Siirry suoraan sisältöön

Valkoinen katse, valkoinen kokemus

Viime viikolla turkulainen toimittaja teki syrjintätestin. Ensin hänet maskeerattiin ja puettiin romaniasuksi kutsuttuun vaatetukseen, minkä jälkeen hän testasi, miltä julkisessa tilassa liikkuminen asussa tuntuu. Laajan somekohun aiheuttanutta tapahtumaa kannattaa pohtia kriittisesti siitä lähtökohdasta, josta kyseinen toimittaja lähti testiä tekemään: valkoisuudesta.

Muutama viikko sitten istuin Egyptin pääkaupungin Kairon yläluokan suosiman ravintolan terassilla toisen tutkijan kanssa. Kuuma auringonpaiste ja maan nykyisen hallinnon repressiivinen, ihmissieluja kurittava ja tappava politiikka ei estänyt varakkaita kairolaisia ja eurooppalaisia tutkijoita nauttimasta viikonloppubrunssia. Terassin aurinkovarjon takaa meitä lähestyi huolestuneen oloinen henkilö. Hän etsi katsekontaktia, ja kun silmämme kohtasivat, esitti kysymyksen englanniksi: Tiedättekö, mitä täällä voi syödä? Onko ruoka turvallista?

Epäusko valtasi mieleni. Edes Kairon eliitin keskuudessa emme pääse pakoon valkoisuuttamme. Valkoinen keho etsii läheisyyttä ja neuvoa tutuilta tuntuvista kehoista. Hän löysi meidät, toiset valkoiset, joiden neuvoon hän luottaa. Miksi kuunnella tarjoilijaa tai viereisen pöydän paikallisia asiakkaita yhdessä Egyptin kalleimmista ravintoloista, kun voi kysyä tutulta tuntuvalta valkoiselta keholta.

Kerron hänelle, että ruoan nauttiminen on turvallista. Hahmo kävelee takaisin omaan pöytäänsä ja tilaa ruoan.

Kriitikko ja tutkija Sara Ahmed analysoi valkoisuuden fenomenologiaa, eli sitä miten valkoinen kokemusmaailma ilmenee. Hän tukeutuu Ranskan siirtomaahallintoa Algeriassa vastaan taistelleen Franz Fanonin teokseen Black Skin, White Masks muistuttaessaan, kuinka perimämme maailma on siirtomaahistorian muokkaama. Valkoisuuden mukanaan tuomat etuoikeudet ovat osa tätä perimää. Valkoinen keho toimii abstraktina ja määrittelemättömänä paikkana, josta käsin maailma selitetään, ymmärretään, koetaan ja määritellään. Toisin sanoen, kuten Ahmed ja monet muut kriittisesti valkoisuutta analysoineet tutkijat muistuttavat, valkoisuus koetaan näkymättömänä ja merkitsemättömänä alueena – keskuksena, joka sulkee pois ja marginalisoi kaiken mikä poikkeaa siitä. Valkoisuus määrittelee tilaa. Ne, jotka siitä poikkeavat, suljetaan usein tilan ulkopuolelle.

Valkoisuus on näkymätöntä ja neutraalia vain niille, jotka sitä asuttavat, ja jotka tuntevat kuuluvansa valkoiseen joukkoon. Valkoiseeen joukkoon sulautumisen kautta aukeavat monet ovet.  Kaikille valkoiseksi pukeutuminen ei kuitenkaan ole mahdollista.

Kairon eliitin ravintolassa valkoisuus toimii siirtomaahistoriasta perityn logiikan mukaan: valkoisuuden ylemmyys suhteessa kaikkeen muuhun määrittelee usein edelleen jälkikoloniaalisen maailman valtasuhteita. Kun Suomessa valkoisuus koetaan näkymättömänä, Kairossa se toimiii usein etuoikeutena.

Turkulainen-lehden toimittajan yritys muuttaa kehoaan valkoisesta kehosta romanin kehoon ei ainoastaan pyri testaamaan romanin kokemusta, vaan se myös määrittelee valkoisuutta.  Palatessaan takaisin valkoiseen kehoon – kehoon, joka suomalaisessa kontekstissa koetaan normaaliksi – henkilö kokee voivansa määritellä valkoisessa neutraaliksi koetussa tilassa kokemaansa “poikkeusta”: ei-valkoista kokemusta. Ei-valkoisten vastaavat kokemukset jäävät toissijaisiksi, jos edes koskaan pääsevät kuulluksi tässä julkisessa tilassa, jota valkoisuus määrittelee.

Toimittajan tempaus kertoo meille ennen kaikkea Suomessa vallitsevasta valkoisuuden hegemoniasta. Valkoisesta perspektiivistä katsottuna näkymättömältä vaikuttavat rajat määrittävät sitä, kuka kuuluu joukkoon ja saa tuntea olonsa turvalliseksi.

Lukemista

  1. Ahmed, Sara. 2007. “A phenomenology of whiteness.”  Feminist Theory 8 (2):149-168.
  2. Fanon, Franz. 1967. Black Skin, White Masks. New York: Grove Press.
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Liina Mustonen

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja työskentelee tutkijana ja dosenttina Saksassa Duisburg-Essenin yliopistossa sosiologian laitoksella. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, muuttoliikettä, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.Katso kirjoittajan artikkelit

7 kommenttia artikkeliin “Valkoinen katse, valkoinen kokemus”

  1. Jäi sellainen tunne, että vähän väkisin yritetään nyt kommentoida. En ymmärtänyt, mitä tällä oli tarkoitus viestiä.

  2. Sinähän tässä taisit nähdä valkoisuuden, uskon että kysyjä näki länsimaalaisuuden. Kas kun jos noin turistina menet ulkomailla, niin siellä se ruuan bakteerikanta saattaa olla vähän erilaista, kuin vaikkapa Euroopassa, niin on ihan validi asia hieman pohdiskella kulloisenkin ravintoa tarjoavan kioskin ystävällisyyttä vatsalle kenties ihmisiltä, jotka ovat todennäköisimmin samassa tilanteessa kuin pohdiskelija itse.

  3. Ihan pari huomiota tähän, että tarjoilijalta tuskin saisi objektiivista mielipidettä siitä ruuan turvallisuudesta. Lisäksi valkoihoinen eli siis mahdollinen turisti todennäköisesti osaisi paremmin vastata saako toinen turisti vatsaoireita ruuasta johtuen erilaisista bakteerikannoista.

  4. Vanha kirjoitus mutta pakko kommentoida pidemmin koska toinen kotimaani EGYPTI! :)

    Tuota… puhun nyt suoraan. Kirjoitus on aika etnosentrinen. Oletukset perustuu ahtaaseen käsitykseen ihmisryhmistä jaotellen ihonvärin/kotimaan mukaan, muistuttaen USA:n taantumuksellista retoriikkaa (ymmärrän että se ei ollut tarkoitus, mutta tällainen erotteleva kielenkäyttö juontaa rotujaotelluista yhteiskunnista). Mielestäni kummaa ajatella että egyptiläiset tunnistaa ihonväristä. Varmasti monella paikallisella tuossa ravintolassa oli vaalea iho, ei me kaikki olla “ruskeita”. Monia arabeja ei erota eteläeurooppalaisista (riippuu toki maasta/alueesta).

    Muutkin asiat vaikuttaa kysyessä vieraassa paikassa nevoa (ystävällinen ilme, kanssaturisti ym). Ja kaikille ihmisille on (valitettavasti) luonnollista luottaa enemmän kaltaisiinsa, koska se on helpompaa, siksi eri ryhmien edustajat usein pakkautuu asumaan yhteen ja valtaväestö määrittää normit oli enemmistö mitä “ihonväriä” hyvänsä. Esim Algeriassa ylpeillään kullanruskeasta ihosta ja Egyptissä vähemmistöjen asema on huonontunut islamin roolin vahvistuttua. Tuntuu että pikkumaista on vain kiva korottaa itsensä imperiumien rinnalle tuntemalla alentuvaa syyllisyyttä muiden historiasta. En siis todellakaan oikeutta brittien tekoja, mutta vaalean ihon suosiminen juonsi jo islamin aloittamasta afrikkalaisten orjakaupasta jonka takia Egyptissä on rasismia eritoten sudanilaisia kohtaan. (Myös se että arabikulttuurilla on islamin kolonialismin takia paljon valtaa Afrikkassa voi vaikuttaa.)

    Tiedän että kirjoitus tarkoitti hyvää. Mutta tuollaiset teoriat on usein luotu paljon hiearkisimmissa yhteiskunnissa, joissa on rotusorron vuoksi isommat jännitteet ryhmien välillä (malliesimerkkinä USA) eivätkä ole suoraan Suomeen sovellettuja. USA:ssa hyväntahtoinen jaottelu on vain vahvistanut käsityksiä ryhmien erilaisuudesta ja estää tasa-arvoa, kun väheksytään jo lähtökohtaisesti toisia. Jos oletetaan egyptiläisten olevan uhreja omassa maassaan “ihonvärinsä” tai siirtomaa-ajan vuoksi huolimatta siitä että historiamme on tuhansia vuosia vanha, siis enemmän kuin vain brittien aika, ollaan väärillä teillä. Parempi kohdella ihmisiä ihmisinä eikä arvioida heitä ihonvärin tms. edustajina, tehden heistä ikuisesti historian vankeja.

  5. Ihonsävyyn keskittyminen ja valkoiset vs. muut jaottelu on nähdäkseni aika yhdysvaltalainen näkökulma asioihin. Itse olen aina pitänyt valtaosaa Lähi-Idän kansoista valkoihoisina (tummat hiukset tai vaatteet eivät ole sama asia kuin ihonväri.) Ns. oliivi-iho on yleinen ympäri Eurooppa ja Lähi-Itää, ulkonäön puolesta alueiden asukkaiden välillä ei ole eroja, jos siis pitäisi identifioida ihmisiä ihonsävyn perusteella. Olisi huomioitava, että toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, jossa eri taustoista tulleet ihmiset on koko maan historian ajan ihosävyn perusteella jaettu karkeasti eri ryhmiin, Euroopassa rasismi on ollut enemmän eri kansalaisuuksien välistä.

    Teksti pitää valkoisuutta globaalina etuoikeutena, mutta kuten kommenteissa todettiin, jonkin alueen enemmistöön kuuluminen aina antaa etuja. On yksinkertaistavaa ja vaarallista väittää vain tietyn ihonsävyn omaavien syyllistyvän tähän. Esim. Ewa Tawasoli ja Seida Sohrabi ovat puhuneet miten rasistisuus ei Suomessakaan ole vain valtaväestön ongelma. Ja jos valkoinen eurooppalainen poistuu läntisen kulttuurin vaikutuspiiristä eikä vietä aikaa vain turvallisissa tiloissa, kuten hotelleissa ja eliitin kahviloissa joissa ulkomaalaisiin on totuttu, voi pian huomata ettei kuulukaan enää enemmistöön tai valtaa pitävään ryhmään.

    Esim. Japanissa ulkomaalaisiin tavataan suhtautua alentuvasti. Qatarissa etnisyyteen perustuva rasistinen järjestelmä suosii qatareita, vaikka he ovatkin nykyään vähemmistö. Etelä-Afrikassa Mandelan jälkeen politiikot aina presidenteistä lähtien ovat lietsoneet vihaa valkoisia ja muita vähemmistöjä kohtaan nostaakseen suosiotaan. Ugandassa stereotypioilla leimattua aasialaista vähemmistöä ei edes pidetä ‘afrikkalaisina’. Useissa Afrikan maissa albiinot suljetaan lapsesta lähtien yhteisön ulkopuolelle ihonvärin takia. Ja yleltä tuli keväällä ohjelma Indonesiasta, jossa toimittaja sai kuulla rasistisia kommentteja ‘sairaasta’ valkoisesta ihostaan jonka toivottiin tummuvan ajan kanssa.

    Siirtomaa-aikaa vähättelemättä on hyvä huomioida, ettei imperialismikaan ole ollut vain länsimaisten suurvaltojen yksinoikeus, vaikka meidän länsikeskeinen historiankirjoitus vahvistaa tätä perspektiiviharhaa. Esim. egyptiläiset eivät oikeastaan edes ole arabeja, vaan joutuivat omaksumaan tämän identiteetin ulkopuolelta. Ennen imperiumiksi nousuaan Espanjakin oli alistettu siirtomaa, vaikka tätä aikakautta onkin romantisoitu toisen maailmansodan jälkeen lännen taloudellisten etujen vuoksi, kuten Darío Fernández-Morera osoittaa kirjassaan ´The Myth of the Andalusian Paradise´.

    Lisäksi koko nykyinen ajatus valkoisista yhtenä ryhmänä on historiallisesti varsin tuore ja lähtöisin Yhdysvalloista. Se niputtaa joukon hyvin erilaisia ihmisiä pinnallisesti ihonsävyn perusteella yhteen ja heidät nähdään loukkaamattomina. Se on pohjimmiltaan amerikkalaiseen tyyliin ylistämällä alistamista, kun uskotaan että oma ryhmä on rasismissakin parempi, katsotaan muita alaspäin ja pidetään omaa asemaa ja elämää parempana. Siksi olisi hyvä, ettei rasismikeskustelun käsitteitä kopioitaisi suoraan yhdysvaltalaisesta rotukeskustelusta ja yleistettäisi niitä koskemaan keinotekoisesti koko muuta maailmaa, vaan käsiteltäisiin rasismia jokaisen yhteiskunnan omasta historiallisesta ja kulttuurisesta kontekstista käsin.

    https://yle.fi/uutiset/3-8220785

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/evatawasoli/275295-maahanmuuttaja-voi-olla-susi-toiselle-maahanmuuttajalle/

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/seso/272740-kuka-saa-harrastaa-etnista-profilointia/

  6. “Miksi kuunnella tarjoilijaa tai viereisen pöydän paikallisia asiakkaita…” Mutta eikö se vasta olisi ollut tältä henkilöltä tosi epäkohteliasta ja tahditonta mennä noin vain kyselemään paikallisilta että “onkos teidän ruokanne turvallista, voiko sitä edes syödä”? Olisi ollut tosi tökeröä käytöstä kun on vielä turistina vierailulla toisessa maassa.

  7. Onko sitten vastaavasti tummaihoisten maissa ja kulttuureissa “musta katse” kun tummaihoinen tuijottaa valkoihoista? Lasketaanko tätä mustaa katsetta rasismiksi?

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *