Aistit, muistot ja teknologia kokemuksen välittäjinä

Kun palaa vanhaan kotikaupunkiinsa vuosien jälkeen, voi tietyssä kadunkulmassa mieleen juolahtaa unohduksissa olleita asioita. Jos kulkee tuttua reittiä ympäristöään havainnoiden, uudet ja vanhat aistimukset sekoittuvat osaksi samaa maisemaa. Muisti on jännittävällä tavalla kietoutunut aineelliseen ympäristöön. 

Suhde ais­tit­tuun ympä­ris­töön on kuitenkin muuttunut. Tietä ei nykyään tarvitse kysyä vas­taan­tu­li­joil­ta, kun kart­ta­so­vel­lus löytyy taskusta. Bussipysäkillä ei tui­jo­tel­la taivasta tai ohi­kul­ki­joi­ta, kun yhä useammin huomio on kiinni äly­pu­he­li­men näytössä. Kaupunkimaisema muuttuu ja asukkaat muuttuvat sen kanssa. Viisivuotinen SENSOTRA-tut­ki­mus­han­ke pureutuu näihin aistitun ympä­ris­tö­suh­teen muu­tok­siin ais­tie­lä­mä­ker­ral­lis­ten käve­lyi­den keinoin, joilla tuodaan yhteen eri ikäisten kau­pun­ki­lais­ten kokemus. Yhdessä käve­le­mi­nen toimii myös työkaluna sen ymmär­tä­mi­seen, kuinka ihminen, tekniset välineet ja ympä­ris­tö­te­ki­jät vai­kut­ta­vat toisiinsa. Tutkimus on par­hail­laan käynnissä kolmessa euroop­pa­lai­ses­sa kau­pun­gis­sa: Slovenian Ljubljanassa, Ison-Britannian Brightonissa ja Suomen Turussa. 

Toisiinsa kietoutuvat aistimaisemat

Paikallisten tehtaiden val­mis­ta­mat eri ikäiset tiilet tuntuvat eri­lai­sil­ta sormissa. Vanhat muu­rauk­set, aina kes­kiai­kai­sen Tuomiokirkon seinistä vanhojen teol­li­suus­ra­ken­nus­ten seiniin, kan­nat­te­le­vat kaupungin his­to­rial­li­sia kerroksia ajoilta ennen Turun paloa ja Turun tautia.

Meidät on kas­va­tet­tu ajat­te­le­maan, että ihmisellä on viisi aistia, jotka vastaavat fysio­lo­gi­sia ais­tie­li­miä: silmiä, korvia, nenää, suuta ja ihoa. Antropologinen tutkimus on kuitenkin osoit­ta­nut, että aistien määrä ja niiden tär­keys­jär­jes­tys vaih­te­le­vat dra­maat­ti­ses­ti kult­tuu­ris­ta toiseen. Tasapainoaisti, niin sanottu proprio­sep­ti­nen aisti eli kehon asennon havait­se­mi­nen tai vaikkapa läm­pö­ais­ti voivat olla keskeisiä jopa ihmis­suh­tei­den raken­teil­le ja ympä­ris­tön luo­kit­te­lul­le. Esimerkiksi Malin dogo­neil­le äänet ja tuoksut ovat saman­kal­tai­sia: nehän kulkevat ilmassa. Niinpä dogoni voi kuulla hajun tai parantaa puhe­lah­jo­jaan hyvän­tuok­sui­sel­la hen­gi­tyk­sel­lä. Usein myös näky­mät­tö­mien voimien kanssa kom­mu­ni­koi­daan hajujen avulla. Suomensukuisessa kekri­pe­rin­tees­sä­kin esi­van­hem­mil­le on tarjoiltu pitoa­te­rian tuoksu.

Antropologinen tutkimus on myös pitkään kes­kit­ty­nyt kult­tuu­ri­siin mer­ki­tyk­siin ja niiden tul­kin­taan. Erilaisia ais­ti­jär­jes­tel­miä tutkinut ant­ro­po­lo­gi David Howes on kutsunut tut­ki­muk­sen huomion suun­taa­mis­ta sen sijaan eri­lai­siin kult­tuu­ri­siin tapoihin aistia ”aistien val­lan­ku­mouk­sek­si”. Evolutionistisen käsi­tyk­sen mukaan näkö- ja kuu­loais­tia pidettiin koros­tu­neem­pi­na “eniten sivis­ty­neis­sä”, eli tut­ki­joi­den omissa, kult­tuu­reis­sa. Tämä on siirtänyt huomiota pois muiden aistien mer­ki­tyk­ses­tä myös meillä. Aistien kult­tuu­rin­tut­ki­muk­ses­sa on havaittu, kuinka eri aistit vai­kut­ta­vat toisiinsa. Yksilöllinen vaihtelu on laajaa ja esi­mer­kik­si synes­te­si­aa, eri aistien sekoit­tu­mis­ta, tapahtuu sään­nöl­li­ses­ti monilla ihmisillä — myös viiden aistin jär­jes­tel­mään kas­va­neil­la.

Tilanne, mie­len­ti­la ja seura ovat osallisia siinä, millaisia tun­te­muk­sia ais­ti­ha­vain­toi­hin kytkeytyy. Aistimaisema syntyy ais­tit­ta­van ympä­ris­tön ja havain­noit­si­jan koh­da­tes­sa. Suunnittelun ja ark­ki­teh­tuu­rin keinoin pyritään ohjaamaan ihmisen kokemusta tilasta, mutta jokainen kokija tuo ais­ti­maan­sa ympä­ris­töön myös oman his­to­rian­sa. Aiemmat koke­muk­set, muistot ja tilanteet vai­kut­ta­vat siihen, mil­lai­sel­ta jokin paikka tuntuu. Havainnot ympä­ris­tös­täm­me välit­ty­vät meille paitsi aistiemme kautta, myös muun muassa kult­tuu­ris­ten käsi­tys­ten, rutiinien ja aineel­li­sen ympä­ris­tön väli­tyk­sel­lä.

Ihmisen suhde ympä­ris­töön on globaali koh­ta­lon­ky­sy­mys. Aistimaisemaa muokkaa monen­lai­nen tek­no­lo­gia aina lii­ken­ne­vä­li­neis­tä kor­va­kuu­lok­kei­siin. Kuinka näitä moni­mut­kai­sia vuo­ro­vai­ku­tuk­sia ympä­ris­tö­suh­tees­sam­me voi tutkia? Aistielämäkerrallinen kävely on uusi etno­gra­fi­nen menetelmä, joka tuo uutta tietoa muistojen, aistien, ker­to­mus­ten ja aineel­li­sen ympä­ris­tön yhteen­kie­tou­tu­mi­ses­ta. Aistielämäkerrallinen kävely on ääni­mai­se­ma­tut­ki­ja­na tunnetun pro­fes­so­ri Helmi Järviluoman kehittämä metodi, joka pohjautuu osittain esi­mer­kik­si ääni­mai­se­ma­tut­ki­muk­ses­sa käy­tet­tyi­hin kuun­te­lu­kä­ve­lyi­hin. Menetelmä mah­dol­lis­taa monen­lais­ten ais­ti­ha­vain­to­jen ja ais­ti­muis­to­jen tal­len­ta­mi­sen.

Turun kaup­pa­to­rin perin­tei­set kojut ovat nyt joutuneet väis­ty­mään, kun ris­ti­rii­tai­sia tunteita herät­tä­vää tori­park­kia on alettu rakentaa vuo­si­kym­me­niä kestäneen kiistan jälkeen. 1950-luvulla torilta sai kalan ja maa­lais­tuot­tei­den lisäksi esi­mer­kik­si pork­ka­na­jää­puik­ko­ja.

Aistielämäkerrallisella kävelyllä

Tapaan Turun kes­kus­tas­sa 1930-luvulla syntyneen osal­lis­tu­jan. Olen pyytänyt häntä valit­se­maan käve­ly­rei­tin, joka on ollut hänelle nuorena jollain tavalla mer­ki­tyk­sel­li­nen. Toisena ais­ti­kä­ve­lyn osal­lis­tu­ja­na on nuori lukio­lai­nen, joka valitsee puo­les­taan oman reitin seu­raa­val­le kerralle. Meitä on tällä kertaa mukana kaksi SENSOTRAn tutkijaa herät­te­le­mäs­sä kes­kus­te­lua ais­ti­muk­sis­ta, ais­ti­muis­tois­ta, suhteesta paik­koi­hin sekä median käytöstä eri aikoina.

Haastateltavan takin päälle kiin­ni­te­tään pieni laa­ja­kul­mai­nen video­ka­me­ra, joka tallentaa maiseman, jossa hän kulkee. Haastateltava on valinnut vanhan työ­mat­ka­reit­tin­sä, jota hän käveli aamuin illoin 1950-luvun puo­li­vä­lis­sä. Kadut ovat edelleen samoja, mutta raken­nuk­set, liikenne ja tunnelma ovat muut­tu­neet. Jopa muinaiset bussit tuntuivat hil­jai­sil­ta ja helposti lähes­tyt­tä­vil­tä nykyiseen lii­ken­tee­seen ver­rat­tu­na, vaikka ne aikanaan tun­net­tiin kovina kaa­ha­rei­na lem­pi­ni­mel­lä ”keltainen vaara”.

Mukulakivet kuuluvat kes­kiai­kai­sen kaupungin tuntuun jalkojen alla ja rau­hoit­ta­vat auto­lii­ken­net­tä. Aistielämäkerralliset kävelyt kolmesta euroop­pa­lai­ses­ta kapun­gis­ta muo­dos­ta­vat yhdessä mer­kit­tä­vän kult­tuu­ri­his­to­rial­li­sen aineiston, joka tal­len­ne­taan laa­ja­kul­mai­sel­la video­ka­me­ral­la.

Kävelyllä luodaan ais­ti­muis­to­ja herät­te­le­vä tilanne menemällä kon­kreet­ti­ses­ti niihin paik­koi­hin, joissa muistot ovat syntyneet. Lisäksi mukana tut­ki­mus­kä­ve­lyil­lä on yli­su­ku­pol­vi­nen yhteys, kun internet-ajan keskelle syntyneet nuoret ja aikui­sik­si ennen tie­to­ko­nei­ta kasvaneet vanhat ihmiset kulkevat yhdessä toistensa valit­se­mia reittejä, koke­muk­sia ja ker­to­muk­sia jakaen. Tarkastelemme esi­mer­kik­si sitä, kuinka eri ikäisten tapa käyttää digi­taa­lis­ta mediaa vaikuttaa ympä­ris­tön havain­noin­tiin.

Turussa tehdyillä käve­lyil­lä on käynyt hyvin ilmi, kuinka kadonnut maisema on edelleen läsnä käve­li­jöi­den koke­muk­sis­sa: voi kuinka Aurajoki aikanaan haisi! Myös hedelmät ja leivokset tuok­sui­vat kaduilla, samoin kuin Rettigin tupak­ka­teh­das. Toisaalta Turun surul­li­sen­kuu­lui­san pur­ku­vim­man myötä niin monia vanhoja raken­nuk­sia on poistunut mai­se­mas­ta, että osa ihmisten hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta his­to­rias­ta tuntuu kadonneen niiden mukana. Kun maamerkki puuttuu, ei muis­tol­la­kaan tunnu olevan kiin­nit­ty­mis­koh­taa. Äkkiä onkin vaikea muistaa, mitä paikalla ennen aikaan tapahtui.

Aistielämäkerrallinen kävely on ainut­ker­tai­nen tapah­tu­mien virta. Yllättävät muistot ja ais­ti­muk­set vievät eteenpäin käve­li­jöi­den ja aistitun maiseman kes­ki­näis­tä muo­tou­tu­mis­ta: myös kokemus paikasta elää. Elinympäristön ruu­miil­li­nen kokeminen, ais­ti­muis­tot ja suhde maisemaan ovat osa sitä, keitä olemme: maisema, tila ja paikka toimivat meissä. Yhden haas­ta­tel­ta­van sanoin, tiettyyn paikkaan tullessa muistot alkavat aivan put­kah­del­la ilmasta. Kuitenkin paikka, johon muisto pulpahtaa, on jo toinen, ja myös sen kertoja on muuttunut.

Jokapäiväinen teknologia ja kaupungin henkireiät

Mukana kulkeva digi­taa­li­nen tekniikka kuuluu eri­tyi­ses­ti nuo­rem­pien osal­lis­tu­jien arkeen. Yhteydenpidon lisäksi puhelinta käytetään esi­mer­kik­si yksi­löl­li­sen ais­ti­mai­se­man hal­lin­taan: kaupungin melussa moni kuuntelee mie­lel­lään oma­va­lin­tais­ta musiikkia kor­va­kuu­lok­keil­la. Aistimisen vuo­ro­vai­kut­tei­suus merkitsee myös sitä, että jaetussa tilassa kamp­pail­laan yhtei­sis­tä ais­ti­mai­se­mis­ta. Melu, voi­mak­kaat hajut, tai vaikkapa suuret mai­nos­tau­lut vievät tilaa toi­sen­lai­sil­ta ais­ti­muk­sil­ta.

Onkin huo­mio­nar­vois­ta, että monet SENSOTRA-tut­ki­muk­sen nuoret osal­lis­tu­jat ovat koros­ta­neet puistojen, kau­pun­ki­luon­non tai vil­liin­ty­nei­den vihe­ra­luei­den tärkeyttä. Oma mer­ki­tyk­sel­li­nen reitti kulkee usein joki­vart­ta, meren rantaa tai kau­pun­ki­met­sien polkuja pitkin. Myös radan­var­ren ja muun joutomaan rehottava luonto toimii hen­ki­rei­kä­nä raken­ne­tun ympä­ris­tön keskellä. Irtautuminen raken­ne­tus­ta tilasta poluille ja rannoille on keskeinen osa kau­pun­ki­lais­ten yhteyttä eli­nym­pä­ris­tön­sä maisemaan.

Kaupunkimaiseman piiloissa elää paljon city­ket­tu­ja. Tuttu eläin ilah­dut­taa ohi­kul­ki­joi­ta myös yhdessä Turun lukui­sis­ta tai­de­säh­kö­kaa­peis­ta (maalaus Jenna-Maria Kaivaara 2017).

SENSOTRA-tutkimus jatkuu vuoteen 2021 saakka. Kaikissa kolmessa kau­pun­gis­sa voi edelleen ilmoit­tau­tua osal­lis­tu­jak­si tut­ki­muk­seen. 

Tutkimushanketta voi seurata blogissa sekä Facebookissa ja Twitterissä #sensotra.

Aistitut eli­nym­pä­ris­töt muu­tok­ses­sa: yli­su­ku­pol­vi­set ympä­ris­tö­suh­teet Euroopassa 1950 – 2020 (SENSOTRA) on tut­ki­mus­han­ke, jota rahoittaa Euroopan tut­ki­mus­neu­vos­ton ERC:n Horizon 2020 -ohjelma (sopimus nro 694893).

  1. Aula, Inkeri. 2018. “Aistikävely kau­pun­ki­mai­se­maan.” Elore 25 (1).
  2. Elore 25 (1): Teemanumero ”Ajatteleva maisema”. https://​journal​.fi/​e​l​o​r​e​/​i​s​s​u​e​/​v​i​e​w/1 – 2018
  3. Howes, David (toim.) 2005: Empire of the senses: the sensual culture reader.
  4. Järviluoma, Helmi & Piela, Ulla (toim.) 2016: Äänimaisemissa.
  5. Ådahl, Susanne 2017: Kummat tun­te­muk­set: ais­ti­ko­ke­muk­set todel­li­suu­den rajalla. Teoksessa: Koski, Kaarina & Honkasalo, Marja-Liisa (toim.), Mielen rajoilla: arjen kummat koke­muk­set.

Kirjoittaja

Inkeri Aula on kulttuuriantropologi Itä-Suomen yliopistosta. Hän työskentelee aistiympäristön välittymisen kysymysten parissa SENSOTRA-hankkeessa ja tekee kenttätutkimusta asuinseudullaan Turussa. Viimeistelyä vailla oleva väitöskirja käsittelee afrobrasilialaisen capoeiran ylipaikallista kokemista ja välittymistä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pyöräpajat ovat ympäristö kokeilemiselle ja kehittelemiselle, yhdessä opettelemiselle ja uusien ideoiden jakamiselle. Ne syntyvät pyöristä ja itse tekemisestä kiinnostuneiden toimijoiden tarpeista, sekä halusta tartuttaa omaa innostusta ja jakaa osaamista muille. Pyöräpajoissa kaupallisuus on pyritty minimoimaan ja kierrätys maksimoimaan. Pajat tarjoavat puitteet monenlaiselle ala-ja vastakulttuuriselle toiminnalle aina musiikkikeikoista kansankeittiöihin ja friikkipyörätyöpajoihin.

Intialle kuuluvalla Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsikoihin saarella luvatta vierailleen yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaajan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä harvemmaksi käyviin populaatioihin, jotka eivät ole jatkuvissa läheisissä vuorovaikutussuhteissa muiden ihmisryhmien kanssa. Uutisointi aiheesta on korostanut saarelaisten eristäytyneisyyttä ja “alkukantaisuutta”.