Valkoinen Suomi lauloi sisällissodan aikana, ja sen jälkeen, koti-ikävästä, “r*ssistä” ja urheista Pohjanmaan miehistä. Niin sanotun uusisänmaallisen käänteen myötä valkoisen Suomen laulut ovat palanneet sekä virallisen Suomen seremonioihin että Youtube-videoihin. Niiden avulla kommentoidaan pikemminkin nykyaikaa kuin sodan kauhuja sadan vuoden takaa.
Sata vuotta sitten käyty Suomen sisällissota on jättänyt jälkensä niin kansalliseen itseymmärrykseen kuin taiteeseen. Vaikka sodan kauhuja on muisteltu tämän vuoden aikana paljon, sodan musiikillinen perintö on saanut vain vähän huomiota. Sodan aikana ja jälkeen musiikkia syntyi niin valkoisella kuin punaisella puolella. Valkoisen Suomen lauluista elämään ovat jääneet jääkäriliikkeen marssit, joista on tullut keskeinen osa suomalaista sotilasmusiikkia. Pohjalaista uhoa ja makaaberia huumoria sisältäviä taistelu- ja kuplettilauluja ei soiteta virallisen Suomen tilaisuuksissa. Sen sijaan niitä kuunnellaan muun muassa YouTuben kaltaisista epävirallisista lähteistä, joissa ne liitetään sisällissodan muistojen lisäksi uusisänmaalliseen hurmokseen ja ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin.
Myös punaisten musiikissa riittäisi pohdittavaa – onhan suuri osa siitä säilynyt osana työväenmusiikkia. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin ainoastaan valkoisiin lauluihin, ja pohdin niiden merkitystä nykyisessä yhteiskunnassa ja mediakulttuurissa. Vuoden 1918 tapahtumien nimeksi on viime vuosina vakiintunut sisällissota, mutta pidän perusteltuna käyttää sen rinnalla myös käsitettä vapaussota. Se oli sodan nimi niille ihmisille, joiden musiikkia nyt käsittelen – sadan vuoden takaisille “vapaussotureille”, eli valkoisten puolella taistelleille, mutta myös monille isänmaallisen musiikin nykyisistä ystävistä.
Jääkärien lauluja ja karmeita kupletteja
Pieni osansa ensimmäisessä maailmansodassa ja suuri Suomen sisällissodassa oli jääkäreillä, eli Suomesta Saksaan sotilaskoulutukseen lähetetyillä nuorilla miehillä. Itärintamalla ensikosketuksensa sotaan saaneiden nuorukaisten tarpeeseen laadittiin muutamia klassikon aseman saaneita lauluja, kuten Sihvon veljesten kaihoisa Jääkärin laulu (”Elon mainingit korkeina käyvät”) sekä etenkin marssi Muistoja Pohjolasta (”Rakkaana säilyy rinnassain”), joka on edelleen soitetuimpia suomalaisia sotilasmarsseja.
Tunnetuin jääkärilaulu lienee suorasukaisen sotaisa Jääkärimarssi – alun perin Jääkärien marssi. Sen sävelsi itse Sibelius, ja sanat ovat hilfsgruppenführer (myöhemmin eversti) Heikki Nurmion. Sisällissodan alettua Sibelius tunsi marssin säveltäjänä olonsa niin uhatuksi, että hän päätyi pakenemaan kotoaan.
Jääkäriliikkeeseen ja vuoden 1918 tapahtumiin liittyy myös Karjalan jääkärien marssi, jota ei muun muassa Karjalan prikaatin kunniamarssina nykyään välttämättä osata edes yhdistää sisällissotaan.
Suomen Valkoisen Kaartin rykmentin soittokunta 1935. Kuva: Pietinen Aarne Oy / Helsinkikuvia.fi (CC BY 4.0)
Sodan jälkeen sen tapahtumia muisteltiin musiikin keinoin. Punaisten lauluja hallitsi suru. Vaikka voittajatkin sävelsivät surumarsseja, surun lisäksi valkoisten lauluissa sotamuistot saivat myös riehakkaita ja suorastaan makaabereja muotoja. Nykyään puhutaan paljon vihapuheesta. Pohjalaisista uholauluista ainakin Vöyrin marssi ja Kuularuiskulaulu täyttäisivät vihalaulun määritelmän: vastapuolen halventamista ei mitenkään vältellä vaan “‘pikkur*ssä’ Pietarissa näkee pahaa unta”. Suomen kaartin paluumarssin (”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää”) säveleen sanoitettu Vapaussoturin valloituslaulukaan ei juuri jää niistä jälkeen. Pohjanmaan miehiä ylistää myös sodan jälkeen sävelletty Vilppulan urhojen muistolle (”Kytösavun aukeilla mailla”).
Jääkärien laulut heijastelevat vierastaistelijan koti-ikävää ja jokseenkin yleispäteviä isänmaallisia tunteita. Pohjalaisten lauluissa vihollisia sen sijaan ovat muun muassa bolševikit – pohjalaisittain ”polosut” – ja ”r*ssät”. Vaikka sotaa käytiin enimmäkseen suomalaisten kesken, viholliset esitettiin ulkopuolisena uhkana, jonka suomalaiset soturit torjuivat.
Itse sotaan uholaulut eivät oikein ehtineet. Omana aikanaan valkoisille tärkeitä olivat perinteiset Jumala ompi linnamme ja Ateenalaisten laulu.
Kunnia veteraaneille – mutta minkä sodan?
Sadassa vuodessa valkoisen Suomen laulujen kulttuuriset merkitykset ovat ehtineet muuttua moneen kertaan. Kuten Itsenäisyyden laulut -muistiaineistosta käy ilmi, “vapaussoturien” laulut yhdistetään ennen kaikkea maailmansotien väliseen aikaan. Jatkosodan jälkeisistä muistoista ne ovat kadonneet. Isänmaallisuudesta oli tullut julkisuudessa vaikea aihe. Itsenäisyyden laulut -aineiston keräsivät Helsingin kaupunginmuseo ja Musiikkiarkisto Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi. Keruussa kysyttiin suomalaisilta, mitä lauluja he liittävät itsenäisyyden ajan vuosikymmeniin.
Nykyaikaan tultaessa joistakin vapaussodan lauluista on tullut yleisisänmaallista musiikkia. Tiedämme, että Linnan juhlien kättelyseremonia alkaa perinteisesti Jääkärimarssin tahdissa. Itse asiassa tämä perinne alkoi vasta vuonna 1997, jolloin sen aloitti presidentti Martti Ahtisaari, sosialidemokraatti. Valkoisten marssista oli tullut kansakunnan yhteistä omaisuutta.
Kaartin soittokunnan tiedottajan mukaan syynä oli ”veteraanien arvostuksen nouseminen”, mikä yhdistää laulun osaksi niin sanottua uusisänmaallista käännettä. Uusisänmaallisella käänteellä tarkoitetaan kylmän sodan ja suomettumisen vuosien jälkeen tapahtunutta asenneilmaston muutosta. Sille tyypillistä on nimenomaan toisen maailmansodan tapahtumien ja veteraanien nostaminen myönteisessä valossa isänmaallisuuden keskeiseksi sisällöksi.
Veteraaneista on tullut myös YouTubessa yleinen argumentti: ”hieno laulu, minunkin vaarini oli sodassa, kunnia veteraaneille 1939–44”. Näin siitä huolimatta, ettei esimerkiksi Jääkärimarssi suoranaisesti ole talvi- tai jatkosodan musiikkia.
Rukajärven suunnan torvisoittokunta jatkosodassa 1943. SA-Kuva
Ei ole niin väliä, mitä sotaa kuva- ja videomateriaalikaan esittää. Vapaussoturin valloituslaulun ja Vöyrin marssin kuvitukseksi kelpaavat aivan hyvin armeijan tiedotuskomppanioiden ottamat valokuvat (niin kutsutut SA-kuvat) talvi- ja jatkosodasta. Mannerheim on kuvattu marsalkan univormussa ja taustalla liehuu siniristilippu, joka ei ollut vielä käytössä sisällissodan aikana.
SA-kuvat ovat tietenkin vapaasti jokaisen käytettävissä, ja niitä on helppo lisätä videoihin. Ehkä myös kylmän sodan jälkeinen osittainen puhumattomuus lähihistoriasta on johtanut siihen, että nuoremman sukupolven keskuudessa historian tapahtumat sekoittuvat toisiinsa. Kun vaikeista aiheista on vaiettu, historiakäsitys on jäänyt muun muassa Tuntematon sotilas -elokuvan kaltaisten populaarikulttuurin tuotteiden varaan. Kaikki videoiden tekijät eivät ole suomalaisia, ja heidän tietonsa Suomen historiasta saattavat olla puutteellisia.
Toisaalta videoiden kommenteista käy ilmi, ettei videoita ole tehty eikä niitä katsella ja kuunnella ensisijaisesti sisällisodan tapahtumien muistelemiseksi. Ne ovat ennen kaikkea kannanottoja nykyiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Isänmaallisuuden tunnustusten ja veteraanien ihailun lisäksi iso osa kommenteista on suunnattu “kommunisteja” vastaan – tarkemmin määrittelemättä, mitä kommunismi nyky-Suomessa voisi tarkoittaa. Ehkä se tarkoittaa varsinaisen kommunistisen tai vasemmistolaisen ideologian lisäksi esimerkiksi ”suvaitsevaisuutta” tai maahanmuuttoa, joita jotkut kommentoijat ilmoittavat myös vastustavansa?
Kommentit ovat yleensä lyhyitä, korkeintaan pari riviä, eikä niissä ole tapana perustella mielipiteitä. Niiden perusteella ei ole yksinkertaista muodostaa yhtenäistä kuvaa taustalla vaikuttavasta ajatusmaailmasta. Vaikka taustalla voi aavistella esimerkiksi rasistisia motiiveja, kommenteissa hutkitaan useimmiten eri tavalla ajattelevien maanmiesten suuntaan.
Voidaan pohtia myös, mitä videoissa ei näy. Esimerkiksi ihmettelin useita vuosia sitä, että vapaussodassa ja pitkään sen jälkeenkin erittäin suosittu Ateenalaisten laulu loisti kauan poissaolollaan YouTubessa. Nykyäänkin se saa osakseen huomattavasti kriittisempää ja sodanvastaisempaa kommentointia, kuin muut aikakauden isänmaalliset laulut. Ehkä nykyajan uusisänmaallisen netinkäyttäjän on helpompi samaistua vaikkapa Kuularuiskulaulun viinanhuuruiseen, miehekkääseen uhoon kuin Viktor Rydbergin antiikin Kreikasta ammentamaan runoon, jonka kieli ja merkitysmaailma ovat jo kovin vieraita nuorteine kukkasineen ja kauniina kaatuneine nuorukaisineen.
Etnografiaa YouTubessa
Antropologille verkkoympäristöt ovat suhteellisen uudenlainen tutkimuskenttäkenttä. Perinteisesti antropologit ovat matkustaneet kauas tutkimaan pieniä paikallisyhteisöjä. Nykyään kulttuuri rakentuu myös sähköisesti ilman, että ihmiset varsinaisesti kohtaavat toisiaan. Kuten viimeaikaiset uutiset kybervaikuttamisesta osoittavat, verkossa rakentuneet ja uusinnetut ajattelutavat ja arvot kuitenkin jalkautuvat arkeemme, ja vaikuttavat yhteiskuntien kehitykseen. 
Kuva: Robin Worrall / Unsplash
Antropologin on siis syytä olla läsnä uudenlaisella kentällä. Niin sanottu mediaetnografia tuo kuitenkin mukanaan uudenlaisia ongelmia. Verkkoympäristössä ei voi koskaan olla varma, kuka toinen oikeastaan on: tavallinen kansalainen, vieraan vallan palkkaama trolli tai jopa rikollisjärjestö, joka käyttää kommenttipalstaa omiin tarkotuksiinsa.
Myös tutkimuksen eettiset ongelmat ovat uudenlaisia. Periaatteessa avoimille sivustoille laadittuja aineistoja voidaan verrata sanomalehtikirjoituksiin, joita tutkija voi ilman muuta analysoida. Kuitenkaan niitä ei yleensä ole tarkoitettu tutkijoiden käyttöön, eivätkä niiden tekijät ole edes pohtineet sellaista mahdollisuutta.
Esimerkiksi tyttöjen nettikeskusteluista väitellyt mediatutkija Marjo Laukkanen törmäsi siihen, että tutkimuskohteeksi valikoituneet tytöt loukkaantuivat yksityisiksi miellettyjen kirjoitusten päätymisestä väitöskirjaan. Luvan kysyminen jokaiselta nettikirjoittajalta on harvoin mahdollista.
Toisaalta verkossa luoduilla sisällöillä on aitoa yhteiskunnallista merkitystä, jonka rajaaminen tutkimuksen ulkopuolelle jättäisi suuren osan nykykulttuurista pimentoon. Kompromisseja täytyy tehdä. Niin herkullista kuin se olisikin, yksityisyyden suojaamiseksi en linkitä tähän kirjoitukseen yksittäisiä videoita tai niiden kommentteja vaan referoin niiden sisältöä yleisellä tasolla.
Mitä on isänmaallisuus?
Niin kutsutut isänmaalliset laulut eivät koskaan ole olleet muusta yhteiskunnasta irrallinen ilmiö, eivätkä ne ole sitä nykyäänkään. Varsinkin YouTube-videoiden kommenteissa on nähtävissä yhteyksiä sekä uusisänmaalliseen että konservatiiviseen retoriikkaan. Kyselytutkimusten (kuten Osmo Virrankosken tutkimus Maa kallis isien) mukaan suurin osa suomalaisista nuorista pitää isänmaallisuutta myönteisenä asiana. Ei ole siis yhdentekevää, millaisia merkityksiä isänmaallisuuteen yhdistetään, ja kuka saa äänensä kuuluville menneiden sotien muistelussa.
Pelkät Youtube-videot ja niiden lyhyet kommentit herättävät kysymyksiä Youtubessa esitettyjen isänmaallisten laulujen luonteesta. Määrittävätkö sadan vuoden takaiset rintamalinjat edelleen sitä, kenelle isänmaallisuus kuuluu? Millaiseen merkitysmaailmaan suomalaiset laulut yhdistyvät ulkomailla? Missä määrin videoiden tekijät ja kommentoijat heijastavat laajempia yhteiskunnallisia kehityskulkuja, kuten oikeistopopulismin ja jopa äärioikeistolaisuuden nousua?
Kuva: Pekka Nikrus / Flickr (CC BY-NC-SA 2.0)
Kirjoitus perustuu meneillään olevaan tutkimusprojektiin isänmaallisten laulujen käytöstä erityisesti Youtube-videopalvelussa. Laulujen menneisyyttä käsittelevässä osassa tärkeä lähde on musiikkihistorioitsija Vesa Kurkelan artikkeli Sisällissodan laulut (2009).
Pyrin laajentamaan tutkimustani jatkossa myös muiden aikakausien isänmaalliseen musiikkiin, ja haastattelemaan nettiaineistojen tekijöitä ja käyttäjiä. Toivoisinkin yhteydenottoja tällaisilta henkilöiltä esimerkiksi sähköpostiosoitteeseen aila.mustamo@oulu.fi. Myös muut muistelot esimerkiksi tässä kirjoituksessa mainituista lauluista ovat erittäin tervetulleita.
Toimitus
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
- Artikkelikuva: K. E. Hellman
Lukemista
- Kinnunen, T. & Jokisipilä, M. (2012) Shifting Images of “Our Wars”: Finnish Memory Culture of World War II. Teoksessa Kinnunen T & Kivimäki V (toim.) Finland in World War II. History, Memory and Interpretations.
- Kurkela, V. (2009) Sisällissodan laulut. Teoksessa Haapala P. & Hoppu T. (toim.) Sisällissodan pikkujättiläinen.
- Laukkanen, M. (2007) Sähköinen seksuaalisuus. Tutkimus tyttöydestä nettikeskusteluissa. Acta electronica Universitatis Lapponiensis. http://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61707
- Musiikkiarkisto (2018) Itsenäisyyden laulut -muistitietoaineisto. https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/itsenaisyyden-laulut-muistitietoaineisto
- Sulamaa, K. (2006) ”Himmetä ei muistot koskaan saa.” Veteraanien järjestäytyminen ja muutokset muistamisen mahdollisuuksissa. Teoksessa Kinnunen, T. and Kivimäki, V. (toim.) Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodassa.
- Laaksonen, S-L, Matikainen, J & Tikka, M (toim.) (2013) Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät.
- Suomen vapaussota 1918: Laulut. http://vapaussota.com/filmit-ja-laulut/
- Virrankoski, O. (2001) Maa kallis isien. Tutkimus peruskoulun päättävien oppilaiden isänmaallisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja etnisistä ennakkoluuloista.
