Nomadien olympialaiset

Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.

Vuodesta 2014 lähtien joka toinen vuosi jär­jes­tet­ty World Nomad Games pyrkii Keski-Aasian noma­di­kult­tuu­rien arvos­tuk­sen nos­ta­mi­seen maailman silmissä. UNESCOn suo­je­lu­koh­tei­den listalle pää­se­mi­nen toi tapah­tu­mal­le sen kol­man­nel­la kier­rok­sel­la runsaasti lisää uskot­ta­vuut­ta. Nomadien eli vael­ta­vien pai­men­to­lais­kan­so­jen itse-ekso­ti­soin­ti ja myyt­ti­syy­teen kie­tou­tu­vien perin­tei­den roman­ti­soin­ti eivät ole ole tapah­tu­mas­sa pelkkänä mausteena, vaan sekä täytteenä että kuor­ru­tuk­se­na.

Vastasimme noma­dis­min kutsuun, ja kii­ruh­dim­me Keski-Aasian kisa­näyt­tä­möl­le Kirgisian pää­kau­pun­gin Bishkekin kautta. World Nomad Games sijoittui heti maan itse­näi­syys­päi­vän jäl­kei­sel­le viikolle, ja itse­näi­syyt­tä juh­lit­tiin val­ta­vil­la kisa­ju­lis­teil­la vuo­ra­tul­la aukiolla, jossa suuri kello laski päiviä ja minuut­te­ja tapah­tu­man alkuun. World Nomad Games on muiden suurten kan­sain­vä­lis­ten urhei­lu­ta­pah­tu­mien tavoin ennen kaikkea kan­sa­kun­nan raken­ta­mi­sen projekti. Kirgisian kan­sal­lis­val­tio pyritään kisojen avulla nostamaan entisten neu­vos­to­mai­den köyhästä tun­te­mat­to­muu­des­ta moder­nik­si, oma­lei­mai­sek­si, kult­tuu­ri­ses­ti kiin­nos­ta­vak­si kohteeksi.

Suurin osa artik­ke­lin kuvista on kuva­ka­rusel­le­ja, joita selaa­mal­la pääsee sukel­ta­maan syvem­mäl­le tapah­tu­man värik­kää­seen maailmaan!

previous arrow
next arrow
Slider

Nomadikulttuurin symbolit olivat näyt­tä­väs­ti esillä jo Bishkekissä, ja kisa­kau­pun­ki Cholpon-Atassa ne kir­jai­mel­li­ses­ti kävelivät vastaan heti ensim­mäi­se­nä aamuna. Vastaan tuli kaksi nuorta poikaa käsi­var­sil­laan valtavat maakotkat, jotka huo­jut­ti­vat terä­vä­nok­kai­sia päitään uhkaavan oloisesti edes­ta­kai­sin. Otimme tar­jouk­ses­ta vaarin ja hurjan olennon käsi­var­rel­le seisomaan. Todettakoon, että täy­si­kas­vui­nen maakotka on painava peto! Keski-Aasian met­säs­tys­kot­kia on käytetty aroilla jopa susien tap­pa­mi­seen, ja ne ovat Kirgisiassa edelleen yleinen näky.

World Nomad Games oli avajais- ja lop­puse­re­mo­nioi­ta lukuu­not­ta­mat­ta täysin avoin ja ilmainen, ja tapah­tu­mas­sa oli erittäin iloinen, innos­tu­nut ja osal­lis­tu­va tunnelma. Urheilijoita saapui noin 70 valtiosta kil­pai­le­maan Keski-Aasian perin­tei­siin pai­not­tu­vis­sa lajeissa, joita olym­pia­lai­sis­sa ei juuri nähdä. Avajaisseremonian juhlavaan, suur­suo­sion saa­nee­seen kansojen kul­ku­ee­seen osal­lis­tui peräti 89 valtiota. Delegaatioiden koko vaihteli — monista maista paikalla oli vain yksi edustaja, toisista taas kymmenien henkien näyttävä, kan­sal­lis­pu­kui­hin ver­hou­tu­nut suu­re­dus­tus. Suomen muutaman hengen kisae­dus­ta­jis­toon kuului sinisten kan­san­edus­ta­ja Kari Kulmala, joka osal­lis­tui ete­lä­ko­rea­lai­seen Ssireum-painiin.

Nomadien mailla

Maailman toiseksi suurimman suo­la­jär­ven, kir­kas­ve­ti­sen Issyk-Kulin rannalla seisoo hip­podro­mi. Se on pik­ku­kau­pun­ki Cholpon-Atan suurin ja näyttävin raken­nel­ma, joka raken­net­tiin edellistä World Nomad Gamesia varten vuonna 2016. Tuhansia ihmisiä vetävästä katetusta kat­so­mos­ta aukeaa näkymä val­ta­val­le hiek­ka­ken­täl­le, jolla tapah­tu­man mer­kit­tä­vim­mät ottelut käydään. Näiden joukossa ehdot­to­mas­ti suosituin on vauhdikas ja hurja kok-boru. Se on ratsain pelattava jouk­kue­la­ji, jossa pyritään viemään päätön ja jalaton vuohen ruho vas­tus­ta­jan maaliin.

Keski-Aasian noma­di­kan­so­jen kisoissa hevo­sur­hei­lu on muutenkin tärkeässä roolissa. Tavanomaisempien rat­sas­tus­ki­so­jen lisäksi näh­tä­vis­sä oli muun muassa jousiam­mun­taa ja seipään heittoa hevosen selästä sekä inten­sii­vi­nen hevos­pai­ni er enish, jossa tavoit­tee­na on saada vas­tus­ta­ja kiskottua alas ratsailta.

Kisatapahtumia oli tarjolla useam­mas­sa paikassa. Hevosettomista pai­ni­la­jeis­ta suurin osa käytiin areenan vie­rei­ses­sä, uuni­tuo­rees­sa pai­ni­ta­los­sa. 50 kilo­met­rin päähän Kyrchynin laaksoon puo­les­taan nousi tuhannen jurtan “etnokylä”, jossa oli omat avajais- ja lope­tus­se­re­mo­nian­sa sekä kasapäin vapaa­muo­toi­sem­paa ohjelmaa.

previous arrow
next arrow
Slider

Kirgiisielämän henki kyr­gyzc­hy­lyk löytyy vuo­ri­lai­tu­mil­ta kesäisin, kun ihmiset pakenevat kau­pun­kie­lä­mää. Kesäinen retriitti jailoolle eli kesä­lai­tu­mel­le vaikuttaa olevan kir­gii­sien kult­tuu­ri­ses­sa kuvas­tos­sa vas­taa­vas­sa asemassa kuin kesämökki suo­ma­lai­sil­la. Molemmat ovat pako­paik­ko­ja takaisin myto­lo­gi­soi­duil­le juurille: yksin­ker­tai­sem­mak­si miel­let­tyyn elämään ja luonnon helmaan, joka koetaan molempien kansojen parissa lähes pyhänä.

Kyrchynin laakso oli hen­keä­sal­paa­va näky. Suomalaisen tasaiseen ja tiheään luonnon ark­ki­teh­tuu­riin tot­tu­neel­le silmälle laakso oli melkein liian suurta kat­sot­ta­vaa. Kukkulat kohosivat laakson pohjalla kie­mur­te­le­van joen ympärille raken­tu­nei­den vaaleiden jurttien täplit­tä­mäs­tä lakeu­des­ta laajoina aaltoina kohti kor­keam­pien vuorten sumuisia siluet­te­ja. Ilma tuoksui pölylle ja eläimille. Parkkialueella mini­bus­sien ja rämäisten linja-autojen seassa näki väkeä ratsailla, näyt­tä­viin perinne- ja esiin­ty­mi­sa­sui­hin pukeu­tu­nei­na. Romantisoitu kuva perin­tei­ses­tä noma­dis­mis­ta sekoittui iloisesti ja mut­kat­to­mas­ti moderniin maailmaan siron hevosen selässä rat­sas­ta­van, nah­ka­pans­sa­roi­dun noma­di­so­tu­rin räplä­tes­sä äly­pu­he­lin­taan.

Kyrchynissä olisi jo yksinään riittänyt kat­sel­ta­vaa vaikka koko viikoksi. Valtavalla alueella oli tarjolla perin­teis­tä musiikkia, nomadien kok­ki­kil­pai­lu, muotia ja taidetta, käsi­työ­läis­ten basaari, runon­lausun­taa ja kan­kaan­ku­don­taa, akro­ba­ti­aa ja jousiam­mun­taa, hauk­ka­met­säs­tys­tä ja rat­sas­tus­näy­tök­siä — ja tietenkin lisää painia. Kauempana tapahtuma-alueesta laidunsi niin lampaita, hevosia, lehmiä kuin jakkeja, ja laakson läpi nelisti rat­sas­ta­jia milloin minkäkin ratsun selässä.

Vaalealla vil­la­huo­val­la pääl­lys­tet­ty­jä pyöreitä jurttia oli pys­ty­tet­ty laaksoon eri­lai­sik­si rykel­mik­si. Eri alueiden edus­ta­jil­la oli omia, koris­teel­li­sil­la porteilla mer­kit­ty­jä jurt­ta­ky­liä, joissa oli näytillä taidetta ja musiikkia. Osa jurtista oli pai­kal­lis­ten yhtiöiden ja muiden toi­mi­joi­den käytössä; pari oli varus­tet­tu Unicefin lipuilla. Monien jurttien oviaukot olivat avoinna vie­rai­li­joil­le. Sisään oli usein katettu herk­ku­pöy­tiä, joiden ääressä vieraat saat­toi­vat hetkeksi paeta laakson häkel­lyt­tä­vän kuumana polttavaa, her­keä­mä­tön­tä aurinkoa ja hevosten ilmaan nos­tat­ta­maa loputonta kuivaa pölyä.

Viime vuosina halvat kii­na­lais­val­mis­tei­set, metal­li­ra­ken­tei­set jurtat ovat tulleet yleiseen käyttöön perin­teis­ten puu­ra­ken­tei­den rinnalle. Vaikka metal­li­ke­hi­kot ovat vähä­va­rai­sil­le hyvä ratkaisu, niitä pidetään epä­au­tent­ti­si­na ja siten ongel­mal­li­si­na. “Autenttista noma­di­kult­tuu­ria” halutaan varjella monin tavoin. Kenelle tämä noma­di­kult­tuu­ri kuuluu, mistä se on tullut ja mihin se on menossa?

Muuttuva Kirgisia

Nomadeilla tar­koi­te­taan yleensä tasan­ko­jen asukkaita, pai­men­to­lai­sia, jotka vaeltavat eläin­lau­mo­jen­sa kanssa lai­tu­mel­ta toiselle vailla vaki­nais­ta asuin­paik­kaa. Eurooppalaisessa his­to­rian­kir­joi­tuk­ses­sa nomadiset kansat muis­te­taan parhaiten kan­sa­kun­tia hor­jut­ta­neis­ta val­loi­tuk­sis­taan. Attilan ja Tšingis-kaanin kaltaiset nimet kum­mit­te­le­vat edelleen erään­lai­si­na lopun aikojen airueina, “bar­baa­rien” mal­lie­si­merk­kei­nä. Toisaalta eri­tyi­ses­ti teollisen ajan kyn­nyk­sel­lä pai­men­to­lai­se­lä­mään alettiin yhdistää nos­tal­gis­ta kaipuuta aavojen arojen aikaan­saa­maan ajat­to­maan vapauteen.

Nomadeja olivat myös Kirgisian alueella his­to­rial­li­ses­ti eläneet kansat kuten uzbekit, dunganit ja kirgiisit itse. Alueen his­to­rias­sa tärkeää roolia näyt­te­le­vät islamin leviä­mi­nen 800-luvulta eteenpäin hal­lit­se­vak­si kult­tuu­ri­sek­si voimaksi ja Venäjän impe­riu­min sekä sittemmin Neuvostoliiton valta. Venäjän imperiumi levisi itäiseen ja keskiseen Aasiaan 1700-luvulta lähtien. Vuosina 1867 – 1918 Kirgisia oli osa impe­riu­miin kuuluvaa Turkestanin aluetta, ja Venäjän val­lan­ku­mouk­sen jälkeen se muodostui vähi­tel­len nyky­ra­jo­jen­sa mukai­sek­si Kirgisian sosia­lis­ti­sek­si neu­vos­to­ta­sa­val­lak­si.

Viimeistenkin pai­kal­li­sia uskontoja har­joit­ta­nei­den kir­gii­sien arvellaan kään­ty­neen islamiin 1800-luvulle tultaessa — siis ver­rat­tain myöhään. Kirgiisit myös säi­lyt­ti­vät monia vanhoja tapojaan, jotka eivät sopineet yhteen islamin kanssa. Kaikkiaan islamin leviä­mi­nen Kirgisiassa oli hidasta ja enim­mäk­seen suu­fi­lai­seen mys­tiik­kaan kes­kit­ty­vää. Maan nyky­kult­tuu­ri on sekoitus isla­mi­lais­ta, län­si­mais­ta, venä­läis­tä ja nomadista perin­net­tä, joista yksikään ei ole selkeän domi­noi­vas­sa asemassa tur­mus­his­sa, joka­päi­väi­ses­sä elämässä.

previous arrow
next arrow
Slider

Kaukaiselta vas­ta­ran­nal­ta kantautui hiljaista laulua. Siellä, sil­män­kan­ta­mat­to­mal­la arolla, auringon pais­tees­sa, näkyi tuskin huo­mat­ta­vi­na pisteinä pai­men­to­lais­ten majoja.

Siellä oli vapaus, siellä asui toisia ihmisiä, jotka olivat aivan toi­sen­lai­sia kuin täkä­läi­set, siellä aikakin näytti sei­sah­tu­neen, ikään kuin Aabrahamin ja hänen kar­ja­lau­mo­jen­sa päivät eivät vielä olisi menneet.”

- Fjodor Dostojevski: Rikos ja ran­gais­tus (suom. M. Vuori)

Kun Neuvostoliitto ryhtyi viime vuo­si­sa­dan alussa moder­ni­soi­maan kir­gii­se­jä, toi se mukanaan myös erään maailman tun­ne­tuim­mis­ta vit­sauk­sis­ta: viinan. Vodka korvasi fer­men­toi­dus­ta hevo­sen­mai­dos­ta tehdyn kumissin, joka on suurin piirtein koti­kal­jan vahvuinen juoma. Nykyään kumissia juodaan jälleen laajalti, vaikka juh­la­ti­lai­suuk­sis­sa on yhä tapana, että miehet juovat vodkaa naisten hörp­pies­sä kumissia. Kyrchynin kisa­kat­so­mos­sa pääsimme folkrokin soidessa mais­ta­maan kumissia ystä­väl­li­sen pai­kal­li­sen tar­joa­ma­na. Lämmin ja hapan tam­man­mai­to kuuman pölyi­sel­lä arolla ei heti avautunut mat­ka­lai­sil­le suurena herkkuna. Ehkä ensi kerralla!

Neuvostoliitolla oli val­ta­kau­del­laan kir­gii­siyh­teis­kun­taan seku­la­ri­soi­va vaikutus. Keski-Aasian kansat olivat neu­vos­to­val­tion silmissä taka­pa­jui­sia ja uudel­leen­kou­lu­tuk­sen tarpeessa. Kulttuuripropagandaa levi­tet­tiin syr­jä­seu­duil­la neu­vos­to­kult­tuu­ri­ker­ho­jen kautta. Niiden tarkoitus oli vastustaa sekä noma­dius­ko­muk­sia että islamia, Neuvostoliiton kult­tuu­ri­po­liit­ti­sen linjan mukai­ses­ti. Kulttuurivallankumous pyrki luomaan tasan­goil­la vael­ta­vis­ta noma­deis­ta tie­dos­ta­vaa seden­taa­ris­ta pro­le­ta­ri­aat­tia. Uskonnollisilta joh­ta­jil­ta rii­sut­tiin vai­ku­tus­val­taa, uskon­nol­li­sia kouluja sul­jet­tiin ja kansa pyrittiin ohjaamaan pois vanhoista ritu­aa­leis­taan.

Neuvostoliitto tavoit­te­li alueil­laan kult­tuu­ris­ta ja ideo­lo­gis­ta yhte­näi­syyt­tä, mutta joutui hyö­dyn­tä­mään uudel­leen­kou­lu­tuk­ses­sa pai­kal­li­sia perin­tei­tä ja tapoja. Esimerkiksi noma­deil­le tärkeitä runon­lau­la­jia, akyneita, roh­kais­tiin laulamaan uuden maa­il­man­jär­jes­tyk­sen tuomasta posi­tii­vi­ses­ta muu­tok­ses­ta. Akynit vas­ta­si­vat toisaalta ihan­noi­den modernia ratio­na­lis­mia ja tek­no­lo­gi­aa, toisaalta käyttäen ääntään sosi­aa­li­seen kri­tiik­kiin. Osa akyneista pääsi tämän anti-neu­vos­to­liit­to­lai­suu­den vuoksi hen­ges­tään, kun Stalinin puh­dis­tuk­set 1930-luvulla ylsivät Kirgisiaan.

Mahtavan Manasin muisto

Kirgisia itse­näis­tyi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua. Presidentti Askar Akayevin hallitus pyrki nopeasti yhdis­tä­mään kan­sa­kun­nan yhteistä noma­dis­tis­ta historiaa vies­ti­vien symbolien alle. Nuori valtio tarvitsi kan­sal­lis­ta ins­pi­raa­tio­ta, joka siirtäisi huomion pois Neuvostoliiton hajoa­mis­ta seu­ran­nees­ta talous­krii­sis­tä. Kuten monissa Keski-Aasian maissa, avuksi tuotiin his­to­rial­li­set ja myyttiset kan­sal­lis­san­ka­rit. Etelänaapuri Uzbekistanissa tämän statuksen sai 1300-luvun timuridi-impe­riu­min luonut pelätty val­loit­ta­ja Timur Lenk. Kirgisian tapauk­ses­sa his­to­rial­li­sis­ta kaaneista on vain vähän kir­joi­tet­tua tietoa, joten kan­sal­lis­hee­rok­sen viitan sai myyttinen kansojen yhdistäjä Manas.

Manasin vaiheista kertova eeppinen kan­san­ru­noel­ma on maailman pisin kan­sal­li­see­pos. Sen laajin versio sisältää puoli miljoonaa riviä runoa. Teos on UNESCOn aineet­to­man kult­tuu­ri­pe­rin­nön listalla. Kirgisialainen kir­jai­li­ja Tšingiz Aitmatov onkin todennut, ettei Kirgisian historia ole ark­ki­teh­tuu­ria, mui­nais­jään­tei­tä tai kir­joi­tet­tua epiikkaa. Se on elävää, vuo­si­tu­han­tis­ta, suullista peri­mä­tie­toa.

Kazakstanilainen tutkija ja etnografi Chokan Valikhanov kutsui vuonna 1856 Manas-eeposta “tasan­ko­jen Iliaaksi”. Eepos koostuu yleensä kolmesta syklistä, joista ensim­mäi­nen kertoo Manasin seik­kai­luis­ta, toinen hänen poikansa ja kolmas pojan­poi­kan­sa uro­teois­ta. Harvinaisemmat versiot etenevät jopa kah­dek­san­teen suku­pol­veen saakka. Osia Manas-eepok­ses­ta on muutettu kirjoiksi, elo­ku­vik­si, teat­te­ri­näy­tel­mik­si, ope­re­teik­si, pop­musii­kik­si ja sar­ja­ku­vik­si.

Manasin tarina tuli kisojen ava­jais­se­re­mo­nias­sa voi­mak­kaas­ti iholle. Hippodromin hiek­ka­ken­täl­lä esi­tet­tiin auringon laskettua valtava, eeppinen tarina Kirgisian his­to­rias­ta, aina uni­ver­su­min synnystä alkaen. Areenalla tanssi, lauloi ja ratsasti satoja esiin­ty­jiä psy­ke­dee­lis­ten valojen muo­dos­taes­sa näyttävää valo- ja video­tai­det­ta kentän taus­ta­ra­ken­tei­siin. Pahuuden voimat nousivat koet­te­le­maan san­ka­ril­li­sia noma­di­kan­so­ja, ja yön pimey­des­tä marssi esiin tuli­soih­tu­ja hei­lut­te­le­va demo­ni­ryk­ment­ti. Synkimmällä hetkellä Manas saapui paikalle kansojen pelas­ta­ja­na. Tarinan yksi­tyis­koh­tia oli vaikea seurata, koska ukkosen lailla kumiseva miesääni juonsi tarinan kir­gii­sik­si, mutta viesti oli selvä: Manas on valtaviin mit­ta­suh­tei­siin paisuva myyttinen sankari, joka miel­le­tään koko kir­gii­si­kan­san esi-isäksi.

Manasin eepos nivoutuu Kirgisian nyky­ta­ri­nas­sa sau­mat­to­mas­ti kansan his­to­ri­aan ja tapoihin. Kirgisian punai­ses­sa lipussa on jurtan huippu, josta lähtevät 40 sädettä sym­bo­loi­vat 40 heimoa, jotka Manas yhdisti yhdeksi kan­sa­kun­nak­si. 1990-luvulla Akayevin hallitus jopa julisti sanan ‘kirgiisi’ juontavan sanoista kyrk uuz, “40 heimoa”. Itsenäisyyden alku­vuo­sien mul­tiet­ni­nen natio­na­lis­mi muuttui kuitenkin 90-luvulta eteenpäin yhä enemmän kir­gii­si­pai­not­tei­sek­si, jättäen alueen muut etniset ryhmät — eri­tyi­ses­ti uzbekit — ulko­puo­lel­le. Kirgiisien oman noma­di­kult­tuu­rin ja -perin­tei­den voimakas painotus muokkasi Kirgisian his­to­rial­lis­ta tarinaa sup­peam­paan suuntaan.

Kirgiisit ovatkin kult­tuu­rin ja iden­ti­tee­tin neu­vot­te­lun pro­ses­sis­sa aktii­vi­sia osal­lis­tu­jia. Jatkuva dialogi siitä, mikä on modernia ja toi­vot­ta­vaa, ja mikä menneen maailman taka­pa­jui­suut­ta, jatkuu niin poli­tii­kas­sa kuin pop­musii­kis­sa.

Nomadien “autent­ti­sel­la kult­tuu­ril­la” rat­sas­ta­va ja sitä roman­ti­soi­va World Nomad Games on tämän kan­sal­lis­val­tion iden­ti­teet­tiä voi­mis­ta­va hanke. Nomadisen elä­män­ta­van ja modernin kan­sal­lis­val­tion mah­dut­ta­mi­nen samoihin kehyksiin on kuitenkin monella tavalla ris­ti­rii­tais­ta. Nomadiromantiikan pihvi ovat Manasin kaltaiset väkevät ja villit rat­sas­ta­jat, jotka kulkevat vapaina avarilla aroilla ja kuk­ku­loil­la. Valtiollisten rajojen veto ja yhä tiuk­ke­ne­va raja­val­von­ta eivät kui­ten­kaan tee poik­keuk­sia yhdenkään nomadin kohdalla. Tämän päivän autent­ti­nen nomadismi tyytyy mie­li­ku­vaan siitä, että rat­sas­ta­ja on vapaa — kunhan pysyt­te­lee oman maansa rajojen sisällä.

Nomadit ilman rajoja

Kisojen ava­jai­sis­sa nähtiin VIP-kat­so­mos­sa kiin­nos­ta­va kokoelma val­tion­pää­mie­hiä. Paikalla olivat Kazakstanin pre­si­dent­ti Nursultan Nazarbajev, Unkarin pää­mi­nis­te­ri Viktor Orban, Turkin pre­si­dent­ti Recep Tayyip Erdoğan, Fuijairan ara­bie­mi­raa­tin kruu­nunprins­si, sheikki Mohammed Al Sharqi sekä Tatarstanin auto­no­mi­sen alueen pre­si­dent­ti Rustam Minnikhanov. Tämä auto­ri­tää­ris­ten herrojen kabinetti heijastaa Kirgisian moni­puo­lis­ta iden­ti­teet­ti­kes­kus­te­lua. Kirgiisit mieltävät itsensä osaksi turk­ki­lais­ten kansojen koko­nai­suut­ta, johon myös islamin uskovien yhteisö umma hieman kau­kai­sem­pa­na liittyy. Tataarit jakavat kir­gii­sien kanssa turk­ki­lais- ja noma­di­kan­so­jen yhte­näi­sen perinteen.

Vaikka Kirgisia on länteen päin avoin, ei Venäjän geo­po­liit­tis­ta mer­ki­tys­tä alueella voi sivuuttaa. Vuonna 2014 Kirgisia hääti USA:n Keski-Aasian vii­mei­ses­tä len­to­tu­ki­koh­das­taan, suurelta osin Venäjän pai­nos­tuk­sen myötä. Suurin osa ulko­mail­la työs­ken­te­le­vis­tä kir­gii­seis­tä asuu Venäjällä, ja kaup­pa­suh­teet Venäjän kanssa ovat mer­kit­tä­vät. Kirgisiassa on myös mer­kit­tä­vä venä­läis­vä­hem­mis­tö, joka ei kui­ten­kaan itse­näis­ty­mi­sen jälkeen ole ollut poliit­ti­ses­ti kovin aktii­vi­nen.

Kirgisian pre­si­dent­ti Sooronbai Jeenbekov julisti kisojen ava­jais­pu­hees­sa, että Nomad Games siirtyy vuoden 2020 myötä Turkkiin. Päätös saattaa vaikuttaa eri­koi­sel­ta, sillä nyky-Turkissa pai­men­to­lai­suus on kadonnut lähes kokonaan. Taustalla on kuitenkin pitem­piai­kai­sia pyr­ki­myk­siä luoda siteitä Turkin ja Keski-Aasian val­tioi­den välille. Kirgiisi, kuten kazakki ja uzbekki, ovat tur­kin­su­kui­sia kieliä, ja pan-turk­ki­lais­ten vel­jes­kan­so­jen iden­ti­tee­tin koros­ta­mi­nen kielen, kult­tuu­rin ja historian keinoin on ollut avoimesti näkyvillä maiden välisessä poli­tii­kas­sa 1990-luvulta lähtien. Tähän liittyy esi­mer­kik­si Turkkilaisten kansojen neuvosto, jonka kokous jär­jes­tet­tiin Bishkekissä sopivasti samaan aikaan kisojen kanssa. 

Kisojen siirto Turkkiin herättää monen­lai­sia tunteita. Kirgisia on nähnyt vuosien aikana valtavan työn luomalla uuden tapah­tu­man, tekemällä sitä tun­ne­tuk­si ja tuomalla itselleen posi­tii­vis­ta ja oma­lei­mais­ta huomiota muun maailman silmissä. Luonnonkauniissa maassa on käy­tän­nös­sä vielä hyö­dyn­tä­mä­tön turismin poten­ti­aa­li, jolle kisat ovat hedel­mäl­lis­tä maaperää. Joidenkin kom­men­toi­jien mukaan Kirgisian tulisikin mono­po­li­soi­da kisat ainakin tois­tai­sek­si, jotta kymmenien mil­joo­nien dollarien valtaisa panostus maksaisi itsensä takaisin köyhälle maalle. 

previous arrow
next arrow
Slider

Toisten mukaan siirto Turkkiin on kuitenkin juuri se askel, mitä kisoilla on tavoi­tel­tu. Se täyttää samaa tar­koi­tus­ta kuin vuosi vuodelta kasvava osal­lis­tu­ja­mai­den luettelo — antaa World Nomad Gamesille kan­sain­vä­lis­tä tun­nus­tus­ta mer­kit­tä­vä­nä, var­tee­no­tet­ta­va­na urhei­lu­juh­la­na. World Nomad Gamesin rinnalle on syn­ty­mäs­sä niin ikään UNESCOn suo­je­luk­ses­sa Worldwide Traditional Games, jotka pidetään näillä näkymin ensim­mäi­sen kerran 2021 Kazakstanissa. Nähtäväksi jää, muo­dos­tuu­ko kisoista hai­tal­li­nen kil­pai­li­ja World Nomad Gamesille, vai tuovatko tapah­tu­mat sulassa sovussa Keski-Aasian perin­tei­siä lajeja maailman tie­toi­suu­teen. 

Vertaus olym­pia­lai­siin kertoo kisojen jär­jes­tä­jien tavoit­teis­ta paljon. Eurooppalaisessa kult­tuu­ri­pii­ris­sä olym­pia­lai­set ovat osa sivi­li­saa­tion roman­ti­soi­tua syn­ty­ta­ri­naa. Kertomus sivis­tyk­sem­me juurista palaa yhä uudelleen antiikin Kreikkaan ja sen ainut­laa­tui­se­na nähtyihin saa­vu­tuk­siin. Jos World Nomad Gamesista tulee vakiin­tu­nut kult­tuu­rin ja urheilun kan­sain­vä­li­nen juhla, on globaalia kult­tuu­ria onnis­tut­tu raken­ta­maan jostain aivan muualta kuin sen tavan­omai­sis­ta syn­ty­kes­kuk­sis­ta käsin. Kansa vailla kir­joi­tet­tua historiaa antaisi näin vas­ti­neen­sa euro­sent­ri­sen his­to­rian­kir­joi­tuk­sen kansoja yhdis­tä­väl­le tapah­tu­mal­le. Keski-Aasian ver­rat­tain tun­te­mat­to­mal­le maalle tämä olisi mer­kit­tä­vä saavutus.

Urheiluun laajalti liitetty, poliit­ti­set eri­mie­li­syy­det ohittava ja kansojen veljeyttä korostava roman­tiik­ka oli kisoissa käsin­kos­ke­tel­ta­vas­ti läsnä. Olympiaurheilun vakiin­tu­neet valta-asetelmat kään­tyi­vät kiin­nos­ta­val­la tavalla pää­lael­leen, kun maailman kentillä ver­rat­tain tun­te­mat­to­mat kirgiisit ja kazakit rökit­ti­vät euroop­pa­lai­sia ja ame­rik­ka­lai­sia pai­men­to­lais­ten perin­ne­la­jeis­sa.

Yleisön alta­vas­taa­jil­le osoittama into ja tuki oli väkevää, vil­pi­tön­tä ja äänekästä — ei varmasti vähiten siksi, että jokainen kisoihin tosissaan osal­lis­tu­va urheilija omalta osaltaan legitimoi tapah­tu­man hakemaa imagoa kaikkien kansojen yhteisenä, noma­di­ve­toi­se­na juhlana.

Samaa ajatusta tavoit­te­li pää­mi­nis­te­ri Muhammetkaliy Abulgaziyevin puhe tapah­tu­man lop­puse­re­mo­nias­sa. Kansojen välistä yhteyttä, suvait­se­vai­suut­ta ja ante­liai­suut­ta koros­ta­nut puhe päättyi kii­tok­siin kisoihin osal­lis­tu­mi­ses­ta ja kutsuun: “Kyrgyzstan will always be open to you, and will wait for you”.

  • Podcast-lukija: Jenna Honkanen
  • Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
  • Kuvitus: Gronow /​Nordström /​Koskenalho
  • Artikkelikuva: Eemi Nordström
  1. Dilip Hiro 2011. Inside Central Asia: A Political and Cultural History of Uzbekistan, Turkmenistan, Kazakhstan, Kyrgyzstan, Tajikistan, Turkey, and Iran.
  2. Ali Igmen 2012. Speaking Soviet with an Accent: Culture and Power in Kyrgyzstan.
  3. Nicholas Muller & Chris Rickleton 7.9.2018. Kyrgyzstan hosts third Nomad Games, and passes the torch.
  4. Boris Petric 2015. Where Are All Our Sheep? Kyrgyzstan, a Global Political Arena.

Kirjoittajat

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee antropologian popularisoinnin lisäksi tiedeviestinnän parissa myös muissa kuvioissa, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.


Bruno Gronow, VTK, on sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistolla. Brunon erityinen kiinnostuksen kohde on kulttuuriperintöämme vaalivien instituutioiden tarkasteleminen antropologin silmin. Hänellä on työn alla Suomen erikoismuseoita käsittelevä tietokirja sekä etnografinen analyysi pro gradu -tutkielman muodossa samasta aiheesta.


Eemi Nordström, VTK, on pro gradu -tutkielmaansa työstävä sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistosta. Häntä kiehtoo erityisesti ihmisen ja muiden elävien olentojen välinen vuorovaikutus.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Pähkäiletko vielä joululahjojen kanssa? Miltä kuulostaisi roolileikki salaisena agenttina Las Vegasissa, tai päivä tunnetun muotisuunnittelijan kanssa? Entä paratiisisaarelta toiselle hyppiminen yksityiskoneella Aasiassa? Kuulostaa ehkä saavuttamattomalta tarulta, mutta nämä lahjat ovat täyttä totta maailman rikkaille pyramidin huipulla.

Miltä sukulaisuus näyttää, kun veren tai geenien merkitystä tarkastellaan uudessa valossa? Voiko sukulaisia saada tekemällä? Entä voiko suvun valita? Sukulaisuussuhteet ovat aina kulttuurin muovaamia. Adoptio haastaa käsityksiämme sukulaisuudesta, sillä se sijaitsee biologian ja kulttuurin rajapinnassa.