Klovnit ovat kaksijakoisia hahmoja. Ne voivat olla yhtä hyvin vaarattomia lastenkutsuille sopivia hassuttelijoita kuin terävähampaisia varjoissa hiipiviä petoja. Mistä tämä kaksijakoisuus kumpuaa? Miten ja miksi klovneista tulee kauhun kohteita?
Länsimaisessa populaarikulttuurissa esiintyvät kauhuklovnit muistuttavat sirkusklovneja. Näistä tunnetuin lienee Stephen Kingin Se, joka houkuttelee lapsia luokseen ystävällisenä klovnina, paljastaen sitten hirviömäisen muotonsa. Ensimmäisen kerran vuonna 1940 Batman-sarjakuvassa esiintynyt Jokeri voidaan kenties katsoa kauhuklovnin prototyypiksi.
Kingin kirjassa ja kahdessa elokuvaversiossa esiintyneen Sen lisäksi filmillä nähtyjä kauhuklovneja ovat esimerkiksi Killer Klowns from Outer Space, Hellbreeder ja American Horror Storyn Twisty the Clown. Elokuvassa Clown perheenisä pukeutuu klovniksi, mutta asu tekeekin hänestä tappajan. Sarjamurhaaja John Wayne Gacyn yhteydessä mainitaan usein, että hän oli myös klovni. Naamiaiskaupoista löytyy kauhuklovni-naamioita. Pari vuotta sitten ihmiset pukeutuivat kauhuklovneiksi ja vaanivat kaduilla säikytellen ihmisiä. Ilmiö levisi ensin USA:ssa ja sitten muissa maissa, kesti joitain kuukausia ja laantui sitten.
Lehtiartikkeleissa kauhuklovneille on haettu historiallista selitystä. On oletettu klovnien olleen alun perin vaarattomia ja hauskoja. Tämän oletuksen mukaan joku, vaikkapa King, keksi tehdä klovneista kauhuhahmoja ja siten muutti käsityksiä niistä. Tietyssä kontekstissa syntyvällä tarinalla on toki oma historiansa, mutta kun ilmiötä tarkastellaan laajemmin, kauhuklovnin syntyä voidaan selittää myös klovnin hahmoon olennaisesti kuuluvilla piirteillä.
Länsimaiset klovnit voidaan sijoittaa osaksi maailmanlaajuista joukkoa koomisia hahmoja, joita löytyy sirkuksen lisäksi myös esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen rituaaleista, aasialaisista teatteriperinteistä ja eurooppalaisista hoveista. Monia koomisia hahmoja on kutsuttu klovneiksi. Nimitystä on myös kritisoitu, koska hahmot ovat keskenään erilaisia, eikä kategoria ole selvärajainen.
Näitä hahmoja yhdistää se, että ne rikkovat rajoja, yhdistelevät elementtejä ristiriitaisesti, saavat aikaan kaaosta ja naurattavat. Vastakohtaisten tai muuten ristiriitaisten piirteiden yhdisteleminen tekee klovneista moniselitteisiä ja muuntautumiskykyisiä. Nämä piirteet kuuluvat myös sanalliseen huumoriin ja muuhun komiikkaan. Koomiset hahmot ovat usein epämääräisiä iän ja sukupuolen suhteen, ja yhdistelevät inhimillisiä ja epäinhimillisiä piirteitä. Euroamerikkalaisella klovnerialla on juurensa länsimaisen sirkuksen, teatterin ja muiden esittävien taiteiden historiassa. Laajemmin ajateltuna erilaiset esitykset ja tarinat ovat kuitenkin osa inhimillistä kulttuuria, johon kuuluu kaikkialla myös huumoria.
Omassa tutkimuksessani olen perehtynyt Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen rituaaliklovneihin ja suomalaiseen stand-up komiikkaan. Pohdin tässä artikkelissa selityksiä kauhuklovneille toisaalta koomisten hahmojen yleisistä ominaisuuksista ja toisaalta siitä, millaisia merkityksiä ja vaikutuksia näillä ominaisuuksilla on ollut erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa.
Koomiset hahmot ympäri maailmaa
Koomisia hahmoja löytyy siis ympäri maailmaa. Rituaali- ja teatteriesityksissä esiintyvien klovnien lisäksi tyypillisiä ovat erilaiset tricksterit, eli myyteissä ja tarinoissa elävät kujeilija- tai veijarihahmot. Tarinoissa ja myyteissä seikkailevia veijarihahmoja ovat esimerkiksi viikinkiperinteen Loki, Suomen Kettu Repolainen, länsi-afrikkalainen Ananse ja Pohjois-Amerikan Kojootti. Veijarit tekevät asiat väärin, rikkovat sääntöjä, ajattelevat itsekkäästi omaa etuaan ja ovat alati nälkäisiä ja kiimaisia. Kuten klovnit, myös veijarit kyseenalaistavat erilaisia normeja toiminnallaan räikeästi.
Koomiset hahmot aiheuttavat kaaosta. Tyypillistä niille ovat käänteet ja muutokset, esimerkiksi hierarkioiden kääntyminen ylösalaisin. Hahmot näyttävät usein sotkuisilta, köyhiltä tai muuten oudoilta. Sirkusklovnin suuret kengät ja liioitellut kasvonpiirteet vääristävät inhmillisiä mittasuhteita. Sirkusklovnin maskin sanotaan tekevän klovneista lapsen kaltaisia.
Länsimaiset kauhuklovnit eivät ole ensimmäinen esimerkki siitä, että koomisiin hahmoihin liittyy pelkoa, väkivaltaa ja inhoa. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen rituaaliklovnien esityksiin on liittynyt esimerkiksi ulosteiden syöntiä. Luoteisrannikon kwakiutl-klovnit saattoivat jopa puukottaa ihmisiä hengiltä rituaalien aikana. Eräässä winnebagojen tarinassa veijari lupaa vahtia lapsia näiden äidin hakiessa ruokaa. Sen sijaan hän syökin lasten kehot ja jättää näiden päät kepin nokassa ovelle, jotta äiti luulisi lasten elävän edelleen. Muissakin veijaritarinoissa ympäri maailmaa esiintyy väkivaltaa, seksiä, kuolemaa ja raiskauksia.
Koomiset hahmot ovat tyypillisesti marginaalisia ja kaoottisia, eivätkä kunnioita sääntöjä tai rajoja. Siinä missä sirkuksessa muut esiintyjät pysyvät areenalla, klovnit seikkailevat usein yleisön joukossa tai ottavat yleisöstä jonkun mukaan esitykseen. Rajojen ylittämisen vuoksi myös stand up -komiikka voi näyttäytyä uhkaavana. Stand up -koomikoille yleisöä ja esiintyjää teatterissa erottavaa neljättä seinää ei ole olemassa, vaan yleisölle puhutaan suoraan ja yksittäiset yleisön jäsenet saatetaan nostaa huomion kohteeksi. Stand up -keikoilla yleisö aloittaakin rivien täyttämisen usein takaa, ja koomikot joutuvat pohtimaan keinoja saada yleisöä istumaan eturiviin.
Rajojen ylittäminen tekee klovneista arvaamattomia. Moniselitteisyys ja selkeisiin kategorioihin sopimattomuus tekevät niistä uhkia vallitsevalle järjestelmälle. Klovneissa on siis jo lähtökohtaisesti elementtejä, jotka tekevät niistä mahdollisesti vaarallisia. Onko kauhuklovni tämän uhan luonnollinen kulminaatio? Mikä yhdistää hirviöitä ja klovneja?
Kaoottiset hahmot, hirviöt ja hirviöklovnit
Kuten koomisia hahmoja, myös erilaisia hirviöitä löytyy ympäri maailmaa. Klovneista ja veijareista on enemmän antropologista tutkimusta kuin hirviöistä, mutta hirviöistäkin on kirjoitettu jonkin verran. Hirviöiden antropologiaa lukiessa on kiinnostavaa huomata, miten paljon hirviöitä ja veijareita tai klovneja koskevat tekstit muistuttavat toisiaan. Myös hirviöt ylittävät rajoja, sekoittavat kategorioita ja kyseenalaistavat normeja.
Hirviöiden kehot ovat usein osittain inhimillisiä ja osittain eivät. Kauhutarinoiden hirviögalleriassa näitä osittain inhimillisiä hahmoja on paljon: kummitukset, zombiet ja vampyyrit ovat kuolleita tai epäkuolleita ihmisiä. Ihmissudet ovat ihmisen ja eläimen sekamuotoja. Toiset voivat olla osittain luonnollisia mutta mittasuhteiltaan vääriä, kuten jättimäinen tappajahai. Hirviöt voivat olla väärässä paikassa tai ajassa, kuten Loch Nessin hirviö. Kuten klovnit, myös hirviöt voidaan liittää lapsiin. Lapset nähdään joko erityisen haavoittuvina tai itse potentiaalisina hirviöinä, kuten vaihdokkaiden tapauksessa. Kingin Se metsästää erityisesti lapsia, ja tarinassa juuri lapsijoukko tunnistaa hirviön ja lähtee hyökkäämään sitä vastaan. 
Kuva: Tom Roberts/ Unsplash
Filosofi Noël Carroll on kirjoittanut kauhun ja huumorin muistuttavan tyylilajeina toisiaan. Molemmissa vaikutetaan katsojaan rikkomalla kategorioiden rajoja tai vääristelemällä mittasuhteita. Huumori ja kauhu voivat sekoittua samassa teoksessa, tai sama asia voi näyttäytyä pelottavana tai huvittavana näkökulmasta riippuen. Jotkut pelkäävät tavallisiakin klovneja, ja vanhan kauhuelokuvan efektit voivat muuttua ajan kanssa naurettaviksi. Siinä missä komiikassa usein käytetään vaaran uhkaa tehokeinona, kauhussa uhka toteutuu.
Sirkusklovnit ovat periaatteessa ihmisen kaltaisia, mutta asujen ja maskin mittasuhteet, värit tai tekstuurit ovat vääristyneitä. Hirviöklovnilla tähän yhdistyy usein petomaisia piirteitä, kuten teräviä hampaita, kynsiä ja pelottavat silmät. Kauhuklovnit voivat käyttää klovnin muotoa peitteenä aidolle hirviölle. Näissä tilanteissa klovnin ulkomuoto viittaa harmittomaan hahmoon, jonka taakse hirviö piiloutuu.
Toisaalta myös tavallisiin sirkusklovneihin liitetään negatiivisia ajatuksia. Semiootikko Paul Bouissac esittää, että ylittäessään rajoja klovnit sekä tekevät yhteiskunnan pyhiä sääntöjä näkyväksi että rikkovat niitä. Hänen mukaansa kuvaukset itkevistä klovneista ja käsitys siitä, että sirkustaiteilija joutuu ryhtymään klovniksi esimerkiksi loukkaantumisen jälkeen, johtuvat tarpeesta hallita ja alistaa rajoja ylittävää hahmoa. Voisi ehkä ajatella klovnien pelon liittyvän myös siihen, että länsimaissa on hyvin vähän naamioita käyttäviä esiintyjiä. Kasvoja pidetään tärkeänä osana toisten vaikuttimien ja aikomusten arvioimista.
Klovnit tilanteen muuttajina
Kuva: Nicole Harrington/ Unsplash
Rituaaleissa klovnit liittyvät usein siirtymiin ja muutokseen. Vuoden kiertoon liittyvissä kalendaaririiteissä koko yhteisö siirtyy tilasta toiseen, ja siirtymäriiteissä yksittäisen ihmisen tila tai asema muuttuu. Antropologi Don Handelmanin mukaan klovnihahmo on jollain tavalla keskeneräinen, ja siten jatkuvassa muuntautumisen tilassa. Handelmanin mukaan se, että klovni yhdistelee ristiriitaisia elementtejä merkitsee, että klovni sisältää itse rajan. Tämä yhdistää hahmon muutokseen. On olemassa esimerkkejä sekä hää- että hautajaisrituaaleista, joissa klovnit saattavat muutoksen läpikäyviä ihmisiä tilasta toiseen.
Jotkut Pohjois-Amerikan rituaaliklovnit toimivat myös parantajina, käyttäen yhtenä keinona potilaan säikäyttäyttämistä. Länsimaissa parantamisen edistykseen osallistuvat sairaalaklovnit, jotka eivät tosin säikyttele potilaita, vaan piristävät niin lapsipotilaita, näiden perheenjäseniä kuin koko sairaalayhteisöä. Sairaalaklovneja voisikin pitää eräänlaisena vastakohtana kauhuklovneille. Ehkä sairaala itsessään luo niin voimakkaan kontekstin, että klovnien voima ei näyttäydy pelottavana vaan tarpeellisena?
Millaista muutosta kauhuklovnit sitten tuovat? Hirviöklovnit ovat kyllä ristiriitaisia, mutta pikemminkin kuin moniselitteisiä, ne ovat selkeästi vaarallisia ja niiden tuoma muutos on enimmäkseen kuolemaa ja kaaosta. Kauhuklovnien tarinoissa huumori on mukana eri tavoin ja vaihtelevissa määrin. Hellbreeder tai Twisty muistuttavat klovneja, mutta niiden toimintaan ei juurikaan liity komiikkaa. Killer Klowns from Outer Space taas on selkeämmin komedia. Kingin kirjassa Se on (SEURAA SPOILEREITA) ulkoavaruudesta saapunut hirviö, joka voitetaan kertomalla vitsejä. Torjuttuaan näin Sen lasten selviytyminen vaatii vielä seksuaalista rajojen rikkomista. He harrastavat kaikki seksiä keskenään päästäkseen ulos luolastosta, jossa Sen pesä sijaitsee, ja voidakseen palata kotiin. Antropologi Rupert Stasch on kirjoittanut hirviöiden suhteista normeihin ja huomauttaa, että ihmisten suhde normeihin on aina monimutkainen. Normit eivät ole ehdottomia, vaan vaativat tulkintaa ja soveltamista.
Sekä hirviöt että koomiset hahmot rikkovat normeja. Niitä ei kuitenkaan ei voida pitää yksinkertaisina esityksinä siitä, miten ei pidä toimia. Antropologi Laura Makarius on tarkastellut klovneja syntipukkeina ja huomauttanut, että vaikka koomiset hahmot rikkovat sääntöjä ja rajoja ja kantavat syntitaakkoja muunkin yhteisön edestä, ne ovat myös suojassa tietyltä väkivallalta. Tämä johtuu siitä, että niiden rikkeet ovat välttämättömiä yhteisön kannalta.
Meksikossa tutkimani rituaaliklovnit edustavat Juudasta pääsiäiseen liittyvässä ristintie-näytelmässä. Ne käyvät läpi uudelleensyntymisen ja tuhon syklin, joka toimii vastineena ja vauhdittajana Jeesus-hahmon kuolemalle ja uudelleen syntymiselle. Nämä klovnit ovat huvittavia, pelottavia ja vaarallisia, mutta myös keskeinen osa rituaalia. Ne uudistavat kosmisia voimia tavalla, jossa hyvän ja pahan välinen raja jää häilyväksi ja moniselitteiseksi.
”Oikeat” reaktiot myös hirviöiden rajojen rikkomiseen vaihtelevat. Joissain tarinoissa hirviö tuhotaan, ja toisissa huomataan hirviön toimivan hyvää edustavan sankarin jonkinlaisena välttämättömänä vastapuolena. Kuten Heath Ledgerin Jokeri sanoo The Dark Knight –elokuvassa, hän ei halua tuhota maailmaa vaan aiheuttaa kaaosta. Jokeri toimii Batmanin ja järjestäytyneen, konservatiivisen maailman peilinä.
Klovnit, hirviöt ja kaoottiset hahmot muodostavat jatkumon, jolla kauhuklovni näyttäytyy klovnille ominaisten piirteiden – moniselitteisyyden ja rajojen rikkomisen – luontevana seurauksena. Länsimaisissa esityksissä moniselitteisyyttä ei juurikaan siedetä. Tarve erottaa hyvä ja paha selkeästi toisistaan voi johtaa siihen, että pellet on helppo nähdä puhtaasti pahoina.
Elämä, ihmiset ja kulttuuri ovat kuitenkin ristiriitaisia, ja komiikka ja kauhu tarjoavat keinoja käsitellä näitä ristiriitaisuuksia. Käsitteellisessä mielessä rajat, eli erojen tekeminen asioiden välille, ovat välttämättömiä. Rajoja on kuitenkin voitava myös kyseenalaistaa.
Rajojen merkitys riippuu näkökulmasta. Yhdessä nauraminen voi liittyä kipupisteen turvalliseen käsittelyyn, mutta jos kauhuklovni leikkii saaliillaan kuin kissa hiirellä, tämä ei ehkä naurata muita kuin hirviötä itseään. Klovneissa on voimaa. Ne ovat omimmillaan tilanteissa, joissa tarvitaan sekä rajojen vetämistä että niiden ylittämistä.
Toimitus
- Podcast-lukija: Jenna Honkanen
- Verkkotaitto: Aino Pohjola
- Artikkelikuva: Pexels (CC0)
Lukemista
- Y. Musharbash ja G. H. Presterudstuen, toim. 2014. Monster Anthropology in Australasia and Beyond.
- Linda Morra ja Deanna Reder, toim. Troubling Tricksters: Revisioning Critical Conversation.
- Barbara Tedlock, 1984. The Clown’s Way. Teoksessa Teachings from the American Earth: Indian Religion and Philosophy.
- Paul Bouissac, 2015. The Semiotics of Clowns and Clowning: Rituals of Transgression and the Theory of Laughter.
- Marianna Keisalo, 2015. Koomisen mahdin kosmologiat: antropologinen näkökulma komiikan semiotiikkaan. Teoksessa Huumorin skaalat. Esitys, tyyli, tarkoitus.
