Muutto paljastaa tavarapaljouden

Siivosin tänään auto­tal­lia. Voi elämä. Ylimääräinen säi­ly­tys­ti­la on selvästi saa­ta­nas­ta. Aina mä vannon muut­tu­va­ni ham­straa­jas­ta jär­jes­tyk­sen ihmiseksi. Rikkinäiset tavarat pitäis hävittää heti eikä säilöä odot­ta­maan parempia aikoja. Voi älytön miten paljon turhaa kamaa täällä on. Ja sitten nuo varas­tos­ta toiseen kul­keu­tu­vat muistojen laatikot, muuttuuko ne joskus arvok­kaik­si vai onkohan ne vaan aina yhtä turhia? –Hilla

Arkielämällä on taipumus kerryttää tavaroita huo­maa­mat­to­mas­ti kotien eri­lai­siin säi­ly­tys­ti­loi­hin. Tavarapaljoudet pal­jas­tu­vat pii­lois­taan vasta, kun jokin häi­rit­se­vä tapahtuma pakottaa ne esille. Tällaisia häi­rit­se­viä arkie­lä­män katkoksia ovat esi­mer­kik­si suur­sii­vous, per­he­suh­tei­den muutokset – tai muutto.

Muuttaminen pakottaa koh­taa­maan ja käsit­te­le­mään koteihin vaivihkaa ker­ty­nei­tä tavaroita lajit­te­le­mal­la, pak­kaa­mal­la, kan­ta­mal­la ja sijoit­te­le­mal­la uudelleen. Muuton kat­kok­ses­sa jokainen esine joutuu arvioin­nin kohteeksi, kun muuttajat miettivät, mil­lais­ten tava­roi­den kanssa elämää halutaan jatkaa uudessa asunnossa. Näissä pie­ni­muo­toi­sis­sa krii­seis­sä suhde esi­nei­siin tulee esiin arki­päi­väi­syy­den sumusta, ja esi­ne­suh­de paljastuu tutkijan tar­kas­tel­ta­vak­si.

Tähän kat­kok­seen kiin­nit­tyy sosio­lo­gi­nen tut­ki­muk­se­ni arkisista esi­ne­suh­teis­ta. Erityisen kiin­nos­tu­nut olin säi­lyt­tä­mi­sen ja luo­pu­mi­sen välisestä jän­nit­tees­tä. Minua kiinnosti, miksi kodit ovat niin täynnä tavaraa, vaikka samalla puhutaan pois­heit­to­yh­teis­kun­nas­ta, suun­ni­tel­lus­ta van­he­ne­mi­ses­ta, jat­ku­vas­ta uutuu­den­hi­mos­ta ja yhä kas­va­vis­ta jäte­vuo­ris­ta. Näiden puheiden perus­teel­la luulisi, että nykyih­mi­set olisivat luo­pu­mi­sen mes­ta­rei­ta. Silti kodit tuntuvat natisevan lii­tok­sis­saan niihin vaivihkaa ker­ty­nei­den tava­roi­den määristä. 

Keräsin väi­tös­tut­ki­mus­ta­ni varten muut­to­kir­joi­tuk­sia yhteis­työs­sä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa. Kilpailutekstejä kertyi melkein 500 sivua yhteensä 80 vas­taa­jal­ta. Täydensin aineistoa pyy­tä­mäl­lä ihmisiä kir­joit­ta­maan päi­vä­kir­jaa muu­tois­taan. Täydensin kir­jal­lis­ta mate­ri­aa­lia koke­muk­sel­li­sel­la etno­gra­fi­sel­la kent­tä­työl­lä: osal­lis­tu­mal­la muut­toi­hin tal­kooa­pu­lai­se­na. Pakkasin, puhdistin ja kannoin tavaroita yhdessä tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­vien ihmisten kanssa. Kulkiessani mukana muutoissa sain huomata, että tava­roi­den kar­si­mi­nen oli hyvin vai­val­lois­ta työtä.

Vyyhtien karsimista

Ajattelin etukäteen, että esi­ne­suh­teet olisivat muut­tu­neet ohuiksi, ja että muuton yhtey­des­sä luo­pu­mi­nen olisi suo­ra­vii­vais­ta. Kävi ilmi, että luo­pu­mi­nen on kaikkea muuta. Kertakäyttötavarat ja selkeästi roskiksi mää­rit­ty­vät esineet kyllä hei­tet­tiin menemään huo­let­to­mas­ti, mutta ne muo­dos­ta­vat vain pienen osan koteihin ker­ty­vis­tä tava­ra­mää­ris­tä. Kodit olivat täynnä hankalia raja­ta­pauk­sia, joita ei haluttu pitää, mutta jotka eivät olleet ihan ros­kia­kaan. Niistä luo­pu­mi­nen vaati vai­van­nä­köä ja neu­vot­te­lui­ta.

Aloin hahmottaa esineiden ja ihmisten suhdetta vyyhtinä, johon sot­keen­tuu monen­lai­sia ele­ment­te­jä. Tunteet, muistot, arvot ja arvos­tuk­set sekä ruti­noi­tu­neet käyt­tö­ta­vat muo­dos­ta­vat sotkuisen vyyh­dis­tön ihmisistä ja heidän esi­neis­tään. Esineet kiin­nit­tä­vät ihmisiä aikaan, paik­koi­hin ja toisiin ihmisiin.

Olen nimennyt muuton ensim­mäi­sen vaiheen kar­si­mi­sek­si, koska se käytetään usein tilai­suu­te­na ”heittää ulos turha krääsä” ja pohtia ”mitä oikeasti tarvitsee ja mistä on aika luopua”, kuten eräs kir­joit­ta­ja tiivistää. Ihmiset luopuvat esi­neis­tään mah­dut­taak­seen tavaransa muut­toau­toon, pie­nem­pään asuntoon tai puh­dis­taak­seen ympä­ris­töään yli­mää­räi­sel­tä rojulta. Muuttokarsinta on kuitenkin myös laajemmin ”elämän buut­taa­mis­ta”, päät­tä­väis­tä suun­taa­mis­ta onneen, men­nei­syy­den ja tule­vai­suu­den muok­kaa­mis­ta ja rutiinien uusimista. 

Karsimisvaiheessa joudutaan päät­tä­mään, millä tavoin voidaan luopua esineistä, jotka suljetaan ulos tulevasta asunnosta. Tunnistin aineis­tos­ta­ni jopa 45 erilaista kanavaa, joita pitkin esineet vir­ta­si­vat pois kodeista. Yleisimpiä luo­pu­mi­sen kanavia olivat lah­joit­ta­mi­nen lähei­sil­le ja eri­lai­siin hyvän­te­ke­väi­syys­ke­räyk­siin sekä säi­lö­mi­nen mitä mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sim­piin varas­to­ti­loi­hin.

Kuva: Simson Petrol (CC0)

Lahjoittamalla luopuminen

Esineistä luo­pu­mi­nen lah­joit­ta­mal­la on tyy­pil­lis­tä muuttojen yhtey­des­sä. Esineitä lah­joi­te­taan paitsi suku­lai­sil­le ja ystäville, myös monen­lais­ten epä­vi­ral­lis­ten kanavien kautta tar­vit­se­vil­le. Sosiaalisen median lah­joi­tus­ka­na­vat ovat ahkerassa käytössä, samoin kuin hyvän­te­ke­väi­syys­ke­räyk­set.

Muuttolahjoittaminen poikkeaa tavan­omai­sis­ta, juh­la­ti­lan­tei­siin liit­ty­vis­tä lah­ja­käy­tän­nöis­tä kauniine pape­ri­kää­rei­neen ja saa­te­kort­tei­neen. Muuttolahjat ovat arkisia esineitä, joita annetaan niitä tar­vit­se­vil­le ihmisille tai lähei­sil­le, jotka osuvat muut­to­kar­sin­nan aikana kylään.

Muuttolahja on luon­teel­taan vas­ta­vuo­roi­nen. Lahjan saaja on myös antaja: hän antaa lah­joit­ta­jal­le kun­nial­li­sen keinon päästä eroon esineestä. Kun esineitä on loput­to­mas­ti mutta tilaa rajal­li­ses­ti, lahjan vas­taa­not­ta­mi­ses­ta tuleekin ante­liai­suut­ta.

Säilömällä luopuminen

Vanhemmat antavat lap­sil­leen tava­ran­säi­lyt­tä­mis­lah­jo­ja tar­jo­tes­saan oman kotinsa luo­pu­mi­sen kanavaksi. Usein van­hem­mil­le ja muille lähei­sil­le anne­taan­kin esineitä pel­käs­tään ”hoitoon”, odot­ta­maan että muuttaja joskus tarvitsee esinettä uudelleen. Kirjoittajat rapor­toi­vat säi­lö­vän­sä ja lah­joit­ta­van­sa yli­mää­räi­siä tava­roi­taan esi­mer­kik­si van­hem­mil­leen ja appi­van­hem­mil­leen. Nimimerkki Reetta kuvaa muut­to­päi­vä­kir­jas­saan, kuinka hän vuokrasi perä­kär­ryn ja ajoi monta sataa kilo­met­riä vie­däk­seen äidilleen vaa­te­kaa­pin, jota ei itse enää tarvinnut. ”Olen niin iloinen, että kaapille löytyi paikka”, hän kir­joit­taa.

Iäkkäämmät kir­joi­tus­kil­pai­lun kir­joit­ta­jat pitävät lasten tapaa säilöä tavaroita lap­suu­den­ko­tiin melko epä­mie­lui­sa­na ilmiönä. Eräskin kir­joit­taa pahinta olevan, kun lapset sanovat, että pitää säilyttää heidän leik­ki­ka­lu­jaan ja ensim­mäi­siä tie­to­ko­nei­taan, mutta kukaan ei koskaan vie mitään mat­kas­saan: ”Kun tyttäreni on muuttanut useampaan kertaan, hänen yli­jää­mä­ta­va­ran­sa kasau­tu­vat meille hävi­tet­tä­väk­si. Juuri nyt yksi auto­tal­leis­tam­me on täynnä hänen kalus­tei­taan, kuu­kau­dek­si, hän lupasi. Taitaa venyä.” 

Paitsi van­hem­pien kodit, myös auto­tal­lit, varastot, kesämökit ja ullakot toimivat muuttojen yhtey­des­sä mer­ki­tyk­sel­lis­ten tava­roi­den välia­se­mi­na. Kotien ulko­puo­lel­le varas­toi­daan suku­pol­vien mate­ri­aa­lis­ta muistia, joka ei pieniin kau­pun­kia­sun­toi­hin mahtuisi ja jota tiheään muuttavat eivät voi kuljettaa mukanaan.

muutto7

Kuva: Rodion Kutsaev (CC0)

Luopumisen vaikeudesta

Muiden tavaroita on helpompi pitää tar­peet­to­ma­na yli­mää­rä­nä kuin omia. Ikääntyneiden muutoissa auttavat lapset saat­toi­vat viedä jäte­säk­ki­tol­kul­la van­hem­pien­sa tavaraa suoraan roskiin, vaikka luo­pu­mi­nen ”käytön pyhit­tä­mis­tä” tava­rois­ta tuntuikin muut­ta­jis­ta itsestään pahalta:

Poikani kul­jet­ti­vat mustissa muo­vi­sä­keis­sä kanssani keräys­laa­ti­koi­hin vaatteita, perä­kär­ryl­lä vietiin kaupungin mak­sul­li­sel­le kaa­to­pai­kal­le puu­ta­va­roi­ta, rauta roinaa seka­lais­ta jätettä 15 e kuorma. Sen kahden viikon aikana lahjoitin käyt­tö­kel­poi­sia huo­ne­ka­lu­ja kier­rä­tyk­seen, mm. nah­ka­soh­va­ka­lus­ton n. 35 vuotta vanhan, kir­ja­hyl­ly­jä, kir­joi­tus­pöy­tä, 40 vuotta sitten kutomani koristeen. Pojilleni eivät juuri mitkään vanhat kalus­tee­ni ole käyt­tö­kel­poi­sia. Autotallista jotkut työkalut ottivat vaikka arvelivat onko niillä isän vanhoilla työ­ka­luil­la käyttöä. Muistaakseni höy­lä­penk­ki kelpasi.

Kirjoittaja kuvailee tarkasti, kuinka pit­kä­ai­kai­ses­ta kodista muu­tet­taes­sa yli­mää­räi­sis­tä tava­rois­ta luovutaan lah­joit­ta­mal­la sekä viemällä keräys­pis­tei­siin ja kaa­to­pai­kal­le. Tavarat eivät kuvauk­ses­sa enää hahmotu yksit­täi­si­nä esineinä vaan jäte­sä­kil­li­si­nä ja perä­kär­ry­kuor­mal­li­si­na. Erikseen lue­tel­luis­ta esineistä lapsille kelpaavat vain työkalut ja höy­lä­penk­ki.

Vanhuudenmuuttojen kuvauk­sis­sa traa­gi­sin­ta onkin usein se, etteivät omat mer­ki­tyk­sel­li­set esineet enää kelpaa jäl­ki­pol­vil­le, monesti eivät edes hyvän­te­ke­väi­syy­teen. Eräskin kir­joit­ta­ja toteaa, että ”jos tyttäreni joskus tap­pe­le­vat perin­nös­tä­ni, niin siitä, kumman ei tarvitse sitä vas­taa­not­taa”.

Muutto puhdistautumisena

Itsensä elä­män­ta­pa­muut­ta­jak­si mää­rit­te­le­väl­le kir­joit­ta­jal­le usein toistuva asunnon vaihto on rai­kas­ta­va kokemus, jota ilman ”olisimme tukossa ja juut­tu­nei­ta”. Muuttoa ei ole turhaan kutsuttu ”muistojen pin­ta­re­mon­tik­si”, sillä esi­neym­pä­ris­tön jär­jes­tä­mi­nen on myös muistin jär­jes­tä­mis­tä ja kou­li­mis­ta. Esineiden kar­si­mi­nen ja vali­koi­mi­nen avautuu mah­dol­li­suu­te­na suun­tau­tua tule­vai­suu­teen ja hallita men­nei­syyt­tä: ”Tavaran myötä puhdistaa vanhoja muistoja ja siivoaa päätään. Olen säi­lyt­tä­nyt vanhasta hyvät muistot ja kauniit esineet”, kir­joit­taa Hilla muut­to­päi­vä­kir­jas­saan.

Muutossa tehdään tiliä men­nei­syy­den kanssa. Palataan ”kellariin tai lipaston pohjalle” hau­dat­tui­hin asioihin ja mietitään, mitä oikeasti tarvitaan ja mistä on aika luopua. Muuton tava­rain­ven­taa­rio on laa­jem­min­kin eletyn elämän ja arjen inven­taa­rio.

Rumat ja rik­ki­näi­set esineet eivät ole vain fyy­si­ses­ti epä­miel­lyt­tä­viä tai hajon­nei­ta, vaan ne eivät enää kykene kan­nat­te­le­maan toimintaa sillä tavoin kuin pitäisi. Ne kantavat ”rumaa” muistoa tai ovat ”rikki” ohjaa­mal­la vää­rän­lai­seen toi­min­taan. Ne eivät enää suuntaa omis­ta­jaan­sa onneen.

Sietämättömän merkitykselliset esineet

Lotta Sjöberg (2011) Family Living. Den Ostädade Sanningen. ©Lotta Sjöberg.

Toiveikkaan päät­tä­väi­nen pyrkimys kohti onnea tai parempaa elämää näkyy eri­tyi­ses­ti isoissa elä­män­muu­tos­ti­lan­teis­sa, kuten erojen yhtey­des­sä. Laura kir­joit­taa kivuliaan eron yhtey­des­sä päät­tä­neen­sä, että ”tämä on hyvä asia ja mah­dol­li­suus, vaikka kuinka saa­ta­nas­ti sattuisi”. Hän rakentaa uuteen väliai­kai­seen asun­toon­sa onnea kerää­mäl­lä ympä­ril­leen vain esineitä, joita itse rakastaa: kirjoja, vanhoja huo­ne­ka­lu­ja, kauniita perin­tö­lii­no­ja. Kaikki entisestä puo­li­sos­ta muis­tut­ta­va on karsittu pois.

Tavaroiden lajit­te­le­mi­nen muutossa voi olla tera­peut­tis­ta työtä, jolla elä­män­muu­tos­ta tehdään kon­kreet­ti­sek­si ja todeksi. Iäkäs kir­joit­ta­ja kertoo hävit­tä­neen­sä miehensä kuoleman jälkeen heidän yhdessä ostamansa tum­man­sä­vyi­set huo­ne­ka­lut: mustan pöydän ja tuolit sekä nahkaisen kul­ma­soh­van. Hän ei kestänyt mustaa ympä­ril­lään, kun ”mieli ei tervoa parempi, syän ei syttä valkeampi”.

Joskus tule­vai­suu­teen suun­taa­vis­ta esineistä luo­pu­mi­nen voi tar­koit­taa elämän rajal­li­suu­den myön­tä­mis­tä, elämää kan­nat­ta­neis­ta unelmista luo­pu­mis­ta. Pienempään vanhuuden asuntoon muuttoa val­mis­te­le­va kir­joit­ta­ja kertoo jou­tu­van­sa hävit­tä­mään muutossa tärkeää kan­gas­ta­va­raa ja käsi­työ­leh­tiä, koska terveys ei enää kestä käsi­töi­den tekemistä.

Näissä luo­pu­mi­sis­sa ei ole kyse siitä, ettei­vät­kö esineet olisi mer­ki­tyk­sel­li­siä ja niihin liittyvät muistot tärkeitä. Kyse on pikem­min­kin siitä, että ne ovat sie­tä­mät­tö­män mer­ki­tyk­sel­li­siä. Esineet sitovat kiinni taak­se­jää­nee­seen ja mah­dot­to­maan. Niistä on luo­vut­ta­va, jotta elämä voi jatkua.

Rutiinien uudistaminen

Tiloihin ja joka­päi­väi­siin käyt­tö­esi­nei­siin kiin­nit­ty­nyt toi­min­nal­li­nen, kehol­li­nen muisti on muu­tok­ses­sa muu­tet­taes­sa asunnosta toiseen. Pitkään asutussa kodissa reitin kyl­py­huo­nee­seen ja sieltä kah­vin­keit­ti­mel­le osaa kulkea aamuisin vaikka silmät sul­jet­tui­na, ruumiin muistin varassa. Uudessa asunnossa nämä ajan saatossa kehon muistiin tal­lau­tu­neet polut kor­vau­tu­vat uusilla. Osa rutii­neis­ta kulkeutuu uuteen kotiin arkisten käyt­tö­esi­nei­den mukana. Kahvinkeittimen kahva tuntuu samalta uudessa kodissa kuin van­has­sa­kin, vaikka keitin, kah­vi­ku­pit ja kah­vin­pu­rut löytyvät eri paikoista. Muuttotilanteessa arvioi­daan myös huo­maa­mat­to­mas­ti joka­päi­väis­tä toimintaa kan­nat­te­le­vien esineiden käyt­tö­kel­poi­suus osana kodin rutiineja. 

Kun käyt­tö­esi­neet lakkaavat tukemasta toimintaa, johon ne on tar­koi­tet­tu, ne lakkaavat olemasta nöyriä ja hiljaisia mah­dol­lis­ta­jia. Kuten Sarin ja Kain muu­tos­saan hylkäämä vanha patja ”ihmi­sen­mal­li­si­ne pai­nau­mi­neen”, ne alkavat joskus kivu­li­aas­ti­kin muis­tut­taa ole­mas­sao­los­taan ja vaatia jatkuvaa huomiota. Tällaiset sopi­muk­sen­sa irti sanoneet esineet saavat usein mennä muuttoa edel­tä­väs­sä rai­vauk­ses­sa. Samalla muut­to­kar­sin­ta avautuu jälleen uuden­lai­sek­si muu­tos­koh­dak­si, jossa on mah­dol­lis­ta uudistaa ruumiin muistiin kai­ver­tu­neet käytännöt, totun­nai­set tavat toimia ja käyttää esineitä. Esimerkiksi 2010-luvulla on yhä taval­li­sem­paa luopua muuton yhtey­des­sä yli­mää­räi­sis­tä hyllyistä ja siirtyä kulut­ta­maan kirjat, elokuvat ja musiikki digi­taa­li­ses­sa muodossa.

Esinesuhteiden vyyhdit

Vaikka kai­ken­lai­sia tavaroita suljetaan muutossa ulos kodeista, ihmiset näkevät kovasti vaivaa huo­leh­tiak­seen esi­neis­tään, luo­puak­seen niistä ”oikein” ja väl­tel­läk­seen niiden muun­tu­mis­ta joksikin muuksi, esi­mer­kik­si jätteeksi. He pyrkivät säilömään esineet muut­tu­mat­to­mi­na eri­lai­sil­la välia­se­mil­la tai siir­tä­mään ne jatkamaan elämäänsä toisaalla.

Esineiden käsit­te­le­mi­nen, fyysinen koh­taa­mi­nen ja kos­ket­ta­mi­nen vai­kut­ta­vat pitävän niitä elämän pyör­teis­sä ja siten vah­vis­ta­van esineiden ja ihmisten välistä vyyh­ti­mäis­tä sidoksia. Mitä enemmän tunteiden, muistojen ja rutii­nei­den kiin­nik­kei­tä esi­ne­vyyh­dis­sä on, sitä enemmän siitä kannetaan vastuuta ja sitä enemmän vai­van­nä­köä siitä luo­pu­mi­nen edel­lyt­tää.

muutto9

Kuva: Pixabay (CC0)

Aineisto:

Elämää muut­to­laa­ti­kois­sa -kir­joi­tus­kil­van tekstit. Muuttokokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, perinteen ja nyky­kult­tuu­rin kokoelma (ent. Kansanrunousarkisto).

Muuttopäiväkirjat (lai­nauk­set nimi­mer­keil­lä). Veera Kinnusen hallussa.

Kirjoitus perustuu YTT Veera Kinnusen väi­tös­kir­jaan Tavarat tiellä: Sosiologinen tutkimus esi­ne­suh­teis­ta muutossa (LUP, 2017).

  • Podcast-lukija: Siiri Sandberg
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Ben Neale (CC0)

Kirjoittaja

YTT Veera Kinnunen on kiinnostunut arkisesta asumisesta, tavarapaljoudesta ja jätteestä. Kinnunen toimii tällä hetkellä sosiologian yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ruandan kansanmurhasta tuli huhtikuussa kuluneeksi 25 vuotta. Menehtyneitä surraan vuotuisen muistokävelyn ja kynttiläseremonian lisäksi nykyisin myös twiittaamalla. Sureminen ja muistaminen ovat tärkeitä osia valtion uudelleenrakentamisessa.