Kirgisiassa järjestettiin syyskuussa viikon mittainen urheilu- ja kulttuuritapahtuma World Nomad Games, joka tunnetaan “nomadien olympialaisina”. Kunnianhimoisen projektin avulla rakennetaan niin alueen turismia kuin nomadikulttuuria ja -identiteettiä. Matkustimme kisoihin ottamaan selvää, mistä tässä kotimaan mediassa tuskin lainkaan huomiota saaneessa suurtapahtumassa on kyse.
Vuodesta 2014 lähtien joka toinen vuosi järjestetty World Nomad Games pyrkii Keski-Aasian nomadikulttuurien arvostuksen nostamiseen maailman silmissä. UNESCOn suojelukohteiden listalle pääseminen toi tapahtumalle sen kolmannella kierroksella runsaasti lisää uskottavuutta. Nomadien eli vaeltavien paimentolaiskansojen itse-eksotisointi ja myyttisyyteen kietoutuvien perinteiden romantisointi eivät ole ole tapahtumassa pelkkänä mausteena, vaan sekä täytteenä että kuorrutuksena.
Vastasimme nomadismin kutsuun, ja kiiruhdimme Keski-Aasian kisanäyttämölle Kirgisian pääkaupungin Bishkekin kautta. World Nomad Games sijoittui heti maan itsenäisyyspäivän jälkeiselle viikolle, ja itsenäisyyttä juhlittiin valtavilla kisajulisteilla vuoratulla aukiolla, jossa suuri kello laski päiviä ja minuutteja tapahtuman alkuun. World Nomad Games on muiden suurten kansainvälisten urheilutapahtumien tavoin ennen kaikkea kansakunnan rakentamisen projekti. Kirgisian kansallisvaltio pyritään kisojen avulla nostamaan entisten neuvostomaiden köyhästä tuntemattomuudesta moderniksi, omaleimaiseksi, kulttuurisesti kiinnostavaksi kohteeksi.
Suurin osa artikkelin kuvista on kuvakaruselleja, joita selaamalla pääsee sukeltamaan syvemmälle tapahtuman värikkääseen maailmaan!
World Nomad Games oli avajais- ja loppuseremonioita lukuunottamatta täysin avoin ja ilmainen, ja tapahtumassa oli erittäin iloinen, innostunut ja osallistuva tunnelma. Urheilijoita saapui noin 70 valtiosta kilpailemaan Keski-Aasian perinteisiin painottuvissa lajeissa, joita olympialaisissa ei juuri nähdä. Avajaisseremonian juhlavaan, suursuosion saaneeseen kansojen kulkueeseen osallistui peräti 89 valtiota. Delegaatioiden koko vaihteli – monista maista paikalla oli vain yksi edustaja, toisista taas kymmenien henkien näyttävä, kansallispukuihin verhoutunut suuredustus. Suomen muutaman hengen kisaedustajistoon kuului sinisten kansanedustaja Kari Kulmala, joka osallistui eteläkorealaiseen Ssireum-painiin.
Nomadien mailla
Maailman toiseksi suurimman suolajärven, kirkasvetisen Issyk-Kulin rannalla seisoo hippodromi. Se on pikkukaupunki Cholpon-Atan suurin ja näyttävin rakennelma, joka rakennettiin edellistä World Nomad Gamesia varten vuonna 2016. Tuhansia ihmisiä vetävästä katetusta katsomosta aukeaa näkymä valtavalle hiekkakentälle, jolla tapahtuman merkittävimmät ottelut käydään. Näiden joukossa ehdottomasti suosituin on vauhdikas ja hurja kok-boru. Se on ratsain pelattava joukkuelaji, jossa pyritään viemään päätön ja jalaton vuohen ruho vastustajan maaliin.
Keski-Aasian nomadikansojen kisoissa hevosurheilu on muutenkin tärkeässä roolissa. Tavanomaisempien ratsastuskisojen lisäksi nähtävissä oli muun muassa jousiammuntaa ja seipään heittoa hevosen selästä sekä intensiivinen hevospaini er enish, jossa tavoitteena on saada vastustaja kiskottua alas ratsailta.
Kisatapahtumia oli tarjolla useammassa paikassa. Hevosettomista painilajeista suurin osa käytiin areenan viereisessä, uunituoreessa painitalossa. 50 kilometrin päähän Kyrchynin laaksoon puolestaan nousi tuhannen jurtan “etnokylä”, jossa oli omat avajais- ja lopetusseremoniansa sekä kasapäin vapaamuotoisempaa ohjelmaa.
Kirgiisielämän henki kyrgyzchylyk löytyy vuorilaitumilta kesäisin, kun ihmiset pakenevat kaupunkielämää. Kesäinen retriitti jailoolle eli kesälaitumelle vaikuttaa olevan kirgiisien kulttuurisessa kuvastossa vastaavassa asemassa kuin kesämökki suomalaisilla. Molemmat ovat pakopaikkoja takaisin mytologisoiduille juurille: yksinkertaisemmaksi miellettyyn elämään ja luonnon helmaan, joka koetaan molempien kansojen parissa lähes pyhänä.
Kyrchynin laakso oli henkeäsalpaava näky. Suomalaisen tasaiseen ja tiheään luonnon arkkitehtuuriin tottuneelle silmälle laakso oli melkein liian suurta katsottavaa. Kukkulat kohosivat laakson pohjalla kiemurtelevan joen ympärille rakentuneiden vaaleiden jurttien täplittämästä lakeudesta laajoina aaltoina kohti korkeampien vuorten sumuisia siluetteja. Ilma tuoksui pölylle ja eläimille. Parkkialueella minibussien ja rämäisten linja-autojen seassa näki väkeä ratsailla, näyttäviin perinne- ja esiintymisasuihin pukeutuneina. Romantisoitu kuva perinteisestä nomadismista sekoittui iloisesti ja mutkattomasti moderniin maailmaan siron hevosen selässä ratsastavan, nahkapanssaroidun nomadisoturin räplätessä älypuhelintaan.
Kyrchynissä olisi jo yksinään riittänyt katseltavaa vaikka koko viikoksi. Valtavalla alueella oli tarjolla perinteistä musiikkia, nomadien kokkikilpailu, muotia ja taidetta, käsityöläisten basaari, runonlausuntaa ja kankaankudontaa, akrobatiaa ja jousiammuntaa, haukkametsästystä ja ratsastusnäytöksiä – ja tietenkin lisää painia. Kauempana tapahtuma-alueesta laidunsi niin lampaita, hevosia, lehmiä kuin jakkeja, ja laakson läpi nelisti ratsastajia milloin minkäkin ratsun selässä. Vaalealla villahuovalla päällystettyjä pyöreitä jurttia oli pystytetty laaksoon erilaisiksi rykelmiksi. Eri alueiden edustajilla oli omia, koristeellisilla porteilla merkittyjä jurttakyliä, joissa oli näytillä taidetta ja musiikkia. Osa jurtista oli paikallisten yhtiöiden ja muiden toimijoiden käytössä; pari oli varustettu Unicefin lipuilla. Monien jurttien oviaukot olivat avoinna vierailijoille. Sisään oli usein katettu herkkupöytiä, joiden ääressä vieraat saattoivat hetkeksi paeta laakson häkellyttävän kuumana polttavaa, herkeämätöntä aurinkoa ja hevosten ilmaan nostattamaa loputonta kuivaa pölyä.
Viime vuosina halvat kiinalaisvalmisteiset, metallirakenteiset jurtat ovat tulleet yleiseen käyttöön perinteisten puurakenteiden rinnalle. Vaikka metallikehikot ovat vähävaraisille hyvä ratkaisu, niitä pidetään epäautenttisina ja siten ongelmallisina. “Autenttista nomadikulttuuria” halutaan varjella monin tavoin. Kenelle tämä nomadikulttuuri kuuluu, mistä se on tullut ja mihin se on menossa?
Muuttuva Kirgisia
Nomadeilla tarkoitetaan yleensä tasankojen asukkaita, paimentolaisia, jotka vaeltavat eläinlaumojensa kanssa laitumelta toiselle vailla vakinaista asuinpaikkaa. Eurooppalaisessa historiankirjoituksessa nomadiset kansat muistetaan parhaiten kansakuntia horjuttaneista valloituksistaan. Attilan ja Tšingis-kaanin kaltaiset nimet kummittelevat edelleen eräänlaisina lopun aikojen airueina, “barbaarien” malliesimerkkeinä. Toisaalta erityisesti teollisen ajan kynnyksellä paimentolaiselämään alettiin yhdistää nostalgista kaipuuta aavojen arojen aikaansaamaan ajattomaan vapauteen.
Nomadeja olivat myös Kirgisian alueella historiallisesti eläneet kansat kuten uzbekit, dunganit ja kirgiisit itse. Alueen historiassa tärkeää roolia näyttelevät islamin leviäminen 800-luvulta eteenpäin hallitsevaksi kulttuuriseksi voimaksi ja Venäjän imperiumin sekä sittemmin Neuvostoliiton valta. Venäjän imperiumi levisi itäiseen ja keskiseen Aasiaan 1700-luvulta lähtien. Vuosina 1867-1918 Kirgisia oli osa imperiumiin kuuluvaa Turkestanin aluetta, ja Venäjän vallankumouksen jälkeen se muodostui vähitellen nykyrajojensa mukaiseksi Kirgisian sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.
Viimeistenkin paikallisia uskontoja harjoittaneiden kirgiisien arvellaan kääntyneen islamiin 1800-luvulle tultaessa – siis verrattain myöhään. Kirgiisit myös säilyttivät monia vanhoja tapojaan, jotka eivät sopineet yhteen islamin kanssa. Kaikkiaan islamin leviäminen Kirgisiassa oli hidasta ja enimmäkseen suufilaiseen mystiikkaan keskittyvää. Maan nykykulttuuri on sekoitus islamilaista, länsimaista, venäläistä ja nomadista perinnettä, joista yksikään ei ole selkeän dominoivassa asemassa turmushissa, jokapäiväisessä elämässä.
Siellä oli vapaus, siellä asui toisia ihmisiä, jotka olivat aivan toisenlaisia kuin täkäläiset, siellä aikakin näytti seisahtuneen, ikään kuin Aabrahamin ja hänen karjalaumojensa päivät eivät vielä olisi menneet.”
– Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus (suom. M. Vuori)Kun Neuvostoliitto ryhtyi viime vuosisadan alussa modernisoimaan kirgiisejä, toi se mukanaan myös erään maailman tunnetuimmista vitsauksista: viinan. Vodka korvasi fermentoidusta hevosenmaidosta tehdyn kumissin, joka on suurin piirtein kotikaljan vahvuinen juoma. Nykyään kumissia juodaan jälleen laajalti, vaikka juhlatilaisuuksissa on yhä tapana, että miehet juovat vodkaa naisten hörppiessä kumissia. Kyrchynin kisakatsomossa pääsimme folkrokin soidessa maistamaan kumissia ystävällisen paikallisen tarjoamana. Lämmin ja hapan tammanmaito kuuman pölyisellä arolla ei heti avautunut matkalaisille suurena herkkuna. Ehkä ensi kerralla!
Neuvostoliitolla oli valtakaudellaan kirgiisiyhteiskuntaan sekularisoiva vaikutus. Keski-Aasian kansat olivat neuvostovaltion silmissä takapajuisia ja uudelleenkoulutuksen tarpeessa. Kulttuuripropagandaa levitettiin syrjäseuduilla neuvostokulttuurikerhojen kautta. Niiden tarkoitus oli vastustaa sekä nomadiuskomuksia että islamia, Neuvostoliiton kulttuuripoliittisen linjan mukaisesti. Kulttuurivallankumous pyrki luomaan tasangoilla vaeltavista nomadeista tiedostavaa sedentaarista proletariaattia. Uskonnollisilta johtajilta riisuttiin vaikutusvaltaa, uskonnollisia kouluja suljettiin ja kansa pyrittiin ohjaamaan pois vanhoista rituaaleistaan.
Neuvostoliitto tavoitteli alueillaan kulttuurista ja ideologista yhtenäisyyttä, mutta joutui hyödyntämään uudelleenkoulutuksessa paikallisia perinteitä ja tapoja. Esimerkiksi nomadeille tärkeitä runonlaulajia, akyneita, rohkaistiin laulamaan uuden maailmanjärjestyksen tuomasta positiivisesta muutoksesta. Akynit vastasivat toisaalta ihannoiden modernia rationalismia ja teknologiaa, toisaalta käyttäen ääntään sosiaaliseen kritiikkiin. Osa akyneista pääsi tämän anti-neuvostoliittolaisuuden vuoksi hengestään, kun Stalinin puhdistukset 1930-luvulla ylsivät Kirgisiaan.
Mahtavan Manasin muisto
Kirgisia itsenäistyi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua. Presidentti Askar Akayevin hallitus pyrki nopeasti yhdistämään kansakunnan yhteistä nomadistista historiaa viestivien symbolien alle. Nuori valtio tarvitsi kansallista inspiraatiota, joka siirtäisi huomion pois Neuvostoliiton hajoamista seuranneesta talouskriisistä. Kuten monissa Keski-Aasian maissa, avuksi tuotiin historialliset ja myyttiset kansallissankarit. Etelänaapuri Uzbekistanissa tämän statuksen sai 1300-luvun timuridi-imperiumin luonut pelätty valloittaja Timur Lenk. Kirgisian tapauksessa historiallisista kaaneista on vain vähän kirjoitettua tietoa, joten kansallisheeroksen viitan sai myyttinen kansojen yhdistäjä Manas. Manasin vaiheista kertova eeppinen kansanrunoelma on maailman pisin kansalliseepos. Sen laajin versio sisältää puoli miljoonaa riviä runoa. Teos on UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön listalla. Kirgisialainen kirjailija Tšingiz Aitmatov onkin todennut, ettei Kirgisian historia ole arkkitehtuuria, muinaisjäänteitä tai kirjoitettua epiikkaa. Se on elävää, vuosituhantista, suullista perimätietoa.
Kazakstanilainen tutkija ja etnografi Chokan Valikhanov kutsui vuonna 1856 Manas-eeposta “tasankojen Iliaaksi”. Eepos koostuu yleensä kolmesta syklistä, joista ensimmäinen kertoo Manasin seikkailuista, toinen hänen poikansa ja kolmas pojanpoikansa uroteoista. Harvinaisemmat versiot etenevät jopa kahdeksanteen sukupolveen saakka. Osia Manas-eepoksesta on muutettu kirjoiksi, elokuviksi, teatterinäytelmiksi, opereteiksi, popmusiikiksi ja sarjakuviksi. 
Manasin tarina tuli kisojen avajaisseremoniassa voimakkaasti iholle. Hippodromin hiekkakentällä esitettiin auringon laskettua valtava, eeppinen tarina Kirgisian historiasta, aina universumin synnystä alkaen. Areenalla tanssi, lauloi ja ratsasti satoja esiintyjiä psykedeelisten valojen muodostaessa näyttävää valo- ja videotaidetta kentän taustarakenteisiin. Pahuuden voimat nousivat koettelemaan sankarillisia nomadikansoja, ja yön pimeydestä marssi esiin tulisoihtuja heilutteleva demonirykmentti. Synkimmällä hetkellä Manas saapui paikalle kansojen pelastajana. Tarinan yksityiskohtia oli vaikea seurata, koska ukkosen lailla kumiseva miesääni juonsi tarinan kirgiisiksi, mutta viesti oli selvä: Manas on valtaviin mittasuhteisiin paisuva myyttinen sankari, joka mielletään koko kirgiisikansan esi-isäksi. 
Manasin eepos nivoutuu Kirgisian nykytarinassa saumattomasti kansan historiaan ja tapoihin. Kirgisian punaisessa lipussa on jurtan huippu, josta lähtevät 40 sädettä symboloivat 40 heimoa, jotka Manas yhdisti yhdeksi kansakunnaksi. 1990-luvulla Akayevin hallitus jopa julisti sanan ‘kirgiisi’ juontavan sanoista kyrk uuz, “40 heimoa”. Itsenäisyyden alkuvuosien multietninen nationalismi muuttui kuitenkin 90-luvulta eteenpäin yhä enemmän kirgiisipainotteiseksi, jättäen alueen muut etniset ryhmät – erityisesti uzbekit – ulkopuolelle. Kirgiisien oman nomadikulttuurin ja -perinteiden voimakas painotus muokkasi Kirgisian historiallista tarinaa suppeampaan suuntaan.
Kirgiisit ovatkin kulttuurin ja identiteetin neuvottelun prosessissa aktiivisia osallistujia. Jatkuva dialogi siitä, mikä on modernia ja toivottavaa, ja mikä menneen maailman takapajuisuutta, jatkuu niin politiikassa kuin popmusiikissa.
Nomadien “autenttisella kulttuurilla” ratsastava ja sitä romantisoiva World Nomad Games on tämän kansallisvaltion identiteettiä voimistava hanke. Nomadisen elämäntavan ja modernin kansallisvaltion mahduttaminen samoihin kehyksiin on kuitenkin monella tavalla ristiriitaista. Nomadiromantiikan pihvi ovat Manasin kaltaiset väkevät ja villit ratsastajat, jotka kulkevat vapaina avarilla aroilla ja kukkuloilla. Valtiollisten rajojen veto ja yhä tiukkeneva rajavalvonta eivät kuitenkaan tee poikkeuksia yhdenkään nomadin kohdalla. Tämän päivän autenttinen nomadismi tyytyy mielikuvaan siitä, että ratsastaja on vapaa – kunhan pysyttelee oman maansa rajojen sisällä.
Nomadit ilman rajoja
Kisojen avajaisissa nähtiin VIP-katsomossa kiinnostava kokoelma valtionpäämiehiä. Paikalla olivat Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev, Unkarin pääministeri Viktor Orban, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan, Fuijairan arabiemiraatin kruununprinssi, sheikki Mohammed Al Sharqi sekä Tatarstanin autonomisen alueen presidentti Rustam Minnikhanov. Tämä autoritääristen herrojen kabinetti heijastaa Kirgisian monipuolista identiteettikeskustelua. Kirgiisit mieltävät itsensä osaksi turkkilaisten kansojen kokonaisuutta, johon myös islamin uskovien yhteisö umma hieman kaukaisempana liittyy. Tataarit jakavat kirgiisien kanssa turkkilais- ja nomadikansojen yhtenäisen perinteen.
Vaikka Kirgisia on länteen päin avoin, ei Venäjän geopoliittista merkitystä alueella voi sivuuttaa. Vuonna 2014 Kirgisia hääti USA:n Keski-Aasian viimeisestä lentotukikohdastaan, suurelta osin Venäjän painostuksen myötä. Suurin osa ulkomailla työskentelevistä kirgiiseistä asuu Venäjällä, ja kauppasuhteet Venäjän kanssa ovat merkittävät. Kirgisiassa on myös merkittävä venäläisvähemmistö, joka ei kuitenkaan itsenäistymisen jälkeen ole ollut poliittisesti kovin aktiivinen.
Kirgisian presidentti Sooronbai Jeenbekov julisti kisojen avajaispuheessa, että Nomad Games siirtyy vuoden 2020 myötä Turkkiin. Päätös saattaa vaikuttaa erikoiselta, sillä nyky-Turkissa paimentolaisuus on kadonnut lähes kokonaan. Taustalla on kuitenkin pitempiaikaisia pyrkimyksiä luoda siteitä Turkin ja Keski-Aasian valtioiden välille. Kirgiisi, kuten kazakki ja uzbekki, ovat turkinsukuisia kieliä, ja pan-turkkilaisten veljeskansojen identiteetin korostaminen kielen, kulttuurin ja historian keinoin on ollut avoimesti näkyvillä maiden välisessä politiikassa 1990-luvulta lähtien. Tähän liittyy esimerkiksi Turkkilaisten kansojen neuvosto, jonka kokous järjestettiin Bishkekissä sopivasti samaan aikaan kisojen kanssa.
Kisojen siirto Turkkiin herättää monenlaisia tunteita. Kirgisia on nähnyt vuosien aikana valtavan työn luomalla uuden tapahtuman, tekemällä sitä tunnetuksi ja tuomalla itselleen positiivista ja omaleimaista huomiota muun maailman silmissä. Luonnonkauniissa maassa on käytännössä vielä hyödyntämätön turismin potentiaali, jolle kisat ovat hedelmällistä maaperää. Joidenkin kommentoijien mukaan Kirgisian tulisikin monopolisoida kisat ainakin toistaiseksi, jotta kymmenien miljoonien dollarien valtaisa panostus maksaisi itsensä takaisin köyhälle maalle.
Vertaus olympialaisiin kertoo kisojen järjestäjien tavoitteista paljon. Eurooppalaisessa kulttuuripiirissä olympialaiset ovat osa sivilisaation romantisoitua syntytarinaa. Kertomus sivistyksemme juurista palaa yhä uudelleen antiikin Kreikkaan ja sen ainutlaatuisena nähtyihin saavutuksiin. Jos World Nomad Gamesista tulee vakiintunut kulttuurin ja urheilun kansainvälinen juhla, on globaalia kulttuuria onnistuttu rakentamaan jostain aivan muualta kuin sen tavanomaisista syntykeskuksista käsin. Kansa vailla kirjoitettua historiaa antaisi näin vastineensa eurosentrisen historiankirjoituksen kansoja yhdistävälle tapahtumalle. Keski-Aasian verrattain tuntemattomalle maalle tämä olisi merkittävä saavutus.
Urheiluun laajalti liitetty, poliittiset erimielisyydet ohittava ja kansojen veljeyttä korostava romantiikka oli kisoissa käsinkosketeltavasti läsnä. Olympiaurheilun vakiintuneet valta-asetelmat kääntyivät kiinnostavalla tavalla päälaelleen, kun maailman kentillä verrattain tuntemattomat kirgiisit ja kazakit rökittivät eurooppalaisia ja amerikkalaisia paimentolaisten perinnelajeissa.
Yleisön altavastaajille osoittama into ja tuki oli väkevää, vilpitöntä ja äänekästä – ei varmasti vähiten siksi, että jokainen kisoihin tosissaan osallistuva urheilija omalta osaltaan legitimoi tapahtuman hakemaa imagoa kaikkien kansojen yhteisenä, nomadivetoisena juhlana.
Samaa ajatusta tavoitteli pääministeri Muhammetkaliy Abulgaziyevin puhe tapahtuman loppuseremoniassa. Kansojen välistä yhteyttä, suvaitsevaisuutta ja anteliaisuutta korostanut puhe päättyi kiitoksiin kisoihin osallistumisesta ja kutsuun: “Kyrgyzstan will always be open to you, and will wait for you”.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
- Kuvitus: Gronow / Nordström / Koskenalho
- Artikkelikuva: Eemi Nordström
Lukemista
- Dilip Hiro 2011. Inside Central Asia: A Political and Cultural History of Uzbekistan, Turkmenistan, Kazakhstan, Kyrgyzstan, Tajikistan, Turkey, and Iran.
- Ali Igmen 2012. Speaking Soviet with an Accent: Culture and Power in Kyrgyzstan.
- Nicholas Muller & Chris Rickleton 7.9.2018. Kyrgyzstan hosts third Nomad Games, and passes the torch.
- Boris Petric 2015. Where Are All Our Sheep? Kyrgyzstan, a Global Political Arena.
