Saarelle museoitu kansa

Intialle kuu­lu­val­la Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsi­koi­hin saarella luvatta vie­rail­leen yhdys­val­ta­lai­sen lähe­tys­saar­naa­jan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä har­vem­mak­si käyviin popu­laa­tioi­hin, jotka eivät ole jat­ku­vis­sa lähei­sis­sä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa muiden ihmis­ryh­mien kanssa.

Uutisointi aiheesta on koros­ta­nut saa­re­lais­ten eris­täy­ty­nei­syyt­tä ja “alku­kan­tai­suut­ta”. Ympäristön kos­ke­mat­to­muu­des­ta ja kult­tuu­rin muut­tu­mat­to­muu­des­ta on esitetty roman­ti­soi­tu­ja oletuksia ja väitteitä. Kuten alku­pe­räis­kan­sa­tut­ki­muk­sen apu­lais­pro­fes­so­ri Pirjo Virtanen huomautti, ihmisen eli­nym­pä­ris­tö ei ole mil­loin­kaan “kos­ke­ma­ton”, vaan ihmisen muovaama. Lisäksi kaikki kult­tuu­rit muuttuvat aikojen ja olo­suh­tei­den saatossa.

Sentineliläiset suh­tau­tu­vat saarelle tuli­joi­hin tor­ju­vas­ti, joten oletetaan, että he haluavat tulla jätetyksi rauhaan. Tämä nähdään järkevänä, sillä heidän immu­ni­teet­tin­sa tuskin kestäisi ulko­puo­li­sia tau­di­nai­heut­ta­jia. Antropologi Kim Hill on toisaalta esittänyt, että tällaiset eris­tyk­sis­sä elävät ihmiset haluai­si­vat olla teke­mi­sis­sä muun maailman kanssa, mutta eivät uskal­tai­si. Väite perustuu eris­ty­nei­syy­des­tä luo­pu­nei­den kansojen ker­to­muk­siin.

Eristyneisyys ei myöskään ole ainoas­taan saa­re­lais­ten oma valinta. Intia kielsi saaren lähes­ty­mi­sen vuonna 1956 Andamaanien ja Nikobaarien alku­pe­räis­kan­so­ja suo­je­le­val­la sää­dök­sel­lä. Teon voi tulkita näiden kansojen auto­no­mi­aa ja kult­tuu­rei­ta kun­nioit­ta­va­na valintana. Sen voi myös nähdä sen­ti­ne­li­läis­ten museoi­mi­se­na saa­rel­leen, edus­ta­maan ihmis­kun­nan “alku­pe­räi­syyt­tä” ja siihen lii­tet­ty­jä sen­ti­men­taa­li­sia mie­li­ku­via meidän muiden iloksi.

Ajatus alku­kan­tai­sen puhtaasta ihmi­syy­des­tä ja “luon­nol­li­sis­ta” elä­män­ta­vois­ta on veto­voi­mai­nen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tämä näkyy monissa oletettua tai kuvi­tel­tua luon­nol­li­suut­ta ja autent­ti­suut­ta koros­ta­vis­sa tren­deis­sä, kuten paleo-ruo­ka­va­lion suosiossa.

Romantisointi kuitenkin häviää talou­del­le. Näin on Amazonian alueella, jossa alku­pe­räis­kan­sat ovat ahtaalla; tai Suomessa, saa­me­lais­ten tais­te­lus­sa Jäämeren rataa vastaan. Pohjois-Sentinelillä ei tiedetä olevan arvok­kai­ta luon­non­va­ro­ja, mikä on käy­tän­nös­sä yksi syy saaren rauhaan jät­tä­mi­sel­le. Jos saari olisi uraa­ni­kai­vok­sen päällä, asuk­kai­den itse­mää­rä­mi­soi­keu­del­la tuskin olisi väliä.

Uutisoinnissa toistuu roman­ti­soi­tu ajatus “ensim­mäi­ses­tä kon­tak­tis­ta” neit­seel­li­seen kansaan. Tämä nar­ra­tii­vi pohjautuu his­to­rial­li­siin kari­ka­tyy­rei­hin “alkua­suk­kais­ta”, joiden on oltava joko luonnon kanssa har­mo­nias­sa eläviä jaloja villejä tai hir­vit­tä­viä, veren­hi­moi­sia villi-ihmisiä. Saaren eris­täy­ty­nei­syys ei kui­ten­kaan ole millään muotoa täy­del­lis­tä. Uutiset kertovat lukui­sis­ta kon­tak­teis­ta sen­ti­ne­li­läis­ten ja ulko­maa­il­man välillä — mukaan lukien intia­lais­ten ant­ro­po­lo­gien pyr­ki­myk­set luoda rau­han­omais­ta suhdetta lahjojen väli­tyk­sel­lä.

Antropologi Arjun Appadurain mukaan glo­ba­li­soi­tu­neis­sa yhteis­kun­nis­sa vallitsee kodit­to­muu­den ja juu­ret­to­muu­den tunne. Media toimii siteiden luojana kau­kais­ten ihmisten ja paikkojen välillä. Tarinat sen­ti­ne­li­läis­ten kal­tai­sis­ta “alku­pe­räi­sis­tä” ihmisistä tuovat lohtua. Ne kertovat, että vielä on olemassa aitoja ja juurevia ihmisiä. Heidän eris­täy­ty­nei­syy­ten­sä yllä­pi­dos­sa onkin ehkä muulle maa­il­mal­le kyse myös toivosta: että ihmis­kun­nan hul­luu­teen osal­lis­tu­mat­ta jät­tä­mi­nen olisi sittenkin mah­dol­lis­ta.

Kirjoittaja

AntroBlogin toimitus kirjoittaa lyhyempiä kommentteja toisinaan yhteisöllisen nimimerkin takaa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

AntroBlogin neljäs julkaisukausi päättyy. Toimitus palaa kesätauolta syyskuun alussa. Sitä ennen teemme katsauksen kuluneeseen kauteen ja pohdimme, miten eskimoiden ja inuittien vuodenkierto liittyy suomalaisten lomanviettoon.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.