Pelottavat pellet ja kauhistuttavat klovnit

Klovnit ovat kaksijakoisia hahmoja. Ne voivat olla yhtä hyvin vaarattomia lastenkutsuille sopivia hassuttelijoita kuin terävähampaisia varjoissa hiipiviä petoja. Mistä tämä kaksijakoisuus kumpuaa? Miten ja miksi klovneista tulee kauhun kohteita?

Länsimaisessa popu­laa­ri­kult­tuu­ris­sa esiin­ty­vät kau­huklov­nit muis­tut­ta­vat sir­kusklov­ne­ja. Näistä tunnetuin lienee Stephen Kingin Se, joka hou­kut­te­lee lapsia luokseen ystä­väl­li­se­nä klovnina, pal­jas­taen sitten hir­viö­mäi­sen muotonsa. Ensimmäisen kerran vuonna 1940 Batman-sar­ja­ku­vas­sa esiin­ty­nyt Jokeri voidaan kenties katsoa kau­huklov­nin pro­to­tyy­pik­si.

Kingin kirjassa ja kahdessa elo­ku­va­ver­sios­sa esiin­ty­neen Sen lisäksi filmillä nähtyjä kau­huklov­ne­ja ovat esi­mer­kik­si Killer Klowns from Outer Space, Hellbreeder ja American Horror Storyn Twisty the Clown. Elokuvassa Clown per­hee­ni­sä pukeutuu klovniksi, mutta asu tekeekin hänestä tappajan. Sarjamurhaaja John Wayne Gacyn yhtey­des­sä mainitaan usein, että hän oli myös klovni. Naamiaiskaupoista löytyy kau­huklov­ni-naamioita. Pari vuotta sitten ihmiset pukeu­tui­vat kau­huklov­neik­si ja vaanivat kaduilla säi­ky­tel­len ihmisiä. Ilmiö levisi ensin USA:ssa ja sitten muissa maissa, kesti joitain kuukausia ja laantui sitten.

Lehtiartikkeleissa kau­huklov­neil­le on haettu his­to­rial­lis­ta selitystä. On oletettu klovnien olleen alun perin vaa­rat­to­mia ja hauskoja. Tämän oletuksen mukaan joku, vaikkapa King, keksi tehdä klov­neis­ta kau­hu­hah­mo­ja ja siten muutti käsi­tyk­siä niistä. Tietyssä kon­teks­tis­sa syn­ty­väl­lä tarinalla on toki oma his­to­rian­sa, mutta kun ilmiötä tar­kas­tel­laan laajemmin, kau­huklov­nin syntyä voidaan selittää myös klovnin hahmoon olen­nai­ses­ti kuu­lu­vil­la piir­teil­lä.

Länsimaiset klovnit voidaan sijoittaa osaksi maa­il­man­laa­juis­ta joukkoa koomisia hahmoja, joita löytyy sirkuksen lisäksi myös esi­mer­kik­si Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen ritu­aa­leis­ta, aasia­lai­sis­ta teat­te­ri­pe­rin­teis­tä ja euroop­pa­lai­sis­ta hoveista. Monia koomisia hahmoja on kutsuttu klov­neik­si. Nimitystä on myös kri­ti­soi­tu, koska hahmot ovat keskenään erilaisia, eikä kategoria ole sel­vä­ra­jai­nen.

Näitä hahmoja yhdistää se, että ne rikkovat rajoja, yhdis­te­le­vät ele­ment­te­jä ris­ti­rii­tai­ses­ti, saavat aikaan kaaosta ja nau­rat­ta­vat. Vastakohtaisten tai muuten ris­ti­rii­tais­ten piir­tei­den yhdis­te­le­mi­nen tekee klov­neis­ta moni­se­lit­tei­siä ja muun­tau­tu­mis­ky­kyi­siä. Nämä piirteet kuuluvat myös sanal­li­seen huumoriin ja muuhun komiik­kaan. Koomiset hahmot ovat usein epä­mää­räi­siä iän ja suku­puo­len suhteen, ja yhdis­te­le­vät inhi­mil­li­siä ja epäin­hi­mil­li­siä piirteitä. Euroamerikkalaisella klov­ne­rial­la on juurensa län­si­mai­sen sirkuksen, teatterin ja muiden esit­tä­vien taiteiden his­to­rias­sa. Laajemmin aja­tel­tu­na erilaiset esitykset ja tarinat ovat kuitenkin osa inhi­mil­lis­tä kult­tuu­ria, johon kuuluu kaik­kial­la myös huumoria.

Omassa tut­ki­muk­ses­sa­ni olen pereh­ty­nyt Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen ritu­aa­liklov­nei­hin ja suo­ma­lai­seen stand-up komiik­kaan. Pohdin tässä artik­ke­lis­sa seli­tyk­siä kau­huklov­neil­le toisaalta koomisten hahmojen yleisistä omi­nai­suuk­sis­ta ja toisaalta siitä, millaisia mer­ki­tyk­siä ja vai­ku­tuk­sia näillä omi­nai­suuk­sil­la on ollut eri­lai­sis­sa kult­tuu­ri­sis­sa kon­teks­teis­sa.

Koomiset hahmot ympäri maailmaa

Koomisia hahmoja löytyy siis ympäri maailmaa. Rituaali- ja teat­te­rie­si­tyk­sis­sä esiin­ty­vien klovnien lisäksi tyy­pil­li­siä ovat erilaiset tricks­te­rit, eli myyteissä ja tari­nois­sa elävät kujeilija- tai vei­ja­ri­hah­mot. Tarinoissa ja myyteissä seik­kai­le­via vei­ja­ri­hah­mo­ja ovat esi­mer­kik­si vii­kin­ki­pe­rin­teen Loki, Suomen Kettu Repolainen, länsi-afrik­ka­lai­nen Ananse ja Pohjois-Amerikan Kojootti. Veijarit tekevät asiat väärin, rikkovat sääntöjä, ajat­te­le­vat itsek­kääs­ti omaa etuaan ja ovat alati nälkäisiä ja kiimaisia. Kuten klovnit, myös veijarit kysee­na­lais­ta­vat erilaisia normeja toi­min­nal­laan räikeästi.

Koomiset hahmot aiheut­ta­vat kaaosta. Tyypillistä niille ovat käänteet ja muutokset, esi­mer­kik­si hie­rar­kioi­den kään­ty­mi­nen ylö­sa­lai­sin. Hahmot näyttävät usein sot­kui­sil­ta, köyhiltä tai muuten oudoilta. Sirkusklovnin suuret kengät ja lii­oi­tel­lut kas­von­piir­teet vää­ris­tä­vät inh­mil­li­siä mit­ta­suh­tei­ta. Sirkusklovnin maskin sanotaan tekevän klov­neis­ta lapsen kaltaisia.

Länsimaiset kau­huklov­nit eivät ole ensim­mäi­nen esimerkki siitä, että koomisiin hahmoihin liittyy pelkoa, väki­val­taa ja inhoa. Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­so­jen ritu­aa­liklov­nien esi­tyk­siin on liittynyt esi­mer­kik­si ulos­tei­den syöntiä. Luoteisrannikon kwakiutl-klovnit saat­toi­vat jopa puukottaa ihmisiä hengiltä ritu­aa­lien aikana. Eräässä win­ne­ba­go­jen tarinassa veijari lupaa vahtia lapsia näiden äidin hakiessa ruokaa. Sen sijaan hän syökin lasten kehot ja jättää näiden päät kepin nokassa ovelle, jotta äiti luulisi lasten elävän edelleen. Muissakin vei­ja­ri­ta­ri­nois­sa ympäri maailmaa esiintyy väki­val­taa, seksiä, kuolemaa ja rais­kauk­sia.

Koomiset hahmot ovat tyy­pil­li­ses­ti mar­gi­naa­li­sia ja kaoot­ti­sia, eivätkä kunnioita sääntöjä tai rajoja. Siinä missä sir­kuk­ses­sa muut esiin­ty­jät pysyvät areenalla, klovnit seik­kai­le­vat usein yleisön joukossa tai ottavat yleisöstä jonkun mukaan esi­tyk­seen. Rajojen ylit­tä­mi­sen vuoksi myös stand up -komiikka voi näyt­täy­tyä uhkaavana. Stand up -koo­mi­koil­le yleisöä ja esiin­ty­jää teat­te­ris­sa erottavaa neljättä seinää ei ole olemassa, vaan yleisölle puhutaan suoraan ja yksit­täi­set yleisön jäsenet saatetaan nostaa huomion kohteeksi. Stand up -keikoilla yleisö aloit­taa­kin rivien täyt­tä­mi­sen usein takaa, ja koomikot joutuvat pohtimaan keinoja saada yleisöä istumaan eturiviin.

Rajojen ylit­tä­mi­nen tekee klov­neis­ta arvaa­mat­to­mia. Moniselitteisyys ja sel­kei­siin kate­go­rioi­hin sopi­mat­to­muus tekevät niistä uhkia val­lit­se­val­le jär­jes­tel­mäl­le. Klovneissa on siis jo läh­tö­koh­tai­ses­ti ele­ment­te­jä, jotka tekevät niistä mah­dol­li­ses­ti vaa­ral­li­sia. Onko kau­huklov­ni tämän uhan luon­nol­li­nen kul­mi­naa­tio? Mikä yhdistää hirviöitä ja klovneja?

Kaoottiset hahmot, hirviöt ja hirviöklovnit

Kuten koomisia hahmoja, myös erilaisia hirviöitä löytyy ympäri maailmaa. Klovneista ja vei­ja­reis­ta on enemmän ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta kuin hir­viöis­tä, mutta hir­viöis­tä­kin on kir­joi­tet­tu jonkin verran. Hirviöiden ant­ro­po­lo­gi­aa lukiessa on kiin­nos­ta­vaa huomata, miten paljon hirviöitä ja vei­ja­rei­ta tai klovneja koskevat tekstit muis­tut­ta­vat toisiaan. Myös hirviöt ylittävät rajoja, sekoit­ta­vat kate­go­rioi­ta ja kysee­na­lais­ta­vat normeja.

Hirviöiden kehot ovat usein osittain inhi­mil­li­siä ja osittain eivät. Kauhutarinoiden hir­viö­gal­le­rias­sa näitä osittain inhi­mil­li­siä hahmoja on paljon: kum­mi­tuk­set, zombiet ja vampyyrit ovat kuolleita tai epä­kuol­lei­ta ihmisiä. Ihmissudet ovat ihmisen ja eläimen seka­muo­to­ja. Toiset voivat olla osittain luon­nol­li­sia mutta mit­ta­suh­teil­taan vääriä, kuten jät­ti­mäi­nen tap­pa­ja­hai. Hirviöt voivat olla väärässä paikassa tai ajassa, kuten Loch Nessin hirviö. Kuten klovnit, myös hirviöt voidaan liittää lapsiin. Lapset nähdään joko erityisen haa­voit­tu­vi­na tai itse poten­ti­aa­li­si­na hirviöinä, kuten vaih­dok­kai­den tapauk­ses­sa. Kingin Se metsästää eri­tyi­ses­ti lapsia, ja tarinassa juuri lap­si­jouk­ko tunnistaa hirviön ja lähtee hyök­kää­mään sitä vastaan.

Filosofi Noël Carroll on kir­joit­ta­nut kauhun ja huumorin muis­tut­ta­van tyy­li­la­jei­na toisiaan. Molemmissa vai­ku­te­taan katsojaan rik­ko­mal­la kate­go­rioi­den rajoja tai vää­ris­te­le­mäl­lä mit­ta­suh­tei­ta. Huumori ja kauhu voivat sekoittua samassa teoksessa, tai sama asia voi näyt­täy­tyä pelot­ta­va­na tai huvit­ta­va­na näkö­kul­mas­ta riippuen. Jotkut pelkäävät taval­li­sia­kin klovneja, ja vanhan kau­hue­lo­ku­van efektit voivat muuttua ajan kanssa nau­ret­ta­vik­si. Siinä missä komii­kas­sa usein käytetään vaaran uhkaa teho­kei­no­na, kauhussa uhka toteutuu.

Sirkusklovnit ovat peri­aat­tees­sa ihmisen kaltaisia, mutta asujen ja maskin mit­ta­suh­teet, värit tai teks­tuu­rit ovat vää­ris­ty­nei­tä. Hirviöklovnilla tähän yhdistyy usein peto­mai­sia piirteitä, kuten teräviä hampaita, kynsiä ja pelot­ta­vat silmät. Kauhuklovnit voivat käyttää klovnin muotoa peitteenä aidolle hirviölle. Näissä tilan­teis­sa klovnin ulkomuoto viittaa har­mit­to­maan hahmoon, jonka taakse hirviö piiloutuu.

Toisaalta myös taval­li­siin sir­kusklov­nei­hin liitetään nega­tii­vi­sia ajatuksia. Semiootikko Paul Bouissac esittää, että ylit­täes­sään rajoja klovnit sekä tekevät yhteis­kun­nan pyhiä sääntöjä näkyväksi että rikkovat niitä. Hänen mukaansa kuvaukset itkevistä klov­neis­ta ja käsitys siitä, että sir­kus­tai­tei­li­ja joutuu ryhtymään klovniksi esi­mer­kik­si louk­kaan­tu­mi­sen jälkeen, johtuvat tarpeesta hallita ja alistaa rajoja ylittävää hahmoa. Voisi ehkä ajatella klovnien pelon liittyvän myös siihen, että län­si­mais­sa on hyvin vähän naamioita käyttäviä esiin­ty­jiä. Kasvoja pidetään tärkeänä osana toisten vai­kut­ti­mien ja aiko­mus­ten arvioi­mis­ta.

Klovnit tilanteen muuttajina

Rituaaleissa klovnit liittyvät usein siir­ty­miin ja muu­tok­seen. Vuoden kiertoon liit­ty­vis­sä kalen­daa­ri­rii­teis­sä koko yhteisö siirtyy tilasta toiseen, ja siir­ty­mä­rii­teis­sä yksit­täi­sen ihmisen tila tai asema muuttuu. Antropologi Don Handelmanin mukaan klov­ni­hah­mo on jollain tavalla kes­ke­ne­räi­nen, ja siten jat­ku­vas­sa muun­tau­tu­mi­sen tilassa. Handelmanin mukaan se, että klovni yhdis­te­lee ris­ti­rii­tai­sia ele­ment­te­jä merkitsee, että klovni sisältää itse rajan. Tämä yhdistää hahmon muu­tok­seen. On olemassa esi­merk­ke­jä sekä hää- että hau­ta­jais­ri­tu­aa­leis­ta, joissa klovnit saattavat muutoksen läpi­käy­viä ihmisiä tilasta toiseen.

Jotkut Pohjois-Amerikan ritu­aa­liklov­nit toimivat myös paran­ta­ji­na, käyttäen yhtenä keinona potilaan säi­käyt­täyt­tä­mis­tä. Länsimaissa paran­ta­mi­sen edis­tyk­seen osal­lis­tu­vat sai­raa­laklov­nit, jotka eivät tosin säi­kyt­te­le potilaita, vaan piris­tä­vät niin lap­si­po­ti­lai­ta, näiden per­heen­jä­se­niä kuin koko sai­raa­layh­tei­söä. Sairaalaklovneja voisikin pitää erään­lai­se­na vas­ta­koh­ta­na kau­huklov­neil­le. Ehkä sairaala itsessään luo niin voi­mak­kaan kon­teks­tin, että klovnien voima ei näyttäydy pelot­ta­va­na vaan tar­peel­li­se­na?

Millaista muutosta kau­huklov­nit sitten tuovat? Hirviöklovnit ovat kyllä ris­ti­rii­tai­sia, mutta pikem­min­kin kuin moni­se­lit­tei­siä, ne ovat selkeästi vaa­ral­li­sia ja niiden tuoma muutos on enim­mäk­seen kuolemaa ja kaaosta. Kauhuklovnien tari­nois­sa huumori on mukana eri tavoin ja vaih­te­le­vis­sa määrin. Hellbreeder tai Twisty muis­tut­ta­vat klovneja, mutta niiden toi­min­taan ei juurikaan liity komiikkaa. Killer Klowns from Outer Space taas on sel­keäm­min komedia. Kingin kirjassa Se on (SEURAA SPOILEREITA) ulkoa­va­ruu­des­ta saapunut hirviö, joka voitetaan ker­to­mal­la vitsejä. Torjuttuaan näin Sen lasten sel­viy­ty­mi­nen vaatii vielä sek­su­aa­lis­ta rajojen rik­ko­mis­ta. He har­ras­ta­vat kaikki seksiä keskenään pääs­täk­seen ulos luo­las­tos­ta, jossa Sen pesä sijaitsee, ja voi­dak­seen palata kotiin.

Antropologi Rupert Stasch on kir­joit­ta­nut hir­viöi­den suhteista normeihin ja huo­maut­taa, että ihmisten suhde normeihin on aina moni­mut­kai­nen. Normit eivät ole ehdot­to­mia, vaan vaativat tulkintaa ja sovel­ta­mis­ta.

Sekä hirviöt että koomiset hahmot rikkovat normeja. Niitä ei kui­ten­kaan ei voida pitää yksin­ker­tai­si­na esi­tyk­si­nä siitä, miten ei pidä toimia. Antropologi Laura Makarius on tar­kas­tel­lut klovneja syn­ti­puk­kei­na ja huo­maut­ta­nut, että vaikka koomiset hahmot rikkovat sääntöjä ja rajoja ja kantavat syn­ti­taak­ko­ja muunkin yhteisön edestä, ne ovat myös suojassa tietyltä väki­val­lal­ta. Tämä johtuu siitä, että niiden rikkeet ovat vält­tä­mät­tö­miä yhteisön kannalta.

Meksikossa tutkimani ritu­aa­liklov­nit edustavat Juudasta pää­siäi­seen liit­ty­väs­sä ristintie-näy­tel­mäs­sä. Ne käyvät läpi uudel­leen­syn­ty­mi­sen ja tuhon syklin, joka toimii vas­ti­nee­na ja vauh­dit­ta­ja­na Jeesus-hahmon kuo­le­mal­le ja uudelleen syn­ty­mi­sel­le. Nämä klovnit ovat huvit­ta­via, pelot­ta­via ja vaa­ral­li­sia, mutta myös keskeinen osa rituaalia. Ne uudis­ta­vat kosmisia voimia tavalla, jossa hyvän ja pahan välinen raja jää häi­ly­väk­si ja moni­se­lit­tei­sek­si.

”Oikeat” reaktiot myös hir­viöi­den rajojen rik­ko­mi­seen vaih­te­le­vat. Joissain tari­nois­sa hirviö tuhotaan, ja toisissa huomataan hirviön toimivan hyvää edustavan sankarin jon­kin­lai­se­na vält­tä­mät­tö­mä­nä vas­ta­puo­le­na. Kuten Heath Ledgerin Jokeri sanoo The Dark Knight –elo­ku­vas­sa, hän ei halua tuhota maailmaa vaan aiheuttaa kaaosta. Jokeri toimii Batmanin ja jär­jes­täy­ty­neen, kon­ser­va­tii­vi­sen maailman peilinä.

Klovnit, hirviöt ja kaoot­ti­set hahmot muo­dos­ta­vat jatkumon, jolla kau­huklov­ni näyt­täy­tyy klovnille omi­nais­ten piir­tei­den – moni­se­lit­tei­syy­den ja rajojen rik­ko­mi­sen – luon­te­va­na seu­rauk­se­na. Länsimaisissa esi­tyk­sis­sä moni­se­lit­tei­syyt­tä ei juurikaan siedetä. Tarve erottaa hyvä ja paha selkeästi toi­sis­taan voi johtaa siihen, että pellet on helppo nähdä puhtaasti pahoina.

Elämä, ihmiset ja kulttuuri ovat kuitenkin ris­ti­rii­tai­sia, ja komiikka ja kauhu tarjoavat keinoja käsitellä näitä ris­ti­rii­tai­suuk­sia. Käsitteellisessä mielessä rajat, eli erojen tekeminen asioiden välille, ovat vält­tä­mät­tö­miä. Rajoja on kuitenkin voitava myös kysee­na­lais­taa.

Rajojen merkitys riippuu näkö­kul­mas­ta. Yhdessä nau­ra­mi­nen voi liittyä kipu­pis­teen tur­val­li­seen käsit­te­lyyn, mutta jos kau­huklov­ni leikkii saa­liil­laan kuin kissa hiirellä, tämä ei ehkä naurata muita kuin hirviötä itseään. Klovneissa on voimaa. Ne ovat omim­mil­laan tilan­teis­sa, joissa tarvitaan sekä rajojen vetämistä että niiden ylit­tä­mis­tä.

  • Podcast-lukija: Jenna Honkanen
  • Verkkotaitto: Aino Pohjola
  • Artikkelikuva: Pexels (CC0)
  1. Y. Musharbash ja G. H. Presterudstuen, toim. 2014. Monster Anthropology in Australasia and Beyond. 
  2. Linda Morra ja Deanna Reder, toim. Troubling Tricksters: Revisioning Critical Conversation.
  3. Barbara Tedlock, 1984. The Clown’s Way. Teoksessa Teachings from the American Earth: Indian Religion and Philosophy
  4. Paul Bouissac, 2015. The Semiotics of Clowns and Clowning: Rituals of Transgression and the Theory of Laughter.
  5. Marianna Keisalo, 2015. Koomisen mahdin kos­mo­lo­giat: ant­ro­po­lo­gi­nen näkökulma komiikan semio­tiik­kaan. Teoksessa Huumorin skaalat. Esitys, tyyli, tarkoitus.

Kirjoittaja

Marianna Keisalo on Helsingin yliopistosta 2011 väitellyt antropologi, joka on tutkimuksessaan keskittynyt huumoriin ja erilaisten performanssien semioottiseen antropologiaan, ja sitä myötä ajautunut openmic -koomikoksi. Hän on toiminut yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja tuntiopettajana avoimessa yliopistossa. Syyskuussa 2016 hän siirtyi Århusin yliopistoon post doc -tutkijaksi “Digressions: A cross-disciplinary study of the indirectness of the human imagination” -projektiin. Lue lisää Mariannan tutkimusblogista: https://humoranthropology.wordpress.com/

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomen luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi tunnetaan turismin tutkijana, Aurinkomatkojen entisenä toimitusjohtajana ja kestävän matkailun asiantuntijana. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo, miksi matkailu on niin koukuttavaa, miten tutkimuksesta tulee bisnestä ja kuinka matkailu muuttuu luonnonsuojeluksi.

Itsenäisyyspäivänä 6.12. tarjoamme antropologisen liveseurannan itsenäisyyspäivän juhlalähetyksestä. Liity seuraamme Twitterissä, kun teemme Linnan juhlista tutkimuskenttämme ja tarjoilemme etnografisia havaintoja tapahtumasta pitkin iltaa. Miltä Suomen kenties merkittävin valtiollinen rituaali näyttää antropologien silmin?