Muumiomunkit Buddhan jalanjäljissä

Buddhalaisuuden eräs ilmiö ovat ikuiseen loo­tus­a­sen­toon muu­mioi­tu­neet munkit ja nunnat. Itsestään tapah­tu­nut­ta muu­mioi­tu­mis­ta arvos­te­taan ja pidetään merkkinä siitä, että kehol­li­suus on onnis­tut­tu voit­ta­maan.

Tiibetinbuddhalaisuuden mukaan edis­ty­neim­mät voivat kuol­les­saan siirtyä kirkkaan valon tilaan, jossa medi­toi­daan sisäistä ”viiden elementin ja tie­toi­suu­den liu­ke­ne­mis­pro­ses­sia”. Tässä tilassa medi­toi­jan aja­tel­laan voivan hallita kehoaan ja estää sen mätä­ne­mi­sen säi­lyt­tä­mäl­lä sisäisen ruu­miin­läm­mön. Edistynyt budd­ha­lai­suu­den har­joit­ta­ja voi pysytellä tilassa useita päiviä, joiden aikana hän sulautuu valoon. Kolmen viikon jälkeen hänestä tulee buddha — hen­gel­li­nen apu, joka auttaa ihmisiä valais­tu­mi­sen tiellä.

Buddhalaisuuteen kuuluu oppi kaiken katoa­vai­suu­des­ta, ja maa­tu­mat­to­man ruumiin tavoit­te­lu on ris­ti­rii­tais­ta. Muumioitumiseen onkin erilaisia näke­myk­siä eri suun­tauk­sis­sa.

Japanissa shugendo-kou­lu­kun­nan budd­ha­lais­munk­kien parissa har­joi­tet­tiin kes­kia­jal­la askeet­ti­suut­ta, joka johti kuolemaan ja muu­mioi­tu­mi­sen alka­mi­seen jo eläessä. Munkit kui­vat­ti­vat kehoaan 2000 päivän ajan syömällä ainoas­taan siemeniä ja juuria ja juomalla urushi-teetä, joka teki ruumiista liian myr­kyl­li­sen matojen syö­tä­väk­si. Kuoleman lähes­tyes­sä munkki hau­dat­tiin suolaa täynnä olevaan laa­tik­koon tai hau­ta­hol­viin. Haudassa oli ilmaletku ja kello, jota munkki soitti merkiksi siitä että on elossa. Kun kello ei enää soinut, ilmaletku pois­tet­tiin ja hauta sine­töi­tiin. Se avattiin jälleen tuhannen päivän päästä, ja jos munkin ruumis löy­det­tiin muu­mioi­tu­nee­na, hänen tie­det­tiin saa­vut­ta­neen valais­tu­mi­sen. Harvat onnis­tu­neet itse­muu­mioin­nit on asetettu esille temp­pe­lei­hin, joissa niitä kun­nioi­te­taan edelleen. Tapa kiel­let­tiin 1800-luvun lopulla avustetun itse­mur­han muotona.

Viime vuosina uuti­sot­si­koi­hin on noussut uusia muu­mio­löy­tö­jä Itä-Aasiasta. Buddhalaisen näke­myk­sen mukaan kyse saattaa olla hyvin syvästä medi­taa­tios­ta, jossa munkki on lähellä valais­tu­mis­ta.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kuukautiset olivat häpeällinen ja piilotettava asia vielä silloin, kun ensimmäisiä tehdasvalmisteisia kuukautissiteitä alettiin mainostaa Suomessa 1900-luvun alussa. Kuukautistuotteiden markkinoinnilla on ollut keskeinen rooli kuukautiskäsitysten muokkaamisessa länsimaissa ja kaupallisuus määrittää edelleen julkista puhetta asiasta. Nyt “kuukautisvallankumous” sekä murtaa tabuja että luo pohjaa uudenlaiselle bisnekselle kuukautisten ympärillä.

On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.