Saituri antisankarina

Työelämäprofessori Pekka Mattilan tuoreessa Kauppalehden kolum­nis­sa oli mukana annos lah­ja­teo­ri­aa. Hän pohtii sitä jokai­ses­ta kave­ri­pii­ris­tä tuttua kit­sas­te­le­vaa henkilöä, joka välttelee laskun mak­sa­mis­ta ja kehit­te­lee stra­te­gioi­ta pääs­täk­seen tilan­teis­ta mah­dol­li­sim­man halvalla.

Mattilan mukaan sosi­aa­li­sia normeja rikkova saituri syyl­lis­tyy lahjan logiikan vas­tai­seen toi­min­taan ja ajautuu pik­ku­hil­jaa kave­rei­den kes­kuu­des­sa epä­suo­sioon. Lahja vaatii vas­ta­lah­jaa, ja tämän logiikan rik­ko­mi­nen johtaa Mattilan ana­lyy­sis­sä väis­tä­mät­tä sosi­aa­li­seen syr­jäy­ty­mi­seen.

Saiturin motii­vik­si Mattila tuntuu katsovan yksin­ker­tai­ses­ti ahneuden. Tämä tulkinta heijastaa ajatusta yksilöstä talou­del­li­sen voiton mak­si­moin­tiin pyrkivänä toimijana. Antropologiassa yksilön motiivit nähdään moni­mut­kai­sem­pien, sosio­kult­tuu­ris­ten teki­jöi­den mää­rit­tä­mi­nä.

Lahja tarjoaa mie­len­kiin­toi­sen ana­lyyt­ti­sen linssin myös arkisten tilan­tei­den tar­kas­te­luun. Antropologi ottaa laajemman kon­teks­tin osaksi analyysia ja kysyy, millaisia yhtei­söl­li­siä normeja ja arvoja käy­tän­tei­den taustalta paljastuu. Kuka käyttää tilan­tees­sa valtaa? Minkälaisia sosi­aa­li­sia asemia tilanne rikkoo tai vahvistaa? Saiturin käytös ilmentää tietyssä sosi­aa­li­ses­sa tilan­tees­sa val­lit­se­vaa arvo­maa­il­maa. Kirjoituksessa lute­ri­lai­nen pyy­teet­tö­myys ja tasa-arvo ovat normeja, joita saituri rikkoo.

Mattilan ana­lyy­sis­sa jää huo­maa­mat­ta lahjaan liittyvä myr­kyl­li­syys, jota ant­ro­po­lo­git Marcel Maussista lähtien ovat pitäneet ehkäpä lahjan kaikkein mer­kit­tä­vim­pä­nä omi­nai­suu­te­na. Lahjan antajalla on valtaa lahjan vas­taa­not­ta­jaan. Vastalahja ei suinkaan perustu yksi­no­maan vas­ta­vuo­roi­suu­del­le, vaan siihen liittyy myös val­ta­tais­te­lua ja mani­pu­loin­tia. Lahjaan vastataan, sillä velkaa väl­tel­lään sen sosi­aa­li­sen voiman vuoksi. Lahjanannon käy­tän­teis­sä joko vah­vis­te­taan tai kysee­na­lais­te­taan sosi­aa­li­sia rooleja ja hie­rar­kioi­ta. Kertomus sai­tu­ris­ta tekee nämä normit näkyviksi.

Lahjojen vaih­ta­mi­nen ei ole vält­tä­mät­tä läh­tö­koh­tai­ses­ti tasa­päis­tä, vaikka se olet­taa­kin vas­ta­vuo­roi­suut­ta. Enemmän tienaavan voidaan olettaa hankkivan arvok­kaam­man lahjan, ja hie­rar­kias­sa ylempänä olevalta odotetaan lahjoja eri tavalla kuin hie­rar­kias­sa alempana olevalta. Esimerkiksi lahjojen vaihto lapsen ja van­hem­pien välillä ei ole tasa-arvoista, ainakaan lahjan rahal­li­sen arvon näkö­kul­mas­ta.

Mattilan analyysi olettaa hyvin erilaiset arkiset vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teet ja rahal­li­set tran­sak­tiot “lahjoiksi”, ja tulkitsee niitä yksi­no­maan vas­ta­vuo­roi­suu­den peri­aat­teen näkö­kul­mas­ta. Kuvatut tilanteet, kuten oven avaaminen tai tipin jät­tä­mi­nen, saattavat monista kult­tuu­ri­si­don­nai­sis­ta syistä jäädä tekemättä. Mattilan tulkinta on nor­ma­tii­vi­nen: se kertoo muille, kuinka ei pidä toimia.

Mattilan kolumnin saituria voi ajatella erään­lai­se­na ark­ki­tyyp­pi­nä. Hänessä kul­mi­noi­tu­vat “suo­ma­lai­suu­del­le” tyy­pil­li­se­nä pidetylle, ega­li­ta­ris­ti­sel­le ideo­lo­gial­le tärkeät sosi­aa­li­set normit ja arvot, joiden ytimessä hahmottuu rahal­li­sis­sa tran­sak­tiois­sa säi­ly­tet­tä­vä mielikuva tasa-arvosta. Se vaatii, että jokainen osal­lis­tuu laskuun samalla raha­sum­mal­la, tulo­ta­soon tai sta­tuk­seen kat­so­mat­ta.

  1. Marcel Mauss, 1925. Lahja — Vaihdannan muodot ja peri­aat­teet arkaa­isis­sa yhteis­kun­nis­sa.
  2. Anna Haverinen: Lahjateoria ja käyt­tö­liit­ty­mä­suun­nit­te­lu 
  3. Jaakkola, Koskenalho, Toukolehto: Totuus jou­lu­pu­kis­ta
  4. Juuso Koponen: Talousantropologia

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Yhteiskuntatieteissä vapaamatkustajalla on tarkoitettu toimijaa, joka hyötyy toisten panostuksesta antamatta omaa osuuttaan. Usein käytetty esimerkki vapaamatkustajan ongelmasta on liputta matkustaminen joukkoliikenteessä. Jos kaikki maksaisivat lippunsa, niiden hinnat voisivat teoriassa olla matalampia.

Meiltä tiedustellaan yhtenään, mistä resurssit laajan toimintamme pyörittämiseen tulevat. Tähän ja moniin muihin kysymyksiin vastaamme uudessa kolumnisarjassa, jossa lukija on kutsuttu kylään toimitukseen, kurkistelemaan tiedemedian tekemisen haasteisiin. Ensimmäisessä osassa puhutaan rahasta.