Valkoinen katse, valkoinen kokemus

Viime viikolla tur­ku­lai­nen toi­mit­ta­ja teki syr­jin­tä­tes­tin. Ensin hänet mas­kee­rat­tiin ja puettiin roma­nia­suk­si kut­sut­tuun vaa­te­tuk­seen, minkä jälkeen hän testasi, miltä jul­ki­ses­sa tilassa liik­ku­mi­nen asussa tuntuu. Laajan somekohun aiheut­ta­nut­ta tapah­tu­maa kannattaa pohtia kriit­ti­ses­ti siitä läh­tö­koh­das­ta, josta kyseinen toi­mit­ta­ja lähti testiä tekemään: val­koi­suu­des­ta.

Muutama viikko sitten istuin Egyptin pää­kau­pun­gin Kairon yläluokan suosiman ravin­to­lan teras­sil­la toisen tutkijan kanssa. Kuuma aurin­gon­pais­te ja maan nykyisen hallinnon repres­sii­vi­nen, ihmis­sie­lu­ja kurittava ja tappava poli­tiik­ka ei estänyt varak­kai­ta kai­ro­lai­sia ja euroop­pa­lai­sia tut­ki­joi­ta naut­ti­mas­ta vii­kon­lop­pu­bruns­sia. Terassin aurin­ko­var­jon takaa meitä lähestyi huo­les­tu­neen oloinen henkilö. Hän etsi kat­se­kon­tak­tia, ja kun silmämme koh­ta­si­vat, esitti kysy­myk­sen englan­nik­si: Tiedättekö, mitä täällä voi syödä? Onko ruoka tur­val­lis­ta?

Epäusko valtasi mieleni. Edes Kairon eliitin kes­kuu­des­sa emme pääse pakoon val­koi­suut­tam­me. Valkoinen keho etsii lähei­syyt­tä ja neuvoa tutuilta tun­tu­vis­ta kehoista. Hän löysi meidät, toiset valkoiset, joiden neuvoon hän luottaa. Miksi kuunnella tar­joi­li­jaa tai viereisen pöydän pai­kal­li­sia asiak­kai­ta yhdessä Egyptin kal­leim­mis­ta ravin­to­lois­ta, kun voi kysyä tutulta tun­tu­val­ta val­koi­sel­ta keholta.

Kerron hänelle, että ruoan naut­ti­mi­nen on tur­val­lis­ta. Hahmo kävelee takaisin omaan pöytäänsä ja tilaa ruoan.

Kriitikko ja tutkija Sara Ahmed analysoi val­koi­suu­den feno­me­no­lo­gi­aa, eli sitä miten valkoinen koke­mus­maa­il­ma ilmenee. Hän tukeutuu Ranskan siir­to­maa­hal­lin­toa Algeriassa vastaan tais­tel­leen Franz Fanonin teokseen Black Skin, White Masks muis­tut­taes­saan, kuinka perimämme maailma on siir­to­maa­his­to­rian muokkaama. Valkoisuuden mukanaan tuomat etuoi­keu­det ovat osa tätä perimää. Valkoinen keho toimii abstrak­ti­na ja mää­rit­te­le­mät­tö­mä­nä paikkana, josta käsin maailma seli­te­tään, ymmär­re­tään, koetaan ja mää­ri­tel­lään. Toisin sanoen, kuten Ahmed ja monet muut kriit­ti­ses­ti val­koi­suut­ta ana­ly­soi­neet tutkijat muis­tut­ta­vat, val­koi­suus koetaan näky­mät­tö­mä­nä ja mer­kit­se­mät­tö­mä­nä alueena – kes­kuk­se­na, joka sulkee pois ja mar­gi­na­li­soi kaiken mikä poikkeaa siitä. Valkoisuus mää­rit­te­lee tilaa. Ne, jotka siitä poik­kea­vat, suljetaan usein tilan ulko­puo­lel­le.

Valkoisuus on näky­mä­tön­tä ja neut­raa­lia vain niille, jotka sitä asuttavat, ja jotka tuntevat kuu­lu­van­sa val­koi­seen joukkoon. Valkoiseeen joukkoon sulau­tu­mi­sen kautta aukeavat monet ovet. Kaikille val­koi­sek­si pukeu­tu­mi­nen ei kui­ten­kaan ole mah­dol­lis­ta.

Kairon eliitin ravin­to­las­sa val­koi­suus toimii siir­to­maa­his­to­rias­ta perityn logiikan mukaan: val­koi­suu­den ylemmyys suhteessa kaikkeen muuhun mää­rit­te­lee usein edelleen jäl­ki­ko­lo­ni­aa­li­sen maailman val­ta­suh­tei­ta. Kun Suomessa val­koi­suus koetaan näky­mät­tö­mä­nä, Kairossa se toimiii usein etuoi­keu­te­na.

Turkulainen-lehden toi­mit­ta­jan yritys muuttaa kehoaan val­koi­ses­ta kehosta romanin kehoon ei ainoas­taan pyri tes­taa­maan romanin kokemusta, vaan se myös mää­rit­te­lee val­koi­suut­ta. Palatessaan takaisin val­koi­seen kehoon – kehoon, joka suo­ma­lai­ses­sa kon­teks­tis­sa koetaan nor­maa­lik­si – henkilö kokee voivansa mää­ri­tel­lä val­koi­ses­sa neut­raa­lik­si koetussa tilassa koke­maan­sa “poik­keus­ta”: ei-valkoista kokemusta. Ei-val­kois­ten vastaavat koke­muk­set jäävät tois­si­jai­sik­si, jos edes koskaan pääsevät kuulluksi tässä jul­ki­ses­sa tilassa, jota val­koi­suus mää­rit­te­lee.

Toimittajan tempaus kertoo meille ennen kaikkea Suomessa val­lit­se­vas­ta val­koi­suu­den hege­mo­nias­ta. Valkoisesta pers­pek­tii­vis­tä kat­sot­tu­na näky­mät­tö­mäl­tä vai­kut­ta­vat rajat mää­rit­tä­vät sitä, kuka kuuluu joukkoon ja saa tuntea olonsa tur­val­li­sek­si.

Lukemista

  1. Ahmed, Sara. 2007. “A phe­no­me­no­lo­gy of whiteness.” Feminist Theory 8 (2):149 – 168.
  2. Fanon, Franz. 1967. Black Skin, White Masks. New York: Grove Press.

[rns_​reactions]

Tags

Kirjoittaja

Liina Mustonen

Liina Mustonen

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja työskentelee tutkijana ja dosenttina Saksassa Duisburg-Essenin yliopistossa sosiologian laitoksella. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, muuttoliikettä, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Avatar
    Olli 28.5.2018 klo 20:17

    Jäi sellainen tunne, että vähän väkisin yritetään nyt kom­men­toi­da. En ymmär­tä­nyt, mitä tällä oli tarkoitus viestiä.

    Vastaa
  • Avatar
    Veli 29.5.2018 klo 11:07

    Sinähän tässä taisit nähdä val­koi­suu­den, uskon että kysyjä näki län­si­maa­lai­suu­den. Kas kun jos noin turistina menet ulko­mail­la, niin siellä se ruuan bak­tee­ri­kan­ta saattaa olla vähän erilaista, kuin vaikkapa Euroopassa, niin on ihan validi asia hieman poh­dis­kel­la kul­loi­sen­kin ravintoa tarjoavan kioskin ystä­väl­li­syyt­tä vatsalle kenties ihmisiltä, jotka ovat toden­nä­köi­sim­min samassa tilan­tees­sa kuin poh­dis­ke­li­ja itse.

    Vastaa
  • Avatar
    AJ 29.5.2018 klo 11:54

    Ihan pari huomiota tähän, että tar­joi­li­jal­ta tuskin saisi objek­tii­vis­ta mie­li­pi­det­tä siitä ruuan tur­val­li­suu­des­ta. Lisäksi val­koi­hoi­nen eli siis mah­dol­li­nen turisti toden­nä­köi­ses­ti osaisi paremmin vastata saako toinen turisti vat­sa­oi­rei­ta ruuasta johtuen eri­lai­sis­ta bak­tee­ri­kan­nois­ta.

    Vastaa
  • Avatar
    Vierailija 21.2.2019 klo 20:14

    Vanha kirjoitus mutta pakko kom­men­toi­da pidemmin koska toinen kotimaani EGYPTI! :)

    Tuota… puhun nyt suoraan. Kirjoitus on aika etno­sent­ri­nen. Oletukset perustuu ahtaaseen käsi­tyk­seen ihmis­ryh­mis­tä jaotellen ihonvärin/​kotimaan mukaan, muis­tut­taen USA:n taan­tu­muk­sel­lis­ta reto­riik­kaa (ymmärrän että se ei ollut tarkoitus, mutta tällainen erot­te­le­va kie­len­käyt­tö juontaa rotu­jao­tel­luis­ta yhteis­kun­nis­ta). Mielestäni kummaa ajatella että egyp­ti­läi­set tunnistaa ihon­vä­ris­tä. Varmasti monella pai­kal­li­sel­la tuossa ravin­to­las­sa oli vaalea iho, ei me kaikki olla “ruskeita”. Monia arabeja ei erota ete­läeu­roop­pa­lai­sis­ta (riippuu toki maasta/​alueesta).

    Muutkin asiat vaikuttaa kysyessä vieraassa paikassa nevoa (ystä­väl­li­nen ilme, kans­sa­tu­ris­ti ym). Ja kaikille ihmisille on (vali­tet­ta­vas­ti) luon­nol­lis­ta luottaa enemmän kal­tai­siin­sa, koska se on helpompaa, siksi eri ryhmien edustajat usein pakkautuu asumaan yhteen ja val­ta­väes­tö määrittää normit oli enemmistö mitä “ihonväriä” hyvänsä. Esim Algeriassa ylpeil­lään kul­lan­rus­keas­ta ihosta ja Egyptissä vähem­mis­tö­jen asema on huo­non­tu­nut islamin roolin vah­vis­tut­tua. Tuntuu että pik­ku­mais­ta on vain kiva korottaa itsensä impe­riu­mien rinnalle tun­te­mal­la alentuvaa syyl­li­syyt­tä muiden his­to­rias­ta. En siis todel­la­kaan oikeutta brittien tekoja, mutta vaalean ihon suo­si­mi­nen juonsi jo islamin aloit­ta­mas­ta afrik­ka­lais­ten orja­kau­pas­ta jonka takia Egyptissä on rasismia eritoten suda­ni­lai­sia kohtaan. (Myös se että ara­bi­kult­tuu­ril­la on islamin kolo­nia­lis­min takia paljon valtaa Afrikkassa voi vaikuttaa.)

    Tiedän että kirjoitus tarkoitti hyvää. Mutta tuol­lai­set teoriat on usein luotu paljon hie­ar­ki­sim­mis­sa yhteis­kun­nis­sa, joissa on rotusor­ron vuoksi isommat jän­nit­teet ryhmien välillä (mal­lie­si­merk­ki­nä USA) eivätkä ole suoraan Suomeen sovel­let­tu­ja. USA:ssa hyvän­tah­toi­nen jaottelu on vain vah­vis­ta­nut käsi­tyk­siä ryhmien eri­lai­suu­des­ta ja estää tasa-arvoa, kun vähek­sy­tään jo läh­tö­koh­tai­ses­ti toisia. Jos oletetaan egyp­ti­läis­ten olevan uhreja omassa maassaan “ihon­vä­rin­sä” tai siirtomaa-ajan vuoksi huo­li­mat­ta siitä että his­to­riam­me on tuhansia vuosia vanha, siis enemmän kuin vain brittien aika, ollaan väärillä teillä. Parempi kohdella ihmisiä ihmisinä eikä arvioida heitä ihonvärin tms. edus­ta­ji­na, tehden heistä ikuisesti historian vankeja.

    Vastaa
  • Avatar
    Amanda 29.11.2019 klo 10:34

    Ihonsävyyn kes­kit­ty­mi­nen ja valkoiset vs. muut jaottelu on näh­däk­se­ni aika yhdys­val­ta­lai­nen näkökulma asioihin. Itse olen aina pitänyt valtaosaa Lähi-Idän kansoista val­koi­hoi­si­na (tummat hiukset tai vaatteet eivät ole sama asia kuin ihonväri.) Ns. oliivi-iho on yleinen ympäri Eurooppa ja Lähi-Itää, ulkonäön puolesta alueiden asuk­kai­den välillä ei ole eroja, jos siis pitäisi iden­ti­fioi­da ihmisiä ihonsävyn perus­teel­la. Olisi huo­mioi­ta­va, että toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, jossa eri taus­tois­ta tulleet ihmiset on koko maan historian ajan ihosävyn perus­teel­la jaettu karkeasti eri ryhmiin, Euroopassa rasismi on ollut enemmän eri kan­sa­lai­suuk­sien välistä.

    Teksti pitää val­koi­suut­ta glo­baa­li­na etuoi­keu­te­na, mutta kuten kom­men­teis­sa todettiin, jonkin alueen enem­mis­töön kuu­lu­mi­nen aina antaa etuja. On yksin­ker­tais­ta­vaa ja vaa­ral­lis­ta väittää vain tietyn ihonsävyn omaavien syyl­lis­ty­vän tähän. Esim. Ewa Tawasoli ja Seida Sohrabi ovat puhuneet miten rasis­ti­suus ei Suomessakaan ole vain val­ta­väes­tön ongelma. Ja jos valkoinen euroop­pa­lai­nen poistuu läntisen kult­tuu­rin vai­ku­tus­pii­ris­tä eikä vietä aikaa vain tur­val­li­sis­sa tiloissa, kuten hotel­leis­sa ja eliitin kah­vi­lois­sa joissa ulko­maa­lai­siin on totuttu, voi pian huomata ettei kuulukaan enää enem­mis­töön tai valtaa pitävään ryhmään.

    Esim. Japanissa ulko­maa­lai­siin tavataan suhtautua alen­tu­vas­ti. Qatarissa etni­syy­teen perustuva rasis­ti­nen jär­jes­tel­mä suosii qatareita, vaikka he ovatkin nykyään vähem­mis­tö. Etelä-Afrikassa Mandelan jälkeen poli­tii­kot aina pre­si­den­teis­tä lähtien ovat liet­so­neet vihaa valkoisia ja muita vähem­mis­tö­jä kohtaan nos­taak­seen suo­sio­taan. Ugandassa ste­reo­ty­pioil­la leimattua aasia­lais­ta vähem­mis­töä ei edes pidetä ‘afrik­ka­lai­si­na’. Useissa Afrikan maissa albiinot suljetaan lapsesta lähtien yhteisön ulko­puo­lel­le ihonvärin takia. Ja yleltä tuli keväällä ohjelma Indonesiasta, jossa toi­mit­ta­ja sai kuulla rasis­ti­sia kom­ment­te­ja ‘sairaasta’ val­koi­ses­ta ihostaan jonka toi­vot­tiin tummuvan ajan kanssa.

    Siirtomaa-aikaa vähät­te­le­mät­tä on hyvä huomioida, ettei impe­ria­lis­mi­kaan ole ollut vain län­si­mais­ten suur­val­to­jen yksi­noi­keus, vaikka meidän län­si­kes­kei­nen his­to­rian­kir­joi­tus vahvistaa tätä pers­pek­tii­vi­har­haa. Esim. egyp­ti­läi­set eivät oikeas­taan edes ole arabeja, vaan joutuivat omak­su­maan tämän iden­ti­tee­tin ulko­puo­lel­ta. Ennen impe­riu­mik­si nousuaan Espanjakin oli alistettu siirtomaa, vaikka tätä aika­kaut­ta onkin roman­ti­soi­tu toisen maa­il­man­so­dan jälkeen lännen talou­del­lis­ten etujen vuoksi, kuten Darío Fernández-Morera osoittaa kir­jas­saan ´The Myth of the Andalusian Paradise´.

    Lisäksi koko nykyinen ajatus val­koi­sis­ta yhtenä ryhmänä on his­to­rial­li­ses­ti varsin tuore ja lähtöisin Yhdysvalloista. Se niputtaa joukon hyvin erilaisia ihmisiä pin­nal­li­ses­ti ihonsävyn perus­teel­la yhteen ja heidät nähdään louk­kaa­mat­to­mi­na. Se on poh­jim­mil­taan ame­rik­ka­lai­seen tyyliin ylis­tä­mäl­lä alis­ta­mis­ta, kun uskotaan että oma ryhmä on rasis­mis­sa­kin parempi, katsotaan muita alaspäin ja pidetään omaa asemaa ja elämää parempana. Siksi olisi hyvä, ettei rasis­mi­kes­kus­te­lun käsit­tei­tä kopioi­tai­si suoraan yhdys­val­ta­lai­ses­ta rotu­kes­kus­te­lus­ta ja yleis­tet­täi­si niitä koskemaan kei­no­te­koi­ses­ti koko muuta maailmaa, vaan käsi­tel­täi­siin rasismia jokaisen yhteis­kun­nan omasta his­to­rial­li­ses­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta kon­teks­tis­ta käsin.

    https://​yle​.fi/​u​u​t​i​s​e​t/3 – 8220785

    https://​puheen​vuo​ro​.uusisuomi​.fi/​e​v​a​t​a​w​a​s​o​l​i​/​2​7​5​2​9​5​-​m​a​a​h​a​n​m​u​u​t​t​a​j​a​-​v​o​i​-​o​l​l​a​-​s​u​s​i​-​t​o​i​s​e​l​l​e​-​m​a​a​h​a​n​m​u​u​t​t​a​j​a​l​le/

    https://​puheen​vuo​ro​.uusisuomi​.fi/​s​e​s​o​/​2​7​2​7​4​0​-​k​u​k​a​-​s​a​a​-​h​a​r​r​a​s​t​a​a​-​e​t​n​i​s​t​a​-​p​r​o​f​i​l​o​i​n​t​ia/

    Vastaa
  • Avatar
    Salla 1.4.2020 klo 19:44

    “Miksi kuunnella tar­joi­li­jaa tai viereisen pöydän pai­kal­li­sia asiak­kai­ta…” Mutta eikö se vasta olisi ollut tältä hen­ki­löl­tä tosi epä­koh­te­lias­ta ja tah­di­ton­ta mennä noin vain kyse­le­mään pai­kal­li­sil­ta että “onkos teidän ruokanne tur­val­lis­ta, voiko sitä edes syödä”? Olisi ollut tosi tökeröä käytöstä kun on vielä turistina vie­rai­lul­la toisessa maassa.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Uutiskommentit
Mainostekstit vaikuttavat mielenterveyden häiriöiden merkityksiin

Vaatetusalan yritykset ovat tänäkin syksynä käyttäneet mainoskampanjoissaan mielenterveyden häiriöitä kuvaavia termejä, kuten “mania” ja “hullu”. Mediassa on useana vuonna keskusteltu siitä, miksi tällaisten termien käyttö mainonnassa on ongelmallista ja loukkaavaa mielenterveyden häiriötä sairastavia kohtaan. Miten ongelmallisuus muodostuu kielellisen viestinnän kautta?

Uutiskommentit
Jeesuksen toinen oikeudenkäynti

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.

Uutiskommentit
Itäsaksalaiset ja muslimit toisen luokan kansalaisina

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

Vähemmistöt ja alakulttuurit
Pietarin LHBTIQ-aktivistit toimivat yleisönsä valikoiden

Venäjän uuskonservatiivisessa ja poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä LHBTIQ+-aktivistit etsivät ja hyödyntävät erilaisia taktiikoita, joilla he pyrkivät kiertämään aktivismille asetettuja rajoituksia. Ideoita näihin aktivistit soveltavat useista lähteistä – myös Venäjän kulttuurihistoriasta, jonka sateenkaarevat värit ovat jääneet virallisen historiankirjoituksen varjoon. Moniääniselle LHBTIQ+-liikkeelle ne kaikki ovat tärkeitä.