­vas­ti hei­kom­mal­la tasolla kuin vaikkapa feo­da­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa eläneillä. Palkka koetaan reiluna (tai vähemmän reiluna) kor­vauk­se­na työstä, vaikka se on todel­li­suu­des­sa korvaus työ­ky­vys­tä, jonka kapi­ta­lis­ti saa käyt­töön­sä. Leijonanosan sadostaan isännille luo­vut­ta­nut maaorja kenties hahmotti nykyajan pal­kan­saa­jaa selvemmin, mikä on pelin henki.


Toisaalta on syytä pitää mielessä, että käsi­tyk­set omis­ta­mi­ses­ta ja yksilöstä eivät ole uni­ver­saa­le­ja. Antropologit ovat tutkineet yhteisöjä, joissa ei ole saman­kal­tais­ta yksilön käsitettä kuin län­si­mais­sa. Hieman para­dok­saa­li­ses­ti Marxin lisä­ar­vo­teo­ria onkin sidok­sis­sa klassisen libe­ra­lis­min käsi­tyk­siin yksilöstä ja omis­ta­mi­ses­ta.


Ajatus siitä, että yksi­löil­lä on luon­no­noi­keu­del­li­nen omis­tusoi­keus työnsä tuloksiin, on peräisin 1600-luvulla eläneeltä filosofi John Lockelta. Locken mukaan omis­tusoi­keus syntyy, kun ihminen sekoittaa materiaan omaa työtään. Marxilaisen riis­to­dis­kurs­sin vakuut­ta­vuus on jossain määrin riip­pu­vai­nen loc­ke­lai­sen omis­ta­mi­sen työ­teo­rian hyväk­sy­mi­ses­tä. Marxilaiset ovat usein pai­not­ta­neet sitä, miten por­va­ril­li­nen yhteis­kun­ta jollain tapaa pettää omat arvonsa.


Kapitalistista taloutta ohjaa pääoman rajaton kas­vu­vaa­ti­mus. Yksittäinen kapi­ta­lis­ti ei riistä työn­te­ki­jöi­tään ilkeyt­tään, vaan talous­jär­jes­tel­män asettaman mykän pakon vuoksi. Jos lisäarvoa ei synny, yri­tyk­sel­le käy huonosti. Kapitalistinen tuo­tan­to­ta­pa pakottaa ihmiset kil­pai­le­maan. Tähän liittyy mie­len­kiin­toi­nen paradoksi, johon ant­ro­po­lo­gi David Graeber on kiin­nit­tä­nyt huomiota: vaikka talou­des­sa ideo­lo­gi­ses­ti on kyse yksi­lö­koh­tai­sen hyödyn mak­si­moin­nis­ta, pakottaa arkielämä ihmiset käy­tän­nös­sä jous­ta­maan jat­ku­vas­ti.

Alex Kotliarskyi/​Unsplash (CC0)

Markkinatalous on ihmisten toiminnan aikaan­saan­nos, mutta samalla se näyt­täy­tyy vieraana mahtina. Kapitalistisen tuo­tan­to­ta­van val­li­tes­sa talou­des­ta tulee oma­la­ki­se­na jär­jes­tel­mä­nä ikään kuin toinen luonto, jonka edessä tunnetaan saman­lais­ta pelon­se­kais­ta kun­nioi­tus­ta kuin esi­his­to­rial­li­set kansat mah­dol­li­ses­ti kokivat luon­non­voi­mien edessä.


Marxin mukaan mark­ki­noi­den anarkian val­li­tes­sa ihminen ei ole oman his­to­rian­sa herra eikä siten myöskään vapaa. Vapaus muuttuu mah­dol­li­sek­si, kun mark­ki­noi­den anarkia on korvattu kes­kus­joh­toi­sel­la suun­nit­te­lul­la. Marx on siis päin­vas­tais­ta mieltä inhi­mil­li­sen vapauden ehdoista kuin talou­del­li­sen libe­ra­lis­min kan­nat­ta­jat Lockesta talous­tie­tei­li­jä Friedrich Hayekiin.


Molempia näkö­kan­to­ja voidaan puolustaa uskot­ta­vas­ti. Samalla on syytä muistaa Marxin ajatus näkö­kan­to­jen luok­ka­si­don­nai­suu­des­ta: luok­kayh­teis­kun­nas­sa toisen vapaus voi olla toisen orjuutta.


Marx korosti oman kapi­ta­lis­mi­kri­tiik­kin­sä tie­teel­li­syyt­tä, ja pyrki samalla tekemään eroa mora­lis­mis­ta kum­pua­vaan yhteis­kun­ta­kri­tiik­kiin. Marxin mukaan kapi­ta­lis­mia ei voida kri­ti­soi­da oikeu­den­mu­kai­suu­des­ta kum­pua­vil­la argu­men­teil­la, sillä aika­kau­den moraali on riip­pu­vai­nen yhteis­kun­nan mate­ria­lis­ti­ses­ta kehi­tys­vai­hees­ta. Tämän kult­tuu­ri­re­la­ti­vis­mia lähes­ty­vän näke­myk­sen mukaan tietyt käsi­tyk­set oikeasta ja väärästä ovat mie­lek­käi­tä tiettyjen mate­ri­aa­lis­ten olojen val­li­tes­sa.


Kapitalistinen yhteis­kun­ta kuitenkin hukkaa inhi­mil­lis­tä poten­ti­aa­lia, joten sitä voidaan pitää tietyssä mielessä tek­ni­ses­ti huonona. Kapitalistinen jär­jes­tel­mä on myös irra­tio­naa­li­nen, koska hyö­dy­ke­tuo­tan­toa ohjaa käyt­tö­ar­vo­jen mak­si­moin­nin sijasta vaih­toar­von (ja lisäarvon) mak­si­moin­ti. Järjestelmän toi­min­ta­lo­giik­ka on siis vas­tak­kai­nen Marxin arvos­ta­man filosofi Aristoteleen klas­si­sel­le muo­toi­lul­le, jonka mukaan kenkiä ei ole tehty vaihtoa vaan käyttöä varten. Pääoman rajat­to­man kasvun ohjaama moderni yhteis­kun­ta on aris­to­tee­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta eris­kum­mal­li­nen ja hyvän elämän näkö­kul­mas­ta kysee­na­lai­nen.

Igor Ovsyannykov/​Unsplash (CC0)

Marxin mukaan kapi­ta­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa ihmisten väliset suhteet näyt­täy­ty­vät esineiden välisinä suhteina, ja samalla juuri tava­roil­la näyttää olevan eri­kois­laa­tuis­ta toi­mi­juut­ta. Marx kutsui tätä tava­ra­fe­ti­sis­mik­si. Tavarafetisismi ilmenee esi­mer­kik­si siinä, miten raha näyt­täy­tyy meille lähes maagisia voimia omaavana esineenä.


Antropologi Louis Dumontin mukaan kapi­ta­lis­ti­sel­le yhteis­kun­nal­le ominainen rahan ylivalta on hyvin eri­kois­laa­tui­nen kult­tuu­ri­nen poikkeama. Yleensä ihmisten väliset suhteet ovat suoria, mutta kapi­ta­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa ne ovat esi­neel­lis­ty­nei­tä ja raha­vä­lit­tei­siä. Kuten Marx toteaa Pääoman alussa, por­va­ril­li­ses­sa yhteis­kun­nas­sa rikkaus näyt­täy­tyy valtavana tava­ra­jouk­ko­na.


Antropologi Marshall Sahlins on todennut, että monissa var­hai­sem­mis­sa yhteis­kun­nis­sa suku­lai­suus edustaa suurin piirtein sitä, mitä raha on kapi­ta­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa. Rikkaus on siis pikem­min­kin ihmisissä kuin esineissä. Saman logiikan mukai­ses­ti monissa ker­ros­tu­neis­sa esi­teol­li­sis­sa yhteis­kun­nis­sa maa­omai­suus oli tärkeää juuri siksi, että se toi valtaa kyseistä maata käyt­tä­viin ihmisiin. Taloustieteen isänä pidetty Adam Smith puhui aikanaan siitä, miten aiemmassa feo­da­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa ylimykset ympä­röi­vät itsensä mit­ta­val­la pal­ve­lus­kun­nal­la ja hovi­väel­lä. Nousevaa por­va­ril­lis­ta käsi­tys­kan­taa edus­ta­neel­le Smithille tämä näyt­täy­tyi tuh­lauk­se­na.

Marxin merkitys nykyantropologialle

Marx oli varsin kiin­nos­tu­nut oman aika­kau­ten­sa kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian tar­joa­mis­ta tut­ki­mus­tu­lok­sis­ta, ja perehtyi esi­mer­kik­si iro­kee­se­ja tutkineen ant­ro­po­lo­gi Lewis Morganin työhön. Toisaalta kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia oli 1800-luvulla vasta muo­tou­tu­mas­sa, eikä tietämys esi­mo­der­neis­ta yhteis­kun­nis­ta ollut samalla tasolla kuin nykyisin.


Nykyantropologian näkö­kul­mas­ta Marx teki tar­peet­to­man laajoja ja huonosti perus­tel­tu­ja yleis­tyk­siä ihmis­kun­nan his­to­rias­ta. Marxin ajattelu oli sidok­sis­sa sel­lai­seen kult­tuu­rie­vo­lu­tio­nis­miin, josta nykyisin on jo pitkälti luovuttu. Lisäksi on epäselvää, voidaanko esi­mer­kik­si luok­ka­tais­te­lua pitää historiaa eteenpäin vievänä voimana.


Monet tutkijat ovat myös sitä mieltä, ettei yhteis­kun­ta­luo­kan käsite sovellu kuin moderniin yhteis­kun­taan. Varhaisempien yhteis­kun­tien kohdalla olisi parempi puhua yhteis­kun­nan ker­ros­tu­mi­ses­ta. Myös ajatus talouden ensi­si­jai­suu­des­ta on kysee­na­lais­tet­tu. Esimerkiksi Sahlins on argu­men­toi­nut, ettei talous kaik­kial­la ole niin kes­kei­ses­sä roolissa kuin Marx oletti. Toisaalta vaikka talou­del­li­nen perusta olisi mää­rää­väs­sä asemassa, sosi­aa­li­sen todel­li­suu­den raken­tu­mi­sel­le jää silti varsin paljon liik­ku­ma­ti­laa. Saman sokkelin päälle voi rakentaa useam­man­lai­sia taloja.

Wikimedia Commons (CC0)

Marx oli tut­ki­muk­sis­saan kiin­nos­tu­nut ensi­si­jai­ses­ti kapi­ta­lis­ti­ses­ta tuo­tan­to­ta­vas­ta ja sen sisäi­sis­tä jän­nit­teis­tä. Muiden talous­muo­to­jen kuin kapi­ta­lis­ti­sen tuo­tan­to­ta­van käsittely jäi hänen työssään hyvin haja­nai­sek­si. Tämän vuoksi marxi­lai­nen ant­ro­po­lo­gia ei ole yhte­näi­nen oppi­ra­ken­nel­ma, vaan Marxilta vai­kut­tei­ta saaneet ant­ro­po­lo­git ovat sovel­ta­neet hänen aja­tuk­si­aan varsin eri­lai­sil­la tavoilla. Olennaista on kes­kit­ty­mi­nen eri yhteis­kun­tien valta- ja tuo­tan­to­suh­tei­siin sekä näihin liit­ty­viin, riistoa oikeut­ta­viin ja peit­te­le­viin ideo­lo­gioi­hin. Marxilaisesta näkö­kul­mas­ta yhteis­kun­taa ei nähdä har­mo­ni­se­na koko­nai­suu­te­na, vaan pikem­min­kin eri­lais­ten int­res­si­ris­ti­rii­to­jen näyt­tä­mö­nä.


Antropologi Maurice Godelier on koros­ta­nut sitä, että toimivan yhteis­kun­nan sosi­aa­li­nen järjestys ei nojaa niinkään väki­val­taan kuin hal­lit­tu­jen hil­jai­seen hyväk­syn­tään. Avoin väkivalta on pikem­min­kin sosi­aa­li­sen jär­jes­tyk­sen heik­kou­den kuin sen voiman merkki. Marxilaisissa kes­kus­te­luis­sa tärkeä ideo­lo­gian käsite auttaa ymmär­tä­mään, kuinka riisto muuttuu hyväk­syt­tä­väk­si yhteis­kun­taan kuuluvien ihmisten silmissä.


Esimerkiksi osin­ko­tu­lo­jen, jotka marxi­lai­ses­sa kat­san­nos­sa ovat työ­väen­luo­kal­ta riis­tet­tyä lisäarvoa, aja­tel­laan usein olevan seurausta osak­kee­no­mis­ta­jien sääs­tä­väi­syy­des­tä. Voidaan jopa ajatella, että kapi­ta­lis­tit pitävät pystyssä koko yhteis­kun­taa, sillä tuh­laa­mi­sen sijasta he sijoit­ta­vat rahansa jär­ke­väs­ti – ikään kuin arvon lähteenä olisi työn sijasta kapi­ta­lis­ti­luo­kan itse­kiel­täy­mys.


Viimeisten vuo­si­sa­to­jen aikana kapi­ta­lis­ti­nen maa­il­man­jär­jes­tel­mä on levinnyt lähes kaik­kial­le. Kommunistisen puolueen mani­fes­tis­sa Marx ja Engels pitivät tätä kapi­ta­lis­ti­sen jär­jes­tel­män voit­to­kul­kua myön­tei­se­nä ilmiönä. Paikalliskulttuureja syr­jäyt­täes­sään pääomalla on sivi­li­soi­va tehtävä, sillä se luo pohjaa rikkaalle yksi­löl­li­syy­del­le, jota pai­kal­li­set perinteet eivät rajoita.


Todellisuudessa kapi­ta­lis­ti­nen tuo­tan­to­ta­pa ei kui­ten­kaan kaik­kial­la ole toiminut vanhojen tapojen ja hie­rar­kioi­den tuhoajana, vaan on toisinaan val­jas­tet­tu pai­kal­lis­kult­tuu­rin uusin­ta­mi­sen väli­neek­si.


Marx ja Engels uskoivat, että kapi­ta­lis­ti­nen tuo­tan­to­ta­pa syr­jäyt­tää muut jär­jes­tel­mät silkan tehok­kuu­ten­sa ansiosta. Teollisesti tuo­tet­tu­jen tava­roi­den halvat hinnat ovat raskas tykistö, jolla vii­mei­set­kin kii­nan­muu­rit saadaan helposti revittyä alas. Kapitalismin maa­il­man­val­loi­tus ei kui­ten­kaan ole tapah­tu­nut näin rau­han­omai­ses­ti. Kuten ant­ro­po­lo­gi Jukka Siikala on huo­maut­ta­nut, se on vaatinut tava­roi­den lisäksi myös ihan oikeaa tykistöä. Kansainvälistä kauppaa on aina puo­lus­tet­tu myös muilla kuin kaupan keinoilla.

Wikimedia Commons (CC0)
  1. Eagleton, Terry: Miksi Marx oli oikeassa. 2012.
  2. Godelier, Maurice: Antropologia ja mate­ria­lis­mi. 1987.
  3. Graeber, David: Toward an Anthropological Theory of Value. 2001.
  4. Heiskala, Risto & Akseli Virtanen (toim.): Talous ja yhteis­kun­ta­teo­ria I. 2011.
  5. Heiskala, Risto & Akseli Virtanen (toim.): Talous ja yhteis­kun­ta­teo­ria II. 2016.
  6. Marx, Karl: Pääoma.
  7. Marx, Karl: Taloudellis-filo­so­fi­set käsi­kir­joi­tuk­set 1844.
  8. Marx, Karl & Friedrich Engels: Kommunistisen puolueen manifesti.
  9. Schanz, Hans-Jörgen: Karl Marxin teoria muurin mur­tu­mi­sen jälkeen. 1996.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pähkäiletko vielä joululahjojen kanssa? Miltä kuulostaisi roolileikki salaisena agenttina Las Vegasissa, tai päivä tunnetun muotisuunnittelijan kanssa? Entä paratiisisaarelta toiselle hyppiminen yksityiskoneella Aasiassa? Kuulostaa ehkä saavuttamattomalta tarulta, mutta nämä lahjat ovat täyttä totta maailman rikkaille pyramidin huipulla.

Talouselämä julkaisi hiljan jutun kaduilla myytävästä Iso Numero -lehdestä. Artikkelin mukaan puolisen tusinaa lehtimyyjää on syyllistynyt yritykseen huijata noin 10€ edestä vaihtorahoja. Artikkelissa myyjien näkökulmaa ei tuoda esille, ja näin heidät esineellistetään lukijan, työnantajan ja huijauksen kohteen pelinappuloiksi. Aidon dialogin sijaan vilppiin syyllistyneiden myyjien toiminta koetaan lehden “imago-ongelmana”. Näin artikkeli vahvistaa negatiivisia stereotypioita paljon ennakkoluuloja kohtaavasta väestönosasta.