Sisällissodan valkoiset laulut

Valkoinen Suomi lauloi sisällissodan aikana, ja sen jälkeen, koti-ikävästä, “r*ssistä” ja urheista Pohjanmaan miehistä. Niin sanotun uusisänmaallisen käänteen myötä valkoisen Suomen laulut ovat palanneet sekä virallisen Suomen seremonioihin että Youtube-videoihin. Niiden avulla kommentoidaan pikemminkin nykyaikaa kuin sodan kauhuja sadan vuoden takaa.

Sata vuotta sitten käyty Suomen sisäl­lis­so­ta on jättänyt jälkensä niin kan­sal­li­seen itseym­mär­ryk­seen kuin tai­tee­seen. Vaikka sodan kauhuja on muisteltu tämän vuoden aikana paljon, sodan musii­kil­li­nen perintö on saanut vain vähän huomiota. Sodan aikana ja jälkeen musiikkia syntyi niin val­koi­sel­la kuin punai­sel­la puolella. Valkoisen Suomen lauluista elämään ovat jääneet jää­kä­ri­liik­keen marssit, joista on tullut keskeinen osa suo­ma­lais­ta soti­las­musiik­kia. Pohjalaista uhoa ja makaa­be­ria huumoria sisäl­tä­viä taistelu- ja kuplet­ti­lau­lu­ja ei soiteta viral­li­sen Suomen tilai­suuk­sis­sa. Sen sijaan niitä kuun­nel­laan muun muassa YouTuben kal­tai­sis­ta epä­vi­ral­li­sis­ta lähteistä, joissa ne liitetään sisäl­lis­so­dan muistojen lisäksi uusi­sän­maal­li­seen hur­mok­seen ja ajan­koh­tai­siin poliit­ti­siin kysy­myk­siin.

Myös punaisten musii­kis­sa riittäisi poh­dit­ta­vaa – onhan suuri osa siitä säilynyt osana työ­väen­musiik­kia. Tässä kir­joi­tuk­ses­sa keskityn kuitenkin ainoas­taan val­koi­siin lauluihin, ja pohdin niiden mer­ki­tys­tä nykyi­ses­sä yhteis­kun­nas­sa ja media­kult­tuu­ris­sa. Vuoden 1918 tapah­tu­mien nimeksi on viime vuosina vakiin­tu­nut sisäl­lis­so­ta, mutta pidän perus­tel­tu­na käyttää sen rinnalla myös käsitettä vapaus­so­ta. Se oli sodan nimi niille ihmisille, joiden musiikkia nyt käsit­te­len — sadan vuoden takai­sil­le “vapaus­so­tu­reil­le”, eli val­kois­ten puolella tais­tel­leil­le, mutta myös monille isän­maal­li­sen musiikin nykyi­sis­tä ystävistä.

Jääkärien lauluja ja karmeita kupletteja

Pieni osansa ensim­mäi­ses­sä maa­il­man­so­das­sa ja suuri Suomen sisäl­lis­so­das­sa oli jää­kä­reil­lä, eli Suomesta Saksaan soti­las­kou­lu­tuk­seen lähe­te­tyil­lä nuorilla miehillä. Itärintamalla ensi­kos­ke­tuk­sen­sa sotaan saaneiden nuo­ru­kais­ten tar­pee­seen laa­dit­tiin muutamia klassikon aseman saaneita lauluja, kuten Sihvon veljesten kaihoisa Jääkärin laulu (”Elon mainingit korkeina käyvät”) sekä etenkin marssi Muistoja Pohjolasta (”Rakkaana säilyy rin­nas­sain”), joka on edelleen soi­te­tuim­pia suo­ma­lai­sia soti­las­mars­se­ja.

Tunnetuin jää­kä­ri­lau­lu lienee suo­ra­su­kai­sen sotaisa Jääkärimarssi – alun perin Jääkärien marssi. Sen sävelsi itse Sibelius, ja sanat ovat hilfsgrup­penfüh­rer (myöhemmin eversti) Heikki Nurmion. Sisällissodan alettua Sibelius tunsi marssin sävel­tä­jä­nä olonsa niin uhatuksi, että hän päätyi pake­ne­maan kotoaan.

Jääkäriliikkeeseen ja vuoden 1918 tapah­tu­miin liittyy myös Karjalan jääkärien marssi, jota ei muun muassa Karjalan prikaatin kun­nia­mars­si­na nykyään vält­tä­mät­tä osata edes yhdistää sisäl­lis­so­taan.

19350100 . Suomen Valkoisen Kaartin rykmentin soittokunta. (Nyk. Kaartin soittokunta. Soittokunnan nimi vaihtunut useasti.) Kuvattu Kaartin kasarmin pihalla ().

Suomen Valkoisen Kaartin rykmentin soit­to­kun­ta 1935. Kuva: Pietinen Aarne Oy /​Helsinkikuvia​.fi (CC BY 4.0)

Sodan jälkeen sen tapah­tu­mia muis­tel­tiin musiikin keinoin. Punaisten lauluja hallitsi suru. Vaikka voit­ta­jat­kin sävel­si­vät suru­mars­se­ja, surun lisäksi val­kois­ten lauluissa sota­muis­tot saivat myös rie­hak­kai­ta ja suo­ras­taan makaa­be­re­ja muotoja. Nykyään puhutaan paljon viha­pu­hees­ta. Pohjalaisista uho­lau­luis­ta ainakin Vöyrin marssi ja Kuularuiskulaulu täyt­täi­si­vät viha­lau­lun mää­ri­tel­män: vas­ta­puo­len hal­ven­ta­mis­ta ei mitenkään vältellä vaan “‘pikkur*ssä’ Pietarissa näkee pahaa unta”. Suomen kaartin paluu­mars­sin (”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää”) säveleen sanoi­tet­tu Vapaussoturin val­loi­tus­lau­lu­kaan ei juuri jää niistä jälkeen. Pohjanmaan miehiä ylistää myös sodan jälkeen sävel­let­ty Vilppulan urhojen muistolle (”Kytösavun aukeilla mailla”).

Jääkärien laulut hei­jas­te­le­vat vie­ras­tais­te­li­jan koti-ikävää ja jok­seen­kin yleis­pä­te­viä isän­maal­li­sia tunteita. Pohjalaisten lauluissa vihol­li­sia sen sijaan ovat muun muassa bolše­vi­kit – poh­ja­lai­sit­tain ”polosut” – ja ”r*ssät”. Vaikka sotaa käytiin enim­mäk­seen suo­ma­lais­ten kesken, vihol­li­set esi­tet­tiin ulko­puo­li­se­na uhkana, jonka suo­ma­lai­set soturit torjuivat.

Itse sotaan uholaulut eivät oikein ehtineet. Omana aikanaan val­koi­sil­le tärkeitä olivat perin­tei­set Jumala ompi linnamme ja Ateenalaisten laulu.

Kunnia veteraaneille – mutta minkä sodan?

Sadassa vuodessa valkoisen Suomen laulujen kult­tuu­ri­set mer­ki­tyk­set ovat ehtineet muuttua moneen kertaan. Kuten Itsenäisyyden laulut -muis­tiai­neis­tos­ta käy ilmi, “vapaus­so­tu­rien” laulut yhdis­te­tään ennen kaikkea maa­il­man­so­tien väliseen aikaan. Jatkosodan jäl­kei­sis­tä muis­tois­ta ne ovat kadonneet. Isänmaallisuudesta oli tullut jul­ki­suu­des­sa vaikea aihe. Itsenäisyyden laulut -aineiston keräsivät Helsingin kau­pun­gin­museo ja Musiikkiarkisto Suomen itse­näi­syy­den sata­vuo­tis­juh­lan kunniaksi. Keruussa kysyttiin suo­ma­lai­sil­ta, mitä lauluja he liittävät itse­näi­syy­den ajan vuo­si­kym­me­niin.

Nykyaikaan tultaessa joistakin vapaus­so­dan lauluista on tullut ylei­si­sän­maal­lis­ta musiikkia. Tiedämme, että Linnan juhlien kät­te­ly­se­re­mo­nia alkaa perin­tei­ses­ti Jääkärimarssin tahdissa. Itse asiassa tämä perinne alkoi vasta vuonna 1997, jolloin sen aloitti pre­si­dent­ti Martti Ahtisaari, sosia­li­de­mo­kraat­ti. Valkoisten marssista oli tullut kan­sa­kun­nan yhteistä omai­suut­ta.

Kaartin soit­to­kun­nan tie­dot­ta­jan mukaan syynä oli ”vete­raa­nien arvos­tuk­sen nouse­mi­nen”, mikä yhdistää laulun osaksi niin sanottua uusi­sän­maal­lis­ta käännettä. Uusisänmaallisella kään­teel­lä tar­koi­te­taan kylmän sodan ja suo­met­tu­mi­sen vuosien jälkeen tapah­tu­nut­ta asen­neil­mas­ton muutosta. Sille tyy­pil­lis­tä on nime­no­maan toisen maa­il­man­so­dan tapah­tu­mien ja vete­raa­nien nos­ta­mi­nen myön­tei­ses­sä valossa isän­maal­li­suu­den kes­kei­sek­si sisäl­lök­si.

Veteraaneista on tullut myös YouTubessa yleinen argu­ment­ti: ”hieno laulu, minunkin vaarini oli sodassa, kunnia vete­raa­neil­le 1939 – 44”. Näin siitä huo­li­mat­ta, ettei esi­mer­kik­si Jääkärimarssi suo­ra­nai­ses­ti ole talvi- tai jat­ko­so­dan musiikkia.

Rukajärven suunnan torvisoittokunta.

Rukajärven suunnan tor­vi­soit­to­kun­ta jat­ko­so­das­sa 1943. SA-Kuva

Ei ole niin väliä, mitä sotaa kuva- ja video­ma­te­ri­aa­li­kaan esittää. Vapaussoturin val­loi­tus­lau­lun ja Vöyrin marssin kuvi­tuk­sek­si kelpaavat aivan hyvin armeijan tie­do­tus­komp­pa­nioi­den ottamat valokuvat (niin kutsutut SA-kuvat) talvi- ja jat­ko­so­das­ta. Mannerheim on kuvattu marsalkan uni­vor­mus­sa ja taustalla liehuu sini­ris­ti­lip­pu, joka ei ollut vielä käytössä sisäl­lis­so­dan aikana.

SA-kuvat ovat tietenkin vapaasti jokaisen käy­tet­tä­vis­sä, ja niitä on helppo lisätä videoihin. Ehkä myös kylmän sodan jälkeinen osit­tai­nen puhu­mat­to­muus lähi­his­to­rias­ta on johtanut siihen, että nuoremman suku­pol­ven kes­kuu­des­sa historian tapah­tu­mat sekoit­tu­vat toisiinsa. Kun vaikeista aiheista on vaiettu, his­to­ria­kä­si­tys on jäänyt muun muassa Tuntematon sotilas -elokuvan kal­tais­ten popu­laa­ri­kult­tuu­rin tuot­tei­den varaan. Kaikki videoiden tekijät eivät ole suo­ma­lai­sia, ja heidän tietonsa Suomen his­to­rias­ta saattavat olla puut­teel­li­sia.

Toisaalta videoiden kom­men­teis­ta käy ilmi, ettei videoita ole tehty eikä niitä katsella ja kuunnella ensi­si­jai­ses­ti sisäl­li­so­dan tapah­tu­mien muis­te­le­mi­sek­si. Ne ovat ennen kaikkea kan­nan­ot­to­ja nykyiseen yhteis­kun­taan ja kult­tuu­riin. Isänmaallisuuden tun­nus­tus­ten ja vete­raa­nien ihailun lisäksi iso osa kom­men­teis­ta on suunnattu “kom­mu­nis­te­ja” vastaan – tarkemmin mää­rit­te­le­mät­tä, mitä kom­mu­nis­mi nyky-Suomessa voisi tar­koit­taa. Ehkä se tar­koit­taa var­si­nai­sen kom­mu­nis­ti­sen tai vasem­mis­to­lai­sen ideo­lo­gian lisäksi esi­mer­kik­si ”suvait­se­vai­suut­ta” tai maa­han­muut­toa, joita jotkut kom­men­toi­jat ilmoit­ta­vat myös vas­tus­ta­van­sa?

Kommentit ovat yleensä lyhyitä, kor­kein­taan pari riviä, eikä niissä ole tapana perus­tel­la mie­li­pi­tei­tä. Niiden perus­teel­la ei ole yksin­ker­tais­ta muodostaa yhte­näis­tä kuvaa taustalla vai­kut­ta­vas­ta aja­tus­maa­il­mas­ta. Vaikka taustalla voi aavis­tel­la esi­mer­kik­si rasis­ti­sia motiiveja, kom­men­teis­sa hutkitaan useim­mi­ten eri tavalla ajat­te­le­vien maan­mies­ten suuntaan.

Voidaan pohtia myös, mitä videoissa ei näy. Esimerkiksi ihmet­te­lin useita vuosia sitä, että vapaus­so­das­sa ja pitkään sen jäl­keen­kin erittäin suosittu Ateenalaisten laulu loisti kauan pois­sao­lol­laan YouTubessa. Nykyäänkin se saa osakseen huo­mat­ta­vas­ti kriit­ti­sem­pää ja sodan­vas­tai­sem­paa kom­men­toin­tia, kuin muut aika­kau­den isän­maal­li­set laulut. Ehkä nykyajan uusi­sän­maal­li­sen netin­käyt­tä­jän on helpompi samaistua vaikkapa Kuularuiskulaulun vii­nan­huu­rui­seen, mie­hek­kää­seen uhoon kuin Viktor Rydbergin antiikin Kreikasta ammen­ta­maan runoon, jonka kieli ja mer­ki­tys­maa­il­ma ovat jo kovin vieraita nuorteine kuk­ka­si­neen ja kauniina kaa­tu­nei­ne nuo­ru­kai­si­neen.

Etnografiaa YouTubessa

Antropologille verk­ko­ym­pä­ris­töt ovat suh­teel­li­sen uuden­lai­nen tut­ki­mus­kent­tä­kent­tä. Perinteisesti ant­ro­po­lo­git ovat mat­kus­ta­neet kauas tutkimaan pieniä pai­kal­li­syh­tei­sö­jä. Nykyään kulttuuri rakentuu myös säh­köi­ses­ti ilman, että ihmiset var­si­nai­ses­ti kohtaavat toisiaan. Kuten vii­me­ai­kai­set uutiset kyber­vai­kut­ta­mi­ses­ta osoit­ta­vat, verkossa raken­tu­neet ja uusin­ne­tut ajat­te­lu­ta­vat ja arvot kuitenkin jal­kau­tu­vat arkeemme, ja vai­kut­ta­vat yhteis­kun­tien kehi­tyk­seen.

Antropologin on siis syytä olla läsnä uuden­lai­sel­la kentällä. Niin sanottu mediaet­no­gra­fia tuo kuitenkin mukanaan uuden­lai­sia ongelmia. Verkkoympäristössä ei voi koskaan olla varma, kuka toinen oikeas­taan on: taval­li­nen kan­sa­lai­nen, vieraan vallan palkkaama trolli tai jopa rikol­lis­jär­jes­tö, joka käyttää kom­ment­ti­pals­taa omiin tar­ko­tuk­siin­sa.

Myös tut­ki­muk­sen eettiset ongelmat ovat uuden­lai­sia. Periaatteessa avoimille sivus­toil­le laa­dit­tu­ja aineis­to­ja voidaan verrata sano­ma­leh­ti­kir­joi­tuk­siin, joita tutkija voi ilman muuta ana­ly­soi­da. Kuitenkaan niitä ei yleensä ole tar­koi­tet­tu tut­ki­joi­den käyttöön, eivätkä niiden tekijät ole edes pohtineet sellaista mah­dol­li­suut­ta.

Esimerkiksi tyttöjen net­ti­kes­kus­te­luis­ta väitellyt media­tut­ki­ja Marjo Laukkanen törmäsi siihen, että tut­ki­mus­koh­teek­si vali­koi­tu­neet tytöt louk­kaan­tui­vat yksi­tyi­sik­si miel­let­ty­jen kir­joi­tus­ten pää­ty­mi­ses­tä väi­tös­kir­jaan. Luvan kysyminen jokai­sel­ta net­ti­kir­joit­ta­jal­ta on harvoin mah­dol­lis­ta.

Toisaalta verkossa luoduilla sisäl­löil­lä on aitoa yhteis­kun­nal­lis­ta mer­ki­tys­tä, jonka rajaa­mi­nen tut­ki­muk­sen ulko­puo­lel­le jättäisi suuren osan nyky­kult­tuu­ris­ta pimentoon. Kompromisseja täytyy tehdä. Niin her­kul­lis­ta kuin se olisikin, yksi­tyi­syy­den suo­jaa­mi­sek­si en linkitä tähän kir­joi­tuk­seen yksit­täi­siä videoita tai niiden kom­ment­te­ja vaan referoin niiden sisältöä yleisellä tasolla.

Mitä on isänmaallisuus?

Niin kutsutut isän­maal­li­set laulut eivät koskaan ole olleet muusta yhteis­kun­nas­ta irral­li­nen ilmiö, eivätkä ne ole sitä nyky­ään­kään. Varsinkin YouTube-videoiden kom­men­teis­sa on näh­tä­vis­sä yhteyksiä sekä uusi­sän­maal­li­seen että kon­ser­va­tii­vi­seen reto­riik­kaan. Kyselytutkimusten (kuten Osmo Virrankosken tutkimus Maa kallis isien) mukaan suurin osa suo­ma­lai­sis­ta nuorista pitää isän­maal­li­suut­ta myön­tei­se­nä asiana. Ei ole siis yhden­te­ke­vää, millaisia mer­ki­tyk­siä isän­maal­li­suu­teen yhdis­te­tään, ja kuka saa äänensä kuu­lu­vil­le menneiden sotien muis­te­lus­sa.

Pelkät Youtube-videot ja niiden lyhyet kommentit herät­tä­vät kysy­myk­siä Youtubessa esi­tet­ty­jen isän­maal­lis­ten laulujen luon­tees­ta. Määrittävätkö sadan vuoden takaiset rin­ta­ma­lin­jat edelleen sitä, kenelle isän­maal­li­suus kuuluu? Millaiseen mer­ki­tys­maa­il­maan suo­ma­lai­set laulut yhdis­ty­vät ulko­mail­la? Missä määrin videoiden tekijät ja kom­men­toi­jat hei­jas­ta­vat laajempia yhteis­kun­nal­li­sia kehi­tys­kul­ku­ja, kuten oikeis­to­po­pu­lis­min ja jopa äärioi­keis­to­lai­suu­den nousua?

6465768171_f65a7e9662_o

Kirjoitus perustuu meneil­lään olevaan tut­ki­mus­pro­jek­tiin isän­maal­lis­ten laulujen käytöstä eri­tyi­ses­ti Youtube-video­pal­ve­lus­sa. Laulujen men­nei­syyt­tä käsit­te­le­väs­sä osassa tärkeä lähde on musiik­ki­his­to­rioit­si­ja Vesa Kurkelan artikkeli Sisällissodan laulut (2009).

Pyrin laa­jen­ta­maan tut­ki­mus­ta­ni jatkossa myös muiden aika­kausien isän­maal­li­seen musiik­kiin, ja haas­tat­te­le­maan net­tiai­neis­to­jen tekijöitä ja käyttäjiä. Toivoisinkin yhtey­den­ot­to­ja täl­lai­sil­ta hen­ki­löil­tä esi­mer­kik­si säh­kö­pos­tio­soit­tee­seen aila.​mustamo@​oulu.​fi. Myös muut muistelot esi­mer­kik­si tässä kir­joi­tuk­ses­sa mai­ni­tuis­ta lauluista ovat erittäin ter­ve­tul­lei­ta.

  • Podcast-lukija: Milla Heikkinen
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  • Artikkelikuva: K. E. Hellman
  1. Kinnunen, T. & Jokisipilä, M. (2012) Shifting Images of “Our Wars”: Finnish Memory Culture of World War II. Teoksessa Kinnunen T & Kivimäki V (toim.) Finland in World War II. History, Memory and Interpretations.
  2. Kurkela, V. (2009) Sisällissodan laulut. Teoksessa Haapala P. & Hoppu T. (toim.) Sisällissodan pik­ku­jät­ti­läi­nen.
  3. Laukkanen, M. (2007) Sähköinen sek­su­aa­li­suus. Tutkimus tyt­töy­des­tä net­ti­kes­kus­te­luis­sa. Acta elect­ro­nica Universitatis Lapponiensis. http://​lauda​.ulapland​.fi/​h​a​n​d​l​e​/​1​0​0​2​4​/​6​1​707
  4. Musiikkiarkisto (2018) Itsenäisyyden laulut -muis­ti­tie­toai­neis­to. https://​www​.avoindata​.fi/​d​a​t​a​/​f​i​/​d​a​t​a​s​e​t​/​i​t​s​e​n​a​i​s​y​y​d​e​n​-​l​a​u​l​u​t​-​m​u​i​s​t​i​t​i​e​t​o​a​i​n​e​i​sto
  5. Sulamaa, K. (2006) ”Himmetä ei muistot koskaan saa.” Veteraanien jär­jes­täy­ty­mi­nen ja muutokset muis­ta­mi­sen mah­dol­li­suuk­sis­sa. Teoksessa Kinnunen, T. and Kivimäki, V. (toim.) Ihminen sodassa. Suomalaisten koke­muk­sia talvi- ja jat­ko­so­das­sa.
  6. Laaksonen, S-L, Matikainen, J & Tikka, M (toim.) (2013) Otteita verkosta. Verkon ja sosi­aa­li­sen median tut­ki­mus­me­ne­tel­mät.
  7. Suomen vapaus­so­ta 1918: Laulut. http://​vapaus​so​ta​.com/​f​i​l​m​i​t​-​j​a​-​l​a​u​l​ut/
  8. Virrankoski, O. (2001) Maa kallis isien. Tutkimus perus­kou­lun päät­tä­vien oppi­lai­den isän­maal­li­suu­des­ta, suvait­se­vai­suu­des­ta ja etnisistä ennak­ko­luu­lois­ta.

Kirjoittaja

Aila Mustamo on kulttuuriantropologian tutkijatohtori Oulun yliopistossa. Hän tutkii isänmaallisten laulujen merkityksiä nykykulttuurissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?