Antropologiaa sodan ja rauhan kentillä

Sodat ja konfliktit pysyvät valitettavasti ajankohtaisina vuosikymmenestä toiseen. Miten antropologista tietoa voi hyödyntää sodan ja rauhan kysymyksissä? Mitä annettavaa tutkijoilla on, ja pitäisikö heidän osallistua aktiivisemmin rauhan edistämiseen?

Syyrian sota ja Yhdysvaltain toimet alueella, Myanmarin vainotut rohingya-muslimit, Krimin niemimaan miehitys ja Itä-Ukrainan sota sekä Jemenin huma­ni­tää­ri­nen kriisi ja nälänhätä ovat mediassa paljon esillä olleita esi­merk­ke­jä maailman surul­li­sen ajan­koh­tai­sis­ta konflik­teis­ta.

Konfliktien taustalla vaikuttaa aina joukko erilaisia tekijöitä — osaltaan myös ilmas­ton­muu­tos ja sen aiheut­ta­mat ympä­ris­tö­on­gel­mat. Rauhan järk­ky­mi­sen lie­veil­miö­nä valtava määrä ihmisiä joutuu vuo­sit­tain jättämään kotinsa. Esimerkiksi Syyrian sodan seu­rauk­se­na lähes kuusi miljoonaa pako­lais­ta on lähtenyt maasta, minkä lisäksi maan sisäisiä pako­lai­sia on tätäkin enemmän. Konfliktien synty, toteu­tu­mi­nen ja ratkaisu ovat moni­syi­siä vyyhtejä, joissa myös tieteellä on roolinsa.

Sodat ja selk­kauk­set nivou­tu­vat aina yhteis­kun­nan moni­mut­kai­siin val­ta­suh­tei­siin. Tieteentekijät, eri­tyi­ses­ti sosi­aa­li­tie­tei­li­jät, voivat auttaa näiden kytkösten ymmär­tä­mi­ses­sä. Myös ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta tehdään konflik­tia­lueil­la ja rau­han­pro­ses­sien parissa, mutta miten ja kuinka hyvin tätä tietoa hyö­dyn­ne­tään konflik­tin­tut­ki­muk­ses­sa? Joulukuisessa Suomen Antropologisen Seuran panee­lis­sa oli kes­kus­te­le­mas­sa joukko alan asian­tun­ti­joi­ta: ant­ro­po­lo­ge­ja, muiden alojen tut­ki­joi­ta, rau­han­neu­vot­te­li­joi­ta ja ulko­mi­nis­te­riön neu­vo­nan­ta­ja. Paneelikeskustelua johti Turun yli­opis­ton tutkija Antti Leppänen.

Antropologia tie­tee­na­la­na pyrkii syväl­li­seen, laa­dul­li­seen ana­lyy­siin. Mahdollisissa konflik­ti­ti­lan­teis­sa ant­ro­po­lo­geil­le olen­nais­ta on tuntea pai­kal­li­nen kulttuuri, poliit­ti­nen ilmapiiri, lailliset käytännöt ja ran­gais­tuk­set sekä pai­kal­li­set asukkaat. Tutkimuksen tuottama tietämys näistä asioista voi auttaa vält­tä­mään vakavia virheitä konflik­tin­hal­lin­nas­sa.

Konfliktinhallinta mää­ri­tel­lään pro­ses­sik­si, jossa pyritään väki­val­las­ta luo­pu­mi­seen, raken­ta­vaan vuo­ro­pu­he­luun ja yhteis­työ­hön eri osa­puol­ten kesken pit­kä­kes­toi­sen ratkaisun saa­vut­ta­mi­sek­si. Konfliktinhallinnassa mukana ovat usein esi­mer­kik­si YK, Punainen Risti, pai­kal­li­set hal­li­tuk­set sekä poliit­ti­set toimijat, kuten pää­mi­nis­te­rit ja pre­si­den­tit. Lisäksi rau­han­pon­nis­tuk­siin voi osal­lis­tua itse­näi­ses­ti toimivia tahoja, kuten kan­sain­vä­li­siä konflik­tin­hal­lin­ta­jär­jes­tö­jä. Osallistuakseen konflik­tin­hal­lin­taan tut­ki­joi­den on oltava valmiita yhteis­työ­hön eri osa­puol­ten kanssa huo­li­mat­ta siitä, että samalla toi­mi­jal­la voi olla ris­ti­rii­tai­sia näke­myk­siä ja agendoja.

Tuhoutunut moskeija Irakin Mosulissa. Kuva: EU Civil Protection and Humanitarian Aid Operations /​Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)

Monien yhteis­kun­ta­tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­ta rahoit­ta­vien tahojen mielestä ant­ro­po­lo­gi­sen tiedon käyt­tä­mi­nen voi moni­mut­kais­taa asioita konflik­tin­hal­lin­nas­sa, kun mukaan tuodaan ana­lyyt­ti­sia “yhtäältä-toisaalta ‑näkö­kul­mia” ja moni­tul­kin­tai­suut­ta. Harva toimija on innois­saan tut­ki­muk­ses­ta, joka tuo esiin myös heidän omaa toi­min­taan­sa koskevat soraäänet ja kritiikin. Tällaista tut­ki­mus­ta ei myöskään haluta rahoittaa. Jyväskylän yli­opis­ton tutkija Henni Alavan mukaan ant­ro­po­lo­gi­sel­le tiedolle on konflik­tin­hal­lin­nas­sa runsaasti tarvetta, mutta yllä mai­ni­tus­ta syystä ei riit­tä­väs­ti kysyntää. Alava on työssään pereh­ty­nyt kirkon poliit­ti­seen rooliin sisäl­lis­so­das­ta toi­pu­vas­sa Pohjois-Ugandassa.

Antropologi ja tutkija Susanne Dahlgren Tampereen yli­opis­tos­ta kertoi esimerkin sosi­aa­li­tie­tei­den ja konflik­tin­tut­ki­muk­sen yhdis­tä­mi­ses­tä Yhdysvalloissa. Siellä aloi­tet­tiin ant­ro­po­lo­gi Montgomery McFaten ideasta vuonna 2007 Human Terrain System ‑ohjelma, jossa pal­kat­tiin sosi­aa­li­tie­tei­li­jöi­tä armeijan avuksi, ymmär­tä­mään pai­kal­li­sia asioita sota-alueilla. Kiistanalainen ohjelma lak­kau­tet­tiin kuitenkin noin seitsemän vuoden jälkeen.

Ohjelma herätti vilkasta kes­kus­te­lua ant­ro­po­lo­giyh­tei­sös­sä. American Anthropological Association julkaisi lausunnon, jossa se otti kantaa ohjelmaa vastaan. Perusteluna oli, että yhdistys katsoi ohjelman louk­kaa­van AAA:n eettisiä peri­aat­tei­ta siitä, ettei tut­ki­muk­ses­ta saa koitua vahinkoa sen kohteena olevilla ihmisille. Dahlgrenin mukaan vastaavat tapaukset herät­tä­vät eettisen kysy­myk­sen siitä, miten paljon ant­ro­po­lo­gien tulisi sotkeutua sodan kysy­myk­siin.

Human Terrain System on esimerkki tapauk­ses­ta, jossa sosi­aa­li­tie­tei­li­jöi­den osaamista on käytetty tie­toi­ses­ti soti­laal­lis­ten voimien apuna. Mahdollista on myös se, että tut­ki­muk­sen tarkoitus kääntyy pää­lael­leen, kun siihen perustuva tieto joutuu vääriin käsiin ja sitä käytetään luvatta sodan­käyn­nin edis­tä­mi­seen. AAA:n mukaan riskinä on, että armeija käyttää etno­gra­fis­ta tietoa esi­mer­kik­si vali­koi­des­saan tiettyjä ihmis­ryh­miä lyhyen tai pitkän aikavälin sota­toi­mien kohteiksi.

Juuri täl­lais­ten tutkijan rooliin liit­ty­vien eettisten ongelmien vuoksi tutkijan voikin olla helpompaa ottaa pas­sii­vi­sem­pi ote ja niin sanotusti jäädä nor­sun­luu­tor­niin kat­se­le­maan, huo­maut­taa Alava.

Etnografinen tutkimus tuo esiin konfliktin monet äänet

Antropologisessa työssä hyö­dyn­ne­tään etno­gra­fis­ta tut­ki­muso­tet­ta, joka tuottaa pitkän aikavälin syvää tietoutta tut­kit­ta­vas­ta yhtei­sös­tä. Huolellinen etno­gra­fi­nen tutkimus on aikaa vievää. Ongelmana on, että sellaista ei vält­tä­mät­tä haluta rahoittaa konflik­ti­ti­lan­tees­sa, jossa kaivataan nopeita rat­kai­su­ja. Alava sanoi ”heit­tä­vän­sä pallon rahoit­ta­ja­ta­hoil­le” sen suhteen, miten ant­ro­po­lo­gis­ta osaamista voisi hyödyntää aiempaa enemmän.

Dahlgrenin mielestä tut­ki­joi­den ei tule osal­lis­tua mah­dol­li­siin sota­toi­miin konflik­tia­lueil­la. Hänen mukaansa ant­ro­po­lo­gien tehtävä on pyrkiä tuomaan julki totuu­den­mu­kais­ta tietoa alueilta, ja valistaa kan­sa­lai­sia ja pää­tök­sen­te­ki­jöi­tä tapah­tu­mis­ta. Antropologiakin on tulkintaa, mutta tulkinnan tulisi perustua fak­ta­tie­toon ja asioiden moni­puo­li­seen taus­toi­tuk­seen eri näkö­kul­mis­ta. Dahlgrenin mukaan val­ta­me­diat kertovat konflik­teis­ta usein vain tietystä näkö­kul­mas­ta, jolloin esi­mer­kik­si pai­kal­li­set intressit ja val­ta­ku­viot jäävät mai­nit­se­mat­ta. ”Sodassa ensim­mäi­se­nä kuolee totuus”, Dahlgren totesi viitaten käsit­tee­seen totuu­den­jäl­kei­ses­tä yhteis­kun­nas­ta.

Lapsi rau­nioi­den ympä­röi­mä­nä Jemenissä. Kuva: Felton Davis/​Flickr (CC BY 2.0)

Jemenissä useita vuosia asunut Dahlgren on viime aikoina saanut kan­sain­vä­lis­tä media­huo­mio­ta suun­ni­tel­mal­laan Jemenin sodan lopet­ta­mi­sek­si. “Turhauduin tehok­kai­den mene­tel­mien puut­tee­seen ja uutisiin maan nälän­hä­däs­tä. Laadin suun­ni­tel­man, jonka pää­ta­voi­te olisi saada taistelut heti loppumaan ja kaikki osapuolet hyötymään ase­le­vos­ta”, hän kertoo.

Vihreiden puheen­joh­ta­ja Pekka Haavisto oli kes­kus­te­lus­sa mukana Euroopan rau­ha­nins­ti­tuut­ti EIP:n puheen­joh­ta­jan roolissa. Hän lisäsi nyök­käil­len, että konflik­tien poliit­ti­suu­den ymmär­tä­mi­nen ja siitä tie­dot­ta­mi­nen on rau­han­työs­sä olen­nai­sin­ta. Kaikki selk­kauk­set eivät suinkaan aina liity materiaan tai luon­non­va­roi­hin, vaikka niin ensim­mäi­se­nä ajat­te­li­si. Monet kiistat saattavat liittyä esi­mer­kik­si kunniaan, ideo­lo­gioi­hin tai iden­ti­teet­ti­ky­sy­myk­siin. Siksi onkin tärkeää pystyä jakamaan laa­jem­mal­le yleisölle tietoutta siitä, mistä pinnan alla on kussakin konflik­tis­sa kyse.

Konfliktit ovat aina moni­ää­ni­siä. Kriisialueilla ei ole “kes­ki­ver­to­kan­sa­lais­ta”, jonka mielipide edustaisi yleistä näkemystä. Kaikilla on oma, vahva poliit­ti­nen mie­li­pi­teen­sä. Helsingin yli­opis­ton tutkija Anu Lounela nosti moni­ää­ni­syy­teen liittyen esille ongelman rau­han­neu­vot­te­lui­den epätasa-arvoi­suu­des­ta. Hän on ympä­ris­tö­konflik­te­ja kaakkois-Aasiassa tut­kies­saan nähnyt, kuinka pai­kal­li­sen yhteis­kun­nan voi­ma­suh­teet uusin­ta­vat itseään neu­vot­te­luis­sa, eikä kaikkien osa­puol­ten ääni pääse kuuluviin. “Kun tietyt äänet jäävät kuu­le­mat­ta, ei konflik­tin ratkaisu ole kestävä.”

Ulkoministeriön kehi­tys­po­li­tii­kan asian­tun­ti­ja Olli Ruohomäki viittasi kes­kus­te­lus­sa ant­ro­po­lo­gi Clifford Geertzin käsit­tei­siin “expe­rience near” ja “expe­rience distant”. Tällä hän tarkoitti sitä, että tut­ki­joi­den on moni­ää­ni­syy­den ymmär­tä­mi­sek­si tärkeää pystyä katsomaan asioita sekä läheltä että välillä kauempaa, laa­jem­mas­ta pers­pek­tii­vis­tä.

Entä miten rauhaa yllä­pi­de­tään? Konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen rau­han­neu­vot­te­li­ja­na toimiva Hussein al-Taee kannustaa ant­ro­po­lo­ge­ja liik­keel­le jo ennen kuin konflikti alkaa. Kun asiat ovat jossain hyvin, miksi ne ovat hyvin? Mitä tehdään oikein? Mitä se merkitsee? Vastaavanlaisia asioita olisi tärkeää pohtia myös konflik­tien ennal­taeh­käi­se­mi­ses­sä. Alamme voi auttaa näiden kysy­mys­ten syvem­mäs­sä ymmär­tä­mi­ses­sä.

Kirjoittaja

Bea Bergholm on valmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta ja valmistelee tällä hetkellä graduaan. Antropologian ohella Bea innostuu suomen kieliopista, ysärimusikaaleista ja lähimatkailusta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?