Kun palaa vanhaan kotikaupunkiinsa vuosien jälkeen, voi tietyssä kadunkulmassa mieleen juolahtaa unohduksissa olleita asioita. Jos kulkee tuttua reittiä ympäristöään havainnoiden, uudet ja vanhat aistimukset sekoittuvat osaksi samaa maisemaa. Muisti on jännittävällä tavalla kietoutunut aineelliseen ympäristöön.
Suhde aistittuun ympäristöön on kuitenkin muuttunut. Tietä ei nykyään tarvitse kysyä vastaantulijoilta, kun karttasovellus löytyy taskusta. Bussipysäkillä ei tuijotella taivasta tai ohikulkijoita, kun yhä useammin huomio on kiinni älypuhelimen näytössä. Kaupunkimaisema muuttuu ja asukkaat muuttuvat sen kanssa. Viisivuotinen SENSOTRA-tutkimushanke pureutuu näihin aistitun ympäristösuhteen muutoksiin aistielämäkerrallisten kävelyiden keinoin, joilla tuodaan yhteen eri ikäisten kaupunkilaisten kokemus. Yhdessä käveleminen toimii myös työkaluna sen ymmärtämiseen, kuinka ihminen, tekniset välineet ja ympäristötekijät vaikuttavat toisiinsa. Tutkimus on parhaillaan käynnissä kolmessa eurooppalaisessa kaupungissa: Slovenian Ljubljanassa, Ison-Britannian Brightonissa ja Suomen Turussa.
Toisiinsa kietoutuvat aistimaisemat
Paikallisten tehtaiden valmistamat eri ikäiset tiilet tuntuvat erilaisilta sormissa. Vanhat muuraukset, aina keskiaikaisen Tuomiokirkon seinistä vanhojen teollisuusrakennusten seiniin, kannattelevat kaupungin historiallisia kerroksia ajoilta ennen Turun paloa ja Turun tautia.
Meidät on kasvatettu ajattelemaan, että ihmisellä on viisi aistia, jotka vastaavat fysiologisia aistielimiä: silmiä, korvia, nenää, suuta ja ihoa. Antropologinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, että aistien määrä ja niiden tärkeysjärjestys vaihtelevat dramaattisesti kulttuurista toiseen. Tasapainoaisti, niin sanottu proprioseptinen aisti eli kehon asennon havaitseminen tai vaikkapa lämpöaisti voivat olla keskeisiä jopa ihmissuhteiden rakenteille ja ympäristön luokittelulle. Esimerkiksi Malin dogoneille äänet ja tuoksut ovat samankaltaisia: nehän kulkevat ilmassa. Niinpä dogoni voi kuulla hajun tai parantaa puhelahjojaan hyväntuoksuisella hengityksellä. Usein myös näkymättömien voimien kanssa kommunikoidaan hajujen avulla. Suomensukuisessa kekriperinteessäkin esivanhemmille on tarjoiltu pitoaterian tuoksu.Antropologinen tutkimus on myös pitkään keskittynyt kulttuurisiin merkityksiin ja niiden tulkintaan. Erilaisia aistijärjestelmiä tutkinut antropologi David Howes on kutsunut tutkimuksen huomion suuntaamista sen sijaan erilaisiin kulttuurisiin tapoihin aistia ”aistien vallankumoukseksi”. Evolutionistisen käsityksen mukaan näkö- ja kuuloaistia pidettiin korostuneempina “eniten sivistyneissä”, eli tutkijoiden omissa, kulttuureissa. Tämä on siirtänyt huomiota pois muiden aistien merkityksestä myös meillä. Aistien kulttuurintutkimuksessa on havaittu, kuinka eri aistit vaikuttavat toisiinsa. Yksilöllinen vaihtelu on laajaa ja esimerkiksi synestesiaa, eri aistien sekoittumista, tapahtuu säännöllisesti monilla ihmisillä – myös viiden aistin järjestelmään kasvaneilla.Tilanne, mielentila ja seura ovat osallisia siinä, millaisia tuntemuksia aistihavaintoihin kytkeytyy. Aistimaisema syntyy aistittavan ympäristön ja havainnoitsijan kohdatessa. Suunnittelun ja arkkitehtuurin keinoin pyritään ohjaamaan ihmisen kokemusta tilasta, mutta jokainen kokija tuo aistimaansa ympäristöön myös oman historiansa. Aiemmat kokemukset, muistot ja tilanteet vaikuttavat siihen, millaiselta jokin paikka tuntuu. Havainnot ympäristöstämme välittyvät meille paitsi aistiemme kautta, myös muun muassa kulttuuristen käsitysten, rutiinien ja aineellisen ympäristön välityksellä.
Ihmisen suhde ympäristöön on globaali kohtalonkysymys. Aistimaisemaa muokkaa monenlainen teknologia aina liikennevälineistä korvakuulokkeisiin. Kuinka näitä monimutkaisia vuorovaikutuksia ympäristösuhteessamme voi tutkia? Aistielämäkerrallinen kävely on uusi etnografinen menetelmä, joka tuo uutta tietoa muistojen, aistien, kertomusten ja aineellisen ympäristön yhteenkietoutumisesta. Aistielämäkerrallinen kävely on äänimaisematutkijana tunnetun professori Helmi Järviluoman kehittämä metodi, joka pohjautuu osittain esimerkiksi äänimaisematutkimuksessa käytettyihin kuuntelukävelyihin. Menetelmä mahdollistaa monenlaisten aistihavaintojen ja aistimuistojen tallentamisen.
Turun kauppatorin perinteiset kojut ovat nyt joutuneet väistymään, kun ristiriitaisia tunteita herättävää toriparkkia on alettu rakentaa vuosikymmeniä kestäneen kiistan jälkeen. 1950-luvulla torilta sai kalan ja maalaistuotteiden lisäksi esimerkiksi porkkanajääpuikkoja.
Aistielämäkerrallisella kävelyllä
Tapaan Turun keskustassa 1930-luvulla syntyneen osallistujan. Olen pyytänyt häntä valitsemaan kävelyreitin, joka on ollut hänelle nuorena jollain tavalla merkityksellinen. Toisena aistikävelyn osallistujana on nuori lukiolainen, joka valitsee puolestaan oman reitin seuraavalle kerralle. Meitä on tällä kertaa mukana kaksi SENSOTRAn tutkijaa herättelemässä keskustelua aistimuksista, aistimuistoista, suhteesta paikkoihin sekä median käytöstä eri aikoina.
Haastateltavan takin päälle kiinnitetään pieni laajakulmainen videokamera, joka tallentaa maiseman, jossa hän kulkee. Haastateltava on valinnut vanhan työmatkareittinsä, jota hän käveli aamuin illoin 1950-luvun puolivälissä. Kadut ovat edelleen samoja, mutta rakennukset, liikenne ja tunnelma ovat muuttuneet. Jopa muinaiset bussit tuntuivat hiljaisilta ja helposti lähestyttäviltä nykyiseen liikenteeseen verrattuna, vaikka ne aikanaan tunnettiin kovina kaahareina lempinimellä ”keltainen vaara”.
Mukulakivet kuuluvat keskiaikaisen kaupungin tuntuun jalkojen alla ja rauhoittavat autoliikennettä. Aistielämäkerralliset kävelyt kolmesta eurooppalaisesta kapungista muodostavat yhdessä merkittävän kulttuurihistoriallisen aineiston, joka tallennetaan laajakulmaisella videokameralla.
Kävelyllä luodaan aistimuistoja herättelevä tilanne menemällä konkreettisesti niihin paikkoihin, joissa muistot ovat syntyneet. Lisäksi mukana tutkimuskävelyillä on ylisukupolvinen yhteys, kun internet-ajan keskelle syntyneet nuoret ja aikuisiksi ennen tietokoneita kasvaneet vanhat ihmiset kulkevat yhdessä toistensa valitsemia reittejä, kokemuksia ja kertomuksia jakaen. Tarkastelemme esimerkiksi sitä, kuinka eri ikäisten tapa käyttää digitaalista mediaa vaikuttaa ympäristön havainnointiin.
Turussa tehdyillä kävelyillä on käynyt hyvin ilmi, kuinka kadonnut maisema on edelleen läsnä kävelijöiden kokemuksissa: voi kuinka Aurajoki aikanaan haisi! Myös hedelmät ja leivokset tuoksuivat kaduilla, samoin kuin Rettigin tupakkatehdas. Toisaalta Turun surullisenkuuluisan purkuvimman myötä niin monia vanhoja rakennuksia on poistunut maisemasta, että osa ihmisten henkilökohtaisesta historiasta tuntuu kadonneen niiden mukana. Kun maamerkki puuttuu, ei muistollakaan tunnu olevan kiinnittymiskohtaa. Äkkiä onkin vaikea muistaa, mitä paikalla ennen aikaan tapahtui.
Aistielämäkerrallinen kävely on ainutkertainen tapahtumien virta. Yllättävät muistot ja aistimukset vievät eteenpäin kävelijöiden ja aistitun maiseman keskinäistä muotoutumista: myös kokemus paikasta elää. Elinympäristön ruumiillinen kokeminen, aistimuistot ja suhde maisemaan ovat osa sitä, keitä olemme: maisema, tila ja paikka toimivat meissä. Yhden haastateltavan sanoin, tiettyyn paikkaan tullessa muistot alkavat aivan putkahdella ilmasta. Kuitenkin paikka, johon muisto pulpahtaa, on jo toinen, ja myös sen kertoja on muuttunut.
Jokapäiväinen teknologia ja kaupungin henkireiät
Mukana kulkeva digitaalinen tekniikka kuuluu erityisesti nuorempien osallistujien arkeen. Yhteydenpidon lisäksi puhelinta käytetään esimerkiksi yksilöllisen aistimaiseman hallintaan: kaupungin melussa moni kuuntelee mielellään omavalintaista musiikkia korvakuulokkeilla. Aistimisen vuorovaikutteisuus merkitsee myös sitä, että jaetussa tilassa kamppaillaan yhteisistä aistimaisemista. Melu, voimakkaat hajut, tai vaikkapa suuret mainostaulut vievät tilaa toisenlaisilta aistimuksilta.
Onkin huomionarvoista, että monet SENSOTRA-tutkimuksen nuoret osallistujat ovat korostaneet puistojen, kaupunkiluonnon tai villiintyneiden viheralueiden tärkeyttä. Oma merkityksellinen reitti kulkee usein jokivartta, meren rantaa tai kaupunkimetsien polkuja pitkin. Myös radanvarren ja muun joutomaan rehottava luonto toimii henkireikänä rakennetun ympäristön keskellä. Irtautuminen rakennetusta tilasta poluille ja rannoille on keskeinen osa kaupunkilaisten yhteyttä elinympäristönsä maisemaan.
Kaupunkimaiseman piiloissa elää paljon citykettuja. Tuttu eläin ilahduttaa ohikulkijoita myös yhdessä Turun lukuisista taidesähkökaapeista (maalaus Jenna-Maria Kaivaara 2017).
SENSOTRA-tutkimus jatkuu vuoteen 2021 saakka. Kaikissa kolmessa kaupungissa voi edelleen ilmoittautua osallistujaksi tutkimukseen.
Tutkimushanketta voi seurata blogissa sekä Facebookissa ja Twitterissä #sensotra.
Aistitut elinympäristöt muutoksessa: ylisukupolviset ympäristösuhteet Euroopassa 1950–2020 (SENSOTRA) on tutkimushanke, jota rahoittaa Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n Horizon 2020 -ohjelma (sopimus nro 694893).
Toimitus
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Aino Pohjola
- Kuvat: Inkeri Aula
- Artikkelikuva: Joona Kotilainen/ kuviasuomesta.fi (CC0)
Lukemista
- Aula, Inkeri. 2018. “Aistikävely kaupunkimaisemaan.” Elore 25 (1).
- Elore 25 (1): Teemanumero ”Ajatteleva maisema”. https://journal.fi/elore/issue/view/1-2018
- Howes, David (toim.) 2005: Empire of the senses: the sensual culture reader.
- Järviluoma, Helmi & Piela, Ulla (toim.) 2016: Äänimaisemissa.
- Ådahl, Susanne 2017: Kummat tuntemukset: aistikokemukset todellisuuden rajalla. Teoksessa: Koski, Kaarina & Honkasalo, Marja-Liisa (toim.), Mielen rajoilla: arjen kummat kokemukset.
