Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?
Maanviljelyn omaksumista eli neoliittista vallankumousta on aiheellisesti pidetty käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Muotitermi innovaatio on tässä yhteydessä poikkeuksellisen käyttökelpoinen, sillä kyse oli suuren keksinnön sijasta nimenomaan yhteiskunnalle käänteentekevästä rakenteellisesta mullistuksesta.
Vaikka maanviljely muutti yhteiskuntia perustavalla tavalla, sen taustalla oleva ajatus ei lopulta ole keksintönä kovinkaan suuri. Kuten antropologi Marvin Harris on huomauttanut, Kuun liikkeet ja vuodenkierron tunteneet metsästäjä-keräilijät eivät olleet niin tietämättömiä, etteivät he olisi ymmärtäneet siemenen ja kasvin välistä yhteyttä. Oletettavasti metsästäjä-keräilijät ymmärsivät sen varsin hyvin.
He eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, että olisivat ryhtyneet suin päin viljelemään. Maanviljely nimittäin vaatii enemmän työtä kuin metsästäjä-keräilijöiden usein liikkuva elämäntapa. Tunnettu antropologi Marshall Sahlins on kuvaillut sitä ”alkuperäiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi”, sillä se mahdollistaa riittävän toimeentulon melko vähäisellä työmäärällä. Sahlinsin mukaan metsästäjä-keräilijöiden yhteiskunnissa ei tunneta niukkuutta. Kun tarpeet ovat hyvin vähäisiä, pystytään ne täyttämään helposti.
Ei olekaan ihme, että historiallisena aikana monet metsästäjä-keräilijät ovat pitäneet maanviljelijöitä jollain tapaa vähän yksinkertaisina. Miksi ihmeessä viljellä, kun maailmassa on niin paljon herkullisia pähkinöitä helposti kerättävänä?
Kun nälkä yllättää?
Nykyään vallitsee melko vahva tieteellinen konsensus siitä, että maanviljelyn omaksuminen teki ihmisistä aiempaa yksipuolisemmin ravittuja ja sairaampia. Taloushistorioitsija Richard H. Steckelin mukaan vielä 1800-luvulla maailman parhaiten ravittuja väestöjä olivat eräät biisoninmetsästyksellä eläneet Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat. Sen sijaan maatalousyhteiskuntien vitsauksena olivat erilaiset puutostaudit aina 1900-luvulle asti.
Jos maanviljelyyn siirtyminen ei parantanut ihmisten elintasoa, on se mahdollisesti ollut jollain tapaa pakon sanelema ratkaisu. Miksi siis alkujaan siirryttiin viljelemään? Asiasta on esitetty monenlaisia teorioita. Nykyisin monet tutkijat arvelevat, että väestönkasvu tai elinolojen yllättävä heikkeneminen tekivät maanviljelyn omaksumisesta paikallisesti välttämätöntä.
Metsästäjä-keräilijöiden tuotantotavan perustava ongelma on siinä, että se kykenee elättämään vain hyvin pientä väestöä tietyllä maa-alueella. Esimerkiksi Suomen alueelle mahtuisi elämään vain muutamia tuhansia metsästäjä-keräilijöitä. Koko maapallon väkiluku laskettiin ennen neoliittista vallankumousta korkeintaan joissakin kymmenissä miljoonissa.
Maanviljelyn omaksumisen jälkeen kasvilajikkeita on jalostettu, jolloin niiden sadot ovat parantuneet huomattavasti. Tämä on tapahtunut osittain jo esihistoriallisena aikana. Lopputulemana on, että maanviljely mahdollistaa pinta-alayksikköä kohden suuremman ravinnontuotannon kuin metsästys ja keräily. Maanviljelyä voidaan myös tehostaa, toisin kuin metsästystä ja keräilyä.
Maanviljelyn omaksuminen on mahdollistanut väestönkasvun. Samalla väkirikkaiden maanviljelykulttuurien on ollut helppo syrjäyttää metsästäjä-keräilijät kaikkialta, missä ylipäänsä voidaan viljellä. Näin historian saatossa on myös enimmäkseen tapahtunut.
Esimerkiksi kuten biologi Jared Diamond on todennut, bantukansat syrjäyttivät eteläisessä Afrikassa alkuperäisväestö khoisanit kaikilta niiltä alueilta, joilla pystyi viljelemään bantujen käyttämiä kasveja. On helppo ymmärtää mekanismit, joiden nojalla organisoituneempi viljelijäväestö syrjäyttää hajanaisemman ja lukumäärältään pienemmän keräilijäväestön.
Mutta miksi ryhtyä viljelemään alkujaan, in the first place? Onko pelkkä ravinnontarve sittenkään riittävä selitys? Tutkijat ovat jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, että ensimmäiset ihmisen viljelemät viljalajikkeet eivät itse asiassa olleet kovin hyväsatoisia. Kasveja on vuosituhansien saatossa jalostettu aiempaa satoisammiksi, mutta nämä neoliittisen vallankumouksen jälkeen jalostetut lajikkeet eivät voi tarjota vastausta siihen, miksi ensimmäinen viljelijä tarttui kaivuukeppiin ja alkoi kuokkimaan. Ehkä selitystä maanviljelyn omaksumiselle on etsittävä jostain aivan muualta – ihmisen halusta päihtyä.
Kuva: Orionpozo/Flickr (CC BY 2.0)
Vai ehkä sittenkin jano?
Kasvitieteilijä Jonathan D. Sauer esitti 1950-luvulla provokatiivisen kysymyksen, voisiko maanviljelyn omaksumisen taustalta löytyä sittenkin oluenhimo. Tämän hypoteesin mukaan ihmiset eivät olisi Hedelmällisen puolikuun alueella ryhtyneet viljelijöiksi siksi, että olisivat tarvinneet leipää, vaan siksi että he halusivat olutta. Antropologi Robert Braidwoodin aloitteesta kysymystä puitiin arvovaltaisen American Anthropologist-lehden sivuilla vuonna 1953. Asiaan otti kantaa niin antropologian, arkeologian, assyriologian kuin kasvitieteen edustajia.
Suuri osa kirjoittajista suhtautui Sauerin esittämään hypoteesiin varsin kriittisesti. Lopullista varmuutta asiaan ei saatu, ja tuskin saadaan jatkossakaan: savuavaa neoliittisen kauden käymisastiaa ei tieteen keinoin löydetä. Monet ihmiskunnan historiaa koskevat kysymykset jäävät tulkinnanvaraisiksi, eikä ehdotonta lopullista totuutta välttämättä koskaan saavuteta.
Sauerin esittämän hypoteesin tueksi voidaan silti esittää joitakin aihetodisteita. Kasvitieteen näkökulmasta huomionarvoista on se, että domestikoidut kasvit on jalostamalla saatu aiempaa huomattavasti satoisammiksi. Ne ohran ja vehnän villit kantamuodot, joiden viljely aikoinaan reilut 10 000 vuotta sitten aloitettiin, eivät olleet läheskään yhtä satoisia kuin nykyiset lajikkeet. Itse asiassa varhaiset lajikkeet tuottivat niukan ja epävarman sadon.
Olisivatko ihmiset todella viljelleet muinaisohraa vain kalorien vuoksi? Eikö pieni hiprakka olisi ollut arvokas lisä kovan puurtamisen palkintoihin, etenkin kun oluen ravitsemuksellinen koostumuskin on jossain määrin parempi kuin pelkän leivän tai puuron? Käymisprosessin aikana olueen syntyy vitamiineja ja muita hyödyllisiä ravintoaineita.
Ensimmäinen kohtaaminen oluen esimuodon kanssa on oletettavasti ollut vahinko. Kenties sade ja sitä seurannut spontaani käyminen on muuttanut sopivassa astiassa olevan ja kastuneen villiohran tai -vehnän alkoholipitoiseksi. Tämän seoksen ravitseva ja lievästi tajuntaa muuttava vaikutus on pantu merkille. Ehkäpä uutta elintarviketta on hyödynnetty rituaaleissa, jolloin sen kulttuurinen merkitys on nopeasti kasvanut huomattavaksi.
Sauerin mukaan juuri pyrkimys oluenvalmistuksen edellytysten turvaamiseen olisi pakottanut ihmiset viljelijöiksi. Tämä myös selittäisi sitä, miksi viljely ei Hedelmällisen puolikuun alueella heti syrjäyttänyt metsästystä ja keräilyä, vaan pikemminkin täydensi sitä. Maanviljelyn omaksumisesta huolimatta pääosa kaloreista tuli vuosisatojen ja jopa -tuhansien ajan metsästyksestä ja keräilystä, kun taas epävarma viljely tuotti oluen raaka-ainetta silloin kun sato onnistui.
Lähi-idän varhaisille korkeakulttuureille oluen merkitys oli valtava. Tiedetään, että esimerkiksi muinaisessa Sumerissa olut oli erittäin tärkeä asia. Kyse ei ollut vain juomasta tai elintarvikkeesta, vaan myös eräänlaisesta sosiaalista järjestystä ylläpitävästä symbolista, jonka käyttö oli olennainen osa kulttuuria ja jokapäiväistä elämää. Olut auttoi myös luomaan ja ylläpitämään monimutkaisia yhteiskunnallisia hierarkioita.
Oluella on edelleen tärkeä rooli monien maanviljelyä harjoittavien alkuperäiskansojen parissa. Toisaalta esimerkiksi Pohjois-Amerikasta on dokumentoitu kulttuureja, joiden parissa on tunnettu viljely, mutta ei laisinkaan alkoholijuomien valmistusta. Myöskään Kanariansaarten kivikautinen alkuperäisväestö guanchit, jonka espanjalaiset syrjäyttivät 1400-luvulta lähtien, ei valmistanut olutta, vaikka harjoittikin maanviljelyä.
Kuva: Christian Schnettelker/Flickir(CC BY 2.0)
Keskustelu jatkuu
American Anthropologist -lehden symposiumiin osallistuneet tutkijat eivät asettuneet varauksetta Sauerin esittämän hypoteesin puolelle. Silti teoria oluen ensisijaisuudesta on varsin uskottava. Voidaan myös huomauttaa, että eivät kaikki leivän puolesta esitetyt argumentitkaan niin vakuuttavia ole.
Esimerkiksi kasvitieteilijä Paul C. Mangelsdorf kysyi, onko uskottavaa olettaa, että länsimaisen sivilisaation perustan loivat aliravitut ja oluenhimosta kärsineet muinaisen Lähi-idän asukkaat. Retoriseksi tarkoitettu kysymys on vahvan moralistinen pikemmin kuin tieteellinen. Sen taustalla lienee oletus siitä, että ajatus olutta himoitsevista Hedelmällisen puolikuun muinaisista ohranviljelijöistä riistäisi länsimaiselta sivilisaatiolta sille kuuluvan arvon.
Debatti maanviljelyn omaksumisen motiiveista osoittaa, että monet kysymykset eivät ratkea yhden tieteenalan välinein, vaan usein tarvitaan monitieteellistä otetta ja tieteenalojen välistä valistunutta keskustelua. Akateeminen kiista leivän ja oluen ensisijaisuuden välillä ei välttämättä jäännöksettä ratkeaa koskaan täysin.
Keskustelu kuitenkin jatkuu edelleen. Arkeologisten tutkimusmenetelmien kehittymisen ja uusien kaivausten myötä käsitys ihmiskunnan esihistoriasta tarkentuu jatkuvasti. Syksyllä 2018 arkeologi Li Liun johtama tutkimusryhmä julkaisi artikkelin, jonka mukaan varmoja viitteitä oluen valmistuksesta Lähi-idässä löytyy jo noin 13 000 vuoden takaa.
Viime vuosina ajatusta oluen ensisijaisuudesta ovat puolustaneet myös arkeologit Brian Hayden, Neil Canuel ja Jennifer Shanse. Heidän mukaansa oluen ympärille kehkeytynyt sosiaalinen kanssakäyminen on Natufin kulttuurin kaudella (n. 12500-9500 eaa.) luonut pohjaa muinaisten yhteiskuntien monimutkaistumiselle Hedelmällisen puolikuun alueella, ja aiheuttanut metsästäjä-keräilijöiden sosiaalisen organisaation muuttumisen aiempaa kerrostuneemmaksi.
Natufin kulttuurin aikana egalitaristisesta järjestyksestä siirryttiin pikkuhiljaa sellaiseen organisaatioon, jossa oli suurmiehiä, joihin antropologisessa kirjallisuudessa viitataan usein käsitteellä big man. He organisoivat toisten työtä ja keräsivät sosiaalista arvovaltaa esimerkiksi järjestämällä mittavia juhlia. Samalla juhliin ja rituaaleihin liittyneen oluen valmistaminen muuttui yhä tärkeämmäksi.
Maanviljelyn omaksuminen Hedelmällisen puolikuun alueella olisi siis johtunut yhä epäegalitaristisemmiksi käyneiden yhteisöjen sisäisen dynamiikan tuottamasta tarpeesta turvata oluen valmistuksessa tarpeellisten raaka-aineiden saanti. Kun yhteisöt kerrostuivat ja oluen merkitys entisestään kasvoi, oli pakko ryhtyä viljelemään.
Viljely ei siis alkujaan olisi ollut tapa ruokkia kansaa, vaan vakiintumassa olleen eliitin yhdyskuntataloudellisesti varsin kallis keino turvata oluen valmistamisen edellytykset.
Toimitus
- Podcast-lukija: Milla Heikkinen
- Verkkotaitto: Satu-Emilia Myllymäki
- Artikkelikuva: Will Stewart/Unsplash (CC BY 2.0)
