Hiljaisuus Suomessa ja Japanissa

Suomalaisessa ja japa­ni­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa on tiettyjä yhtä­läi­syyk­siä — kuten se, että molem­mis­sa pidetään hil­jai­suu­des­ta. Syyt kova­ää­ni­syy­den ja metelin vält­tä­mi­sel­le ovat kuitenkin hieman erilaisia.

Me suo­ma­lai­set puhumme vähemmän ja pidämme puhues­sam­me pidempiä taukoja kuin muut euroop­pa­lai­set. Kansallinen iden­ti­teet­tim­me liittyy voi­mak­kaas­ti hil­jai­suu­teen, joka viestii meille luo­tet­ta­vuut­ta, rehel­li­syyt­tä ja aitoutta. Arvelemme myös ulko­maa­lais­ten näkevän meissä juuri nämä omi­nai­suu­det.

Suomalainen ei hötkyile eikä löpise turhia. Uskomme, että har­vem­paan käytetyt sanat ovat har­ki­tum­pia ja niillä on enemmän pai­noar­voa. Hiljaisuus on tärkeä vies­tin­tä­tai­to myös Japanissa, mutta se ilmenee eri tavoin. Siinä missä suo­ma­lai­sel­le on tyy­pil­lis­tä sanoa asiansa lyhyesti ja suoraan, japa­ni­lai­nen hil­jai­suus on kiertelyä ja sanomatta jät­tä­mis­tä. Suorasukaisuudesta huo­li­mat­ta olemme usein palaut­teel­le herkkiä ja konflik­tia välttäviä — kuten myös japa­ni­lai­set. 

Japanissa viestintä on hyvin moni­mer­ki­tyk­sis­tä. Useimmilla sanoilla ja ilmai­suil­la on yhtey­des­tä riippuen useita, jopa vas­tak­kai­sia mer­ki­tyk­siä. Se, miten asia sanotaan, on rat­kai­se­van tärkeää. Sanoja on siis syytä harkita tarkkaan. Hiljaisuus on avuksi myös kult­tuu­ri­ses­ti tärkeässä “kasvojen säi­lyt­tä­mi­ses­sä”. Kun ketään ei haluta saattaa nolos­tut­ta­vaan valoon, kannattaa vies­tin­näs­sä pyrkiä äärim­mäi­seen koh­te­liai­suu­teen — ja sanomatta jät­tä­mi­seen.

Sekä Suomessa että Japanissa yksi­tyi­syys on korkea arvo ja hen­ki­lö­koh­tai­nen tila sekä fyy­si­ses­ti että hen­ki­ses­ti suuri. On koh­te­lias­ta jättää toinen rauhaan ja antaa tilaa. Puheäänen on syytä olla matala, eikä tunteiden julkista näyt­tä­mis­tä suosita. Hiljaisuus koros­tuu­kin yhteis­kun­nis­sa, joissa kuun­te­le­mi­nen on tärkeä taito. Suomessa ja Japanissa hiljainen kuuntelu on niin tärkeää, että toisen kes­keyt­tä­mis­tä pidetään karkeana. Vaikka tällainen kuuntelu meille tar­koit­taa kes­kit­ty­mis­tä toiseen, puhe­li­aam­mis­sa kult­tuu­reis­sa se saattaa viestiä jopa päin­vas­tais­ta.

  1. Diana Petkova. 2015. Beyond Silence. A cross-cultural com­pa­ri­son between Finnish “quietude” and Japanese “tranqui­li­ty”.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lavatanssikulttuurista. Muisteluissa nuorten tanssijoiden kokemuksista kerrotaan läheltä liikettä, aisteja ja tunteita.

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi hiljan tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita eri ihmisryhmiin kohdistuvien nimitysten sopivuudesta julkiseen keskusteluun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vaikuttavat suoraviivaisilta, muta tulosten näennäinen yksiselitteisyys kuitenkin kätkee taakseen nimittelyn sallittavuudesta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan keskustelun.

Yhdysvaltojen ja Suomen presidentit pitivät Valkoisessa talossa lehdistötilaisuuden. Tapahtumassa juhlistettiin sitä, että on kulunut 100 vuotta siitä kun USA tunnusti Suomen itsenäisyyden eli suvereniteetin: yksinoikeuden hallita omaa aluettaan. Tilaisuus kääntyi kuitenkin isäntämaan sisäpolitiikan kiistoihin tavalla, joka kiinnitti huomiota itse USA:n suvereniteetin ongelmiin.

Ebola on yksi vuosikymmenen pahimmista terveyskriiseistä. Kun epidemia heinäkuussa 2019 levisi Kongon demokraattisessa tasavallassa Pohjois-Kivun provinssin pääkaupunkiin Gomaan, WHO julisti epidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Ebolan ennaltaehkäisyssä on tärkeää huomioida paikallisen kulttuurin ja tapojen vaikutus, kuten tämä esimerkki Ruandan ja Kongon rajakaupungeista osoittaa.