Jonne on tullut jäädäkseen

Kouluikäisten lasten ja nuorten kielessä sana “jonne” pitää pintansa. Mitä tuo sana tarkoittaa, ja millaisia sävyjä sen sosiaaliseen merkitykseen sisältyy? AntroBlogi kävi haastattelemassa kouluikäisiä lapsia jonneudesta.

Porukka ylä­kou­lui­käi­siä poikia kävelee yhdessä koulusta kohti lähintä markettia. Yhtäkkiä heidät ohittaa fil­la­ril­la keulien muutama koulutien alku­tai­pa­leel­la oleva pikkujäbä. Toinen kor­kein­taan seitsemän kesää nähneistä pojista näyttää kes­ki­sor­mea isommille pojille ja älähtää: ”Äitis oli ja niin on nykyäänki”. Heti pik­ku­poi­kien pin­gah­det­tua ohi, Nikke toteaa kave­reil­leen: ”Kunnon jonne”. 

Mitä luul­ta­vim­min suurella osalla kou­lu­tai­pa­leen­sa jo aloit­ta­neis­ta suo­ma­lais­lap­sis­ta on haisu siitä, mitä jonne tar­koit­taa. Varsinkin perus­kou­lua käyvien poikien kes­kuu­des­sa sana on kovassa käytössä. Lyhykäisyydessään jonnella viitataan mies­puo­li­seen ala- tai ylä­kou­lui­käi­seen nuo­ru­kai­seen, joka tavalla tai toisella käyt­täy­tyy hyvän maun rajoja rikkoen. Naispuolista jonnea kutsutaan jonnaksi.

Nikke, 14, kertoo käyt­tä­neen­sä jonne-sanaa koko perus­kou­lun ajan. Nuorempana hän viljeli termiä paljon enemmän, nykyään harvemmin. Kyseessä on siis “vanha juttu”. Edelleen kave­ri­po­ru­kas­sa osataan tunnistaa ainakin ajo­neu­voil­laan näyt­tä­väs­ti keulivat mopo­jon­net ja ener­gia­juo­mien suur­ku­lut­ta­jat eli ES-jonnet. Pääasiassa he tar­koit­ta­vat jonnella tavalla tai toisella typerästi käyt­täy­ty­vää lasta tai nuorta.

- Nehän on sellasia tyhmiä ihmisiä. Ne tekee kai­ken­nä­kö­siä juttuja, mitä päähän tulee, Nikke toteaa.

Nikke uskoo sanan käytön laa­jen­tu­neen ilmiöksi Youtube-video­pal­ve­lus­ta löytyvän kym­men­osai­sen ani­maa­tion Joni, Make & Viljami — Kultainen ES tähden. Tämä on yksi tätä artik­ke­lia varten haas­tat­te­le­mie­ni lasten ja nuorten suusta kuu­le­mis­ta­ni termin alku­pe­rä­myy­teis­tä.

Toinen tarina vie englan­nin­kie­li­sen 4chan- kes­kus­te­lu-, kuva- ja pii­rus­tus­foo­ru­min suo­ma­lais­ver­sio Kuvalaudan ja pelien ympärille syntyneen Jonnewebin käyt­tä­jien koh­taa­mi­seen. Kuvalaudan käyttäjät alkoivat nimit­tä­mään net­ti­foo­ru­mil­laan esiin­ty­viä Jonnewebin käyttäjiä jonneiksi, viitaten pää­asias­sa heidän nuoreen ikäänsä ja tie­tä­mät­tö­myy­teen­sä.

Lasten ja nuorten kes­kuu­des­sa termin alkuperä ei ole kui­ten­kaan oleel­li­nen. Oleellisempaa on sosia­li­soi­tua ymmär­tä­mään ja käyt­tä­mään termiä. Vaikka kou­lui­käi­set käyttävät eris­ni­mes­tä keh­key­ty­nyt­tä yleis­ni­meä pää­asias­sa nega­tii­vis­sä­vyt­tei­ses­sä mielessä, jonne- käsitteen ilmai­su­ky­ky ja mer­ki­tys­po­ten­ti­aa­li vai­kut­ta­vat varsin sävyk­käil­tä.

Tämä artikkeli pohjaa kymmenen pää­kau­pun­ki­seu­dul­la perus­kou­lua käyvän lapsen haas­tat­te­luun vuoden 2018 lopulla. Kirjoittajalle jonne terminä tuli tutuksi syksyllä 2017, kun hän pro gradu- tut­kiel­maan­sa varten teki kent­tä­työ­tä hel­sin­ki­läi­ses­sä ala­kou­lus­sa. Tekstissä olevat tapah­tu­ma­kat­kel­mat perus­tu­vat niin lasten tilan­ne­ku­vauk­siin kuin kir­joit­ta­jan omiin havain­toi­hin.

Jonnen karikatyyri

Pääasiassa jonne ymmär­re­tään nuo­ru­kai­sek­si, joka ter­veys­suo­si­tuk­sis­ta välit­tä­mät­tä suur­ku­lut­taa erilaisia ener­gia­juo­mia — eri­tyi­ses­ti mark­ki­noi­den hal­vim­paan hin­ta­haa­ruk­kaan kuuluvaa EuroShopperin ener­gia­juo­maa eli ES:ää.

- Siis jonnet vetää eeässää, ja lihoo nopeesti siitä eeässästä. Sit ne kiroilee ja vetää sipsii ja karkkii ja juo juissia pullon suusta. Ne juo sitä seka­juis­sii. Sit ne syö varmaa jotain mik­ro­pizzaa kylmänä, luettelee Vilho, 9, jonnen ravin­to­ym­py­rän sisältöä.

Energiajuomien ylen­palt­ti­nen käyttö aiheuttaa fyysistä tärinää, jota kutsutaan jonnejen kes­kuu­des­sa pärinäksi. Siinä missä kolajuoma voi lapsilla saada aikaan niin kutsutun soke­ri­hu­ma­lan, jonne hakeutuu tiloihin ES:än avulla. Nämä viat­to­mil­ta kuu­los­ta­vat pärinät ovat vieneet Suomessa lapsia ja nuoria jopa sai­raa­la­hoi­toon.

Sampsa, 10, painottaa, että jonnen huonot elintavat eivät liity ainoas­taan ravintoon. Jotkut jonnet eivät juurikaan ulkoile, vaan pelaavat mie­luum­min tie­to­ko­ne­pe­le­jä sisä­ti­lois­sa tun­ti­kausia putkeen. Jos jonne päätyy kave­rei­den­sa kanssa ulos hen­gai­le­maan, hän on siellä myöhään ja ajautuu tekemään kon­nuuk­sia liian vähissä vaat­teis­sa.

- Talvella niillä ei ole ulko­housu­ja, vaan niillä on ihan semmoset perus­a­di­dak­sen verkkarit tai lötköt farkut ja varmaan vaan joku umpi­hup­pa­ri ja ihan lenkkarit vaan, Sampsa kertoo.

Jonneja pidetään tur­ha­mai­si­na, koska he laittavat kaikki vähät rahansa näyt­tä­viin vaat­tei­siin, ener­gia­juo­miin ja herk­kui­hin. Jonnejen itseym­mär­rys ei kui­ten­kaan ole vält­tä­mät­tä lainkaan näin nega­tii­vi­nen. Esimerkiksi ener­gia­juo­mien naut­ti­mi­nen koetaan vahvasti osana heidän vaa­li­maan­sa ala­kult­tuu­ria, ja näin myös tapana luoda omaa iden­ti­teet­tiä. Lisäksi jonnet saattavat olla ylpeitä ima­gos­taan normeja rikkovina hahmoina, jotka uskal­ta­vat tehdä luvat­to­muuk­sia anteeksi pyy­te­le­mät­tä. Heitä myös saatetaan ihailla joidenkin lasten kes­kuu­des­sa tämän kapi­na­hen­ki­syy­den tähden.

Kuva: Tookapic (CC0)

Jonnet kouluyhteisössä

Alakouluikäiset pojat huomaavat ryhmän lökä­pök­syi­hin, hup­pa­rei­hin, lip­pik­siin ja ten­na­rei­hin pukeu­tu­nei­ta, ener­gia­juo­mia hörppiviä ylä­kou­lui­käi­siä poikia hen­gai­le­mas­sa koulun pihalla. Pienemmät pojat ryntäävät uteliaan innok­kai­na isompien luokse, ter­veh­tien ’iso­jon­ne­ja’. Yksi van­hem­mis­ta pojista noteeraa uudet tulokkaat teat­raa­li­sen näyt­tä­väs­ti nostaen oikean kätensä ter­veh­dyk­seen ja ter­veh­tien kaikkia pieniä kovalla äänellä: ”Mitä pik­ku­jon­net!”. Kaikessa spon­taa­niu­des­saan koh­taa­mi­nen on vel­jel­li­sen riemukas.

Koulussa jonnet kate­go­ri­soi­daan kolmeen luokkaan. Pikkujonnet ottavat mallia iso­jon­neis­ta, mutta heidän omaksumat huonot tavat ilmenevät lähinnä rumana kie­len­käyt­tö­nä sekä kans­saop­pi­lai­siin ja opet­ta­jiin koh­dis­tu­va­na kovis­te­lu­na. Isojonnejen rikkeet saattavat olla jo vaka­vam­pia. Puolijonnena taas pidetään henkilöä, joka esittää tiettyjen kave­rei­den seurassa kovista, mutta säilyttää muutoin hyvät tavat.

- Jotkut ykköset esittää coolimpaa, ja ne luulee, että ne on isompia, ku ne on. Jotkut haluu olla niinku isojonnet, mut se ei oikeesti oo niin kivaa, koska jotkut haukkuu niitä. Voi tuntuu huonolta kans itsestä, koska joutuu jälki-istuntoon ja ei saa mitään hyvää arvosanaa koulussa. Ei se oo mikään hyvä asia peri­aat­tees­sa, pohtii Vilma, 10.

Koulussa jon­ne­mai­nen käytös kon­kre­ti­soi­tuu isot­te­lus­sa, kovis­te­lus­sa, coolin tyypin esit­tä­mi­ses­sä tai kehus­ke­lus­sa. Jonnejen aja­tel­laan erottuvan joukosta, mutta ei edukseen. Jonnet saattavat toimia varoit­ta­vi­na esi­merk­kei­nä, sillä he ajautuvat riitoihin auk­to­ri­teet­tien kanssa ja harvoin pärjäävät koulussa.

Jonnen tragedia

Haastattelemieni lasten mukaan jonne on vahva ainoas­taan vii­te­ryh­män­sä kes­kuu­des­sa, vaikka haluaisi olla yleis­pä­te­väs­ti jotakin suurta ja notee­rat­ta­vaa. Laajempi sosi­aa­li­nen yhteisö, eli suurin osa jonnejen ikä- tai luok­ka­to­ve­reis­ta, ei kui­ten­kaan osta heidän parem­muut­taan. Jonnejen nähdään sen vuoksi toteut­ta­van itseään tavoilla, jotka asettavat heidät mar­gi­naa­liin.

Kuva: Matthias Zomer (CC0)

Moni lapsi paheksuu jonnejen kurit­to­muut­ta tai säälii heidän sokeut­taan omalle töke­ryy­del­leen, mutta toisaalta jonnejen osaa myös ihme­tel­lään. Eikö heillä ole sellaisia vanhempia, jotka huo­leh­ti­si­vat pelaa­mi­sen rajoit­ta­mi­ses­ta, sään­mu­kai­ses­ta pukeu­tu­mi­ses­ta, ter­veel­li­ses­tä ruoasta tai kotiin­tu­loa­jois­ta?

Jonne edustaa lasten mie­li­ku­vis­sa selkeästi alemman sosio­eko­no­mi­sen luokan lasta tai nuorta.

-Jonnet on usein myös sellasii aika köyhii, totesi Karri, 10.

Lasten kertoman perus­teel­la saat­toi­kin päätellä jonnejen köyhyyden pal­jas­tu­van heille omi­nai­ses­sa tavassa arvottaa tiettyjä asioita tärkeiksi. Näiden miel­ty­mys­ten nähtiin pohjaavan heik­koi­hin sosi­aa­li­siin resurs­sei­hin ja huonoon makuun. Jonnejen aja­tel­tiin käyttävän rahaa har­kit­se­mat­to­mas­ti, viis veisaavan kou­lun­käyn­nis­tä tai ter­veel­li­sis­tä elä­män­ta­vois­ta, ja näin ollen myös tule­vai­suu­des­taan. Alakulttuurina jonneuden aja­tel­tiin­kin kas­vat­ta­van pidem­mäl­lä täh­täi­mel­lä yksilön syr­jäy­ty­mis­ris­kiä suhteessa muuhun yhteis­kun­taan.

Jonneus sosiaalisena ilmiönä

Vaikka jonneus on oma eri­tyis­laa­tui­nen ilmiönsä, se vaikuttaa olevan monin tavoin myös puhdas lisäys hauk­ku­ma­sa­no­jen kaval­ka­diin, samoin kuin vaikkapa urpo ja uuno aikanaan. Haastattelemieni tyttöjen mukaan jonne -sanan käytöstä tulisikin siksi pidät­täy­tyä. Suurin osa pojista taas ei ota sen käyttöä niin vakavasti. Mielipide-ero vaikutti johtuvan siitä, että tyttöjen kes­kuu­des­sa jonne-sanan kautta ilmais­taan sosi­aa­li­sia sääntöjä. Poikien parissa sanan käyttö taas näyt­täy­tyi pää­asias­sa humo­ris­tis­sä­vyt­tei­se­nä sosi­aa­li­se­na toi­min­ta­na.

Seelan, 10, mukaan jonneus voi­tai­siin sallia itse­mää­rit­te­lyn kate­go­ria­na, mutta ei ulko­puo­li­sen antamana leimana:

-Se sana voitais silleen lopettaa, että jos joku haluu, et sitä sanotaan jonneks, niin sit saa. Mut jos joku ei haluu, niin se on nimit­te­lyy ja kiusaa­mis­ta. Sitä ei sais käyttää pahaan tar­koi­tuk­seen, mutta jos joku on silleen, että ”mä oon ihan jonne” ja esim. haluis et kaverit sanoo sitä jonneks, niin sit saa.

Mitä vanhempi oppilas, sitä “van­hem­pa­na juttuna” jonneutta pidetään. Jonne-sanaan liittyvä innostus onkin vahvinta eritoten juuri koulun aloit­ta­neil­la oppi­lail­la. Sosiaalisena ilmiönä jon­nit­te­lu näyttää pysyvän hengissä, koska vuo­sit­tain uusi joukko kou­lu­tu­lok­kai­ta oppii sanan mer­ki­tyk­sen, innostuu vil­je­le­mään sitä ja näin yllä­pi­tä­mään tietoutta jon­neu­des­ta.

-Ykköset, kakkoset ja kolmoset käyttää ehkä eniten sitä sanaa, ja sit vähiten ylemmät. Nuorilla se on uus juttu, et sit se kestää silleen koulussa vuos tai kaks. Jos ne on just esim. kuullu sen, niin ne tietää ja alkaa käyttää. Ne kuulee, mitä se tarkottaa ja ne voi olla silleen, että toi vaikuttaa vähän jonnelta ja alkaa käyttää sitä. Ja jotkut ykköset haluu olla jonneja ja silleen, osaa Viivi, 10, kertoa.

Jonne-sanan oppiminen ja jon­ne­mai­sen käytöksen tun­nis­ta­mi­nen kuuluu monessa määrin kou­lu­kult­tuu­riin sosia­li­soi­tu­mi­seen. Lisäksi se ilmentää lasten kyvyk­kyyt­tä kate­go­ri­soi­da iden­ti­teet­te­jä ja muotoilla kantaansa val­lit­se­viin normeihin.

Kuva: Igor Sergeyev (CC0)

  • Podcast-lukija: Milla Heikkinen
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Robert Anasch (CC0)

Kirjoittaja

Jenna Honkanen on antropologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Hän toimii AntroBlogin toimituksessa digitaalisen sisällöntuottajan ominaisuudessa. Antropologian lisäksi Jennaa inspiroi ajatusten historia, kielet ja vuoret.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Esijonne 13.2.2019 klo 00:32

    Omasta tei­niy­des­tä muistan, että jonnet saat­toi­vat olla myös varak­kais­ta perheistä, mutta emo­tio­naa­li­ses­ti lai­min­lyö­ty­jä, esim avio­ero­lap­sia. Jonneilla saattoi olla kalliit merk­ki­vaat­teet ja kalliita vekot­ti­mia (bmx-pyöriä, mopoja yms) ja rahaa käyttää juomiin ja peleihin, mutta ei oikein päämäärää tehdä muuta kuin notkua ja olla levoton. Sekoilijat, jotka ryyp­pä­si­vät ja tekivät pik­ku­ri­kok­sia yms. ei pidetty jonneina, vaan jon­neu­teen liittyi nime­no­maan se draivin puute ja tietty nössöys, yhdis­tet­ty­nä kovaan yri­tyk­seen olla cool. Tämä siis n. 15+ vuotta sitten, näköjään jon­neil­miö on vähän nuo­ren­tu­nut ja muuttunut siitä.

    Vastaa
    • Jenna Honkanen 15.2.2019 klo 09:23

      Kiitos kom­men­tis­ta­si Esijonne! Haastattelujen perus­teel­la sain tuntumaa siitä, kuinka jonneus käsit­tee­nä voi venyä aika moneen. Varmasti tähän artik­ke­liin vaikutti suuressa määrin haas­ta­tel­tu­jen lapsien ikä ja paik­ka­kun­ta sekä se, että haas­ta­tel­ta­via oli loppujen lopuksi hyvin pieni määrä suhteessa käsitteen ylei­syy­teen. En siis yllät­tyi­si lainkaan siitä, että jonne-termillä olisi runsaasti muitakin pai­kal­li­sia mer­ki­tyk­siä. Muistosi jonne-käsitteen tul­kin­nois­ta kuu­los­ta­vat hyvin jär­keen­käy­vil­tä, ja sisäl­löl­li­ses­ti ne voivat vallan hyvin pitää edelleen yhtä­lail­la paikkansa kuin mitä tässä artik­ke­lis­sa on nostettu lasten tul­kin­nois­ta esille. Kiitos siis, että jaoit sen!

      Vastaa
  • LOLman 16.2.2019 klo 17:17

    LOL!

    t. LOLman

    Vastaa

Lue myös nämä:

Pähkäiletko vielä joululahjojen kanssa? Miltä kuulostaisi roolileikki salaisena agenttina Las Vegasissa, tai päivä tunnetun muotisuunnittelijan kanssa? Entä paratiisisaarelta toiselle hyppiminen yksityiskoneella Aasiassa? Kuulostaa ehkä saavuttamattomalta tarulta, mutta nämä lahjat ovat täyttä totta maailman rikkaille pyramidin huipulla.

Miltä sukulaisuus näyttää, kun veren tai geenien merkitystä tarkastellaan uudessa valossa? Voiko sukulaisia saada tekemällä? Entä voiko suvun valita? Sukulaisuussuhteet ovat aina kulttuurin muovaamia. Adoptio haastaa käsityksiämme sukulaisuudesta, sillä se sijaitsee biologian ja kulttuurin rajapinnassa.