Psykologisella antropologialla tarkoitetaan ihmismielen tarkasteluun keskittynyttä antropologian suuntausta. Se on yksi lääketieteellisen antropologian alahaaroista, mutta sitä voi laajuutensa ja pitkän historiansa puolesta pitää omana erikoistumisalanaan. Psykologisella antropologialla on lukuisia alasuuntauksia, kuten lasten kehitykseen keskittynyt kasvatusantropologia, muistin antropologia sekä tunteiden antropologia.
Laajimmassa muodossaan psykologisen antropologian tutkimuskohteena on mielen ilmiöiden ja sosiokulttuuristen ulottuvuuksien tarkastelu. Alalla tutkitaan esimerkiksi identiteettiin, minuuteen, muistiin, tietoisuuteen, tunteisiin, kognitioon, motivaatioihin, mielenterveyteen sekä kehon ja mielen yhteyteen liittyviä kysymyksiä.
Alan lähtöolettamana on, että ihmisen psyykkiset kyvyt, niiden kehitys ja mielen ristiriidat ovat kulttuurisen vuorovaikutuksen muovaamia. Tutkimuskohteet jaetaan muiden psykologisten tieteiden kanssa, mutta antropologian lähestymistapa niihin poikkeaa niin antropologien käyttämän etnografisen tutkimusmenetelmän, tutkimuskysymysten kuin kulttuureja vertailevan näkökulman puolesta.
Psykologisessa antropologiassa tarkastellaan myös erilaisten paikallisten ja globaalien ilmiöiden (globalisaatio, kapitalismi ja sosialismi) sekä sosiaalisten muutosten (sota ja köyhyys) vaikutusta psyykeeseen ja ihmisten kykyyn käsitellä mielen järkkymistä. Lisäksi alan antropologit ovat kiinnostuneita tutkimaan parantamisen mekanismeja, mielen tietoista laajentamista sekä synteettisten lääkkeiden ja luonnonlääkinnän vaikutusta mielen hoitoon.
Psykologinen antropologia ja lähitieteet
Psykologisen antropologian ala on avoin yhteistyölle muiden ihmismieleen keskittyneiden tieteiden kanssa. Alan harjoittajilla saattaakin olla antropologian lisäksi jokin lääketieteellinen tai psykologinen koulutustausta, joka mahdollistaa heidän osallistumisensa käytännön hoitotyöhön tieteellisen tutkimuksen ohella.
Tästä huolimatta myös eroavaisuuksia löytyy, sillä kulttuurien vertailu, kulttuurisen variaation tunnistaminen sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen korostaminen erottavat antropologian valtaosasta psykologista tutkimusta. Psykologisten tieteiden painotus on joitain poikkeuksia lukuunottamatta länsimaisessa tutkimusperinteessä, määrällisessä tutkimuksessa, yksilökeskeisyydessä ja ihmismielen universaaliuden korostamisessa.
Psykologiset antropologit ovat kritisoineet länsimaisten psykologisten tieteiden lähestymistapoja ja diagnostisia työkaluja eurosentrisinä. Tällä he tarkoittavat niiden perustuvan pääasiassa länsimaissa tehtyihin tutkimuksiin, joiden tuloksia pidetään kulttuurista riippumattomina ja universaalisti pätevinä, vaikka saman diagnoosin alle luokitellut mielenterveysongelmat tai tunteet saattavat saada kulttuurista riippuen hyvin erilaisia ilmenemismuotoja ja merkityksiä.
Kulttuurisidonnaisiksi mielenterveysongelmiksi luokitellaan esimerkiksi Itä-Aasiassa esiintyvä karōshi eli kuolema ylitöistä johtuvan uupumuksen seurauksena sekä osissa Aasiaa ja Afrikkaa ilmenevä koro eli peniksen katoamisen pelosta johtuva paniikkihäiriö. Vastaavasti anoreksiaa ja burnoutia pidetään länsimaisesta kulttuurista lähtöisin olevina ilmiöinä, vaikka nykyään niitä tavataan myös muualla.
Valtavirran psykologian näkemysten kriittisestä tarkastelusta huolimatta psykologisen antropologian tarkoituksena ei ole kumota muita näkökulmia, vaan täsmentää niitä, tarjota niille vaihtoehtoisia selitysmalleja sekä asettaa ne kulttuuriseen kontekstiinsa monipuolisen ja -alaisen keskustelun herättämiseksi.
Kansainpsykologiasta psykoanalyysiin
Antropologien kiinnostus mielen kysymyksiä kohtaan juontaa juurensa 1800-luvun loppupuolelle kokeellisen psykologian oppi-isän Wilhelm Wundtin kehittämään kansainpsykologiaan. Hän kehitti psykologisia selitysmalleja “primitiivisten” ja “sivistyneiden” kansojen eroista tuolloin suositun evolutionistisen näkökulman mukaisesti. Aikansa valtavirrasta poiketen Wundt uskoi molemmilla ryhmillä olevan yhtäläiset kyvyt oppimiseen, he vain käyttivät mielensä kapasiteettia eri tavoin.
Iso-Britanniassa yhtenä alan uranuurtajista pidetään psykiatri ja antropologi W.H.R. Riversiä, joka tuli tunnetuksi osallistumisestaan Kaakkois-Aasiaan suuntautuneeseen Torresinsalmen retkikuntaan 1890-luvulla. Torresinsalmella Riversiä kiinnosti kokeellinen psykologia ajan hengelle tyypillisen alkuperäisväestön fysiologian mittauksen sijaan. Kirjassaan Medicine, Magic, and Religion Rivers esitti alkuperäisväestön käyttäytyvän rationaalisesti heidän uskomustensa viitekehyksessä, mitä pidettiin ilmestyessään vallankumouksellisena ajatuksena.
1900-luvun vaihteessa neurologi Sigmund Freudin kehittämästä psykoanalyysistä tuli suosittu suuntaus antropologien parissa. Se vaikutti erityisesti yhdysvaltalaisen Culture and Personality -koulukunnan näkemyksiin 1920-luvulta eteenpäin. Alan johtoajatuksina voidaan pitää kulttuurin sekä lapsuuden kokemusten vaikutusten tarkastelua persoonallisuuspiirteiden muovautumisessa sekä alitajunnan ja symbolismin korostamista osana tutkimusta. Tunnetuista antropologeista muun muassa Margaret Mead, Ruth Benedict ja Melford Spiro olivat koulukunnan jäseniä.
Koulukunta alkoi menettää suosiotaan 1950-luvulla, kun antropologian psykologinen tutkimus laajeni eri suuntiin muiden psykologisten tieteiden kehityksen vanavedessä. 1970-luvun alussa antropologi Francis Hsu ehdotti kulttuurin ja persoonallisuuden tutkimuksen uudelleennimeämistä psykologiseksi antropologiaksi. Yhteisenä nimittäjänä alalla säilyi yksilöllisten kokemusten ja niiden kollektiivisten selitysten tarkastelu. Aiemmin vaikutusvaltaisen psykoanalyysin rinnalle on tullut lukuisia uusia näkökulmia ihmismielen tarkasteluun.
Mielen suuntauksia
Psykologisen antropologian kenttä mukailee pitkälti psykologian teoriasuuntauksia säilyttäen kuitenkin kulttuurin roolin keskeisenä tutkimuskohteenaan. Muiden psykologisten tieteiden tavoin myös antropologisessa psykologian tutkimuksessa voidaan tehdä karkea jaottelu sosiokulttuurisesti ja biologisesti suuntautuneiden alojen välille, joista jälkimmäiset ovat lähempänä fyysistä kuin sosiaali- ja kultuuriantropologiaa.
Painotuseroista johtuen psykologisen antropologian haarat ovat toisinaan näkemyksiltään ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi kulttuuripainotteisemmat alat saattavat ajatusmaailmaltaan olla lähempänä muita ihmismieleen keskittyneitä tieteitä kuin vahvasti biologiaan nojaavia psykologisen antropologian suuntauksia. Toisaalta myös näennäisesti lähellä toisiaan olevat suuntaukset saattavat painottaa keskenään erilaisia asioita.Psykiatrinen antropologia on keskittynyt tarkastelemaan mielenterveyden ja psyykkisten häiriötilojen kulttuurista vaihtelua ja hoitoa. Alalla tutkitaan kulttuurisidonnaisten arvojen tai sosiaalisen rakenteen vaikutusta mielenterveysongelmien kehitykseen sekä eri mielenterveysongelmien kulttuurista ilmenemistä. Alan harjoittajat ovat kyseenalaistaneet valtavirran psykologisen tutkimuksen olettamia esimerkiksi ihmisten biologisesta alttiudesta tietyille mielenterveysongelmille tai joidenkin psykologisten diagnoosien tarpeellisuudesta. Psykiatri ja antropologi Arthur Kleinman on yksi nykyajan tuotteliaimmista alan tutkijoista, joka on toiminut muiden alan tunnettujen nimien, kuten Veena Dasin ja Byron Goodin, opettajana.
Minuuden (selfhood) ja itseyden (personhood) antropologinen tutkimus eroaa valtavirran psykologian universaaliutta korostavasta diskurssista ottamalla tutkimuskohteekseen ihmisyyden ja sen rakentumisen. Ala katsoo minuuden ja identiteetin kaltaisten käsitteiden olevan historiallisten, poliittisten ja sosiokulttuuristen prosessien muovaamia. Tämä osoittaa, ettei ihmismieli ole kaikkialla samalla tavalla rakentunut, vaan kulttuurisidonnaiset käsitykset psyykestä ja itsestä muokkaavat kokemuksiamme, käyttäytymistämme sekä ymmärrystämme siitä, mitä ylipäänsä on olla ihminen. Esimerkiksi Jane Goodale ja Beth Conklin ovat tehneet tutkimusta itseyden rakentumisen parissa.
Kognitiivisen antropologian tutkimuskohde on lähellä muita kognitiotieteitä. Sen parissa tarkastellaan ihmismielen kykyä hahmottaa ja jäsennellä tietoa esimerkiksi muistamisen, oppimisen ja järkeilyn puitteissa. Alan antropologit tarkastelevat tiedon omaksumista eri kulttuureissa yleensä maailmankuvien, sosiaalisten suhteiden, paikan, kielten, arvojen tai uskomusten viitekehyksessä. Maurice Bloch on tehnyt uraauurtavaa työtä sosiaalisen antropologian, kielitieteen ja kognitiivisen psykologian tutkimuksen yhdistämisessä. Lisäksi antropologit Dan Sperber ja Roy D’Andrade ovat tunnettuja alan tutkimuksestaan.
Biologiaa lähellä olevia psykologisen antropologian haaroja ovat muun muassa kulttuurin ja aivojen kehityksen suhdetta tutkiva neuroantropologia sekä ihmisten ja eläinten eroavaisuuksia ja ihmisen psykologista kehitystä käsittelevä evoluutioantropologia. Näillä aloilla pyritään tekemään rajanvetoja niiden mielen elementtien välillä, jotka määräytyvät synnynnäisten taipumusten mukaan, ja niiden, jotka vuorostaan ovat kulttuurien muovaamia. Esimerkiksi Sonja Koski on keskittynyt kädellisten evoluutioantropologiseen tutkimukseen.
Suomessa lääkäri ja antropologi Marja-Liisa Honkasalo on tutkinut itsemurhaa kulttuurisena ilmiönä sekä äitien suhtautumista lastensa vakavaan sairauteen tai kuolemaan Länsi-Afrikassa. Antropologi Susanne Ådahl on vuorostaan tarkastellut ääniä kuulevien ihmisten suhdetta kuulemiinsa ääniin. Honkasalo ja Ådahl ovat työskennelleet yhdessä Mieli ja toinen -tutkimushankkeessa. Hankkeen tutkimuksen pohjalta on julkaistu teos Mielen rajoilla.
Antropologi Taina Kinnunen on vuorostaan erikoistunut ruumiin ja kulttuurin välisen suhteen tutkimiseen. Tutkimuksessaan Kinnunen on tarkastellut kauneusleikkauksien vaikutusta identiteettiin sekä aisteja ja tunteita suomalaisessa kosketuskulttuurissa.
Ihmismielen monet ulottuvuudet
Mielen liikkeet ovat kiinnostaneet ihmisiä todennäköisesti jo lajimme kehityksen alusta asti, ja vuosituhansien aikana sen toiminnalle on annettu lukuisia eri selitysmalleja. Eikä ihme, sillä mieleen tiivistyvät tunteemme, muistomme, arvomme sekä kokemuksemme maailmasta. Toisin sanoen kaikki se, mistä ihmisyytemme rakentuu.
Mielen kautta olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa, sillä se ohjaa sosiaalisuuttamme ja käytöstämme. Tästä syystä ihmisen psykologinen toiminta on keskeinen osa antropologista tutkimusta. Voidaan ajatella, että lähes kaikki antropologia linkittyy jollain tasolla psykologisten prosessien tutkimukseen, tarkastelimme sitten uskontoa, politiikkaa tai taloutta.
Tiettyyn kulttuuriin syntyneenä sisäistämme tietynlaisen käsityksen maailmasta ja sen tapahtumista sekä itsestämme sen osana. Samalla mielen tavat hahmottaa maailmaa muuttuvat meille itsestäänselviksi. Meidän on vaikea kuvitella, että asioista voi ajatella tai tilanteisiin reagoida myös jollain muulla tavalla. Hätkähdämme, kun kohtaamme omien käsitystemme kanssa ristiriidassa olevia näkemyksiä ja kokemuksia maailmasta.
Tästä huolimatta tapoja ajatella on yhtä monta kuin on kulttuureja, sillä omaksumme käsityksemme ympäröivästä todellisuudesta sosiokulttuurisen oppimisen eli sosialisaation kautta. Psykologisella antropologialla on kyky paljastaa erilaisia mielen malleja ja osoittaa oman kulttuurisen ajattelumme rajallisuus. Alan vahvuus on ennen kaikkea sen tarjoamissa vaihtoehtoisissa katsantokannoissa näennäisen itsestäänselviin asioihin, minkä avulla opimme ymmärtämään jaettua ihmisyyttämme ja sen erityispiirteitä entistä paremmin.
Contributors
- Artikkelikuva: GollyGforce, Flickr.com (CC BY 2.0)
Luettavaa
Arthur Kleinman, 1989. Illness Narratives: Suffering, Healing and the Human Condition.
Charles Lindholm 2007. Culture and identity – The history, theory and practice of psychological anthropology.
Marja-Liisa Honkasalo ja Kaarina Koski 2017. Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset.
Margaret Mead, 1928. Coming of Age in Samoa – A Psychological Study of Primitive Youth for Western Civilisation.
Maurice Bloch, 1998. How We Think They Think: Anthropological Studies in Cognition, Memory and Literacy.
Melford Spiro, 1982. Oedipus in the Trobriands.
Ruth Benedict, 1951. Kulttuurin muodot.
Taina Kinnunen, 2008. Lihaan leikattu kauneus – kauneuskirurgian ruumiillistuneet merkitykset.
Taina Kinnunen, 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin. Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista.
W.H.R. Rivers, 2001 (1924). Medicine, Magic and Religion.
Mutta miten sosiaalipsykologia ja psykologinen antropologia eroavat toisistaan? Sosiaalipsykologia on eri tieteenhaara kuin psykologia. Suomessa sosiaalipsykologit eivät ole psykologeja, mutta usein sosiaalipsykologia sotketaan psykologiaan virheellisesti. Voisiko sosiaalipsykologian siten mainita psykologisen antropologian lähitieteenä, koska se varmasti on osaa antropologian tutkimushaaroista läheisempi tieteenala kuin varsin yksilöfokusoitunut psykologia?
Hei, ja kiitos kysymyksestä!
Sosiaalipsykologia ja psykologinen antropologia tosiaan molemmat ovat keskittyneet ihmisyyden sosiaaliseen puoleen ja siten tutkimuskohteet limittyvät keskenään, mutta alojen tutkimuskysymykset ja lähestymistavat poikkeavat pääosin toisistaan.
En ole sosiaalipsykologiaan läheisesti tutustunut, mutta käsittääkseni alan puitteissa on keskitytty tarkastelemaan ensisijaisesti yksilön toimintaa ryhmän jäsenenä sekä ryhmien välistä vuorovaikutusta, jonka kautta pyritään luomaan mitattavissa olevia malleja ihmisen käyttäytymisestä, kun taas antropologiassa keskitytään ennen kaikkea kulttuuristen erityispiirteiden tarkasteluun ja vertailuun.
Eroja on myös menetelmissä. Sos.psykassa tehdään mitattavissa olevaa määrällistä tutkimusta ja ennalta tarkoin suunniteltua kokeellista tutkimusta. Antropologia vuorostaan korostaa laadullista tutkimusta, joka kerätään pääasiassa etnografisen menetelmän ja osallistuvan havainnoinnin kautta. Etnografian avulla saadaan kerättyä syvällistä ja monipuolista tietoa tutkittavien ihmisten parissa, mutta tutkimus on usein niin vahvasti sidoksissa henkilösuhteisiin, aikaan ja paikkaan, ettei sen kautta pysty tekemään laajoja yleistyksiä, vaan ennemminkin osoittamaan kulttuurisen variaation moninaisuus.
Sosiaalipsykologiassa koetilanteet ovat usein ennalta suunniteltuja ja muuttujia pyritään kontrolloimaan vaikka koe tapahtuisi kenttäolosuhteissa. Antropologit taas tarkastelevat elämää siten kuin se tutkimuskohteille näyttäytyy ottamalla osaa heidän arkeensa. Esimerkiksi vaikkapa Stanfordin vankilakokeessa tutkijoilla oli tarkkailijan ja sivusta seuraajan rooli, mutta antropologi olisi todennäköisesti ottanut kokeeseen osaa joko vangin tai vartijan asemassa ja tehnyt havaintoja sisältä käsin.
Psykologinen antropologia ja sos.psyka ovat siis lähitieteitä, jotka ovat varmasti joissain asioissa lähempänä toisiaan kuin yksilökeskeinen psykologia tai psykiatria ja antropologia. Toisaalta taas kulttuuripsykiatrian ja kliinisen psykologiankin aloilla tehdään toisinaan etnografista tutkimusta, ja kaikkia näistä on sovellettu antropologian tutkimukseen, joten mielestäni ei voi suorilta käsin sanoa yhden olevan lähempänä antropologiaa kuin toisen.
T. Tekstin kirjoittaja