Amazonilla lapsen tekemiseen tarvitaan monta isää

Amazonin alueella useiden kansojen parissa aja­tel­laan, että lapsi voi olla bio­lo­gi­ses­ti useamman miehen tuottama. Kaikki miehet, joiden kanssa nainen on suku­puo­liyh­tey­des­sä raskauden aikana tai juuri ennen sitä, ovat lapsen isiä.

Antropologiassa tätä ilmiötä kutsutaan jaetuksi isyydeksi. Ainakin 18 maan­tie­teel­li­ses­ti erillään elävää ryhmää Etelä-Amerikassa jakaa käsi­tyk­sen, joka esiintyy myös joidenkin kansojen parissa Uudessa Guineassa ja Intiassa.

Brasilian cane­loi­den mukaan lapsen teko vaatii monen miehen osal­lis­tu­mis­ta. Lapsen aja­tel­laan ilmen­tä­vän aikuisena niiden miesten luon­teen­piir­tei­tä, joiden sie­men­nes­tet­tä hänen teke­mi­seen­sä on eniten käytetty. Näin ollen raskaana oleva nainen hakeutuu puo­li­son­sa lisäksi suh­tei­siin miesten kanssa, joiden omi­nai­suuk­sia toivoo lap­sel­leen.

Myös Kolumbian ja Venezuelan raja-alueella elävät cur­ri­pacot ajat­te­le­vat lasten olevan usean isän tuote. Isyyden aste määrittyy sen mukaan, mitä enemmän suku­puo­lis­ta kans­sa­käy­mis­tä lapsen äidin kanssa on tapah­tu­nut. Venezuelan bari-kansan kes­kuu­des­sa naisen raskauden aikainen asuin­kump­pa­ni nähdään ensi­si­jai­se­na isänä, kun taas rakas­ta­jat ovat tois­si­jai­sia isiä. Sikiön aja­tel­laan tar­vit­se­van kehit­tyäk­seen runsaasti sie­men­nes­tet­tä, ja sen riit­tä­vyy­des­tä huo­leh­ti­mi­nen koko raskauden ajan on kovaa työtä yhdelle miehelle.

Jaetun isyyden käsite kertoo aja­tus­maa­il­mas­ta, jonka mukaan lapsi on kumu­la­tii­vi­nen tulos useasta suku­puo­liyh­dyn­näs­tä. Lapsen teke­mi­seen osal­lis­tu­neil­la miehillä on myös kult­tuu­ri­ses­ti mää­ri­tel­ty velvoite osal­lis­tua lapsesta huo­leh­ti­mi­seen, ja esi­mer­kik­si barien kes­kuu­des­sa tehdyn tut­ki­muk­sen mukaan useamman isän ole­mas­sao­lo on eduksi lapsen ravin­non­saan­nil­le.

Ihmislajin evo­lu­tii­vis­ta kehitystä kuvaavat teoriat ovat perin­tei­ses­ti koros­ta­neet isyyden tun­nis­ta­mi­sen tärkeyttä. Vaikka yhden isän ydin­per­he­mal­li on oman kult­tuu­rim­me keskiössä, vasta reilut sata vuotta sitten tie­teel­li­nen ymmärrys vahvisti sen, että vain yksi mies voi olla bio­lo­gi­ses­ti lapsen isä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Miltä sukulaisuus näyttää, kun veren tai geenien merkitystä tarkastellaan uudessa valossa? Voiko sukulaisia saada tekemällä? Entä voiko suvun valita? Sukulaisuussuhteet ovat aina kulttuurin muovaamia. Adoptio haastaa käsityksiämme sukulaisuudesta, sillä se sijaitsee biologian ja kulttuurin rajapinnassa.

Lasten- ja nuortenkirjoissa lapsilla on usein itsenäinen rooli ja mahdollisuus seikkailuihin. Kun vanhoissa klassikkokirjoissa seikkailuihin päätyi usein orpolapsi, nykyisin lasten itsenäisen toiminnan mahdollistavat fyysisesti tai henkisesti poissaolevat tutkijavanhemmat. Toisaalta tutkijavanhempien työmatkat mahdollistavat seikkailut eksoottisissa kohteissa. Onko tutkija kuitenkin aina huono vanhempi?

Jokaisen lapsen elämässä tulee vastaan aika, jolloin on opittava vessatavoille. Meillä tämä tarkoittaa vaipoista potalle siirtymistä. Eri puolilla maailmaa tämäkin rituaalinen elämänvaihe järjestyy monin eri tavoin. Afrikan Norsunluurannikolla elävän beng-kansan lasten “pottatreeni” aloitetaan mahdollisimman varhain, vain muutaman päivän ikäisenä, antamalla vauvalle suolen tyhjentävä peräruiske kahdesti päivässä.