Tunteiden antropologia

Tunteet ovat aina olleet osana ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta ja tärkeässä roolissa esi­mer­kik­si klas­si­sis­sa teks­teis­sä suku­lai­suu­des­ta ja ritu­aa­lis­ta. Tunteilla on tärkeä merkitys myös etno­gra­fi­sen meto­do­lo­gian kannalta. Empatia, yhtei­sym­mär­rys ja muut tun­tei­siin pohjaavat suhteet ovat ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn kannalta elin­tär­kei­tä, sillä ne luovat perustan tutkijan ja tut­kit­ta­van ihmis­ryh­män väliselle luot­ta­muk­sel­le.

Henkilökohtaisiin, joskus vuosia raken­net­tui­hin ihmis­suh­tei­siin perustuva tutkimus tekee ant­ro­po­lo­gias­ta hyvin erilaisen ver­rat­tu­na muihin ihmisiä ja tunteita tutkiviin tie­tee­na­loi­hin, kuten psy­ko­lo­gi­aan tai mää­räl­li­seen tut­ki­muk­seen perus­tu­viin yhteis­kun­ta­tie­tei­siin. Antropologisessa perin­tees­sä tunteita ei itsessään kui­ten­kaan ole aina ymmär­ret­ty tut­ki­muk­sen kohteena. Joko tunteiden aja­tel­tiin olevan itses­tään­sel­vyyk­siä tai niiden tut­ki­mi­sen nähtiin olevan ant­ro­po­lo­gi­sen tie­don­han­kin­nan ulot­tu­mat­to­mis­sa.

Tunteet ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kohteena on suh­teel­li­sen uusi, 1980-luvulla yleis­ty­nyt, tut­ki­musa­la. Se pitää sisällään kaikkea tun­tei­siin ja tun­te­muk­siin liittyvää. Tunteiden tutkimus ant­ro­po­lo­gias­sa on lähei­ses­sä yhtey­des­sä psy­ko­lo­gi­seen ant­ro­po­lo­gi­aan sekä ling­vis­ti­seen ant­ro­po­lo­gi­aan.

Tunteita tutkineet ant­ro­po­lo­git ovat kysyneet, mikä tunteissa on uni­ver­saa­lia ja mikä kult­tuu­ri­si­don­nais­ta. Kyky tuntea ymmär­re­tään ylei­sin­hi­mil­li­sek­si. Se mikä lasketaan miksikin tunteeksi, ja miten erilaiset tunteet luo­ki­tel­laan ja nimetään, vaihtelee kuitenkin ajassa ja paikassa. Lisäksi ant­ro­po­lo­git ovat tutkineet, miten esi­mer­kik­si tunteiden ilmaisu eroaa eri kult­tuu­rien välillä.

Antropologia ja tunteet: sekavaa?

Antropologiaa ja tunteita käsit­te­le­vät tekstit alkavat monesti huo­mau­tuk­sel­la tie­tee­na­lan ja tunteiden välisen teo­reet­ti­nen suhteen haas­ta­vuu­des­ta. Tunteita tutkinut ant­ro­po­lo­gi Charles Lindholm esittää, että ant­ro­po­lo­git jättivät tunteet pitkään tut­ki­mat­ta, koska tunteet miel­let­tiin han­ka­las­ti mää­ri­tel­tä­vi­nä, sekavina ja muut­tu­vi­na. Näin ollen niitä pidettiin mah­dot­to­mi­na ana­ly­soi­da.

Toiseksi syyksi tunteiden teo­re­ti­soin­nin vähyy­del­le Lindhom ehdottaa niin kut­su­tuis­sa län­si­mais­sa syn­ty­nyt­tä modernia ajatusta ihmisestä yksilönä. Siinä tunteiden on ajateltu olevan yksilöstä lähtöisin, ja yksilön tut­ki­mi­nen on vas­taa­vas­ti kuulunut psy­ko­lo­geil­le ja luon­non­tie­tei­li­jöil­le. Antropologit puo­les­taan tutkivat perin­tei­ses­ti sosi­aa­li­sia suhteita ja kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä. Tunteita on tutkittu pitkälti labo­ra­to­rio-olo­suh­teis­sa, jolloin kult­tuu­ri­nen konteksti on jätetty huo­mioi­mat­ta.

Kolmas syy vähäiseen teo­re­ti­soin­tiin perustuu naisten ja miesten väliseen epätasa-arvoon. Edellä mai­ni­tus­sa ns. län­si­mai­ses­sa kah­tia­jaot­te­luun perus­tu­vas­sa ajat­te­lu­pe­rin­tees­sä tunteet on liitetty luontoon ja irra­tio­naa­li­suu­teen. Nämä ovat molemmat tyy­pil­li­ses­ti ymmär­ret­ty naisten omi­nai­suuk­sik­si ja vas­tak­kai­si­na kult­tuu­ril­le ja ratio­naa­li­suu­del­le, jotka puo­les­taan ovat tyy­pil­li­ses­ti liitetty miesten omi­nai­suuk­si. Koska osal­lis­tu­va havain­noin­ti meto­do­lo­gia­na joutui pitkin 1900-lukua muutenkin jat­ku­vas­ti todis­te­le­maan kel­poi­suut­taan sys­te­maat­ti­se­na tut­ki­mus­ta­pa­na, ant­ro­po­lo­git jättivät kaiken pehmeään tietoon ja irra­tio­naa­li­suu­teen mah­dol­li­ses­ti viit­taa­van syrjään ja kes­kit­tyi­vät ratio­naa­li­sik­si miel­let­tyi­hin tut­ki­mus­koh­tei­siin. Luontoon ja mah­dol­li­seen epä­jär­jes­tyk­seen viit­taa­via tunteita ei pidetty mer­kit­tä­vi­nä tut­ki­mus­koh­tei­na, minkä myötä miehinen valta sai tie­tee­na­lal­la jatkua.

Lyhyt antropologisen tunteiden tutkimuksen historia

Yllä kuva­tuis­ta haas­teis­ta huo­li­mat­ta tunteet ovat nykyään tärkeä osa ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta. Antropologien tie­teel­li­sen kiin­nos­tuk­sen herätessä 1980-luvulla tunteiden tut­ki­mus­ta hallitsi Charles Darwinin ja kokeel­li­sen psy­ko­lo­gian vii­toit­ta­ma psy­ko­fyy­si­nen vii­te­ke­hys. Siinä tunteiden ymmär­ret­tiin olevan eri­tyis­piir­tei­tä uni­ver­saa­lis­ta ihmis­luon­nos­ta.

Catherine Lutzin teosta Unnatural Emotions: Everyday sen­ti­ments on a Micronesian Atoll & Their Challenge to Western Theory vuodelta 1988 pidetään yhtenä ensim­mäi­sis­tä tunteiden ant­ro­po­lo­gian merk­ki­teok­sis­ta. Teos perustuu Lutzin tut­ki­muk­seen Ifaluk-nimisillä koral­li­saa­ril­la asuvien ihmisten parissa. Kuten teoksen nimi antaa osviittaa, sen sanoma on selvä: Lutzin mukaan tunteet ovat kult­tuu­ri­ses­ti opittuja, eivätkä luontoon perus­tu­via. Toisin kuin ant­ro­po­lo­git siihen asti, Lutz ja muut aiheesta kiin­nos­tu­neet tutkijat eivät lähteneet siitä läh­tö­aja­tuk­ses­ta, että tunteet olisivat syn­nyn­näi­siä. He eivät nähneet ihmisen kyvyn rakastaa, vihata ja tuntea muita tunteita toimivan samalla tavalla kaik­kial­la maa­il­mas­sa. Sen sijaan he olivat kiin­nos­tu­nei­ta sel­vit­tä­mään, miten kult­tuu­ri­nen, his­to­rial­li­nen ja poliit­ti­nen konteksti vai­kut­ta­vat ymmär­ryk­seen tunteista.

Lutz muun muassa huomioi, että Ifaluk-koral­li­saa­ril­la yksilöä ei korosteta toisista hen­ki­löis­tä eril­li­se­nä siten, kuten yhdys­val­ta­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa on perin­tei­ses­ti tehty. Sen sijaan Ifalukilla asuvien tunne-elämää leimaa orien­toi­tu­mi­nen toisia ihmisiä kohti. Ihminen nähdään ennen kaikkea sosi­aa­li­se­na olentona ja tunteiden ymmär­re­tään syntyvän suhteessa toisten kokemiin tun­tei­siin. Yksi esimerkki tästä on saarten asuk­kail­le keskeinen fago-niminen tunne, jolle ei ole suoraa vas­ti­net­ta muualla. Fagon ymmär­re­tään koostuvan saman­ai­kai­ses­ti myö­tä­tun­nos­ta, rak­kau­des­ta ja surusta. Sen kohteena ovat esi­mer­kik­si henkilöt, jotka ovat jollakin tavalla tar­vit­se­via, kuten sairaat, kuolevat tai per­heet­tö­mät. Paikallisten käsi­tys­ten mukaan fagon tun­te­mi­nen on kypsyyden merkki ja siihen liittyy moraa­li­nen velvoite pitää toisesta huolta. Lutz esittää, että koral­li­riu­tan luon­non­ka­ta­stro­feil­le altis eli­nym­pä­ris­tö on yksi syy fagon kes­kei­syy­del­le ifaluk-heimon piirissä: koska elämä on jokai­sel­le epävarmaa, on vastuu sel­viy­ty­mi­ses­tä kaikkien harteilla.

Tunteiden tutkimus sosiaalisten suhteiden tutkimuksena

Myöhempi ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus on jättänyt tunteiden syn­nyn­näi­syyt­tä koskevat kysy­myk­set vähem­mäl­le huomiolle. Tutkijat ovat siir­ty­neet tar­kas­te­le­maan sitä, miten tunteet ilmen­tä­vät sosi­aa­li­sia suhteita. Sen sijaan, että tunteiden aja­tel­tai­siin hei­jas­te­le­van yksi­lö­koh­tais­ta omi­nai­suut­ta, ant­ro­po­lo­git ovat tar­kas­tel­leet tunteita sosi­aa­li­se­na, kielen, vakiin­tu­nei­den puhe­ta­po­jen ja käy­tän­tei­den kautta välit­ty­vä­nä toi­min­ta­na.

Tunteita tutkivia ant­ro­po­lo­ge­ja yhdis­tää­kin nykyään kiin­nos­tus siihen, mikä liikuttaa ihmisiä. Tutkijat tar­kas­te­le­vat, miten his­to­rial­li­set ja sosi­aa­li­set muutokset vai­kut­ta­vat tun­tei­siin. Toisaalta pohditaan myös, miten yksi­löl­li­set ja kol­lek­tii­vi­set tunteet aktii­vi­ses­ti vai­kut­ta­vat sosi­aa­li­siin suh­tei­siin ja ovat niiden kanssa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa.

Suomalaisten tekemää, tunteita tar­kas­te­le­vaa ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta edustaa esi­mer­kik­si Katja Uusihakalan työ. Uusihakala on tut­ki­muk­ses­saan seurannut hen­ki­löi­tä, jotka lähe­tet­tiin lapsina Britanniasta maan entiseen siir­to­maa­han Etelä-Rhodesiaan. Tutkimuksessaan Uusihakala yhdistää tut­kit­ta­vien hen­ki­lö­koh­tai­set koke­muk­set valtion har­joit­ta­maan kolo­ni­aa­li­seen poli­tiik­kaan sekä Britanniassa viime vuosina käytyihin julkista anteek­si­pyyn­töä koskeviin oikeu­den­käyn­tei­hin.

Uusihakala kiin­nit­tää huomionsa etenkin tunteiden poliit­ti­suu­teen. Tunteisiin vetoa­mi­nen oli tärkeässä roolissa sekä silloin, kun siir­to­lais­oh­jel­maa suun­ni­tel­tiin ja perus­tet­tiin, että läpi ohjelman hal­lin­noin­nin 1960-luvulle asti. Lisäksi Uusihakala huomioi, kuinka entisten lap­si­siir­to­lais­ten varhaiset trau­maat­ti­set tun­ne­ko­ke­muk­set nousevat pintaan ja puhuminen tulee mah­dol­li­sek­si, kun ympäröivä yhteis­kun­ta alkaa tunnustaa men­nei­syy­des­sä tapah­tu­nei­ta vää­rin­te­ko­ja.

Muuta kiin­nos­ta­vaa viime aikaista tunteita tar­kas­te­le­vaa tut­ki­mus­ta edustaa esi­mer­kik­si Andrea Muehlebachin tutkimus vapaa­eh­tois­työ­hön kan­nus­ta­vas­ta kult­tuu­ris­ta Pohjois-Italiassa. Korkeista työt­tö­myys­lu­vuis­ta kär­si­väl­lä alueella tehdään val­ta­vas­ti vapaa­eh­tois­työ­tä. Työttömiin kohdistuu moraa­li­nen velvoite osal­lis­tua pal­kat­to­maan tun­ne­työ­hön, kuten esi­mer­kik­si vanhusten kanssa seu­rus­te­luun. Työtöntä vapaa­eh­tois­työ vetää puoleensa, sillä palkan sijaan vapaa­eh­tois­työ­tä tekevä ihminen saa takaisin edes osan siitä arvos­tuk­ses­ta ja yhteis­kun­taan kuu­lu­mi­sen tunteesta, mitä palk­ka­työ­hön jäl­ki­for­dis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa liittyy. Muehlebachin mukaan vapaa­eh­tois­työ­tä vel­voit­ta­va kulttuuri on ris­ti­rii­tai­nen: Järjestelmässä siteet julkisen ja yksi­tyi­sen välille luodaan vapaa­eh­toi­suu­teen perus­tu­van tunteen perus­teel­la, sen sijaan että kan­sa­lai­sil­la olisi läh­tö­koh­tai­ses­ti yhtä­läi­set oikeudet.

Onkin kiin­nos­ta­vaa pohtia, miten talous ja tunteet ris­tey­ty­vät nykyään esi­mer­kik­si uus­li­be­raa­leil­la työ­mark­koi­nal­la, joilla yksi­tyis­tä­mi­sen ja ratio­na­lis­min rinnalla esiintyy paljon tun­ne­pu­het­ta. Siinä missä ennen työn aja­tel­tiin mah­dol­lis­ta­van nautinnon, on työstä uus­li­be­ra­lis­mis­sa tullut itsessään nautinnon kohde, ja sen kautta toteu­te­taan itseä. Lisäksi työ­pai­koil­la pai­no­te­taan nykyään tun­ne­tai­to­ja ja empa­tia­ky­kyä, ja kulut­ta­jat puo­les­taan vaativat yri­tyk­sil­tä vas­tuun­kan­toa sosi­aa­li­sis­sa kysy­myk­sis­sä. Muutokset talous­po­liit­ti­sis­sa raken­teis­sa hei­jas­tu­vat myös muu­tok­siin siinä, mitkä tunteet ja tun­neil­mai­sut ymmär­re­tään arvok­kaik­si.

Kenttätyön haastavuus ja tunteet

Tutkimuskohteen lisäksi tunteet ovat mer­kit­tä­väs­sä roolissa ant­ro­po­lo­gias­sa myös niiden koke­muk­sel­li­suu­den vuoksi. Antropologian opis­ke­li­joil­le kerrotaan usein anek­doot­ti etno­gra­fi­sen kent­tä­työn oppi-isänä pidetyn Bronislaw Malinowskin kent­tä­työ­ajas­ta. Kenttätyöpäiväkirjansa lisäksi Malinowski piti hen­ki­lö­koh­tais­ta päi­vä­kir­jaa, johon hän kirjasi sit­keim­mät ennak­ko­luu­lon­sa ja vai­keim­mat tunteensa, joita Trobriand-saarilla 1920-luvulla tekemä kenttätyö hänessä herätti. Hän ei nähnyt hen­ki­lö­koh­tai­sen päi­vä­kir­jan kuuluvan var­si­nai­seen tut­ki­mus­ma­te­ri­aa­liin, ja se jul­kais­tiin vasta Malinowskin kuoleman jälkeen.

Anekdootista voimme oppia ensin­nä­kin, että kenttätyö aiheuttaa monen­lai­sia tunteita ja tun­te­muk­sia tutkijan pyrkiessä ymmär­tä­mään tut­kit­ta­vaa ihmis­ryh­mää ja saamaan siltä hyväk­syn­nän. Toiseksi, vaikka tunteet ovat erot­ta­ma­ton osa ant­ro­po­lo­gis­ta kent­tä­työ­tä, ovat kent­tä­työn tut­ki­jas­sa herät­tä­mät tunteet jääneet meto­do­lo­gi­ses­ti monesti paitsioon muutamaa tärkeää poik­keus­ta lukuun ottamatta. Edes 1980 – 90-lukuja leimannut, nykyiseen ymmär­ryk­seen vahvasti vai­kut­ta­nut reflek­sii­vi­nen käänne ei tehnyt tähän muutosta. Refleksiivisen käänteen myötä ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työ­ku­vauk­sen vaa­ti­muk­sek­si tuli kir­joit­taa tutkijan oma positio auki. Ymmärrettiin siis, että ant­ro­po­lo­gin tulee pohtia, miten luokka, etnisyys, sukupuoli ja ikä vai­kut­ta­vat tutkijan tekemiin havain­toi­hin ja tul­kin­toi­hin. Tunteiden vai­ku­tuk­ses­ta ei kui­ten­kaan puhuttu.

Verrattain tuore ulostulo on James Daviesin ja Dimitrina Spencerin toi­mit­ta­ma artik­ke­li­ko­koel­ma. Kirjan toi­mit­ta­jat esittävät, että tut­ki­joi­den tulisi ana­ly­soi­da ja hyödyntää paremmin tunteita, joita tutkija kentällä kokee. Kirjoittajien mukaan tun­ne­ko­ke­muk­set kertovat sekä tut­ki­jas­ta itsestään että ovat myös tärkeä tie­don­läh­de tut­kit­ta­vas­ta asiasta, minkä vuoksi tut­ki­joi­den tulisi kiin­nit­tää niihin enemmän huomiota. Esimerkiksi kirjan vii­mei­ses­sä luvussa magian har­joit­ta­jia tutkinut ant­ro­po­lo­gi Tanya Luhrmann kuvailee, miten hän tunsi yli­voi­mais­ten voimien vyöryvän ylitseen hänen ollessaan metrossa Lontoossa kesken kent­tä­työn. Toisen tun­ne­ko­ke­mus­ta ei toki voi ikinä täysin saavuttaa, mutta Luhrmannin kokema kehol­li­nen tunne auttoi häntä suun­taa­maan huomion asioihin, jotka hän muuten olisi jättänyt tar­kas­te­le­mat­ta.

Edellisessä kap­pa­lees­sa esitetty ajatus omien tunteiden tar­kas­te­lun ja tun­nis­ta­mi­sen tär­key­des­tä lienee monelle lukijalle tuttu riip­pu­mat­ta siitä, tekeekö ant­ro­po­lo­gis­ta kent­tä­tut­ki­mus­ta vai ei. Tunneälykkyyttä ja hyvää itse­tun­te­mus­ta arvos­te­taan ja niitä pidetään nykyään tärkeänä elä­män­tai­to­na ja hyvin­voin­nin lähteenä. Tunteiden ant­ro­po­lo­gia kuitenkin muis­tut­taa, että myös tunteiden ja hyvin­voin­nin suhde on kon­teks­tiin sidottu. Perspektiiviä voi saada his­to­rias­ta: Esimerkiksi 1500-luvun Euroopassa onnel­li­suu­den sijaan tavoi­tel­tiin surul­li­suut­ta. Silloiset self help -oppaat lis­ta­si­vat asioita, joiden tarkoitus oli saada lukija tuntemaan tyy­ty­mät­tö­myyt­tä. Surullisuutta oli tärkeä kul­ti­voi­da, sillä se valmisti ihmistä sel­viy­ty­mään vai­keuk­sis­ta.

Antropologia saa tukea his­to­roit­si­ja Tiffany Watt Smithin ehdot­ta­mas­ta näke­myk­ses­tä. Hän esittää, että omien tunteiden tun­nis­ta­mi­nen on erin­omais­ta, mutta ajatuksen tun­neä­lyk­kyy­des­tä tulisi pitää sisällään myös ymmärrys tunteiden ajallisen ja pai­kal­li­sen kon­teks­tis­ta — ker­to­vat­han tunteet aina kult­tuu­rim­me ja aikamme arvoista ja odo­tuk­sis­ta.

  • Kirjoittaja: Hilja Aunela, VTM.
  • Kuvat: Pixabay​.com
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto

Catherine Lutz 1988. Unnatural Emotions: Everyday Sentiments on a Micronesian Atoll & Their Challenge to Western Theory.

Catherine Lutz 2017. What Matters. Cultural Anthropology.

James Davies & Dimitrina Spencer 2010. Emotions in the Field: The Psychology and Anthropology of Fieldwork Experience.

Charles Lindholm 2007. An Anthropology of Emotion. Teoksessa A Companion to Psychological Anthropology (toim. Conerly Casey & Robert B. Edgerton)

Bronislaw Malinowski 1967. A Diary in the Strict Sense of the Term.

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Kirjoittaja

Hilja Aunela on kesäkuussa 2017 maisteriksi valmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Gradussaan hän tarkastelee länsimaisen mindfulness-meditaation ja uusliberalismin välistä suhdetta. Tällä hetkellä Hilja työskentelee avustajana entiseen Etelä-Rhodesiaan suuntautunutta brittiläistä lapsisiirtolaisuutta tutkivassa projektissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN