Leipä, olut ja neoliittinen vallankumous

Maanviljelyn omaksumista pidetään käänteentekevänä hetkenä ihmiskunnan historiassa. Maanviljelykulttuurit mahdollistivat väestönkasvun ja sitä kautta niin kutsutun korkeakulttuurin kehittymisen. Mutta oliko maanviljely lopulta niin suuri keksintö? Saattoiko sen motiivina olla nälän sijasta oluen himo?

Maanviljelyn omak­su­mis­ta eli neo­liit­tis­ta val­lan­ku­mous­ta on aiheel­li­ses­ti pidetty kään­teen­te­ke­vä­nä hetkenä ihmis­kun­nan his­to­rias­sa. Muotitermi inno­vaa­tio on tässä yhtey­des­sä poik­keuk­sel­li­sen käyt­tö­kel­poi­nen, sillä kyse oli suuren keksinnön sijasta nime­no­maan yhteis­kun­nal­le kään­teen­te­ke­väs­tä raken­teel­li­ses­ta mul­lis­tuk­ses­ta.

Vaikka maan­vil­je­ly muutti yhteis­kun­tia perus­ta­val­la tavalla, sen taustalla oleva ajatus ei lopulta ole kek­sin­tö­nä kovinkaan suuri. Kuten ant­ro­po­lo­gi Marvin Harris on huo­maut­ta­nut, Kuun liikkeet ja vuo­den­kier­ron tunteneet met­säs­tä­jä-keräi­li­jät eivät olleet niin tie­tä­mät­tö­miä, etteivät he olisi ymmär­tä­neet siemenen ja kasvin välistä yhteyttä. Oletettavasti met­säs­tä­jä-keräi­li­jät ymmär­si­vät sen varsin hyvin.

He eivät kui­ten­kaan olleet niin yksin­ker­tai­sia, että olisivat ryhtyneet suin päin vil­je­le­mään. Maanviljely nimittäin vaatii enemmän työtä kuin met­säs­tä­jä-keräi­li­jöi­den usein liikkuva elä­män­ta­pa. Tunnettu ant­ro­po­lo­gi Marshall Sahlins on kuvaillut sitä ”alku­pe­räi­sek­si hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nak­si”, sillä se mah­dol­lis­taa riittävän toi­meen­tu­lon melko vähäi­sel­lä työ­mää­räl­lä. Sahlinsin mukaan met­säs­tä­jä-keräi­li­jöi­den yhteis­kun­nis­sa ei tunneta niuk­kuut­ta. Kun tarpeet ovat hyvin vähäisiä, pystytään ne täyt­tä­mään helposti.

Ei olekaan ihme, että his­to­rial­li­se­na aikana monet met­säs­tä­jä-keräi­li­jät ovat pitäneet maan­vil­je­li­jöi­tä jollain tapaa vähän yksin­ker­tai­si­na. Miksi ihmeessä viljellä, kun maa­il­mas­sa on niin paljon her­kul­li­sia päh­ki­nöi­tä helposti kerät­tä­vä­nä?

Kun nälkä yllättää?

Nykyään vallitsee melko vahva tie­teel­li­nen konsensus siitä, että maan­vil­je­lyn omak­su­mi­nen teki ihmisistä aiempaa yksi­puo­li­sem­min ravittuja ja sai­raam­pia. Taloushistorioitsija Richard H. Steckelin mukaan vielä 1800-luvulla maailman parhaiten ravittuja väestöjä olivat eräät bii­so­nin­met­säs­tyk­sel­lä eläneet Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­kan­sat. Sen sijaan maa­ta­lous­yh­teis­kun­tien vit­sauk­se­na olivat erilaiset puu­tos­tau­dit aina 1900-luvulle asti.

Jos maan­vil­je­lyyn siir­ty­mi­nen ei paran­ta­nut ihmisten elintasoa, on se mah­dol­li­ses­ti ollut jollain tapaa pakon sanelema ratkaisu. Miksi siis alkujaan siir­ryt­tiin vil­je­le­mään? Asiasta on esitetty monen­lai­sia teorioita. Nykyisin monet tutkijat arvelevat, että väes­tön­kas­vu tai eli­no­lo­jen yllättävä heik­ke­ne­mi­nen tekivät maan­vil­je­lyn omak­su­mi­ses­ta pai­kal­li­ses­ti vält­tä­mä­tön­tä.

Metsästäjä-keräi­li­jöi­den tuo­tan­to­ta­van perustava ongelma on siinä, että se kykenee elät­tä­mään vain hyvin pientä väestöä tietyllä maa-alueella. Esimerkiksi Suomen alueelle mahtuisi elämään vain muutamia tuhansia met­säs­tä­jä-keräi­li­jöi­tä. Koko maapallon väkiluku las­ket­tiin ennen neo­liit­tis­ta val­lan­ku­mous­ta kor­kein­taan joissakin kym­me­nis­sä mil­joo­nis­sa.

Maanviljelyn omak­su­mi­sen jälkeen kas­vi­la­jik­kei­ta on jalos­tet­tu, jolloin niiden sadot ovat paran­tu­neet huo­mat­ta­vas­ti. Tämä on tapah­tu­nut osittain jo esi­his­to­rial­li­se­na aikana. Lopputulemana on, että maan­vil­je­ly mah­dol­lis­taa pinta-alayk­sik­köä kohden suuremman ravin­non­tuo­tan­non kuin metsästys ja keräily. Maanviljelyä voidaan myös tehostaa, toisin kuin met­säs­tys­tä ja keräilyä.

Maanviljelyn omak­su­mi­nen on mah­dol­lis­ta­nut väes­tön­kas­vun. Samalla väki­rik­kai­den maan­vil­je­ly­kult­tuu­rien on ollut helppo syr­jäyt­tää met­säs­tä­jä-keräi­li­jät kaik­kial­ta, missä ylipäänsä voidaan viljellä. Näin historian saatossa on myös enim­mäk­seen tapah­tu­nut.

Esimerkiksi kuten biologi Jared Diamond on todennut, ban­tu­kan­sat syr­jäyt­ti­vät ete­läi­ses­sä Afrikassa alku­pe­räis­väes­tö khoisanit kaikilta niiltä alueilta, joilla pystyi vil­je­le­mään bantujen käyttämiä kasveja. On helppo ymmärtää meka­nis­mit, joiden nojalla orga­ni­soi­tu­neem­pi vil­je­li­jä­väes­tö syr­jäyt­tää haja­nai­sem­man ja luku­mää­räl­tään pienemmän keräi­li­jä­väes­tön.

Mutta miksi ryhtyä vil­je­le­mään alkujaan, in the first place? Onko pelkkä ravin­non­tar­ve sit­ten­kään riittävä selitys? Tutkijat ovat jo pitkään kiin­nit­tä­neet huomiota siihen, että ensim­mäi­set ihmisen vil­je­le­mät vil­ja­la­jik­keet eivät itse asiassa olleet kovin hyvä­sa­toi­sia. Kasveja on vuo­si­tu­han­sien saatossa jalos­tet­tu aiempaa satoi­sam­mik­si, mutta nämä neo­liit­ti­sen val­lan­ku­mouk­sen jälkeen jalos­te­tut lajikkeet eivät voi tarjota vastausta siihen, miksi ensim­mäi­nen viljelijä tarttui kai­vuu­kep­piin ja alkoi kuok­ki­maan. Ehkä selitystä maan­vil­je­lyn omak­su­mi­sel­le on etsittävä jostain aivan muualta – ihmisen halusta päihtyä.

Vai ehkä sittenkin jano?

Kasvitieteilijä Jonathan D. Sauer esitti 1950-luvulla pro­vo­ka­tii­vi­sen kysy­myk­sen, voisiko maan­vil­je­lyn omak­su­mi­sen taustalta löytyä sittenkin oluenhimo. Tämän hypo­tee­sin mukaan ihmiset eivät olisi Hedelmällisen puolikuun alueella ryhtyneet vil­je­li­jöik­si siksi, että olisivat tar­vin­neet leipää, vaan siksi että he halusivat olutta. Antropologi Robert Braidwoodin aloit­tees­ta kysymystä puitiin arvo­val­tai­sen American Anthropologist-lehden sivuilla vuonna 1953. Asiaan otti kantaa niin ant­ro­po­lo­gian, arkeo­lo­gian, assy­rio­lo­gian kuin kas­vi­tie­teen edustajia.

Suuri osa kir­joit­ta­jis­ta suhtautui Sauerin esit­tä­mään hypo­tee­siin varsin kriit­ti­ses­ti. Lopullista varmuutta asiaan ei saatu, ja tuskin saadaan jat­kos­sa­kaan: savuavaa neo­liit­ti­sen kauden käy­mi­sas­ti­aa ei tieteen keinoin löydetä. Monet ihmis­kun­nan historiaa koskevat kysy­myk­set jäävät tul­kin­nan­va­rai­sik­si, eikä ehdotonta lopul­lis­ta totuutta vält­tä­mät­tä koskaan saavuteta.

Sauerin esittämän hypo­tee­sin tueksi voidaan silti esittää joitakin aihe­to­dis­tei­ta. Kasvitieteen näkö­kul­mas­ta huo­mio­nar­vois­ta on se, että domes­ti­koi­dut kasvit on jalos­ta­mal­la saatu aiempaa huo­mat­ta­vas­ti satoi­sam­mik­si. Ne ohran ja vehnän villit kan­ta­muo­dot, joiden viljely aikoinaan reilut 10 000 vuotta sitten aloi­tet­tiin, eivät olleet läheskään yhtä satoisia kuin nykyiset lajikkeet. Itse asiassa varhaiset lajikkeet tuottivat niukan ja epävarman sadon.

Olisivatko ihmiset todella vil­jel­leet mui­nai­soh­raa vain kalorien vuoksi? Eikö pieni hiprakka olisi ollut arvokas lisä kovan puur­ta­mi­sen pal­kin­toi­hin, etenkin kun oluen ravit­se­muk­sel­li­nen koos­tu­mus­kin on jossain määrin parempi kuin pelkän leivän tai puuron? Käymisprosessin aikana olueen syntyy vita­mii­ne­ja ja muita hyö­dyl­li­siä ravin­toai­nei­ta.

Ensimmäinen koh­taa­mi­nen oluen esimuodon kanssa on ole­tet­ta­vas­ti ollut vahinko. Kenties sade ja sitä seurannut spontaani käyminen on muuttanut sopivassa astiassa olevan ja kastuneen vil­lioh­ran tai ‑vehnän alko­ho­li­pi­toi­sek­si. Tämän seoksen ravitseva ja lievästi tajuntaa muuttava vaikutus on pantu merkille. Ehkäpä uutta elin­tar­vi­ket­ta on hyö­dyn­net­ty ritu­aa­leis­sa, jolloin sen kult­tuu­ri­nen merkitys on nopeasti kasvanut huo­mat­ta­vak­si.

Sauerin mukaan juuri pyrkimys oluen­val­mis­tuk­sen edel­ly­tys­ten tur­vaa­mi­seen olisi pakot­ta­nut ihmiset vil­je­li­jöik­si. Tämä myös selit­täi­si sitä, miksi viljely ei Hedelmällisen puolikuun alueella heti syr­jäyt­tä­nyt met­säs­tys­tä ja keräilyä, vaan pikem­min­kin täydensi sitä. Maanviljelyn omak­su­mi­ses­ta huo­li­mat­ta pääosa kalo­reis­ta tuli vuo­si­sa­to­jen ja jopa ‑tuhansien ajan met­säs­tyk­ses­tä ja keräi­lys­tä, kun taas epävarma viljely tuotti oluen raaka-ainetta silloin kun sato onnistui. 

Lähi-idän var­hai­sil­le kor­kea­kult­tuu­reil­le oluen merkitys oli valtava. Tiedetään, että esi­mer­kik­si mui­nai­ses­sa Sumerissa olut oli erittäin tärkeä asia. Kyse ei ollut vain juomasta tai elin­tar­vik­kees­ta, vaan myös erään­lai­ses­ta sosi­aa­lis­ta jär­jes­tys­tä yllä­pi­tä­väs­tä sym­bo­lis­ta, jonka käyttö oli olen­nai­nen osa kult­tuu­ria ja joka­päi­väis­tä elämää. Olut auttoi myös luomaan ja yllä­pi­tä­mään moni­mut­kai­sia yhteis­kun­nal­li­sia hie­rar­kioi­ta.

Oluella on edelleen tärkeä rooli monien maan­vil­je­lyä har­joit­ta­vien alku­pe­räis­kan­so­jen parissa. Toisaalta esi­mer­kik­si Pohjois-Amerikasta on doku­men­toi­tu kult­tuu­re­ja, joiden parissa on tunnettu viljely, mutta ei lai­sin­kaan alko­ho­li­juo­mien val­mis­tus­ta. Myöskään Kanariansaarten kivi­kau­ti­nen alku­pe­räis­väes­tö guanchit, jonka espan­ja­lai­set syr­jäyt­ti­vät 1400-luvulta lähtien, ei val­mis­ta­nut olutta, vaikka har­joit­ti­kin maan­vil­je­lyä.

Keskustelu jatkuu

American Anthropologist ‑lehden sym­po­siu­miin osal­lis­tu­neet tutkijat eivät aset­tu­neet varauk­set­ta Sauerin esittämän hypo­tee­sin puolelle. Silti teoria oluen ensi­si­jai­suu­des­ta on varsin uskottava. Voidaan myös huo­maut­taa, että eivät kaikki leivän puolesta esitetyt argu­men­tit­kaan niin vakuut­ta­via ole.

Esimerkiksi kas­vi­tie­tei­li­jä Paul C. Mangelsdorf kysyi, onko uskot­ta­vaa olettaa, että län­si­mai­sen sivi­li­saa­tion perustan loivat ali­ra­vi­tut ja oluen­hi­mos­ta kärsineet muinaisen Lähi-idän asukkaat. Retoriseksi tar­koi­tet­tu kysymys on vahvan mora­lis­ti­nen pikemmin kuin tie­teel­li­nen. Sen taustalla lienee oletus siitä, että ajatus olutta himoit­se­vis­ta Hedelmällisen puolikuun mui­nai­sis­ta ohran­vil­je­li­jöis­tä riistäisi län­si­mai­sel­ta sivi­li­saa­tiol­ta sille kuuluvan arvon.

Debatti maan­vil­je­lyn omak­su­mi­sen motii­veis­ta osoittaa, että monet kysy­myk­set eivät ratkea yhden tie­tee­na­lan välinein, vaan usein tarvitaan moni­tie­teel­lis­tä otetta ja tie­tee­na­lo­jen välistä valis­tu­nut­ta kes­kus­te­lua. Akateeminen kiista leivän ja oluen ensi­si­jai­suu­den välillä ei vält­tä­mät­tä jään­nök­set­tä ratkeaa koskaan täysin.

Keskustelu kuitenkin jatkuu edelleen. Arkeologisten tut­ki­mus­me­ne­tel­mien kehit­ty­mi­sen ja uusien kai­vaus­ten myötä käsitys ihmis­kun­nan esi­his­to­rias­ta tarkentuu jat­ku­vas­ti. Syksyllä 2018 arkeologi Li Liun johtama tut­ki­mus­ryh­mä julkaisi artik­ke­lin, jonka mukaan varmoja viitteitä oluen val­mis­tuk­ses­ta Lähi-idässä löytyy jo noin 13 000 vuoden takaa.

Viime vuosina ajatusta oluen ensi­si­jai­suu­des­ta ovat puo­lus­ta­neet myös arkeo­lo­git Brian Hayden, Neil Canuel ja Jennifer Shanse. Heidän mukaansa oluen ympärille keh­key­ty­nyt sosi­aa­li­nen kans­sa­käy­mi­nen on Natufin kult­tuu­rin kaudella (n. 12500 – 9500 eaa.) luonut pohjaa mui­nais­ten yhteis­kun­tien moni­mut­kais­tu­mi­sel­le Hedelmällisen puolikuun alueella, ja aiheut­ta­nut met­säs­tä­jä-keräi­li­jöi­den sosi­aa­li­sen orga­ni­saa­tion muut­tu­mi­sen aiempaa ker­ros­tu­neem­mak­si.

Natufin kult­tuu­rin aikana ega­li­ta­ris­ti­ses­ta jär­jes­tyk­ses­tä siir­ryt­tiin pik­ku­hil­jaa sel­lai­seen orga­ni­saa­tioon, jossa oli suur­mie­hiä, joihin ant­ro­po­lo­gi­ses­sa kir­jal­li­suu­des­sa viitataan usein käsit­teel­lä big man. He orga­ni­soi­vat toisten työtä ja keräsivät sosi­aa­lis­ta arvo­val­taa esi­mer­kik­si jär­jes­tä­mäl­lä mittavia juhlia. Samalla juhliin ja ritu­aa­lei­hin liit­ty­neen oluen val­mis­ta­mi­nen muuttui yhä tär­keäm­mäk­si.

Maanviljelyn omak­su­mi­nen Hedelmällisen puolikuun alueella olisi siis johtunut yhä epäe­ga­li­ta­ris­ti­sem­mik­si käyneiden yhtei­sö­jen sisäisen dyna­mii­kan tuot­ta­mas­ta tarpeesta turvata oluen val­mis­tuk­ses­sa tar­peel­lis­ten raaka-aineiden saanti. Kun yhteisöt ker­ros­tui­vat ja oluen merkitys enti­ses­tään kasvoi, oli pakko ryhtyä vil­je­le­mään.

Viljely ei siis alkujaan olisi ollut tapa ruokkia kansaa, vaan vakiin­tu­mas­sa olleen eliitin yhdys­kun­ta­ta­lou­del­li­ses­ti varsin kallis keino turvata oluen val­mis­ta­mi­sen edel­ly­tyk­set.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki. Juusolle voi lähettää palautetta ja kommentteja sähköpostitse: palaute.koponen@gmail.com

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajentunut puhekieleen, jossa se on saanut uusia merkityksiä. Samalla käsitteen merkitys on hämärtynyt tavalla, joka kääntyy toisinaan itseään vastaan.

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi hiljan tutkimuksen, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita eri ihmisryhmiin kohdistuvien nimitysten sopivuudesta julkiseen keskusteluun. Päällisin puolin tutkimus ja sen tulokset vaikuttavat suoraviivaisilta, muta tulosten näennäinen yksiselitteisyys kuitenkin kätkee taakseen nimittelyn sallittavuudesta Suomessa pitkään jatkuneen kiivaan keskustelun.