Saarelle museoitu kansa

Intialle kuu­lu­val­la Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsi­koi­hin saarella luvatta vie­rail­leen yhdys­val­ta­lai­sen lähe­tys­saar­naa­jan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä har­vem­mak­si käyviin popu­laa­tioi­hin, jotka eivät ole jat­ku­vis­sa lähei­sis­sä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa muiden ihmis­ryh­mien kanssa. 

Uutisointi aiheesta on koros­ta­nut saa­re­lais­ten eris­täy­ty­nei­syyt­tä ja “alku­kan­tai­suut­ta”. Ympäristön kos­ke­mat­to­muu­des­ta ja kult­tuu­rin muut­tu­mat­to­muu­des­ta on esitetty roman­ti­soi­tu­ja oletuksia ja väitteitä. Kuten alku­pe­räis­kan­sa­tut­ki­muk­sen apu­lais­pro­fes­so­ri Pirjo Virtanen huomautti, ihmisen eli­nym­pä­ris­tö ei ole mil­loin­kaan “kos­ke­ma­ton”, vaan ihmisen muovaama. Lisäksi kaikki kult­tuu­rit muuttuvat aikojen ja olo­suh­tei­den saatossa.

Sentineliläiset suh­tau­tu­vat saarelle tuli­joi­hin tor­ju­vas­ti, joten oletetaan, että he haluavat tulla jätetyksi rauhaan. Tämä nähdään järkevänä, sillä heidän immu­ni­teet­tin­sa tuskin kestäisi ulko­puo­li­sia tau­di­nai­heut­ta­jia. Antropologi Kim Hill on toisaalta esittänyt, että tällaiset eris­tyk­sis­sä elävät ihmiset haluai­si­vat olla teke­mi­sis­sä muun maailman kanssa, mutta eivät uskal­tai­si. Väite perustuu eris­ty­nei­syy­des­tä luo­pu­nei­den kansojen kertomuksiin. 

Eristyneisyys ei myöskään ole ainoas­taan saa­re­lais­ten oma valinta. Intia kielsi saaren lähes­ty­mi­sen vuonna 1956 Andamaanien ja Nikobaarien alku­pe­räis­kan­so­ja suo­je­le­val­la sää­dök­sel­lä. Teon voi tulkita näiden kansojen auto­no­mi­aa ja kult­tuu­rei­ta kun­nioit­ta­va­na valintana. Sen voi myös nähdä sen­ti­ne­li­läis­ten museoi­mi­se­na saa­rel­leen, edus­ta­maan ihmis­kun­nan “alku­pe­räi­syyt­tä” ja siihen lii­tet­ty­jä sen­ti­men­taa­li­sia mie­li­ku­via meidän muiden iloksi. 

Ajatus alku­kan­tai­sen puhtaasta ihmi­syy­des­tä ja “luon­nol­li­sis­ta” elä­män­ta­vois­ta on veto­voi­mai­nen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tämä näkyy monissa oletettua tai kuvi­tel­tua luon­nol­li­suut­ta ja autent­ti­suut­ta koros­ta­vis­sa tren­deis­sä, kuten paleo-ruo­ka­va­lion suosiossa.

Romantisointi kuitenkin häviää talou­del­le. Näin on Amazonian alueella, jossa alku­pe­räis­kan­sat ovat ahtaalla; tai Suomessa, saa­me­lais­ten tais­te­lus­sa Jäämeren rataa vastaan. Pohjois-Sentinelillä ei tiedetä olevan arvok­kai­ta luon­non­va­ro­ja, mikä on käy­tän­nös­sä yksi syy saaren rauhaan jät­tä­mi­sel­le. Jos saari olisi uraa­ni­kai­vok­sen päällä, asuk­kai­den itse­mää­rä­mi­soi­keu­del­la tuskin olisi väliä. 

Uutisoinnissa toistuu roman­ti­soi­tu ajatus “ensim­mäi­ses­tä kon­tak­tis­ta” neit­seel­li­seen kansaan. Tämä nar­ra­tii­vi pohjautuu his­to­rial­li­siin kari­ka­tyy­rei­hin “alkua­suk­kais­ta”, joiden on oltava joko luonnon kanssa har­mo­nias­sa eläviä jaloja villejä tai hir­vit­tä­viä, veren­hi­moi­sia villi-ihmisiä. Saaren eris­täy­ty­nei­syys ei kui­ten­kaan ole millään muotoa täy­del­lis­tä. Uutiset kertovat lukui­sis­ta kon­tak­teis­ta sen­ti­ne­li­läis­ten ja ulko­maa­il­man välillä — mukaan lukien intia­lais­ten ant­ro­po­lo­gien pyr­ki­myk­set luoda rau­han­omais­ta suhdetta lahjojen välityksellä. 

Antropologi Arjun Appadurain mukaan glo­ba­li­soi­tu­neis­sa yhteis­kun­nis­sa vallitsee kodit­to­muu­den ja juu­ret­to­muu­den tunne. Media toimii siteiden luojana kau­kais­ten ihmisten ja paikkojen välillä. Tarinat sen­ti­ne­li­läis­ten kal­tai­sis­ta “alku­pe­räi­sis­tä” ihmisistä tuovat lohtua. Ne kertovat, että vielä on olemassa aitoja ja juurevia ihmisiä. Heidän eris­täy­ty­nei­syy­ten­sä yllä­pi­dos­sa onkin ehkä muulle maa­il­mal­le kyse myös toivosta: että ihmis­kun­nan hul­luu­teen osal­lis­tu­mat­ta jät­tä­mi­nen olisi sittenkin mahdollista. 

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja tiedeviestijä. Ottaa mielellään vastaan kirjoittamiseen, tekstien toimittamiseen ja tutkimuspohjaisen tiedon yleistajuistamiseen liittyviä tehtäviä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Miten puut kietoutuvat osaksi arkeamme tänä päivänä? Antropologi Kaisa Vainio kertoo ihmisten ja yksittäisen puiden välisiin suhteisiin kohdistuvasta tutkimuksestaan ja Suomen Metsämuseo Luston amanuenssi Tuomas Juva valottaa suomalaisten monipuolista metsähistoriaa.

Luomakunnan vartijat ‑elokuva keskustelee ihmisyyttä ja ympäristöä koskettavista muutoksista itäisessä Afrikassa. Tutkijoiden ja ympäristönsuojelijoiden ollessa huolissaan suurten nisäkkäiden sukupuutosta ja fossiilien suojelemisesta, paikalliset daasanach-paimentolaiset huolehtivat toimeentulostaan, sosiaalisista suhteistaan sekä maasta ja vedestä. Kohtaamisissa erilaiset luontosuhteet ravistelevat käsityksiä luonnosta mutta luovat myös vuoropuhelun mahdollisuuksia.

Viime marraskuussa AAA julkaisi Amerikan alkuperäiskansoille suunnatun anteeksipyynnön. Siinä antropologian ja Amerikan alkuperäisväestöjen suhdetta kuvataan hyväksikäyttösuhteena, ja pyydetään anteeksi antropologisen tutkimuksen perinnön traumaattista ja edelleen jatkuvaa negatiivista vaikutusta näihin yhteisöihin.