Hiljaisuus Suomessa ja Japanissa

Suomalaisessa ja japa­ni­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa on tiettyjä yhtä­läi­syyk­siä — kuten se, että molem­mis­sa pidetään hil­jai­suu­des­ta. Syyt kova­ää­ni­syy­den ja metelin vält­tä­mi­sel­le ovat kuitenkin hieman erilaisia. 

Me suo­ma­lai­set puhumme vähemmän ja pidämme puhues­sam­me pidempiä taukoja kuin muut euroop­pa­lai­set. Kansallinen iden­ti­teet­tim­me liittyy voi­mak­kaas­ti hil­jai­suu­teen, joka viestii meille luo­tet­ta­vuut­ta, rehel­li­syyt­tä ja aitoutta. Arvelemme myös ulko­maa­lais­ten näkevän meissä juuri nämä ominaisuudet. 

Suomalainen ei hötkyile eikä löpise turhia. Uskomme, että har­vem­paan käytetyt sanat ovat har­ki­tum­pia ja niillä on enemmän pai­noar­voa. Hiljaisuus on tärkeä vies­tin­tä­tai­to myös Japanissa, mutta se ilmenee eri tavoin. Siinä missä suo­ma­lai­sel­le on tyy­pil­lis­tä sanoa asiansa lyhyesti ja suoraan, japa­ni­lai­nen hil­jai­suus on kiertelyä ja sanomatta jät­tä­mis­tä. Suorasukaisuudesta huo­li­mat­ta olemme usein palaut­teel­le herkkiä ja konflik­tia välttäviä — kuten myös japanilaiset. 

Japanissa viestintä on hyvin moni­mer­ki­tyk­sis­tä. Useimmilla sanoilla ja ilmai­suil­la on yhtey­des­tä riippuen useita, jopa vas­tak­kai­sia mer­ki­tyk­siä. Se, miten asia sanotaan, on rat­kai­se­van tärkeää. Sanoja on siis syytä harkita tarkkaan. Hiljaisuus on avuksi myös kult­tuu­ri­ses­ti tärkeässä “kasvojen säi­lyt­tä­mi­ses­sä”. Kun ketään ei haluta saattaa nolos­tut­ta­vaan valoon, kannattaa vies­tin­näs­sä pyrkiä äärim­mäi­seen koh­te­liai­suu­teen — ja sanomatta jättämiseen.

Sekä Suomessa että Japanissa yksi­tyi­syys on korkea arvo ja hen­ki­lö­koh­tai­nen tila sekä fyy­si­ses­ti että hen­ki­ses­ti suuri. On koh­te­lias­ta jättää toinen rauhaan ja antaa tilaa. Puheäänen on syytä olla matala, eikä tunteiden julkista näyt­tä­mis­tä suosita. Hiljaisuus koros­tuu­kin yhteis­kun­nis­sa, joissa kuun­te­le­mi­nen on tärkeä taito. Suomessa ja Japanissa hiljainen kuuntelu on niin tärkeää, että toisen kes­keyt­tä­mis­tä pidetään karkeana. Vaikka tällainen kuuntelu meille tar­koit­taa kes­kit­ty­mis­tä toiseen, puhe­li­aam­mis­sa kult­tuu­reis­sa se saattaa viestiä jopa päinvastaista. 

  1. Diana Petkova. 2015. Beyond Silence. A cross-cultural com­pa­ri­son between Finnish “quietude” and Japanese “tranqui­li­ty”.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Antropologiaa on alettu hyödyntää autenttisuuden lähteenä luovilla aloilla elokuvateollisuudesta gastronomiaan. Työkentällä-haastattelussa tutustutaan turkkilaiseen ruoka-antropologi Tangör Taniin ja siihen, mitä hän tekee istanbulilaisen huippuravintola Miklan taustajoukoissa.

Vaatetusalan yritykset ovat tänäkin syksynä käyttäneet mainoskampanjoissaan mielenterveyden häiriöitä kuvaavia termejä, kuten “mania” ja “hullu”. Mediassa on useana vuonna keskusteltu siitä, miksi tällaisten termien käyttö mainonnassa on ongelmallista ja loukkaavaa mielenterveyden häiriötä sairastavia kohtaan. Miten ongelmallisuus muodostuu kielellisen viestinnän kautta?

Pohjoiseurooppalaiset ovat maailman vastahankaisimpia käyttämään kasvosuojuksia silloinkin, kun syytä maskin pitämiselle olisi. Monissa Aasian maissa tilanne on päinvastainen. Ihmiset haluavat pitää kasvosuojusta, ja ilman suojusta julkisesti näyttäytymistä pidetään moraalittomana. Mistä tämä ero johtuu?