Euroopan suurimman antropologian konferenssin EASA2018:n epävirallisena teemana oli prekarisaatio. Akateeminen ura on muuttunut entistä epävarmemmaksi, mikä huolestuttaa antropologeja.
EASA2018-konferenssin virallisena teemana oli globaali muuttoliike, jota käsittelen kaksiosaisen konferenssiraportin ensimmäisessä osassa. Lähes yhtä paljon huomiota sekä konferenssin varsinaisessa ohjelmassa että käytäväpuheissa annettiin akateemisen uran muuttumiselle epävarmemmaksi – eli niin kutsutulle prekarisaatiolle. Aiheelle oltiin varattu tilaa ohjelmasta lähes jokaisena kokoontumispäivänä, joten sitä voi pitää konferenssin epävirallisena teemana.
Prekarisaatiolla tarkoitetaan tilapäisten tai epätyypillisten työsuhteiden lisääntymistä. Akateemisella uralla prekarisaation lisääntyminen näkyy erityisesti pätkätöiden ketjuttumisena, huolena työn jatkuvuudesta sopimuskauden loppumisen jälkeen, ylitöiden lisääntymisenä ja työnantajan kasvavina odotuksina työn sisällöstä sekä vaatimuksena muuttaa työn perässä paikasta toiseen.Keskustelun nouseminen yhdeksi konferenssin keskeisistä puheenaiheista on osoitus antropologian asemasta kriittisenä tieteenalana. Tämä heijastuu myös käytyyn keskusteluun. Vaikka akateemisen uran muuttuminen entistä epävarmemmaksi, vaativammaksi ja markkinalogiikalle alisteiseksi koskettaa työelämää laajemminkin, voi aiheen konferenssissa saamaa huomiota pitää osoituksena tieteenalan harjoittamasta kriittisestä itsensä tarkastelusta.
Prekarisaation käsittelyllä EASA2018:ssa on merkitystä. EASA on Euroopan suurin antropologinen järjestö, ja sen 2300-henkiseen jäsenistöön mahtuu koko akateemisen uran kirjo aloittelevista tutkijoista asemansa jo vakiinnuttaneisiin professoreihin. Tästä johtuen jäsenistö on moniääninen ja keskustelu oli paikoin kiivasta, kun eri näkökulmista asiaa tarkastelevat tutkijat ottivat aiheeseen kantaa luentosaleissa ja lehtereillä. Alla esittelen keskustelunavauksia, joista käsin prekarisaatiota konferenssissa lähestyttiin.
Kriittisiä huomioita akateemisen uran nykytilasta
Huoli prekarisaatiosta sai eniten tilaa kolmannessa ja viimeisessä paneelissa, joka oli nimeltään “Liikkuvuus ja liikkumattomuus, epävarmuus ja toivo – kriittisiä reflektioita akateemisesta prekaarisuudesta”. Paneeli sisälsi neljä puheenvuoroa uransa alkuvaiheessa olevilta, akateemista liikkuvuutta työssään tarkastelevilta tutkijoilta. Tämä sitoi tutkimusaiheet osaksi EASA2018:n globaalin liikkuvuuden teemaa.
Prekaarisuuden lisääntyminen on osa laajempaa poliittista ja taloudellista muutosta työmarkkinoilla, ja siten rakenteellinen ongelma. Työelämän lisääntyvä epävarmuus saa eri muotoja, jos sitä tarkastellaan intersektionaalisesti esimerkiksi sukupuolesta, kansallisuudesta, iästä, etnisyydestä tai yhteiskuntaluokasta käsin. Paneelissa esitellyt tutkimukset tarkastelivat prekaarisuuden ilmentymiä akatemiassa, lähestyen kysymyksiä eri näkökulmista.
Ensimmäisen puheen piti Länsi-Australian yliopiston Lara McKenzie, joka käsitteli tutkijoiden siirtymistä töihin akateemisen maailman ulkopuolelle väsyttyään työehtojen mahdottomuuteen Australiassa. Hän kuvaili, kuinka intohimoisesti tutkimukseensa suhtautuva joukko työntekijöitä tippuu tyhjän päälle jätettyään akatemian.
Samalla etenkin vastaväitelleille tutkijoille on tarjolla vain osa-aikaisia työsopimuksia. Työntekijöiden palkka jää alle minimirajan, elleivät he hae lisätöitä yliopistojen ulkopuolelta. Tutkijat löytävät itsensä liikkumattomuuden tilasta, jossa heidän on vaikea edetä urallaan vallitsevien olosuhteiden johdosta. McKenzie kysyi, onko akatemialla varaa ensin kouluttaa ja sitten työntää työhönsä kiintyneet ja siihen paljon investoineet työntekijät alan ulkopuolelle?Neuchâtelin yliopiston Martine Schaer tarkasteli esitelmässään akateemisen liikkuvuuden vaikutusta tutkijoiden ihmissuhteisiin. Schaerin mukaan liikkuvuus on lähes välttämättömyys aloitteleville tutkijoille, jotta he voivat kasvattaa verkostojaan ja kehittyä akateemisesti. Muuttamista vauhdittaa työsopimusten jatkumisen epävarmuus, joka pakottaa etsimään työtä sieltä, mistä sitä löytyy.
Jatkuva muuttaminen rasittaa parisuhteita etenkin, jos molemmat osapuolet joutuvat muuttamaan työn perässä. Tilanne on sukupuolittunut, sillä naisilla on miehiä suurempi paine jättäytyä akatemian ulkopuolelle perhettä perustettaessa . Samalla yliopistot menettävät työvoimaresursseja työntekijöiden jättäytyessä pois akateemiselta alalta. Schaer kyseenalaisti akateemisen liikkuvuuden hyödyt suhteessa sen aiheuttamiin haittoihin.
Kolmannen puheenvuoron piti École des Hautes Études en Sciences Socialesin Vinicius Ferreira eteläaasialaisten tutkijoiden pyrkimyksistä rakentaa uraa Euroopassa. Näille tutkijoille akateeminen liikkuvuus on houkutteleva mahdollisuus, sillä eurooppalaiset yliopistot tarjoavat kotiyliopistoja paremmat edut. Samalla he kohtaavat yliopistomaailman prekaarisuuden joutuessaan elämään erossa perheistään, tehdessään pätkätöitä ja löytäessään itsensä akateemisen hierarkian häntäpäästä ei-länsimaisen taustansa vuoksi.
Ferreira kutsui tilannetta etuoikeutetuksi prekaarisuudeksi. Vaikeasta työtilanteesta huolimatta monet pitävät itseään onnekkaina saadessaan työskennellä Euroopassa. Etelä-Aasiassa kouluttautuneita korkeampi status ja palkka auttavat sietämään työolojen epävarmuutta. Ferreirasta kyse on kolonialismin uusintamisesta, sillä tutkijoiden liikkuvuus entisten siirto- ja alusmaiden välillä on edesauttanut erityisen prekaarisuuden muodon syntymistä.Christian Rogler Wienin yliopistosta piti paneelin viimeisen puheen, jonka aiheena oli akateeminen prekaarisuus etuoikeutettuna mutta epävarmana uravalintana. Rogler kertoi vastavalmistuneiden tutkijoiden kohtaavan akateemisella uralla valtavan määrän paineita, vaikka työ samalla tarjoaa paljon vapauksia. Väitelleistä tutkijoista on ylitarjontaa, mikä on lisännyt tutkijoiden välistä kilpailua.
Hyvän tutkijan odotetaan hakevan rahoitusta, julkaisevan artikkeleita, opettavan sekä ohjaavan opinnäytteitä samanaikaisesti, jolloin vapaa-aika ja ihmissuhteet kärsivät. Paine työskennellä entistä kovemmin on suurin määräaikaisissa työsuhteissa olevilla. Roglerista prekaarisuuden lisääntymisestä seuraava vaatimus tuottavuudesta sekä kilpailullinen työympäristö jättävät uraansa aloittelevat tutkijat haavoittuvaisimpaan asemaan työmarkkinoilla.
Loppukeskustelussa todettiin prekaarisuudesta tulleen uusi normaali, joka vaatii aktiivista vuoropuhelua alan sisällä. McKenzien mukaan aiheen ympärillä on paljon liikehdintää, vaikka se ei välttämättä välity valtavirran akateemiseen keskusteluun, eikä aiheesta keskustelemisen positiivisia vaikutuksia tulisi aliarvioida. Toisaalta Roglerin mukaan ongelmana on se, että usein haavoittuvimmassa asemassa olevat tippuvat pois akatemiasta ennen kuin he heräävät taistelemaan oikeuksiensa puolesta.
Keskustelun päätteeksi paneeliin osallistujat muistuttivat, että prekaarisuutta vastaan taisteleminen ei ole vain nuorten tutkijoiden tai haavoittuvassa asemassa olevien tehtävä. Sen vaikutukset näkyvät kaikkialla akatemiassa, ja siksi prekarisaation tulisi olla myös jo akateemisen asemansa vakiinnuttaneiden huolenaihe.
#HAUtalk-paneelikeskustelu ja antropologian ”#metoo-hetki”
Ensimmäisen konferenssipäivän lounastauolla oltiin varattu aikaa keskustelulle #HAUtalkista, joka on ollut puheenaiheena antropologisissa ympyröissä pitkin kesää. #HAUtalkilla viitataan antropologisen, verkossa ilmestyvän HAU-journaalin ja erityisesti sen päätoimittaja Giovanni da Colin ympärillä velloviin väärinkäytösepäilyihin. Keskustelua on tituleerattu antropologian #metoo-hetkeksi maailmalla kohahduttaneiden väärinkäytöstapausten hengessä.
#HAUtalk linkittyy prekaarisuuskeskusteluun, sillä pitkälti samoin kuin #metoo-liikkeen aloittaneissa tapauksissa, myös #HAUtalkissa väärinkäytösten kohteena ovat olleet journaalissa avustajina toimineet ja haavoittuvimmassa asemassa työskennelleet henkilöt. He eivät uskaltaneet tuoda päätoimittaja da Colin harjoittamaa pitkään jatkunutta kiusaamista ja ahdistelua aiemmin julkisuuteen asemansa menettämisen pelossa. Vaikka kyse on edelleen epäilyistä, HAU ilmoitti kohun seurauksena hyllyttävänsä da Colin pestistään toistaiseksi.
HAU ei ole EASAn jäsen, mutta #HAUtalkin saaman huomion vuoksi aihetta haluttiin käsitellä myös konferenssissa. Keskustelu EASA2018:sta kääntyi nopeasti pois yksittäisistä henkilöistä kohti alan laajempia rakenteellisia ongelmia, jotka ovat mahdollistaneet väärinkäytökset sekä pitäneet yllä hiljaisuuden ja ongelmiin puuttumattomuuden kulttuuria.Keskustelussa painotettiin #HAUtalkia herätyksenä, jonka seurauksena alan sisäisiä toimintatapoja tulisi muokata tasa-arvoisemmiksi ja inklusiivisemmiksi tavalla, joka mahdollistaa äänen myös kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville antropologeille. Lisäksi keskustelussa peräänkuulutettiin tarvetta luoda virallinen kanava, jonka kautta väärinkäytösepäilyt voidaan tuoda esiin ilman julkista Twitter-keskustelua tai pelkoa maineensa menettämisestä epäkohtiin puututtaessa.
#HAUtalkia pidettiin käänteentekevänä hetkenä, mutta myös peräänkuulutettiin siihen tarttumisen tärkeyttä, jotta on mahdollista saavuttaa pysyvää muutosta. Keskustelussa esitettiin myös huoli siitä, että aiheesta keskustellaan ensin näyttävästi suurella areenalla ja vaikuttaa siltä, että asialle tehdään jotain. Todellisuudessa keskustelu saattaa kuitenkin painua unohduksiin, ja konkreettiset toimet jäävät olemattomiksi.
Kritiikkiä annettiin myös siitä, kuinka kaikkein prekaarisimmassa asemassa olevat tutkijat eivät pääse ottamaan osaa EASAn kaltaisiin konferensseihin. Heillä ei välttämättä ole varaa hankkia lippua tai he eivät muilta töiltään ehdi paikalle. Tällöin Twitterin kaltaiset julkiset areenat ovat jatkossakin ainoita foorumeita, missä prekaarisimmassa asemassa olevat tutkijat saavat äänensä kuuluviin. Tästä syystä ratkaisua ei voi jättää ainoastaan heikoimmassa asemassa olevien aktiivisuuden varaan, vaan toimintatapojen tervehdyttämisen tulee olla yhteinen pyrkimys läpi yliopistohierarkian.
Linjavetoja ja katse kohti tulevaisuutta
Prekarisaatiokeskustelulta ei vältytty myöskään EASA:n yleiskokouksessa. Yhtenä kannanottona prekarisaatiota vastaan voi pitää antropologi Vita Peacockin julkistamista konferenssin artikkelipalkinnon voittajaksi akateemista epävarmuutta Max Planck -tutkimusyhteisössä käsittelevällä artikkelillaan.
Palkintoa vastaanottaessaan Peacock sai aikaan pienen kohahduksen kiitospuheellaan, jossa hän kiitti #HAUtalk-kohussa väärinkäytössyytösten kohteeksi joutunutta Giovanni da Colia avusta artikkelin viimeistelyssä ja saattamisessa julkaisukuntoon. Näin toimimalla Peacock muistutti jälleen keskustelun ulottuvan yksittäisiä henkilöitä laajemmalle, ja siirsi painopisteen prekarisaation rakenteellisuuteen sen lieveilmiöiden sijaan.
Yleiskokouksella oli myös toinen suora yhtymäkohta prekarisaatiokeskusteluun, sillä EASA ja vuonna 2016 perustettu PrecAnthro-verkosto julkaisivat sen aikana alustavat tulokset jäsenistönsä parissa tehdystä työllisyyskyselystä. Kysely tarjosi faktatietoa akateemisen uran kehityksestä prekaarisempaan suuntaan. Noin 65 % jäsenistöstä kertoi olevansa määräaikaisissa työsuhteissa vakituisten sijaan, 31 % kertoi joutuneensa muuttamaan työnsä perässä useammin kuin kerran viimeisen kolmen vuoden aikana.
Vastauksena siihen, mihin käytännön toimiin EASA aikoo ryhtyä pelkän puheen sijaan, puheenjohtajisto ilmoitti perustavansa työryhmän laatimaan ohjesäännön väärinkäytössyytösten varalta sekä lobbaamaan prekarisaation vähentämisen puolesta instituutioissa ja EU-tasolla. Aika näyttää mitä käytännön vaikutuksia EASA2018:n prekarisaatiokeskustelulla on, mutta ainakin asia on nyt nostettu tapetille ja siitä keskustellaan alan sisällä aiempaa moniäänisemmin.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Nathan Dumlao/Unsplash (CC0)
