Mitä kansalaisuutta edustat tänä kesänä?

Jalkapallon MM-kisojen aikaan valtava joukko ihmisiä kaik­kial­la maa­il­mas­sa siirtyy väliai­kai­ses­ti edus­ta­maan jotakin muuta kan­sa­lai­suut­ta kuin sitä, johon hänet nor­maa­lis­sa arjessa liitetään. Maailman suosituin ja seuratuin urhei­lu­la­ji kietoutuu kiin­nos­ta­vil­la tavoilla natio­na­lis­miin ja lai­nat­tui­hin iden­ti­teet­tei­hin.

Kisoihin osal­lis­tuu jal­ka­pal­lo­jouk­kuei­ta 32 valtiosta. Otteluita katsotaan joka puolella maailmaa: vuoden 2014 finaalia seurasi tele­vi­sios­ta noin miljardi ihmistä. Merkittävä osa heistä samaistuu kisojen ajan johonkin näistä kan­sal­lis­val­tioi­den nimiä kan­ta­vis­ta, jal­ka­pal­loa pelaavien miesten ryhmistä. Tietenkin myös naiset pelaavat jal­ka­pal­loa, myös maa­il­man­mes­ta­ruus­ta­sol­la, mutta urhei­lu­maa­il­man suku­puo­lit­tu­nei­suu­den vuoksi puhe MM-kisoista ymmär­re­tään edelleen koskemaan nime­no­maan miesten kisoja.

Osalla katsojia on kisoissa koti­jouk­kue kan­na­tet­ta­va­na, mutta vielä useam­mal­la tilanne on sama kuin meillä suo­ma­lai­sil­la. Fanituksen kohde, ja sitä myötä puoli kesää kestävä väliai­kai­nen iden­ti­teet­ti, on valittava enemmän tai vähemmän vieraiden maiden joukosta.

WorldCup1994GiantsStadiumQF

Kuva kat­so­jis­ta 1994 vuoden FIFA maa­il­ma­mes­ta­ruus­ki­sois­sa. Kuvassa näkyy muun muassa Saksan lippuja. Wasted Time R/​Wikipedia (CC BY-SA 3.0)

Valtaisan suosionsa vuoksi jal­ka­pal­lon MM-kisat ovat har­vi­nai­sen laajalti jaettu globaali media­ta­pah­tu­ma. Kisoista rapor­toin­ti noudattaa oman genrensä lai­na­lai­suuk­sia, joiden myötä jal­ka­pal­lo ylittää kult­tuu­ri­sia rajoja näen­näi­sen esteet­tö­mäs­ti. Pelien kulkua tulkitaan hyvin yhte­ne­väs­ti maa­il­man­kol­kas­ta riip­pu­mat­ta. Tapahtuman ympärillä toistuvat media­ri­tu­aa­lit raken­ta­vat otteluita seu­raa­val­le seit­se­mäs­osal­le maailman väestöä kuvi­tel­tua yhtei­söl­li­syyt­tä: sekä osana jal­ka­pal­lo­fa­nien valtavaa massaa, että tietyn joukkueen globaalia perhettä.

Lainatut kansalaisuudet

Politiikantutkija ja his­to­rioit­si­ja Benedict Anderson hahmotti natio­na­lis­mia kuvi­tel­tu­jen yhtei­sö­jen kautta. Kansallisvaltion asukkaita ei hänen mukaansa yhdistä mikään todel­li­nen tai hen­ki­lö­koh­tai­nen yhteys toisiinsa — tai edes suora havainto toistensa ole­mas­sao­los­ta. Kansakuntaa yhdessä pitävä yhtei­söl­li­syys on kuvi­tel­tua, ja pohjaa sel­lai­siin asioihin kuten jaettuun kieleen ja jaet­tui­hin yhteis­kun­nal­li­siin käy­tän­töi­hin, sään­töi­hin ja vel­vol­li­suuk­siin, jotka kos­ket­ta­vat kaikkia samalla tavalla.

Jalkapallon maa­il­man­mes­ta­ruus­ki­sat glo­baa­li­na media­ta­pah­tu­ma­na luovat voi­ma­kas­ta kuvi­tel­tua yhtei­söl­li­syyt­tä ja lainattua kan­sa­lai­suut­ta. Väliaikainen toiseen kan­sa­lai­suu­teen samais­tu­mi­nen ei useinkaan rajoitu siihen, minkä joukkueen voiton puolesta fani liputtaa. “Oman” joukkueen kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin sisäis­tä­mi­nen on monesti yllät­tä­vän laaja ja näkyvä prosessi, jolla vies­ti­tään kuu­lu­mis­ta oman jengin joukkoon.

Pieni jal­ka­pal­loai­heis­ta myyyn­ti­ta­va­raa myyvä koju Madridissa, Espanjassa. Donations_​are_​appreciated/​Pixabay (CC BY 2.0)

Kisojen aikana saatetaan panostaa esi­mer­kik­si valtion lipun värien koros­ta­mi­seen vaat­teis­sa; joukkueen koti­maas­ta tuleviin ruokiin ja juomiin; tie­to­ko­neen ja kännykän taus­ta­ku­vien vaih­ta­mi­seen aiheen mukai­sik­si — puhu­mat­ta­kaan siitä, että oman joukkueen pelipaita tai kan­na­tus­vä­reis­sä hehkuva kau­la­hui­vi kuuluvat monen vakio­va­rus­tei­siin. Näin yksilö ottaa väliai­kai­ses­ti käyt­töön­sä ulkoisia sig­naa­lei­ta, jotka liittävät hänet värin tun­nus­ta­jien joukkoon tai toisen kan­sa­kun­nan edus­ta­jiin.

Mikä saa ihmisen valit­se­maan väliai­kai­sen kan­sa­lai­suu­den tarjolla olevien joukosta? Usein syynä on valmiiksi olemassa oleva läheisyys tiettyyn valtioon — ehkä siellä on vietetty aikaa vaihto-oppi­las­vuon­na tai lomailtu paljon. Tai kenties sieltä löytyy ystäviä ja perhettä. Syy voi olla myös sosi­aa­li­ses­sa mukau­tu­mi­ses­sa: kenties juuri tämä jengi on omien vii­te­ryh­mien kan­nat­ta­ma. Fanius saattaa myös yksin­ker­tai­ses­ti periytyä van­hem­mal­ta lapselle, kuten tässä Atletico Madridin videossa.

Kansalaisuus ei ole kirkossa kuulutettu

Pelaajien kilpa kan­sal­lis­val­tioi­den lipun alla ja fanien kan­sa­lai­suu­den lai­naa­mi­nen muis­tut­taa myös siitä surul­li­ses­ta tosia­sias­ta, että kaikilla ihmisillä ei ole oikeutta kan­sa­lai­suu­teen ollenkaan. Viime aikoina uutisiin ovat tämän aiheen vuoksi päätyneet esi­mer­kik­si Myanmarin rohingyat, joilta kan­sa­lai­suus vietiin vuonna 1982. Kansalaisuuden tun­nus­ta­mi­nen tai kiis­tä­mi­nen on äärim­mäi­sen voimakas ryh­mäi­den­ti­tee­tin raken­ta­mi­sen tai tuhoa­mi­sen poliit­ti­nen väline.

Kuten kaikki muukin elämässä, myös jal­ka­pal­lo on poliit­tis­ta ja sidok­sis­sa suuriin yhteis­kun­nal­li­siin kysy­myk­siin ja sosi­aa­li­seen kohee­sioon. Vuonna 1998 maa­il­man­mes­ta­ruu­den voit­ta­nut­ta, etnisiltä taus­toil­taan laaja-alaista Ranskan jouk­kuet­ta pidettiin onnis­tu­neen assi­mi­laa­tio­po­li­tii­kan symbolina. Jalkapallo voikin par­haim­mil­laan tukea maa­han­muut­ta­jien inte­graa­tio­ta tar­joa­mal­la yhdys­si­teen ja “yhteisen kielen” kan­ta­väes­tön kanssa. Ihmiset samais­tu­vat helposti uuden koti­maan­sa jouk­ku­ee­seen, mikä vahvistaa yhteen­kuu­lu­vuu­den tunnetta.

Toisaalta siir­to­lai­set voivat joutua myös koh­taa­maan kysy­myk­sen siitä, onko edelleen ok fanittaa näkyvästi entisen kotimaan jouk­kuet­ta. Jos maa­han­muut­ta­ja MM-kisojen aikaan tunnustaa väärää väriä, onko olemassa vaara että kan­sal­lis­mie­li­sem­mät jal­ka­pal­lo­fa­nit tul­kit­se­vat inte­graa­tion epä­on­nis­tu­neen hänen koh­dal­laan?

Muuttoliikkeiden ja pako­lais­ky­sy­mys­ten kanssa pai­ni­vas­sa Euroopassa voidaan myös kysyä, onko tietyllä alueella hyväk­syt­tä­väm­mäk­si koettujen maa­han­muut­ta­jien kan­sa­lai­suuk­sien ja fani­tuk­sen kohteeksi hyväk­syt­ty­jen jouk­kuei­den välillä yhteys? Tällaiset kysy­myk­set eivät ole yhden­te­ke­viä edes pelaa­jil­le, jotka joutuvat toisinaan koh­taa­maan jal­ka­pal­lon poliit­ti­suu­den kantapään kautta.

32308156670_f96b23b4d6_o

Syyrialaiset tur­va­pai­kan­ha­ki­ja­lap­set pelaavat jal­ka­pal­loa Azraqin leirin lähellä, pohjois-Jordaniassa. Russell Watkins/​DIFD/​Flickr (CC BY 2.0)

Tiettyjä maa­jouk­kuei­ta kan­nat­ta­mal­la saattaa tulla otta­neek­si kantaa myös sisä­po­liit­ti­siin kysy­myk­siin, ja jopa antaa tukensa hir­mu­hal­lit­si­joil­le. Esimerkki tästä on vuoden 2018 kisoista niukasti ulos jäänyt Syyria, jonka maa­jouk­ku­eel­le moni toivoisi menes­tys­tä maan vuosia kestäneen inhi­mil­li­sen tragedian vuoksi. Maajoukkueen on kuitenkin nähty edustavan Assadin hallintoa, minkä seu­rauk­se­na osa syy­ria­lai­sis­ta pelaa­jis­ta on kiel­täy­nyt pelaa­mas­ta jouk­ku­ees­sa. Espanjaa kan­nat­ta­vat taas saattavat vahin­gos­sa hankkia Adidaksen maalle suun­nit­te­le­man, kohua herät­tä­neen paidan. Paidan raita näyttää punaista vasten vio­le­til­ta, ja yhdessä keltaisen raidan kanssa muis­tut­taa fasistien kukis­ta­man toisen tasa­val­lan lippua.

Vaikka osa jal­ka­pal­lon tenhoa on sen näen­näi­ses­sä demo­kraat­ti­suu­des­sa, todel­li­suu­des­sa tämäkin laji on enemmän auki yksille kuin toisille. Kansainvälinen jal­ka­pal­lo­liit­to Fifa jakaa MM-kisojen 32 paikkaa maa­no­sil­le sen mukaan, kuinka vahvoja eri maiden joukkueet ovat. Esimerkiksi Afrikalla on vain viisi paikkaa kisoissa, kun euroop­pa­lai­sia osal­lis­tu­ja­mai­ta on peräti 14. Niinpä afrik­ka­lai­sil­le samalta man­te­reel­ta kotoisin olevan joukkueen kan­nat­ta­mi­nen loppuun saakka on paljon epä­to­den­nä­köi­sem­pää kuin Euroopan puolella syn­ty­neil­lä.

Maradona_cup_azteca

Kuvassa köyhistä kotio­lois­ta jal­ka­pal­lo­täh­tey­teen noussut Diego Maradon, pidellen FIFA maa­il­man­mes­ta­ruus­po­kaa­lia Argentiinan voitettua kultaa 1986. El Grafico/​Wikipedia (CC BY 2.0)

Lainatut kan­sa­lai­suu­det edus­ta­vat­kin hieman erilaisia asioita riippuen siitä, mil­lai­ses­ta sosio­eko­no­mi­ses­ta taustasta fani on kotoisin. Vaikka niin Turusta kuin Rio de Janeirosta löytyy jal­ka­pal­lo­täh­den elämästä haa­vei­le­via lapsia, globaalin etelän köyhien alueiden tenavilla tuo unelma on samalla haave kaikin puolin parem­mas­ta elämästä.

Jalkapallon nimissä lainatut kan­sa­lai­suu­det ovat väliai­kai­sia ja riip­pu­vai­sia kan­na­te­tun joukkueen menes­tyk­ses­tä kisoissa. Suurimmalle osalle katsojia lainattu kan­sa­lai­suus unohtuu välit­tö­mäs­ti, kun oma joukkue putoaa kisoista. Ja osa jatkaa elämäänsä ilman sitä ensim­mäis­tä­kään viral­lis­ta kan­sa­lai­suut­ta.



Kehitysmaatutkija ja ant­ro­po­lo­gi seuraavat jal­ka­pal­lon MM-kisoja yhdessä, ja jakavat kolum­neis­sa yhteis­kun­ta­tie­tei­siin ja jal­ka­pal­lo­fa­ni­tuk­seen pohjaavia miet­tei­tään.

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Nelly Staff
  • Artikkelikuva: Dan Gold/​Unsplash

Benedict Anderson, 1983. Imagined Communities: Reflections on the Origin and Spread of Nationalism.

Risto Kunelius & Hillel Nossek, 2008. Between the Ritual and the Rational. From Media Events to Moments of Global Public Spheres?

Kirjoittajat

Jussi Kanner on kehityspolitiikan ammattilainen ja vannoutunut jalkapalloharrastaja. Hän on pelannut harrastejoukkueissa Suomessa ja Nepalissa ja ehtinyt hävitä niin espanjalaisille, ukrainalaisille kuin tiibetiläisille.


Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Arkielämällä on taipumus kerryttää tavaroita huomaamattomasti kotien erilaisiin säilytystiloihin. Tavarapaljoudet paljastuvat piiloistaan vasta, kun jokin häiritsevä tapahtuma, kuten muutto, pakottaa ne esille. Muuttaminen pakottaa kohtaamaan koteihin kertyneitä tavaroita lajittelemalla, pakkaamalla, kantamalla ja sijoittelemalla uudelleen. Muuton katkoksessa jokainen esine joutuu arvioinnin kohteeksi, kun muuttajat miettivät, millaisten tavaroiden kanssa elämää halutaan jatkaa uudessa asunnossa. Näissä pienimuotoisissa kriiseissä suhde esineisiin tulee esiin arkipäiväisyyden sumusta.

Kaksi AntroBlogin toimittajaa jalkautui Wonderlust-festivaalille, joka juhlisti tiedostavaa, kaikenkirjavaa seksiä ja seksuaalisuutta jo viidettä kertaa. Tapahtuma tarjoaa tilaisuuden vapautua vallitsevista normeista, kokeilla ja tutkailla kaikkea seksuaalisuuteen liittyvää. Miltä se näyttää antropologin silmin? Ihmisen seksuaalisuus kasvaa ja kehittyy tietyn kulttuurisen ympäristön vaikutuksen alaisena.

Kansanvälinen kummilapsitoiminta on poikkeuksellisen henkilökohtainen kehitysyhteistyön muoto, ja suomalaisille tuttua pitkältä ajalta. Juuri oman kummilapsen mahdollistama henkilökohtainen yhteys on todennäköisesti se tekijä, jonka ansiosta tämä nimenomainen lahjoitusmuoto on saavuttanut suuren suosion. Kuitenkin tuo sama elementti muodostaa toiminnassa piilevän eettisen ristiriidan.