Siirry suoraan sisältöön

Mitä kansalaisuutta edustat tänä kesänä?

Jalkapallon MM-kisojen aikaan valtava joukko ihmisiä kaikkialla maailmassa siirtyy väliaikaisesti edustamaan jotakin muuta kansalaisuutta kuin sitä, johon hänet normaalissa arjessa liitetään. Maailman suosituin ja seuratuin urheilulaji kietoutuu kiinnostavilla tavoilla nationalismiin ja lainattuihin identiteetteihin.

Kisoihin osallistuu jalkapallojoukkueita 32 valtiosta. Otteluita katsotaan joka puolella maailmaa: vuoden 2014 finaalia seurasi televisiosta noin miljardi ihmistä. Merkittävä osa heistä samaistuu kisojen ajan johonkin näistä kansallisvaltioiden nimiä kantavista, jalkapalloa pelaavien miesten ryhmistä. Tietenkin myös naiset pelaavat jalkapalloa, myös maailmanmestaruustasolla, mutta urheilumaailman sukupuolittuneisuuden vuoksi puhe MM-kisoista ymmärretään edelleen koskemaan nimenomaan miesten kisoja.

Osalla katsojia on kisoissa kotijoukkue kannatettavana, mutta vielä useammalla tilanne on sama kuin meillä suomalaisilla. Fanituksen kohde, ja sitä myötä puoli kesää kestävä väliaikainen identiteetti, on valittava enemmän tai vähemmän vieraiden maiden joukosta.

Kuva katsojista 1994 vuoden FIFA maailmamestaruuskisoissa. Kuvassa näkyy muun muassa Saksan lippuja. Wasted Time R/Wikipedia (CC BY-SA 3.0)

Valtaisan suosionsa vuoksi jalkapallon MM-kisat ovat harvinaisen laajalti jaettu globaali mediatapahtuma. Kisoista raportointi noudattaa oman genrensä lainalaisuuksia, joiden myötä jalkapallo ylittää kulttuurisia rajoja näennäisen esteettömästi. Pelien kulkua tulkitaan hyvin yhtenevästi maailmankolkasta riippumatta. Tapahtuman ympärillä toistuvat mediarituaalit rakentavat otteluita seuraavalle seitsemäsosalle maailman väestöä kuviteltua yhteisöllisyyttä: sekä osana jalkapallofanien valtavaa massaa, että tietyn joukkueen globaalia perhettä.

Lainatut kansalaisuudet

Politiikantutkija ja historioitsija Benedict Anderson hahmotti nationalismia kuviteltujen yhteisöjen kautta. Kansallisvaltion asukkaita ei hänen mukaansa yhdistä mikään todellinen tai henkilökohtainen yhteys toisiinsa – tai edes suora havainto toistensa olemassaolosta. Kansakuntaa yhdessä pitävä yhteisöllisyys on kuviteltua, ja pohjaa sellaisiin asioihin kuten jaettuun kieleen ja jaettuihin yhteiskunnallisiin käytäntöihin, sääntöihin ja velvollisuuksiin, jotka koskettavat kaikkia samalla tavalla.

 

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat globaalina mediatapahtumana luovat voimakasta kuviteltua yhteisöllisyyttä ja lainattua kansalaisuutta. Väliaikainen toiseen kansalaisuuteen samaistuminen ei useinkaan rajoitu siihen, minkä joukkueen voiton puolesta fani liputtaa. “Oman” joukkueen kansallisen identiteetin sisäistäminen on monesti yllättävän laaja ja näkyvä prosessi, jolla viestitään kuulumista oman jengin joukkoon.

Pieni jalkapalloaiheista myyyntitavaraa myyvä koju Madridissa, Espanjassa. Donations_are_appreciated/Pixabay (CC BY 2.0)

Kisojen aikana saatetaan panostaa esimerkiksi valtion lipun värien korostamiseen vaatteissa; joukkueen kotimaasta tuleviin ruokiin ja juomiin; tietokoneen ja kännykän taustakuvien vaihtamiseen aiheen mukaisiksi – puhumattakaan siitä, että oman joukkueen pelipaita tai kannatusväreissä hehkuva kaulahuivi kuuluvat monen vakiovarusteisiin. Näin yksilö ottaa väliaikaisesti käyttöönsä ulkoisia signaaleita, jotka liittävät hänet värin tunnustajien joukkoon tai toisen kansakunnan edustajiin.

 

Mikä saa ihmisen valitsemaan väliaikaisen kansalaisuuden tarjolla olevien joukosta? Usein syynä on valmiiksi olemassa oleva läheisyys tiettyyn valtioon – ehkä siellä on vietetty aikaa vaihto-oppilasvuonna tai lomailtu paljon. Tai kenties sieltä löytyy ystäviä ja perhettä. Syy voi olla myös sosiaalisessa mukautumisessa: kenties juuri tämä jengi on omien viiteryhmien kannattama. Fanius saattaa myös yksinkertaisesti periytyä vanhemmalta lapselle, kuten tässä Atletico Madridin videossa.

Kansalaisuus ei ole kirkossa kuulutettu

Pelaajien kilpa kansallisvaltioiden lipun alla ja fanien kansalaisuuden lainaaminen muistuttaa myös siitä surullisesta tosiasiasta, että kaikilla ihmisillä ei ole oikeutta kansalaisuuteen ollenkaan. Viime aikoina uutisiin ovat tämän aiheen vuoksi päätyneet esimerkiksi Myanmarin rohingyat, joilta kansalaisuus vietiin vuonna 1982. Kansalaisuuden tunnustaminen tai kiistäminen on äärimmäisen voimakas ryhmäidentiteetin rakentamisen tai tuhoamisen poliittinen väline.

 

Kuten kaikki muukin elämässä, myös jalkapallo on poliittista ja sidoksissa suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja sosiaaliseen koheesioon. Vuonna 1998 maailmanmestaruuden voittanutta, etnisiltä taustoiltaan laaja-alaista Ranskan joukkuetta pidettiin onnistuneen assimilaatiopolitiikan symbolina. Jalkapallo voikin parhaimmillaan tukea maahanmuuttajien integraatiota tarjoamalla yhdyssiteen ja “yhteisen kielen” kantaväestön kanssa. Ihmiset samaistuvat helposti uuden kotimaansa joukkueeseen, mikä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

 

Toisaalta siirtolaiset voivat joutua myös kohtaamaan kysymyksen siitä, onko edelleen ok fanittaa näkyvästi entisen kotimaan joukkuetta. Jos maahanmuuttaja MM-kisojen aikaan tunnustaa väärää väriä, onko olemassa vaara että kansallismielisemmät jalkapallofanit tulkitsevat integraation epäonnistuneen hänen kohdallaan?

 

Muuttoliikkeiden ja pakolaiskysymysten kanssa painivassa Euroopassa voidaan myös kysyä, onko tietyllä alueella hyväksyttävämmäksi koettujen maahanmuuttajien kansalaisuuksien ja fanituksen kohteeksi hyväksyttyjen joukkueiden välillä yhteys? Tällaiset kysymykset eivät ole yhdentekeviä edes pelaajille, jotka joutuvat toisinaan kohtaamaan jalkapallon poliittisuuden kantapään kautta.

Syyrialaiset turvapaikanhakijalapset pelaavat jalkapalloa Azraqin leirin lähellä, pohjois-Jordaniassa. Russell Watkins/DIFD/Flickr (CC BY 2.0)

Tiettyjä maajoukkueita kannattamalla saattaa tulla ottaneeksi kantaa myös sisäpoliittisiin kysymyksiin, ja jopa antaa tukensa hirmuhallitsijoille. Esimerkki tästä on vuoden 2018 kisoista niukasti ulos jäänyt Syyria, jonka maajoukkueelle moni toivoisi menestystä maan vuosia kestäneen inhimillisen tragedian vuoksi. Maajoukkueen on kuitenkin nähty edustavan Assadin hallintoa, minkä seurauksena osa syyrialaisista pelaajista on kieltäynyt pelaamasta joukkueessa. Espanjaa kannattavat taas saattavat vahingossa hankkia Adidaksen maalle suunnitteleman, kohua herättäneen paidan. Paidan raita näyttää punaista vasten violetilta, ja yhdessä keltaisen raidan kanssa muistuttaa fasistien kukistaman toisen tasavallan lippua.

Vaikka osa jalkapallon tenhoa on sen näennäisessä demokraattisuudessa, todellisuudessa tämäkin laji on enemmän auki yksille kuin toisille. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa jakaa MM-kisojen 32 paikkaa maanosille sen mukaan, kuinka vahvoja eri maiden joukkueet ovat. Esimerkiksi Afrikalla on vain viisi paikkaa kisoissa, kun eurooppalaisia osallistujamaita on peräti 14. Niinpä afrikkalaisille samalta mantereelta kotoisin olevan joukkueen kannattaminen loppuun saakka on paljon epätodennäköisempää kuin Euroopan puolella syntyneillä.

Kuvassa köyhistä kotioloista jalkapallotähteyteen noussut Diego Maradon, pidellen FIFA maailmanmestaruuspokaalia Argentiinan voitettua kultaa 1986. El Grafico/Wikipedia (CC BY 2.0)

Lainatut kansalaisuudet edustavatkin hieman erilaisia asioita riippuen siitä, millaisesta sosioekonomisesta taustasta fani on kotoisin. Vaikka niin Turusta kuin Rio de Janeirosta löytyy jalkapallotähden elämästä haaveilevia lapsia, globaalin etelän köyhien alueiden tenavilla tuo unelma on samalla haave kaikin puolin paremmasta elämästä.

 

Jalkapallon nimissä lainatut kansalaisuudet ovat väliaikaisia ja riippuvaisia kannatetun joukkueen menestyksestä kisoissa. Suurimmalle osalle katsojia lainattu kansalaisuus unohtuu välittömästi, kun oma joukkue putoaa kisoista. Ja osa jatkaa elämäänsä ilman sitä ensimmäistäkään virallista kansalaisuutta.

Toimitus

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Nelly Staff
  • Artikkelikuva: Dan Gold/Unsplash

Lukemista

Benedict Anderson, 1983. Imagined Communities: Reflections on the Origin and Spread of Nationalism.

Risto Kunelius & Hillel Nossek, 2008. Between the Ritual and the Rational. From Media Events to Moments of Global Public Spheres?

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Jussi Kanner

Jussi Kanner on kehityspolitiikan ammattilainen ja vannoutunut jalkapalloharrastaja. Hän on pelannut harrastejoukkueissa Suomessa ja Nepalissa ja ehtinyt hävitä niin espanjalaisille, ukrainalaisille kuin tiibetiläisille.Katso kirjoittajan artikkelit

nv-author-image

Ninnu Koskenalho

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *