Julkinen ruoka kertoo tarinoita meistä ja maailmasta

Miten ruoka liittyy aikaan ja identiteettiin? Mitä tällä hetkellä kirjoitetaan ilmaston ja ruoan suhteesta — entä ravinnosta ja terveydestä? Antropologi Marianna Keisalo sukelsi suomalaisen median ruokakirjoituksiin, ja esittelee tässä artikkelissa etnografisia havaintojaan. 

Tämä artikkeli on ant­ro­po­lo­gi­nen katsaus siihen, miten ruokaa on käsitelty suo­ma­lai­ses­sa mediassa syys­kuus­ta 2018 maa­lis­kuu­hun 2019. Aineistona on käytetty verkossa ilmes­ty­vää koti­mais­ta kir­jal­lis­ta media­si­säl­töä: uutisia, leh­tiar­tik­ke­lei­ta, asian­tun­ti­ja­kir­joi­tuk­sia ja aiheeseen kie­tou­tu­vien orga­ni­saa­tioi­den sisäl­tö­jul­kai­su­ja. Aineiston ulko­puo­lel­le on jätetty sekä muu kuin kir­jal­li­nen media että kan­sa­lais­kes­kus­te­lu. Selvitys on Hotelli- ja ravin­to­la­museon Food and Future Forum ‑hankkeen tilaama.

Kävin läpi niin yleis­leh­tien (kuten Helsingin Sanomat ja muut alue­leh­det sekä ilta­leh­det), aika­kaus­leh­tien (kuten Seura tai Apu), uutis­pal­ve­lu­jen (kuten YLE ja MTV), nais­ten­leh­tien (kuten Anna ja Me Naiset), eri­tyis­ta­ho­jen (kuten poliit­tis­ten puo­luei­den lehdet ja Kirkko ja Kaupunki), kauppojen (Yleishyvä, K‑ruoka) sekä viral­lis­ten toi­mi­joi­den (kuten THL ja ruo­ka­vi­ras­to sekä tut­ki­mus­lai­tok­set) kir­joi­tuk­sia. Kuukauden mittaisen projektin puit­teis­sa en ehtinyt tehdä koko­nais­kar­toi­tus­ta kaikista asiaan liit­ty­vis­tä teks­teis­tä, mutta jo lyhyt sukellus toi esiin monia kiin­nos­ta­via piirteitä ruoan jul­ki­ses­ta käsit­te­lys­tä. Tarkempi analyysi ja tiedot esi­mer­kik­si siitä, miten paljon eri teemoista kir­joi­te­taan lukuina, vaatisi kuitenkin enemmän tut­ki­mus­ta.

Tutustuminen kir­joi­tuk­siin osoitti, että ruoka on äärim­mäi­sen laaja aihe, joka liittyy moneen elämän alueeseen. Aineistosta nousi esiin neljä toisiinsa nivou­tu­vaa teemaa: Ilmasto ja poli­tiik­ka, ravinto ja terveys, aika ja kalenteri sekä ruoan merkitys iden­ti­tee­til­le.

Nämä teemat nousivat esiin paitsi tekstien aiheissa, myös eri tahojen omissa luo­kit­te­luis­sa. Mediat käyttävät erilaisia asia­sa­no­ja, ja monilta sivus­toil­ta löytyy valikko, jonka kautta voi etsiä tiettyyn aiheeseen liittyviä juttuja. Joissain tapauk­sis­sa ruoka oli itse­näi­nen aihe, toisissa se löytyi esi­mer­kik­si hyvin­voin­nin alta.

Verkossa erilaiset jutut yhdis­ty­vät ja sekoit­tu­vat. Virallisen media­ta­hon sivulla voi olla sekä toi­mi­tet­tu­ja artik­ke­lei­ta, asian­har­ras­ta­jien blo­gi­teks­te­jä että kau­pal­li­sen yhteis­työn nimessä tehtyjä juttuja. Linkkejä klik­kai­le­van lukijan onkin oltava tark­kaa­vai­nen pysyäk­seen kärryillä siitä, mistä mil­loin­kin on kyse, vaikka eri teks­ti­la­jit onkin nimetty.

Seuraan kir­joi­tuk­ses­sa­ni aineis­tos­ta nousevaa jaottelua — ruoan merkitys suhteessa ympä­ris­töön, ter­vey­teen, aikaan ja iden­ti­teet­tiin — mutta on myös kiin­nos­ta­vaa pohtia, miksi juuri tämä on se jaottelu? Mikä näitä teemoja erottaa ja miten niitä käsi­tel­lään? Minkälaisiin auk­to­ri­teet­tei­hin eri aiheiden kohdalla vedotaan? Esimerkiksi ilmastoon tai ravintoon ja ter­vey­teen liittyvät kysy­myk­set näyt­täy­ty­vät melko fak­ta­pe­rus­tei­si­na, kun taas esi­mer­kik­si ruoan iden­ti­teet­tiin liit­ty­vien mer­ki­tys­ten kohdalla myös mie­li­pi­teil­le annetaan arvoa.

Mikä näitä teemoja yhdistää? Ruokaan tuntuu aina liittyvän kysy­myk­siä esi­mer­kik­si rahasta ja moraa­lis­ta, mutta miten niitä käsi­tel­lään eri näkö­kul­mis­ta? Joissain tapauk­sis­sa sama aihe, kuten vaikkapa kas­vis­ruo­ka, näyt­täy­tyy eri­lai­se­na riippuen siitä, tar­kas­tel­laan­ko sitä ympä­ris­tön ja ekologian vai hen­ki­lö­koh­tai­sen iden­ti­tee­tin kon­teks­tis­sa.

Antropologit ovat tutkineet ruokaa ja syömistä laajalti. Antropologisessa tut­ki­muk­ses­sa korostuu sosi­aa­li­suus osana ruoan mer­ki­tys­tä: kenen kanssa syödään, mitä ruokailu tapah­tu­ma­na ja erilaiset ruoat viestivät ja saavat aikaan sosi­aa­li­sis­sa suhteissa. Kotimaisen median teks­teis­sä tämä tekijä oli taka-alalla. Oletus yhdessä syömisen arvosta on kuitenkin selkeä taus­tao­le­tus.

Teksteistä nousi esiin ajatuksia suo­ma­lai­suu­des­ta yleisenä ja jaettuna iden­ti­teet­ti­nä: esi­mer­kik­si käsite suo­ma­lai­ses­ta mausta. Esiin nousi myös suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan jäseniä mää­rit­tä­viä ja heitä toi­sis­taan erottavia tekijöitä, kuten sukupuoli tai tulotaso. Yksilöllisyys korostui myös ruokaan lii­tet­tä­väs­sä laajassa valin­nan­mah­dol­li­suu­des­sa, esi­mer­kik­si eri­lais­ten ruo­ka­va­lioi­den muodossa.

Aineistossa näkyi sääs­tä­väi­syy­den ja tie­tyn­lai­sen asial­li­suu­den hyve. Ruokaa kuuluu arvostaa. Vaikka ruoasta pyritään tekemään maukasta, nautinto tuntuu olevan alis­teis­ta muille arvoille — kuten ter­veel­li­syy­del­le ja sääs­tä­väi­syy­del­le, jotka nousevat vahvasti esiin kaikissa tar­kas­tel­luis­sa medioissa. Nautinto nostetaan ylimmäksi ainoas­taan tiettyinä juh­la­het­ki­nä, jotka ovat mah­dol­li­sia arjen työnteon ja ter­veel­li­syy­den lomassa.

Globaali ruoka

Etsiessäni ruokaan liittyviä tekstejä sekä eri medioiden omilla sivuilla että googlen kautta kohtasin paljon kir­joi­tuk­sia, joissa poh­dit­tiin ruoan ympä­ris­tö­vai­ku­tuk­sia eri­tyi­ses­ti ilmaston kannalta. Näissä teks­teis­sä käsi­tel­tiin ruoan tuot­ta­mi­sen hii­li­ja­lan­jäl­keä ja muita ympä­ris­tö­vai­ku­tuk­sia. Esillä oli glo­baa­le­ja kysy­myk­siä nälästä ja eri­lai­sis­ta uhka­ku­vis­ta, mutta myös tek­no­lo­gian lupaamia inno­vaa­tioi­ta kestävän kehi­tyk­sen tukena. Esiin nos­tet­tiin uusia mah­dol­li­suuk­sia tuottaa ravintoa tehok­kaam­min tai vähäi­sem­mil­lä haitoilla. Esimerkkejä tästä ovat hyön­teis­ten syöminen, erilaiset kas­vi­pro­teii­nit ja labo­ra­to­rios­sa kehitetty liha.

Lihansyönnin vähen­tä­mi­nen ja kas­vis­ruo­an osuuden kas­vat­ta­mi­nen näyt­täy­tyi joissakin yhteyk­sis­sä hyvin poliit­ti­se­na ja pola­ri­soi­va­na. Ilmastoa käsit­te­le­vis­sä teks­teis­sä se esiintyi neut­raa­li­na, pie­nem­pään hii­li­ja­lan­jäl­keen liit­ty­vä­nä valintana pikem­min­kin kuin ideo­lo­gi­se­na kan­nan­ot­to­na tie­tyn­lai­sen elä­män­ta­van tai iden­ti­tee­tin puolesta.

Ruokavalintojen ympä­ris­tö­kuor­mi­tus­ta voidaan lähestyä myös kylmien faktojen kautta. Tässä osuudessa asian­tun­ti­joi­na olivatkin lähinnä eri alojen tutkijat. Faktojen taustaa ja tut­ki­mus­ta poh­dit­tiin. Esimerkiksi YLE julkaisi jutun siitä, miten kau­ra­mai­toa ja leh­män­mai­toa ja näiden ympä­ris­tö­kuor­mi­tus­ta voidaan vertailla ja arvioida.

Ruokaa ilmaston ja poli­tii­kan kannalta käsit­te­le­vät tekstit tuntuivat olevan siis melko irral­li­sia yksit­täi­sis­tä syöjistä. Poikkeuksena tästä oli Kokoomuksen lehti Nykypäivä, jossa poh­dit­tiin miten psy­ko­lo­gia voi selittää ”kes­ki­luok­kai­sen kulut­ta­jan” tekemiä valintoja suhteessa niiden ilmas­to­vai­ku­tuk­siin. Tässäkin tosin psy­ko­lo­gia näyt­täy­tyi kulut­ta­jia yhdis­tä­vä­nä tekijänä, jota voidaan selittää tieteen kautta, pikem­min­kin kuin yksilön erot­ta­mat­to­mi­na omi­nai­suuk­si­na. Toisin sanoen psy­ko­lo­gian avulla voi­tai­siin ennustaa ja ymmärtää kulut­ta­jien valintoja, tun­te­mat­ta näiden yksi­löl­li­siä omi­nai­suuk­sia tai historiaa tarkemmin.

Vasemmistolaisia arvoja tukeva lehti Kansan Uutiset taas nosti esiin ruokaan liittyviä glo­baa­le­ja kysy­myk­siä liittyen ilmastoon, köy­hyy­teen ja ruo­ka­tur­vaan. Se kirjoitti uusien vil­je­ly­ta­po­jen tar­joa­mis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta sekä yhtei­söl­li­sen viljelyn muodoista. Eri tahojen tekstit hei­jas­ta­vat jul­kai­su­jen arvoja niin valit­tu­jen aiheiden kuin niin käsit­te­lyn suhteen.

Yksittäiseen kulut­ta­jaan liittyen suurin aihe ruoka ja ympäristö ‑teemassa oli ruo­ka­hä­vik­ki ja sen vähen­tä­mi­nen. Tämä onkin ehkä moraa­li­ses­ti selkeä asia, siinä missä kas­vis­syön­ti tai eläinten oikeudet ovat poliit­ti­ses­ti pola­ri­soi­via. Ruokahävikin tor­ju­mi­nen ei liity siihen, mitä syödään, vaan siihen, ettei ruokaa hei­tet­täi­si pois. Ruokahävikin vält­tä­mi­seen kan­nus­tet­tiin myös reseptien kautta, ja esi­merk­ki­ta­ri­nois­sa tie­tyn­lais­ten koti­ta­louk­sien ruo­ka­toi­mis­ta. Suomessa on vaikea kuvitella, että ruoan pois­heit­tä­mi­seen suh­tau­dut­tai­siin hyväk­sy­väs­ti. Tästä huo­li­mat­ta ruo­ka­hä­vik­kiä on paljon ja esi­mer­kik­si Yhteishyvän mukaan hävikkiä syntyy eniten koti­ta­louk­sis­sa.

Iso osa teks­teis­tä lähti liik­keel­le glo­baa­lis­ta kon­teks­tis­ta, jossa ympä­ris­tön kuor­mit­ta­mi­sen vähen­tä­mi­nen näyt­täy­tyy kaikkien yhteisenä etuna. Ruoka poliit­ti­se­na kysy­myk­se­nä lii­tet­tiin kuitenkin myös erikseen Suomeen. Näissä tapauk­sis­sa ruokaan liittyvät poliit­ti­set kysy­myk­set käsit­te­li­vät maa­ta­lout­ta ja sen tukemista, sekä kysy­myk­siä oma­va­rai­suu­des­ta osana poliit­tis­ta vakautta.

Toisaalta Suomen kannalta myös eri ruoka-aineiden tuot­ta­mis­pai­kat ja ruoan kul­jet­ta­mi­nen tänne liit­tyi­vät kysy­myk­siin ympä­ris­tös­tä. Ruoan eet­ti­syy­teen lii­tet­tiin työn­te­ki­jöi­den tilanne samoin kuin tuo­tan­toe­läin­ten kohtelu, ja siihen liittyvät lailliset ja eläin­suo­je­lul­li­set kysy­myk­set.

Ravitseva ruoka

Ruoasta puhutaan paljon myös ravintona. Tämä käsitteen vaihto nosti teks­teis­sä etusi­jal­le terveyden ja sen, miten ruoka vaikuttaa syöjään bio­lo­gi­se­na orga­nis­mi­na.

Monissa medioissa ’ruoka’ ja ’ravinto’ olivat erillisiä luo­ki­tuk­sia. Ruoka, ravinto ja terveys ‑teeman alla on myös suo­si­tuk­sia, kas­va­tus­ta ja valis­tus­ta. Esiin nousevat erilaiset viral­li­set tahot, kuten THL. Mediassa kes­kus­tel­laan paljon eri­lai­sis­ta ruo­ka­va­liois­ta ja niiden mah­dol­li­sis­ta eduista ja haitoista. Tähän teemaan kuuluu tieto eri aine­so­sien vai­ku­tuk­sis­ta, ja auk­to­ri­teet­tia­se­mas­sa ovat usein ravin­to­te­ra­peu­tit ja erilaiset tutkijat.

Kulutusvalinnat tehdään kuitenkin aina yksi­löl­li­sis­sä puit­teis­sa, ja esi­mer­kik­si raha on mukana myös tähän aiheeseen liit­ty­vis­sä teks­teis­sä. Kansanterveyteen vaikuttaa esi­mer­kik­si kou­lu­ruo­ka, jota sitäkin val­mis­te­taan rajal­lis­ten resurs­sien puit­teis­sa. Erilaiset allergiat tai muut rajoi­tuk­set näkyvät myös resep­teis­sä. Esimerkiksi glu­tee­nit­to­mia versioita tar­jot­tiin sekä arki- että juh­la­ruois­ta.

Kun ruoasta puhutaan ravinnon ja terveyden näkö­kul­mas­ta, esiin nousevat myös yksit­täi­set ainesosat. Näistä esi­mer­kik­si sokeri nähdään sää­del­tä­vä­nä tai väl­tet­tä­vä­nä, kun taas vaikkapa mustikka voidaan nimetä super­ruo­ak­si, joka on erityisen hyvä terveyden kannalta. Suurempia koko­nai­suuk­sia, kuten aterioita tai ruo­ka­va­lioi­ta, voidaan rakentaa eri­lais­ten aines­osas­ten varaan, yksiä pai­not­taen ja toisia välttäen.

Valistuksen kohteena ovat eri­tyi­ses­ti lapset. Ruoka-artik­ke­lien koh­de­ryh­mä ovat kuitenkin aikuiset, joiden odotetaan tekevän koti­ta­lou­den osto­pää­tök­set. Kasvuvaiheessa olevien lasten katsotaan tar­vit­se­van ter­veel­lis­tä ravintoa ja olevan herkästi oppivassa iässä ruo­kai­lu­tot­tu­mus­ten kannalta. Maksuttomalla kou­lu­ruo­al­la on Suomessa pitkä perinne, ja sillä katsotaan olevan sekä ravit­se­muk­sel­li­sia että sosi­aa­li­sia mer­ki­tyk­siä ja tavoit­tei­ta. Opetushallituksen yllä­pi­tä­mäl­lä verk­ko­si­vul­la todetaan:

Kouluateria on suun­ni­tel­tu siten, että se on ravit­se­muk­sel­li­ses­ti täy­si­pai­noi­nen, kun kaikki aterian osat nautitaan… Kouluruokailu edistää oppi­lai­den fyysistä hyvin­voin­tia ja opis­ke­lu­ky­kyä, mutta sillä on myös ope­tuk­sel­li­nen ja kas­va­tuk­sel­li­nen tehtävä. Ruokailutilanteessa lapsi oppii toisten huomioon ottamista, sosi­aa­li­suut­ta ja vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja… Kouluruokailu kasvattaa ruo­ka­kult­tuu­riin. Se opettaa arvos­ta­maan ruokaa ja ruokaan liittyviä eri ulot­tu­vuuk­sia, kuten hyviä tapoja, tee­ma­päi­viä ja juhlia.”

Tämä lainaus kuvaa kou­lu­ruo­kai­lun asemaa osana koulun kas­va­tuk­sel­lis­ta toimintaa. Se kuvaa myös ruo­kai­luun kuuluvia tiettyjä arvoja, jotka kaikkien tulee oppia. Aikuisten kohdalla ehkä aja­tel­laan, että ruoan valmistus ja syöminen vahvistaa yhtei­söl­li­syyt­tä, mutta aikuinen on jo ehtinyt sisäistää asiaan liittyvät arvot.

Kouluruoka pääsee ajoittain myös otsi­koi­hin. YLE uutisoi “voi­ka­pi­nas­ta” Pohjois-Karjalassa, jossa kou­lu­lai­set vaativat mar­ga­rii­nin tilalle voita. Siinä missä ope­tus­pääl­lik­kö toteaa tapah­tu­neen olevan käytännön esimerkki vai­kut­ta­mi­ses­ta, valtion ravit­se­mus­neu­vot­te­lu­kun­nan edustajat pahek­su­vat voin palaut­ta­mis­ta. He huo­maut­ta­vat että on ris­ti­rii­tais­ta, että ope­tuk­ses­sa käsi­tel­lyt asiat rasvojen ter­veys­vai­ku­tuk­sis­ta eivät pädekään ruokailun yhtey­des­sä.

Vaikka terveys on itses­tään­sel­vä arvo tar­kas­tel­ta­vas­sa aineis­tos­sa, lukijan suora mora­li­soin­ti on har­vi­nais­ta. Jos aiemmin on ollut suo­ras­taan klisee, että ennen joulua media on täynnä raskaita ruo­kaoh­jei­ta ja tam­mi­kuus­sa laih­du­te­taan, tämä tuntuu vähen­ty­neen. Varsinaisia dieet­tioh­jei­ta oli vähän – sen sijaan tarjolla oli vinkkejä ”kevyem­pään jouluun” ja yleisesti ter­veel­li­seen syömiseen. Ei ole enää kyse siitä että ”taval­li­nen syöminen” ja ”laih­du­tus­kuu­ri” vuo­rot­te­le­vat ja erotetaan toi­sis­taan, vaan haetaan koko­nais­val­tai­sem­paa ruo­ka­va­lio­ta.

Lihavuus, paino ja syö­mis­häi­riöt nousivat kuitenkin esiin myös aineis­tos­sa, mutta pikem­min­kin väestön tasolla tai kan­san­ter­vey­den näkö­kul­mas­ta kuin yksilön yksin rat­kais­ta­va­na ongelmana. Esimerkiksi Maaseudun tule­vai­suu­des­sa julkaistu artikkeli pohtii syömistä, kehon­ku­vaa ja syö­mis­häi­riöi­tä laajassa kon­teks­tis­sa, suhteessa kotona opit­tui­hin asen­tei­siin ja mai­non­taan sekä aja­tuk­siin val­lan­käy­tös­tä ja eko­lo­gias­ta. Eri lehtien välillä on kuitenkin eroja suh­tau­tu­mi­ses­sa kehoon — myös laih­du­tus­vink­ke­jä löytyy.

Googlaus hakusa­nal­la “loh­tu­ruo­ka” tuottaa useita artik­ke­lei­ta, joissa tuodaan esiin psy­ko­lo­gi­sen hyvin­voin­nin ja ruoan yhteys. Esimerkiksi Kauneus & Terveys ‑lehti esittelee ter­veel­lis­tä loh­tu­ruo­kaa. Lohturuoka yhdis­te­tään myös pimeään vuo­den­ai­kaan tai fluns­sa­kau­teen, jotka antavat luvan eri­tyi­seen ruokaan. Yleisin asen­noi­tu­mis­ta­pa tuntuu olevan se, että neuvotaan pysymään koh­tuu­des­sa. Halu syödä esi­mer­kik­si makeita tai rasvaisia ruokia yhdis­te­tään teki­jöi­hin, jotka eivät ole yksilön hal­lin­nas­sa, kuten geeneihin tai siihen millaisia ruokia on tarjolla.

Arjen ja juhlan ruoka

Ruoka on tärkeä osa sekä arkea että juhlaa. Ruoan kautta voidaan rytmittää elämää ja luoda eroja päivien ja tilan­tei­den välille. Tekstit hei­jas­ti­vat kuitenkin myös sitä, kuinka ruoan ja syömisen odotetaan sopeu­tu­van tie­tyn­lai­seen ajan­käyt­töön, jota rytmittää työnteko.

Arki- ja juh­la­ruo­kaan voidaan yhdistää erilaisia arvoja. Vaikka myös arkiruoka saa olla maukasta, ruoasta eri aistein saatu nautinto voi nousta ruokailun ylimmäksi arvoksi tiettyinä juh­la­het­ki­nä, jotka ovat mah­dol­li­sia arjen työnteon ja ter­veel­li­syy­den lomassa.

Tarkastelujaksolle syksystä kevääseen osuivat joulu, uusivuosi, ystä­vän­päi­vä ja las­kiai­nen. Kaikki nämä näkyivät ruo­ka­kir­joi­tuk­sis­sa eri­tyi­ses­ti resep­teis­sä, jotka tar­jo­si­vat niin perin­tei­sem­piä ideoita kuin vari­aa­tioi­ta näistä. Useampikin taho esitteli paitsi perin­tei­sen las­kiais­pul­lan, myös erilaisia vaih­toeh­to­ja ikui­suus­ky­sy­myk­sel­le: hilloa vai man­te­li­mas­saa?

Kasvissyönnin lisään­ty­mi­nen näkyi kauden juh­la­re­sep­teis­sä. Esimerkiksi vegaa­ni­sis­ta jou­lu­ruois­ta oli paljon esi­merk­ke­jä. Aika ja vuo­den­kier­to näkyvät myös sato­kausien kautta, kun tiettyjä aineksia nostetaan esiin saa­ta­vuu­den mukaan.

Satokausien huo­mioi­mi­nen ruo­ka­va­lin­nois­sa nähdään sekä ympä­ris­tön että kukkaron kannalta hyö­dyl­li­se­nä valintana. Näissä teks­teis­sä asian­tun­ti­jat ovat usein kokkeja, jotka antavat vinkkejä ruo­an­val­mis­tuk­seen. Reseptit voivat olla myös kan­san­kult­tuu­ria, joilla ei ole yksit­täi­siä tekijöitä.

Aineistosta nousi esiin myös oletus arkeen ja vii­kon­lop­puun jaetusta työ­vii­kos­ta. Oletusarvoisesti lukija on töissä arkisin päi­vä­sai­kaan ja vapaalla illat ja vii­kon­lo­put. Arki näyt­täy­tyi aineiston kautta kii­rei­se­nä: reseptit tar­jo­si­vat runsaasti “nopeita arki­ruo­kia” ja ehdo­tuk­sia sekä ajan että rahan sääs­tä­mi­seen.

Eräs juttu käsitteli lap­si­per­het­tä, joka oli päätynyt tilaamaan ruo­kaos­tok­set kotiin­kul­je­tuk­sel­la. Perhe oli päätynyt siihen, että näin säästetty aika ja vaiva sekä herä­teos­tos­ten pois­jää­mi­nen teki tilaa­mi­ses­ta kan­nat­ta­vaa. Jutussa huo­mau­tet­tiin, että kun kul­je­tus­pal­ve­lu toimittaa kerralla useamman koti­ta­lou­den ostokset, on tämä ympä­ris­tön kannalta parempi kuin jos jokai­ses­ta koti­ta­lou­des­ta läh­det­täi­siin erikseen ruo­kaos­tok­sil­le.

Siinä missä ruo­kaos­tok­siin kuluva aika pyritään mini­moi­maan, ruo­an­lait­toon ja syömiseen kuluva aika voi olla myös ’hyvin käytettyä’ aikaa. Viikonloppuun tarjotaan enemmän aikaa vieviä reseptejä. Esimerkiksi Helsingin Sanomilla toistuu “jos teet vain yhden ruoan tänä vii­kon­lop­pu­na” ‑teema.

Viikonloppuun voi kuulua myös ulkona syöty brunssi – ateria, joka ei hevillä istu arkiseen työ­ryt­miin. Reseptit ehdot­ta­vat myös ”bile­ruo­kia” tai romant­ti­sia ”tref­fi­ruo­kia”. Paitsi että ruoka on osa yhteisiä juh­la­päi­viä, se liittyy myös yksilölle mer­kit­tä­viin hetkiin syn­ty­mä­päi­väs­tä eläk­keel­le siir­ty­mi­seen. Erityisinä juh­la­het­ki­nä nautinto tai ruoan esteet­ti­nen arvo voi nousta ter­veel­li­syy­den tai sääs­tä­väi­syy­den ohi. Kuten Yhteishyvä-lehti mainitsee resep­teis­tään ker­to­vas­sa artik­ke­lis­sa: ”Voi kuuluu Yhteishyvän resep­teis­sä juhlaan – arki­ruo­ka­re­sep­teis­sä suositaan öljyjä.”

Poikkeuksena ole­te­tus­ta päi­vä­ryt­mis­tä silmiin pisti YLEn juttu polii­seil­le suun­na­tus­ta ruo­kaop­paas­ta. Tässä kaksi työ­har­joit­te­lus­sa ollutta polii­si­ko­ke­las­ta huomasi yövuo­ro­jen laittavan elimistön sekaisin. He päätyivät tekemään opin­näy­te­työn­sä siitä, miten vuo­ro­työs­sä voi syödä ter­veel­li­ses­ti ja vireys­ta­soa yllä­pi­täen. Jutussa mai­nit­tiin, että yöaikaan saa­ta­vil­la on lähinnä epä­ter­veel­lis­tä pika­ruo­kaa ja ryh­mä­pai­ne saa valit­se­maan saman ruoan kuin työ­to­ve­rit. Poliisin on kuitenkin tärkeä olla mah­dol­li­sim­man toi­min­ta­ky­kyi­nen myös yllät­tä­vis­sä tilan­teis­sa. Oppaan tekijät kertoivat, etteivät he suo­sit­te­le mitään tiettyjä ruokia, sillä eri ihmisillä on erilaiset ruo­ka­va­liot. He kom­men­toi­vat lähinnä sitä, miten ateriat ja välipalat kannattaa rytmittää, ja kuinka pyrkiä kohti ter­veel­li­sem­piä valintoja.

Merkityksellinen ruoka

Ruoka on vahvasti sidok­sis­sa iden­ti­teet­tiin. Se missä, milloin, mitä ja kenen kanssa syö määrittää ihmistä, yhdistäen ja erottaen hänet muista. Toisaalta, kuten juttu poliisien ruo­kaop­paas­ta osoittaa, myös valinnat muilla elä­mä­na­lueil­la voivat vaikuttaa syömiseen. Aineistossa iden­ti­teet­ti suhteessa ruokaan nousi esiin yhtäältä suo­ma­lai­suu­te­na, toisaalta yksi­löl­li­si­nä valin­toi­na. Tietty oletus lukijasta yksi­löl­li­se­nä aikuisena, jonka ruokaan liittyvät valinnat pikem­min­kin tuovat esiin kuin luovat hänen per­soo­naan­sa ja iden­ti­teet­ti­ään, oli koko ajan läsnä. Jos ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta minää ja persoonaa sekä raken­ne­taan että ilmen­ne­tään toiminnan kautta, muutos ruo­ka­va­lios­sa voisi olla myös pyrkimys muuttaa iden­ti­teet­tiä. Aineiston teks­teis­sä ei kui­ten­kaan niinkään esitetä miten ruoan kautta voisi muuttaa itseään, vaan annetaan erilaisia vaih­toeh­to­ja, joista valita.

Ymmärrettävästi “suo­ma­lai­suus” toistuu aineis­tos­sa. Puhutaan “suo­ma­lai­ses­ta kodista” tai “suo­ma­lai­ses­ta mausta”, jota Yhteishyvä luon­neh­tii vähä­maus­tei­sek­si ja suo­ma­lais­ten eniten ostamien tuot­tei­den muok­kaa­mak­si. Opetushallituksen englan­nin­kie­li­nen esite suo­ma­lai­ses­ta kou­lu­ruo­as­ta toteaa heti alkuun, että ”puhdas suo­ma­lai­nen ruoka on ter­veel­lis­tä ja tur­val­lis­ta.” Suomeen ja suo­ma­lai­suu­teen yhdis­te­tyt hyveet, kuten luon­nol­li­suus ja puhtaus, yhdis­te­tään myös suo­ma­lai­seen ruokaan. Samalla esi­mer­kik­si reseptit ja ravin­to­la­tar­jon­ta ovat hyvinkin kan­sain­vä­li­siä. Ruoka on toki usein tärkeä osa kan­sal­lis­ta iden­ti­teet­tiä ja natio­na­lis­mia.

Yksilöllinen iden­ti­teet­ti voi yhdistyä ruokaan esi­mer­kik­si tietyn urhei­lu­la­jin kautta. Aineistossa iden­ti­teet­ti, siihen liittyvät ideo­lo­giat sekä näihin koh­dis­tu­vat uhat nousivat kiin­nos­ta­vas­ti esiin eri­näis­ten kiistojen yhtey­des­sä. Vegaanius voidaan nähdä vahvasti ideo­lo­gi­se­na valintana. Kasvisruokapäivä armei­jas­sa ja Helsingin kaupungin suun­ni­tel­ma puolittaa lihan ja maidon kulutus ilmas­to­syis­tä ovat herät­tä­neet voi­ma­kas­ta kes­kus­te­lua. Vaikka kas­vis­ruo­ka näh­täi­siin ilmaston kannalta kiistatta vähemmän kuor­mit­ta­va­na vaih­toeh­to­na, se on nähty myös ideo­lo­gi­se­na, syyl­lis­tä­vä­nä tupu­tuk­se­na.

Ruoalla on aina ravin­toar­von lisäksi myös sym­bo­li­nen arvo. Lihaa on pidetty eri­tyis­a­se­mas­sa ja se on yhdis­tet­ty miehiin mones­sa­kin yhteis­kun­nas­sa, huo­li­mat­ta siitä, että moni­puo­li­sen ja ter­veel­li­sen ruo­ka­va­lion voi koostaa myös ilman lihaa. Erilaiset ’lihan­kor­vik­keet’, kuten nyh­tö­kau­ra tai vöner, näkyvät mediassa suo­ma­lai­si­na inno­vaa­tioi­na. Vihjeitä kas­vis­ruo­an yleis­ty­mi­ses­tä tai nor­ma­li­soi­tu­mi­ses­ta voidaan ehkä nähdä siinä, että ilta­leh­dis­sä kir­joi­te­taan kas­vis­vaih­toeh­to­jen maku­tes­teis­tä, joissa kohteena ovat seka­syö­jät.

Ruoanlaitto ei näyttäydy medioiden taholta vahvasti suku­puo­li­tet­tu­na, vaikka esi­mer­kik­si Apu-lehdessä reseptit ja ruoka löy­ty­vät­kin naiselo-avain­sa­nan alta. Reseptejä on kuitenkin tarjolla useissa yleis­leh­dis­sä ja jok­seen­kin kaikissa nais­ten­leh­dis­sä. Suomessa miehille suunnatut lehdet ovat useim­mi­ten tiettyyn aiheeseen kuten tek­niik­kaan kes­kit­ty­viä, kun esi­mer­kik­si yhdys­val­ta­lai­set miesten yleis­leh­det kuten GQ käsit­te­le­vät myös ruokaa. Metsästys ja kalastus ja Erälehti sisäl­tä­vät reseptejä, jotka liittyvät tietenkin joko riistaan tai ret­ki­ruo­kaan.

Raha, sosi­aa­li­nen luokka ja pie­ni­tu­loi­suus näkyvät kir­joi­tuk­sis­sa. Ruoan hinta ja pie­ni­tu­lois­ten mah­dol­li­suus syödä ter­veel­li­ses­ti ovat esillä mediassa. Myös resep­teis­sä nostetaan esiin edulliset valinnat. Eniten iden­ti­teet­ti näyt­täy­tyy kuitenkin yksi­löl­li­se­nä ja kulu­tuk­sen kautta toteu­tu­va­na.

Siinä, missä lapset oppivat syömisen ja ruoan kautta tärkeitä arvoja osana kas­va­tus­ta, aikui­sel­le tämä oletetaan olevan jo sisäis­tet­tyä. Aikuinen voi – ja joutuu – valit­se­maan itse. Samalla myös koti­ta­lou­den muoto nousee esiin: perheessä tehdään valintoja myös toisten puolesta tai neu­vo­tel­laan niistä yhdessä.

Kiinnostava esimerkki ruoasta ja iden­ti­tee­tis­tä on Kirkko ja kaupunki ‑lehden sarja vii­mei­ses­tä ateriasta. Tässä erilaiset jul­ki­suu­den henkilöt kertovat, mitä söisivät vii­mei­sel­lä ate­rial­laan ja miten suun­nit­te­li­si­vat omia hau­ta­jai­si­aan. Tässä esi­mer­kis­sä ruoan hen­ki­lö­koh­tai­suus, intiimiys ja oma maku koros­tu­vat.

Artikkeli toteutettiin osana Food & Future Forumia, Hotelli- ja ravintolamuseon tutkimusmatkaa ruuan tulevaisuuteen. Food & Future Forumia rahoittaa Koneen Säätiö. 

Kirjoittaja

Marianna Keisalo on Helsingin yliopistosta 2011 väitellyt antropologi, joka on tutkimuksessaan keskittynyt huumoriin ja erilaisten performanssien semioottiseen antropologiaan, ja sitä myötä ajautunut openmic -koomikoksi. Hän on toiminut yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja tuntiopettajana avoimessa yliopistossa. Syyskuussa 2016 hän siirtyi Århusin yliopistoon post doc -tutkijaksi “Digressions: A cross-disciplinary study of the indirectness of the human imagination” -projektiin. Lue lisää Mariannan tutkimusblogista: https://humoranthropology.wordpress.com/

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?