Työelämäprofessori Pekka Mattilan tuoreessa Kauppalehden kolumnissa oli mukana annos lahjateoriaa. Hän pohtii sitä jokaisesta kaveripiiristä tuttua kitsastelevaa henkilöä, joka välttelee laskun maksamista ja kehittelee strategioita päästäkseen tilanteista mahdollisimman halvalla.
Mattilan mukaan sosiaalisia normeja rikkova saituri syyllistyy lahjan logiikan vastaiseen toimintaan ja ajautuu pikkuhiljaa kavereiden keskuudessa epäsuosioon. Lahja vaatii vastalahjaa, ja tämän logiikan rikkominen johtaa Mattilan analyysissä väistämättä sosiaaliseen syrjäytymiseen.
Saiturin motiiviksi Mattila tuntuu katsovan yksinkertaisesti ahneuden. Tämä tulkinta heijastaa ajatusta yksilöstä taloudellisen voiton maksimointiin pyrkivänä toimijana. Antropologiassa yksilön motiivit nähdään monimutkaisempien, sosiokulttuuristen tekijöiden määrittäminä.
Lahja tarjoaa mielenkiintoisen analyyttisen linssin myös arkisten tilanteiden tarkasteluun. Antropologi ottaa laajemman kontekstin osaksi analyysia ja kysyy, millaisia yhteisöllisiä normeja ja arvoja käytänteiden taustalta paljastuu. Kuka käyttää tilanteessa valtaa? Minkälaisia sosiaalisia asemia tilanne rikkoo tai vahvistaa? Saiturin käytös ilmentää tietyssä sosiaalisessa tilanteessa vallitsevaa arvomaailmaa. Kirjoituksessa luterilainen pyyteettömyys ja tasa-arvo ovat normeja, joita saituri rikkoo.
Mattilan analyysissa jää huomaamatta lahjaan liittyvä myrkyllisyys, jota antropologit Marcel Maussista lähtien ovat pitäneet ehkäpä lahjan kaikkein merkittävimpänä ominaisuutena. Lahjan antajalla on valtaa lahjan vastaanottajaan. Vastalahja ei suinkaan perustu yksinomaan vastavuoroisuudelle, vaan siihen liittyy myös valtataistelua ja manipulointia. Lahjaan vastataan, sillä velkaa vältellään sen sosiaalisen voiman vuoksi. Lahjanannon käytänteissä joko vahvistetaan tai kyseenalaistetaan sosiaalisia rooleja ja hierarkioita. Kertomus saiturista tekee nämä normit näkyviksi.
Lahjojen vaihtaminen ei ole välttämättä lähtökohtaisesti tasapäistä, vaikka se olettaakin vastavuoroisuutta. Enemmän tienaavan voidaan olettaa hankkivan arvokkaamman lahjan, ja hierarkiassa ylempänä olevalta odotetaan lahjoja eri tavalla kuin hierarkiassa alempana olevalta. Esimerkiksi lahjojen vaihto lapsen ja vanhempien välillä ei ole tasa-arvoista, ainakaan lahjan rahallisen arvon näkökulmasta.
Mattilan analyysi olettaa hyvin erilaiset arkiset vuorovaikutustilanteet ja rahalliset transaktiot “lahjoiksi”, ja tulkitsee niitä yksinomaan vastavuoroisuuden periaatteen näkökulmasta. Kuvatut tilanteet, kuten oven avaaminen tai tipin jättäminen, saattavat monista kulttuurisidonnaisista syistä jäädä tekemättä. Mattilan tulkinta on normatiivinen: se kertoo muille, kuinka ei pidä toimia.
Mattilan kolumnin saituria voi ajatella eräänlaisena arkkityyppinä. Hänessä kulminoituvat “suomalaisuudelle” tyypillisenä pidetylle, egalitaristiselle ideologialle tärkeät sosiaaliset normit ja arvot, joiden ytimessä hahmottuu rahallisissa transaktioissa säilytettävä mielikuva tasa-arvosta. Se vaatii, että jokainen osallistuu laskuun samalla rahasummalla, tulotasoon tai statukseen katsomatta.
Lukemista
- Marcel Mauss, 1925. Lahja – Vaihdannan muodot ja periaatteet arkaaisissa yhteiskunnissa.
- Anna Haverinen: Lahjateoria ja käyttöliittymäsuunnittelu
- Jaakkola, Koskenalho, Toukolehto: Totuus joulupukista
- Juuso Koponen: Talousantropologia
