Itsenäisyyden vuotuinen juhlistus on osa kansallisvaltioiden toimintaa. Siihen liittyy monia rituaalisia käytäntöjä. Eräs kiinnostavimmista on tapa, jossa kansalaiset jonottavat koskettamaan hallitsijaa.
Suomen itsenäisyyspäivän riittien joukossa tärkein on kättelyseremonia. Vuodesta 1922 saakka lähes joka vuosi järjestetty kättely on Linnan juhlien kohokohta. Vaikka maa on koko itsenäisyytensä ajan ollut tasavalta, Linnan juhlat ja niiden näyttämönä toimiva Presidentinlinna lainaavat monarkioille tyypillistä linnan symboliikkaa.
Kättelyssä presidentti puolisoineen seisoo vastaanottosalissa, samalla tasolla vieraidensa kanssa. “Kansa” on tavallaan kutsuttu kylään presidentin luokse. Asetelmalla viestitään kansakunnan pienuutta ja yhteiskunnallisesti tärkeää tasa-arvon ideaalia.
Vieraat jonottavat pariskuntina kättelyvuoroaan, joka on nopea – presidentti puolisoineen kätellään tervehdyksen kera. Erityisasemassa olevat henkilöt, kuten sotien veteraanit, saattavat jäädä vaihtamaan lyhyitä kuulumisia. Muille tämä ei ole sopivaa.
Itsenäisyyspäivän juhlassa kansallisvaltio legitimoi olemassaolonsa ja vahvistaa yhteisiä arvojaan. Presidentin koskettaminen toimii symbolisena sinettinä, jonka kautta kansalaiset ja kansallisvaltiota edustava presidentti-instituutio vahvistavat ja uusintavat suhteensa.
Vaikka kättely ei ole universaali tapa tervehtiä, se on eleenä varsin tasa-arvoinen. Presidenttiä ei kuitenkaan todellisuudessa pääse koskettamaan kuka tahansa. Tarkoin valikoidut juhlavieraat edustavat pääasiassa yhteiskunnan eliittiä.
Luokkaerot pyritään Suomessa kuitenkin häivyttämään, ja vuosittain mukaan kutsutaan myös “tavallisia kansalaisia”. Tämä lienee tärkeä syy siihen, että rituaalia seurataan niin laajalti. Kättelyseremoniaan osallistuu vuosittain n. 1800 henkeä, ja vuonna 2018 sitä seurasi kotikatsomoissa noin kolme miljoonaa ihmistä.
Presidentin koskettaminen ja sen intensiivinen tarkkailu on hyvin omaleimainen piirre Suomen valtiollisen identiteetin rakennusta.
Hei,
Kiitos kirjoituksesta. Se oli mielenkiintoinen ja virkistävä näkökulma itsenäisyyspäivän juhlistamiseen. Itsenäisyyspäivänä huomaa kyllä aina suomalaisen ”monarkian kaipuun”, jota osaltaan kai on myös muiden valtioiden kuninkaallisten seuraaminen ja ihannoiminen. Mielestäni juhlavastaanotto on kuitenkin kaunis perinne, varsinkin kun tällä hetkellä ”valtikkaa” kantaa niinkin sympaattinen kuningaspari. Mieluummin niin päin, että meillä taivastellaan presidenttiparin tavallisuutta ja kerran vuodessa juhlittavaa vastaanottoa kuin se, että esimerkiksi Yhdysvaltojen tavoin otsikoisimme jatkuvasti johtajistamme täysin toisella tavalla.
On myös jännää, miten presidentin vastaanotto on kuitenkin edelleen niin suuri asia. Presidentillä ei kuitenkaan nimeksikään ole valtaa ja kyse on vain symbolisen johtajan tapaamisesta. Mielenkiinnolla mietinkin, minkälainen vastaanotto ja sen uutisointi olisikin, jos ”kansa” kokoontuisi kättelemään hieman tunteita ja mielipiteitä herättävämpää Juha Sipilää vaimoineen.
Kiitos hyvästä työstä jota teette näiden julkaisujen parissa! Niitä on ilo lukea.
Nelli Mäkelä