Kristillisestä hip hopista on tullut lyhyessä ajassa eräs suosituimmista kristillisen populaarimusiikin muodoista. Samaan aikaan kristillistä uskoa tunnustavat yhdysvaltaiset hip hop -artistit kuten Lecrae, NF ja TobyMac ovat saavuttaneet kansainvälistä suosiota myös kristillisten musiikkimarkkinoiden ulkopuolella.
Miten vastakulttuurin äänenä tunnettu hip hop on kääntynyt osaksi arvokonservatiivista kristittyä kulttuuria, ja miten hip hop -maailma on ottanut ilmiön vastaan?
Etsin vastauksia näihin kysymyksiin sukeltamalla kristillisen hip hopin kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen taustaan, jota havainnollistan esimerkeillä namibialaista hip hop -kulttuuria koskevasta tutkimuksestani. Lopuksi tarkastelen kristillisen hip hopin kasvavaa roolia Suomessa.
Keskeinen tekijä kristillisen populaarimusiikin taustalla on evankelikalinen kristinusko, joka on ollut yksi 1900- ja 2000-lukujen nopeimmin kasvavista kansainvälisistä uskonnollisista virtauksista. Termillä viitataan kirkkokuntien rajat ylittävään kansainväliseen herätyskristillisyyteen, jossa on keskeistä Raamatun ehdottoman auktoriteetin sekä näkyvän henkilökohtaisen uskonratkaisun korostaminen. Tällä hetkellä evankelikalismilla on erityisen suuri vaikutus Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Afrikan mantereella. Suomessa evankelikalinen ajattelu vaikuttaa sekä evankelis-luterilaisen kirkon sisällä eri herätysliikkeissä että protestanttisessa vapaakirkollisuudessa. Summittaisten arvioiden mukaan evankelikalisilla kirkoilla on maailmassa yhteensä noin 800 miljoonaa jäsentä, joista suurin osa, noin 600 miljoonaa, kuuluu erilaisiin helluntailaisiin kirkkoihin.
Evankelikalismissa ajatuksena on, että uskon täytyy näkyä kristityn elämässä kokonaisvaltaisena ohjenuorana eri elämän osa-alueilla myös seurakunnan ulkopuolella. Tämä vaatimus uskon läpäisemästä arkielämästä onkin osaltaan ollut mukana synnyttämässä evankelikalista viihdeteollisuutta ja vapaa-ajan kulttuuria, johon kuuluu muun muassa kristittyä lumilautailua, reggae-musiikkia, rullalautailua ja jopa aikuisviihde-elokuvia. 
Kuva: Aaron Burden (CC0)
Kristillinen hip hop on muodostunut viime vuosina evankelikalisen viihdekulttuurin yhdeksi kaupallisesti merkittävimmistä ilmiöistä. Ilmiö on vaikuttanut myös yhdysvaltalaiseen hip hop -musiikkiin, jossa Snoop Doggin kaltaiset hip hopin kärkitähdet ovat alkaneet kosiskelemaan evankelikalisia yleisöjä.
Hip hop postsekulaarissa ajassa
Kristillisen alakulttuurien kasvava yhteiskunnallinen rooli liittyy laajempaan kehityskulkuun, jonka tutkijat ovat nimenneet postsekulaariksi. Termillä tarkoitetaan sekulaarin eli maallistuneen ajanjakson jälkeistä vaihetta, jossa uskontojen rooli ei ole päinvastaisista odotuksista huolimatta vähentynyt vaan pikemminkin korostunut julkisessa elämässä.
Esimerkiksi Suomessa kristittyjen tilastollinen määrän vähenee, mutta viimeaikaisen tutkimuksen mukaan kristillisestä perinteestä keskustellaan entistä enemmän eduskunnassa käytetyissä puheenvuoroissa.
Postsekulaarille kehityskululle on tyypillistä uskonnollisten identiteettien kasvaneen näkyvyyden lisäksi niiden polarisoituminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että uskonnolliset vakaumukset ajautuvat yhteiskunnassa yhä useammin suoraan ristiriitaan sekulaarien ilmiöiden kanssa. Sekulaari tarkoittaa tässä yhteydessä siis käytäntöä tai tilaa, joka ei perustu yhteisesti jaettuun näkemykseen pyhästä tai todellisuuden perimmäisestä luonteesta.
Muiden populaarimusiikin genrejen tavoin hip hop on alun perin sekulaari ilmiö, joka ei perustu yhteiseen uskonnolliseen vakaumukseen.
Kristilliset alakulttuurit tarjoavat mielenkiintoisen esimerkin siitä, millä tavoin evankelikaliset kristityt ovat vuorovaikutuksessa sellaisten toimijoiden ja kulttuurituotteiden kanssa, jotka eivät jaa kristillistä arvopohjaa. Kristityt hip hop -muusikot pyrkivät yleensä murtautumaan aktiivisesti pois omasta kuplastaan ja kohtaamaan omalla sanomallaan niin sanottuja ”maallisia” artisteja ja yleisöä. 
Kuva: Kayla Harris (CC0)
Tiedostavan hip hopin ja evankelikalismin välinen liitto
Tehdessäni etnografista kenttätyötä vuonna 2010 Namibian Windhoekissa, tutustuin joukkoon nuoria kristillisiä räppäreitä. He järjestivät viikoittaisia open mic -tapahtumia yliopistokampuksen tiloissa. Tässä sekulaarissa tilassa kristityt räppärit pyrkivät tuomaan kristillisen vakaumuksensa ymmärrettäväksi ulkopuolisille, noudattamalla sosiaalisesti tiedostavaa esiintymistyyliä.
Tiedostavuudella on rap-musiikissa yleensä tarkoitettu yhteiskunnallisten epäkohtien käsittelyä musiikin keinoin. Yhdysvaltalaisen hip hop -musiikin perinteessä tiedostava räp on syntynyt osana poliittista mustan tietoisuuden liikettä, ja tarkastellut yhteiskunnallisia epäkohtia erityisesti rodullistamisen kontekstissa.
Kristillisessä räpissä ”tiedostavuus” tarkoittaa filosofisten ja yhteiskunnallisten kysymysten pohdiskelua nimenomaan evankelikalisesta näkökulmasta käsin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi seksuaalisuuden käsittelyä miehen ja naisen välisenä ikuisena liittona.
Windhoekissa ja muualla eteläisessä Afrikassa keskeiseksi ongelmaksi kristityille räppäreille muodostuu se, että muut yhteiskunnallisesti suuntautuneet tiedostavat räppärit eivät tunnusta heitä osaksi tiedostavaa hip hoppia.
Kenttätyöni aikana open mic -tapahtuman avoimuus johti usein siihen, että vierailevat ”maalliset” räppärit pyrkivät omissa esiintymisissä provosoimaan kristittyjä esiintyjä mahdollisimman räikeästi. Muut esiintyjät saattoivat vastata kristittyjen artistien varoituksiin helvettiin joutumisen vaaroista esimerkiksi näin: ”I am hot, but you know what’s funny; I’m so cool that the devil doesn’t want me in hell!”.
Evankelikalisen räpin kiistanalaisuus eteläisen Afrikan hip hop -yhteisön sisällä ei kuitenkaan johdu varsinaisesti sen kristillisestä sanomasta. Pikemminkin syynä on se, että viitteet kristinuskoon ovat aikaisemmin liittyneet sekä Yhdysvaltojen että eteläisen Afrikan tiedostavassa hip hopissa tiiviisti mustien taisteluun kansalaisoikeuksien puolesta.
Nykyiset kristityt räppärit eivät pääsääntöisesti tarkastele maailmaa siitä mustan tietoisuuden poliittisesta viitekehyksestä käsin, joka on ollut määrittävä tekijä tiedostavalle hip hopille. Tämän kollektiivisen poliittisen tietoisuuden sijasta evankelikalisen hip hopin keskiössä ovat henkilökohtainen uskonratkaisu ja yksilön kohtaamat sosiaaliset ja hengelliset ongelmat. Henkilökohtainen näkökulma vaikuttaakin olevan yksi tekijä kristillisen hip hopin suosion takana Namibiassa.
Onko kristillinen hip hop sittenkin paholaisen juoni?
Raja-aidat kristillisen räpin ja tiedostavan hip hop -kulttuurin välillä voivat myös murtua. Esimerkiksi yhdysvaltalainen kristillisen hip hopin kärkitähti Lecrae on pyrkinyt käsittelemään kollektiivisia poliittisia kysymyksiä osoittamalla tukensa Black lives matter -liikkeelle. 
Kuva: Camille Couvez (CC0)
Kristillisten räppärien yhteiskunnalliset kannanotot, ja toisinaan jopa kristillinen hip hop ylipäätänsä, ovat kuitenkin herättäneet vahvaa vastustusta konservatiivisimmissa evankelikalisissa yleisöissä. Konservatiivisesta näkökulmasta käsin räppäreiden poliittiset kannanotot asettavat heidän evankelikalisen sanomansa sivurooliin, ja muuttavat kristillisen musiikin maalliseksi.
Namibiassa kristillistä hip hop -musiikkia kohtaan tunnettu epäluulo on vahvinta niissä karismaattisissa seurakunnissa, joissa paholaisen ja pahojen henkien toiminta maan päällä koetaan todellisena uhkana kristityille. Näissä seurakunnissa populaarimusiikki – myös kristillinen sellainen – nähdään usein yhtenä mahdollisena väylänä, jonka kautta paholainen voi toimia maan päällä.
Yksi tunnetuimmista kristillisen hip hopin kriitikoista on amerikkalainen pastori George Craige Lewis, jonka näkemykset hip hopin demonisuudesta ovat vaikuttaneet evankelikalisessa yhteisössä kansainvälisesti. Lewisin näkemykset olivat hyvin tunnettuja myös namibialaisissa seurakunnissa.
Saarnoissaan Lewis esittää teorian, jonka mukaan hip hop kokonaisuudessaan on demonisten voimien luoma väline kristittyjen harhautukseksi. Lewis kertoo myös eheyttäneensä hip hop -muusikoita jumalanpalveluksissaan ja poistaneensa heistä pahoja henkiä soittamalla heille itse säveltämäänsä gospel-musiikkia.Tapaamani kristityt räppärit olivat ymmärretysti turhautuneita kristittyyn hip hopiin kohdistuvista ennakkoluuloista. Samanaikaisesti he jakoivat yleisen evankelikalisen käsityksen sekulaarin musiikin hengellisesti turmelevasta vaikutuksesta. Olihan juuri tämä ollut syynä siihen, että he halusivat kääntää sekulaarin kulttuurin kristilliseksi ja kritisoida laajemman hip hop -kulttuurin maallisuutta ja materiaalisuutta.
Kristitty populaarimusiikki Suomessa
Edellä olen sukeltanut etnografisiin esimerkkeihin Namibian Windhoekista osoittaakseni, miten kristityt muusikot saattavat joutua ristipaineeseen konservatiivisten seurakuntien ja sosiaalisesti tiedostavan hip hop -kulttuurin välissä.
Toisaalta olen kuvannut, kuinka kristitystä hip hopista on muodostunut nopeasti eteenpäin kehittyvä alakulttuuri, joka on puhutellut nuoria namibialaisia henkilökohtaisella otteellaan ja kritiikillään laajemman hip hop -kulttuurin oletettua hengellistä tyhjyyttä ja materialismia kohtaan.
Tekstin alussa viittasin evankelikalisten liikkeiden ja niiden alakulttuurien kasvavaan rooliin Suomessa. Myös meillä kristillisestä hip hopista on tullut näkyvä ilmiö. Esimerkiksi kristityn hip hop -duo Immanuelin kappale ”King of the Jungle” nousi vuonna 2013 YLEX:n yleisöäänestyksiin perustuvan rytmibarometri-listauksen kärkeen.
Tänä vuonna evankelis-luterilaisen kirkon ja sen piirissä toimivan konservatiivisen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen väliseksi kiistakapulaksi nousi Maata Näkyvissä -musiikkifestivaali ja naispappien toimiminen festivaalin jumalanpalveluksessa. Kristillinen populaarimusiikki ja sen luomat kohtaamiset ovat keskeisessä asemassa myös suomalaisessa evankelis-luterilaisessa nuorisotyössä ja sen arvojen määrittelyssä.
Postsekulaari kehityskulku ja siihen liittyvä uskonnollinen polarisaatio on siis selvästi nähtävillä myös kotimaassamme. On luultavaa, että uskonnolliset vakaumukset tulevat säilymään ja kasvattamaan rooliaan poliittisen määrittelykamppailun kohteina ja välineinä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Toisena selvänä kehityskulkuna on havaittavissa populaarimusiikin kasvava merkitys näiden uskonnollisten vakaumusten määrittelyssä.
Oleellinen kysymys antropologeille on, miten uskontoon liittyvät identiteetit kohtaavat tai törmäävät yhteen suomalaisissa nuoriso- ja alakulttuureissa, ja miten kristityt muusikot toimivat pyhäksi koetun sanoman kanssa sekulaareissa musiikkiyhteisöissä Pohjoismaissa. 
Kuva:Jon Southcoasting (CC BY-NC-ND 2.0)
Toimitus
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Taina Cooke
- Artikkelikuva: Matt Botsford (CC0)
