Pienet, lentävät sotilaat

Mehiläinen ja ihminen ovat eläneet yhdessä tuhansia vuosia. Yhteiselomme ei kui­ten­kaan rajoitu mehi­läis­tar­hauk­seen, vaan mehi­läis­tä on käytetty sodan välineenä aina antiikin Roomasta nyky­päi­vän USA:han.

Perinteinen tapa valjastaa mehi­läi­set sotaan oli paiskata mehi­läis­pe­siä vihol­li­sen niskaan. Aggressiivisia mehi­läis­par­via myös vapau­tet­tiin tun­ne­lei­hin, joita pitkin vihol­li­nen eteni. Nykyään sota­me­hi­läi­set toimivat vaa­ral­lis­ten aineiden tun­nis­ta­ji­na. Niiden turkki kerää puoleensa hiukkasia, joiden joukosta tun­nis­te­taan saasteita, myrkkyjä ja bio­lo­gi­sia aseita. Maamiinojen jäl­jit­tä­mis­tä varten mehi­läi­set ehdol­lis­te­taan tun­nis­ta­maan räjäh­dys­ke­mi­kaa­le­ja, jolloin parvi osoittaa miinojen paikat par­vei­lul­la. Mehiläisistä on myös yritetty rakentaa eläviä sen­so­rei­ta vaa­ral­li­sia aineita tun­nis­ta­viin lait­tei­siin. Nämä pieniin pak­kauk­siin pai­koil­leen teipatut mehi­läi­set elävät vain päivistä viik­koi­hin.

Mehiläinen ei ole sodan hyön­teis­rin­ta­mal­la yksin. Toisessa maa­il­man­so­das­sa hyttysiä ja kop­pa­kuo­riai­sia käy­tet­tiin vihol­li­sen sai­ras­tut­ta­mi­seen ja peltojen tuhoa­mi­seen. Vietnamin sodassa USA käytti hyttysiä, ampiaisia ja mehi­läi­siä kidu­tus­vä­li­nei­nä, ja Korean sodassa rutolla saas­tu­tet­tu­ja kirppuja kyl­vet­tiin taivaalta kuin lopun aikojen airuita.

Nyt maailman mehi­läis­kan­nat ovat romah­ta­mas­sa, eikä kukaan ole varma syystä. Mehiläisiä tutkinut ant­ro­po­lo­gi Jake Kosek huo­maut­taa, että Rooman impe­riu­min myö­häis­vai­heen mehi­läis­ka­to on lin­ki­tet­ty niiden laa­ja­mit­tai­seen sota­käyt­töön.

Ihminen muovaa luontoa ja eläin­la­je­ja monin tavoin hyö­dyn­täes­sään niitä omiin tar­koi­tus­pe­riin­sä. Mehiläispesien sosi­aa­li­seen jär­jes­tyk­seen puututaan, tal­vi­hor­rok­sen pituutta sää­del­lään, mehi­läis­ten kokoa ja jopa kes­kus­her­mos­toa muovataan. Hyönteisiin liittyy niiden ulko­muo­don ja olemuksen vierauden vuoksi voi­ma­kas­ta toiseuden ja jopa vihol­li­suu­den sym­bo­liik­kaa. Siten ne helposti sijoit­tu­vat arvot­to­mien tai hai­tal­lis­ten asioiden kate­go­rioi­hin sen sijaan, että ne näh­täi­siin lajeina, joiden kanssa vuo­ro­vai­ku­tam­me.

  1. Jake Kosek, 2010. Ecologies of Empire: On the New Uses of the Honeybee.
  2. Jeffrey A. Lockwood, 2008. Six-Legged Soldiers. Using Insects as Weapons of War.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Millainen on suomalaisten suhde puihin? Ihmisen ja puun lajienvälinen suhde on tutkimusaiheena monimuotoinen ja ansaitsee tarkastelun niin biologian, kulttuurin kuin taiteenkin kannalta. Ihmisen suhteessa puihin on mukana vielä neljäs taso - tunteet.

Lopettaako Libanonin "lokakuun vallankumous" sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.

Haukkametsästys symboloi Lähi-idässä yleviä arvoja: vapautta, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lajia on viime vuosikymmeninä nostettu alueen “perinteisen” kulttuurin ja historian näkyväksi keulakuvaksi, ja saatu se mukaan jopa UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Klassisessa luonnon ja kulttuurin kahtiajaossa eläinten on nähty voivan olla kulttuurissa läsnä vain valtasuhteen kautta, eli ihmisen kesyttäminä koti- tai lemmikkieläiminä. Ihmisen suhdetta muihin lajeihin ei voi kuitenkaan täysin erottaa ihmisten keskinäisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä, sillä sekä ihmiset että eläimet ovat omaksuneet toisensa omiin kulttuureihinsa.