Posti uusliberalismin pauloissa

Posti on aikeissa siirtää osan toi­min­nois­taan Viroon mata­lam­pien työ­voi­ma­kus­tan­nus­ten toivossa. Samanaikaisesti postin johtaja nauttii hulppeaa vuo­si­palk­kaa. Viime vuosina suu­ry­ri­tys­ten johtajien palkkiot ovat kasvaneet työn­te­ki­jöi­den aseman hei­ken­tyes­sä.

Uusliberalistiseen eetokseen kuuluu, että köyhiä kan­nus­te­taan ottamalla rahaa pois, kun taas rikkaita kan­nus­te­taan antamalla entistä enemmän rahaa. Postin toi­min­to­jen Viroon siir­tä­mi­sen kohdalla kysynnän ja tarjonnan laki painaa työn­te­ki­jöi­den palkat toi­meen­tu­lo­mi­ni­min alle. Postin tytä­ryh­tiön mak­sa­mal­la 645 euron perus­pal­kal­la ei tule toimeen edes Virossa.

Postin toiminta herättää närää eri­tyi­ses­ti siksi, että kysy­myk­ses­sä on valtion omistama yhtiö. Toisaalta, kuten jo filosofi Michel Foucault aikanaan toi esille, on uus­li­be­ra­lis­mi nime­no­maan val­tio­ve­toi­nen hanke. Näin ollen Postin toiminta ei asetu ris­ti­rii­taan valtion omis­ta­jaoh­jauk­sen kanssa.

Kysymys yhteis­kun­nas­sa val­lit­se­vis­ta tuloe­rois­ta ja niiden oikeut­ta­mi­ses­ta on pysy­vim­piä poliit­ti­sia kysy­myk­siä. Aihetta on pohdittu antiikin ajoista lähtien. Antiikin filo­so­fe­ja kiinnosti lähinnä kysymys siitä, millaiset tulot ja tuloerot vai­kut­ta­vat kan­sa­lai­siin suo­tui­sas­ti.

Moderni yhteis­kun­ta­tie­de puo­les­taan on kiin­nos­tu­nut myös siitä, miten tuloerot vai­kut­ta­vat talouteen. Modernit yhteis­kun­ta­tie­teel­li­set näke­myk­set tuloe­ro­jen tar­peel­li­suu­des­ta voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen ryhmään.

Funktionaalisen teorian mukaan epätasa-arvoinen tulonjako on vält­tä­mä­tön­tä, moraa­li­ses­ti oikeu­tet­tua ja hyväksi kaikille yhteis­kun­nan jäsenille. Tuloerojen nähdään moti­voi­van ihmisiä yrit­tä­mään parhaansa ja takaavan, että vas­tuul­li­sim­piin tehtäviin löydetään osaa­vim­mat tekijät.

Konfliktiteorian mukaan epätasa-arvoinen tulonjako on moraa­li­ses­ti väärin ja yhteis­kun­nal­le hai­tal­lis­ta. Se ryöstää suuren osan yhteis­kun­nan poten­ti­aa­lis­ta, kun pie­ni­tu­loi­set eivät pääse kehit­tä­mään itseään. Tuloerot eivät myöskään takaa kyvyk­käim­pien menes­ty­mis­tä, sillä alkua­se­tel­mat ovat epätasa-arvoisia.

Funktionaalisen teorian keskeinen ongelma on, ettei kukaan tiedä kuinka suuria tuloeroja tarvitaan moti­vaa­tion paran­ta­mi­sek­si tai kyvyk­käim­pien hou­kut­te­le­mi­sek­si joh­to­teh­tä­viin. Kuinka suuria johtajien palk­kioi­den tulee olla?

Yhdysvalloissa pörs­siyh­tiöi­den johtajien palkkiot ovat kasvaneet satoja pro­sent­te­ja 70-luvulta, kun taas työn­te­ki­jöi­den palkat ovat nousseet vain joitakin pro­sent­te­ja. Funktionaalisen teorian valossa johtajien palk­kioi­den kasvu on oikeu­tet­tua, mikäli he todella tekevät työnsä paremmin kuin 1970-luvulla.

Vuonna 2016 yhdys­val­ta­lai­sen pörs­siyh­tiön toi­mi­tus­joh­ta­jan palkkio oli kes­ki­mää­rin jo 276-kertainen työn­te­ki­jän palkkaan nähden. Onko johtaja todella satoja kertoja tuot­ta­vam­pi tai hyö­dyl­li­sem­pi kuin yksit­täi­nen työn­te­ki­jä? Eivätkö esi­mer­kik­si kym­men­ker­tai­set tulot riittäisi pätevien johtajien rek­ry­toi­mi­seen?

Kenties johtajan palkasta on muo­dos­tu­nut yhtiöille erityistä kuvit­teel­lis­ta sisäistä voimaa omaava fetissi, jonka suuruutta pidetään merkkinä yrityksen itsensä kel­poi­suu­des­ta. Johtajan hulppea palkka on viime kädessä vailla perustaa oleva kelluva mer­kit­si­jä, jota ei voi oikeuttaa johtajan työ­pa­nok­sel­la tai tuot­ta­vuu­del­la.

Suurilla palk­kioil­la ei lopulta ole muuta oikeu­tus­ta kuin se, että ne toimivat merkkinä ja toiveena yrityksen menes­tyk­ses­tä. Tuloksena on kehä­pää­tel­mä: suuret palkkiot oikeut­ta­vat itse itsensä.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Helsingin hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2020 piispa Teemu Laajasalon sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta yritystoiminnassaan. HS:n haastattelussa Laajasalo katsoo monien menettäneen suhteellisuudentajunsa arvioidessaan hänen tuomioon johtaneita syntejään, ja kertoo olevansa huolestunut vallitsevasta keskustelukulttuurista. Piispa toivoo itselleen armoa ja arvostelijalleen tuomiota.

Strategiakonsultti Mikko Leskelältä julkaistiin lokakuun alussa teos ‘Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä’. Nimensä mukaisesti kirja valottaa, miten yritysten strategiatyö on muuttunut, miten ihmistieteellisellä osaamisella voidaan selvittää strategiatyön vaikeimpia kysymyksiä ja miten ihmistieteellistä konsultointia käytännössä tehdään. Design-antropologi Anna Haverinen tarttuu teokseen kirja-arvostelussa.

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.