Kestävää matkailua Suomen luonnossa

Suomen luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi tunnetaan turismin tutkijana, Aurinkomatkojen entisenä varatoimitusjohtajana ja kestävän matkailun asiantuntijana. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo miten tutkimuksesta tulee bisnestä ja kuinka matkailu muuttuu luonnonsuojeluksi.

Harrasteluontokuvaaja odottaa itä­ra­jal­la sijait­se­vas­sa kar­hu­ko­jus­sa valmiina ikuis­ta­maan kontion kame­ral­laan. Mitään ei kui­ten­kaan näy. Puhelimen valo välkkyy ja Tom Selänniemi vastaa. Soittaja on Metsähallituksen alue­joh­ta­ja, joka tarjoaa hänelle työ­paik­kaa Suomen Luontokeskus Haltian johtajana. Tom valeh­te­lee, että päätöstä on har­kit­ta­va yön yli.


Todel­li­suu­des­sa vastaus on varma. Haltian johtajan paikka merkitsee aka­tee­mi­ses­ta maa­il­mas­ta mat­kai­lu­bis­nek­seen kul­ke­neel­le Tomille kotiin­pa­luu­ta. Kestävän matkailun asian­tun­ti­ja­na ja luon­to­har­ras­ta­ja­na on vaikea kuvitella parempaa työ­paik­kaa.


Reilu neljä vuotta myöhemmin lokakuun lopulla saavun Haltiaan haas­tat­te­le­maan Tomia. Kauttaaltaan eko­tek­no­lo­gial­la varus­te­tus­sa raken­nuk­ses­sa tuoksuu puulta ja Haltian työ­huo­nei­den ikku­nois­ta näkyy syk­syi­sel­le Nuuksion Pitkäjärvelle. Luontokeskuksen joh­ta­mi­ses­sa on se ongelma, että talosta pääsee harvoin itse ulos, Tom vitsailee.


Hän on juuri palannut syys­lo­mal­ta Kreetalta, missä on päässyt perheensä kanssa vaih­teek­si pati­koi­maan. Täydestä kalen­te­ris­ta huo­li­mat­ta haas­tat­te­lu sujuu lep­poi­sas­ti ja Tomilla on aikaa jutella pitkään ura­po­lus­taan ja kes­tä­väs­tä mat­kai­lus­ta ja vastata kysy­myk­siin perus­teel­li­ses­ti.

Akateeminen ura turismin tutkijana

1980-luvun lop­pu­puo­lel­la Pohjanmaan Kruunupyystä kotoisin oleva nuori mies sei­sos­ke­li Ateenan Akropolis-kuk­ku­lal­la ja pohti, mikä sai kaikki turistit tulemaan sinne. Tom opiskeli kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi­aa Jyväskylän yli­opis­tol­la, joten ihmis­käy­tök­sen poh­ti­mi­nen oli hänelle luon­nol­lis­ta. Kovin omis­tau­tu­nut­ta opiskelu ei ollut kui­ten­kaan ollut. Ensimmäiset vuodet olivat menneet lähinnä bän­di­hom­mis­sa.


Kolmantena opis­ke­lu­vuon­na jokin loksahti pai­kal­leen ja palo opis­ke­lua­laa kohtaan löytyi. Graduaihetta etsies­sään Tom törmäsi artik­ke­liin, joka käsitteli turismia ”pyhänä matkana”. Akropolis-kukkulan kysy­myk­set palasivat mieleen. Voisiko kult­tuu­ri­mat­kai­li­jan kokemusta selittää maallisen pyhiin­vael­lus­me­ta­fo­ran kautta?


Professori ei ollut tut­kiel­man aiheesta yhtä innois­saan. Hän oli sitä mieltä, ettei vakavasti otettava ant­ro­po­lo­gi tutki turisteja. Tom päätti tutkia kuitenkin ja oma­päi­syys tuotti tulosta. Pakettimatka pyhään paikkaan -pro gradu muuttui pian lisen­si­aa­tin työksi ja johti väi­tös­kir­ja-apurahaan. Tällä kertaa Tom päätti tutkia turismia aurin­ko­lo­ma­koh­teis­sa, ymmär­tääk­seen sitä kult­tuu­ri­se­na ilmiönä paremmin:

”Lähdin tekemään kent­tä­työ­tä väi­tös­kir­jaa varten Playa del Inglesiin, Ródokselle, Bodrumiin Turkissa ja Aqabaan Jordaniassa. Ne olivat kaikki val­mis­mat­ka- ja mas­sa­tu­ris­mi­koh­tei­ta. Siellä sitten heit­täy­dyin turis­tik­si turistien joukkoon, havain­noin, haas­tat­te­lin ja pyysin ihmisiä kir­joit­ta­maan loma­päi­vä­kir­jo­ja ja niin edespäin.”

Tutkimus sai Tomin ymmär­tä­mään, mikä turistin koke­muk­ses­ta tekee niin erityisen ja kou­kut­ta­van. Matkalle läh­te­mi­nen on siir­ty­mä­pro­ses­si, joka valmistaa ihmisen kokemaan asiat eri tavalla mat­ka­koh­tees­sa. Sen lisäksi, että aika­kä­si­tys ja paikka muuttuvat ja arkiminä muuttuu loma­mi­näk­si, ihminen alkaa aistia asioita voi­mak­kaam­min. Tom kutsuu tätä muutosta sen­so­ri­sek­si siir­ty­mäk­si. Se saa ihmiset palaamaan matkoille aina uudestaan. Hymynkare välähtää Tomin huulilla hänen ker­toes­saan, kuinka erään turistin päi­vä­kir­jan lukeminen toi rat­kai­se­van ahaa-elämyksen:

”Hän kirjottaa siinä loma­päi­vä­kir­jas­saan vaan hyvin lyhyesti, että oli ihanaa kävellä eilen paljain jaloin kuumassa hiekassa kuin ennen lapsena. Se koko kaksi viikkoa, kaikki nämä tarinat, ovat pelkkää aurinkoa ja ihanuutta. Koko ajan kaikki maistuu hyvältä, kaikki tuntuu hyvältä ja puolison kanssa menee hienosti. Katsoin sitten sillä silmällä kaikkea muuta mate­ri­aa­lia. Yhtäkkiä rupesin huo­maa­maan, että täällähän tulee hyvin mer­kit­tä­viä syväl­li­siä koke­muk­sia. Ne nime­no­maan liit­tyi­vät aisteihin.”

Tohtoriksi väi­tel­ty­ään Tom toimi 1990-luvulla muun muassa yli­opis­ton­leh­to­ri­na ja hetken aikaa Jyväskylän yli­opis­tos­sa kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian apu­lais­pro­fes­so­ri­na­kin. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa vuo­si­tu­han­nen vaih­tees­sa.

Kymmenen vuotta kovaa bisnestä

Tomille hyppy aka­te­mias­ta bis­nes­maa­il­maan oli lopulta luon­nol­li­nen siirtymä. Yhteistyö suo­ma­lais­ten mat­kan­jär­jes­tä­jien, kuten Finnmatkojen, kanssa oli ollut tiivistä koko väi­tös­kir­ja­pro­ses­sin ajan. Ajatuksia matkailun ja kes­tä­vyy­den yhteen tuo­mi­ses­ta oli vaihdettu pitkin 90-lukua.


Lopulta häntä pyy­det­tiin laatimaan kestävän matkailun strategia Finnair-konsernin mat­kan­jär­jes­tä­jil­le. Pian sen jälkeen tutkija olikin jo pestattu yhdelle mat­kan­jär­jes­tä­jis­tä, Aurinkomatkoille, toi­meen­pa­ne­maan samaista stra­te­gi­aa. Aluksi Tom otti vir­ka­va­paa­ta, mutta lopulta mat­kai­lua­la vei men­nes­sään:

”Tarkoituksena oli, että teen itseni tar­peet­to­mak­si kahdessa vuodessa eli hoidan sen homman sisään. Epäonnistuin siinä pro­jek­tis­sa ihan totaa­li­ses­ti, koska viisi kuukautta projektin alka­mi­ses­ta minut nimi­tet­tiin Aurinkomatkojen joh­to­ryh­mään. Otin sitten loparit yli­opis­tol­ta ja siirryin bis­nes­maa­il­maan.”

Aurinkomatkoilla Tom sovelsi ant­ro­po­lo­gian oppeja mat­kai­lu­bis­nek­seen yhdessä muun joh­to­ryh­män kanssa. Hänen väi­tös­kir­jan­sa havain­to­ja hyö­dyn­net­tiin niin opas­kou­lu­tuk­ses­sa, stra­te­gi­ses­sa suun­nit­te­lus­sa kuin mark­ki­noin­nis­sa­kin. Löydökset matkailun kou­kut­ta­vis­ta ele­men­teis­tä ja ais­ti­ko­ke­muk­sis­ta auttoivat luomaan hou­kut­te­le­vam­pia pal­ve­lui­ta.


Tom oli mukana joh­ta­mas­sa Aurinkomatkoja 2000-luvun ensim­mäi­sen vuo­si­kym­me­nen. Sille aika­vä­lil­le osuivat Aurinkomatkojen kukois­tus­vuo­det ja tahti oli kova myös Tomilla. Pian huma­nis­tin kou­lu­tuk­sen saanut ant­ro­po­lo­gi löysi itsensä tekemästä yri­tys­kaup­po­ja Virossa ja Venäjällä vara­toi­mi­tus­joh­ta­jan roolissa:

”Se oli semmoinen aika rankka vaihe. Olikohan mulla mini­mis­sään 120 mat­ka­päi­vää vuodessa. Välillä viikot oli semmoisia, että alku­viik­ko Meksikossa, lop­pu­viik­ko Bangkokissa ja sitten välillä Pietariin. Siinä alkoi välillä tuntumaan siltä, että olikohan tämä ihan sitä, mitä halusin tehdä.”

Lopulta vuonna 2010 Tom päätti jättää Aurinkomatkat. Samalla se oli päätös jatkaa kestävän matkailun kysy­mys­ten parissa. Aurinkomatkoilla Tom ei ollut kokenut enää tekevänsä sitä, minkä takia oli alun perin mat­kai­lu­bis­nek­seen lähtenyt.

Kestävän matkailun globaaleja kysymyksiä

Tom ei ehkä valinnut helpointa tietä päät­täes­sään työs­ken­nel­lä kes­tä­vyy­den ja matkailun yhdis­tä­mi­sek­si. Matkailuteollisuutta voidaan kri­ti­soi­da monesta näkö­kul­mas­ta. Todistamme maa­il­mal­la jat­ku­vas­ti sen aiheut­ta­mia ympä­ris­tö­tu­ho­ja. Matkailu voi olla pai­kal­lis­väes­töl­le sosi­aa­li­ses­ti ja talou­del­li­ses­ti kes­tä­mä­tön­tä.


Äärie­si­merk­ki tästä ovat Tomin mukaan all-inclusive-loma­kes­kuk­set, joissa mat­kai­li­jat kulut­ta­vat ainoas­taan kan­sain­vä­li­sen yrityksen tarjoamia palveluja. Niistä pai­kal­lis­ta­lou­teen ei jää sent­tiä­kään. Matkailualan realismin keskiössä uraa tehnyt Tom ei näe muu­ten­kaan syytä roman­ti­soi­da alan tavoit­tei­ta:

”Loppupeleissä matkailu on bisnestä, jonka tar­koi­tuk­se­na on tehdä omis­ta­jil­le rahaa. Siinä ei ole mitään filant­roop­pi­sia tai muita pyr­ki­myk­siä. Se on oikeas­taan kuin mikä tahansa elinkeino. Se työl­lis­tää. Sillä tehdään tuloja.”

Matkailubisneksen vai­ku­tuk­set voivat olla kuitenkin huo­mat­ta­vas­ti posi­tii­vi­sem­pia silloin, kun esi­mer­kik­si ihmi­soi­keu­det ja ympä­ris­tö­ky­sy­myk­set on otettu huomioon sen toteu­tuk­ses­sa. Lähtiessään mat­kai­lua­lal­le Tom olikin ajatellut, että muutos kohti kes­tä­väm­pää matkailua on tapah­dut­ta­va alan sisältä käsin.


Aurin­ko­mat­koil­la­kaan kosketus kes­tä­vyy­den kysy­myk­siin ei ollut katkennut kokonaan. Tom oli johtanut seitsemän vuotta kan­sain­vä­lis­tä hanketta, jossa pyrittiin rat­kai­se­maan matkailun kes­tä­vyy­den ongelmia:

”Siinä oli YK:n ympä­ris­tö­oh­jel­ma, Unesco ja UNWTO taustalla ja kak­si­kym­men­tä isoa mat­kan­jär­jes­tä­jää, mukaan lukien Aurinkomatkat. Pyöritettiin pro­jek­te­ja ympäri maailmaa. Muun muassa saatiin aikaseksi jäteveden puh­dis­ta­mo Siden kau­pun­kiin Turkkiin, tehtiin Meksikossa jät­teen­kä­sit­te­ly­pro­ses­soin­tia ja Thaimaassa oli iso projekti lap­si­sek­si­tu­ris­mia vastaan.”

Luontomatkailu, kestävyys ja Suomi

2010-luvulla Tomin ura jatkui kestävän matkailun startup-yri­tyk­ses­sä. Sen jälkeen hän työs­ken­te­li UNICEFin yri­ty­syh­teis­työ­joh­ta­ja­na kunnes vuonna 2014 puhelin soi kar­hu­ko­jus­sa ja matka Haltian johtajana alkoi.


Suomes­sa­kin kestävän matkailun kysy­myk­siä on tärkeä pohtia. Vanhoja metsiä ja suo­jel­tu­ja alueita on Tomin mukaan melko vähän. Ne ovat samalla alueita, joilla on maisema-arvonsa ansiosta poten­ti­aa­lia toimia tärkeinä luon­to­mat­kai­lu­koh­tei­na. On tärkeää huomata, että samalla, kun avo­hak­kuu­pää­tök­set ja kai­vos­lu­vat tuhoavat näiden alueiden ympä­ris­tö­jä ne myös pilaavat maisemaa.


Tällöin alueita ei voida hyödyntää luon­to­mat­kai­lu­koh­tei­na­kaan moneen suku­pol­veen. Tomin äänessä välähtää innostus, kun hän kertoo, miten luon­to­mat­kai­lu ja luonnon vir­kis­tys­käyt­tö voivat edistää luon­non­suo­je­lua: ”Osoittamalla luonnon matkailu- ja vir­kis­tys­käy­tön arvot, myöskin talou­del­li­set arvot, saadaan argu­ment­ti sille, miksi luontoa pitää suojella.”


Tässä ajassa asioiden puolesta on helpompaa puhua, kun niille osaa laittaa hinnan. Metsähallituksen tut­ki­mus­ten mukaan kan­sal­lis­puis­toi­hin sijoi­tet­tu veroeuro tuleekin kym­men­ker­tai­se­na takaisin pai­kal­lis­ta­lou­teen.


Suomessa luon­to­mat­kai­lu voisi Tomin mukaan olla valtava voimavara. Potentiaalia vain ei ole osattu hyödyntää vielä tarpeeksi, ainakaan pää­kau­pun­ki­seu­dul­la. Luonnossamme on paljon pieniä eri­koi­suuk­sia, jotka usein tuntuvat meille itsestään selviltä. Ne voivat kuitenkin tarjota mat­kaa­jil­le juuri niitä ais­tie­lä­myk­siä, joiden perässä turistit kulkevat mat­koil­laan:

”Mulla oli 12 toi­mit­ta­jaa Arabiemiraateista käymässä juuri ennen syyslomaa. Silloin oli vähän pilvinen joskin koh­ta­lai­sen lämmin päivä. Välillä vähän tihutteli vettä. Se oli heidän mie­les­tään aivan ihanaa. Sitten yksi, mikä on tosi tärkeää ulko­maa­lai­sil­le, on hil­jai­suus. Riittää, että mennään metsään ja yritetään olla viisi minuuttia ihan hiljaa ja kuunnella. Tässä täytyy taas pitää mielessä, että tänne tulleet ovat käyneet sen saman mat­kus­ta­mi­sen prosessin läpi. Silloin se hil­jai­suu­den kuun­te­le­mi­nen tai se kevyt sade voivat olla ihan järi­syt­tä­viä koke­muk­sia.”

Tietysti luon­to­mat­kai­lul­la­kin voi olla nega­tii­vi­sia vai­ku­tuk­sia ympä­ris­töön. Lentämisen ilmas­to­pääs­töis­tä ei pääse mihinkään. Tom on kuitenkin sitä mieltä, että matkailun globaali paine kasvaa joka tapauk­ses­sa, ja osa tästä kan­nat­tai­si ohjata mie­luum­min luon­to­mat­kai­luun. Vaikka Tomin mukaan Suomessa luon­to­mat­kai­lua voidaan lisätä kes­tä­väs­ti, mitään massoja tänne ei haluta hou­ku­tel­la. Muuten kuormitus luon­to­koh­teis­sa kasvaa liian suureksi.


Suurin kuorma esi­mer­kik­si Nuuksion luontoon ei tule turis­teil­ta vaan pai­kal­li­sil­ta vir­kis­tys­käyt­tä­jil­tä. Heidän osuutensa Nuuksion kävi­jöis­tä on noin 90 pro­sent­tia. Samoin kuin mat­kai­li­joi­ta, heitä koetetaan ohjata käyt­tä­mään kan­sal­lis­puis­tois­sa tiettyjä polkuja ja pysäh­dys­paik­ko­ja. Näin kuormitus saadaan ohjattua pie­nem­mäl­le alueelle.

Kotiinpaluu: Suomalainen luontosuhde ja Haltia

Viimeiset neljä vuotta Haltiassa Tom on yhdis­tel­lyt uran tuomaa osaamista mat­kai­li­jan koke­mus­maa­il­mas­ta, mat­kai­lu­bis­nek­ses­tä ja kes­tä­vyy­des­tä: ”Tässä yhdistyy niin moni juttu. Tämä on suosittu mat­kai­lu­koh­de. Tämä on tärkeä eko­tek­no­lo­gian ja kestävän kehi­tyk­sen näy­teik­ku­na ja labo­ra­to­rio. Tämä on tärkeä ympä­ris­tö­kas­vat­ta­ja. Ja sitten tässä tulee tämä luon­to­ku­vaus­har­ras­tus mukaan.”


Haltian tehtävä on toimia porttina Suomen luontoon. Se esittelee näyt­te­lyis­sään Suomen kan­sal­lis­puis­to­ja ja tarjoaa kävi­jöil­leen ret­ki­neu­von­taa. Tomin sanojen mukaan Haltian tavoite on ”hou­ku­tel­la tänne mah­dol­li­sim­man paljon ihmisiä, että me voidaan heittää heidät ulos luontoon.” Sen missio on syventää kävi­jöi­den luon­to­suh­det­ta.


Keskuk­ses­sa toimiva Luontokoulu on tämän projektin perus­pi­la­ri. Yläkoululuokat vie­rai­le­vat Haltiassa vii­koit­tain tutus­tu­mas­sa Suomen luontoon. Monelle lapselle se on ensim­mäi­nen kokemus metsään mene­mi­ses­tä. Kaiken mah­dol­li­sen vapaa-aikansa luonnossa viettävän Tomin mielestä tällainen suo­ma­lai­sen luon­to­suh­teen muut­tu­mi­nen on huo­les­tut­ta­vaa. Luontoa on helpompi oppia arvos­ta­maan, kun siitä on hen­ki­lö­koh­tai­sia koke­muk­sia.


Tom huo­maut­taa, ettei kan­sal­lis­puis­tos­sa liik­ku­mi­sen tapojen tarvitse pysyä saman­lai­si­na. Nykyään metsässä voi vaikka joogata tai meditoida. Tärkeintä on, että siellä yli­pää­tään liikutaan. Perimmäisin syy hou­ku­tel­la ihmisiä ulos luontoon liittyy hyvin­voin­tiin:

”Varovasti arvioiden, koska meillä on kan­sal­lis­puis­to­ja ja ihmiset liikkuu niissä, käytetään noin 300 – 400 miljoonaa euroa vähemmän mie­len­ter­vey­den ja ihan fyysisen terveyden pal­ve­lui­ta. Eli siis luonnon parantava voima.”

Mieleeni palaa ajatus matkailun kou­kut­ta­vuu­des­ta. Luontomatkailukoukku taitaa olla ihan ter­ve­tul­lut riip­pu­vuus – varsinkin kun ais­tie­lä­myk­siä ei aina tarvitse hakea kaukaa. Tomin mukaan joskus jo tie Nuuksioon saattaa olla pienemmän mit­ta­kaa­van siir­ty­mä­riit­ti mat­kai­li­jan ais­ti­maa­il­maan.

Katse huomiseen, eiliseen ja tähän päivään

Haastattelu alkaa olla ohi. Tomin työviikko jatkuu Luontopalveluiden alue­joh­to­ryh­män kokouk­ses­sa, Porkkalan luon­non­suo­je­lua­lu­een ava­jai­sis­sa ja dubai­lai­sia toi­mit­ta­jia isän­nöi­mäl­lä. Vasta lop­pu­vii­kol­la hän pääsee omien töidensä pariin. Kaikenlaiseen sitä kuulemma joutuu, kun ei osaa sanoa ei.


Yksi kir­ja­pro­jek­ti­kin olisi taka­tas­kus­sa. Muutama vuosi sitten vanha yhdys­val­ta­lai­nen ant­ro­po­lo­gi­kol­le­ga kehotti Tomia kir­joit­ta­maan kirjan siitä, miten hän on hyö­dyn­tä­nyt sosi­aa­li­tie­teel­lis­tä turismin tut­ki­mus­ta mat­kai­lu­bis­nek­ses­sä. Kirjan nimeksi tulisi Cashing in on the Sacred Journey – siis vapaasti suo­men­net­tu­na ”Kuinka rahastaa pyhällä matkalla”. Sen val­mis­tu­mi­ses­ta Tom ei vielä uskalla luvata mitään. Kun jostain vain löytyisi aikaa.


Lähties­sä­ni ulkona on tuttu syksyisen harmaa ilma. Puissa on kuitenkin vielä ruskan värejä. Nousen Haltian pysäkiltä bussiin. Nenään tulvahtaa nuotion tuoksu. Takapenkillä istuu kaksi nuorta miestä rink­koi­neen ja telt­toi­neen raukean tyy­ty­väi­sen näköisinä. Arvailen, että matka loka­kui­seen Nuuksioon on saanut ainakin näiden luonnossa liik­ku­jien aistit her­kis­ty­mään.

Kirjoittaja

Marjatta Kuisma on valtiotieteiden kandidaatti ja antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä hän työskentelee projektitutkijana Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporella, jossa hän tutkii muun muassa yleisten kirjastojen muuttuvia merkityksiä ja roolia osana kunnan kulttuuripalveluita. Marjattaa kiinnostavat erityisesti soveltava tutkimus ja monitieteiset lähestymistavat.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Ville 21.11.2018 klo 15:08

    No niin, ei muuta kuin lisää kestävää matkailua, niin ilmas­ton­muu­tos pysähtyy ja maailma pelastuu! Enemmän kii­na­lai­sia turisteja naut­ti­maan Suomen puhtaasta luonnosta ja hil­jai­suu­des­ta (kestävää ja eko­lo­gis­ta turismia), enemmän suo­ma­lai­sia naut­ti­maan Thaimaan lomista (huom: kestävää matkailua), raken­ne­taan enemmän ympä­ris­töys­tä­väl­li­siä ris­tei­li­jöi­tä Meyerin telakalla, että Euroopasta voi lentää enemmän porukkaa naut­ti­maan eko­lo­gi­ses­ti Karibian lomasta. Vai mitä?

    Vastaa
  • Helena Kairamo 23.11.2018 klo 12:57

    Tom Selänniemen väi­tös­kir­ja Matka ikuiseen kesään (1996) oli mat­kai­lua­lan asian­tun­ti­joil­le ter­ve­tul­lut. ” Yhtäkkiä rupesin huo­maa­maan, että täällähän tulee hyvin mer­kit­tä­viä syväl­li­siä koke­muk­sia. Ne nime­no­maan liit­tyi­vät aisteihin.” Pari vuotta myöhemmin ilmestyi Joseph Pinen ja Joe Gilmoren The Experience Economy, jossa aistit, tunteet ja koke­muk­set muo­toil­tiin elämys-käsit­teek­si. Kokemuksen tai elämyksen muut­ta­mi­nen lii­ke­ta­lou­del­li­sek­si menes­tyk­sek­si sai Pinen ja Gilmoren myötä valtavan kehi­tys­vauh­din aikaan Suomen mat­kai­lue­lin­kei­nos­sa. Matkailu- ja elä­mys­tuo­tan­to oli mer­kit­tä­väs­sä roolissa val­ta­kun­nal­li­ses­sa osaa­mis­kes­kus­oh­jel­mas­sa. Vuonna 2005 jul­kais­tiin Elämystuottajan käsikirja (Tarssanen ja Kylänen, Lapin elä­mys­teol­li­suu­den osaa­mis­kes­kus LEO). Selänniemen hiekkaan liittyvän esimerkin syväl­li­ses­tä elä­myk­ses­tä voi kääntää luon­to­mat­kai­lus­sa esi­mer­kik­si jään ja lumen koke­mi­seen.
    Olen eri mieltä Selänniemen väit­tees­tä, ettei all inclusive -loma­kes­kuk­sis­ta jää mitään pai­kal­lis­ta­lou­teen. En ole koskaan moisessa kes­kuk­ses­sa käynyt. Vilkaisin mat­kan­jär­jes­tä­jien tarjontaa. Sen perus­teel­la uskallan väittää, että kes­kuk­sis­sa tarvitaan pai­kal­lis­ta työvoimaa, elin­tar­vik­kei­ta ja monen­lai­sia palveluja (kuljetus, pesula jne.).
    Kestävän matkailun globaalit, alu­eel­li­set ja pai­kal­li­set ongelmat ovat olleet kes­kus­te­lus­sa jo vuo­si­kym­me­niä. Selänniemen tarjoamat esimerkit ovat kyllä erin­omai­sia. Valitettavasti en tässäkään voi olla täysin samaa mieltä. Esimerkiksi Thaimaan lap­si­sek­si­tu­ris­mi jatkuu pro­jek­tis­ta huo­li­mat­ta. Lentoliikenne kasvaa koko ajan kiih­ty­väl­lä vauhdilla.
    Selänniemen haas­tat­te­lus­ta huomaa hänen into­hi­mon­sa ja osaa­mi­sen­sa kestävän matkailun kehit­tä­mi­seen. Tietysti Haltian ja Nuuksion koros­ta­mi­nen johtuu hänen nykyi­ses­tä työstään. Suomesta löytyy hienoja esi­merk­ke­jä kes­tä­väs­tä mat­kai­lus­ta eri puolilta Lappia, Kuusamosta, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.
    Toivottavasti uusi kirja tulee jonakin päivänä; kirjan nimi on todella hyvä.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Itsenäisyyspäivänä 6.12. tarjoamme antropologisen liveseurannan itsenäisyyspäivän juhlalähetyksestä. Liity seuraamme Twitterissä, kun teemme Linnan juhlista tutkimuskenttämme ja tarjoilemme etnografisia havaintoja tapahtumasta pitkin iltaa. Miltä Suomen kenties merkittävin valtiollinen rituaali näyttää antropologien silmin?

Suomalaiseen uskomusperinteeseen kuului ennen kuolleista tarttuvan kalman välttely. Ruumiisiin kohdistuvan inhon ja pelon taustalla voidaan nähdä suojautuminen taudinaiheuttajilta, mutta välttämissäännöt kertovat myös arvoista ja yhteisöllisestä järjestyksestä. Vainajat kun hermostuivat vähäisistäkin rikkeistä.