Miksi lumettomuus häiritsee?

Yle uutisoi marraskuussa lähes koko Suomen lumettomuudesta. Tilanne ei ole Etelä-Suomen osalta paljoakaan muuttunut joulukuun puolella. Twitter-kyselymme perusteella lumettomuus vaivaa monia.

Ulos katsoessa voi tuntua, että jotain on vialla. Lumiauran kolinan sijasta pihalla voi kaikua ruohonleikkurin ääni. Jonkun mielestä lumeton maisema tähän vuodenaikaan on yksinkertaisesti väärin, toinen uhoaa muuttavansa talveksi pohjoiseen, sillä ilman “oikeaa talvea” elämästä puuttuu jotain.

Suomen kielessä on kymmeniä lunta, sen olomuotoja ja jälkiä lumessa tarkoittavia sanoja. On hankiaista, nuoskaa ja kieppiä. Näyttelijä Pamela Tolan sukunimi tarkoittaa latua, jonka päälle on satanut hieman uutta lunta. “Rakkaalla lapsella on monta nimeä” pätee myös asioiden kulttuurisen merkityksen arvioinnissa.

Lumi on osa “suomalaisuudesta” ylläpidettyä romanttista kansalliskuvastoa ja -identiteettiä. Suomen lipussa sanotaan olevan vastakkain talven valkoisuus ja kesän siniset vesistöt. Ja eikös kylmänkestävyyden ole ajateltu aina talvisodasta lähtien olevan yksi suomalaisuuden tunnusmerkeistä? Kestettävä kylmä vain on käynyt vähiin.

Itse lumi on kuitenkin vain aurauskasan huippu. On puhuttava säästä! Kulttuurinen mielenkiinto säähän on vahva. Kommentoimme ja havainnoimme sitä jatkuvasti. Sää on helppo puheenaihe: epämukavan hiljaisuuden voi rikkoa kommentoimalla kamalaa ilmaa.

Ilmastoantropologiaan perehtyneen Mike Hulmeen mukaan viehätys säähän perustuu sen ennakoimattomuuteen. Sää ei tottele haluja tai odotuksia. Sitä ei voi ennustaa kovin pitkäkestoisesti tai täydellä varmuudella. Ihminen kultivoi metsiä, meriä ja vuoria, mutta säässä on ilmastonmuutoksesta huolimatta jotakin koskematonta, hallitsematonta ja jopa jumalallista. Hulme vihjaa, että juuri tämä maagisuus saa meidät puhumaan säästä niin paljon.

Lumettomuudessa ei ole kyse pelkästään säästä, vaan kokonaisesta vuodenajasta. Lumi kun merkitsee ennen kaikkea talvea. Vuodenajat ovat kulttuurisidonnaisia käsitteitä. Niitä voi olla eri määrä, ja niiden alkua ja loppua määritellään eri perustein. Suomessa talvi tulee lumen myötä.

Hulme esittää, että ilmastoa voi kuvailla paitsi virallisin säätilastoin, myös intuitiivisemmin: sosiaalisena ja kokemusjohteisena muistikuvana siitä, millainen sää tiettyyn vuodenaikaan tietyssä paikassa pitäisi olla. Tiedämme tarkkaan, millaiset sääolosuhteet kotipaikkakunnallamme vallitsevat; talvet ovat sitä ja kesät tätä.

Hulmeen mukaan vuodenajoilla on tärkeä psykologinen ja kulttuurinen tehtävä: ne vastaavat tarpeeseen tuntea vakautta ja säännöllisyyttä. Sää muuttuu jatkuvasti. Sen kuuluu vaihdella, mutta vuodenajat ovat vakio ja säännölliseksi oletettu asia. Ne luovat turvaa, normaaliutta ja vakautta vallattomien säätilojen oheen. Hulme päättelee, että ajatus tietystä ilmastosta ja vuodenajoista on ihmisen kulttuurinen yritys luoda ilmastosta hallittava ja selkeä kokonaisuus.

Iso osa elämästämme järjestäytyy enemmän tai vähemmän sään ja ilmaston mukaan. Sää vaikuttaa ihmisten toimiin, sosiaaliseen järjestäytymiseen, asutukseen, vaatteisiin ja talouteen. Sää on myös jokapäiväinen kehollinen kokemus. Monet asiat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan – esimerkiksi sosiaalisen vuorovaikutuksen määrä tai muoto. Ei ihme, että lumettomuus, ja sen myötä talvettomuus, tuntuu monista oudolta.

Lukemista

1. Hulme, Mike. ”Better Weather?: The Cultivation of the Sky.” Cultural Anthropology 30, no. 2 (2015): 236–244. https://doi.org/10.14506/ca30.2.06