Talouskasvun jälkeinen tutkimus

Havainnot maapallon resurssien rajallisuudesta sekä epätasaisesta jakautumisesta haastavat talouskasvupakkoa, mikä kannustaa miettimään talousajattelua uudestaan. Vaikka joidenkin kasvukriitikoiden mukaan talouden pohdinta kuuluu kaikille, kaikkien kokemuksen huomioiminen ei ole itsestäänselvyys. Tulokulmia-kolumnissa tutkija Eeva Houtbeckers kertoo, mitä annettavaa antropologialla on kasvutalouden jälkeiselle ajalle.

Tarkastelen tässä kolum­nis­sa ant­ro­po­lo­gian roolia tut­ki­muk­ses­sa, joka käsit­te­lee talous­kas­vu­pak­koa ja sille vaih­toeh­toi­sia toi­min­ta­ta­po­ja. Minulla on ollut vai­keuk­sia kir­joit­taa tekstiä kahdesta syystä. Ensinnäkin vaikuttaa, että jokai­sel­la koh­tuusak­ti­vis­til­la on oma ”lamppu syttyy” -hetkensä, jonka jälkeen talous­kas­vu­pa­kon kysee­na­lais­ta­ma­ton hal­lit­se­vuus paljastuu koko kar­meu­des­saan ja kieh­to­vuu­des­saan.


Tätä on saattanut edeltää vai­kut­ta­vien tekstien lukeminen, kes­kus­te­lut talous­kas­vuun kriit­ti­ses­ti suh­tau­tu­vien kanssa tai vaikkapa doku­ment­tie­lo­ku­va. Suurten poliit­tis­ten kes­kus­te­lui­den lisäksi monet arkiset asiat tulee tulkittua uudella tavalla. Miksi tulee olla palkkatyö? Miksi hoi­va­työ­tä tehdään palkatta? Miksi hyö­dyk­kei­den hinnoissa eivät näy niiden sosi­aa­li­set ja eko­lo­gi­set vai­ku­tuk­set? Kun oma ajattelu on kei­kah­ta­nut toiseen asentoon, ei paluuta aikai­sem­paan ole. Mutta koska tämä ymmärrys on hen­ki­lö­koh­tais­ta ja kehol­lis­ta, se on myös sellaista, jolle voi olla vaikea löytää sopivia sanoja.

Olen tutkija-aktivisti, ja into­hi­mo­ni on ymmärtää mitä työ voi olla kas­vu­ta­lou­den jäl­kei­ses­sä maa­il­mas­sa. Arkikeskusteluissa työ miel­le­tään usein palk­ka­työk­si, mutta laajemman ymmär­ryk­sen mukaan ihmisten yhteis­toi­min­ta vaatii jatkuvaa työtä, josta vain osasta maksetaan palkkaa. Miellän tut­ki­musot­tee­ni moni­tie­tei­sek­si, ja haluan edistää tie­tee­na­lo­jen välistä vuo­ro­pu­he­lua. Siksi eri­lais­ten yhteyk­sien auki kir­joit­ta­mi­nen on tärkeä osa tut­ki­mus­pro­ses­sia­ni. Kotitieteenalani on orga­ni­saa­tio­tut­ki­mus ja joh­ta­mi­nen. Olen työn tutkija, joka ymmärtää ilmiöt arjen käy­tän­tei­nä.


Teen etno­gra­fi­aa koh­tuus­liik­kees­sä, jossa olen toiminut vuodesta 2010. Kohtuusliike kokoaa yhteen kan­sa­lai­sia, tut­ki­joi­ta, akti­vis­te­ja ja polii­tik­ko­ja Suomessa ja kan­sain­vä­li­ses­ti. Liike edistää talouden ja kult­tuu­rin koko­nais­val­tais­ta muutosta sekä nostaa esille vaih­toeh­to­ja talous­kas­vuun perus­tu­val­le poli­tii­kal­le. Pyrin tuot­ta­maan audio­vi­su­aa­li­sia tut­ki­musai­neis­to­ja samalla, kun toimin osana liikettä. Toimin nykyään Aalto yli­opis­ton Muotoilun laitoksen NODUS-tut­ki­mus­ryh­mäs­sä, jossa kes­ki­ty­tään sosi­aa­li­ses­ti ja eko­lo­gi­ses­ti kestäviin siir­ty­miin.

Kuva: No One Cares/​Unsplash (CC0)

Toinen vaikeus tämän tekstin laa­ti­mi­sel­le on ollut se, että en ole kou­lu­tuk­sel­ta­ni ant­ro­po­lo­gi. Siten ymmär­ryk­se­ni ant­ro­po­lo­gias­ta ei ole sys­te­maat­tis­ta, vaan perustuu itselleni rele­vant­tei­hin teks­tei­hin ja kes­kus­te­lui­hin, jotka alan asian­tun­ti­joil­le saattavat vaikuttaa vali­koi­vil­ta. Vaikeuksista huo­li­mat­ta tartuin minulle esi­tet­tyyn kysy­myk­seen siitä, mikä rooli ant­ro­po­lo­gial­la voi olla poh­dit­taes­sa siirtymiä kas­vu­ta­lou­den jäl­kei­seen todel­li­suu­teen.

Talous kasvun jälkeen

Nykyaikana selitys kuin selitys päätyy usein kes­kus­te­luun siitä, onko siihen varaa: Onko varaa hoitaa vanhuksia? Onko kan­nat­ta­vam­paa pitää palvelut ihmisten lähellä vai kuljettaa ihmiset pal­ve­lui­den luokse? Onko kan­sal­li­sen kil­pai­lu­ky­vyn kannalta kan­nat­ta­vaa panostaa kou­lu­tuk­seen?


Usein kes­kus­te­lu päättyy siihen, että talous­tie­teel­li­sel­lä tiedolla perus­tel­laan, miksi muutoksia voi tai ei voi tehdä. Usein todetaan, että ehdotettu muutos on hyödyksi tai vaaraksi työl­li­syy­del­le, kan­sal­li­sel­le kil­pai­lu­ky­vyl­le, pääoman eduille ja/​tai vero­ker­ty­mäl­le. Perustelut ovat usein samoja riip­pu­mat­ta siitä, vaa­di­taan­ko enemmän tai vähemmän tukea hei­koim­mas­sa asemassa oleville vai heille, joilla aja­tel­laan olevan parempi asema, kuten yritykset tai yrittäjät.


Siksi – riip­pu­mat­ta poliit­ti­ses­ta mie­li­pi­tees­tä – talouden ymmärrys on liian tärkeää jätet­tä­väk­si vain asian­tun­ti­joil­le, joita talous­tie­tei­li­jät usein edustavat. Taloudellisen (tai ”talou­del­lis­tu­neen”) kes­kus­te­lun proble­ma­ti­soi­jat ovat osoit­ta­neet tämän kir­joi­tuk­sis­saan. Esimerkiksi talous­tut­ki­ja Ha-Joon Chang toteaa talouden kuuluvan kaikille, kun taas eko­no­mis­ti Kate Raworth tuo esille, että talous­tie­teis­sä ikuisen talous­kas­vun kiis­tä­mi­nen on tabu, jolle ei tunnu löytyvän tie­teen­si­säi­siä perus­te­lui­ta.

Kuva: Pop Zebra/​Unsplash (CC0)

Huolimatta talous­kas­vun poliit­ti­ses­ta luon­tees­ta, Tim Jacksonin mukaan Euroopan talous­kas­vun aika on joka tapauk­ses­sa ohi. Riippumatta siis siitä, mitä ajattelee talous­kas­vun vält­tä­mät­tö­myy­des­tä, Euroopassa on aika varautua kas­vu­ta­lou­den jäl­kei­seen aikaan. Tämä totesivat myös yli 200 tutkijaa, jotka alle­kir­joit­ti­vat syksyllä 2018 avoimen kirjeen Euroopan Unionin ins­ti­tuu­tioil­le. Kirjeessä on perus­te­lui­ta talous­kas­vu­kes­kei­ses­tä poli­tii­kas­ta luo­pu­mi­sel­le sekä kon­kreet­ti­sia ehdo­tuk­sia, kuten vaih­toeh­tois­ten mak­ro­ta­lou­del­lis­ten indi­kaat­to­rei­den luominen sekä vakaus- ja kas­vuso­pi­muk­sen muut­ta­mi­nen vakaus- ja hyvin­voin­ti­so­pi­muk­sek­si. Olen yksi alle­kir­joit­ta­jis­ta ja avoimen kirjeen suo­men­ta­jis­ta.


Yksi vahva perustelu kas­vu­kriit­ti­syy­del­le on rajal­li­nen maa­pal­lom­me. Nykyisin kes­kus­te­lus­sa olevat ympä­ris­tö­on­gel­mat ovat sellaisia, joita voi olla vaikea hahmottaa. Muun muassa ympä­ris­tö­ter­vey­den pro­fes­so­rit Kirk Smith ja Majid Ezzati ovat kuvanneet, miten ymmärrys ympä­ris­tö­on­gel­mis­ta hämärtyy sitä enemmän, mitä kauemmas omasta yhtei­sös­tä mennään.


On suh­teel­li­sen helppo ymmärtää, että saas­tut­ta­va toiminta pilaa vesistöjä ja maaperää, sillä sen voi itse todeta lähiym­pä­ris­tös­tään. On jo vai­keam­paa käsittää sitä, miten esi­mer­kik­si saasteet kul­keu­tu­vat suu­rem­mal­la alueella eliöihin ja lopulta ihmiseen. Hyvin vaikeaa voi olla hahmottaa, miten kes­ki­näis­riip­pu­vai­set prosessit vai­kut­ta­vat toisiinsa enna­koi­mat­to­mal­la tavalla, ihmisen aset­ta­mis­ta rajoista piit­taa­mat­ta. Siksi ympä­ris­tö­ky­sy­myk­sis­sä on aina jossain määrin luo­tet­ta­va asian­tun­ti­ja­tie­toon.


Vaikka asian­tun­ti­ja­tie­toon luot­ta­mi­ses­sa ei ole mitään uutta, on viestissä paljon sula­tel­ta­vaa. Meille kerrotaan, miten elä­män­ta­pam­me tässä muodossa ei ole kestävää. Tämä haastaa monet totutut tavat toimia. Miten järjestää elämä ja yhteisöt, kun niillä on arvaa­mat­to­mia vai­ku­tuk­sia muualle, sekä suoraan ja epä­suo­ras­ti vai­ku­tus­ta oman yhteisön ole­mas­sao­lon jat­ku­vuu­teen? Miten suhtautua siihen, että yksi ihminen edustaa kaikkia ihmisiä siinä, että lajina olemme vaaraksi koko pla­nee­tal­le?

Kuva: Dustan Woodhouse/​Unsplash (CC0)

Tässä tutkimus on tehnyt hyvin näkyväksi sen, että rikkaissa maissa ihmisten kes­ki­mää­räi­nen kulu­tus­ta­so ja ympä­ris­tö­kuor­mi­tus on monin­ker­tai­ses­ti vahin­gol­li­sem­pi kuin nouse­vis­sa talouk­sis­sa sekä nykyi­syy­des­sä että kolo­nia­lis­min historian huo­mioi­den.


Talous­kas­vun jälkeinen tutkimus on ilmiö­läh­töis­tä tut­ki­mus­ta, joka kokoaa yhteen eri alojen tut­ki­joi­ta muun muassa talous-, kauppa-, terveys- ja yhteis­kun­ta­tie­teis­tä sekä muotoilun, tek­ni­sel­tä ja luon­non­tie­tei­den aloilta. Tutkimusta löytää hakusa­noil­la degrowth (koh­tuu­ta­lous), postgrowth (talous­kas­vun jälkeen) ja eco­lo­gical economics (eko­lo­gi­nen talous­tie­de).


Näissä tut­ki­muk­sis­sa esi­tel­lään perus­te­lui­ta sille, miksi tulee siirtyä kas­vu­ta­lou­den jäl­kei­seen aikaan, sekä malleja sille, miten tämän voisi toteuttaa sosi­aa­li­ses­ti ja eko­lo­gi­ses­ti kes­tä­väl­lä tavalla. Vuonna 2016 julkaistu ”Talous kasvun jälkeen” on erin­omai­nen suo­ma­lais­tut­ki­joi­den kirja, joka kokoaa yhteen aikai­sem­paa tut­ki­mus­ta.


Talou­del­li­sen ajattelun kaik­ki­voi­pai­suu­den kritiikin lisäksi osa ajat­te­li­jois­ta haluaa muuttaa sitä, miten talouden ymmär­re­tään jär­jes­tä­vän maailmaa. Tutkijanimimerkki J. K. Gibson-Grahamin innos­ta­ma­na kehit­ty­nyt elävän talouden tutkimus tuo näkyville sen, että taloutta on monen­lais­ta ja kapi­ta­lis­ti­nen voittojen kumu­loi­tu­mi­nen on vain yksi tapa järjestää taloutta. Muita tapoja ovat kapi­ta­lis­ti­sel­le toi­min­nal­le vaih­toeh­toi­set tavat järjestää työtä, yrityksiä, vaih­dan­taa, omai­suut­ta ja rahoi­tus­ta. Tutkimukset ovat kar­toit­ta­neet myös ei-kapi­ta­lis­ti­sia toi­min­ta­ta­po­ja ennen, nyt ja tule­vai­suu­des­sa.

Antropologia ja kasvutalouden jälkeinen aika

Talouskasvupakon tai minkä tahansa muun itsestään selvänä pidetyn ajat­te­lu­ta­van tut­ki­mi­sen lisäksi on olen­nais­ta kuvitella toi­sen­lai­sia tapoja olla ja vähi­tel­len elää niitä todeksi. Tämä on jatkuvaa ihmisten ja ei-inhi­mil­lis­ten toi­mi­joi­den välistä vuo­ro­pu­he­lua, jossa ant­ro­po­lo­gial­la on paljon annet­ta­vaa.


Ymmär­ryk­se­ni ant­ro­po­lo­gias­ta tie­tee­na­la­na perustuu seu­raa­mie­ni ant­ro­po­lo­gien näke­myk­siin. Heistä Sherry Ortnerin käy­tän­teen aate­his­to­ri­aa yhteen­ko­koa­va ajattelu on vai­kut­ta­nut käy­tän­tö­teo­rioi­den keh­key­ty­mi­seen myös koti­ken­täl­lä­ni orga­ni­saa­tio­tut­ki­muk­ses­sa. Ruth Beharin kir­joi­tuk­set hen­ki­lö­koh­tais­ten ja kult­tuu­ris­ten koke­mus­ten yhteen­kie­tou­tu­mi­ses­ta ovat kos­ket­ta­neet myös minua. Serge Latouchen talous­ant­ro­po­lo­gi­nen kehitys- ja kas­vu­kri­tiik­ki puhut­te­lee koh­tuu­ta­lous­tut­ki­joi­ta tie­tee­na­las­ta riip­pu­mat­ta.


Jos näille kir­ja­vil­le lähteille pyrkii nimeämään jotakin yhdis­tä­vää, se on emic-ymmärrys. Emic-ymmär­ryk­sel­lä viitataan käy­tän­nön­har­joit­ta­jien tai toi­mi­joi­den omaan sisäiseen ymmär­ryk­seen toi­min­nas­taan. Maailmassa, jossa monella paljon on sanot­ta­vaa siitä, miten muiden tulisi elää ja olla, on val­lan­ku­mouk­sel­lis­ta, että joku yrittää ymmärtää miten toimijat itse todel­li­suu­den ymmär­tä­vät. Siksi ant­ro­po­lo­gial­la on mah­dol­li­suus tuoda esille arvokasta pai­kal­lis­ta tietoa asiasta, jonka sanoit­ta­mi­nen nykyisin annetaan usein talous­tie­tei­li­jöil­le.

Kuva: Markus Spiske/​Unsplash (CC0)

Jos hyväk­sy­tään väite, että talous kuuluu kaikille, tulee huomioida kaikkien näke­myk­set talou­des­ta. Silloin talous­tie­teet tulisi ymmärtää tie­tee­na­la­na muiden joukossa, eikä ylimpänä auk­to­ri­teet­ti­na. Olennaista on se, että talous­tie­toa ei käy­tet­täi­si val­lan­käy­tön välineenä. Silloin ajatus talous­tie­tei­li­jöi­den kor­vaa­mi­ses­ta muilla asian­tun­ti­joil­la vaikuttaa saman­lai­sel­ta val­lan­käy­töl­tä, mitä koh­tuusa­jat­te­lus­sa kri­ti­soi­daan.


Antro­po­lo­gi­sel­la otteella on siis mah­dol­lis­ta tutkia sitä, miten talous koetaan ja ymmär­re­tään. Tämä usein kehol­li­nen tieto saattaa ja saa erota siitä, miten taloutta kuvataan esi­mer­kik­si poliit­ti­ses­sa puheessa. Itse asiassa hyvin monet ant­ro­po­lo­gi­set tut­ki­muk­set kuvaavat sitä, miten ihmiset jär­jes­tä­vät talou­ten­sa: miten he työs­ken­te­le­vät, vaihtavat hyö­dyk­kei­tä ja pal­ve­lui­ta, millaisia vaihdon sym­bo­lei­ta on käytössä, miten luot­ta­mus­ta pidetään yllä yhtei­söis­sä ja mitä voi omistaa ja miten.

Tiedepolitiikka ja kasvutalouden jälkeinen maailma

Kuulin hil­jat­tain ant­ro­po­lo­gi Robert Borofskyn kiin­nos­ta­vas­ta kirjasta ”An Anthropology of Anthropology”. Sen ydin­vies­ti on kuvauksen mukaan se, että ant­ro­po­lo­gias­sa tulisi tapahtua para­dig­ma­muu­tos, jossa liikutaan pois jul­kai­su­kes­kei­syy­des­tä kohti ant­ro­po­lo­gien työn lin­kit­ty­mis­tä tärkeiden yhteisten kysy­mys­ten käsit­te­lyyn. Kuvauksessa annetaan ymmärtää, että tällä tavalla ala pysyisi rele­vant­ti­na ja var­mis­tai­si rahoi­tuk­sen­sa.


Tämä tuntuu olevan yleinen tie­de­po­liit­ti­nen linjaus eri aloilla. On tärkeää, että eri tie­tee­na­loil­la ei sul­keu­du­ta omaan kuplaan, vaan lin­ki­ty­tään olen­nai­siin temaat­ti­siin kysy­myk­siin, kuten lajien suku­puut­to­aal­toon tai köyhyyden pois­ta­mi­seen.


Kuitenkin epäi­lyk­se­ni herää silloin, kun tätä perus­tel­laan rahoi­tuk­sen tai tie­tee­na­lan jat­ku­vuu­del­la, oli kyse ant­ro­po­lo­gias­ta tai muista aloista. Se alkaa kuulostaa vaa­ral­li­ses­ti siltä, että tuttu kas­vu­pak­ko on äänessä. Taloudellistuneen kult­tuu­rin kysee­na­lais­ta­mi­sen ja muutosten tekemisen sijaan vaikuttaa, että toimitaan kas­vu­ta­lou­den ehdoilla. Kärjistetysti kuvaten: ei haittaa, että ajetaan täysillä päin seinää, kunhan on riittävän hyvä ajopeli ja kyydissä on omat kaverit. Silloin ei ajatella koko­nai­suut­ta, vaan kes­ki­ty­tään osa-alueiden opti­moin­tiin perus­teel­li­sem­man para­dig­ma­muu­tok­sen tavoit­te­lun sijaan.

Kuva: Gareth Harrison/​Unsplash (CC0)

Siksi kaikilla tie­tee­na­loil­la on olen­nais­ta tutkia niitä sidoksia, jotka ajavat osa-alueiden opti­moin­tiin. Sidoksia on liian monta yksit­täi­sen tutkijan pitää jat­ku­vas­ti mie­les­sään, joten kyse on todella tut­ki­joi­den, tie­deyh­tei­sö­jen sekä niiden välisestä yhteis­työs­tä – puhu­mat­ta­kaan tie­deyh­tei­sö­jen suhteista muihin tie­tee­na­loi­hin ja toi­mi­joi­hin.


On esi­mer­kik­si tärkeää pohtia, mitkä tie­tee­na­lat pysyvät elin­voi­mai­si­na ja millä tavalla ne mah­dol­lis­ta­vat para­dig­ma­muu­tok­sen, eli hyvin perus­ta­van­laa­tuis­ten ajat­te­lu­ta­po­jen ja -raken­tei­den haas­ta­mi­sen ja muut­ta­mi­sen. Tässä työssä AntroBlogin kaltaiset toimijat ovat olen­nai­sia, sillä pohdinta vaatii tilaa, jota esi­mer­kik­si tie­de­jul­kai­suis­sa ei vält­tä­mät­tä ole tarjolla.


Tässä kohtaa voisin kehottaa lukijoita tutkimaan tie­tee­na­lo­jen osaop­ti­moin­tia saat­teel­la ”ei ole muuta suuntaa kuin eteenpäin ja ylöspäin”. Valitettavasti tässä sanon­nas­sa kuultaa näkemys kasvusta edis­tyk­se­nä. Siksi toivotan kaikille rohkeutta hidastaa tai pysähtyä käyt­tä­mään aikaa ajat­te­luun yhdessä sekä sietää niitä epä­miel­lyt­tä­viä tun­te­muk­sia, joita toi­men­pi­tees­tä voi seurata.

Kuva: Stanislav Kondratiev/​Unsplash (CC0)
  1. Ha-Joon Chang, 2017. Taloustiede – Käyttäjän opas. Into Kustannus.
  2. Kate Raworth, 2017. Doughnut Economics: Seven Ways to Think like a 21st-century Economist. Random House Business Books.
  3. Manfred Max-Neef, 2005. Foundations of Transdisciplinarity. Ecological Economics 53: 1.
  4. Maria Joutsenvirta, Tuuli Hirvilammi, Marko Ulvila, 2016. Talous kasvun jälkeen. Gaudeamus.
  5. Ruth Behar, 2012. The Vulnerable Observer: Anthropology That Breaks Your Heart. Beacon Press.
  6. Serge Latouche, 2009. Farewell to Growth. Polity Press.
  7. Tim Jackson, 2018. The Post-Growth Challenge: Secular Stagnation, Inequality and the Limits to Growth. CUSP Working Paper No 12.

Kirjoittaja

Eeva Houtbeckers (KTT) toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksella Koneen säätiön ja Nesslingin säätiön rahoituksella (2017; 2019–2021). Hän tutkii etnografisesti kasvutalouden jälkeistä työtä Suomessa, globaalissa pohjoisessa. Tutkimustyön lisäksi Eeva tekee hoivatyötä, vapaaehtoistyötä sekä toimii itsensätyöllistäjänä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.

Helsingissä vuokrataso on karannut niin korkealle, että monien palkansaajien tuloista leijonanosa kuluu vuokraan. Suomessa yleisen käsityksen mukaan vuokrasääntely on turmiollista vuokramarkkinoiden toiminnalle.