Helsinki Dance Company ja vallankäyttö mediassa

Mikä on toi­mit­ta­jan vastuu tai­tei­li­joi­den urasta ja maineesta? Miten tai­de­lai­tos­ten johtajien sallitaan puhua työn­te­ki­jöis­tään jul­ki­ses­ti ilman työn­te­ki­jöi­den mah­dol­li­suut­ta tuoda esiin omaa näke­mys­tään tai korjata faktoja — eri­tyi­ses­ti, kun yhä useampi luovien alojen työläinen on pät­kä­töis­sä?

Nämä kysy­myk­set nousivat pinnalle, kun Jonni Aromaa kirjoitti Helsingin kau­pun­gin­teat­te­rin ammat­ti­lais­tans­si­ryh­mäs­tä Helsinki Dance Companystä ja sen joh­ta­jas­ta Jyrki Karttusesta Ylen verk­ko­si­vuil­le. Kirjoituksen pro­vo­ka­tii­vi­suut­ta lisää se, että se ilmestyi samana päivänä jolloin HDC:n tuorein teos — Ima Iduizeen ‘Bonfire’ — sai ensi-iltansa.

Aromaa toteaa tans­si­ryh­män olleen ’viime vuodet tuu­lia­jol­la’, ja pro­fi­loi­tu­neen ’esit­tä­mään pää­asias­sa Karttusen teoksia’ menettäen ’asemansa Suomen johtavana nyky­tans­si­ryh­mä­nä.’ Teatterinjohtaja Kari Arfmannin kommentit vah­vis­ta­vat, ettei tans­si­ryh­mä vastaa sille ase­tet­tu­ja odotuksia. Karttunen tai­teel­li­se­na johtajana ja tanssijat tai­tei­li­joi­na ovat Arfmannin mukaan epä­on­nis­tu­neet.

Artikkeli on tai­teel­lis­ta tasoa kos­ke­vis­sa arvioin­neis­saan vahvan sub­jek­tii­vi­nen, mutta verhoutuu näen­näi­sob­jek­tii­vi­seen ‘huippu’-retoriikkaan: ikään kuin erin­omai­suu­den voisi abso­luut­ti­ses­ti ja yksi­se­lit­tei­ses­ti määrittää.

Artikkeli välittää vir­heel­li­sen kuvan HDC:n toi­min­nas­ta. FB-pos­tauk­ses­saan Karttunen summaa tans­si­ryh­män viime vuosien toiminnan olleen mer­kit­tä­väs­ti kuvattua laajempaa.

Artikkelissa sallitaan Arfmannille mah­dol­li­suus tehdä tyrmäävä arvio työn­te­ki­jän suo­riu­tu­mi­ses­ta työ­teh­tä­vis­tään, ilman työn­te­ki­jän tas­a­puo­lis­ta mah­dol­li­suut­ta esittää näke­mys­tään johtajan toi­min­nas­ta. Näin artikkeli pettää jour­na­lis­min eettiset peri­aat­teet tas­a­puo­li­ses­ta ja objek­tii­vi­ses­ta käsit­te­lys­tä.

Samalla artikkeli näyttää vakavalta työ­paik­ka­kiusaa­mi­sel­ta, jonka käsit­te­lyyn työ­pai­kois­sa puuttuvat tyystin meka­nis­mit. Mediajulkisuus ei ole orga­ni­saa­tion sisäisen toiminnan piiriin kuuluva osa-alue, eivätkä esimiehet joudu siitä auto­maat­ti­ses­ti vas­tuuseen. Organisaatioiden sisäiset kes­kus­te­lut tai muut toimet eivät poista puo­lu­eel­li­sen jul­ki­suu­den aiheut­ta­maa haittaa tai­tei­li­jan maineelle ja uralle.

Mitä haa­voit­tu­vam­mak­si luovien alojen työn­te­ki­jöi­den työolot muuttuvat pät­kä­suh­tei­den yleis­tyes­sä, sitä tär­keäm­mäk­si amma­til­li­nen maine ja hen­ki­löbrän­di nousevat tie­tyn­lai­sen jat­ku­vuu­den luo­mi­ses­sa.

Tämä korostaa sekä ins­ti­tuu­tioi­den johtajien että toi­mit­ta­jien vastuuta: heidän tulee ymmärtää, että ihmisen amma­til­lis­ta toimintaa ruo­ties­saan he vai­kut­ta­vat jopa henkilön koko uraan. Samalla kasvaa vallan vää­rin­käy­tös­ten mah­dol­li­suus. Negatiivisen ja tar­koi­tus­ha­kui­sen jul­ki­suu­den kautta luovan pät­kä­työ­läi­sen hen­ki­löbrän­diä voidaan vahin­goit­taa pit­kä­kes­toi­ses­ti. Vaikka työsuhde päättyy, vahinko jatkuu.

Erityisesti Suomen kal­tai­sis­sa pienissä maissa – tai vaikkapa pienillä tie­tee­na­loil­la – tällainen valta on jat­ku­vas­ti kasvavaa, piilevää ja vahin­gol­lis­ta.

Vähin, mitä toi­mit­ta­jan tulisi nyky­ti­lan­tees­sa tehdä, on varmistaa eri osa­puol­ten tasa­ve­roi­nen mah­dol­li­suus tuoda esiin näkö­kan­tan­sa. Muutoin media päätyy voi­mis­ta­maan orga­ni­saa­tioi­den sisäisiä val­ta­ra­ken­tei­ta, eri­tyi­ses­ti ongel­mal­lis­ta joh­ta­juut­ta.

Tämä puo­les­taan on suuri ongelma eri­tyi­ses­ti sel­lai­sil­la aloilla, joilla hie­rar­kioi­ta ei pitäisi olla — niin taiteessa kuin tieteessä — ja mer­kit­tä­väs­ti kaventaa näiden alojen ilmai­su­mah­dol­li­suuk­sia ja vitaa­li­suut­ta.

Kirjoittaja

Miia Halme-Tuomisaari on sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Jyväskylän yliopistossa ja kansainvälisen oikeuden dosentti Turun yliopistossa. Hän on parhaillaan yliopistotutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jossa hän kirjoittaa kirjaa YK:n ihmisoikeusvalvonnasta. Lisäksi hän on toinen antropologiaan keskittyneen kansainvälisen Allegra Lab -verkkojulkaisun perustajista sekä Euroopan antropologisen seuran EASAn hallituksen jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kun Venezuelan hallituksen joukot ampuivat luoteja ja kyynelkaasua estääkseen humanitaarista apua saapumasta maahan, yhdysvaltalainen lääketieteen professori Akash Goel ehdotti, että kansainvälinen rikostuomioistuin nostaisi maan presidenttiä Nicolás Maduroa vastaan syytteen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Syynä syytteelle olisi kansan näännyttäminen.

Teksti vaatii tuekseen kuvia, ja AntroBlogi käyttää niitä mielellään paljon. Ilmaisten kuvapankkien tarjonnalla ihmiselämän monenkirjavuuden esittäminen on kuitenkin vaikeaa. Visuaalisen kuvaston luoma mielikuvien maailma on tärkeä, ja kuvituksessa tehdyillä valinnoilla on kauaskantoisia seurauksia.