Psykologinen antropologia

Psykologisella ant­ro­po­lo­gial­la tar­koi­te­taan ihmis­mie­len tar­kas­te­luun kes­kit­ty­nyt­tä ant­ro­po­lo­gian suun­taus­ta. Se on yksi lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian ala­haa­rois­ta, mutta sitä voi laa­juu­ten­sa ja pitkän his­to­rian­sa puolesta pitää omana eri­kois­tu­mi­sa­la­naan. Psykologisella ant­ro­po­lo­gial­la on lukuisia ala­suun­tauk­sia, kuten lasten kehi­tyk­seen kes­kit­ty­nyt kas­va­tusant­ro­po­lo­gia, muistin ant­ro­po­lo­gia sekä tunteiden ant­ro­po­lo­gia.


Laajim­mas­sa muo­dos­saan psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­koh­tee­na on mielen ilmiöiden ja sosio­kult­tuu­ris­ten ulot­tu­vuuk­sien tar­kas­te­lu. Alalla tutkitaan esi­mer­kik­si iden­ti­teet­tiin, minuuteen, muistiin, tie­toi­suu­teen, tun­tei­siin, kog­ni­tioon, moti­vaa­tioi­hin, mie­len­ter­vey­teen sekä kehon ja mielen yhteyteen liittyviä kysy­myk­siä.


Alan läh­tö­olet­ta­ma­na on, että ihmisen psyyk­ki­set kyvyt, niiden kehitys ja mielen ris­ti­rii­dat ovat kult­tuu­ri­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen muovaamia. Tutkimuskohteet jaetaan muiden psy­ko­lo­gis­ten tieteiden kanssa, mutta ant­ro­po­lo­gian lähes­ty­mis­ta­pa niihin poikkeaa niin ant­ro­po­lo­gien käyttämän etno­gra­fi­sen tut­ki­mus­me­ne­tel­män, tut­ki­mus­ky­sy­mys­ten kuin kult­tuu­re­ja ver­tai­le­van näkö­kul­man puolesta.


Psyko­lo­gi­ses­sa ant­ro­po­lo­gias­sa tar­kas­tel­laan myös eri­lais­ten pai­kal­lis­ten ja glo­baa­lien ilmiöiden (glo­ba­li­saa­tio, kapi­ta­lis­mi ja sosia­lis­mi) sekä sosi­aa­lis­ten muutosten (sota ja köyhyys) vai­ku­tus­ta psyy­kee­seen ja ihmisten kykyyn käsitellä mielen järk­ky­mis­tä. Lisäksi alan ant­ro­po­lo­git ovat kiin­nos­tu­nei­ta tutkimaan paran­ta­mi­sen meka­nis­me­ja, mielen tietoista laa­jen­ta­mis­ta sekä syn­teet­tis­ten lääk­kei­den ja luon­non­lää­kin­nän vai­ku­tus­ta mielen hoitoon.

Psykologinen antropologia ja lähitieteet

Psykologisen ant­ro­po­lo­gian ala on avoin yhteis­työl­le muiden ihmis­mie­leen kes­kit­ty­nei­den tieteiden kanssa. Alan har­joit­ta­jil­la saat­taa­kin olla ant­ro­po­lo­gian lisäksi jokin lää­ke­tie­teel­li­nen tai psy­ko­lo­gi­nen kou­lu­tus­taus­ta, joka mah­dol­lis­taa heidän osal­lis­tu­mi­sen­sa käytännön hoi­to­työ­hön tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen ohella.


Tästä huo­li­mat­ta myös eroa­vai­suuk­sia löytyy, sillä kult­tuu­rien vertailu, kult­tuu­ri­sen vari­aa­tion tun­nis­ta­mi­nen sekä sosi­aa­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen koros­ta­mi­nen erottavat ant­ro­po­lo­gian val­tao­sas­ta psy­ko­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta. Psykologisten tieteiden painotus on joitain poik­keuk­sia lukuu­not­ta­mat­ta län­si­mai­ses­sa tut­ki­mus­pe­rin­tees­sä, mää­räl­li­ses­sä tut­ki­muk­ses­sa, yksi­lö­kes­kei­syy­des­sä ja ihmis­mie­len uni­ver­saa­liu­den koros­ta­mi­ses­sa.


Psyko­lo­gi­set ant­ro­po­lo­git ovat kri­ti­soi­neet län­si­mais­ten psy­ko­lo­gis­ten tieteiden lähes­ty­mis­ta­po­ja ja diag­nos­ti­sia työkaluja euro­sent­ri­si­nä. Tällä he tar­koit­ta­vat niiden perus­tu­van pää­asias­sa län­si­mais­sa tehtyihin tut­ki­muk­siin, joiden tuloksia pidetään kult­tuu­ris­ta riip­pu­mat­to­mi­na ja uni­ver­saa­lis­ti pätevinä, vaikka saman diag­noo­sin alle luo­ki­tel­lut mie­len­ter­vey­son­gel­mat tai tunteet saattavat saada kult­tuu­ris­ta riippuen hyvin erilaisia ilme­ne­mis­muo­to­ja ja mer­ki­tyk­siä.


Kult­tuu­ri­si­don­nai­sik­si mie­len­ter­vey­son­gel­mik­si luo­ki­tel­laan esi­mer­kik­si Itä-Aasiassa esiintyvä karōshi eli kuolema ylitöistä johtuvan uupu­muk­sen seu­rauk­se­na sekä osissa Aasiaa ja Afrikkaa ilmenevä koro eli peniksen katoa­mi­sen pelosta johtuva paniik­ki­häi­riö. Vastaavasti ano­rek­si­aa ja burnoutia pidetään län­si­mai­ses­ta kult­tuu­ris­ta lähtöisin olevina ilmiöinä, vaikka nykyään niitä tavataan myös muualla.


Valta­vir­ran psy­ko­lo­gian näke­mys­ten kriit­ti­ses­tä tar­kas­te­lus­ta huo­li­mat­ta psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian tar­koi­tuk­se­na ei ole kumota muita näkö­kul­mia, vaan täsmentää niitä, tarjota niille vaih­toeh­toi­sia seli­tys­mal­le­ja sekä asettaa ne kult­tuu­ri­seen kon­teks­tiin­sa moni­puo­li­sen ja -alaisen kes­kus­te­lun herät­tä­mi­sek­si.

Kansainpsykologiasta psykoanalyysiin

Antropologien kiin­nos­tus mielen kysy­myk­siä kohtaan juontaa juurensa 1800-luvun lop­pu­puo­lel­le kokeel­li­sen psy­ko­lo­gian oppi-isän Wilhelm Wundtin kehit­tä­mään kan­sainp­sy­ko­lo­gi­aan. Hän kehitti psy­ko­lo­gi­sia seli­tys­mal­le­ja “pri­mi­tii­vis­ten” ja “sivis­ty­nei­den” kansojen eroista tuolloin suositun evo­lu­tio­nis­ti­sen näkö­kul­man mukai­ses­ti. Aikansa val­ta­vir­ras­ta poiketen Wundt uskoi molem­mil­la ryhmillä olevan yhtä­läi­set kyvyt oppi­mi­seen, he vain käyttivät mielensä kapa­si­teet­tia eri tavoin.


Iso-Britanniassa yhtenä alan ura­nuur­ta­jis­ta pidetään psykiatri ja ant­ro­po­lo­gi W.H.R. Riversiä, joka tuli tun­ne­tuk­si osal­lis­tu­mi­ses­taan Kaakkois-Aasiaan suun­tau­tu­nee­seen Torresinsalmen ret­ki­kun­taan 1890-luvulla. Torresinsalmella Riversiä kiinnosti kokeel­li­nen psy­ko­lo­gia ajan hengelle tyy­pil­li­sen alku­pe­räis­väes­tön fysio­lo­gian mit­tauk­sen sijaan. Kirjassaan Medicine, Magic, and Religion Rivers esitti alku­pe­räis­väes­tön käyt­täy­ty­vän ratio­naa­li­ses­ti heidän usko­mus­ten­sa vii­te­ke­hyk­ses­sä, mitä pidettiin ilmes­tyes­sään val­lan­ku­mouk­sel­li­se­na aja­tuk­se­na.

1900-luvun vaih­tees­sa neurologi Sigmund Freudin kehit­tä­mäs­tä psy­koa­na­lyy­sis­tä tuli suosittu suuntaus ant­ro­po­lo­gien parissa. Se vaikutti eri­tyi­ses­ti yhdys­val­ta­lai­sen Culture and Personality -kou­lu­kun­nan näke­myk­siin 1920-luvulta eteenpäin. Alan joh­toa­ja­tuk­si­na voidaan pitää kult­tuu­rin sekä lapsuuden koke­mus­ten vai­ku­tus­ten tar­kas­te­lua per­soo­nal­li­suus­piir­tei­den muo­vau­tu­mi­ses­sa sekä ali­ta­jun­nan ja sym­bo­lis­min koros­ta­mis­ta osana tut­ki­mus­ta. Tunnetuista ant­ro­po­lo­geis­ta muun muassa Margaret Mead, Ruth Benedict ja Melford Spiro olivat kou­lu­kun­nan jäseniä.


Koulukunta alkoi menettää suo­sio­taan 1950-luvulla, kun ant­ro­po­lo­gian psy­ko­lo­gi­nen tutkimus laajeni eri suuntiin muiden psy­ko­lo­gis­ten tieteiden kehi­tyk­sen vana­ve­des­sä. 1970-luvun alussa ant­ro­po­lo­gi Francis Hsu ehdotti kult­tuu­rin ja per­soo­nal­li­suu­den tut­ki­muk­sen uudel­leen­ni­meä­mis­tä psy­ko­lo­gi­sek­si ant­ro­po­lo­giak­si. Yhteisenä nimit­tä­jä­nä alalla säilyi yksi­löl­lis­ten koke­mus­ten ja niiden kol­lek­tii­vis­ten seli­tys­ten tar­kas­te­lu. Aiemmin vai­ku­tus­val­tai­sen psy­koa­na­lyy­sin rinnalle on tullut lukuisia uusia näkö­kul­mia ihmis­mie­len tar­kas­te­luun.

Mielen suuntauksia

Psykologisen ant­ro­po­lo­gian kenttä mukailee pitkälti psy­ko­lo­gian teo­ria­suun­tauk­sia säi­lyt­täen kuitenkin kult­tuu­rin roolin kes­kei­se­nä tut­ki­mus­koh­tee­naan. Muiden psy­ko­lo­gis­ten tieteiden tavoin myös ant­ro­po­lo­gi­ses­sa psy­ko­lo­gian tut­ki­muk­ses­sa voidaan tehdä karkea jaottelu sosio­kult­tuu­ri­ses­ti ja bio­lo­gi­ses­ti suun­tau­tu­nei­den alojen välille, joista jäl­kim­mäi­set ovat lähempänä fyysistä kuin sosiaali- ja kul­tuu­riant­ro­po­lo­gi­aa.


Paino­tuse­rois­ta johtuen psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian haarat ovat toisinaan näke­myk­sil­tään ris­ti­rii­das­sa keskenään. Esimerkiksi kult­tuu­ri­pai­not­tei­sem­mat alat saattavat aja­tus­maa­il­mal­taan olla lähempänä muita ihmis­mie­leen kes­kit­ty­nei­tä tieteitä kuin vahvasti bio­lo­gi­aan nojaavia psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian suun­tauk­sia. Toisaalta myös näen­näi­ses­ti lähellä toisiaan olevat suun­tauk­set saattavat painottaa keskenään erilaisia asioita.

Psykiatrinen ant­ro­po­lo­gia on kes­kit­ty­nyt tar­kas­te­le­maan mie­len­ter­vey­den ja psyyk­kis­ten häi­riö­ti­lo­jen kult­tuu­ris­ta vaihtelua ja hoitoa. Alalla tutkitaan kult­tuu­ri­si­don­nais­ten arvojen tai sosi­aa­li­sen rakenteen vai­ku­tus­ta mie­len­ter­vey­son­gel­mien kehi­tyk­seen sekä eri mie­len­ter­vey­son­gel­mien kult­tuu­ris­ta ilme­ne­mis­tä. Alan har­joit­ta­jat ovat kysee­na­lais­ta­neet val­ta­vir­ran psy­ko­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen olettamia esi­mer­kik­si ihmisten bio­lo­gi­ses­ta alt­tiu­des­ta tietyille mie­len­ter­vey­son­gel­mil­le tai joidenkin psy­ko­lo­gis­ten diag­noo­sien tar­peel­li­suu­des­ta. Psykiatri ja ant­ro­po­lo­gi Arthur Kleinman on yksi nykyajan tuot­te­liaim­mis­ta alan tut­ki­jois­ta, joka on toiminut muiden alan tun­net­tu­jen nimien, kuten Veena Dasin ja Byron Goodin, opet­ta­ja­na.


Minuuden (selfhood) ja itseyden (per­son­hood) ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus eroaa val­ta­vir­ran psy­ko­lo­gian uni­ver­saa­liut­ta koros­ta­vas­ta dis­kurs­sis­ta ottamalla tut­ki­mus­koh­teek­seen ihmi­syy­den ja sen raken­tu­mi­sen. Ala katsoo minuuden ja iden­ti­tee­tin kal­tais­ten käsit­tei­den olevan his­to­rial­lis­ten, poliit­tis­ten ja sosio­kult­tuu­ris­ten pro­ses­sien muovaamia. Tämä osoittaa, ettei ihmis­mie­li ole kaik­kial­la samalla tavalla raken­tu­nut, vaan kult­tuu­ri­si­don­nai­set käsi­tyk­set psyykestä ja itsestä muok­kaa­vat koke­muk­siam­me, käyt­täy­ty­mis­täm­me sekä ymmär­rys­täm­me siitä, mitä ylipäänsä on olla ihminen. Esimerkiksi Jane Goodale ja Beth Conklin ovat tehneet tut­ki­mus­ta itseyden raken­tu­mi­sen parissa.


Kogni­tii­vi­sen ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­koh­de on lähellä muita kog­ni­tio­tie­tei­tä. Sen parissa tar­kas­tel­laan ihmis­mie­len kykyä hahmottaa ja jäsen­nel­lä tietoa esi­mer­kik­si muis­ta­mi­sen, oppimisen ja järkeilyn puit­teis­sa. Alan ant­ro­po­lo­git tar­kas­te­le­vat tiedon omak­su­mis­ta eri kult­tuu­reis­sa yleensä maa­il­man­ku­vien, sosi­aa­lis­ten suhteiden, paikan, kielten, arvojen tai usko­mus­ten vii­te­ke­hyk­ses­sä. Maurice Bloch on tehnyt uraa­uur­ta­vaa työtä sosi­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian, kie­li­tie­teen ja kog­ni­tii­vi­sen psy­ko­lo­gian tut­ki­muk­sen yhdis­tä­mi­ses­sä. Lisäksi ant­ro­po­lo­git Dan Sperber ja Roy D’Andrade ovat tun­net­tu­ja alan tut­ki­muk­ses­taan.


Biologiaa lähellä olevia psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian haaroja ovat muun muassa kult­tuu­rin ja aivojen kehi­tyk­sen suhdetta tutkiva neu­roant­ro­po­lo­gia sekä ihmisten ja eläinten eroa­vai­suuk­sia ja ihmisen psy­ko­lo­gis­ta kehitystä käsit­te­le­vä evo­luu­tio­ant­ro­po­lo­gia. Näillä aloilla pyritään tekemään rajan­ve­to­ja niiden mielen ele­ment­tien välillä, jotka mää­räy­ty­vät syn­nyn­näis­ten tai­pu­mus­ten mukaan, ja niiden, jotka vuo­ros­taan ovat kult­tuu­rien muovaamia. Esimerkiksi Sonja Koski on kes­kit­ty­nyt kädel­lis­ten evo­luu­tio­ant­ro­po­lo­gi­seen tut­ki­muk­seen.


Suomessa lääkäri ja ant­ro­po­lo­gi Marja-Liisa Honkasalo on tutkinut itse­mur­haa kult­tuu­ri­se­na ilmiönä sekä äitien suh­tau­tu­mis­ta lastensa vakavaan sai­rau­teen tai kuolemaan Länsi-Afrikassa. Antropologi Susanne Ådahl on vuo­ros­taan tar­kas­tel­lut ääniä kuulevien ihmisten suhdetta kuu­le­miin­sa ääniin. Honkasalo ja Ådahl ovat työs­ken­nel­leet yhdessä Mieli ja toinen -tut­ki­mus­hank­kees­sa. Hankkeen tut­ki­muk­sen pohjalta on julkaistu teos Mielen rajoilla.


Antro­po­lo­gi Taina Kinnunen on vuo­ros­taan eri­kois­tu­nut ruumiin ja kult­tuu­rin välisen suhteen tut­ki­mi­seen. Tutkimuksessaan Kinnunen on tar­kas­tel­lut kau­neus­leik­kauk­sien vai­ku­tus­ta iden­ti­teet­tiin sekä aisteja ja tunteita suo­ma­lai­ses­sa kos­ke­tus­kult­tuu­ris­sa.

Ihmismielen monet ulottuvuudet

Mielen liikkeet ovat kiin­nos­ta­neet ihmisiä toden­nä­köi­ses­ti jo lajimme kehi­tyk­sen alusta asti, ja vuo­si­tu­han­sien aikana sen toi­min­nal­le on annettu lukuisia eri seli­tys­mal­le­ja. Eikä ihme, sillä mieleen tii­vis­ty­vät tunteemme, muistomme, arvomme sekä koke­muk­sem­me maa­il­mas­ta. Toisin sanoen kaikki se, mistä ihmi­syy­tem­me rakentuu.


Mielen kautta olemme vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa muiden kanssa, sillä se ohjaa sosi­aa­li­suut­tam­me ja käy­tös­täm­me. Tästä syystä ihmisen psy­ko­lo­gi­nen toiminta on keskeinen osa ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta. Voidaan ajatella, että lähes kaikki ant­ro­po­lo­gia linkittyy jollain tasolla psy­ko­lo­gis­ten pro­ses­sien tut­ki­muk­seen, tar­kas­te­lim­me sitten uskontoa, poli­tiik­kaa tai taloutta.


Tiettyyn kult­tuu­riin syn­ty­nee­nä sisäis­täm­me tie­tyn­lai­sen käsi­tyk­sen maa­il­mas­ta ja sen tapah­tu­mis­ta sekä itses­täm­me sen osana. Samalla mielen tavat hahmottaa maailmaa muuttuvat meille itses­tään­sel­vik­si. Meidän on vaikea kuvitella, että asioista voi ajatella tai tilan­tei­siin reagoida myös jollain muulla tavalla. Hätkähdämme, kun kohtaamme omien käsi­tys­tem­me kanssa ris­ti­rii­das­sa olevia näke­myk­siä ja koke­muk­sia maa­il­mas­ta.


Tästä huo­li­mat­ta tapoja ajatella on yhtä monta kuin on kult­tuu­re­ja, sillä omaksumme käsi­tyk­sem­me ympä­röi­väs­tä todel­li­suu­des­ta sosio­kult­tuu­ri­sen oppimisen eli sosia­li­saa­tion kautta. Psykologisella ant­ro­po­lo­gial­la on kyky paljastaa erilaisia mielen malleja ja osoittaa oman kult­tuu­ri­sen ajat­te­lum­me rajal­li­suus. Alan vahvuus on ennen kaikkea sen tar­joa­mis­sa vaih­toeh­toi­sis­sa kat­san­to­kan­nois­sa näen­näi­sen itses­tään­sel­viin asioihin, minkä avulla opimme ymmär­tä­mään jaettua ihmi­syyt­täm­me ja sen eri­tyis­piir­tei­tä entistä paremmin.

Arthur Kleinman, 1989. Illness Narratives: Suffering, Healing and the Human Condition.

Charles Lindholm 2007. Culture and identity – The history, theory and practice of psyc­ho­lo­gical anth­ro­po­lo­gy.

Marja-Liisa Honkasalo ja Kaarina Koski 2017. Mielen rajoilla – Arjen kummat koke­muk­set.

Margaret Mead, 1928. Coming of Age in Samoa – A Psychological Study of Primitive Youth for Western Civilisation.

Maurice Bloch, 1998. How We Think They Think: Anthropological Studies in Cognition, Memory and Literacy.

Melford Spiro, 1982. Oedipus in the Trobriands.

Ruth Benedict, 1951. Kulttuurin muodot.

Taina Kinnunen, 2008. Lihaan leikattu kauneus – kau­neus­ki­rur­gian ruu­miil­lis­tu­neet mer­ki­tyk­set.

Taina Kinnunen, 2013. Vahvat yksin, heikot syli­tyk­sin. Otteita suo­ma­lai­ses­ta kos­ke­tus­kult­tuu­ris­ta.

W.H.R. Rivers, 2001 (1924). Medicine, Magic and Religion.

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Niina Ahola on antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa ja toimii AntroBlogin työelämäosion toisena toimituspäällikkönä. Niinaa kiinnostaa erityisesti psykologian ja lääketieteen antropologinen tutkimus. Tällä hetkellä hän kirjoittaa graduaan, joka käsittelee sodan jälkeistä kotiutumista ja mielenterveysongelmia Pohjois-Ugandassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Opiskelija 20.11.2018 klo 02:38

    Mutta miten sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gia ja psy­ko­lo­gi­nen ant­ro­po­lo­gia eroavat toi­sis­taan? Sosiaalipsykologia on eri tie­teen­haa­ra kuin psy­ko­lo­gia. Suomessa sosi­aa­lip­sy­ko­lo­git eivät ole psy­ko­lo­ge­ja, mutta usein sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gia sotketaan psy­ko­lo­gi­aan vir­heel­li­ses­ti. Voisiko sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian siten mainita psy­ko­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian lähi­tie­tee­nä, koska se varmasti on osaa ant­ro­po­lo­gian tut­ki­mus­haa­rois­ta lähei­sem­pi tie­tee­na­la kuin varsin yksi­lö­fo­kusoi­tu­nut psy­ko­lo­gia?

    Vastaa
    • Niina Ahola 25.11.2018 klo 18:23

      Hei, ja kiitos kysy­myk­ses­tä!

      Sosiaalipsykologia ja psy­ko­lo­gi­nen ant­ro­po­lo­gia tosiaan molemmat ovat kes­kit­ty­neet ihmi­syy­den sosi­aa­li­seen puoleen ja siten tut­ki­mus­koh­teet limit­ty­vät keskenään, mutta alojen tut­ki­mus­ky­sy­myk­set ja lähes­ty­mis­ta­vat poik­kea­vat pääosin toi­sis­taan.

      En ole sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gi­aan lähei­ses­ti tutus­tu­nut, mutta käsit­tääk­se­ni alan puit­teis­sa on kes­ki­tyt­ty tar­kas­te­le­maan ensi­si­jai­ses­ti yksilön toimintaa ryhmän jäsenenä sekä ryhmien välistä vuo­ro­vai­ku­tus­ta, jonka kautta pyritään luomaan mitat­ta­vis­sa olevia malleja ihmisen käyt­täy­ty­mi­ses­tä, kun taas ant­ro­po­lo­gias­sa kes­ki­ty­tään ennen kaikkea kult­tuu­ris­ten eri­tyis­piir­tei­den tar­kas­te­luun ja ver­tai­luun.

      Eroja on myös mene­tel­mis­sä. Sos.psykassa tehdään mitat­ta­vis­sa olevaa mää­räl­lis­tä tut­ki­mus­ta ja ennalta tarkoin suun­ni­tel­tua kokeel­lis­ta tut­ki­mus­ta. Antropologia vuo­ros­taan korostaa laa­dul­lis­ta tut­ki­mus­ta, joka kerätään pää­asias­sa etno­gra­fi­sen mene­tel­män ja osal­lis­tu­van havain­noin­nin kautta. Etnografian avulla saadaan kerättyä syväl­lis­tä ja moni­puo­lis­ta tietoa tut­kit­ta­vien ihmisten parissa, mutta tutkimus on usein niin vahvasti sidok­sis­sa hen­ki­lö­suh­tei­siin, aikaan ja paikkaan, ettei sen kautta pysty tekemään laajoja yleis­tyk­siä, vaan ennem­min­kin osoit­ta­maan kult­tuu­ri­sen vari­aa­tion moni­nai­suus.

      Sosiaalipsykologiassa koe­ti­lan­teet ovat usein ennalta suun­ni­tel­tu­ja ja muuttujia pyritään kont­rol­loi­maan vaikka koe tapah­tui­si kent­tä­olo­suh­teis­sa. Antropologit taas tar­kas­te­le­vat elämää siten kuin se tut­ki­mus­koh­teil­le näyt­täy­tyy ottamalla osaa heidän arkeensa. Esimerkiksi vaikkapa Stanfordin van­ki­la­ko­kees­sa tut­ki­joil­la oli tark­kai­li­jan ja sivusta seuraajan rooli, mutta ant­ro­po­lo­gi olisi toden­nä­köi­ses­ti ottanut kokeeseen osaa joko vangin tai vartijan asemassa ja tehnyt havain­to­ja sisältä käsin.

      Psykologinen ant­ro­po­lo­gia ja sos.psyka ovat siis lähi­tie­tei­tä, jotka ovat varmasti joissain asioissa lähempänä toisiaan kuin yksi­lö­kes­kei­nen psy­ko­lo­gia tai psy­kiat­ria ja ant­ro­po­lo­gia. Toisaalta taas kult­tuu­rip­sy­kiat­rian ja kliinisen psy­ko­lo­gian­kin aloilla tehdään toisinaan etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta, ja kaikkia näistä on sovel­let­tu ant­ro­po­lo­gian tut­ki­muk­seen, joten mie­les­tä­ni ei voi suorilta käsin sanoa yhden olevan lähempänä ant­ro­po­lo­gi­aa kuin toisen.

      T. Tekstin kir­joit­ta­ja

      Vastaa

Lue myös nämä:

Indonesiassa tupakan mainostusta ei rajoiteta käytännössä lainkaan. Kaksi kolmesta miehestä tupakoi, ja savuttelu on osa kansallista identiteettiä, maskuliinisuutta, perinteitä ja moderniutta. Neilikalla maustettua kretek-tupakkaa on jopa ehdotettu nostettavaksi perinteisen lääketieteen rinnalle maan kulttuuriperinnöksi.

Sepelvaltimotauti on eräs yleisimmistä kuolinsyistä länsimaissa. Sen esiintyvyys vaihtelee maailman eri kolkissa. Sairastumisriski riippuu osittain geeneistä, mutta siihen voi vaikuttaa elämäntavoilla. Erään laajan tutkimuksen mukaan myös ihmiskuva ja arvomaailma vaikuttavat sepelvaltimotaudin esiintyvyyteen.