Siirry suoraan sisältöön

Muutto paljastaa tavarapaljouden

Siivosin tänään autotallia. Voi elämä. Ylimääräinen säilytystila on selvästi saatanasta. Aina mä vannon muuttuvani hamstraajasta järjestyksen ihmiseksi. Rikkinäiset tavarat pitäis hävittää heti eikä säilöä odottamaan parempia aikoja. Voi älytön miten paljon turhaa kamaa täällä on. Ja sitten nuo varastosta toiseen kulkeutuvat muistojen laatikot, muuttuuko ne joskus arvokkaiksi vai onkohan ne vaan aina yhtä turhia? –Hilla

Arkielämällä on taipumus kerryttää tavaroita huomaamattomasti kotien erilaisiin säilytystiloihin. Tavarapaljoudet paljastuvat piiloistaan vasta, kun jokin häiritsevä tapahtuma pakottaa ne esille. Tällaisia häiritseviä arkielämän katkoksia ovat esimerkiksi suursiivous, perhesuhteiden muutokset –  tai muutto.

Muuttaminen pakottaa kohtaamaan ja käsittelemään koteihin vaivihkaa kertyneitä tavaroita lajittelemalla, pakkaamalla, kantamalla ja sijoittelemalla uudelleen. Muuton katkoksessa jokainen esine joutuu arvioinnin kohteeksi, kun muuttajat miettivät, millaisten tavaroiden kanssa elämää halutaan jatkaa uudessa asunnossa. Näissä pienimuotoisissa kriiseissä suhde esineisiin tulee esiin arkipäiväisyyden sumusta, ja esinesuhde paljastuu tutkijan tarkasteltavaksi.

Tähän katkokseen kiinnittyy sosiologinen tutkimukseni arkisista esinesuhteista. Erityisen kiinnostunut olin säilyttämisen ja luopumisen välisestä jännitteestä. Minua kiinnosti, miksi kodit ovat niin täynnä tavaraa, vaikka samalla puhutaan poisheittoyhteiskunnasta, suunnitellusta vanhenemisesta, jatkuvasta uutuudenhimosta ja yhä kasvavista jätevuorista. Näiden puheiden perusteella luulisi, että nykyihmiset olisivat luopumisen mestareita. Silti kodit tuntuvat natisevan liitoksissaan niihin vaivihkaa kertyneiden tavaroiden määristä.   

Keräsin väitöstutkimustani varten muuttokirjoituksia yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa. Kilpailutekstejä kertyi melkein 500 sivua yhteensä 80 vastaajalta. Täydensin aineistoa pyytämällä ihmisiä kirjoittamaan päiväkirjaa muutoistaan. Täydensin kirjallista materiaalia kokemuksellisella etnografisella kenttätyöllä: osallistumalla muuttoihin talkooapulaisena. Pakkasin, puhdistin ja kannoin tavaroita yhdessä tutkimukseen osallistuvien ihmisten kanssa. Kulkiessani mukana muutoissa sain huomata, että tavaroiden karsiminen oli hyvin vaivalloista työtä.

Vyyhtien karsimista

Ajattelin etukäteen, että esinesuhteet olisivat muuttuneet ohuiksi, ja että muuton yhteydessä luopuminen olisi suoraviivaista. Kävi ilmi, että luopuminen on kaikkea muuta. Kertakäyttötavarat ja selkeästi roskiksi määrittyvät esineet kyllä heitettiin menemään huolettomasti, mutta ne muodostavat vain pienen osan koteihin kertyvistä tavaramääristä. Kodit olivat täynnä hankalia rajatapauksia, joita ei haluttu pitää, mutta jotka eivät olleet ihan roskiakaan. Niistä luopuminen vaati vaivannäköä ja neuvotteluita.

Aloin hahmottaa esineiden ja ihmisten suhdetta vyyhtinä, johon sotkeentuu monenlaisia elementtejä. Tunteet, muistot, arvot ja arvostukset sekä rutinoituneet käyttötavat muodostavat sotkuisen vyyhdistön ihmisistä ja heidän esineistään. Esineet kiinnittävät ihmisiä aikaan, paikkoihin ja toisiin ihmisiin.

Olen nimennyt muuton ensimmäisen vaiheen karsimiseksi, koska se käytetään usein tilaisuutena ”heittää ulos turha krääsä” ja pohtia ”mitä oikeasti tarvitsee ja mistä on aika luopua”, kuten eräs kirjoittaja tiivistää. Ihmiset luopuvat esineistään mahduttaakseen tavaransa muuttoautoon, pienempään asuntoon tai puhdistaakseen ympäristöään ylimääräiseltä rojulta. Muuttokarsinta on kuitenkin myös laajemmin ”elämän buuttaamista”, päättäväistä suuntaamista onneen, menneisyyden ja tulevaisuuden muokkaamista ja rutiinien uusimista.  

Karsimisvaiheessa joudutaan päättämään, millä tavoin voidaan luopua esineistä, jotka suljetaan ulos tulevasta asunnosta. Tunnistin aineistostani jopa 45 erilaista kanavaa, joita pitkin esineet virtasivat pois kodeista. Yleisimpiä luopumisen kanavia olivat lahjoittaminen läheisille ja erilaisiin hyväntekeväisyyskeräyksiin sekä säilöminen mitä mielikuvituksellisimpiin varastotiloihin.

Kuva: Simson Petrol (CC0)

Lahjoittamalla luopuminen

Esineistä luopuminen lahjoittamalla on tyypillistä muuttojen yhteydessä. Esineitä lahjoitetaan paitsi sukulaisille ja ystäville, myös monenlaisten epävirallisten kanavien kautta tarvitseville. Sosiaalisen median lahjoituskanavat ovat ahkerassa käytössä, samoin kuin hyväntekeväisyyskeräykset.

Muuttolahjoittaminen poikkeaa tavanomaisista, juhlatilanteisiin liittyvistä lahjakäytännöistä kauniine paperikääreineen ja saatekortteineen. Muuttolahjat ovat arkisia esineitä, joita annetaan niitä tarvitseville ihmisille tai läheisille, jotka osuvat muuttokarsinnan aikana kylään.

Muuttolahja on luonteeltaan vastavuoroinen. Lahjan saaja on myös antaja: hän antaa lahjoittajalle kunniallisen keinon päästä eroon esineestä. Kun esineitä on loputtomasti mutta tilaa rajallisesti, lahjan vastaanottamisesta tuleekin anteliaisuutta.

Säilömällä luopuminen

Vanhemmat antavat lapsilleen tavaransäilyttämislahjoja tarjotessaan oman kotinsa luopumisen kanavaksi. Usein vanhemmille ja muille läheisille annetaankin esineitä pelkästään ”hoitoon”, odottamaan että muuttaja joskus tarvitsee esinettä uudelleen. Kirjoittajat raportoivat säilövänsä ja lahjoittavansa ylimääräisiä tavaroitaan esimerkiksi vanhemmilleen ja appivanhemmilleen. Nimimerkki Reetta kuvaa muuttopäiväkirjassaan, kuinka hän vuokrasi peräkärryn ja ajoi monta sataa kilometriä viedäkseen äidilleen vaatekaapin, jota ei itse enää tarvinnut. ”Olen niin iloinen, että kaapille löytyi paikka”, hän kirjoittaa.

Iäkkäämmät kirjoituskilpailun kirjoittajat pitävät lasten tapaa säilöä tavaroita lapsuudenkotiin melko epämieluisana ilmiönä. Eräskin kirjoittaa pahinta olevan, kun lapset sanovat, että pitää säilyttää heidän leikkikalujaan ja ensimmäisiä tietokoneitaan, mutta kukaan ei koskaan vie mitään matkassaan: ”Kun tyttäreni on muuttanut useampaan kertaan, hänen ylijäämätavaransa kasautuvat meille hävitettäväksi. Juuri nyt yksi autotalleistamme on täynnä hänen kalusteitaan, kuukaudeksi, hän lupasi. Taitaa venyä.”  

Paitsi vanhempien kodit, myös autotallit, varastot, kesämökit ja ullakot toimivat muuttojen yhteydessä merkityksellisten tavaroiden väliasemina. Kotien ulkopuolelle varastoidaan sukupolvien materiaalista muistia, joka ei pieniin kaupunkiasuntoihin mahtuisi ja jota tiheään muuttavat eivät voi kuljettaa mukanaan.

Kuva: Rodion Kutsaev (CC0)

Luopumisen vaikeudesta

Muiden tavaroita on helpompi pitää tarpeettomana ylimääränä kuin omia. Ikääntyneiden muutoissa auttavat lapset saattoivat viedä jätesäkkitolkulla vanhempiensa tavaraa suoraan roskiin, vaikka luopuminen ”käytön pyhittämistä” tavaroista tuntuikin muuttajista itsestään pahalta:

Poikani kuljettivat mustissa muovisäkeissä kanssani keräyslaatikoihin vaatteita, peräkärryllä vietiin kaupungin maksulliselle kaatopaikalle puutavaroita, rauta roinaa sekalaista jätettä 15 e kuorma. Sen kahden viikon aikana lahjoitin käyttökelpoisia huonekaluja kierrätykseen, mm. nahkasohvakaluston n. 35 vuotta vanhan, kirjahyllyjä, kirjoituspöytä, 40 vuotta sitten kutomani koristeen. Pojilleni eivät juuri mitkään vanhat kalusteeni ole käyttökelpoisia. Autotallista jotkut työkalut ottivat vaikka arvelivat onko niillä isän vanhoilla työkaluilla käyttöä. Muistaakseni höyläpenkki kelpasi.

Kirjoittaja kuvailee tarkasti, kuinka pitkäaikaisesta kodista muutettaessa ylimääräisistä tavaroista luovutaan lahjoittamalla sekä viemällä keräyspisteisiin ja kaatopaikalle. Tavarat eivät kuvauksessa enää hahmotu yksittäisinä esineinä vaan jätesäkillisinä ja peräkärrykuormallisina. Erikseen luetelluista esineistä lapsille kelpaavat vain työkalut ja höyläpenkki.

Vanhuudenmuuttojen kuvauksissa traagisinta onkin usein se, etteivät omat merkitykselliset esineet enää kelpaa jälkipolville, monesti eivät edes hyväntekeväisyyteen. Eräskin kirjoittaja toteaa, että ”jos tyttäreni joskus tappelevat perinnöstäni, niin siitä, kumman ei tarvitse sitä vastaanottaa”.

Muutto puhdistautumisena

Itsensä elämäntapamuuttajaksi määrittelevälle kirjoittajalle usein toistuva asunnon vaihto on raikastava kokemus, jota ilman ”olisimme tukossa ja juuttuneita”. Muuttoa ei ole turhaan kutsuttu ”muistojen pintaremontiksi”, sillä esineympäristön järjestäminen on myös muistin järjestämistä ja koulimista. Esineiden karsiminen ja valikoiminen avautuu mahdollisuutena suuntautua tulevaisuuteen ja hallita menneisyyttä: ”Tavaran myötä puhdistaa vanhoja muistoja ja siivoaa päätään. Olen säilyttänyt vanhasta hyvät muistot ja kauniit esineet”, kirjoittaa Hilla muuttopäiväkirjassaan.

Muutossa tehdään tiliä menneisyyden kanssa. Palataan ”kellariin tai lipaston pohjalle” haudattuihin asioihin ja mietitään, mitä oikeasti tarvitaan ja mistä on aika luopua. Muuton tavarainventaario on laajemminkin eletyn elämän ja arjen inventaario.

Rumat ja rikkinäiset esineet eivät ole vain fyysisesti epämiellyttäviä tai hajonneita, vaan ne eivät enää kykene kannattelemaan toimintaa sillä tavoin kuin pitäisi. Ne kantavat ”rumaa” muistoa tai ovat ”rikki” ohjaamalla vääränlaiseen toimintaan. Ne eivät enää suuntaa omistajaansa onneen.

Sietämättömän merkitykselliset esineet

Lotta Sjöberg (2011) Family Living. Den Ostädade Sanningen. ©Lotta Sjöberg.

Toiveikkaan päättäväinen pyrkimys kohti onnea tai parempaa elämää näkyy  erityisesti isoissa elämänmuutostilanteissa, kuten erojen yhteydessä. Laura kirjoittaa kivuliaan eron yhteydessä päättäneensä, että ”tämä on hyvä asia ja mahdollisuus, vaikka kuinka saatanasti sattuisi”. Hän rakentaa uuteen väliaikaiseen asuntoonsa onnea keräämällä ympärilleen vain esineitä, joita itse rakastaa: kirjoja, vanhoja huonekaluja, kauniita perintöliinoja. Kaikki entisestä puolisosta muistuttava on karsittu pois.

Tavaroiden lajitteleminen muutossa voi olla terapeuttista työtä, jolla elämänmuutosta tehdään konkreettiseksi ja todeksi. Iäkäs kirjoittaja kertoo hävittäneensä miehensä kuoleman jälkeen heidän yhdessä ostamansa tummansävyiset huonekalut: mustan pöydän ja tuolit sekä nahkaisen kulmasohvan. Hän ei kestänyt mustaa ympärillään, kun ”mieli ei tervoa parempi, syän ei syttä valkeampi”.

Joskus tulevaisuuteen suuntaavista esineistä luopuminen voi tarkoittaa elämän rajallisuuden myöntämistä, elämää kannattaneista unelmista luopumista. Pienempään vanhuuden asuntoon muuttoa valmisteleva kirjoittaja kertoo joutuvansa hävittämään muutossa tärkeää kangastavaraa ja käsityölehtiä, koska terveys ei enää kestä käsitöiden tekemistä.

Näissä luopumisissa ei ole kyse siitä, etteivätkö esineet olisi merkityksellisiä ja niihin liittyvät muistot tärkeitä. Kyse on pikemminkin siitä, että ne ovat sietämättömän merkityksellisiä. Esineet sitovat kiinni taaksejääneeseen ja mahdottomaan. Niistä on luovuttava, jotta elämä voi jatkua.

Rutiinien uudistaminen

Tiloihin ja jokapäiväisiin käyttöesineisiin kiinnittynyt toiminnallinen, kehollinen muisti on muutoksessa muutettaessa asunnosta toiseen. Pitkään asutussa kodissa reitin kylpyhuoneeseen ja sieltä kahvinkeittimelle osaa kulkea aamuisin vaikka silmät suljettuina, ruumiin muistin varassa. Uudessa asunnossa nämä ajan saatossa kehon muistiin tallautuneet polut korvautuvat uusilla. Osa rutiineista kulkeutuu uuteen kotiin arkisten käyttöesineiden mukana. Kahvinkeittimen kahva tuntuu samalta uudessa kodissa kuin vanhassakin, vaikka keitin, kahvikupit ja kahvinpurut löytyvät eri paikoista. Muuttotilanteessa arvioidaan myös huomaamattomasti jokapäiväistä toimintaa kannattelevien esineiden käyttökelpoisuus osana kodin rutiineja.  

Kun käyttöesineet lakkaavat tukemasta toimintaa, johon ne on tarkoitettu, ne lakkaavat olemasta nöyriä ja hiljaisia mahdollistajia. Kuten Sarin ja Kain muutossaan hylkäämä vanha patja ”ihmisenmallisine painaumineen”, ne alkavat joskus kivuliaastikin muistuttaa olemassaolostaan ja vaatia jatkuvaa huomiota. Tällaiset sopimuksensa irti sanoneet esineet saavat usein mennä muuttoa edeltävässä raivauksessa. Samalla muuttokarsinta avautuu jälleen uudenlaiseksi muutoskohdaksi, jossa on mahdollista uudistaa ruumiin muistiin kaivertuneet käytännöt, totunnaiset tavat toimia ja käyttää esineitä. Esimerkiksi 2010-luvulla on yhä tavallisempaa luopua muuton yhteydessä ylimääräisistä hyllyistä ja siirtyä kuluttamaan kirjat, elokuvat ja musiikki digitaalisessa muodossa.

Esinesuhteiden vyyhdit

Vaikka kaikenlaisia tavaroita suljetaan muutossa ulos kodeista, ihmiset näkevät kovasti vaivaa huolehtiakseen esineistään, luopuakseen niistä ”oikein” ja vältelläkseen niiden muuntumista joksikin muuksi, esimerkiksi jätteeksi. He pyrkivät säilömään esineet muuttumattomina erilaisilla väliasemilla tai siirtämään ne jatkamaan elämäänsä toisaalla.

Esineiden käsitteleminen, fyysinen kohtaaminen ja koskettaminen vaikuttavat pitävän niitä elämän pyörteissä ja siten vahvistavan esineiden ja ihmisten välistä vyyhtimäistä sidoksia. Mitä enemmän tunteiden, muistojen ja rutiineiden kiinnikkeitä esinevyyhdissä on, sitä enemmän siitä kannetaan vastuuta ja sitä enemmän vaivannäköä siitä luopuminen edellyttää.

Kuva: Pixabay (CC0)

Aineisto:

Elämää muuttolaatikoissa -kirjoituskilvan tekstit. Muuttokokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma (ent. Kansanrunousarkisto).

Muuttopäiväkirjat (lainaukset nimimerkeillä).  Veera Kinnusen hallussa.

Kirjoitus perustuu YTT Veera Kinnusen väitöskirjaan Tavarat tiellä: Sosiologinen tutkimus esinesuhteista muutossa (LUP, 2017).

Toimitus

  • Podcast-lukija: Siiri Sandberg
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Ben Neale (CC0)
Jaa tämä artikkeli:
Veera Kinnunen

Veera Kinnunen

YTT Veera Kinnunen on kiinnostunut arkisesta asumisesta, tavarapaljoudesta ja jätteestä. Kinnunen toimii tällä hetkellä sosiologian yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *