Hiljaisuus Suomessa ja Japanissa

Suomalaisessa ja japa­ni­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa on tiettyjä yhtä­läi­syyk­siä — kuten se, että molem­mis­sa pidetään hil­jai­suu­des­ta. Syyt kova­ää­ni­syy­den ja metelin vält­tä­mi­sel­le ovat kuitenkin hieman erilaisia.

Me suo­ma­lai­set puhumme vähemmän ja pidämme puhues­sam­me pidempiä taukoja kuin muut euroop­pa­lai­set. Kansallinen iden­ti­teet­tim­me liittyy voi­mak­kaas­ti hil­jai­suu­teen, joka viestii meille luo­tet­ta­vuut­ta, rehel­li­syyt­tä ja aitoutta. Arvelemme myös ulko­maa­lais­ten näkevän meissä juuri nämä omi­nai­suu­det.

Suomalainen ei hötkyile eikä löpise turhia. Uskomme, että har­vem­paan käytetyt sanat ovat har­ki­tum­pia ja niillä on enemmän pai­noar­voa. Hiljaisuus on tärkeä vies­tin­tä­tai­to myös Japanissa, mutta se ilmenee eri tavoin. Siinä missä suo­ma­lai­sel­le on tyy­pil­lis­tä sanoa asiansa lyhyesti ja suoraan, japa­ni­lai­nen hil­jai­suus on kiertelyä ja sanomatta jät­tä­mis­tä. Suorasukaisuudesta huo­li­mat­ta olemme usein palaut­teel­le herkkiä ja konflik­tia välttäviä — kuten myös japa­ni­lai­set. 

Japanissa viestintä on hyvin moni­mer­ki­tyk­sis­tä. Useimmilla sanoilla ja ilmai­suil­la on yhtey­des­tä riippuen useita, jopa vas­tak­kai­sia mer­ki­tyk­siä. Se, miten asia sanotaan, on rat­kai­se­van tärkeää. Sanoja on siis syytä harkita tarkkaan. Hiljaisuus on avuksi myös kult­tuu­ri­ses­ti tärkeässä “kasvojen säi­lyt­tä­mi­ses­sä”. Kun ketään ei haluta saattaa nolos­tut­ta­vaan valoon, kannattaa vies­tin­näs­sä pyrkiä äärim­mäi­seen koh­te­liai­suu­teen — ja sanomatta jät­tä­mi­seen.

Sekä Suomessa että Japanissa yksi­tyi­syys on korkea arvo ja hen­ki­lö­koh­tai­nen tila sekä fyy­si­ses­ti että hen­ki­ses­ti suuri. On koh­te­lias­ta jättää toinen rauhaan ja antaa tilaa. Puheäänen on syytä olla matala, eikä tunteiden julkista näyt­tä­mis­tä suosita. Hiljaisuus koros­tuu­kin yhteis­kun­nis­sa, joissa kuun­te­le­mi­nen on tärkeä taito. Suomessa ja Japanissa hiljainen kuuntelu on niin tärkeää, että toisen kes­keyt­tä­mis­tä pidetään karkeana. Vaikka tällainen kuuntelu meille tar­koit­taa kes­kit­ty­mis­tä toiseen, puhe­li­aam­mis­sa kult­tuu­reis­sa se saattaa viestiä jopa päin­vas­tais­ta.

  1. Diana Petkova. 2015. Beyond Silence. A cross-cultural com­pa­ri­son between Finnish “quietude” and Japanese “tranqui­li­ty”.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Semioottinen antropologia tarkastelee merkkejä ja merkityksiä. Siinä esitetään monenlaisia kysymyksiä: Miksi pukeudumme eri tavoin eri tilanteissa? Miten erilaiset merkkijärjestelmät, kuten kieli tai nuottikirjoitus, rakentuvat? Ja mikä eri merkkijärjestelmien keskinäinen suhde on? Esimerkiksi punainen voi olla joulun väri, merkki tulehduksesta tai käsky pysähtyä.

Kuşköy on eristäytynyt vuoristokylä Mustanmeren rannikolla Turkissa. Sen tuhatkunta asukasta ovat satojen vuosien ajan kommunikoineet viheltämällä, kielellä jota kutsutaan “lintukieleksi”. Kylän nimi merkitsee lintujen kylää.