Moniulotteinen pahuus

Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjassa käsi­tel­tiin tällä kertaa pahuutta. Mitä pahuus on, ja onko ihminen luon­nos­taan hyvä vai paha? Kivelän haas­tat­te­le­man psy­kiat­rian yli­lää­kä­ri Hannu Lauerman mukaan pahuus on poh­jim­mil­taan muiden ihmisten oikeuk­sien louk­kaa­mis­ta. Se esiintyy usein väki­val­ta­na. Pahuus voi olla myös henkistä kiusaa­mis­ta. Lauerma mainitsee esi­merk­ki­nä ihmis­tyy­pin, joka pitää itseään hyvänä, mutta käyttää suuren osan ajasta muiden ihmisten sanal­li­seen louk­kaa­mi­seen.

Lauerman mukaan ei voida sanoa, että ihminen olisi luon­nos­taan hyvä tai paha. Pikemminkin ihmisellä on tai­pu­muk­sia monen­lai­seen käy­tök­seen. Tilanteiden ja ympä­ris­tön vaikutus on mer­kit­tä­vä. Lauerman läh­tö­koh­ta­na on evo­luu­tiop­sy­ko­lo­gi­nen maa­il­man­ku­va, jonka mukaan ihmislaji on kehit­ty­nyt nykyiseen muotoonsa vuo­si­mil­joo­nien aikana. Hänen mukaansa pahuuden taustalta löytyy ihmiselle ominainen taipumus aggres­sioon. Evoluutiopsykologisesta näkö­kul­mas­ta aggres­sii­vi­suus on ollut tie­tyn­lai­nen kil­pai­lu­valt­ti ole­mas­sao­lon tais­te­lus­sa.

Tästä näkö­kul­mas­ta voi tulkita myös aggres­sii­vi­suu­den suku­puo­lit­tu­nei­suut­ta: Miesten aggres­sii­vi­suus on lajin säi­ly­vyy­den kannalta naisten aggres­sii­vi­suut­ta hyö­dyl­li­sem­pää. Aggressiivisuudella kun on myös hintansa mene­tet­tyi­nä henkinä. Lajin uusin­ta­mi­sen kannalta naisten määrä on miesten määrää olen­nai­sem­pi tekijä. Lauerman mukaan miehillä ja naisilla on silti hieman yllättäen suurin piirtein yhtä paljon aggres­sii­vi­sia ajatuksia.

Lauerman mukaan suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa on läsnä vahva väki­val­lan ihan­noin­nin perinne. Miehen oletetaan olevan luja ja kova. Vielä nyky­ään­kin esi­mer­kik­si aseis­ta­kiel­täy­ty­jien kohtelu osoittaa, että miehen odotetaan edelleen omaksuvan sotilaan roolin itselleen kuin luon­nos­taan. Aggression koros­ta­mi­sel­la on myös hintansa, kuten Lauerma osoittaa: Suomessa kuollaan edelleen homot­te­luun ja pojit­te­luun, kun ikäväksi koettu nimittely johtaa väki­val­taan. Väärä sana­va­lin­ta voi johtaa raakaan väki­val­taan, jos esi­mer­kik­si päihtynyt ihminen kokee kun­ni­aan­sa lou­ka­tuk­si. Tappelut nak­ki­kios­kil­la ja muut spon­taa­nit aggres­sion ilmen­ty­mät ovat hinta, jonka yhteis­kun­ta joutuu miehen aggres­sion nor­ma­li­soin­nis­ta ja ihan­noin­nis­ta maksamaan. Kulttuurin avulla voidaan muokata ihmisen tai­pu­muk­sia moneen suuntaan.

Tiedeyhteisössä on pitkään käyty debattia ihmis­la­jin luon­tai­ses­ta väki­val­tai­suu­des­ta. Keskustelu palautuu 1600-luvulla eläneen filosofi Thomas Hobbesin poh­din­toi­hin ihmisen väki­val­tai­ses­ta luon­non­ti­las­ta. Osa tut­ki­jois­ta on koros­ta­nut ihmisen tai­pu­mus­ta väki­val­taan ja sotaan, kun taas toiset ovat nähneet aggres­sion pikem­min­kin seu­rauk­se­na sivi­li­saa­tio­ke­hi­tyk­ses­tä. Esimerkiksi ant­ro­po­lo­gi Douglas Fryn mukaan monet met­säs­tä­jä-keräi­li­jät olivat itse asiassa hyvin rau­han­omai­sia, ja pyrkivät monin tavoin vält­tä­mään väki­val­taa.

Kirjoitetun historian aikana ihminen on joka tapauk­ses­sa kyennyt mitä usko­mat­to­mim­piin raa­kuuk­siin. Lauerma korostaa poliit­tis­ten ideo­lo­gioi­den ja uskonnon mer­ki­tys­tä pahuuden taus­ta­vai­kut­ta­ji­na. Argumentti nojannee seku­la­ris­ti­seen maa­il­man­ku­vaan ja his­to­rian­kä­si­tyk­seen. Vastapainoksi voisi mainita teologi David Bentley Hartin argu­men­tin, jonka mukaan kris­ti­nus­ko todella onnistui syn­ty­vuo­si­sa­toi­naan vähen­tä­mään väki­val­taa ja luomaan pohjan aja­tuk­sel­le ihmi­sar­vos­ta.

Silti on totta, että uskonnot ja ideo­lo­giat voivat saada ihmiset tekemään asioita, joita he eivät muuten tekisi. Hienostuneiden aja­tus­jär­jes­tel­mien avulla pahuuden voi kätkeä hyvyyden kaapuun. Natsien toi­meen­pa­ne­ma juu­ta­lais­ten jouk­ko­tu­ho on äärim­mäi­nen esimerkki siitä, miten ideologia vaikuttaa ihmisiin ja oikeuttaa asioita, joita ei muuten tehtäisi. Samanlainen äärim­mäi­nen esimerkki pahuu­des­ta voisivat olla esi­mer­kik­si tiettyjen kult­tuu­rien piirissä tapah­tu­neet ihmi­suh­rit.

violins

Violins or violence? Kuva: Alisa MulderUnsplash (CC0)

Olivatko asteekit pahoja uhra­tes­saan lapsia sateen­ju­ma­la Tlalocille? Näiden ihmi­suh­rien tar­koi­tuk­se­na oli saada aikaan sadetta. Koko yhteis­kun­nan hyvin­voin­ti ja tule­vai­suus oli riip­pu­vai­nen siitä, että sateet saapuvat ja kuivuus väistyy. Lasten uhraa­mi­ses­sa oli siis oma logiik­kan­sa. Asteekit siis pikem­min­kin toimivat puut­teel­lis­ten tietojen varassa — lasten uhraa­mi­nen ei aikaansaa sadetta.

Pahuus puo­les­taan nojaa usein para­dok­saa­li­seen logiik­kaan: pahoja tekoja oikeu­te­taan vetoa­mal­la siihen, että todel­li­suu­des­sa juuri pahojen tekojen kohteena olevat ihmiset ovat pahoja. Taustalla vaikuttaa ajattelu, jossa ulkoryhmä tai oman yhteis­kun­nan mar­gi­na­li­soi­dut tavalla tai toisella demo­ni­soi­daan. Heidän ihmi­syy­ten­sä riis­te­tään. Tämän vuoksi pahuus on jossain määrin vaa­ral­li­nen käsite. Sitä voidaan käyttää oikeut­ta­maan pahuutta. Ryhmän ulko­puo­lis­ten demo­ni­soin­ti ja vähem­mis­töi­hin koh­dis­tu­vat vainot ovat tois­tu­neet historian saatossa luke­mat­to­mia kertoja.

Lauerman mukaan tilan­ne­te­ki­jät vai­kut­ta­vat väkivalta-alt­tiu­teen todella paljon. Esimerkiksi sisäl­lis­so­ta­ti­lan­teis­sa ihmiset ovat valmiita pitkälle menevään jul­muu­teen. Suomessakaan ei ole kuin sata vuotta siitä, kun kes­ki­tys­lei­reil­lä tapettiin tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti nälkään tuhan­sit­tain puna­van­ke­ja.

Toimivin lääke pahuutta vastaan on ihmi­sar­von ehdoton kun­nioi­tus. Samalla on muis­tet­ta­va, että ihmisarvo kuuluu jokai­sel­le — myös pahoille.

Havaintoja ihmisestä -sarja on kuul­ta­vis­sa Yle Radio 1:llä tors­tai­si­aa­mui­sin, ja myös Yle Areenassa. AntroBlogin toi­mi­tuk­sen jäsenet kom­men­toi­vat sarjan jaksoja toisinaan aihetta täy­den­tä­vil­lä, ant­ro­po­lo­gi­sil­la kolum­neil­la.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Kaksi AntroBlogin toimittajaa jalkautui Wonderlust-festivaalille, joka juhlisti tiedostavaa, kaikenkirjavaa seksiä ja seksuaalisuutta jo viidettä kertaa. Tapahtuma tarjoaa tilaisuuden vapautua vallitsevista normeista, kokeilla ja tutkailla kaikkea seksuaalisuuteen liittyvää. Miltä se näyttää antropologin silmin? Ihmisen seksuaalisuus kasvaa ja kehittyy tietyn kulttuurisen ympäristön vaikutuksen alaisena.

Espanjalaisessa ruokakulttuurissa itse ruoka ei aina ole tärkein asia. Erityisesti ravintolalounaalla oleellista on paikan mukavuus, sillä siellä tulee parhaassa tapauksessa vietettyä useampia tunteja. Lounas ei ole ohi syömisen loppuessa, vaan silloin alkaa sobremesa. Kirjaimellisesti termi tarkoittaa ”pöydässä”. Se viittaa aikaan, joka vietetään syömisen jälkeen jutellen ja rentoutuen.

Kenttätöiden luonteeseen kuuluu, että kaikkeen ei voi varautua etukäteen. On muutettava suunnitelmaa, jos alkuperäinen idea ei toimi; ja on uskallettava tarttua uusiin tilaisuuksiin, jos niitä osuu kohdalle. Aluksi yllätykset ja muutokset voivat tuntua stressaavilta, mutta kun on avoimin mielin ja sinnikäs, monesti se palkitaan. Vastoinkäymiset ovat usein jopa paljon hyödyllisempiä ja opettavaisempia kuin odotusten mukaan sujuneet tilanteet.