Sodat ja konfliktit pysyvät valitettavasti ajankohtaisina vuosikymmenestä toiseen. Miten antropologista tietoa voi hyödyntää sodan ja rauhan kysymyksissä? Mitä annettavaa tutkijoilla on, ja pitäisikö heidän osallistua aktiivisemmin rauhan edistämiseen?
Syyrian sota ja Yhdysvaltain toimet alueella, Myanmarin vainotut rohingya-muslimit, Krimin niemimaan miehitys ja Itä-Ukrainan sota sekä Jemenin humanitäärinen kriisi ja nälänhätä ovat mediassa paljon esillä olleita esimerkkejä maailman surullisen ajankohtaisista konflikteista.
Konfliktien taustalla vaikuttaa aina joukko erilaisia tekijöitä – osaltaan myös ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat ympäristöongelmat. Rauhan järkkymisen lieveilmiönä valtava määrä ihmisiä joutuu vuosittain jättämään kotinsa. Esimerkiksi Syyrian sodan seurauksena lähes kuusi miljoonaa pakolaista on lähtenyt maasta, minkä lisäksi maan sisäisiä pakolaisia on tätäkin enemmän. Konfliktien synty, toteutuminen ja ratkaisu ovat monisyisiä vyyhtejä, joissa myös tieteellä on roolinsa.
Sodat ja selkkaukset nivoutuvat aina yhteiskunnan monimutkaisiin valtasuhteisiin. Tieteentekijät, erityisesti sosiaalitieteilijät, voivat auttaa näiden kytkösten ymmärtämisessä. Myös antropologista tutkimusta tehdään konfliktialueilla ja rauhanprosessien parissa, mutta miten ja kuinka hyvin tätä tietoa hyödynnetään konfliktintutkimuksessa? Joulukuisessa Suomen Antropologisen Seuran paneelissa oli keskustelemassa joukko alan asiantuntijoita: antropologeja, muiden alojen tutkijoita, rauhanneuvottelijoita ja ulkoministeriön neuvonantaja. Paneelikeskustelua johti Turun yliopiston tutkija Antti Leppänen.
Antropologia tieteenalana pyrkii syvälliseen, laadulliseen analyysiin. Mahdollisissa konfliktitilanteissa antropologeille olennaista on tuntea paikallinen kulttuuri, poliittinen ilmapiiri, lailliset käytännöt ja rangaistukset sekä paikalliset asukkaat. Tutkimuksen tuottama tietämys näistä asioista voi auttaa välttämään vakavia virheitä konfliktinhallinnassa.
Konfliktinhallinta määritellään prosessiksi, jossa pyritään väkivallasta luopumiseen, rakentavaan vuoropuheluun ja yhteistyöhön eri osapuolten kesken pitkäkestoisen ratkaisun saavuttamiseksi. Konfliktinhallinnassa mukana ovat usein esimerkiksi YK, Punainen Risti, paikalliset hallitukset sekä poliittiset toimijat, kuten pääministerit ja presidentit. Lisäksi rauhanponnistuksiin voi osallistua itsenäisesti toimivia tahoja, kuten kansainvälisiä konfliktinhallintajärjestöjä. Osallistuakseen konfliktinhallintaan tutkijoiden on oltava valmiita yhteistyöhön eri osapuolten kanssa huolimatta siitä, että samalla toimijalla voi olla ristiriitaisia näkemyksiä ja agendoja.
Tuhoutunut moskeija Irakin Mosulissa. Kuva: EU Civil Protection and Humanitarian Aid Operations / Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)
Monien yhteiskuntatieteellistä tutkimusta rahoittavien tahojen mielestä antropologisen tiedon käyttäminen voi monimutkaistaa asioita konfliktinhallinnassa, kun mukaan tuodaan analyyttisia “yhtäältä-toisaalta -näkökulmia” ja monitulkintaisuutta. Harva toimija on innoissaan tutkimuksesta, joka tuo esiin myös heidän omaa toimintaansa koskevat soraäänet ja kritiikin. Tällaista tutkimusta ei myöskään haluta rahoittaa. Jyväskylän yliopiston tutkija Henni Alavan mukaan antropologiselle tiedolle on konfliktinhallinnassa runsaasti tarvetta, mutta yllä mainitusta syystä ei riittävästi kysyntää. Alava on työssään perehtynyt kirkon poliittiseen rooliin sisällissodasta toipuvassa Pohjois-Ugandassa.
Antropologi ja tutkija Susanne Dahlgren Tampereen yliopistosta kertoi esimerkin sosiaalitieteiden ja konfliktintutkimuksen yhdistämisestä Yhdysvalloissa. Siellä aloitettiin antropologi Montgomery McFaten ideasta vuonna 2007 Human Terrain System -ohjelma, jossa palkattiin sosiaalitieteilijöitä armeijan avuksi, ymmärtämään paikallisia asioita sota-alueilla. Kiistanalainen ohjelma lakkautettiin kuitenkin noin seitsemän vuoden jälkeen.
Ohjelma herätti vilkasta keskustelua antropologiyhteisössä. American Anthropological Association julkaisi lausunnon, jossa se otti kantaa ohjelmaa vastaan. Perusteluna oli, että yhdistys katsoi ohjelman loukkaavan AAA:n eettisiä periaatteita siitä, ettei tutkimuksesta saa koitua vahinkoa sen kohteena olevilla ihmisille. Dahlgrenin mukaan vastaavat tapaukset herättävät eettisen kysymyksen siitä, miten paljon antropologien tulisi sotkeutua sodan kysymyksiin.
Human Terrain System on esimerkki tapauksesta, jossa sosiaalitieteilijöiden osaamista on käytetty tietoisesti sotilaallisten voimien apuna. Mahdollista on myös se, että tutkimuksen tarkoitus kääntyy päälaelleen, kun siihen perustuva tieto joutuu vääriin käsiin ja sitä käytetään luvatta sodankäynnin edistämiseen. AAA:n mukaan riskinä on, että armeija käyttää etnografista tietoa esimerkiksi valikoidessaan tiettyjä ihmisryhmiä lyhyen tai pitkän aikavälin sotatoimien kohteiksi.
Juuri tällaisten tutkijan rooliin liittyvien eettisten ongelmien vuoksi tutkijan voikin olla helpompaa ottaa passiivisempi ote ja niin sanotusti jäädä norsunluutorniin katselemaan, huomauttaa Alava.
Etnografinen tutkimus tuo esiin konfliktin monet äänet
Antropologisessa työssä hyödynnetään etnografista tutkimusotetta, joka tuottaa pitkän aikavälin syvää tietoutta tutkittavasta yhteisöstä. Huolellinen etnografinen tutkimus on aikaa vievää. Ongelmana on, että sellaista ei välttämättä haluta rahoittaa konfliktitilanteessa, jossa kaivataan nopeita ratkaisuja. Alava sanoi ”heittävänsä pallon rahoittajatahoille” sen suhteen, miten antropologista osaamista voisi hyödyntää aiempaa enemmän.
Dahlgrenin mielestä tutkijoiden ei tule osallistua mahdollisiin sotatoimiin konfliktialueilla. Hänen mukaansa antropologien tehtävä on pyrkiä tuomaan julki totuudenmukaista tietoa alueilta, ja valistaa kansalaisia ja päätöksentekijöitä tapahtumista. Antropologiakin on tulkintaa, mutta tulkinnan tulisi perustua faktatietoon ja asioiden monipuoliseen taustoitukseen eri näkökulmista. Dahlgrenin mukaan valtamediat kertovat konflikteista usein vain tietystä näkökulmasta, jolloin esimerkiksi paikalliset intressit ja valtakuviot jäävät mainitsematta. ”Sodassa ensimmäisenä kuolee totuus”, Dahlgren totesi viitaten käsitteeseen totuudenjälkeisestä yhteiskunnasta. 
Lapsi raunioiden ympäröimänä Jemenissä. Kuva: Felton Davis/Flickr (CC BY 2.0)
Jemenissä useita vuosia asunut Dahlgren on viime aikoina saanut kansainvälistä mediahuomiota suunnitelmallaan Jemenin sodan lopettamiseksi. “Turhauduin tehokkaiden menetelmien puutteeseen ja uutisiin maan nälänhädästä. Laadin suunnitelman, jonka päätavoite olisi saada taistelut heti loppumaan ja kaikki osapuolet hyötymään aselevosta”, hän kertoo.
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto oli keskustelussa mukana Euroopan rauhaninstituutti EIP:n puheenjohtajan roolissa. Hän lisäsi nyökkäillen, että konfliktien poliittisuuden ymmärtäminen ja siitä tiedottaminen on rauhantyössä olennaisinta. Kaikki selkkaukset eivät suinkaan aina liity materiaan tai luonnonvaroihin, vaikka niin ensimmäisenä ajattelisi. Monet kiistat saattavat liittyä esimerkiksi kunniaan, ideologioihin tai identiteettikysymyksiin. Siksi onkin tärkeää pystyä jakamaan laajemmalle yleisölle tietoutta siitä, mistä pinnan alla on kussakin konfliktissa kyse.
Konfliktit ovat aina moniäänisiä. Kriisialueilla ei ole “keskivertokansalaista”, jonka mielipide edustaisi yleistä näkemystä. Kaikilla on oma, vahva poliittinen mielipiteensä. Helsingin yliopiston tutkija Anu Lounela nosti moniäänisyyteen liittyen esille ongelman rauhanneuvotteluiden epätasa-arvoisuudesta. Hän on ympäristökonflikteja kaakkois-Aasiassa tutkiessaan nähnyt, kuinka paikallisen yhteiskunnan voimasuhteet uusintavat itseään neuvotteluissa, eikä kaikkien osapuolten ääni pääse kuuluviin. “Kun tietyt äänet jäävät kuulematta, ei konfliktin ratkaisu ole kestävä.”
Ulkoministeriön kehityspolitiikan asiantuntija Olli Ruohomäki viittasi keskustelussa antropologi Clifford Geertzin käsitteisiin “experience near” ja “experience distant”. Tällä hän tarkoitti sitä, että tutkijoiden on moniäänisyyden ymmärtämiseksi tärkeää pystyä katsomaan asioita sekä läheltä että välillä kauempaa, laajemmasta perspektiivistä.
Entä miten rauhaa ylläpidetään? Konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen rauhanneuvottelijana toimiva Hussein al-Taee kannustaa antropologeja liikkeelle jo ennen kuin konflikti alkaa. Kun asiat ovat jossain hyvin, miksi ne ovat hyvin? Mitä tehdään oikein? Mitä se merkitsee? Vastaavanlaisia asioita olisi tärkeää pohtia myös konfliktien ennaltaehkäisemisessä. Alamme voi auttaa näiden kysymysten syvemmässä ymmärtämisessä.
Toimitus
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Noora Viitala
- Artikkelikuva: Rohingya-pakolaisia Bangladeshissa. Kuva: EU Civil Protection and Humanitarian Aid Operations / Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)
